Toimistolla ei ole ketään. Kaikki jäivät pääsiäisen jälkeen lomille ja loikoilevat nyt Miamin aurongossa sateenvarjodrinkki kädessä tai laskettelevat Vermontissa minttukaakao mielessä. Tulevat sitten takaisin möllöttelemään tänne toimistolle punaisenruskeina ja onnellisina.

Perkele.

Kun toimisto on tyhjä tai lähes tyhjä, siellä tekee mieli tehdä kaikkea sellaista, mikä normaalisti ei kuulu työpaikkakäyttäytymiseen. Kirjoitin samasta aiheesta postauksen jo nelisen vuotta sitten (eli näköjään silloin, kun minulla oli viimeksi tylsää töissä, lucky me), jonka päivitin nyt ajankohtaiseksi.

Tässä siis tulee: 5 + 1 asiaa, jota tyhjässä toimistossa tekee mieli tehdä:

1. Zumba.

Poppikoneet täysille ja tanssit pystyyn. Eikä muuten todellakaan mitkään koreografiatanssit, vaan kunnon riehumisjumpat ja moshaus-sessarit. Tätä kun voisi tehdä joka päivä! Todellisuudessa uhkana ovat naapuritoimistot ja avoimet ikkunat, ja loppujen lopuksi sitä päätyy kuuntelemaan radio novaa tai aaltoa vaan pikkuisen kovemmalla kun yleensä. Ten Sharpia voi hyräillä mukana vähän normaalia vapautuneemmin.

2. Slarvailu.

Jos ketään ei ole paikalla, miksi tehdä töitä? Vois hei olla vaan! Totuus on kuitenkin se että työpaikalla ei oikein ole mitään muuta tekemistä kun ne työt. Mutta tämän ajatteleminen kuitenkin kikatuttaa mukavasti tyhjässä toimistossa.

3. Alastomuus.

Tämä on yksi helpoimmista mielihaluista, koska missään ei ole oikein hyväksyttävää olla alasti. Ainakaan työpaikalla. Tässä skenaariossa melkein riittää siis pelkästään se, että on alasti - mitään ei tarvitse oikeasti tehdä. Tietysti hurjapäisemmät voivat herkutella kieriskelyajatuksella, kopiokonepotentiaalilla (ks kohdat 5 ja 6) tai mahdollisesti yhdistää edellisen tanssimisfantasian nakuiluun. Oikeasti tämä vaatii kuitenkin niin mielettömästi munaa, että jos on valmis tekemään tämän, niin sen on luultavasti tehnyt jo, oli toimisto tyhjä tai ei.

4. Työpaikan resurssien hyväksikäyttö.

"No nythän sitä voisi vaikka soitella duunin laskuun joka paikkaan ja ottaa kopioita mielin määrin." Siis anteeks vaan – soitella kenelle ja ottaa kopioita mistä? 

I rest my case.

5. Irstailu.

Tämä skenaario liittyy läheisesti nakuiluskenaarioon ja voi pitää sisällään esimerkiksi vessassa käymistä ovet auki. Klassinen pakaroiden ja kopiokoneen välinen ystävyys kuuluu myös tähän kategoriaan. Todellisuudessahan kaikki tällainen on hauskaa ainoastaan silloin, kun joku on näkemässä. Jää siis tekemättä.

Joo. Työnteoksihan tämä sitten kuitenkin meni. (+1: Työnteko.)

Amerikkalainen televisio tarjoaa monenlaista viihdettä. Esimerkiksi nämä viisi (+1) seuraavaa ohjelmaa, jotka ovat typeryydessään joko loistavia tai ..no, typeriä.

1. Splash. Ensin julkimot pantiin tanssimaan, sitten samaan illallispöytään, sitten Donald Trumpin läksytettäviksi. Nyt ne pannaan sukeltelemaan. Splash on realityohjelma, jossa julkimoista koulutetaan uimahyppääjiä muutamassa viikossa. Osallistujiin kuuluu tietenkin sopivasti useampi bikinibeibe. Kuva: abc.com.

2. L.A. Shrinks. Terapeutit juttelevat potilaidensa kanssa, perheensä kanssa, kavereidensa kanssa, itsekseen. Kukaan ei edes muista, että on olemassa sellainen asia kuin doctor-patient confidentiality, jos on mahdollisuus päästä televisioon. Minä en ainakaan haluaisi tietää, että nuppitohtorillani on intimiteettiongelmia partnerinsa kanssa tai traumaattinen isäsuhde, josta ei pääse yli.

3. Pregnant in Heels. Okei, tällä ohjelmalla on lähinnä tyhmä nimi. Kyllä tyyliohjelma raskaana oleville naisille saattaa olla ihan järkeväkin. Mietin vaan, hankkiutuuko juontaja paksuksi jokaista uutta seasonia varten?

4. 19 Kids and Counting: Duggars do Asia. Tämä... Tai siis.. Katsokaas, kun... No... Äh. Minulla ei ole tähän sanoja. Katsokaa Googlesta.

5. Thintervention with Jackie Warner. Jee! Koska maailma tarvitsee lisää shokeeraavia laihdutusohjelmia. Oikeasti en osaa päättää, onko sana thintervention minusta täysin passée vai valtaisan nerokas.

+1. Fashion Jewelry with Anne, Rock-Hard Abs with Jessica, Never Cook Again with Tom ja niin edelleen. Ostos-tv on Amerikassa ohjelmatiedoissa. Siis puolen tunnin mainos, joka katkotaan mainostauoilla. Perfect!

Olen tässä viime aikoina pannut merkille, että mummot ja mummojenkaltaiset (= papat) ja niille ominainen käytös nousevat yhä useammin esille keskusteluissa, joita käyn muiden oman ikäisteni kanssa. Lieneekö tähän syynä lähestyvä kolmikymppisyys ja vääjäämätön mummoutuminen? Vai haistellaanko tässä kuitenkin kevään trendejä: Mummot ovat cool. Etenkin tänä keväänä.

En tiedä. Tarkastelkaapa omaa mummokäytöstänne. Dead giveawayseja ovat:

1. Kun käyt lounaalla lukioaikaisen koulukaverin kanssa, ettekä juuri puhu muusta kuin selkävaivoista ja lääkärikäynneistä. Yksi suosittelee osteopatiaa, toinen akupunktiota. Keskustelussa vilisevät kuulumisten sijaan diagnoosit ja röntgenkokemukset. Fun, huh?

2. Kun vietät pari kuukautta yhdessä maailman helmeimmistä kaupungeista ja mielestäsi kaikkein ihaninta siellä ovat mummot. Se ihana mummo, joka kulkee kotikadullasi aina sulkapäähineessä, turkishärpäkkeissä, täydessä tällingissä ja täydessä u-käännöskumarassa. Tai se shakkia pelaava papparainen. Tai se ihana mummo, joka pitää papan kädestä kiinni aina metrossa. Ja sitten se ihana mummo, joka seisoi sen yhden poliisin vieressä siinä yhdessä valokuvassa.

3. Kun ikäisesi tyttö, yksi parhaista ystävistäsi, näyttää joko 8-vuotiaalta TAI mummolta. Ja se on sinusta maailman viileintä.

4. Kun työpaikan kahvikeskustelunaiheet pyörivät kivojen poikien ja kuumimpien baarien sijaan puhdistusaineiden ja bonuskorttien maailmassa ja siinä, miten joka paikassa on hirveästi ihmisiä ja liian kova meteli.

Brooklyn Bowl -nimisessä baarissa Brooklynissa (duh) järjestetään hip hop -karaokeiltoja. Kuin kunnon katu-uskottava valkoinen skandityttö konsanaan, haluaisin mennä sinne vetämään ainakin Sugarhill Gangin Rapper’s Delightin, jonka on pakko olla hiphopkaraoken Aikuinen nainen.

Olemme suomalaisen kaverini kanssa suunnitelleet myös suomalaisen hiphopkulttuurin tuomista Brooklynin lavoille. Mitä jos vetäisimmekin Fintelligensin Kellareiden kasvatit duettona? Brooklyn Bowl varmaan sekoaisi. Ihastuksesta. Kaveri hoitaisi Elastisen riimit ja minä olisin Iso-H. Nimet pitäisi tietysti vaihtaa amerikkalaisimmiksi, Elastinenhan olisi siis Rubbery ja minä olisin Little T. En voi olla Big T, koska olen karkeasti arvioituna puolitoista metriä pitkä. Ehkä voisinkin olla Unique.

Muita hyviä hiphopkaraokebiisejä voisivat olla Grandmaster Flashin The Message, Busta Rhymesin Woo Hah! Sekä tietenkin Raimssin Syntynyt Tampereelle.

Minkä biisin SINÄ vetäisit hiphopkaraokessa?

Kuva.

Ilmaisjakelulehti am New Yorkissa uutisoitiin viime maanantaina paikallisen HSL:n eli MTA:n sunnuntaina voimaan tulleesta hintojen noususta. Viikon unlimited-kortin hinta nousi 29 dollarista 30 dollariin ja kuukausikortista joutuu nyt pulittamaan suolaisen 112 dollarin hinnan entisen 104 sijaan.

Jutussa haastateltiin kolmea tavallista metrolla kulkevaa ihmistä, jotka kaikki tuskailivat monisanaisesti sitä, mistä he nyt aikovat nipistää kustantaakseen kallistuvan elämäntyylinsä metromatkustajana. Joku joutuu ravintolalounaan sijaan ottamaan eväät töihin, toinen harkitsee jo muuttoa New Yorkista. Metrolla matkustavat kun ovat niitä, joilla on siihen vähiten rahaa. 

Ajatuksia, joita juttu minussa herätti, olivat mm. seuraavanlaisia:

1. Hinnanousu ei minusta tunnu kovin suurelta

2. Siitä huolimatta pystyn rileittaamaan ihan helposti

3. Suomessa tapahtuvasta joukkoliikenteen hintauudistuksesta kertovassa jutussa ei haastateltaisi suomalaisia metromatkustajia sympatialla, ja jos haastateltaisiin, ne olisivat järjestäen sitä mieltä, että hinnannousu on paikallaan, koska julkinen liikenne on hieno asia ja vaatii kunnossapitoa ja ”ehkä ensi talvena ne junat sitten toimivat pakkasellakin, hehheh”

Tai emmää tiä mitä mää ny sillai.

Investigation Discovery on yksi suosikkikanavistani. Sieltä tulee murhamysteeriä toisensa perään, asiantuntijalausuntoineen, kuolisyyntutkijoineen ja re-enactmenteineen (olen muuten aina miettinyt, miten älyttömät määrät näyttelijöitä murhamysteerien (tai kaikkien Discovery-kanavien ohjelmien) uudelleennäyttelemisessä työllistetään). Mikä olisikaan sen parempaa?

Olen kuitenkin huomannut, että Investigation Discoveryn ohjelmien nimet kuulostavat erehdyttävästi pornoleffoilta. Vai mitä olette mieltä näistä:

My Dirty Little Secret

Wicked Attraction

Deadly Women

True Crime With Aphrodite Jones: Burning Passions

Dirty Little Lies

Evil Twins

....eikö totta? 

Jahas - viikonloppu lähestyy. Näyttääkö kalenteri tyhjää? Eikö rimpsa kiinnosta? Etkö keksi mitään tekemistä? Syyhyävätkö pikku kätösesi kuitenkin jonkinlaiseen puuhasteluun?

Huoli pois!

Minä olen nimittäin keksinyt oivan ajantappotouhun viikonlopulle: 

MUOTOVAAHTOTOUKAT!

Kuinka ihania?????

Juttelimme tässä taannoin uusien työkavereiden kanssa vanhoista duuneista, vapaaehtoishommista ja kesätöistä. Päädyimme miettimään, mikä on ollut paras työ, mitä olemme koskaan tehneet.

Yhdellä se oli vapaaehtoistyö Bosniassa. Palkaton duuni. Toisella se oli kesätyö rekkakorjaamon siivoojana 19-vuotiaana. Joku puhui liukuhihnatyöstä kotikaupungin tehtaalla.

Siis mitä? Eivätkö ihmisten mielestä parhaat duunit olekaan niitä korkeasti palkattuja, siistejä toimistohommia, joissa on englanninkieliset tittelit, toimistot Punavuoressa ja hipsterit työkavereina? Niitä, joissa duunipaikan jääkaapissa on aina tuorepuristettua appelsiinimehua ja AD:t palavat loppuun ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä?

Niinpä. Niin se vaan on, että kyllä me kuitenkin taidamme tyytyä melkoisen vähään. Aika hienoa.

Mikä on paras työ, mitä sinä olet koskaan tehnyt? Tai mikä on parasta nykyisessä työssäsi? Liittyykö se palkkaan tai asemaan yrityksessä? Vai siihen, että on hyvä olla?

Jasshhoo. Tämä keväthän onkin hyvää aikaa olla täällä New Yorkissa, kun pääsee katsomaan töllöstä Super Bowlit ja palkintogaalat poikineen ihan ihmisten aikaan illalla. Ei tarvitse kukkua yömyöhään tai herätä kesken torkkujen.

Eilen siis jaettiin (ja jaetaan vielä tälläkin hetkellä) Oscar-pystejä, arvosteltiin kolttuja ja kohistiin juontojen vitseistä. (Oma suosikkihetkeni oli Shirley Basseyn Goldfinger-veto. Uh!)

Minussa Oscar-gaala herätti lähinnä kysymyksiä siitä, että

1. Miten epäluonnollisen ja ihmeellisen ja down-right OUDON näköinen Renee Zellweger on? Oikeasti. Mitä sillä on naamassa siinä silmien ja kulmakarvojen kohdalla? En tunnista.

2. Miten punainen ja turvonnut voi William Shatner olla (ja puhua kuin Remontti-Reiska sillä hidastetulla videolla)? Tukkeutuneet verisuonet näkee jo naamasta. Pahaa tekee.

3. Miten upean poliittisesti epäkorrektia läppää juontaja voikaan suustaan päästää ja miten kliseisen kauhistunutta amerikkalaisyleisö voikaan sen johdosta olla?

4. Miten Jack Nicholson on näyttänyt ihan samalta abyyt viimeiset 80 vuotta (ja miksi sillä on aina aurinkolasit sisällä)?

5. Miten voinkaan rakastaa Joseph Gordon-Levittiä ja Jennifer Anistonia näin paljon?

+1. Mitä ihmettä ne tyypit tekevät siellä juhlapaikassa mainostaukojen aikaan? Mainoksia tulee nimittäin PALJON. PAL-JON. Ymmärsittekö? P-A-L-J-O-N. Paljon.

Plus tietenkin paljon kumman kaa -skenaariokysymyksiä.

Pahoittelut muuten telkkarikuvista. Mulle taisi nousta shown aikana (ansiosta) kuume eikä kunnollisten kuvien metsästys oikein napostellut.

Varoitus niille, keillä on jo mennyt hermo tv-sarjojen hehkutukseen: Tämä on sitä itseään. Jos et kestä, älä lue eteenpäin.

Girls. Olet jo varmasti tuntenut hypen.

Vaikka kuinka haluaisi kulkea vastavirtaan, on pakko myöntää, että Girls on aivan sairaan helmi. Ja syy siihen, että Girls on sairaan helmi, on Lena Dunham, sarjan luoja ja pääosan esittäjä, joka on sairaan helmi.

Ai miksi?

1. Lena Dunham kirjoittaa, ohjaa ja näyttelee ITSE.

2. Hän on hauska. Tosi hauska. Mutta ei sellaisella in your face -tavalla vaan kiusallisen aidolla tavalla.

3. Lena Dunham on tavallisen näköinen tyttö. Joojoo, on ihan boring ja kliseistä sanoa, että "kiva kun kaikki eivät ole mallin mitoissa", mutta onhan se nyt kiva, kun kaikki eivät ole mallin mitoissa. Ja ovat silti hyviä. Ja esiintyvät alasti. 

4. Hänellä on tatuointeja, jotka ovat mm. lastenkirjojen kuvituksia. Kuinka siistiä? Hänen innoittamanaan aika moni on varmaan käynyt hakemassa oman Mikko Mallikkaan tai Vaahteramäen Eemelin alaselkään.

5. Lena Dunham. Nuff said.

+1. Kaiken tämän lisäksi Lena Dunham on vasta 26-vuotias. Sairaan helmi muija, sairaan kateellinen minä.

Täällä Kustaassa on ennenkin (ja ennenkin) pohdittu aikuisuuteen liittyviä asioita. No, niissähän miettimistä riittää, sillä mieleeni juolahti taas uusi näkökulma asiasta: termistö.

Kun oltiin lapsia, nuorisoa tai vielä jopa nuoria aikuisia, asioista puhuttiin eri nimillä. Nyt aikuisena (aikuisena, yhh. eikun ahh. eikun äh! en tiedä) samoille asioille on löydetty asiallisempia, korvaavia termejä:

Siinä, missä nuorena mentiin yksinkertaisesti syömään, aikuisena mennään lounaalle ja illalliselle sekä tietenkin kaikkien aikuisten ja aikuismielisten suosikkiruokayhdistelmälle BRUNSSILLE.

Kun nuorena mentiin kahville tai rehellisesti bisselle tai ryyppäämään, aikuisena mennään lasilliselle. Aikuiset siis huijaavat itseään. Yksille on muuten sou lääst siisön.

Nuolemista alettiin yhtäkkiä kutsua suutelemiseksi (tai omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni, suuteloksi) ja muita varsin kuvaavia kanssakäymiseen liittyviä termejä lemmiskelyksi ja peuhaamiseksi.

Bileistä tulikin juhlat, tietokoneesta näyttöpääte ja esitelmästäpresentaatio.

Aikuistuessa ihmisen sanavarastoon hiipivät hiljaa myös sellaiset raivostuttavat termit kuten paltsu, neukkari, toimari, muikkari.

Se on niin ärsyttävää, että en tiedä teistä, mutta minä aion ainakin mennä tänään lasilliselle.

Kuva.

1. Jay-Z voitti KOLME Grammya ja joi yhdestä konjakkia. Voiko olla helmempää? Kuva.

2. Se on naimisissa maailmankaikkeuden upeimman naisen, Beyoncén kanssa. Se on varmaan nähnyt sen nakuna monta kertaa.  Grammyissa yksi siisteimmistä hetkistä oli Beyoncé ja Jay-Z fiilistelemässä Alicia Keysin ja Maroon 5:n yhteisvetoa. Popittelivat vaan menemään kuin ketkä tahansa yleisössä!

3. Grammyiltana Jay-Z esiintyi mustavalkoisena Justin Timberlaken kanssa. Nuff said.

4. Jay-Z, joka voitti rap-collaboration-Grammyn, antoi muiden ottaa palkinnon vastaan ja puhua kiitoksensa ennen kuin sanoi The Dreamiin viitaten mikkiin "I would like to thank the swap meet for this hat. Thank you." Priceless!

5. Jäbällä on myös ehkä siistein ura ja upein elämä. Se on menestyksekkäimpiä räppäreitä MAAILMASSA, ja sen koulukavereita olivat mm. Busta Rhymes ja notorious B.I.G. Ketä mun koulukaverit on? Marko ja Jani.

+1. Se nyt vaan on helmi.

Työmatkani täällä New Yorkissa kestää noin tunnin. Mielestäni se on ihan käypä aika.

Etukäteen pidin sitä jopa hyödyllisenä, sillä ajattelin saavani metromatkoilla paljon tehdyksi: voisin syödä aamupalan matkalla, korjailla meikin, kirjoittaa päiväkirjaa, muistiinpanoja tai blogia - tai edes lukea. 

Ah, kuinka väärässä olinkaan. Aamun (ja usein myös iltapäivän, alkuillan ja illan) metroruuhkat ovat niin järisyttävät, että kahtena aamuna kolmesta en mahdu keskikaupungilla vaihtometroon. Istumapaikasta on turha kuvitellakaan, eikä seisominenkaan haittaisi, ellei jonkun tukka olisi koko ajan suussa ja toisen salkku painaisi kivuliaasti kylkeä. Lukeminen kyllä onnistuu, jos jaksat puoli tuntia pitää kirjaa käsivarren nokassa metron katonrajassa ja tiirailla tekstiä alhaaltapäin.

Olen ehkä pilalle hemmoteltu, mutta Helsingissä tunnin työmatka olisi minusta ihan liikaa. Olen tottunut siihen, että olen yleensä voinut kävellä töihin, kesällä pyöräillä tai pakkasella ottaa ratikan, mutta koskaan ei ole työmatkani kestänyt välineellä kuin välineellä puolta tuntia pidempään.

Miten kauas Helsingistä edes pääsisi tunnissa? Riihimäelle? Hämeenlinnaan? Espooseenkin menee vartissa.

Toisaalta, kokonaisen viikon (huh, hurjaa) työmatkakokemusten jälkeen en ole vielä kyllästynyt tuskaiseen kommutointiin. Leikittelen ajatuksella, että keksisin täydellisen reitin ja napakympit metrovaunuvalinnat, joilla minimoisisin tuskan ja suikkaisin junasta toiseen ja kaakeloitujen käytävien läpi silmänräpäyksessä. Kirjaa kannan jatkuvasti toiveikkaana laukussani, ja joskus saankin luettua sivun jos muutamankin.

Kuinka pitkä matka teillä on töihin? Miten te aikanne kulutatte? Kuinka pitkä työmatka on liikaa?

(P.S. Kuva on viime kesältä, täällä mikään t-paitakeli ole. Olispa!)

On ihana ajatus käydä yksin baarissa. Tässä minä olen: aikuinen nainen, valkoviinilasillisella, yksin. Eikä minua nolota. Eihän?

Jos suunnittelet yksin baariin menemistä, ota huomioon seuraavat 5 + 1 seikkaa:

1. Kun menee yksin baariin, baari täytyy valita tosi hyvin. Se voi olla joskus vaikeaa: baari ei saa olla liian suosittu tai täynnä, koska muuten ei löydä paikkaa (yksinjuovan paikka on ehdottomasti baaritiskillä), muttei myöskään liian tyhjä, koska miksi sinne muuten menisi (no juomaan, duh, mutta noin niinkun muuten).

2. Yksin baariin menevällä täytyy olla jotain tekemistä. Facebook ja sähköpostit on hyvin äkkiä kahlattu kännykällä läpi, eikä sen jälkeen enää keksi muuta - mutta kirja voi taas olla liikaa: olet kaikesta huolimatta baarissa. Lehti saattaa sopia, mutta ihmisten tuijottelu ja keskustelujen vierestä seuraaminen käy aivan yhtä hyvin (ks. kohta yksi: baarissa tulee olla muita ihmisiä).

3. Hyvällä säkällä vierustoverista löytyy juttukaveri, mutta huonolla säkällä se on joku juntti. Erään kerran istuin pitkän illan yksin baarissa Espanjassa San Sebastianissa ajatellen, että kyllä espanjalaisesta kapakasta juttukaveri löytyy, jos jostakin. Baari oli aluksi täysin tyhjä, lopulta tupaten täynnä, ja join pullollisen skumppaa (sivistyneesti lasin kerrallaan tilaten, tietenkin) ja kaksi olutta, ja minulle juteltiin kahdesti: joku pyysi tulta ensin itselleen, sitten kaverilleen.

4. Baarimikostakin voi saada juttuseuraa, mutta sillä saattaa olla kiire - ja täytyy myös muistaa, että se on töissä, jolloin riskinä on "no mikäpä ettei" -syndrooma, jossa yhdestä aikuisen naisen nautinnollisesta viinilasillisesta tulee pullo tai kaksi ja muutama tequila päälle.

5. Yhdessä kapakassa ei voi juoda kuin yhden drinkin, sillä vessaankin on välillä päästävä, ja sillä välin menettää joko paikkansa tai kaiken mukanaan tuomansa omaisuuden. Riippuu toki kaupungista, missä on: Mansessa tavarat säilyvät paikallaan tuntikaupalla, Barcelonassa eivät niinkään.

+1. Vaikka olostaan nauttisi kuinka, on silti yksin baarissa.

Käyn melko säännöllisesti Lönnrotinkadun Kierrätyskeskuksessa (paitsi tietysti nyt kun olen täällä mualimalla). Se on mielestäni Helsingin parhaita second hand -ja kirpputoriosastoon kuuluvia liikkeitä, lähinnä hinta-laatusuhteensa puolesta.

Minulle Kierrärin yksi olennaisimpia osia on ilmaistori, josta saa viedä Kierrätyskeskuksen huonokuntoiseksi ja myytäväksi kelpaamattomaksi luokittelemaa tavaraa kotiin niin paljon kuin sielu sietää ja täysin maksutta. Ilmaistorissa on ilmaisen tavaran (ehhehe) lisäksi myös muutama muu ominaispiirre: asiakkaat.

1. Siellä on aina joku, joka laulaa tai puhuu äneen. Yksin.

2. Sieltä löytyy aina jotain, joka tekisi mieli ottaa, mutta jonka päättääkin olla ottamatta, ja kohta näkee jonkun hipsterin purjehtivan se kainalossa ulos. Crap.

3. Siellä on aina joku, joka on luokiteltavissa hoarderiksi: joku, jolla on kassi- ja reppukaupalla tavaraa jossakin nurkassa "varauksessa", ja joka tiuskaisee joka kerta jotakin hipelöidessäsi anteeks mä olin kyllä just ottamassa sitä tai toi oli kyllä varattu mulle.

Muuten varsin hyvä. Sinne mars!

(Sorry, muuten, kuvien lisääminen lagaa tänään jostain syystä.)

Jos et ole vielä tutustunut Jersey Shoren brittiversioon Geordie Shore, suosittelen tekemään sen HETI. 

Aluksi ihan ääliömäiseltä kopiolta vaikuttanut ohjelma on nyt toiseen kauteen päästyäni vakuuttanut minut hullunkurisilla hahmoillaan. Lähtökohtaisesti tekoripsillä, -rusketuksella ja -hiuksilla varustettujen, eläinkuoseihin ja pinkkiin pukeutuvien, hiusgeeliin addiktoituneiden tanorektikoiden ryyppäämisen ja panemisen seuraaminen ei vastaa mielikuvaani kiintoisasta dokumentista tai tavoittelemisen arvoisesta esikuvasta tai edes hyvästä viihteestä, mutta perhana - se toimii.

Jersey Shoressa ihastuin sankareiden yhteisöllisyyden tunteeseen ja hyväntahtoiseen hölmöyteen. Geordie Shore vaikutti ensin puhtaalta dokaukselta voideltuna iskuyrityksillä, vailla pisaraakaan hyväntahtoisuutta. Kärsivällinen katsominen (huh) on kuitenkin osoittanut toisin. Eihän tämän hyväntahtoisempia hölmöjä voi ollakaan!

Geordie Shoren suosikkihahmoni on ehdottomasti oltava Charlotte-Letitia (NIIN JUST, Charlotte-Letitia), joka on verbaalisesti "lahjakkain" ja hyväntahtoisin hölmö, jota olen koskaan nähnyt. Seuraavassa ote Charlotten kuolemattomista analogioista:

"Me and Gary have a special friendship. Like the friendship of two small otters, sharing a log."

"My attraction for Gary is like a flame. And now he's pissed on the flame and the wind has blown the ashes away."

"It's a little bit like the conflict between Barbie and Cindy. Barbie f*ckin' hates Cindy. Malibu Mandi is trying to sort it out. Then I come down in the pink Jeep and we'll all cruise down the beach together!"

"It turns out Barbie wants to be with Ken and she's going to give Action Man the boot! I've always liked Action Man you know, he's got a parachute, he's constantly camouflagin'. You don't know where he is!"

"I've got to join a feminist group! I will. And it will be called: FAST: Females... Are... Strong. True."

"I'm finally tashin' on with someone other than Gary. I feel like Goerge Bush! I feel like, what's the girl version of George Bush? ...Margaret Thatcher!"

"It went sooo well, I’ve got a natural high, I’m buzzin! The kind of high like when you see a horse give birth to a fowl and it drops out it and can’t stand, and it's so natural, and you’re so high of life!"

"Holly is falling for James like poo for the toilet bowl wall."

Suomessa ohjelmaa voi katsoa musiikkitelevisiosta. Jaksoja näytetään myös kanavan nettisivuilla. Team Charlotte!

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että viihdebisneksen helpoimmat nimet ovat kyllä seuraavilla julkkiksilla:

• Maccalaucalacacaley Culkin

• Zach Galifinalikalikakkilakiakis

• Matthew McGonagheyheyheyheyhey

• M. Night Shyamalamadingdong

• Jwowww

Perustin Kustaalle sisarblogin lähinnä ystäviä ja sukulaisia varten, koska lähden huomenna New Yorkiin kevääksi (kuten olen saattanut täälläkin joskus mainita). Jos Nykiaiheiset jutskat kiinnostavat, käy kurkkaamassa Kustaan sisko Manhattan cocktail TÄÄLTÄ.

Kävinpä tuossa aikani kuluksi miettimään, millaisia olivat ne tunteentäyteiset veisut, minkä tahtiin diskossa aikoinaan hitaita veivattiin.

Kädet hikosivat - pyytääkö tuo minua? Vai pitäisikö minun pyytää sitä? Mistä pidän siitä kiinni? Tykkääköhän se minusta? Oho, nyt se laittoi kätensä farkkujeni takataskuun. Toivottavasti ope ei nää! Uskallanko laulaa sen korvaan? Voi ei, kohta tää biisi loppuu!

Muistatteko? Ja voisiko parempaa ajankohtaa diskojen hitaiden pohtimiselle ollakaan kuin lauantai-ilta?

Meillä tanssittiin mm. näitä:

Aerosmith - Crazy

Bon Jovi - Always 

Bon Jovi - Bed of Roses

Bruce Springsteen - Streets Of Philadelphia

Bryan Adams - (Everything I Do) I Do It For You

Chris Isaak - Wicked Games

East 17 - Stay Another Day

Eric Clapton - Tears In Heaven

Guns'N'Roses - November Rain

Guns'N'Roses - Knockin' On Heaven's Door

Rednex - Wish You Were Here

Seal - Kiss From A Rose

Take That - Babe

Metallica - Nothing Else Matters

Whitney Houston - I Will Always Love You

No, tuntuuko tutulta? Mitä teidän koulun diskossa tanssittiin?

P.S. Ei sovi ehkä ihan hitaisiin, mutta muistatteko Crash Test Dummiesien biisin Mmm Mmm Mmm Mmm? Se veisu opetti mulle paljon elämästä. Ja bändin nimi on Loistava. Loistava!