David Duchovny ja Timo Kotipelto.
Voin ihan mainiosti harjoitella selfieitä koulun vessassa, koska muutkin tekevät niin. Ei se ole yhtään noloa.
Voin täysin hyvin syödä hampurilaisaterian lihomatta, koska juon sen kanssa limun sijaan soodavettä. (Muistan muuten teini-iästä tytön, joka laihdutti olemalla käyttämättä ketsuppia mäkkärissä. Hän on idolini.)
Voin huoletta tilata gin tonicin lounaalla, koska osaan hillitä itseni ja tiedän rajani. Sama pätee aamuyön tequilashotteihin.
Voin aivan helposti mennä kaverin tupaantuliaisiin kaksi tuntia myöhässä siksi, että katsoin Vain Elämää tai Putousta tai Tähdet, Tähdet, eikä se tee minusta junttia. Tiedänpähän ainakin, mistä kahviautomaatilla maanantaina puhutaan. Niiden tupareiden lisäksi siis.
Kun sitten kuitenkin käyn baarissa, voin kyllä tilata kuusi(toista) valkoviinisoodaa. I'm classy. Voisin tilata olutta, mutta valitsen valkoviinisoodan. Se on terveellistä.
Voin ihan hyvin katsoa Breaking Badin kaikki tuotantokaudet Netflixistä viikossa. Olenhan aikuinen.
Jätä mullekin! -blogissa (ja etenkin sen kommenttiboksissa) käytiin tässä kuussa vilkasta keskustelua siitä, millä tavoin ihminen arvostelee toista tämän kulutustottumusten perusteella eli kaupan kassalla. Keskustelu muistutti mieleeni toissavuonna luonnostelemani blogipostauksen siitä, mitä ostaessani minua alkaa hävettää.
Häpeäostokset top 5:
5. Pakasteranskalaiset
Kaikkien valmisruokien tärkkelyspitoinen äiti ja opiskelijoiden ystävä (vaikka tuoreet perunat tulisivat paljon halvemmaksi, muistuttaa siellä nyt joku). Onneksi pakasteranskalaishäpeää voi lieventää ostamalla samalla tuoreita tomaatteja, avokadoja ja salaattia. Pakasteranduja ei edes saa luomuna.
4. Kuukautissuojat
En osaa selittää miksi, mutta kuukautissuojen ostaminen hävettää minua joka kerta. Joudun aina tsemppaamaan itseäni kassajonossa, jotta kehtaisin läväyttää ne hihnalle juoksematta karkuun. Tähän voisi kirjoittaa selitykseksi jonkun feministisen teorian siitä, miten yhteiskunta tekee naisena olemisesta automaattisesti häpeämisen arvoisen asian tai ratkaisuksi argumentin siitä, kuinka kuukautissuojien pitäisi olla ilmaisia kaikille naisille (niin muuten pitäisikin), mutta ei tämä nyt niin iso asia ole, että jaksaisin kirjoittaa tähän mitään sellaista.
3. Ketsuppi
Vihaan - siis vihaan - ostaa ketsuppia, koska en oikeasti käytä sitä koskaan. Ketsupissa ei ole mitään pahaa, mutta minua nolottaa ostaa sitä, koska en osta sitä koskaan omaan käyttööni. Kaupan käytävillä tekisi mieli huudella kaikille että "TÄMÄ EI SITTEN TULE MULLE". (Samaan tapaan kun erään ystäväni teki mieli huutaa kimppakämpässä aina sääriä epiloidessaan että "TÄMÄ ÄÄNI EI SITTEN TULE VIBRAATTORISTA".)
2. Kondomit
Pelkään hulluna, että joudun joskus ostamaan kondomeja tutulta Siwan myyjältä. (Mikä perkele siinä on, että niinkin järkevä ostos kuin kondomi nolottaa aikuista ihmistä? Jeminakin kirjoitti aiheesta aiemmin tässä kuussa.) Kaikkein pahinta on, jos joutuu samalla reissulla ostamaan jotakin, joka on helppo ymmärtää väärin, kuten vartalovoidetta, energiajuomaa tai vaikka kurkun.
1. Sipsit + suklaa
Ylivoimaisesti kaikkein pahin häpeä tulee ostoksesta, joka koostuu perunalastujen ja suklaan yhdistelmästä. Voiko huonommin enää syödä? Häpeä saattaa johtua myös siitä, että tiedän survovani ne naamaani yhtä aikaa (koska ne ovat parhaimmillaan niin). Leikittelen ajatuksella, että kertoisin kassalle olevani menossa bileisiin ja ostavani herkut viemisiksi. Ihan kuin sitä kiinnostaisi. (Joskus myös suunnittelen valehtelevani, että minulla on sukulaislapsia kylässä, sillä lapset saavat kyllä herkutella. Them lucky bastards.)
Olen tässä viime aikoina alkanut vahvasti epäillä, että nyt eletään oikeasti vuotta 2006. Kaikki merkit ovat ilmassa:
Huomaan yhtäkkiä olevani samassa osa-aikaisessa työpaikassa kuin kahdeksan vuotta sitten. Lohduttaudun sillä, että jos Kaliforniassa tarjoilija tarkoittaa näyttelijää, ehkä Helsingissä posliininmyyjä tarkoittaa toimittajaa?
Olen taas/edelleen opiskelija. Opiskeleminen on mukavaa, mutta kun kerran valmistuttuaan lähtee Unicafésta ovet paukkuen keskisormet pystyssä (kaikki, jotka ovat valmistuneet, tietävät kyllä mitä tarkoitan), on paluu sinne katkeransuloinen. Ja mentävä on, koska muuhun ei ole rahaa.
Minulla on edelleen IRC-galleriaprofiili. Erona vuoteen 2006 on se, että silloin siellä tuli vielä käytyä, kun kaikkivoipaa Facebookia ei ollut. Olen joskus miettinyt, miksen ole vielä poistanut profiilia. Ehkä toivon, että Galtsu tekee uuden tulemisen? Kun Facebook ja Tinder ja Whatsapp räjähtävät, Galtsu seisoo ylpeänä alkukantaisella some-vuorenhuipullaan? Ja pitää MySpacea kädestä kiinni?
Löysin itseni viime perjantaina Beefin tanssilattialta hytkymästä Puff Daddyn tahtiin, ja lauantaina Mustan Härän tanssilattialta Bomfunk MC's:n soidessa. Whaaaaaat. Ehkä nyt onkin vuosi 2000?
Beyoncé on edelleen maailman kovin artisti. Siis aika on oikeasti pysähtynyt. (Tosin tässä tapauksessa minä en valita yhtään.)
Onneksi on kuitenkin joitakin asioita, jotka ovat muuttuneet sitten vuoden 2006. Puhelimellani esimerkiksi pystyy nykyään tekemään tosi paljon asioita, jotka eivät liity tekstaamiseen tai soittamiseen. Itse asiassa puhelimella tulee tehtyä pääasiassa asioita, jotka eivät liity tekstaamiseen tai soittamiseen. (Ja yksi niistä on spider-pasianssi. Siinä mielessä vuosi voisi olla vaikka 1998. Huoh, kaikkeen sitä aikaansa tuhlaa, kun pitäisi tehdä lopputyötä.)
Benedict Cumberbatch ja Dennis Quaid, molemmat tuiki tärkeissä korvankaivuuhommissa.
*Liikaa: 4-8 jaksoa päivässä
Tunnet vastustamatonta tarvetta pukeutua liian tiukkoihin kynähameisiin ja cocktailmekkoihin, jotka sopisivat oikeasti lakitoimistoa paremmin gaalaillallisille ja extremely faboulouseihin taidegallerian avajaisiin
Päiväunelmoit Gabriel Machtin kravatin korjaamisesta
Sinun on ihan pakko päästä New Yorkiin, muttei mihinkään kivoihin paikkoihin, vaan toimistorakennuksiin ja niiden hisseihin, joissa haluat vain seisoskella paikallasi tärkeännäköinen mappi kädessä ja morottaa tyyppejä nyökkäilemällä viileästi
Päiväunelmoit siitä, että Patrick J. Adams veisi sinua ritsillä (=tarakka teille ei-tampereenmielisille) pitkin Manhattania
Tunnet silmitöntä kateutta ja epäreiluutta siitä, että sinä et muista ulkoa kaikkea, mitä olet elämässäsi lukenut (koska sinulla ihan helposti voisi olla se taito, se on varmasti yleisempää kuin luullaan)
Päiväunelmoit siitä, että saisit upottaa sormesi Meghan Marklen hiuksiin (ja pakaroihin)
Ymmärrät, että Harvard on ainoa oikea koulu maailmassa ja sinun on pakko saada niiden verkkarit
Anteeksi Netflix, että uhkasin viimeksi tulla läpsimään.
Miksi pussilakanan kanssa tulee aina vain yksi tyynyliina, vaikka kaikilla yli 12-vuotiailla ihmisillä on sängyssään yleensä kaksi tyynyä?
Miksi jotkut miehet kasvattavat parran, mutteivät viiksiä?
Miksei kaikkien jogurttien mukana tule lusikkaa? Mutta joidenkin mukana tulee?
Miksi Netflixissä on vain kaksi kautta Suitsia, vaikka niitä on tehty kolme? Ja miksi sieltä puuttuu myös Breaking Badin kahdeksan viimeistä jaksoa? Haluaako Netflix, että minä menen sinne läpsimään niitä?
Miksi hehkulampuista on arviolta noin yhdeksäätoista erilaista variaatiota niin, että onnistuu aina ostamaan väärän?
Sitä minä vaan mietin.
Löysin Lönnrotinkadun kierrätyskeskuksesta toissapäivänä tavaran, joka räjäytti tajuntani tarpeettomuudellaan, mutta jonka tunsin valtavaa tarvetta ostaa. Tulin sitten sen vanavedessä ajatelleeksi muita random tavaroita, mitä kodistani löytyy, ja joita ilman en enää tulisi toimeen:
+1 eli mistä kaikki alkoi: nahkainen suojakotelo kengänpohjallisille. Koska, siis kamoon, missä muualla pohjallisia oikein voisi pitää? En tajua.
1. Omalla nimellä varustettu kuksa. Muistoksi Lapin reissusta ja uskottavaksi jatkojallujen ryystämisvälineeksi.
2. Pillikotelo, joka sisältää iloisen värikkäitä pillejä enemmän kuin yhden ihmisen elinaikana ehtii käyttää (minullahan on näitä muuten kaksi). Koska kun kerran opettelet juomaan kaiken (esim. jatkojallut nimikkokuksasta) pillillä, et enää pysty olemaan ilman. And that's okay.
3. Saksalainen, 40-lukulainen keksinpursottajavehjes (josta puuttuu elintärkeitä osia). Koska mit dieser Backpresse macht das Backen Freude!
4. Pikku Kakkos -jääkaappimagneettisetti. Koska magneetit nyt vaan ovat järkeviä, Pikku Kakkonen hyvä ohjelma, ja koska entinen kämppis jätti ne tyhmänä muuttokuormastaan eikä koskaan saa niitä takaisin (cue evil laughter).
5. Hologrammisusikuoret (vai susihologrammikuoret?) kännykkään. Koska ne ovat yksinkertaisesti MAHTAVAT ja tekevät minut onnelliseksi (kiitos Masa, en osaisi enää elää ilman näitä).
Oi Hesburgerin bonuskortti, minä rakastan sinua.
Rakastan sinua, sillä en pidä McDonald'sista.
Rakastan sinua, sillä suosikkini - juustoateria - on lähes aina kanssasi edullisempi.
Rakastan sinua, sillä olet pelastanut opiskelijabudjetin riivaaman krapulapäivän jos toisenkin yllättävällä bonussaldollasi.
Rakastan sinua siitä huolimatta, että minua hävettää, kun joku näkee sinun pilkistävän plussakorttini alta, tai kun vahingossa käytän sinua ykkösbonuskortin sijasta.
Kiitos, Hesburgerin bonuskortti. Olet minulle tärkeä.
Olen kolmenkymmenen vuoden kypsässä iässä, mutten ole onnistunut kitkemään "sanavarastostani" muutamia kuvaavia äänitehosteita, jotka tuntuvat sopivan minua paremmin 8-vuotiaan pojan suuhun. Tässä ne ovat:
Kuukausittain käytössä olevat äänitehosteet:
"Ffiiuuuu plumpsis" (Vintiöt-tv-sarja, Tervasaaren kesäteatteri- eli jatimatikkisketsi)
Käyttötapa: Kun heittää ihan mitä hyvänsä (kuvaannollistakin) pois, esim. banaaninkuoret, pahviroskat, toivo
Viikoittain käytössä olevat äänitehosteet:
"Ding ding ding" (BioLuvil-mainos, Laura Malmivaara)
Käyttötapa: Kun jollain on paljon lapsia tai mitä hyvänsä esineitä (ja niitä voi tulla aina lisää), esim. koirat, pallot, urheilumitalit
Päivittäin käytössä olevat äänitehosteet:
"Pprrhgghhhcchhh" (räjähdysääni) (kyllä, tämä on valitsemani kirjoitusasu räjähdykselle)
Käyttötapa: Kun tekee fistbumpin (eli käytännössä aina kun tervehtii/onnittelee/kiittää jotakin ihmistä tai onnistuu jossakin)
"Tidii..dii...dii" (Onnenpyörä, rosvosektori)
Käyttötapa: Aina, kun joku asia on epäreilu tai tilanne muuten huonosti, tai puheeksi tulee Janne Porkka (yllättävän usein)
Tammikuu loppuu tänään. Luojan kiitos. Se on maailman pisin kuukausi. Joka kerta. Tammikuu kestää laskelmieni mukaan keskimäärin kuudesta kahteentoista viikkoa. Joka kerta. MIKSI?
1. Pikkujoulujen, viikonlopun, jouluaaton, joulupäivän, tapaninpäivän, viikonlopun, uudenvuoden, viikonlopun ja loppiaisen kinkeröinnin aiheuttama kanuuna on (syystäkin) pidempi, tuskallisempi ja monipuolisempi kuin normaalisti. Tavallinen darrasunnuntaikin kestää yleensä ainakin puolitoista päivää – entä darrakuukausi sitten?
2. Kaikki Facebook- ja Instagram-kaverisi ovat Thaimaassa tai Meksikossa tai jossakin vaihtoehtoisessa paratiisissa (ei esim. Forssa) ja spämmäävät jatkuvasti feedisi täyteen tämänkaltaista verenpainetta nostattavaa propagandamatskua:
3. Kaikki "oikean" elämän kaverisi ovat tipattomalla tammikuulla tai jollain muulla yhtä naurettavalla vuodenvaihteen inspiroimalla itsensähuijausdieetillä, eivätkä koskaan suostu tekemään kanssasi mitään. Lisäksi he spämmäävät somefeedisi Thaimaan-kuvien väliin sopivia perkeleellisiä ”Onpa mukava herätä ilman darraa/sokeria/gluteenia” -valheita.
+1. Joulukuu on pirun lyhyt kuukausi, koska se loppuu n. 20.12. Tämän päivämäärän ja tammikuun alun väliin jäävät päivät lilluvat eräänlaisessa epätilassa l. aikatyhjiössä, jota ei oikeasti ole olemassa ja jolloin aikaa ei lasketa. Kun tammikuu alkaa, se tuntuu sitten kolmenekymmeneneyksine päivineen vähintään puolet pidemmältä. Ja kaiken lisäksi sitä ihan vittuillakseen seuraa se naurettavan lyhyt helmikuu. Saatana.
Lilyssä on tällä viikolla menossa ihailuhaaste. Haasteeseen osallistujien on tarkoitus postata kuva ihailemastaan ihmisestä ja kertoa, miksi tätä ihailee.
Minä ihailen jokaista ihmistä...
...joka on synnyttänyt tai aikoo synnyttää, koska that friggin scares the shit out of me
...joka on koskaan saanut yhtään rahaa säästöön, koska en kertakaikkiaan ymmärrä, miten se on mahdollista
...joka oikeasti kykenee syömään kalaa kolme kertaa viikossa, koska itse en pysty siihen en sitten millään (ehkä aika kulkee minun kohdallani jotenkin nopeammin?)
...joka osaa soittaa useamman biisin jotakin soitinta ilman nuotteja, koska no se nyt vaan on vaikeaa (etenkin jos on huono)
Lisäksi ihailen Beyoncéta, Armi Toivasta, Joseph Gordon-Levittiä, koulukaveriani Kaisaa ja Mustaa Barbaaria heidän lahjakkuutensa, ahkeruutensa, sinnikyytensä ja ultimaalisen cooliutensa vuoksi.
Mutta ihan kaikista eniten ihailen isääni, joka on aina tukenut minua kaikessa, mitä olen ikinä keksinyt tehdä (vaikka se olisi ihan typerää), lohduttanut kömpelösti hankalina hetkinä (vaikken aina olisi osannut edes pyytää), kertonut arvostavansa minua ihmisenä (vaikka harvoin olen muistanut sanoa hänelle samaa) sekä kasvattanut kolme upeaa tytärtä (tai no tämä yksi nyt on vähän tällainen) ja neljä mahtavaa lastenlasta.
Ihana Iisa Pykäri ja melkein yhtä ihana Joey Tribbiani.
Kuvat: Iisan Facebook-sivu ja Sequence of sequins
Niin. Topatut peppupikkarit ovat nyt alennuksessa. Kolme euroa (sis. pakarat). Mutta muistattehan, että Amerikassa kaikki on suurempaa - myös peppupikkarit. Jussayin.
Katsoin Breaking Badin kaikki jaksot vajaassa viikossa. Projektin loppuun saattaminen käynnisti elämässäni alati laajenevan televisiotyhjiön, jota ryhdyin eilen täyttämään suosikkisarjoillani 90-luvulta. Muistatteko nämä?
1. Kuuma piiri (The Commish 1990-1995)
Kuuma piiri (jota kotona kutsuttiin muuten varsin humoristillisesti Piimäkuuriksi) oli draamakomedia symppiksestä, paksusta amerikanitalialaisesta jeparista, joka nappasi roistoja nokkeluudellaan, koska ei jaksanut juosta niiden perässä. Tällaista ei televisiossa yksinkertaisesti enää näe.
2. Aikahyppy (Quantum Leap 1989-1993)
Olen muistaakseni kirjoittanut Quantum Leapista aiemminkin, koska se oli maailman mahtavin sarja. Siis tyyppi, joka matkustaa ajassa, mutta ei omana itsenään (joskus jopa vastakkaisen sukupuolen edustajana, tsihihihihi), ja korjaa vääryyksiä hologrammirobotin avustuksella. Toistan: hologrammirobotin. Mikä voisi mennä tällaisessa konseptissa vikaan?
3. Isojen poikien leikit (Boy Meets World 1993-2000)
Suomenkielisestä nimestään huolimatta tämä ohjelma ei ole erootillissävytteinen opetusohjelma, vaan varsin sujuvasti toimiva after school -sitcom. TOPANGAAAAA! Oikeasti ohjelma oli varmaan melkoista kuraa, mutta se tuli televisiosta arkisin kello 15.05 ja minä olin kotona. Se riitti.
4. Kullannuppu (Blossom 1991-1995)
Kun Blossomia alettiin lähettää suomalaisesta televisiosta, muistan, että minulle tuli ensi kertaa olo, että nyt on Suomessakin Ameriikan meininkiä. Ja se oli ilmeisesti hyvä juttu?
5. Lisa - unelmien nainen (Weird Science 1994-1998)
Okei, Quantum Leapissa oli hologrammi. Mutta tässä sarjassa on robottihenki, joka on nainen! Ja huippu, umpihäiriintynyt tunnari. (Ja umpiälytön suomennos, joka toisinaan esiintyy myös muodossa Lisa ja pojat.)
+1. Villi Pohjola (Northern Exposure 1990-1995)
"Newyorkilainen lääkäri muuttaa Alaskaan" voisi olla tosi huonon romcomin lähtökohta. Tässä ysärisarjassa oli kuitenkin kaikki kohdallaan, sillä naispääosaa näytteli Janine Turner eli ihana Maggie, joka oli 90-lukua parhaimmillaan. Musta, lyhyt tukka ja hurmaava kauneuspilkku (jollaisen piirtämistä minäkin harjoittelin useasti, siinä onnistumatta).
Älä unohda näitä: The Cosby Show (1984-1992), Pimeyden sydän (Profiler 1996-2000), Hulluna sinuun (Mad About You 1992-1999) ja Koti kuntoon (Home Improvement 1991-1999).
(Kunniamaininnat tietenkin myös Twin Peaksille, Viiden jutulle, My So-Called Lifelle, 90210:lle ja Melrose Placelle, mutta ne kuuluvat johonkin elämäni suurimmat rakkaudet -listaukseen eivätkä tähän freak paradeen.)
Suomessa julkaistaan useita aikakauslehtiä, joiden nimet eivät ole suomenkielisiä. Ryhdyin tuossa aikani kuluksi miettimään, millaisia julkaisut olisivat, jos niiden nimet käännettäisin suoraan suomeksi. Voilà:
Kansallinen Maantiede (National Geographic)
Sosialistinen, sotahistoriallissävytteinen julkaisu, jonka sisältö koostuu hyvin pitkälti eri valtauksien aikojen karttapiirroksista sekä spekulaatioreportaaseista siitä, mikä olisi voinut mennä toisin.
Kuva (Image)
Nimensä mukaisesti Kuva-lehti julkaisee yksinomaan visuaalista sisältöä journalistisen sisällön jäädessä täysin paitsioon. Erityisen kiinnostava on vuodenvaihteen selfie-teemanumero.
Kunnia (Gloria)
Kansallisen Maantieteen (ks. yllä) kevyempi sisarjulkaisu, joka keskittyy suomalaisiin sotasankareihin ja heidän saavutuksiinsa. Lehdellä on omia teemajulkaisuja kuten Kunnian kodit ja Kunnian ruoka ja viini, jotka käsittelevät monipuolisesti ja inspiroivasti sodan ajan sisustusta ja ruokakulttuuria.
Puoli (Demi)
Eksentrinen taidelehti, joka kosiskelee tiedostavaa älymystö-yleisöä julkaisemalla kuvista ja teksteistä vain puolet. Supersuositussa kesänumerossa mallit on vaatetettu vain puoliksi.
Kosmopoliitti (Cosmopolitan)
Mobiilisovelluksiin, pelifirmoihin, kahvihifistelyyn, reppureissaukseen, luksuskonjakkeihin, kestävään kehitykseen, hydrauliikkaan ja globalisaatioon kattavasti kantaaottava kansainvälisille markkinoille pyrkivä uusjuppijulkaisu.
Huijari (Hustler)
Rikoslehti Alibin neljännesvuosittain ilmestyvä sisarlehti, joka kertoo taitavimpien rikollisten tarinoita raa'alla, mutta koskettavalla tavalla. Päätoimittajana toimii Lauri Johansson.