En ole aiemmin ajatellut koskaan tekeväni näin, mutta nyt minunkin on pakko kantaa painava, puolueellinen korteni Suomen Putous-keskustelun kekoon.

Putous-ohjelma on ilmiönä minulle melko vieras. Ohjelma ei ole mielestäni saavuttanut kaikkea sitä, mihin sillä on potentiaalia. Juontaja on keskinkertainen ja toteutus paikoin jopa kehno.

Kuitenkin viehätyn sen kotikutoisuudesta ja 60-lukulaisesta ajatuksesta siitä, että yksi ohjelma kerää kaikki suomalaiset, perheet ja sinkut, nuoret ja vanhat, miehet ja naiset television ääreen lauantai-iltana. Työpaikan kahviautomaatilla ja koulun välitunnilla puhutaan maanantaina ihan samasta asiasta: siitä, mitä Putouksessa tapahtui.

Ja siis onhan tuo Sanna-Raipe Helminen nyt parasta, mitä olette koskaan nähneet? Kummeli on tehnyt tamperelaishuumorista lähes tabun - ne perhanat tekivät sen niin taidokkaasti, että harva tohtii lähteä sohimaan. Minä en ainakaan uskaltaisi.

Nyt onneksi ihana Armi Toivanen on uskaltanut (ja onnistunut järjettömän hyvin) tällä haasteellisella taistelukentällä. Hän on loistava. Sanna-Raipe on loistava. Jokainen tamperelainen näkee hahmossa itsensä, pikkusiskonsa, serkkunsa, naapurinsa tai vähintään jonkun Jäähovin asiakkaan.

Lisäksi Toivaselle propsit siitä, että on tamperelaisena säästellyt stereotypiaa tähänkin asti (pankinhan olisi nimittäin voinut räjäyttää jo ensimmäisellä kaudella).

Hyvä Armi! Hyvä Sanna-Raipe!

Piiiieni miinus Ilves-huivista. Yksi sana: Tappara.

...joita minulla ei ole:

1. Rannekello. Itse käytän kännykkää kellona, kuten kuka tahansa itseään kunnioittava 13-vuotias. Samalla voi tsekata viestit, Facebookin ja sähköpostit tilanteessa kuin tilanteessa, koska oikeasti "katsoo vain kelloa".

2. Nailonsukat. Oikeasti hämmennyin, kun näin eilen kuntosalilla lähes jokaisen naisen pujottavan varpaansa suihkun jälkeen nailonsukkaan. Minäkin haluan (mutta hassunhauskat sukat ovat vaan paljon... no, hauskempia. Eivätkä ne mene yhtä helposti rikki)!

3. Printteri. Aikuisella ihmisellä on printteri. Eikö olekin? Ainakin, jos taloudessa on kaksi tietokonetta.

4. Luottokampaaja. Olen kyllä yrittänyt kovasti löytää sellaisen. Jos tarjouspartureissa käyminen lasketaan.

5. Talouspaperia. Meidän kahden hengen taloudessa oli monen kuukauden pituinen jakso, jolloin talouspaperia riitti. Se oli sen jälkeen, kun vanhempani olivat käyneet meillä muutaman päivän vierailulla. Sittemmin ei ole palio talpappia näkyny.

+1. Talvi- ja kesävaatteiden laatikot, vaatteiden erottelu ja pois pakkaaminen vuodenaikoina, jolloin ne eivät ole tarpeen (tästä puhuminen kuuluu kyllä minunkin aikuiseen arkeeni).

Muistutan olevani 29-vuotias.

Lopuksi vielä aikuisten asioita, joita minulla ON: Iso aikuisten naisten lompakko, kynttilöitä jotka eivät tuoksu, kulho eteisessä avaimille,  pesuaine erikseen ikkunoille, kylpyhuoneen pinnoille ja yleiseen puhdistukseen. Ja Vanishiä.

Hei vaan ja terveisiä Helsinki-Tampere-junasta! VR:n langaton verkko on kyllä yksi parhaimpia keksintöjä vähään aikaan – nyt kun se vielä toimisi, niin kaikki olisi täydellistä.

No, tässä kun nyt ollaan Tampereelle matkalla, niin ajattelin listata taas muutamia suosikkejani tamperelaisista ilmauksista. Nämä kun eivät vanhene koskaan! Minun mielestäni.

Ryysy – Mikä tahansa vaatekappale. Oli se sitten viimeisintä huutoa, maksettu kultaharkoilla tai kaapin perällä vuosikausia lojunut papan kalsariasuste. Se o ryysy.

Räysä – Ehdoton suosikkini, jota usea tamperelaiskaverinikaan ei tunnista. Lakki, hattu, pipo, lätsä. Erityisesti karvahattu tai hiukan kärsinyt (mielellään lierit käsittävä) päähine.

Tiäkkö – Vastoin yleistä luuloa, tamperelaiset käyttävät tätä ”tiäksään” sijasta jokaisessa paikassa, jonne sen kykenee väkivalloin tunkemaan. Sopiva täytesana kohtaan kuin kohtaan. Voi käyttää myös sekaisin em. ”tiäksään” kanssa, esim. ”Se on tiäkkö Tapparan tiäksää vuaro tänä lauantaina tiäkkö.”

Painaa – Verbi, jolla voi kuvata lähes mitä tahansa toimintaa, erityisesti sellaista, johon liittyy jonkinlainen valmistus. Lankomieheni suuressa suosiossa ja käytössä. Esim. ”Hans Välimäki painaa tiäkkö himmeetä pihviä koko päivän” tai ”Naapuri painaa hiaman meneen joka aamu tiäkkö tossa Hämeenpuistossa sen koiran kanssa” tai ”Fanni (lankomiehen 2-vuotias tytär) paino kaameeta hiakkakakkua tua puistossa äsken tiäksää”.

Niin että hyvää viikonloppua vaan Mansesta tiäkkö!

Kyllä. Aikuisuus on ihanaa. 

Mieleeni tupsahti kuitenkin useita asioita, jotka ovat aikuisuudessakin pikkuisen hanurista, vaikkei niin pitänyt olla.

Tällä ei ole muuten mitään tekemistä kolmenkympin kriisin kanssa.

Aaaaaanyway, tää menee näin:

TV on edelleen paha. Aikuisenakin on vielä huono omatunto, kun katsoo telkkaria heti aamusta (vaikka ohjelma olisikin uutislähetys). Äiti lienee onnistunut kasvatustyössään.

Pelko ei helpotakaan. Pelkäsin pikkutyttönä hirveästi vettä. Tai en niinkään vettä, vaan ruumiita, joita siellä lilluu. Kyllä, luit oikein. Asiaan sen kummemmin paneutumatta pelkään niitä edelleen, vaikka järjettömien, irrationaalisten pelkojen piti helpottaa, kun kasvaa isoksi. NOT.

Reality bites. Laskujen maksaminen oikeasti ei ole yhtään niin kivaa kuin leikisti. Minulla oli pentuna tapana leikkiä sihteeriä, joka kantelee lasku- ja paperipinoja sekä mieletöntä kasaa kuulakärkikyniä mukanaan. Halusin valmistella asiakirjoja, ottaa soittopyyntöjä kuvitteellisen johtajan (varmaan joku mies) puolesta vastaan ja ennen kaikkea maksaa laskuja. Solo-maksuautomaatti oli pyyteettömän ihailuni ja märkien unieni kohde.

Omien lupausten pettäminen. En ole koskaan syönyt jätskiä päivän jokaisella aterialla, vaikka lapsena usein uhkasin niin ("sit ku mää oon aikuinen ni ainaki varmana meen joka päivä särkänniemeen" etc).

Toisaalta taas on ihanaa ottaa drinkki pikkuisen liian aikaisin päivällä tai hieman liian keskellä viikkoa - just because you can. Koska olet aikuinen, eikä kukaan kiellä. Tässä kohtaa on toki kehotettava varovaisuuteen: leikkisästi liian aikainen gin tonic voi äkkiä vaihtua aamupala-viinitonkaksi just because you can, eikä sitten ole enää kenelläkään mukavaa.

Äh. Oikeasti just because you can tekee tästä kaikesta sen arvoista. 

Bring it on, 30!

Olen Tampereelta ja olen tässä viime aikoina miettinyt.

Jos Itäkeskus olisi Tampereella, sen kutsumanimi olisi Itäri eikä Itis.

Jos Koskikeskus olisi Tampereen sijaan Helsingissä, sen lempinimi olisi Koskarin sijasta Koskis.

On itse asiassa ihme, että Stockaa ei kutsuta Mansessa Stockariksi.

Tampereen Kauniainen olisi Kaunari tai Granari - ei missään nimessä Grani. Fredrikinkatu olisi Fredan sijaan Fredari, Lönkka (Lönnrotinkatu) Lönäri ja Mechelininkatu Meklun sijaan Meklari.

Hesarin ja Rööperin tamperelainen sen sijaan hyväksyy ja omaksuu helposti.

Ari-päätteiden lisäksi me tamperelaiset puhutaan muutenkin mukavan juntahtavasti.

Ratikka ei Tampereella olisi suinkaan spora, eikä edes ratikka, vaan raitsikka. Lausumisessa tulee ottaa huomioon sanan alkuun sijoitettava epämääräinen vokaali, tyyliin: öraitsikka. Komeella ärrällä.

Tamperelainen ei pysty kutsumaan Mannerheimintietä Manskuksi. Se on Marski, tiätenki, täytyyhän siinä olla ärrä!

Kun Tampereella opiskellaan matematiikkaa, se on matikkaa, eikä me edes tiedetä, mitä matska on. Kuulostaa maantiedolta.

Olen asunut Helsingissä noin kahdeksan vuotta. Olen onnistunut oppimaan yleisimmät sanat ja sanonnat, mutta kaikkea en pysty vieläkään sanomaan.

Haluaisin osata vetää rotsin niskaan, mutta en osaa. Ainakaan uskottavasti. "Mää verärrotsinny niskaan." Not cool. Mää laitan siis edelleenkiv vaan takin.

Väärinymmärryksiäkin on syntynyt.

Eräs helsinkiläinen ystäväni lähetti minulle kerran tekstiviestin "Täytyy ettii uus biksi." En voinut vastata viestiin, sillä en tiennyt, mikä biksi on. Epäilin autoa, tyttöystävää tai jotakin musiikkiin liittyvää. Kävi ilmi, että kaveri oli juuri eronnut tyttöystävästään ja etsi siksi biksiä (eli asuntoa), ja oli loukkaantunut pahasti, kun en vastannut viestiin. Olisi kirjoittanut suomeksi.

Höhlä.