En ole aiemmin ajatellut koskaan tekeväni näin, mutta nyt minunkin on pakko kantaa painava, puolueellinen korteni Suomen Putous-keskustelun kekoon.

Putous-ohjelma on ilmiönä minulle melko vieras. Ohjelma ei ole mielestäni saavuttanut kaikkea sitä, mihin sillä on potentiaalia. Juontaja on keskinkertainen ja toteutus paikoin jopa kehno.

Kuitenkin viehätyn sen kotikutoisuudesta ja 60-lukulaisesta ajatuksesta siitä, että yksi ohjelma kerää kaikki suomalaiset, perheet ja sinkut, nuoret ja vanhat, miehet ja naiset television ääreen lauantai-iltana. Työpaikan kahviautomaatilla ja koulun välitunnilla puhutaan maanantaina ihan samasta asiasta: siitä, mitä Putouksessa tapahtui.

Ja siis onhan tuo Sanna-Raipe Helminen nyt parasta, mitä olette koskaan nähneet? Kummeli on tehnyt tamperelaishuumorista lähes tabun - ne perhanat tekivät sen niin taidokkaasti, että harva tohtii lähteä sohimaan. Minä en ainakaan uskaltaisi.

Nyt onneksi ihana Armi Toivanen on uskaltanut (ja onnistunut järjettömän hyvin) tällä haasteellisella taistelukentällä. Hän on loistava. Sanna-Raipe on loistava. Jokainen tamperelainen näkee hahmossa itsensä, pikkusiskonsa, serkkunsa, naapurinsa tai vähintään jonkun Jäähovin asiakkaan.

Lisäksi Toivaselle propsit siitä, että on tamperelaisena säästellyt stereotypiaa tähänkin asti (pankinhan olisi nimittäin voinut räjäyttää jo ensimmäisellä kaudella).

Hyvä Armi! Hyvä Sanna-Raipe!

Piiiieni miinus Ilves-huivista. Yksi sana: Tappara.

Elokuvan ystäville tiedoksi, että Nelonen näyttää illalla loistavan elokuvaklassikon Tanssii Sushien Kanssa, jossa Kevin Costner näyttelee japanilaisravintolan tarjoilijaa, jolla on tasapaino-ongelmia.

Muita suosittelemisen arvoisia huippuelokuvia ovat

Dye Hard, jossa Bruce Willis esittää alkoholisoitunutta kampaajaa, joka on erikoistunut monimutkaisiin värikäsittelyihin ja jolle tulee todella rankka työpäivä.

Taru Sorbusten Herrasta -trilogia sijoittuu Helsingin Piritorille ja kertoo tarinan lyhytkasvuisesta pulsusta, joka etsii elämänsä tärkeintä pulloa, jonka muutkin denat haluavat omakseen.

Oscareitakin voittanut Rita Hayworth - Avain Rakoon on klassikkoelokuva, jossa Morgan Freeman ja Rita Hayworth-juliste auttavat Tim Robbinsin esittämää hiljaista, mutta älykästä miestä pääsemään eroon poikuudestaan 50-luvun amerikkalaisessa vankilassa.

Tiivistunnelmaisessa Tarantino-pläjäyksessä Pulp Dictionissa nähdään useita eturivin tähtiä sanelemassa ääneen halpaa viihdekirjallisuutta. Niin ikään Tarantinon elokuvat Dill Bill 1 ja 2 kertovat poikkeuksellisen mielikuvituksellista tarinaa tilliystävällisestä kalatorin työntekijästä ja joukosta tillinvastaisia taistelulajien ammattilaisia.

Ehhehe. Leppoisaa leffasunnuntaita ja loppiaista kaikille!

Eksyin pari viikkoa sitten elämäni ensimmäisen kerran Craigslistin ihmeelliseen maailmaan. Jos palvelu ei ole tuttu, kerrottakoon, että se on internetin ilmoitustaulu kaikelle. Craigslististä löytyy seuranhakuilmoituksia, osto- ja myynti-ilmoituksia, työpaikkoja, oppitunteja, asuntoja, keskustelupalstoja ja kaikkea siltä väliltä.

Saitin on onnistunut perustamaan joku random Craig, joka halusi löytää bileitä omalta asuinalueeltaan vuonna 1995. Nyt se on Wikipedian mukaan USAn kymmenenneksi vierailluin nettisivu. Asuntoilmoituksista löytyy mm. seuraavaa:

"Cute Slim Asian Female"

Öööö, toimisi ehkä nimimerkkinä tai seuranhakuilmoituksessa. Ei asuntoilmoituksessa.

"Are you a lonely girl???"

Jälleen, seuranhakupuolelle, pliis.

"I AM A SINGLE MOMM LOOCKING FOR ROOM MATE I HAVE A SON PLLLEASE CONTACT ME ASAP"

Jos haluat kämppiksen, jätä caps lock pois. Opettele myös kirjoittamaan.

"We are 420 friendly and are looking for a like-minded roommate."

Tämä oli oikeasti tosi hauska ja hyvä ilmoitus. Olisi vain vaikea kuvitella, että Oikotieltä löytyisi vastaavaa...

"BIG and SEXY studio **NO FEE**"

Minä en ainakaan tiedä, millainen on seksikäs asunto. Noiden tähtien käytöstä taisin avautua jo huuto.net-postauksessa.

Craigslist voi siis parhaimmillaan olla viihdyttävää klikkailua ja ajanvietettä. Toisaalta jos sieltä etsii jotain ihan tosissaan, on turhautuminen taattu. Olen kuitenkin jatkanut etsimistä, sillä olin joskus lukevinani että Laura de Lille löysi kämpän Nykistä Craigslistin kautta. Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään asuntoa tai edes yhtään varteenotettavaa ilmoitusta, vaan lähinnä pääni sisällä kaikuvan paniikinomaisen huudon, joka kuuluu MISTÄ TÄÄLTÄ PÄÄSEE POOOOOOOOIS.

Puoli-ilmaisia kämppäehdotuksia Nykistä otetaan vastaan! :)

(Craigslistissä on muuten myös Suomi-osio. Viestit näyttävät olevan pääosin englanniksi, joten yleisö lienee vielä melko pieni. Sinne vaan trollailemaan!)

Tein joululomalla muutamia poikkeuksellisen tarkkasilmäisiä havaintoja elokuvakliseistä.

Kliseet vastaan tosielämä, Lilyn 5 + 1 -tyyliin:

1. Jos elokuva on jenkkiläistuotantoa mutta se tapahtuu Euroopassa, puhutaan siinä brittienglantia (myös Ukrainassa, Itävallassa ja Ranskassa). Minun kokemukseni mukaan brittienglantia puhutaan lähinnä siellä Briteissä. Ranskassa sitä ei ainakaan puhuta. Voi toki kokeilla, s'il vous plaît vaan.

2. Vaikka autolla ajettaisiin elokuvassa ihan suoraan, rattia heilutellaan lakkaamatta pikkuisen edestakaisin "aidomman" vaikutelman aikaansaamiseksi. Kokeilin kerran käytännössä - ei muuten toimi. Äkkinäiset liikkeet suurissa tilannenopeuksissa ja niin päin pois, kyllä te tiedätte.

3. Puhelimeen ei koskaan sanota elokuvassa näkemiin, tsau, tai edes morbidelli, vaan luuri suljetaan tylysti sitten, kun ei ole enää asiaa. Puhelimien akkuja ei myöskään elokuvissa juuri latailla. Minun puhelimeni tuntuu olevan jatkuvasti johdolla kiinni seinässä (*#keleen nokialaine) eikä äiti kyllä arvostaisi, jos en huikkaisi PUSI PUSI puhelua lopettaessani.

4. Kun elokuvien naiset ajavat sääriään, ne ovat jo valmiiksi ihan karvattomat. Kun minä ajelen, niin eron kyllä huomaa. Jussayin. 

5. Elokuvissa hääjuhlat järjestetään aina ulkona nurmikentällä, sifongilla verhoillussa teltassa, eikä bändi ole koskaan sellainen, mitä minä olen häissä nähnyt. Eikä se soita J. Karjalaisen Väinöä.

+1. Bruce Willisille tulee strategiset naarmut aina (elokuvassa kuin elokuvassa) poskipäähän, kulmakarvaan ja/tai huuleen, sillä tavalla kivan seksikkäästi. Jos mua sattuu, kuhmu on varmasti smack keskellä otsaa tai polvessa, sillä tavalla kivan seksittömästi ja juntisti.

Kuva.

Uudenvuoden lupaukset ovat minusta ihan huttua. Toisaalta niitä on kuitenkin mielenkiintoista mietiskellä. On kiva, että saa (keinotekoisehkon) mahdollisuuden tarkastella tekojaan, tehdä lupauksia ja aloittaa alusta, jos niin tahtoo. 

Uusi vuosi on siis tavallaan vähän niinkuin yksi iso maanantai.

Maanantaisin yleensä haluan alkaa syödä paremmin, liikkua enemmän, nukkua tarpeeksi ja herätä aikaisemmin. Myös uutena vuotena tehtävät lupaukset liittyvät yleensä ihmisten omaan hyvinvointiin: laihdutetaan, vähennetään viinan käyttöä, lopetetaan tupakointi. Itse haluan kuitenkin tehdä vain sellaisia lupauksia, jotka 

a) pystyn pitämään OIKEASTI ("laihdutan 20 kiloa" ei ole sellainen)

b) tekevät minut onnelliseksi ("lopetan suklaansyönnin" tai "pidän tipattoman" ei ole sellainen)

c) lupaavat jotain mukavaa tulevalle vuodelle ("lopetan suklaansyönnin" tai "pidän tipattoman" ei ole sellainenkaan)

Ja siksi lupaankin seuraavat asiat:

1. Teen kaikkeni, jotta olisin onnellisempi

2. Näen ystäviäni ja perhettäni enemmän, sillä rakastan heitä ja haluan tehdä niin

3. Ja siinä ne oikeastaan olivatkin.

Lupaan myös olla satuttamatta muita parhaani mukaan, provosoida joskus vaan provosoimisen vuoksi ja olla provosoitumatta kun joku toinen tekee niin, tehdä töitä sen eteen, että saavuttaisin ne asiat, mitä haluan, ja olla pitämättä suklaalakkoa tai tipatonta tai laihdutuskuuria, josta minulle tulee vaan paha mieli. Ja katsoa niin paljon Pikakurssia kodinostoon kuin pystyn. And that's that.