5 + 1 x elokuvakliseet vs. tosielämä
Tein joululomalla muutamia poikkeuksellisen tarkkasilmäisiä havaintoja elokuvakliseistä.
Kliseet vastaan tosielämä, Lilyn 5 + 1 -tyyliin:
1. Jos elokuva on jenkkiläistuotantoa mutta se tapahtuu Euroopassa, puhutaan siinä brittienglantia (myös Ukrainassa, Itävallassa ja Ranskassa). Minun kokemukseni mukaan brittienglantia puhutaan lähinnä siellä Briteissä. Ranskassa sitä ei ainakaan puhuta. Voi toki kokeilla, s'il vous plaît vaan.
2. Vaikka autolla ajettaisiin elokuvassa ihan suoraan, rattia heilutellaan lakkaamatta pikkuisen edestakaisin "aidomman" vaikutelman aikaansaamiseksi. Kokeilin kerran käytännössä - ei muuten toimi. Äkkinäiset liikkeet suurissa tilannenopeuksissa ja niin päin pois, kyllä te tiedätte.
3. Puhelimeen ei koskaan sanota elokuvassa näkemiin, tsau, tai edes morbidelli, vaan luuri suljetaan tylysti sitten, kun ei ole enää asiaa. Puhelimien akkuja ei myöskään elokuvissa juuri latailla. Minun puhelimeni tuntuu olevan jatkuvasti johdolla kiinni seinässä (*#keleen nokialaine) eikä äiti kyllä arvostaisi, jos en huikkaisi PUSI PUSI puhelua lopettaessani.
4. Kun elokuvien naiset ajavat sääriään, ne ovat jo valmiiksi ihan karvattomat. Kun minä ajelen, niin eron kyllä huomaa. Jussayin.
5. Elokuvissa hääjuhlat järjestetään aina ulkona nurmikentällä, sifongilla verhoillussa teltassa, eikä bändi ole koskaan sellainen, mitä minä olen häissä nähnyt. Eikä se soita J. Karjalaisen Väinöä.
+1. Bruce Willisille tulee strategiset naarmut aina (elokuvassa kuin elokuvassa) poskipäähän, kulmakarvaan ja/tai huuleen, sillä tavalla kivan seksikkäästi. Jos mua sattuu, kuhmu on varmasti smack keskellä otsaa tai polvessa, sillä tavalla kivan seksittömästi ja juntisti.
