Tiia Savukoski

View Original

Minäkin haluan osallistua: 9 (+1) faktaa minusta

Fakta +1: joskus meikkaan itse, joskus annan nelivuotiaan siskonpoikani hoitaa homman. 

 

1. Joka kerta, kun jossakin (erityisesti jossakin vessapaperi- tai hammastahnamainoksessa) sanotaan power to the people, kuulen tahallani että ne sanovat power to the peephole, tirskun hetken ja sitten masennun kun tajuan, miten käsittämättömän määly minä olen ihmisenä. 

2. Olen saanut etunimeni eräältä isäni ihastukselta. Hän on näyttelijä Tiia Louste

3. Sanon kaikille, että kotini remontti ei ole vielä valmis, vaikka todellisuudessa en vain ole jaksanut porata yhtään reikää seinään, viimeistellä keittiön välitilaa silikonilla tai purkaa kaikkia ullakkoevakossa remontin aikana olleita laatikoita. 

4. Tiedättekö, kun ihmiset sanovat, että jos he voittaisivat lotossa järisyttäviä summia, he jatkaisivat töissä normaalisti, koska eivät voi kuvitella olevansa tekemättä mitään? Minä voisin. Ihan helposti. Voin kuvitella olevani tekemättä mitään juuri nytkin. Ah.

5. Uskon, että jokaisella naisella on rintojensa välissä luomi, joka on ilmestynyt siihen merkkinä siitä, että jos se näkyy paidan kaula-aukosta, on kaula-aukko liian avara. (Itselläni on niitä kolme. Ylin sanoo "oletko ihan varma", keskimmäinen "no nyt on jo melko risqué" ja alin "sinut pidätetään tästä hyvästä".) 

6. Kärsin joka viikko valtavasta Instagram-stressistä. Voi saatana, en ole uhrannut mitään Instagram-jumalille kahteen päivään, joudun takuulla somehelvettiin. 

7. Haluaisin asua poikaystäväni kanssa eri osoitteissa. En siksi, etten haluaisi asua hänen kanssaan vaan siksi, että haluaisin katsoa enemmän Say Yes to the Dressiä ilman, että joku huokailee kyllästyneenä vieressä.

8. Isäni opetti minulle ala-asteella biologisen ilmiön, joka on kuulemma ainoa asia, mitä hän kansakoulusta muistaa. Minäkin muistan rimpsun edelleen ulkoa: Diffuusio on molekyyliliike, joka on loppuun suoritettu vasta, kun nesteen väkevyys on kaikkialla sama. Diffuusio elimellisten kalvojen läpi on osmoosi. Loistin tämän ansiosta biologian tunnilla. Kahden minuutin ajan. 

9. Reidessäni on tatuointi, jota kutsun Conchita Wurstiksi. Hot tip: ei kannata tatuoida naisen kasvoja paikkaan, jossa on runsas karvankasvu. Paitsi tietysti jos haluaa sille parran.

 

(Haasteen heittivät ainakin Juliaihminen ja Puumis. Osallistuhan siekii!)

 

Lue myös:

  • 5+1 syytä, miksi Hulluna häämekkoihin on ehkä toiseksi paras realityohjelma ever

  • 6 asiaa, joita parrakkaista miehistä ei kerrota