Ha, luulitte varmaan, että tämä on joku lapsentekoon liittyvä raskausjuttu! No ei ole. Vaan työnhakujuttu.

Olen odottanut yli viikon verran vastausta ulkomailta ja siitä, olenko saanut sieltä työharjoittelupaikan vai en. En malttaisi pysyä pöksyissäni enää hetkeäkään.

Aloin luonnollisesti odottaa vastausta siitä hetkestä lähtien, kun haastattelu loppui. Olen kerran saanut työpaikan suoraan haastattelusta, ja sen jälkeen olen alkanut toivoa, että niin kävisi joskus (aina) toistekin. Perkeleen Eurokauppa, minkä teit.  

Aikaeron vuoksi olen myös alkanut tarkistella sähköpostia öisin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se viesti tulee. On vaikea nukkua, kun sormen pitäisi olla koko ajan refresh-napilla.

Olen suunnitellut, miten reagoin, kun saan sanalla ”valitettavasti” alkavan puhelun tai sähköpostin. Varmaan vähän samaan tapaan kun hollywoodittaret harjoittelevat Oscar-juhlaa varten. ”Voi, olen niin iloinen sen toisen puolesta!” vaikka mieli huutaa ”HUOR---”

Mietin jatkuvasti, miten paljon ihmisten aikaa olen tuhlannut jauhamalla tästä asiasta, jos vastaus onkin kieltävä. Turhaa hengittelyä ja resurssien tuhlaamista, puhumattakaan siitä, miten NOLOA on, jos en saakaan työtä. Sehän tarkoittaa sitä, että olen läpeensä huono. Ihmisenä.

Nyt täällä Lilyssäkin voi sitten seurata, miten tämän piruparan käy. Tänään selviää!