Ressu, Tommy ja muut tuoksumuistot
Olen aina halunnut tehdä oman parfyymin. Ja kuvitellut tietysti, että siitä tulee ihana, eikä esimerkiksi hienhajuinen. No, olin puoliksi oikeassa.
Pääsin viime perjantaina tutustumaan lifestylekauppa TREssä Helsingissä avattuun konseptiparfymeriaan, jossa voi luoda ihan oman öljytuoksun. Frantsilan Scent Lab on tuoksunrakennuskonsepti, jossa saa ostaa kolmellakymmenellä eurolla oman pikku putelin jojobaöljyä, johon voi lätkiä eteerisiä öljyjä. Tai no ei lätkiä. Tiputella sillä tavalla varovasti ohjeiden mukaan. Parasta on, että lätkittäviä öljyjä muutellaan vuodenaikojen myötä: nyt kaupassa olevat pipetit tiputtelevat lähinnä talvisia tuoksuja, ja valikoima on sitten keväämmällä vähän erilainen. Ja koska pullo on pikkuinen, voi tuoksuja tehdä monta tai tulla sitten vuodenaikojen vaihtuessa tekemään uuden.
Kääntöpuolella sitten taas pelottavinta on se, että on täysin saatana mahdotonta tietää, millainen tuoksusta tulee, vaikka siihen miksaisi täydelliseltä tuntuvan valikoiman omia lempihajuja: sitruunaa, mustakuusta ja frankinsensiä. Onnistuin itse tekemään tuoksun, joka saattaa saada minut vähän yökkimään. Muistatteko Frendeistä sen, kun Phoebe kokeili tavaratalossa miesten tuoksua ja haisi sen jälkeen punajuurille ja venäläiselle taksikuskille? Vähän sellainen. Onneksi tein myös toisen, jossa pitäydyin vahvasti turvallisessa laventelissa.
Frantsilan edustaja sanoi tilaisuudessa, että Scent Lab on mahtava tilaisuus luoda oma tunnetuoksu. Voi tehdä itselleen vaikka rauhantuoksun tai rakkaustuoksun tai mitä sitä nyt ikinä haluaakaan juuri siihen hetkeen. Ja sitten hän kertoi sen, minkä me kaikki jo tiedämme: tuoksumuisti on yksi voimakkaimmista. Googlailin vähän menemään ja opin, että aivot tunnistavat tuoksuja samassa paikassa kuin tunteita, ja siksi ne yhdistyvät helposti toisiinsa. (Tai jotenkin noin se meni. Tässä blogissa faktat eivät ole ihan niin justiinsa.)
Tuoksuista ja muistoista inspiroituneena listasin vahvimmat tuoksumuistoni:
Ginger beer tuoksuu Ressulta (Snoopy, ei Redford). Isäni toi työmatkalta Yhdysvalloista Ressu-tarroja, jotka alkoivat tuoksua, kun niitä rapsutti. (Mutta nyt kun mietin, en ihmettelisi, vaikka Ressu Redfordkin tuoksuisi limulta kun sitä rapsuttaa.)
Tommy boy, tuo takavuosien kestosuosikki, miesten (lue: teini-ikäisten poikien) perusunivormuun 90-luvun lopulla kuulunut "parta"vesi tuoksuu teini-iän epävarmuudelta. Se saa minut myös tuntemaan viiman vatsanahkassani, kun farkut roikkuvat liian matalalla ja toppatakki on liian lyhyt. Jos tuoksu on oikein voimakas (ja sehän on), saattaa sormissa tuntua möhkäle nokialainen ja rinnassa matopelin jännitys.
Elnett-hiuslakka tuoksuu (tutummin löyhkää) ranskalaiselta pikkukylältä. Kun olin vaihto-oppilaana La Souterrainessa vuonna 2000, oli huivilla "huolettomasti" kietaistu supertuuhea suttunuttura, joka kesti 45 minuuttia laittaa, ainoa oikea kampaus. Très chic.
Huvipuisto tuoksuu romanttisilta treffeiltä. Eräs tyyppi vei minut kerran lokakuisille treffeille Lintsin Valokarnevaaleille, ja se on edelleen ihaninta, mitä tiedän. On jotakin niin ihastuttavan epäsuomalaista ja elokuvallista olla huvipuistossa silloin, kun on pimeää.
Valkosipuli tuoksuu Mikolta. Musiikkiteatterikoulukaverini Mikko tykkäsi mausteisesta ruoasta ja tuoksui usein valkosipulilta. Moi vaan Mikko! Emme ole nähneet varmaan vuosiin, mutta ajattelen sinua aina, kun haistan valkosipulin. (Eli ihan helvetin usein.)