Tänään minä olen 37-vuotias.

Pidän joka vuosi syntymäpäivistäni ihan kohtuutonta meteliä, ja se aina ärsyttää ja huvittaa (ja varmaan myös säälittää) ihmisiä. Olen selittänyt tämän ennemminkin, mutta kerrataanpa lyhyesti: teen synttäreistäni “liian” ison numeron siksi, että juhliminen on hauskaa, ja siksi että pelkään etten ehkä koskaan saa isoja hääjuhlia tai lapsia, joiden synttäreitä saa jostain syystä hehkuttaa enemmän kuin aikuisten, ja siksi että työpaikkani (eli toiminimi Tiia Marietta Rantanen) ei järjestä pikkujouluja tai vuosijuhlia (paska esimies, aion mainita tästä seuraavassa kehityskeskustelussa). Synttärijuhlat ovat siis ikään kuin ainoat merkkipäivät, mitä elämässäni on, ja siksi otan niistä kaiken ilon irti – ja vähän enemmänkin.

Tykkään juhlia myös siksi, että elämä on yleisesti ottaen aika ankeaa (varsinkin tänä vuonna, hellooo 2020) ja iloa pitää riipiä sieltä, mistä pystyy. Minulla piti olla viikonloppuna synttärijuhlat täällä hotellissa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi peruutin ne. En ole siitä pahoillani, koska turvallisuus on tärkeämpää kuin minun juhlani (tosin minun juhlani ovat kyllä heti kakkosena prioriteettilistalla), mutta juhlat kyllä auttaisivat siihen, ettei synttäriankeus hiipisi mieleen.

Synttäriankeus on se, joka sanoo että ei helvetti Timpsi, taas yksi vuosi meni etkä ole saanut elämässäsi mitään aikaan. Et ole saavuttanut mitään etkä jättänyt minkäänlaista jälkeä tähän maailmaan. Se sanoo myös, että hei sinä olet nyt jo 37-vuotias etkä vieläkään osaa tehdä risottoa / sanonut pasille töissä että keitä itse kahvisi / mennyt sinne italian kurssille / saanut lapsia / ole innostunut keramiikasta tai joogasta tai jostakin mistä kaikki muut ikäisesi ovat kyllä ihan mehuissaan.

Mutta saavutuksia kyllä on, kun vaan vähän miettii. Siksi listaan ne nyt tähän (niin ei tarvitse sitten miettiä).

Saavutuksiani:

• olen vuonna 2013 lanseerannut termin ”pidän minään” ja tiedän ainakin kaksi ihmistä, jotka käyttävät sitä vielä tänäkin päivänä, myös silloin kun en itse ole paikalla

• olen keksinyt vitsin (mitä sulla on, kun laitat vapahtajan arkkuun? Jeesus kirstus), jonka ovat virallisesti hyväksyneet kaikki asianosaiset tahot (uskonnon opettaja, lähetystyöntekijä, kirkon työntekijä, pappi ja myös oppositio eli perinteinen satanisti)

• olen tehnyt lyhyen mutta mieleenpainuvan mallin uran (käsimallina kauneusmessuilla 2014)

• olen onnistunut opettamaan siskonpojalleni hänen elämänsä tärkeimmän oppitunnin: ihmiset, jotka eivät kerro muille uniaan, pärjäävät elämässä

• olen juonut Nosturin backstagella Fintelligensin kaljat jäämättä kiinni vuonna 2001 – mutta tunnustanut rikokseni Iso-H:lle 18 vuotta myöhemmin

• olen istuttanut hallitsemattoman ruumispelkoni todistettavasti ainakin kuuteen ihmiseen muistuttamalla ihmisiä lähes joka kerta luonnonvesien äärellä siitä, että tuollakin on varmasti ruumis

• olen muodostanut kultin Sami Kurosen temppari-iltanuotion kaulakoruvalinnan ympärille.

Että onhan siinä jo ihan mukavasti.

P.S. Kuvat otti Eino Nurmisto.