Viikolla 33 tuli täyteen seitsemän viikkoa suihkutonta elämää. Nyt oli aika etsiä jokin pysyvä tukikohta, jossa saisimme käydä suihkussa.

33+5: En oo käynyt neljään päivään suihkussa ja alan kasvattaa kohta sammalta taipeisiin. Kylppärirempan tekijä soitti tänään ja sanoi että alkaa kalenteri täyttyä, että nyt pitäis saada tietää tehdäänkö remppa vai ei. Eikä hyväksyntää remppasuunnitelmille oo vieläkään kuulunu, vaikka ne lupas käsitellä ne nopeesti. Oon ihan riekaleina (ja likainen).

Viikkojen 33 ja 34 vaihteessa muutimme väliaikaiseen, kalustettuun kotiin Hiisi Homesiin, enkä tiennyt että voisin koskaan olla niin onnellinen päästessäni suihkuun. (Full disclosure: maksoin asumisemme itse, mutta tein erikseen yhteistyön Hiisin kanssa. Se on nähtävillä mun Instagramissa.) Pesin ensimmäisenä iltana joka ikisen millin ihostani ainakin kolmesti, ja nautin joka hetkestä. Se oli ihan helvetin ihanaa.

33+6: EI VITTU TÄNÄÄN PÄÄSEE SUIHKUUN!!!! Muutetaan nyt ainakin kahdeksi viikoksi Hiisi Homesin asuntoon Pohjois-Haagaan ja aijjumalauta aion peseytyä niin perkeleesti. Valvoja hyväksyi eilen vihdoin remonttisuunnitelmat injektointeineen päivineen joten nyt päästään hommiin. AHHH ETENEEEEEE

Näihin aikoihin vatsanahkani muuttui puutuneeksi navan ympäriltä. Aloin ajatella, että nyt iho varmaan kohta repeää. Nyqvist liikuskeli niin, että näytti siltä kuin se yrittäisi puskea napani läpi ulos, ihan niin kuin aikoinaan Gladiaattoreissa ne juoksivat sen paperin läpi maaliin (olisin aina ihan hirveästi halunnut tehdä niin. Vitsi että voikin olla hassuja unelmia ihmisellä: paperia päin juokseminen). Näihin aikoihin Nyqvist alkoi potkia niin lujasti, että se tuntui jo vähän epämiellyttävältä. Minusta oli ihanaa, että se siellä riehui, mutta päivä päivältä alkoi olla epämukavampi olo. Ei silti tuntunut siltä, että synnytys olisi vielä mitenkään lähellä – eikä se toki vielä välttämättä olekaan viikkokausiin – ja googlailin tämän tästä, miltä supistus tuntuu, mulla kun ei ole ollut mitään sellaisia tuntemuksia.

Tuomas oli aiemmin kertonut, että se odottaa eniten sitä, että pääsee Nyqvistin kanssa vaunulenkeille, muttei oikein tiedä miksi se odottaa sitä niin paljon. Se oli minusta itkettävän suloista. Kun juttelin tästä muille, tajusin, että vaunujen (eli vauvan) kanssa kulkeminen on ensimmäinen kerta, kun Tuomaksesta näkee ulospäin, että se on isä. Minusta äitiyden on nähnyt jo monta kuukautta, ja ihmiset (vain jotkut tosin) osaavat ottaa sen esimerkiksi julkisissa huomioon. Tuomas raukka joutuu odottamaan siihen asti, että vauva syntyy, jotta se voi kulkea se sylissä (tai vaunuissa) ja olla ylpeästi iskä. Sitten mua itketti vielä enemmän.

34+6: Tultiin aamulla Töölöön päästämään laattojen injektoija sisälle. Sain kauheen hermoromahduksen kun näin että putkarin eilen irrottamat kamat on kaikki levällään kylppärin lattialla. Siis niinku tietty ne on, niiden hävityksestä ei sovittu, eikä ollu sen duuni viedä niitä pois. Mutta tuli sellanen epätoivo että tästä ei tuu mitään, että on niin vitun pitkä matka maaliin vielä. Täällä kämpässä on nyt keittiön kaapit ja mikrot ja pesukoneet ja lavuaarit ja vanhat putket ja kaikki ihan levällään, ja musta tuntuu että tää ei valmistu koskaan. Haluisin järjestellä Nykäsen vaatteita ja levätä ja nauttia mutta kaiken keskeneräisyys vaan jyskyttää takaraivossa koko ajan.

Kun laattojen injektoija (eli ihminen, joka kiinnitti ne kopolaatat paikoilleen ennen kuin hartsipinnoite voitaisiin laittaa) tuli ovelle, se näki mun itkusta laikukkaan naaman ja sanoi, että nyt kun päästään töihin niin tämä valmistuu nopeammin kuin uskotkaan. Oli ihanaa, että hän oli niin empaattinen. Mä todella toivoin että hän oli oikeassa.

Seuraavana päivänä valvoja kävi tarkistamassa injektoinnin, ja totesi että kaikki oli kunnossa (asia jonka olisin voinut toki todeta itsekin, mutta minä en olekaan valvoja vaan tavan tallaaja, joten minun mielipiteelläni ei ole mitään väliä). Laitoin välittömästi hartsipinnoitefirmalle viestin, että nyt hommiin.

Viikolla 35 lähdin kahden parhaan ystäväni kanssa juhlimaan epävirallisia baby showereita Haikon kartanoon. Ajelimme ensin Porvooseen, ja oli niin kaunis päivä, että söimme lounaan paitahihasillamme terassilla. Kun pääsimme hotelliin, sain hieronnan, ja kun valmistauduimme kylpylään lähtöön, saimme kolmannelta parhaalta ystävältämme rapakon takaa viestin, että hänen vauvansa oli syntynyt! Oli ihanaa ottaa uutinen vastaan yhdessä. Kun olimme soittaneet vauvalle videopuhelun, lähdimme kylpylään, jonka altaassa yllättäen odottivatkin minun äitini ja siskoni – ja minä sain ihan levottoman itkukohtauksen, kun olin niin onnellinen. Kuten sanoin jo aiemmin, en halunnut mitään isoja baby showereita, mutta olin alkanut vähän katua päätöstäni koska pelkäsin, etten ehtisi edes nähdä perheenjäseniäni ennen synnytystä. Meillä oli niin ihanaa! Me kylvettiin ja saunottiin ja istuttiin monta tuntia kartanoravintolassa illallisella.

Ja mikä parasta: tämän viikonlopun jälkeen kylppärimme hartsipinnoitus alkoi.

Viikolla 35 mulla oli ylimääräinen synnytysvalmennus, joka varattiin mulle neuvolassa, kun pelkäsin etten osaa orientoitua synnytykseen ilman. Se oli siksi kiva, että siellä oli vain neljä osallistujaa, joten sai kysyä paljon kysymyksiä, mutta siksi tyhmä, ettei siellä tullut mitään uutta (tiesin jo kaiken, vaikka luulin etten tiedä mitään). En tiedä, jotenkin olin odottanut että edes jokin etävalmennus olisi sellainen jossa hengitellään sylikkäin tukihenkilön kanssa niin kuin kaikissa telkkariohjelmissa tehdään. Mutta ei, niissä vain katsotaan powerpointeja ja puhutaan. Synnytykseen pitää osata valmistautua ihan itse. Mutta minä kyllä luotan alan ammattilaisiin niin paljon, että vaikka minusta on ihan hyvä valmistautua, uskon että voisin mennä synnyttämään ihan ummikkona ja pärjäisin silti.

Samalla viikolla kävimme myös viimeisessä neuvolalääkärissä. Lääkäri ultrasi mahan, ja näimme, että Nyqvist oli jo kääntynyt oikeaan asentoon synnytystä varten. Vaikken halunnut, että se syntyisi vielä, minua rauhoitti että se on niin päin kuin kuuluukin – että ainakaan sitä ei tarvitse väkivaltaisesti käännellä tai kiskoa jaloista ulos. (Ei sellaista varmaan oikeasti tehdä kenellekään.) Hyvä Nysse!

36+0: Soitin aamulla mikroremonttiurakoitsijalle ja se sanoi että saattais olla jo tänään valmista!! (Edit: ei ollut.) Mutta jos ei tänään niin tiistaina. AHH IHANAA. Käytiin ostamassa suihku, rättipatteri ja vessan ja keittiön hanat. Tonnikuussataa siihen niin. Mutta eniten ärsytti että piti ostaa suihkua varten peitelaipat, jotka maksais kromisena 3,50 ja mustana 48,95! Mää niinku ymmärrän että putkimieheen ja mittatilaustyökalusteeseen menee silleen useita tonneja. Mutta parin euron laippa mustana KYMPPEJÄ!???? Huohhh. Tärkeintä kuitenkin on että ekaa kertaa tuntuu oikeesti siltä että asiat etenee. Ens viikolla päästään muuttamaan kotiin, ja vaikkei meillä oo siellä kylppärissä silloin pyykinpesukonetta tai lavuaaria tai rättipatteria ni suihku on. Oon niinku Mel Gibson Braveheartissa mutta huutelen FREEDOMin sijaan SUIHKUUUUUU.

Olin huomannut jo aiemmin, että mun luomet kasvoivat ja tummuivat ja niitä tuli lisää läpi raskauden. Olin lukenut jostain, että se kuuluu asiaan, ja jotkut niistä lähtee pois sitten raskauden jälkeen. Mutta Tuomas ei vissiin tiennyt sitä: kun oltiin Netraudassa, se nyppäisi multa yhden luomen kaulasta melkein irti, kun se luuli että se oli joku nukka! Lol.

Viikkojen 35 ja 36 vaihteessa muutimme Hiisi Homesin Kallion toimipisteeseen, ja se oli ihanaa! Haagassakin oli tosi kiva kämppä, mutta minua rauhoitti olla lähempänä kotia. Lisäksi tässä asunnossa oli parveke. (Tuomas kutsui sitä terassiksi ja otti tavaksi istua siellä iltaisin juomassa oluen tai vissyn. Se oli minusta söpöä.) Mutta alku ei sujunut ihan mutkitta:

36+1 :Muutettiin eilen Hiisi Homes Kallioon ja tää kämppä on aivan ihana! Meillä on sisäpihaparveke ja tää tuntuu jotenkin tosi kodikkaalta. Ainoo ongelma on arvaa mikä: no suihku lol. Me ei osata käyttää sitä ja jouduttiin molemmat käymään aamulla suihkussa niinku istualleen sen sekoittimen hanan alla. Me ei saada vettä tulemaan siitä käsisuihkusta tai ees kattosadettimesta vaikka mitä namiskoita väänneltäis 🤣 tää meidän suihkukarma on ihan mahdotonta. Edit: googlasin suihkun ohjeet ja keksin miten se toimii. VITTU HUH

Muistatteko kun sanoin joskus viikolla 27, että pelkään eniten sitä, että sairastumme johonkin kamalaan flunssaan tai noroon, koska se tästä enää puuttuisi? No viikolla 36 sain maailmanlopun vatsataudin, joka kesti päiviä. Vatsataudit ovat aina ennen menneet vuorokaudessa ohi, mutta tämäpä kesti neljä päivää. Tykkään poikkeuksellisista jutuista, mutta tämä oli kyllä liikaa. Neuvolasta neuvottiin (pun intended) että vauva pärjää kyllä, mutta että on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että se jatkaisi liikkumista normaalisti. Minä sanoin, että se muljuaa siellä nyt minusta paljon enemmän kuin normaalisti. Terveydenhoitaja sanoi puhelimessa että joo, se varmaan huomaa että äidillä on hätä, ja minä aloin itkeä. Olin niin hirveän pahoillani itseni ja vauvan puolesta, että nyt kun meillä piti olla mahan kanssa rauhallista ja kivaa loppuraskaudessa, ja että ehtisin laulella vatsalle ja valmistautua vauvan tuloon, kaikki aika menikin pöntöllä ja sohvalla ja voiden tosi huonosti.

Mutta tästä kai on matka vain ylöspäin? Pliis? (Edit: on – meille asennettiin tänään kotiin suihku. Tosin ei makeaa mahan täydeltä: ne viidenkympin laipat oli vääränlaiset trololoooo.)