Olen oppinut isältäni vaikka mitä. Esimerkiksi sen, että parisuhteessa pitää aina olla “intohimoa” (äidiltäni opin sitten sen että sillä tarkoitetaan seksiä), sen, että autolla ajaessa voi aina päästää jalankulkijat suojatien yli vaikka olisi kuinka kiire, sen, miten tehdään täydelliset paistetut perunat (niihin pannaan paljon voita ja rakkautta eikä anneta kenenkään muun koskea niihin) ja sen, ettei aina tarvitse tietää, mitä haluaa – sitä saattaa vaan ajautua oikeaan tilanteeseen.

Isän ansiosta olen myös oppinut liioittelemaan (ja sitten heti perään myöntämään että no ei niitä minun kimppuuni hyökänneitä susia kahtatoista ollut, niitä oli vain muutama, tai no ei oikeastaan sitäkään, yksi vain, eikä se oikeastaan ollut susi vaan kultainen noutaja, eikä se oikeastaan kimppuun hyökännyt, näin sen vaan ikkunasta), olemaan lempeä eli esimerkiksi lähtemään uudelleen käymään kaupassa vaikka ei olisi oma vika että jotakin on jäänyt hankkimatta (se oli niiden kahdentoista kimppuun hyökkivän suden vika katsos), kiinnostumaan 50-luvun soulmusiikista ja vanhoista musikaalielokuvista silloin kun muut ikäiseni popittivat Bät ja Ryyd -kasettia ja katsoivat Leijonakuningasta repeatilla (no shame, kulutin toki niitäkin loputtomasti, ja sanavarastooni kuuluvat edelleen sekä lause “nyt loppu sahti” että “limasta mutta maukasta”).

Mutta yksi oppi on minusta ylitse muiden, sillä se on paitsi käytännöllinen, myös nerokas. Se on mielipuolinen raikkaus.

Raikkaus. Ei rakkaus (vaikka iskä varmaan sanoisi että sekin on tärkeää).

Sellaisia oikeita sielusta kouraisevia oppejakin olen toki saanut isältäni paljon (esimerkiksi sen että vaikka välillä vituttaa ihan perkeleesti, on tärkeintä hyvä arki), mutta koska kuukausi sitten kirjoittamani juttu vanhempiini liittyen oli niin ällöttävän diippi ja ihana, keskitymme tällä kertaa kevyempiin aiheisiin. Mielipuolinen raikkaus tulee nimittäin niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tujauksesta vissyä.

Kun teet kotioloissa jonkin simppelin drinkin – oli se sitten gin & tonic tai rommikola tai vaikka gin basil smash – lorauta sekaan kaato tai pari vissyä. Se tekee tujuista mauista hiukan laimeampia ja taittaa esimerkiksi limun makeutta, muttei kuitenkaan tee juomasta vetistä (kiitos kuplien). Se tekee drinkistä mielipuolisen raikkaan.

Siinä se oli. Sanoinko jo, että isäni on nerokas?

Mielipuolisen raikasta isänpäivää kaikille isille ja isänmielisille ja isänmielettömille ja ihan kaikille. Iskä, olet mielipuolisen rakas!

Kävin kesäkuussa treffeillä. Halusimme deittini kanssa aperol spritzit, ja menimme kesädrinkkihimoissamme töölöläisbaari Favelaan vain huomataksemme, ettei sieltä saa aperol spritziä. Taisimme tilata ensin vain oluet, ja niitä siemaillessamme sain jostakin syystä päähäni, että meidän pitäisi juoda rommikolat. En ollut juonut sellaista vuosiin.

Täydellinen rommari.

Rommikola oli go to -drinkkini, kun olin Madridissa opiskelijavaihdossa vuonna 2008. Siellä rommikolan baarissa tilatessaan sai pitkän, jäillä täytetyn kapean lasin, johon lorautettiin paikalliseen tapaan varsin suurpiirteinen rommimäärä (arviolta varmaan jotain seitsemänsataa senttilitraa), ja sen kylkeen sai pienen lasipullokokiksen. En muista, että rommikola olisi silloin ollut minusta erityisen hyvää – kyseessä oli enemmänkin bang for your buck -tyyppinen luonnonvalinta: vahvimmat (ja halvimmat) (viinat) selviävät. En myöskään muista, että olisin kovin mielelläni juonut rommikolaa enää vaihdon jälkeen, joten maku ei tässä kyllä ollut edellä. (En muista kyllä paljon muutakaan Madridista, kiitos rommikolan.)

Mutta tänä kesänä Favelassa me deittini kanssa rakastuimme. Rommikolaan nimittäin. Se oli niin hävyttömän hyvää, että tilasimme toiset – ja ehkä kolmannetkin? Ja sen jälkeen päätin, että haluan oppia tekemään syntisen hyvän rommikolan myös itse. Haaste kuulosti helpolta, muttei ollut sitä. Varsinkin siksi, etten oikein tykkää kokiksesta. (Olen jaffanaisia.) Make rommikola great again!

Bensanmakuinen rommari, not cool.

Ostin satunnaista rommia, sitruunaa ja kokista. Ensimmäinen yritelmäni maistui bensalta. Toinen maistui kusiselta bensalta. Ostin minulle suositeltuja rommeja ja uuden jääpala-astian (yksi valtaisa jää on kuulemma parempi kuin kourallinen pieniä, koska se sulaa hitaammin). Vaihdoin sitruunan limettiin ja perustin kotiini limettikulhon, jonka piti olla jatkuvasti kukkurallaan limettejä. Kolmas yritelmäni oli jo aika ok, ja neljäs oli ensin hyvää, kunnes tajusin, ettei se maistu rommikolalta ollenkaan vaan kermavaahdolta. Mutta sitten, pitkällisen kehitystyön tuloksena keksin, miten syntyy täydellinen rommikola (minun makuuni). Kutsuin Favelassa rommikolaa kanssani siemailleen deitin maistamaan sitä, ja hänkin antoi juomalle pyhän hyväksynnän sinetin.

Täydelliseen rommikolaan laitetaan:

n. 4cl tummaa rommia
(tujaus maustettua rommia, vapaaehtoinen)
n. 2 kokonaisen limetin mehu
n. tölkillinen kokista
n. 3 pientä jääpalaa
1 valtava jääpala

Purista pitkään lasiin limettien mehu ja kaada sekaan rommi. Sekoita. (Tässä vaiheessa lisään sekä mahtijään että muutaman pienen jääpalan, koska megajää ei mahdu yhdenkään omistamani pitkän lasin pohjalle ja haluan jäähdyttää rommilimelitkun ennen kuin kaadan kokiksen sen kaveriksi. En tiedä miksi mutta tämä on minun reseptini ja saan tehdä sille mitä haluan.) Kaada sekaan kokis, mutta varovasti reunaa pitkin, jotta hiilihapot säilyvät. Lopuksi nostele pitkällä lusikalla juoma hellästi sekaisin. Älä rytyytä! Hiilihappojen säilyvyys on ehdottoman tärkeää.

Limettipuristin on rommikolatehtailijan paras kaveri.

Kaikkia varmaan nyt kiinnostaa että mistä rommista se huippuhyvä rommari (olen päättänyt alkaa kutsua rommikolaa rommariksi, mutta minua hävettää itseänikin vähän joka kerta kun sanon niin) tehdään. Minulla ei valitettavasti ole siihen vastausta. Budjettini (saati maksani) ei valitettavasti kestä joka ikisen rommin maistelua, enkä siis voi sanoa empiirisellä varmuudella että jokin rommi olisi parempi kuin muut. Mutta on minulla vinkki: valitse tumma rommi, joka ei ole kallein, muttei halvinkaan. Silloin se ei ole paras, muttei paskinkaan, ja sen kannattaa olla siitä väliltä, koska se sekoitetaan kokikseen, mutta ei ole kiva jos se saa kokiksen maistumaan bensalta. Alkoissa on myös sellainen mukava asia kuin henkilökunta, joka osaa neuvoa tällaisissa kysymyksissä. Tunnistat henkilökunnan siitä että ne ovat ne tyypit, joita yleensä kaupoissa vältellään ettei vaan joutuisi puhumaan kenellekään.

Ostin itse jonkun suosituksesta jotakin spiced gold -rommia ymmärtämättä, että se maistuu vaniljalta ja kanelilta ja kaikelta sellaiselta mistä söpöt tytöt on tehty. Tein siitä rommikolan, jonka ensimmäinen siemaus oli herkullinen, mutta jonka makeus oli minulle lopulta liikaa (se oli se kermavaahtoyritelmä). MUTTA käytin virheen hyödyksi ja lorautin seuraaviin versioihin pikku tujauksen tätä maustettua rommia. Kaikilta baarimikoilta lähtee varmaan tukka päästä kun kerron sotkevani kahta eri rommia sekaisin mutta näin täällä minun tontillani hommat hoidetaan (eli aivan päin persettä). Pisara jotakin vaniljauutetta ajaisi varmaan saman asian, mutta minulla sellaista ole. Sitä paitsi johonkin minun täytyy tuo sokerilitku käyttää. Tujaus on vapaaehtoinen, mutta minusta se tuo mukavan pehmeyden juomaan.

Olisin tietysti voinut vaikka käydä siellä Favelassa kysymässä että mitäs kräkkiä te teidän rommariinne laitatte kun se on niin poskettoman hyvää, mutta käytin mieluummin seitsemän viikkoa tämän makeshift-reseptin tehtailuun. Tehokkuus ei selkeästikään ole toinen nimeni.

Kiitos kaikille, jotka antoivat instagramissa rommikolavinkkejä!

Olen aina halunnut olla sellainen ihminen, jolla on baarikaappi. Baarikaappi, jossa on aina ainekset muutamaan hyvään drinkkiin. Nyt olen sellainen (en tiedä miten minusta sellainen sukeutui, todennäköisesti käymällä Alkossa välillä ostamassa jotakin sellaista, joka ei mene välittömästi tuulensuojaan), mutten koskaan tee mitään muuta kuin yhden drinkin. Se on suosikkidrinkkini: Gin Basil Smash. 

Yhteen cocktailiin tarvitaan:

• 4 cl giniä

• 4 cl limemehua

• max 4 cl sokerilientä

• basilikaa

• jäitä

Cocktail on helppo tehdä: ainekset shakeriin ja shaky-shaky-shake. Basilikaa ei ole välttämätöntä runnoa shakerissa pilalle, mutta se antaa juomalle kauniin, vihreän värin, varsinkin, jos sen murskaa muddlerilla shakerin pohjalle. Olen kuitenkin oppinut ihka oikealta baarimikolta, että basilikan maku muuttuu liikaa rytyyttäessä kitkeräksi, joten roippeita ei juomaan ainakaan kannata laittaa. 

Ginin merkillä ei minusta ole kauheasti väliä. Olen kokeillut tätä aika monella eri ginillä tehtynä, ja minusta se on joka kerta ihan poskettoman hyvä drinkki. Mitä useamman on juonut alle, sen paremmalta se maistuu heheheheheheheeeeehehe.

Teen sokeriliemen eli simple syrupin itse keittämällä suurin piirtein saman verran vettä ja sokeria (esim 2 dl kumpaakin). Valmistan yleensä muutaman desin kerralla ja säilytän sitä jääkaapissa, jottei koka kerta cocktailhimon iskiessä tarvitse ryhtyä keittelyhommiin. Luulen, että kitsastelen aina vähän sokerin kanssa, ja siksi oma liemeni ei ole ehkä niin makeaa kuin baarissa käytettävät liemet. (Vaikka siis minun "liemenihän" on tosi "makeaa" badumm-tss.) Sokeriliemen määrää saattaa joutua vähän säätämään, mutta tärkeintä on, että valmis juoma on kirpeää ja makeaa. Ja sinun mielestäsi hyvää.

Lopuksi juoma koristellaan basilikanlehdillä. Niitä kannattaa kevyesti hakata kämmenellä (ikään kuin taputtaisi pari kertaa itselleen, että teinpäs muuten ihan perkeleen hyvän drinkin, mutta niin, että basilika on kämmenien välissä), jotta aromit vapautuvat. Tämänkin olen oppinut ihan oikealta baarimikolta. Kaiken muun olenkin sitten keksinyt itse. No okei katsonut internetistä. Sieltä löytyy varmaan ihan oikeakin ohje tähän juomaan. 

Parasta tässä cocktailissa on (sen mielettömän herkullisen maun lisäksi) se, että hätätapauksessa ainekset siihen löytyvät melko helposti kotoa: limen sijaan juomaan käy myös sitruunamehu (ja kumpaakin saa kaupasta jos ei jaksa rutistella), eikä se basilikakaan ole ihan pakollinen. Giniähän jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä on aina kotonaan. Sokeriliemen komponentit löytyvät todennäköisesti lähes jokaisen kodista: hanasta ja kuivakaapista. Ja jos oikein laiskottaa, ei juomaa siellä shakerissakaan ole pakko käyttää. Mutta sitten sitä kannattaa kyllä kutsua Gin Basil Smashin sijasta vaikka nimellä Random Not-Smash With Gin.

Kippis!

Lue myös: 

Tulevaisuudesta päättää darra