Kirjoitin aikoja sitten jutun siitä, miten ihmisellä pitäisi olla tiettyjen ammattikuntien edustajia kavereina. Keittiömestarikaverista on hyötyä, koska se osaa laittaa sinulle aina törkeän hyvät pöperöt, kun kutsut itse itsesi kylään. Lääkäriystävä uusii reseptit ja rauhoittelee sinua tekemiesi nettidiagnoosien jälkeen. Taksikuskifrendi antaa kunnon kyydit (tirsk) ja tietää parhaat snägärit. Ja niin edelleen. 

(Koska ystävien pointtihan on tietenkin se, että niistä hyötyy jotenkin. Duh.)

Juttuhan oli tietysti epätoivoinen ystävienhakuilmoitus vitsi, ja sen lopussa tarjosin myös omia palveluksiani ystävänä, vaikken oikein tiennyt, mitä sosionomi/toimittajaopiskelija osaisi ystävilleen tehdä. Nyt tiedän. En voi nimittäin kahden käden sormilla laskea, kuinka monta kertaa olen kuullut seuraavan kaltaisen lauseen:

"Hei sähän voisit kirjoittaa mun kämppiksen / isäpuolen / kummitytön / mökkinaapurin bändistä / lemmikkipupusta / startup-yrityksestä / taikinafetissistä jutun."

Lukemattomia ja uskomattomia ovat ne asiat, joita ihmiset luulevat toisten haluavan lukea lehdestä. Toimittaja voi tietenkin myös tarkistaa kavereidensa koulutehtävät, opinnäytteet ja gradut kielivirheiden varalta, kirjoittaa hakemuskirjeet ja onnittelukortit sekä tietysti hankkia kaikenlaista ilmaiseksi. Not. 

Mutten suinkaan ole ainoa. Ammattiriesoista kärsivät lähes kaikki muutkin. Näin:

Kirjanpitäjälle: "Hei sähän voisit tehdä mun veroilmoituksen."

Pankkiirille Rahastonhoitajalle Pörssimeklarille Kenelle tahansa pankin työntekijälle: "Hei sähän voisit antaa mulle vähän sijoitusneuvoja."

Nuoriso-ohjaajalle: "Hei sähän voisit opettaa tolle meidän teinille vähän kuria."

Elektroniikkamyyjälle: "Hei sultahan saa varmaan sen uuden iPhonen kahdella markalla."

Lääkärille: "Hei sähän voisit tarkistaa yhden luomen tossa mun vasemmassa pakarassa. Tai no on se vähän alempana. Siinä välilihassa tai siinä. Ai sä olet röntgenlääkäri? No mutta kyllähän sä sitä silti voit katsoa hei."

Putkimiehelle: "Hei sähän voisit varmaan tehdä ton meidän kylppärirempan? Kahdella markalla."

Vaatesuunnittelijalle: "Hei sultahan onnistuu varmaan toi mun housujen lyhentäminen / hääpuvun ompeleminen / mun koko vaatekaapin uusiminen niin että näytän tästä lähtien joka päivä Olivia Palermolta? Mutta siis sillain että mun ei tarvitse ostaa yhtään uutta vaatetta."

Lastentarhanopettajalle: "Hei sähän voisit opettaa ton meidän pikku Ridgen lukemaan."

Ja niin edelleen. Kerro mulle,

mistä ammattiriesasta sinä kärsit?

P.S. Minä kirjoitan ne onnittelukortit kyllä ihan mielelläni. Olen siinä aika hyvä.

Lue myös:

• Pue rintaliivit ja muut hyvät vinkit kotona työskentelyyn

• Lapsuuden haaveammatit

• Freelancerin viikkokalenteri

Missä olet Laura? kysyi minulta joitakin viikkoja sitten vinkkejä tehokkaampaan työskentelyyn kotityöläiselle ja freelancerille. Keksin niin monta hyvää, että päätin jakaa ne täälläkin, Lauran luvalla toki. Neuvot sopivat erinomaisesti myös vaikkapa gradun tai lopputyön tai jonkin muun suureellisen projektin tekijälle.

Työn touhussa tässä.

Olen työskennellyt freetoimittajana melko lailla tasan neljä vuotta. Rontti kolme vuotta sitten perustin oman yrityksen ja ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi (virheellisesti ennen valmistumistani tosin, joka tuli myöhemmin maksamaan minulle noin 2800 euroa opintotukien ja korkojen takaisinmaksussa, #girlboss), joten minulle on ehtinyt kertyä ihan mukava kavalkadi varsin hyödyllisiä fokusointi- ja tehokkuuden maksimointitapoja. 

Tässä ne tulevat:

Pue rintaliivit. Aloitan yleensä työnteon heti herättyäni. Ensimmäiset tunnit istun koneella keittiön pöydän ääressä aamutakki päällä ja silmät rähmässä. Kun keskittyminen herpaantuu, tuovat rintaliivit hommaan ryhtiä. Niistä tulee sellainen olo, että on ihminen, työtä tekevä ihminen, eikä pelkkä kasa saamatonta lihaa. Ja jos kerran olet jo suhraamassa pikku hakasia kiinni, voit samantien pukea päällesi joitakin muitakin vaatteita. Ihmisyyden tunne sen kun kasvaa. (Jos et yleensä käytä rintaliivejä esimerkiksi sukupuolesi vuoksi, kokeile jotakin vastaavaa, jotakin ryhdikästä. Vaikka tärkätty paita. Eikö sellainen löydykin kaikilta? Hyvä.)

Anna itsellesi tauko. Kun naputtelu alkaa maistua puulta, tarvitset ehdottomasti tauon. Itse katson yleensä jakson Frendejä tai Officea tai hätätapauksessa jotakin sarjaa, joka on minulla kesken. Vain hätätapauksessa tosin, koska liian kiinnostavaan taukopuuhaan saattaa vahingossa tempautua aivan liian pitkäksi ajaksi. Mutta joskus annan itselleni kyllä armoa ja katson sitä Officeakin kaks- eikun kolm- eikun nelj- tai siis kahdeksan jaksoa, tai ihan niin monta kuin tauko sillä kertaa vaatii. Työn tauottaminen on katsos varsin tärkeää.

Kuuntele voimabiisisi. Jokaisella meistä on ultimate-all-time-favourite-biisi, joka saa vipan puntiin joka ainoa kerta, ja jonka tahtiin ei voi olla tanssimatta kuin viimeistä päivää. Itselläni se on Luther Vandrossin Never Too Much. Mutta varo! Krebaus voi olla myös ansa: itselleni käy usein tanssiessa niin, että innostun ja alan ajatella, että hei, tämähän voisi olla päivän- eikun viikkoni urheilukerta jos tanssisin oikein kovasti, ja sitten tanssimisessa meneekin tosi pitkään (tyyliin vartti) ja yhtäkkiä onkin ihan hiki ja sitten pitää venytellä ja mennä suihkuun ja sekoittaa palautusjuoma ja sitten työpäivä alkaakin olla jo paketissa.

Pakene hetkeksi ja tee jotakin ihan muuta. Joskus työ vaatii hetken, johon paeta velvollisuuksia. Silloin voi vaikka nyppiä säärikarvoja, silittää lakanat tai keksiä jotakin tuiki tähdellistä tekemistä, kuten erään kerran minun oli aivan helvetin tärkeä opetella, miten servetistä taitellaan lootus. 

Hoida elämäsi kuntoon. Joskus työnteko on hankalaa, kun elämä on muuten ihan sekaisin. Duunit sujuvat helpommin, kunhan ensin saat muut elämän osa-alueet jiiriin: pese pyykit, tiskaa, siivoa, treenaa, ulkoile, näe kavereita, hanki rakastaja, käy terapiassa, lämmitä perhesuhteet, lähetä joulukortit, osta uusi dödö (ja vanupuikot ja sampoo ja vartalorasva ja aurinkopuuteri ja hammastahna koska ne kaiki loppuvat mystisesti aina samalla kertaa), tee vapaaehtoistyötä, tue paikallisia yrittäjiä ja ota multivitamiini.

Muista tsekata somet. On hirveän tärkeää, että kesken kirjoitustehtävän selaa vähän sosiaalista mediaa. Itselleni tulee pakottava tarve katsoa kaikkien tilaamieni YouTube-kanavien uusimmat videot aina juuri silloin, kun pahin työsuma on päällä. En katso videoita koskaan muuten, mutta iltana ennen deadlinea niistä tulee velvollisuus, joka on suoritettava, tai muuten universumi räjähtää tuhansiksi pikku sirpaleiksi, jotka tekevät paskamaisia pikku viiltoja varpaidenväleihin. 

Ja nyt huomaan, että nämä minun neuvoni ovat melko tällaisia sijaistekemis- ja taukopainotteisia ohjeita, eivätkä oikeastaan liity työntekoon millään lailla, mutta haluaisin muistuttaa, että olen itse kuitenkin pärjännyt näillä jo vuosia. Että etköhän sinäkin. 

Lue myös: 

• Freelancerin viikkokalenteri

• 5+1 vinkkiä kotitoimistorotalle

Freetyö on rankkaa.

Maanantai: Ah, onpa ihanaa, ettei tarvitse välttämättä herätä aikaisin. Otankin tämän päivän vähän kevyemmin ja käyn vaikka Hesburg- eiku pilateksessa. Pehmeä lasku viikonlopusta ja niin edelleen. Kyllä freetyö on mahtavaa. Mikseivät kaikki tee tätä?

Tiistai: Voi saatana. Mullahan on töitä kasakaupalla. Miksi, oi miksi en tehnyt näitä eilen? Kuolen tähän työmäärään, kuolen ihan takuulla. Jaa, hetkinen. Tänään onkin jokin pressiaamiainen. Ja lehdistölounas. Ja iltapäivällä on joku tilaisuus, jossa tarjoillaan viiniä. Tässähän tulee kauhea kiire. Ja illalla tulee Hottikset. Ja Ensitreffit alttarilla. En (ehkä) kuolekaan.

Keskiviikko: Voi saatanan saatana. Mulla on niin helvetisti töitä, etten selviä tästä millään. Paniikkikohtaus. Stressihäiriö. Niskatkin ihan jumissa. Freelancerin elämä on niin stressaavaa! Miksi kukaan ei ymmärrä? Nyt on kyllä pakko mennä shiatsuun. 

Torstai: Voi saatanan saatanan saatana. Mullahan ei ole yhtään töitä! Millä ihmeellä minä nyt elätän itseni? Mitä minä oikein syön ensi viikolla? Millä maksan vuokran? Menetän kohta työhuoneen, asuntoni ja kaikki ystävät, sairastun keuhkokuumeeseen ja kuolen köyhänä ja yksin vanhat samettihousut jalassa eikä kukaan pyyhi puhelimeni internethistoriaa ja kaikesta saan syyttää sitä, että valitsin freelancerin työn.

Perjantai: Luojan kiitos on perjantai. Niin minäkin sanoisin, jos en olisi freelancer. Mutta kun olen. Tämä on just tätä, kun töitä pitää painaa vuorokauden ympäri ja kaikki viikonloputkin. En minä minnekään afterworkille voi mennä, vaikka kaikki kutsuvat. Toisaalta – en voi kyllä kieltäytyä kutsustakaan. Se olisi epäammattimaista. Minnekäs minä ne söpöt samettihousut paninkaan?

Lauantai: Huoh. Siis mitään ei voi tehdä, kun koko ajan pitää olla töissä. Kyllä minäkin lähtisin museoon ja kirpparille, jos pystyisin, mutta kun täytyy tehdä nämä työt. Pakko varmaan lähteä skumppabrunssille, että saa Instagramiin jotakin sisältöä. Sehän on brändilleni tärkeää. Freelancerina. 

Sunnuntai: Voi saatanan saatanan saatana. Kyllä sitä ihmisen pitäisi edes sunnuntaina saada levätä.