Kun aloin tehdä remonttia (muistaako joku vielä? Siitä on jo vuosisatoja), palkkasin sisustussuunnittelijan avukseni. Tiedän, mistä tykkään, mutta mulla ei ole visuaalisen kokonaisuuden hahmotuskykyä ollenkaan. Sissari (slangisana, joka tarkoittaa sisustussuunnittelijaa. Sanaa käyttävät sellaiset ihmiset, jotka palkkaavat sisustussuunnittelijan. Kuten minä) ehdotti, että pieneen avokeittiölliseen olohuoneeseeni pantaisiin suuren sohvan sijasta pienempi divaani ja joku ihana nojatuoli. Nojatuoli olisi vaaleanpunainen, suunnittelin unelmissani.
(Tiedän mitä ajattelette: tuon muijan täytyy olla tuhottoman rikas, kun se onnistui palkkaamaan ihan sissarin. Väärin. Sissari on tutun sisko, ja sain palvelun abyyt puoleen hintaan. Tosin tunteja meni tuplasti enemmän kuin olimme alunperin suunnitelleet, joten.. Hetkinen. Olenko minä tajuamattani tuhottoman rikas??)
Sitten kävikin niin, että löysin itseni Habitatista ihailemasta Innovation Unfurl -sohvaa viikko toisensa jälkeen. Oikeasti. (Olin useasti menossa esimerkiksi lounaalle, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että kaveri soittaa missä hitossa olet, olet tunnin myöhässä, ja minun piti myöntää että olen kaupassa hivelemässä sohvan pintaa ja kuolaamassa sen kankaalle. Tilanne eskaloitui jopa siihen pisteeseen, että ennen kauppaan sisään astumista tarkistin, ettei työvuorossa sattuisi olemaan sama tyyppi kuin viimeksi. Muutenhan ne saattaisivat huomata -eikun siis luulla, että olen joku sohvienkuolaaja hullu.) Käsinojattomine, sliikkeine olemuksineen Innovation Unfurl vangitsi minut, työnsi vaaleanpunaisen nojatuolin mieleni reunamille ja survoi itsensä tilalle. Testailin sitä moneen otteeseen useiden eri ihmisten kanssa vakuuttuakseni siitä, että teen järkevän ostopäätöksen. Tässä on tosi mukava istua, eikö? On, kyllä on.
Sopivan alennusmahdollisuuden tultua ostin Innovation Unfurlin ja olin itseeni huipputyytyväinen: tässä on minulla pitkään harkittu, supertyylikäs sohva (jonka sissarikin muuten hyväksyi), joka on funktionaalinen designtuote (koska vuodesohvaominaisuus), ja jonka sain vielä ihan järkevään (tai no, krhm, semijärkevään) hintaan. (Normaali hinta taisi olla 826 euroa, ja sain Habitatin kantispäivillä 25 prosentin alennuksen. Lisäksi piti maksaa tietysti kotiinkuljetus.)
Sitten se tuli minulle kotiin. Ensin otin siitä kuvia ja mallailin sitä paikoilleen. Hitto, että se onkin hieno, ajattelin. Tein kyllä huippuhyvät kaupat. Sitten yritin maata siinä.
Elikkä tosissaan nyt on käynyt ilmi, että käsinojattomassa, sliikissä sohvassa on ihan helvetin vaikea maata rentoutuneesti. Mihin tässä pitäisi oikein nojata?
No, ainakin siinä voi istua.
(Aion hankkia isot tyynyt sohvan reunoille. Sitten minulla on sliikki, käsinojaton tyynykasa. Hyvinhän tämä meni.)
Lue myös:
