Minusta kahvinsa mustana juovat ihmiset ovat hiukan muita (lue: minua) parempia. He ovat korkeammin koulutettuja, kuluttavat enemmän kulttuuria (ja tietävät siitä jotakin), heillä on terävät nenät, lankatut kengät ja aina puhtaat silmälasit. Heidän kellonsa ovat täsmälleen oikeassa ajassa, kukaan ei onnistu huijaamaan heitä eivätkä he osaa Who Let the Dogs Outin sanoja ulkoa (saati laula mukana aina kun kuulevat kappaleen). Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Ihminen, joka laittaa maitoa kahviinsa (lue: minä), on puolestaan pikkuisen nössö. Sitä itkettää herkästi ja se jättää uutiset katsomatta, jos yhtä aikaa tulee jotakin tärkeämpää, esimerkiksi jonkin hääpukuohjelman neljäs uusinta. Se tahtoo kaikille hyvää, mutta se on pikkuisen hömelö. Tosin kyllä sekin jotakin tietää: esimerkiksi kaikki Who Let the Dogs Outin sanat ulkoa ja sen, että se on oikeasti aika feministinen biisi.

(P.S. Jos mulla olisi Outi-niminen kaveri, vähäks alkaisin nyt kutsua sitä nimellä “Who-Let-the-Dogs-Outi”.)

Summa summarum: kahvinsa mustana juovat ihmiset ovat megacooleja. Muita megacooleja ihmisiä ovat:

Lierihattujen käyttäjät, koska he ottavat itselleen häpeämättä 10-15 senttimetriä ylimääräistä ilmatilaa nuppinsa ympäriltä – ilmatilaa, joka oikeutetusti heille kuuluu. Me muut annamme tilan vaan olla siinä ilman että käyttäisimme sitä mihinkään, hölmöt.

Ihmiset, jotka valitsevat hotelliaamupalalla puuron, koska heillä on jalat maassa. He eivät tempaudu hallitsemattomasti tarjolla olevien loputtomien buffavaihtoehtojen vietäviksi. He ovat vahvempia kuin muut. Vahvempia kuin sakeana ilmassa tuoksuvat pannukakut ja vanukkaan lailla lohkeava munakas.

Bloody Marysta pitävät ihmiset, koska he eivät ilmeisesti välitä siitä, että juoma maistuu siltä, että se on jo tehnyt ihmeellisen matkansa ruokatorvessa molempiin suuntiin. Triviaalit asiat kuten “maku” eivät hetkauta heitä. He ovat koskemattomia.

Ihmiset, joilla ei ole Instagram-tiliä, koska he eivät ole kiinnostuneita pinnallisesta likettämisestä tai massiivisesta ruutuajan kasvattamisesta tai jännetupin tulehduksesta. Heillä on vanhanaikaiset arvot ja he käyttävät puhelintaan mieluummin soittelemiseen. Tosin tämän mukaan esimerkiksi mun iskä on megacool. (Mutta niinhän hän onkin.)

Pho-keittoa syövät ihmiset, koska siitä on tosi coolia tykätä mutta minä en valitettavasti pidä siitä yhtään.

No – minäkin haluan tietenkin olla megacool. Siksi noin puoli vuotta sitten päätin, että nyt tämä pelleily saa luvan loppua, ja lakkasin ostamasta kauramaitoa kotiin. Aloin juoda kahvini mustana.

Muutos ei ollut helppo, myönnän. Ensimmäiset mustat kahvini join itkua pidätellen ja kirosanoja mutisten ja mietin, että tältäkö se saatanallinen litku oikeasti maistuu ilman kauramaidon suloisenpehmeää peittoa. Mutta nyt olen (lyhyttä kesäloman syrjähyppyä lukuunottamatta) juonut kahvini aina kotioloissa saatanallisena litk- eiku siis mustana. Kodin ulkopuolella en siihen vielä pysty, joka vituttaa, koska kukapa minun uuden cooliuteni täältä kotoa asti näkisi, mutta siksipä kerronkin tässä nyt kaikille että neljän kotiseinän sisällä olen ihan ylitsepääsemättömän cool vaikkette te sitä näkisikään.

Kysymys kuuluu: mikä on muuttunut puolessa vuodessa?

En kuluta enempää kulttuuria. En omista kelloa eikä nenäni ole terävöitynyt yhtään, ja jos mahdollista, silmälasini ovat vielä mähnäisemmät kuin aiemmin. Mutta jotakin on kyllä tapahtunut: olen ylpistynyt ihan saatanasti! Sillä tiedättekö mikä tässä on parasta? En ole enää riippuvainen, ja olen ymmärtänyt, että juuri siitä megacoolius kumpuaa: riippumattomuudesta ja itsenäisyydestä. Ihminen, joka ei ole riippuvainen instatykkäyksistä, aamiaispekonista tai hyvänmakuisista juomista, on megacool.

Minä en ole riippuvainen kauramaidosta ENKÄ JUMALAUTA KENESTÄKÄÄN BUHAHAHAHAA.

Paitsi tietysti silloin kun juon kahvia jossain muualla kuin kotona. Ulkona. Siellä minne joku ne koiratkin päästi. (Outi!)