No niinhän siinä (taas) kävi, että poikki meni niin että napsahti. Joku saattaa muistaa, kun muutimme viime vuonna erillemme. Se oli helvetin hyvä ratkaisu silloin, mutta ehkä kuitenkin lopun alku. Eroaminen on ihan hirveää paskaa, mutta koska tämä minun blogini on olevinaan jokseenkin humoristinen paikka, niin yritän nyt ihan sillä tavalla POSIN KAUTTA kehitellä tilanteesta jotakin hyvää ja hauskaa. Tuskan takanahan tämä on, mutta olkoon. 

Eron hyvät puolet:

1. Sitä tekee hyviä päätöksiä. Kuten vaikka sen, että piirtää permanenttitussilla nahkaansa koko liudan (alkoholiaiheisia) tatuointeja, jotka haluaa ottaa (nyt heti). Sitten sitä saattaa ottaa ko. nahkanlirpakkeesta kuvan (ihan niin kuin malliksi tatuoijalle vaan) ja julkaista sen esimerkiksi blogissaan. Ja sitten voi olla, ettei permanenttitussi lähdekään kauhean hyvin nahkasta paitsi silloin kun sen ei pitäisi, ja tuloksena eräänä aamuna on mustanläikikkäät, tahraiset lakanat ja suttuinen reisi. Elämäni paras päätös!

2. Tulee uusia kokemuksia. Saattaa purskahtaa itkuun vaikka liukurappusissa seistessään, sokeroinnissa maatessaan tai puhelinmyyjän kanssa puhuessaan (aion muuten käyttää sitä jatkossakin: "olen oikeasti tosi kiinnostunut siitä avotakasta mutta nyt en vaan byhyyhyyyyääääääääääähhh").

3. Saa "ajan lahjan". Vuorokaudessa on tosi paljon enemmän tunteja, kun ei pysty nukkumaan ollenkaan. Silloin saa tehtyä vaikka mitä: pyörittyä hädissään lakanoissa, käytyä mukavasti läpi kaikki elämässä tehdyt virheet, suunnitella tuskallista ja yksinäistä loppuelämää, katsottua telkkariohjelmia joista ei muista sitten enää mitään koska on koko ajan niin järkyttynyt ja tietenkin poistettua runsaasti nestettä kehosta kyynelten muodossa. Hirveän kätevää!

4. Saa isältä ja äidiltä parisuhdeneuvoja. Esimerkiksi tämän: "Sulla on ollut liian nuoria poikaystäviä. Tarvitset jonkun, joka vie sua elämässä eteenpäin etkä sinä sitä. Niin ensi kerralla kysyt sitten heti, että minkä ikäinen se on. Ja jos se ei ole sua vähintään viisi vuotta vanhempi, sanot vaan että MORO." 

5. Voi ryhtyä vaikka songwriteriksi. Mulla on ihan tosi monta hyvää biisin aihiota päässäni, ja ovathan kaiken maailman edsheeranit ja taylorswiftit tehneet eroamisesta itselleen oikein uran. Omia hittibiisejäni ovat muun muassa herkkä balladi "Et Koskaan Opettanut, Miten Laturin Piuha Kääritään Niin Kuin Vain Sinä Osaat", popralli "(Sängyn Alta Löytyi Vielä) Yhdet Bokserit – Saatana Sentään Remix" sekä r'n'b-hitti "En Enää Yletä Ylähyllylle (feat. Pitbull)".

Kultareunukset ja sillee. 

Lue myös: 

• Kun muutimme poikaystäväni kanssa erilleen

• 5 + 1 tapaa päästä yli erosta elokuvien mukaan

Seitsemän viikkoa sitten poikaystäväni muutti pois luotani.

Ha! Luulitteko, että erosimme? No ei erottu lälläslää (vaikka niinkin meinasi tosin aluksi käydä)!

Muutimme erillemme, koska uskomme, että yhdessä oleminen on helpompaa, kun emme asu samoissa neliöissä. Vaikka saattaisi tietysti ajatella että yhdessä oleminen olisi helpompaa jos olisi yhdessä ihan fyysisesti samassa tilassa. Se olisi sillä tavalla suoraan verrannollista. Mutta minä olen kyllä eri mieltä. Tykkään ajatella että olen sillä tavalla monimutkainen ihminen, sillä lailla kiinnostavasti.  

Totuus on, että tylppä, tyly arki hiipii suhteeseen tosi äkkiä, jos asutaan saman katon alla. Enkä minä arkea pelkää, päinvastoin, rakastan sitä. Verkkareita, Netflixiä, ruisleipää ilman päällistä, hartiahierontoja telkkarin ääressä – I live for that stuff. Mutta asuntoni on 32 neliötä ja teen sieltä käsin töitä. Jos tiskaus- ja verkkariarkeen ympätään vielä työarki, tulee ainakin minusta aika mulkku jätkä. Silloinkin, kun ei ole arki. 

En pysty asumaan kenenkään kanssa tässä asunnossa (paitsi jos se joku on kissa, haluaisin ihan hirveästi kissan enkä sen kanssa muuttaisi erilleen ikinä ikinä ikinä) ainakaan niin kauan kuin en opi tekemään töitä järkeviin aikoihin. Sitä paitsi haluan, että kun ja jos muutan jonkun kanssa yhteen, ei hän muuta luokseni, vaan muutamme yhdessä yhteiseen kotiin. (Jossa minulla olisi ehkä työhuone.)

No sitten me keksimme, että mitä jos kokeiltaisiin asua erillään. Ja syyskuun alussa niin tapahtui. Ja eihän se ihan niin mennyt kuin olin ajatellut. 

Mitä ajattelin tapahtuvan erilleenmuuton jälkeen:

• vaatekaappiini tulisi kaksinkertaisesti tilaa

• asuntoni olisi aina puhdas ja siisti

• en pesisi enää yksiäkään boksereita

• harrastaisin kaikenlaista uutta ja kiinnostavaa

• näkisimme toisiamme silloin kun todella haluaisimme

• kävisimme toistemme luona vuorotellen yökylässä

• riitelisimme vähemmän

• olisimme onnellisempia

Mitä todellisuudessa tapahtui erilleenmuuton jälkeen:

• vaatekaappiini tuli kahden villapaidan verran lisää tilaa (on käynyt ilmi, että poikaystäväni omistaa arviolta ruokalusikallisen verran tavaraa)

• asuntoni on jatkuvasti kaamea läävä, koska kaikki pitää tehdä itse (paitsi joka toinen perjantai, jolloin siivooja käy)

• tiskikoneeni on jatkuvasti täynnä, koska en ilmeisesti tyhjennä sitä itse juuri koskaan

• kun minulla ei ole maitoa/vessapaperia/aamupalaa/jäätelöä, joudun kerta kaikkiaan menemään ihan itse kauppaan

• pyykkikori on edelleen täynnä boksereita joiden pesemistä välttelen kuudetta viikkoa

• harrastan lähinnä työntekoa ja internetiä

• näemme toisiamme silloin kun todella haluamme (poikaystäväni on jopa kerran soittanut minulle vain siksi, että haluaa kuulla ääneni)

• olen kerran käynyt poikaystäväni luona yökylässä ja hän minun luonani yhdeksän kertaa

• riitelemme paljon vähemmän

• olemme reilusti onnellisempia.

Summa summarum: suosittelen. 

(Psst! Erilleen muuttamisesta voi muuten lukea lisää uusimmasta Ellestä, johon kirjoitin siitä jutun.)

Lue myös:

• Kun poikaystävä aloitti pyöräilyn eli naisen ja miehen perusteellinen ero

• 6 asiaa, joita parrakkaista miehistä ei kerrota

• "Rakkaus on kuin porkkana" ja muut koskettavat runot ala-asteen runovihosta

Yhtenä päivänä poikaystäväni (kirjoitin tähän muuten ensin pikaystävä, ja minua alkoi naurattaa niin, että kahvit olivat tulla nenästä, vaikkei se olekaan ehkä kovin hauskaa) innostui pyöräilystä. Kahden Googlessa vietetyn päivän jälkeen hän tuli kotiin uusi pyörä kainalossa, päästä varpaisiin teknisiin pyöräilyvaatteisiin sonnustautuneena. Nyt hän kulkee pyörällä kaikkialle ja asuntomme näyttää tältä. 

Minä taas olen miettinyt kuusi vuotta, että haluaisin aloittaa tanssimisen uudelleen. Olen kysynyt kavereilta, googlannut paikkoja, lukenut tuntikuvauksia, harjoitellut askeleita, miettinyt, haluanko tanssia lattareita vai swing-tansseja vai pitäisikö minun kokeilla jotakin kokonaan uutta, katsonut reittioppaasta, kuinka kauan eri tanssisaleille kestää matkustaa, päättänyt, että harrastan tanssimisen sijaan mieluummin vaikka voisilmäpullia, kysynyt kavereilta uudestaan, liittynyt kuntosalille, jotten olisi tanssitunnilla kaikkein huonokuntoisin, juonut kavereiden kanssa vähän viiniä ja valittanut siitä, miten vaikeaa harrastuksen löytäminen on, katsonut Footloosen ja Greasen ja Flashdancen ja Dirty Dancingin ja loppujen lopuksi päättänyt, että minun pitää vielä pikkuisen miettiä, haluanko aloittaa tanssimisen uudelleen. 

Elikkä tosissaan ihan sellaisella iloisella asialla lähdin kirjoittelemaan kuin maailman paras hammastahna. Ja hämmentävintä tässä koko asiassa on se, että vaikken käyttäisi sitä itse, parantaisi se silti huomattavasti elämänlaatuani. 

Mahtipontinen otsikko, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on nimittäin totta. Tässä on hammastahna, joka muutti elämäni: Theodent. 

Poikaystävälläni on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan. Tai oikeastaan kurkussaan. Varsinaisten pesuhommien jälkeen, kun koittaa suun huuhtelun hetki, hän haluaa tahnan jäämistä niin vimmatusti eroon, että kuulostaa siltä Kummelin Perintöä odotellessa -sketsin yskä-äijältä. Kröh kröh kröh brĺyöööäärrrghh fläääöööärrgghh yäk yäk yäk. Ja jos hänellä on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan, on minulla vaikeuksia sietää oksennusääniä kylppärissäni kaksi kertaa päivässä.  

Enter Theodent. 

Ostimme tätä hammastahnaa New Yorkissa toissakeväänä oleskellessamme, puhtaasti pakkaussuunnittelu- ja ulkonäkösyistä. Luuhasimme 24th Streetin ja 7th Avenuen Whole Foodsin luonnonkosmetiikkaosastolla ja ostimme koko liudan tuubeja, pulloja ja purnukoita, vain siksi, että ne näyttivät meidän mielestämme hyvältä. Ja yksi niistä oli tämä ruskeaan pakkaukseen pakattu, kullitettu, kikertävän kukertava hammastahna. Sillä eihän sitä voinut ohittaa.

Hammastahna on luomua, ja siinä on käytetty suklaata (tai tarkemmin sanottuna suklaasta uutettua ainetta nimeltä Rennou™) joka haastaa perinteisen fluorin. Se maistuu melko tavalliselta hammastahnalta. Se täyttää tehtävänsä ihan kuin tavallinen hammastahna. Ja se näyttää siltä, että se on tarkoitettu kuninkaallisille (jollainen salaa ajattelen ansaitsevani olla, edes hampaita pestessä). Ja sen ansiosta en enää odottele perintöä tai taistele oksennusrefleksiä vastaan joka aamu ja ilta!

Tiedän, mitä ajattelet: saahan täältäkin luomutahnoja (vaikkeivät ne olisikaan kullitettuja). Tiedän. Aikomuksenani on testata poikaystävällä myös muita luomuhammastahnoja, jotka eivät ole vaarallisia nielaista. Tämä oli spesiaali ostos, koska hankin sen hänelle joululahjaksi netistä. Hammastahnaksi se on vähän kallis, 11,99 dollaria tuubi (plus tietenkin kohtuuttomat 30 dollarin toimituskulut), mutta ainakaan se ei ole yhtä kallis kuin Theodentin toinen, tehokkaampi hammastahna, joka maksaa 99,99 dollaria yhdeltä vaivaiselta tuubilta. 

Ja ainakin se toimii. Ja se, jos mikä, on minulle mittaamattoman arvokasta. 

(Ja se on kullitettu.)

Parrakkaat metsämiehet ovat kuumaa kamaa. Ainakin jos valtamedioita on uskominen. Parta on pop, ja kuka tahansa itseään kunnioittava naimaikäinen hetero naishenkilö haluaa miehen, jonka leukaperiä sellainen koristaa. (Disclaimer: muista, että tämä koko blogi on yksi iso vitsi.)

Minunkin poikaystävälläni on parta. Ehkä siksi olenkin oppinut parrakkaan miehen kanssa asumisesta muutaman asian, joita kukaan ei muistanut kertoa minulle aiemmin. Nyt kerron ne. Asiat, joita kukaan ei koskaan lausu ääneen. 

• Partakarvat muistuttavat yllättävän paljon häpykarvoja

• Niitä ei melkein huomaa, kunnes yhtäkkiä ei huomaakaan mitään muuta

• Asunto näyttää siltä, että siellä olisi tanssittu alasti ja hinkattu häpykarvoja toisiinsa niin kovasti, että niitä on rapissut joka paikkaan (tosin en tässä suinkaan väitä, etteikö niinkin olisi voinut tapahtua, krhm)

• Häpykarvan näköiset karvat eivät ole kovin kivoja tyynyllä

• Eivätkä paistinpannussa

• Tai lavuaarin reunalla

Että ei mulla sitten muuta.