Työmatkani täällä New Yorkissa kestää noin tunnin. Mielestäni se on ihan käypä aika.

Etukäteen pidin sitä jopa hyödyllisenä, sillä ajattelin saavani metromatkoilla paljon tehdyksi: voisin syödä aamupalan matkalla, korjailla meikin, kirjoittaa päiväkirjaa, muistiinpanoja tai blogia - tai edes lukea. 

Ah, kuinka väärässä olinkaan. Aamun (ja usein myös iltapäivän, alkuillan ja illan) metroruuhkat ovat niin järisyttävät, että kahtena aamuna kolmesta en mahdu keskikaupungilla vaihtometroon. Istumapaikasta on turha kuvitellakaan, eikä seisominenkaan haittaisi, ellei jonkun tukka olisi koko ajan suussa ja toisen salkku painaisi kivuliaasti kylkeä. Lukeminen kyllä onnistuu, jos jaksat puoli tuntia pitää kirjaa käsivarren nokassa metron katonrajassa ja tiirailla tekstiä alhaaltapäin.

Olen ehkä pilalle hemmoteltu, mutta Helsingissä tunnin työmatka olisi minusta ihan liikaa. Olen tottunut siihen, että olen yleensä voinut kävellä töihin, kesällä pyöräillä tai pakkasella ottaa ratikan, mutta koskaan ei ole työmatkani kestänyt välineellä kuin välineellä puolta tuntia pidempään.

Miten kauas Helsingistä edes pääsisi tunnissa? Riihimäelle? Hämeenlinnaan? Espooseenkin menee vartissa.

Toisaalta, kokonaisen viikon (huh, hurjaa) työmatkakokemusten jälkeen en ole vielä kyllästynyt tuskaiseen kommutointiin. Leikittelen ajatuksella, että keksisin täydellisen reitin ja napakympit metrovaunuvalinnat, joilla minimoisisin tuskan ja suikkaisin junasta toiseen ja kaakeloitujen käytävien läpi silmänräpäyksessä. Kirjaa kannan jatkuvasti toiveikkaana laukussani, ja joskus saankin luettua sivun jos muutamankin.

Kuinka pitkä matka teillä on töihin? Miten te aikanne kulutatte? Kuinka pitkä työmatka on liikaa?

(P.S. Kuva on viime kesältä, täällä mikään t-paitakeli ole. Olispa!)

On ihana ajatus käydä yksin baarissa. Tässä minä olen: aikuinen nainen, valkoviinilasillisella, yksin. Eikä minua nolota. Eihän?

Jos suunnittelet yksin baariin menemistä, ota huomioon seuraavat 5 + 1 seikkaa:

1. Kun menee yksin baariin, baari täytyy valita tosi hyvin. Se voi olla joskus vaikeaa: baari ei saa olla liian suosittu tai täynnä, koska muuten ei löydä paikkaa (yksinjuovan paikka on ehdottomasti baaritiskillä), muttei myöskään liian tyhjä, koska miksi sinne muuten menisi (no juomaan, duh, mutta noin niinkun muuten).

2. Yksin baariin menevällä täytyy olla jotain tekemistä. Facebook ja sähköpostit on hyvin äkkiä kahlattu kännykällä läpi, eikä sen jälkeen enää keksi muuta - mutta kirja voi taas olla liikaa: olet kaikesta huolimatta baarissa. Lehti saattaa sopia, mutta ihmisten tuijottelu ja keskustelujen vierestä seuraaminen käy aivan yhtä hyvin (ks. kohta yksi: baarissa tulee olla muita ihmisiä).

3. Hyvällä säkällä vierustoverista löytyy juttukaveri, mutta huonolla säkällä se on joku juntti. Erään kerran istuin pitkän illan yksin baarissa Espanjassa San Sebastianissa ajatellen, että kyllä espanjalaisesta kapakasta juttukaveri löytyy, jos jostakin. Baari oli aluksi täysin tyhjä, lopulta tupaten täynnä, ja join pullollisen skumppaa (sivistyneesti lasin kerrallaan tilaten, tietenkin) ja kaksi olutta, ja minulle juteltiin kahdesti: joku pyysi tulta ensin itselleen, sitten kaverilleen.

4. Baarimikostakin voi saada juttuseuraa, mutta sillä saattaa olla kiire - ja täytyy myös muistaa, että se on töissä, jolloin riskinä on "no mikäpä ettei" -syndrooma, jossa yhdestä aikuisen naisen nautinnollisesta viinilasillisesta tulee pullo tai kaksi ja muutama tequila päälle.

5. Yhdessä kapakassa ei voi juoda kuin yhden drinkin, sillä vessaankin on välillä päästävä, ja sillä välin menettää joko paikkansa tai kaiken mukanaan tuomansa omaisuuden. Riippuu toki kaupungista, missä on: Mansessa tavarat säilyvät paikallaan tuntikaupalla, Barcelonassa eivät niinkään.

+1. Vaikka olostaan nauttisi kuinka, on silti yksin baarissa.

Käyn melko säännöllisesti Lönnrotinkadun Kierrätyskeskuksessa (paitsi tietysti nyt kun olen täällä mualimalla). Se on mielestäni Helsingin parhaita second hand -ja kirpputoriosastoon kuuluvia liikkeitä, lähinnä hinta-laatusuhteensa puolesta.

Minulle Kierrärin yksi olennaisimpia osia on ilmaistori, josta saa viedä Kierrätyskeskuksen huonokuntoiseksi ja myytäväksi kelpaamattomaksi luokittelemaa tavaraa kotiin niin paljon kuin sielu sietää ja täysin maksutta. Ilmaistorissa on ilmaisen tavaran (ehhehe) lisäksi myös muutama muu ominaispiirre: asiakkaat.

1. Siellä on aina joku, joka laulaa tai puhuu äneen. Yksin.

2. Sieltä löytyy aina jotain, joka tekisi mieli ottaa, mutta jonka päättääkin olla ottamatta, ja kohta näkee jonkun hipsterin purjehtivan se kainalossa ulos. Crap.

3. Siellä on aina joku, joka on luokiteltavissa hoarderiksi: joku, jolla on kassi- ja reppukaupalla tavaraa jossakin nurkassa "varauksessa", ja joka tiuskaisee joka kerta jotakin hipelöidessäsi anteeks mä olin kyllä just ottamassa sitä tai toi oli kyllä varattu mulle.

Muuten varsin hyvä. Sinne mars!

(Sorry, muuten, kuvien lisääminen lagaa tänään jostain syystä.)

Jos et ole vielä tutustunut Jersey Shoren brittiversioon Geordie Shore, suosittelen tekemään sen HETI. 

Aluksi ihan ääliömäiseltä kopiolta vaikuttanut ohjelma on nyt toiseen kauteen päästyäni vakuuttanut minut hullunkurisilla hahmoillaan. Lähtökohtaisesti tekoripsillä, -rusketuksella ja -hiuksilla varustettujen, eläinkuoseihin ja pinkkiin pukeutuvien, hiusgeeliin addiktoituneiden tanorektikoiden ryyppäämisen ja panemisen seuraaminen ei vastaa mielikuvaani kiintoisasta dokumentista tai tavoittelemisen arvoisesta esikuvasta tai edes hyvästä viihteestä, mutta perhana - se toimii.

Jersey Shoressa ihastuin sankareiden yhteisöllisyyden tunteeseen ja hyväntahtoiseen hölmöyteen. Geordie Shore vaikutti ensin puhtaalta dokaukselta voideltuna iskuyrityksillä, vailla pisaraakaan hyväntahtoisuutta. Kärsivällinen katsominen (huh) on kuitenkin osoittanut toisin. Eihän tämän hyväntahtoisempia hölmöjä voi ollakaan!

Geordie Shoren suosikkihahmoni on ehdottomasti oltava Charlotte-Letitia (NIIN JUST, Charlotte-Letitia), joka on verbaalisesti "lahjakkain" ja hyväntahtoisin hölmö, jota olen koskaan nähnyt. Seuraavassa ote Charlotten kuolemattomista analogioista:

"Me and Gary have a special friendship. Like the friendship of two small otters, sharing a log."

"My attraction for Gary is like a flame. And now he's pissed on the flame and the wind has blown the ashes away."

"It's a little bit like the conflict between Barbie and Cindy. Barbie f*ckin' hates Cindy. Malibu Mandi is trying to sort it out. Then I come down in the pink Jeep and we'll all cruise down the beach together!"

"It turns out Barbie wants to be with Ken and she's going to give Action Man the boot! I've always liked Action Man you know, he's got a parachute, he's constantly camouflagin'. You don't know where he is!"

"I've got to join a feminist group! I will. And it will be called: FAST: Females... Are... Strong. True."

"I'm finally tashin' on with someone other than Gary. I feel like Goerge Bush! I feel like, what's the girl version of George Bush? ...Margaret Thatcher!"

"It went sooo well, I’ve got a natural high, I’m buzzin! The kind of high like when you see a horse give birth to a fowl and it drops out it and can’t stand, and it's so natural, and you’re so high of life!"

"Holly is falling for James like poo for the toilet bowl wall."

Suomessa ohjelmaa voi katsoa musiikkitelevisiosta. Jaksoja näytetään myös kanavan nettisivuilla. Team Charlotte!

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että viihdebisneksen helpoimmat nimet ovat kyllä seuraavilla julkkiksilla:

• Maccalaucalacacaley Culkin

• Zach Galifinalikalikakkilakiakis

• Matthew McGonagheyheyheyheyhey

• M. Night Shyamalamadingdong

• Jwowww

Perustin Kustaalle sisarblogin lähinnä ystäviä ja sukulaisia varten, koska lähden huomenna New Yorkiin kevääksi (kuten olen saattanut täälläkin joskus mainita). Jos Nykiaiheiset jutskat kiinnostavat, käy kurkkaamassa Kustaan sisko Manhattan cocktail TÄÄLTÄ.

Kävinpä tuossa aikani kuluksi miettimään, millaisia olivat ne tunteentäyteiset veisut, minkä tahtiin diskossa aikoinaan hitaita veivattiin.

Kädet hikosivat - pyytääkö tuo minua? Vai pitäisikö minun pyytää sitä? Mistä pidän siitä kiinni? Tykkääköhän se minusta? Oho, nyt se laittoi kätensä farkkujeni takataskuun. Toivottavasti ope ei nää! Uskallanko laulaa sen korvaan? Voi ei, kohta tää biisi loppuu!

Muistatteko? Ja voisiko parempaa ajankohtaa diskojen hitaiden pohtimiselle ollakaan kuin lauantai-ilta?

Meillä tanssittiin mm. näitä:

Aerosmith - Crazy

Bon Jovi - Always 

Bon Jovi - Bed of Roses

Bruce Springsteen - Streets Of Philadelphia

Bryan Adams - (Everything I Do) I Do It For You

Chris Isaak - Wicked Games

East 17 - Stay Another Day

Eric Clapton - Tears In Heaven

Guns'N'Roses - November Rain

Guns'N'Roses - Knockin' On Heaven's Door

Rednex - Wish You Were Here

Seal - Kiss From A Rose

Take That - Babe

Metallica - Nothing Else Matters

Whitney Houston - I Will Always Love You

No, tuntuuko tutulta? Mitä teidän koulun diskossa tanssittiin?

P.S. Ei sovi ehkä ihan hitaisiin, mutta muistatteko Crash Test Dummiesien biisin Mmm Mmm Mmm Mmm? Se veisu opetti mulle paljon elämästä. Ja bändin nimi on Loistava. Loistava!

Jihuu! Sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen Sanumarialta! Kiitos.

Ensin pitää luetella kahdeksan faktaa itsestä:

1. Olen oikeasti Jyväskylästä, vaikka aina mahdollisuuden tullen kuulutan kovaan ääneen tamperelaisuuttani. Mutta elämän ekaa neljää vuottahan ei oikein edes lasketa. Right?

2. Olen fanaattinen hampaidenpesijä. Mikään muu terveys- tai ulkonäköasia ei ole minulle yhtä tärkeä kuin hyvät hampaat. Myös miehessä. Olen heikkona kauniisiin hampaisiin.

3. Soitin pienenä/nuorena nokkahuilua konservatoriossa vuosikausia, kunnes pojat ja Hesen kulmilla notkuminen alkoivat kiinnostaa pilliä enemmän. Kyllä, luit oikein. Nokkahuilua. Konservatoriossa. Monta vuotta.

4. Minulla on kaapissa puolenkymmentä aitoa 50-luvun mekkoa, joita en käytä koskaan, enkä raaski luopua niistä, vaan hiljaa mielessäni haaveilen pikku vintageputiikin perustamisesta.

5. Anna Abreun ensimmäisellä levyllä on yksi kappale, jonka sanoituksia olen ollut mukana tekemässä! Wohoo! High point in life!

6. Rakastan tatuointeja. Minulla on omassa nahassani kaksi isoa tatuointia, ja vain valtava kunnioitus ja rakkaus vanhempiani kohtaan seisoo minun ja half-sleeven tiellä.

7. Ihailen toisten tyttöjen lyhyitä kynsiä. Omat kynteni ovat vahvat ja kasvavat pitkiksi, eivätkä lyhyet kynnet sovi sormiini ollenkaan. Sitäpaitsi ne sattuu.

8. Kaikkien aikojen suosikkielokuviani ovat 50-luvun musikaalit: Skandaalihäät, Herrat Pitävät Vaaleaveriköistä, Valkea Joulu, Laulavat Sadepisarat jne, joita isäni opetti minut katsomaan jo pikkutyttönä (sydän!).

Toiseksi pitää vastata Sanumarian laatimiin kysymyksiin:

1. Jos pitäisi luopua loppuelämäksi kahvista tai suklaasta, kummasta luopuisit?
Kahvista, ei epäilystäkään. Miten kukaan saisi minut pidettyä erossa suklaasta?? Toisaalta suklaasta luopuminen olisi varmaan mielenkiintoinen haaste (jonka loppujen lopuksi kuitenkin feilaisin, joten yrittää voisi ainakin).

2. Mitä urheilulajia seuraat? 
No en oikeastaan mitään. Paitsi ehkä lätkää. Sitten kun ollaan MM-tasolla. Ja jos Suomi pelaa. Ja mulla sattuu olemaan televisio auki. Ja sieltä ei tule yhtä aikaa Kova laki. Tai Pikakurssi kodinostoon. Tai Hulluna häämekkoihin.

3. Mikä on ruoka, jonka tekemisen kanssa onnistut aina?
Spydäri.

4. Mitä teidän ala-asteella leikittiin välitunnilla?
LITTAA! Jota kukaan ei ymmärrä. Kerran puhuin pusulitasta viikkokaupalla koulukavereille, ennen kuin joku kehtasi kysyä, mitä se tarkoittaa. No se on HIPPA. Manseksi. 90-luvulla. 3-vuotias manselainen siskontyttöni puhuu nimittäin hipasta, tuo kääpiökokoinen murreluopio. Toinen mitä leikittiin, oli keinumatti. Jota täällä kutsutaan ilmeisesti keinupersikseksi, hyi.

5. Penkki vai kyykky?
Jos puhutaan esineistä, joilla istutaan, valitsen penkin, koska en tiedä mitä kyykky tässä yhteydessä meinaa. Jos puhutaan urheilusta, valitsen kyykyn, koska en oikeasti tiedä mitä penkki tässä yhteydessä tarkoittaa. Eli juuei.

6. Sinihomejuusto - uhka vai mahdollisuus?
Mahdollisuus! Nam.

7. Oletko koskaan vahannut lattioita?
Olen. Jokainen itseään kunnioittava ihminen on ollut nuorena kesätöissä siivoojana teollisuusalueella. Siellä pääsee vahailun makuun!

8. Kumman kaa olisit, Harri Ollin vai Matti Nykäsen?
Huhhuh. Ehkä Ollin, mutta en ulkonäön tai suorituskyvyn mukaan, vaan koska minua viehättää ajatus nimistä, joista ei tiedä kumpi on etu- ja kumpi sukunimi.

Kolmanneksi heitän haasteen kaikille, jotka sattuvat lukemaan tämän kirjoituksen! Vastatkaa näihin laatimiini kysymyksiin:

1. Marilyn Monroe vai Jayne Mansfield?
2. Jos saisit syödä vain yhtä ruokaa koko loppuelämäsi ajan, mitä se olisi?
3. Maailmankaikkeuden paras biisi ja miksi?
4. Unelmiesi matkakohde ja matkaseura (aika, raha, seuran julkisuusarvo tai seuran hengissäolo ei ole esteenä)?
5. Jos saisit lähettää Britney Spearsille tekstarin, mitä siinä lukisi?
6. Mitä elokuvaa rakastat, muttet kehtaa myöntää sitä?
7. Internet vai televisio?
8. Kumman kaa olisit, Ellen DeGeneres vai Cynthia Nixon?

Kova laki on maailmankaikkeuden kovin televisiosarja. Tällaisen faktan lyöminen tiskiin on tänä päivänä vaikeaa, koska he-le-ve-tin hyviä sarjoja pukataan ulos nopeammin kuin ehtii sanoa Kova laki: Erikoisyksikkö.

Mutta lyönpä kuitenkin. And here's why:

1. Sarjalla on maailmankaikkeuden paras tunnari, jonka allekirjoittanut osaa vetää täysin itsenäisesti kaikkia instrumentteja (kiipparit, kitara, klarinetti) yhtäaikaisesti imitoiden.

2. Sarja on pysynyt samanlaisena koko sen tuotannon (jota on kestänyt nyt yhtäjaksoisesti arviolta 126 vuotta) ajan. Jonkun mielestä ehkä daijua, minusta helmistöä.

3. Ei ole olemassa mitään toista sarjaa, missä niin moni eturivin näyttelijä olisi esiintynyt sivuroolissa. Kovaa lakia voi siis suositella paitsi juonellisesti, myös juomabeli-bingo-bongausmielessä: jokaisessa jaksossa on joku Sopranosista, Täykkäreistä tai Frendeistä.

4. Sarjasta on monta eri versiota, joten modernimpi CSI-fani ja brittiläisen Miss Marple -osastonkin edustaja löytää varmasti mieleisensä.

5. Kerrankin sarja, jonka suomennos toimii: Law & Order = Kova laki on ihan eri sarjaa kuin The Amityville Horror = Luojan tähden, paetkaa!

+1. Huumoripisteitä siitä, että iskä ei pysy ikinä mukana. Kuka toi nyt oli, mitä se nyt tarkoitti, no mihin ne nyt meni, mitä se sanoi, en mää ymmärtäny.

En ole aiemmin ajatellut koskaan tekeväni näin, mutta nyt minunkin on pakko kantaa painava, puolueellinen korteni Suomen Putous-keskustelun kekoon.

Putous-ohjelma on ilmiönä minulle melko vieras. Ohjelma ei ole mielestäni saavuttanut kaikkea sitä, mihin sillä on potentiaalia. Juontaja on keskinkertainen ja toteutus paikoin jopa kehno.

Kuitenkin viehätyn sen kotikutoisuudesta ja 60-lukulaisesta ajatuksesta siitä, että yksi ohjelma kerää kaikki suomalaiset, perheet ja sinkut, nuoret ja vanhat, miehet ja naiset television ääreen lauantai-iltana. Työpaikan kahviautomaatilla ja koulun välitunnilla puhutaan maanantaina ihan samasta asiasta: siitä, mitä Putouksessa tapahtui.

Ja siis onhan tuo Sanna-Raipe Helminen nyt parasta, mitä olette koskaan nähneet? Kummeli on tehnyt tamperelaishuumorista lähes tabun - ne perhanat tekivät sen niin taidokkaasti, että harva tohtii lähteä sohimaan. Minä en ainakaan uskaltaisi.

Nyt onneksi ihana Armi Toivanen on uskaltanut (ja onnistunut järjettömän hyvin) tällä haasteellisella taistelukentällä. Hän on loistava. Sanna-Raipe on loistava. Jokainen tamperelainen näkee hahmossa itsensä, pikkusiskonsa, serkkunsa, naapurinsa tai vähintään jonkun Jäähovin asiakkaan.

Lisäksi Toivaselle propsit siitä, että on tamperelaisena säästellyt stereotypiaa tähänkin asti (pankinhan olisi nimittäin voinut räjäyttää jo ensimmäisellä kaudella).

Hyvä Armi! Hyvä Sanna-Raipe!

Piiiieni miinus Ilves-huivista. Yksi sana: Tappara.

Elokuvan ystäville tiedoksi, että Nelonen näyttää illalla loistavan elokuvaklassikon Tanssii Sushien Kanssa, jossa Kevin Costner näyttelee japanilaisravintolan tarjoilijaa, jolla on tasapaino-ongelmia.

Muita suosittelemisen arvoisia huippuelokuvia ovat

Dye Hard, jossa Bruce Willis esittää alkoholisoitunutta kampaajaa, joka on erikoistunut monimutkaisiin värikäsittelyihin ja jolle tulee todella rankka työpäivä.

Taru Sorbusten Herrasta -trilogia sijoittuu Helsingin Piritorille ja kertoo tarinan lyhytkasvuisesta pulsusta, joka etsii elämänsä tärkeintä pulloa, jonka muutkin denat haluavat omakseen.

Oscareitakin voittanut Rita Hayworth - Avain Rakoon on klassikkoelokuva, jossa Morgan Freeman ja Rita Hayworth-juliste auttavat Tim Robbinsin esittämää hiljaista, mutta älykästä miestä pääsemään eroon poikuudestaan 50-luvun amerikkalaisessa vankilassa.

Tiivistunnelmaisessa Tarantino-pläjäyksessä Pulp Dictionissa nähdään useita eturivin tähtiä sanelemassa ääneen halpaa viihdekirjallisuutta. Niin ikään Tarantinon elokuvat Dill Bill 1 ja 2 kertovat poikkeuksellisen mielikuvituksellista tarinaa tilliystävällisestä kalatorin työntekijästä ja joukosta tillinvastaisia taistelulajien ammattilaisia.

Ehhehe. Leppoisaa leffasunnuntaita ja loppiaista kaikille!

Eksyin pari viikkoa sitten elämäni ensimmäisen kerran Craigslistin ihmeelliseen maailmaan. Jos palvelu ei ole tuttu, kerrottakoon, että se on internetin ilmoitustaulu kaikelle. Craigslististä löytyy seuranhakuilmoituksia, osto- ja myynti-ilmoituksia, työpaikkoja, oppitunteja, asuntoja, keskustelupalstoja ja kaikkea siltä väliltä.

Saitin on onnistunut perustamaan joku random Craig, joka halusi löytää bileitä omalta asuinalueeltaan vuonna 1995. Nyt se on Wikipedian mukaan USAn kymmenenneksi vierailluin nettisivu. Asuntoilmoituksista löytyy mm. seuraavaa:

"Cute Slim Asian Female"

Öööö, toimisi ehkä nimimerkkinä tai seuranhakuilmoituksessa. Ei asuntoilmoituksessa.

"Are you a lonely girl???"

Jälleen, seuranhakupuolelle, pliis.

"I AM A SINGLE MOMM LOOCKING FOR ROOM MATE I HAVE A SON PLLLEASE CONTACT ME ASAP"

Jos haluat kämppiksen, jätä caps lock pois. Opettele myös kirjoittamaan.

"We are 420 friendly and are looking for a like-minded roommate."

Tämä oli oikeasti tosi hauska ja hyvä ilmoitus. Olisi vain vaikea kuvitella, että Oikotieltä löytyisi vastaavaa...

"BIG and SEXY studio **NO FEE**"

Minä en ainakaan tiedä, millainen on seksikäs asunto. Noiden tähtien käytöstä taisin avautua jo huuto.net-postauksessa.

Craigslist voi siis parhaimmillaan olla viihdyttävää klikkailua ja ajanvietettä. Toisaalta jos sieltä etsii jotain ihan tosissaan, on turhautuminen taattu. Olen kuitenkin jatkanut etsimistä, sillä olin joskus lukevinani että Laura de Lille löysi kämpän Nykistä Craigslistin kautta. Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään asuntoa tai edes yhtään varteenotettavaa ilmoitusta, vaan lähinnä pääni sisällä kaikuvan paniikinomaisen huudon, joka kuuluu MISTÄ TÄÄLTÄ PÄÄSEE POOOOOOOOIS.

Puoli-ilmaisia kämppäehdotuksia Nykistä otetaan vastaan! :)

(Craigslistissä on muuten myös Suomi-osio. Viestit näyttävät olevan pääosin englanniksi, joten yleisö lienee vielä melko pieni. Sinne vaan trollailemaan!)

Tein joululomalla muutamia poikkeuksellisen tarkkasilmäisiä havaintoja elokuvakliseistä.

Kliseet vastaan tosielämä, Lilyn 5 + 1 -tyyliin:

1. Jos elokuva on jenkkiläistuotantoa mutta se tapahtuu Euroopassa, puhutaan siinä brittienglantia (myös Ukrainassa, Itävallassa ja Ranskassa). Minun kokemukseni mukaan brittienglantia puhutaan lähinnä siellä Briteissä. Ranskassa sitä ei ainakaan puhuta. Voi toki kokeilla, s'il vous plaît vaan.

2. Vaikka autolla ajettaisiin elokuvassa ihan suoraan, rattia heilutellaan lakkaamatta pikkuisen edestakaisin "aidomman" vaikutelman aikaansaamiseksi. Kokeilin kerran käytännössä - ei muuten toimi. Äkkinäiset liikkeet suurissa tilannenopeuksissa ja niin päin pois, kyllä te tiedätte.

3. Puhelimeen ei koskaan sanota elokuvassa näkemiin, tsau, tai edes morbidelli, vaan luuri suljetaan tylysti sitten, kun ei ole enää asiaa. Puhelimien akkuja ei myöskään elokuvissa juuri latailla. Minun puhelimeni tuntuu olevan jatkuvasti johdolla kiinni seinässä (*#keleen nokialaine) eikä äiti kyllä arvostaisi, jos en huikkaisi PUSI PUSI puhelua lopettaessani.

4. Kun elokuvien naiset ajavat sääriään, ne ovat jo valmiiksi ihan karvattomat. Kun minä ajelen, niin eron kyllä huomaa. Jussayin. 

5. Elokuvissa hääjuhlat järjestetään aina ulkona nurmikentällä, sifongilla verhoillussa teltassa, eikä bändi ole koskaan sellainen, mitä minä olen häissä nähnyt. Eikä se soita J. Karjalaisen Väinöä.

+1. Bruce Willisille tulee strategiset naarmut aina (elokuvassa kuin elokuvassa) poskipäähän, kulmakarvaan ja/tai huuleen, sillä tavalla kivan seksikkäästi. Jos mua sattuu, kuhmu on varmasti smack keskellä otsaa tai polvessa, sillä tavalla kivan seksittömästi ja juntisti.

Kuva.

Uudenvuoden lupaukset ovat minusta ihan huttua. Toisaalta niitä on kuitenkin mielenkiintoista mietiskellä. On kiva, että saa (keinotekoisehkon) mahdollisuuden tarkastella tekojaan, tehdä lupauksia ja aloittaa alusta, jos niin tahtoo. 

Uusi vuosi on siis tavallaan vähän niinkuin yksi iso maanantai.

Maanantaisin yleensä haluan alkaa syödä paremmin, liikkua enemmän, nukkua tarpeeksi ja herätä aikaisemmin. Myös uutena vuotena tehtävät lupaukset liittyvät yleensä ihmisten omaan hyvinvointiin: laihdutetaan, vähennetään viinan käyttöä, lopetetaan tupakointi. Itse haluan kuitenkin tehdä vain sellaisia lupauksia, jotka 

a) pystyn pitämään OIKEASTI ("laihdutan 20 kiloa" ei ole sellainen)

b) tekevät minut onnelliseksi ("lopetan suklaansyönnin" tai "pidän tipattoman" ei ole sellainen)

c) lupaavat jotain mukavaa tulevalle vuodelle ("lopetan suklaansyönnin" tai "pidän tipattoman" ei ole sellainenkaan)

Ja siksi lupaankin seuraavat asiat:

1. Teen kaikkeni, jotta olisin onnellisempi

2. Näen ystäviäni ja perhettäni enemmän, sillä rakastan heitä ja haluan tehdä niin

3. Ja siinä ne oikeastaan olivatkin.

Lupaan myös olla satuttamatta muita parhaani mukaan, provosoida joskus vaan provosoimisen vuoksi ja olla provosoitumatta kun joku toinen tekee niin, tehdä töitä sen eteen, että saavuttaisin ne asiat, mitä haluan, ja olla pitämättä suklaalakkoa tai tipatonta tai laihdutuskuuria, josta minulle tulee vaan paha mieli. Ja katsoa niin paljon Pikakurssia kodinostoon kuin pystyn. And that's that.

....suklaacupcake ja omenacupcake-saippua.

Nonni sano monni. Lahjat on annettu ja saatu ja paketit avattu. No mitä sieltä sitten tuli?  Ja miten siihen reagoitiin? 

Millainen lahjansaajatyyppi itse olet?

1. Kaikki tietävät sen tyypin, joka ymmärtää aina kaikki saamansa lahjat väärin. Jos sille antaa vaikkapa jotakin ihanaa suihkugeeliä, se luulee saaneensa sen vihjeenä siitä, että sen pitäisi peseytyä vähän useammin. Jos sille antaa reseptikirjan, se ajattelee, että nyt tuo tarkoittaa sitä että minä olen surkea kokki. Jos sille antaa ihan tavallisen kirjan, se luulee, ettei se ole lahjanantajan mielestä tarpeeksi sivistynyt.

2. Porukasta löytyy yleensä myös testaajatyyppi, se, jonka täytyy kokeilla kaikki saamansa lahjat HETI käytännössä. Jos se on saanut jonkun elokuvan, sitä aletaan katsomaan viipymättä. Sukset ja luistimet lähdetään testaamaan ulos samantien, koska eihän niitä olisi muuten kannattanut edes ostaa. Jos sille ostaa jotain syötävää, se kietaisee sen huiviinsa alta aikayksikön. Tälle tyypille ei yleensä kannata ostaa alkoholia lahjaksi.

3. Kolmanneksi meillä on se tyyppi, joka ei tarvitse mitään, mutta jolle on silti pakko antaa jotain. Näitä ovat tosi usein iskä tai äiti, joilla on jo kaikkea, mutta niille on ostettava jotain kun ne ovat kerran minut tehneet ja kasvattaneet ja syöttäneet ja majoittaneet rahoittaneet ja minua pyyteettömästi rakastaneet, vaikka olenkin vähän tämmöinen. Sille voi askarrella vaikka tomaatista ja rautalangasta jonkun sotkun, ja se on silti onnellinen ja kiitollinen ja tippa linssissä. Ahh!

4. Jokaisesta meistä löytyy ainakin ripaus teeskentelijä-lahjansaajaa. Se ei muka odota saavansa mitään, mutta odottaapahan kuitenkin. Se esittää, ettei sitä kiinnosta, mitä paketeissa on tai onko niitä ylipäätään, mutta hiljaa sisällään kuitenkin toivoo, että siellä olisi jotain tajunnanräjäyttävää. Paketin avattuaan se hymyilee kädenlämpöisesti kuin häviäjä palkintogaalassa tai kiinnittää parhaansa mukaan huomion johonkuhun muuhun ja työntää saamansa lahjan vaivihkaa sohvan tai pöydän alle.

5. Ilonpilaaja-lahjansaajatyyppi ehtii jotenkin dumata saamansa lahjat yleensä jo etukäteen. Jos sille on ostanut vaikka jonkun musiikkilevyn, se kuulee sitä jouluaaton aamuna radiosta ja tuomitsee sen naurettavaksi jollotukseksi. Jos sille on ostanut jonkun kirjan, se  näkee sen mainoksen edellisenä päivänä lehdessä ja julistaa kovaan ääneen, että tuo teos on kuulemma ihan paska. Sen mielestä jokainen vekotin on turha ja lahja kuin lahja täysi susi. Mahdoton lahjottava.

+1. Viimeinen lahjansaajatyyppi on onnesta soikeana jokaisesta lahjanroippeesta, minkä se onnistuu saamaan. Sitä ei niinkään kiinnosta laatu, vaan määrä, eikä niinkään sisältö, vaan paketit. Tämä on palkitsevin tyyppi, kenelle voit lahjan antaa. Näitä ovat yleensä lapset ja eläimet.

Blogiahan pidetään siksi, että saa lesoilla omilla taidoillaan. Etenkin, mitä tulee ruoanlaittoon ja askarteluun. Näin:

Bloggaaja esittelee jonkun reseptin: "Kattokaa mitä mää kokkasin!"

Bloggaaja jakaa treenivinkkejä: "Kattokaa mitä mää osaan!"

Bloggaja julkaisee päivän asu -kuvan: "Kattokaa mitä mää ostin!" tai "Kattokaa miten hyvältä mää näytän!"

Bloggaaja kertoo vauvastaan: "Kattokaa minkä mää tein!"

Ja niin edelleen.

No, nyt Kustaassakin lesoillaan: Kattokaa, mitä mää tein suosikkityypilleni, 2-vuotiaalle siskontytölleni joululah---

SIIS KRHM, joulupukki teki. No, onneksi Fanni ei lue vielä blogeja. Tai mitään muutakaan.

Eeeeeenivei, kattokaa miten HIENO! Ja tein sen ihan itse! Kisu Kisuttis ja Kadonneen Kaulaliinan Katastrofi!

Materiaalit: Kangaskantinen albumi Akateemisesta, n.16e + huopakynä pari euroa + vesivärit Tarjoustalosta 2,20e + mielikuvitusta 0e.

Lopputulos oli siis noin 20-sivuinen, täysin itse tehty satukirja, joka kertoo ihanan pulleasta kisusta, joka hukkaa lempparikaulaliinansa. Tarina oli pakko keksiä siitä lähtökohdasta, että sen on oltava jotain, mitä minä osaan piirtää. No, pullean kisun ja kaulaliinan ainakin. Ylihuomenna selviää, mitä tyttönen lahjastaan tykkää.

Ihanaa joulua!

Huh. Oli muuten viikonloppuna niin kova treeni, että olen hurjilla mustelmilla. Luulet ehkä, että olen harrastanut karatea? No en. Painia? No en sitäkään. Kickboxingia? Ei. Nyrkkeilyä? Eijei. 

OLEN PYÖRITELLYT HULAVANNETTA.

Kyllä, taidan olla keski-ikäinen. 

Katsoin televisiota ja pyörittelin 1,2 kilon painoista hulavannetta. Näin helppoa se on! Eikä siinä vielä kaikki! Voit harjoitella oman kodin rauhassa vaikkapa televisiota katsellessa!

Kantapään kautta opin, miten kuntohulavannetta kannattaa käyttää.

1. Ei ehkä treenata ensimmäisellä kerralla neljääkymmentäviittä minuuttia putkeen, vaan ohjeiden mukaisesti 3 x 18 pyöräytystä, vaikka se tuntuisikin lastenleikiltä.

2. Jos kuitenkin aikoo treenata melkein tunnin yhtä kyytiä, kylmiltään ensimmäisellä kerralla, kannattaa ehkä vuorata keskivartalo pyyhkeillä tai villapaidoilla, jotta välttää mojovat mustelmat.

(Toisaalta ainakaan poikaystävän paksuin villapaita ei minun kohdallani onnistunut mustelmia estämään. Muista siis myös ensimmäinen neuvo.)

3. Ainakin ensimmäinen treeni on hyvä suorittaa yksin. Pyyhkeillä tai villapaidoilla vuoratun, hiestä helmeilevän nuorehkon naishenkilön vetkuttelua telkkarin ääressä ei ole kenenkään mukava katsella.

4. Hulavannetta kannattaa opetella pyörittelemään tasaisesti, jotta mustelmat olisivat symmetriset molemmissa kyljissä. Omat mustelmani ovat oikealla puolella lantioluissa ja vasemmassa kyljessä vyötärön kohdalla. Symmetriset mustelmat olisivat paljon kivemmat.

Näillä neuvoilla pääset varmasti jo alkuun. Katsotaan myöhemmin, miten kinkku sulaa mustelmahulalla!

Hain työharjoittelupaikkaa Suomen YK-edustustosta New Yorkista. Pääsin haastatteluun ja haastattelusta jatkoon, jossa piti tehdä kirjallinen tehtävä muutamassa tunnissa. 

Koko prosessi kesti viikon-pari, ja sinä aikana olin ehtinyt nähdä itseni jo:

- siemailemassa mangomojitoa Cowgirlissa West Villagessa

- ostamassa dollarin hodaria Broadwaylla

- juoksemassa korkkareissa 6th Avenueta

- viheltämässä keltaista taksia kuin Carrie Bradshaw konsanaan

- lenkkeilemässä Central Parkin ympäri Robert De Niron perässä

- tekemässä Huisin Tärkeitä Erikois-Tehtäviä Työpaikassani

...vaikka oikeasti totuus tulee olemaan tämä:

tapan torakoita tennareilla queensiläisessä läävässä, koska

SAIN SEN TYÖPAIKAN!!! MEIKÄ LÄHTEE NYKIIN! YYYYEEEEEAAAAHHHH BWWWWWOOOOOOOYYYYY!!

(...ja teen tietysti Huisin Tärkeitä Tehtäviä myös.)

On hassua, miten paikoilla ja kaduilla on sekä suomen- että ruotsinkieliset nimet. Vielä hassumpaa on se, miten ne eivät noudata minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Pasilan konepaja -niminen ratikkapysäkki on ruotsiksi Fredriksbergs verkstad. 

Tiesittekö, että Pasilan nimi on ennen nimittäin ollut Fredriksberg? Vissiinkin molemmilla kotimaisilla.

(Olisi muuten kiva kääntää näitä englanniksikin: Pasila voisi olla amerikaksi vakka Tommyville tai Andrewland.)

Pasila on nykyisin ruotsiksi Böle ja Bemböle on suomeksi Bemböle.

Pakila on ruotsiksi Baggböle. Haluaisin, että Kumpula olisi ruotsiksi Gumböle, mutta eihän se ole. Se on Gumtäkt.

Puotilaakaan ei ole käännetty Handelsböleksi, kuten mielelläni sen kirjoittaisin, vaan se on Botby gård.

Mitä ihmettä? Vad i helvete?

Kuva.