4 syytä, miksi en ole oikea nainen

Täytän lauantaina 31 vuotta. Synttäriympäristö on parasta aikaa kokea huonoa omaatuntoa saavutetuista asioista, elämänkokemuksista tai niiden puutteesta, työstä tai sen merkityksellisyydestä, perheestä tai perheettömyydestä tai vaikka siitä, että ei käynyt kertaakaan koko kesänä lenkillä (o/). Tällä kertaa ajattelin potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole oikea nainen. Ai miksi? No:

En käy koskaan kampaajalla. Tästä syystä en myöskään ymmärrä naistenlehtien luottokampaajakeskusteluja. Kun minun pitää leikata tukka, pyydän kaverin kaveria tekemään sen kympillä. Tai menen käymään äidillä.

Opin vasta 28-vuotiaana, mikä valokynä on. Enkä muuten vieläkään tiedä, mitä on meikin pohjustusvoide. 

Minulla ei ole yhtään oikeaa käsilaukkua, vaan kokoelma kangaskasseja ja muutama nahkareppu (rakastan muuten tuota sanaa). Kangaskassinikaan eivät ole trendikkäitä canvas-designkasseja, ehei, vaan vakuutusyhtiöiden ja maitotuotebrändien ilmaisnyssyköitä. Tyylikästä. 

Juon ihan mielelläni mäkkärin kahden euron latteja. Tosin tämä taitaa olla sopivampi ykköskohta listaukseen nimeltä "4 syytä, miksen ole uskottava Helsingin keskustan kolmekymppinen asukki", eikä liity mitenkään sukupuoleen. Hyvä kahvi, schmyvä schmahvi. 

En välitä hevosista. Hevoshulluuteni rajoittuu ponien piirtelyn raivokkaaseen harjoitteluun Villivarsa-lehden avulla neljännellä luokalla. Enkä muutenkaan juuri pidä eläimistä. Olen ihmishirviö.

Toisaalta ilmassa on melko selkeitä merkkejä siitä, että ehkä kuitenkin olen nainen. Kuten:

Minulla on keskimäärin kahdeksan erilaista rasvaa jatkuvassa käytössä. Ja ihan oikeasti koen tarvitsevani niitä kaikkia. 

Lakkaan kynteni vähintään kaksi kertaa viikossa, ja saan siitä suunnatonta tyydytystä. Se rauhoittaa minua.

Leikin mielelläni avutonta, jos se tarkoittaa sitä, että joku tekee jotakin puolestani (vrt. minun ei tarvitse lesoilla osaavani kaiken).

Tykkään liljoista, kuten kuvasta näkyy, ja tykkään julkaista niistä kuvia instagramissa.