Kymmenen päivää ennen kotiinmuuttoa olohuoneemme näytti tältä. Melkein valmis, eikö?

Aloitimme remontin kesäkuun puolessavälissä. Tätä kirjoittaessani ollaan syyskuun paremmalla puolella. Mitä reilussa kolmessa kuukaudessa on tapahtunut? No, vessa ja suihku on kaakeloitu ja ne ovat saaneet uudet kalusteet (tosin ovia ei kummassakaan vielä ole). Seinät, katot ja lattiat on hiottu ja maalattu (tosin yksi seinä on vielä maalaamatta, ja pari muuta tarvitsee uuden kerroksen). Makuuhuoneessa on uusi liukuovikaapisto (tosin pala lattiasta puuttuu ja nukumme puhallettavalla ilmapatjalla). Keittiö on paikallaan ja käytössä (tosin roskiksen ovi on vielä vinossa, seinä maalaamatta, eikä minulla ole vielä hajuakaan, mitä välitilaan tulee). Olen kuitenkin ehtinyt oppia tässä kolmessa kuukaudessa koko liudan uusia asioita, kuten

• valittamaan kaikesta ja vaatimaan kaikenlaista ja olemaan yleisesti ottaen vittumainen ämmä

• sen, että takareisiinkin voi tulla stressifinnejä

• sen, että manikyyrit kannattaa unohtaa remontin ajaksi (en voi uskoa, etten tajunnut tätä etukäteen)

• sietämään tietoa siitä, että minua vihataan keittiöliikkeessä, liukuovifirmassa, remonttimiehen kotona, sähkömiehen sydämessä ja kaikista eniten K-Raudassa, koska niitä kaikkia vihataan myös meillä

• sen, että parketin voi maalata valkoiseksi, mutta siitä tulee todennäköisesti silti keltainen

• että neliömetrin kokoisen kylpyhuoneen kaakeloinnissa voi helposti kestää kolme ja puoli viikkoa

• sen, että pystyn syömään aika paljon pitsaa ihmiseksi, joka ei pidä pitsasta

• sen, etten enää koskaan remontoi

• sen, että seuraavan kerran kun remontoin, aion tehdä sen paljon järkevämmin

• sen, että minussa on hiukan maanisdepressiivisen vikaa

• alkoholi maistuu todella hyvältä remonttipäivän päätteeksi (tai keskellä)

• ei ole ihme, että rakennusalalla alkoholisoidutaan

• parisuhteen korkein koetinkivi (itse remontin jälkeen) on asuminen asunnossa, jonka vessassa ei ole ovea.

En haluaisi enää oppia mitään.