Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla
Aloitin elokuussa uuden harrastuksen. Latino street -tanssitunnit. Täytin 34 ja päätin, että nyt palaan rakkaan tanssiharrastuksen pariin. (Kyllä, mainitsin taas kerran vastikään juhlitut synttärini. Ja tulen tekemään niin vielä parissa muussakin postauksessa. Ha!)
Olen aiemmin tanssinut lattareita ja luulin, että homma on minulla hallussa. Että tunnilla tanssin vaan menemään ja pyyhin niillä muilla lattiaa (cha chan tahtiin). Toisin kävi. En arvannut, että tanssitunnin lopussa oleva street-liite tarkoittaa dancehallia ja twerkkausta ja reggaetonia ja kaikkea sitä, mitä tässä peppuorientoituneessa maailmassa nykyään vaalitaan. Olen vakiotansseineni auttamatta out. Kiitos vaan tyhjästä, TTK.
(Tässä minä olen heti tanssitunnin jälkeen. Ja kyllä, tanssin kaljapaita päällä.)
Joka keskiviikko menen siis lattiallapyyhkimisen sijaan nöyryyttämään itseäni tunniksi peilin ja viidentoista minua paljon nuoremman, laihemman ja pyöreäpeppuisemman naisen eteen. Mutta ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin, koska ainakin opin jotakin lannistavaa uutta joka kerta.
Olen tähän mennessä oppinut, että
en kerta kaikkiaan pysty twerkkaamaan
minulla ei kerta kaikkiaan ole lainkaan pakaroita
siinä, missä muiden kädet ylettyvät lattiaan tai varpaisiin, minun käteni huitovat epätoivoisesti ilmaa
siinä, missä muiden varpaat ulottuvat olkapäiden yli, heiluvat minun orpona ilmassa
minulla on varsin vakavastiotettava uhka kuolla tukehtumalla omaan rintavarustukseeni
tulen todella onnelliseksi, kun tunti on ohi
osaan kuperkeikan yllättävän hyvin.
Mutta aion silti jatkaa harrastustani, sillä joka viikko minua hävettää pikkuisen vähemmän. Eikä se johdu siitä, että oppisin enemmän, vaan siitä, että joka kerta olen vähän pidemmällä sen asian hyväksymisessä, että minä olen se tyyppi siellä tanssitunnilla, joka on
vanhempi kuin muut
isokokoisempi kuin muut
ainoa, jolla ei ole napapaitaa
ehdottomasti kovin hikoilemaan
se, joka pyytää opea aina näyttämään uusiksi
se, joka pyytää opea näyttämään vielä kerran
se, joka ryhtyy jokaisen tunnin puolessavälissä hieromaan alaselkäänsä kivusta pahaenteisesti irvistellen, mutta jatkaa silti, koska on vanhempi kun muut ja läpikäynyt elämässään vaikka mitä, mistä te ette tule koskaan ymmärtämään mitään
ja se on ihan ok. Koska jonkunhan sekin on oltava.
Lue myös: