Olen ollut viimeiset pari viikkoa kipeänä on/off kuten koko muukin Suomen kansa (ainakin jos on somepäivityksiä uskominen). Olen huomannut, että jostakin syystä aina juuri silloin kun olen kipeänä, haluaisin tehdä valtavasti kaikenlaisia asioita, joita en tietenkään voi tehdä koska olen kipeänä. Jokseenkin kummallisesti ne ovat yhtä aikaa myöskin asioita, joita en koskaan muulloin halua tehdä (koska muuten tietenkin tekisin ne heti). 

Aina kun olen kipeänä, haluaisin

• lähteä retkeilemään sadesäähän, tai ensin oikeastaan hankkimaan edes sateenkestävän takin jotta voisin (joskus kun olen taas uudelleen kipeänä) haluta lähteä retkeilemään sadesäähän

• mennä trampoliinipuistoon ja ottaa sen riskin että pissaan housuun ensimmäisellä hyppyponnistuksella

• opetella itse tekemään maailman parasta leipää, siten etten enää koskaan haluaisi syödä muuta leipää kuin itse tekemääni maailman parasta leipää

• järjestellä vaatekaappini uusiksi (ihan hirveä harmi että tulin juuri kipeäksi niin en voikaan ryhtyä tähän puuhaan)

• harjoitella virkkaamista niin että oppisin sen uudelleen

• aloittaa lenkkeilyn, koska se on juuri se asia minkä ihan hirveästi haluaisin elämässäni tehdä

• tehdä yritykseni kirjanpidon ja panna kaikki paperit oikeisiin kansioihin

• startata sketsi-tubekanavan (oikeasti tekisin sen heti jos en olisi näin pahasti kipeänä)

• suorittaa valtavan suursiivouksen

• aloittaa jokapäiväisen tiukan jumppatreenin

• mennä luksushierontaan/timanttikasvohoitoon/huippukampaajalle (ei vitsi ihan tosi tyhmää etten nyt pysty kun olenkin kipeänä, kyllä minulla muuten olisi tähän tietysti esim rahaa)

• nyt vihdoin tutustua siihen että kukas hitto se blac chyna oikeasti olikaan

...mutta sitten en tietenkään pysty, koska olen niin hirveästi kipeänä. Voi harmi. 

Lue myös:

• Mitä olen oppinut Jodelista

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla

Kirjoitin muutama viikko sitten uudesta harrastuksestani. Tanssitunneista, joilla olen tajunnut, ettei minulla ole pakaroita (tai ainakaan sellaisia, jotka heiluisivat), etten ole enää kovin nuori tai kovin hyvä tanssimaan ja ennen kaikkea sen, etten kerta kaikkiaan ymmärrä twerkkausta. 

Okei. Maailmassa on varmaan aika paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä twerkkausta ilmiönä. Ne sanovat, että se näyttää siltä kuin perse saisi sairaskohtauksen. Minä tarkoitan, etten ymmärrä sitä liikkeenä. En tajua, miten kankut saadaan heilumaan niin, että ne olisivat ikään kuin irrallaan muusta kehosta? Omani tuntuvat jököttävän paikallaan kuin ne olisi valettu betonista. (Ja se olisi ihan hyvä, jos elettäisiin 90-lukua ja buns of steel olisi vielä kova juttu, mutta nyt eletään tätä päivää ja pakaroiden tulee heiluman, kyllä heiluman pakaroiden tulee.)

Ja kun tanssiope käski meitä menemään tällaiseen asentoon:

...ja heiluttamaan peppua, ei omani liikkunut milliäkään. Ja kuulkaa voi kuinka minä yritin. 

Jokaisella tunnilla ope teetti meillä saman liikkeen. Minusta tuntui, että sementtipakarani oikein juuttuivat kerta kerralta jymäkämmin lantiooni kiinni. Mutta sitten tapahtui jotakin kummallista. Tuli järjestyksessään viides tanssitunti, ja jälleen kerran ope pani meidät tuohon nöyryyttävään asentoon. Kohdistin kaikki ajatukseni pepun heiluttamiseen, ja se alkoi hyllyä, saatana sentään. 

Sellaista todella kömpelöä, mikroskooppisen kokoista naurettavaa pikku liikettä. Mutta sellaista, mihin betoni ei kyllä pystyisi, edes viiden tanssitunnin jälkeen. En ole koskaan ollut ylpeämpi pakaroistani.

Ja silloin tajusin yhden asian: on liian kauan siitä, kun olen viimeksi oppinut jotakin. 

Muistatteko esimerkiksi yläasteen matikan- tai kemiantunnit? Kun aluksi numerot ja kirjainyhdistelmät olivat yhtä sotkua, ja ne olisivat voineet merkata vaikka että "kyllä, tuo opettaja on oikeasti itse kuolema ja tuomiopäivä on hänen nimipäivänsä kuten te 8B-luokalla olette aina sanoneet" tai että "kyllä, se ihana lökäpöksypoika bussissa on huomannut myös sinut ja kirjoittanut sinusta romanttisen räpkappaleen", ja ne olisivat voineet muuttaa elämäsi, muttet olisi koskaan tiennyt sitä, koska et ymmärtänyt niistä viivaakaan. Ja sitten kun tarpeeksi opea kuunteli, rupesivat natriumkloridit ja derivaatat aukeamaan suorastaan silmissä (valitettavasti ne eivät kertoneet mitään kovin kiinnostavaa ja nyt ne ovat taas menneet kiinni, enkä osaisi nyt oikeastaan kertoa mitä ne edes ovat). Se oivalluksen mahtava tunne on ainakin omassa elämässäni yhä harvinaisempi. Mutta kun käy kerran viikossa tanssitunnilla, huomaa hyvin äkkiä, että yhdellä tunnilla pystyykin johonkin sellaiseen, mikä ei viime tunnilla vielä sujunut. Ja se on kuulkaa mahtavaa. Niin mahtavaa, että olen vähän liikuttunut löystyneistä pakaroista.

Tästä innostuneena ajattelinkin nyt opetella kokkaamaan (sillä tavalla ihan saatanan hyvin, koska osaanhan minä jo esimerkiksi tehdä tosi hyvät aamiaisleivät), piirtämään (voisin aloittaa vaikka tuosta twerkkaavasta pakarahirviöstä) ja soittamaan kitaraa (tai ehkä ukuleleä, koska se on söpömpi). Koska lempo soikoon - minähän voin vaikka oppia jotakin!

P.S. Jos sinäkin haluat oppia twerkkaamaan, tässä Kustaan sertifioidut ohjeet. Näitä noudattamalla onnistut varmasti!

Lue myös:

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla

• Vituttaako? Mene keramiikkakurssille

• Kun yritän irtisanoa kuntosalijäsenyyteni

Aloitin elokuussa uuden harrastuksen. Latino street -tanssitunnit. Täytin 34 ja päätin, että nyt palaan rakkaan tanssiharrastuksen pariin. (Kyllä, mainitsin taas kerran vastikään juhlitut synttärini. Ja tulen tekemään niin vielä parissa muussakin postauksessa. Ha!)

Olen aiemmin tanssinut lattareita ja luulin, että homma on minulla hallussa. Että tunnilla tanssin vaan menemään ja pyyhin niillä muilla lattiaa (cha chan tahtiin). Toisin kävi. En arvannut, että tanssitunnin lopussa oleva street-liite tarkoittaa dancehallia ja twerkkausta ja reggaetonia ja kaikkea sitä, mitä tässä peppuorientoituneessa maailmassa nykyään vaalitaan. Olen vakiotansseineni auttamatta out. Kiitos vaan tyhjästä, TTK.

(Tässä minä olen heti tanssitunnin jälkeen. Ja kyllä, tanssin kaljapaita päällä.)

Joka keskiviikko menen siis lattiallapyyhkimisen sijaan nöyryyttämään itseäni tunniksi peilin ja viidentoista minua paljon nuoremman, laihemman ja pyöreäpeppuisemman naisen eteen. Mutta ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin, koska ainakin opin jotakin lannistavaa uutta joka kerta.

Olen tähän mennessä oppinut, että

• en kerta kaikkiaan pysty twerkkaamaan

• minulla ei kerta kaikkiaan ole lainkaan pakaroita

• siinä, missä muiden kädet ylettyvät lattiaan tai varpaisiin, minun käteni huitovat epätoivoisesti ilmaa

• siinä, missä muiden varpaat ulottuvat olkapäiden yli, heiluvat minun orpona ilmassa

• minulla on varsin vakavastiotettava uhka kuolla tukehtumalla omaan rintavarustukseeni

• tulen todella onnelliseksi, kun tunti on ohi

• osaan kuperkeikan yllättävän hyvin.

Mutta aion silti jatkaa harrastustani, sillä joka viikko minua hävettää pikkuisen vähemmän. Eikä se johdu siitä, että oppisin enemmän, vaan siitä, että joka kerta olen vähän pidemmällä sen asian hyväksymisessä, että minä olen se tyyppi siellä tanssitunnilla, joka on

• vanhempi kuin muut

• isokokoisempi kuin muut

• ainoa, jolla ei ole napapaitaa

• ehdottomasti kovin hikoilemaan

• se, joka pyytää opea aina näyttämään uusiksi

• se, joka pyytää opea näyttämään vielä kerran

• se, joka ryhtyy jokaisen tunnin puolessavälissä hieromaan alaselkäänsä kivusta pahaenteisesti irvistellen, mutta jatkaa silti, koska on vanhempi kun muut ja läpikäynyt elämässään vaikka mitä, mistä te ette tule koskaan ymmärtämään mitään

ja se on ihan ok. Koska jonkunhan sekin on oltava.

Lue myös: 

• Vituttaako? Mene keramiikkakurssille

• Kun yritän irtisanoa kuntosalijäsenyyteni

• 5 syytä, miksi Yrjönkadun uimahalli on paras

Minä: Moi, haluaisin irtisanoa tämän mun kuntosalijäsenyyden.

Työntekijä: (ylidramaattisesti) Kääks! No kuinkas nyt niin?

Minä: No kun minä en koskaan käy täällä salilla niin ei siitä ole minun mielestäni järkevä maksaa.

Työntekijä: (kurtistaa kulmiaan ylidramaattisesti) No voi hitsi! Ei ookaan. Mikä siinä sitten on ettet ole käynyt täällä?

Minä: No en vaan ole käynyt niin haluaisin nyt lopettaa tämän jäsenyyden.

Työntekijä: No katotaas sun tiedot täältä. Voi juku! Sähän oletkin tosi pitkäaikainen asiakas.

Minä: Niin mutta kun en ole tosi pitkään aikaan myöskään käynyt täällä niin haluaisin lopettaa mun kuntosalijäsenyyden. 

Työntekijä: (kurtistaa kulmiaan empaattisesti) No johtuuko se sitten siitä ettet oikein tiedä mitä siellä salilla pitäis tehdä?

Minä: Ei kun ihan siitä etten vaan ole käynyt siellä. 

Työntekijä: No onko sulle opastettu niitä laitteita?

Minä: On opastettu, mutten silti ole käynyt niin haluaisin nyt irtisanoa tämän jäsenyyden. 

Työntekijä: No mitä jos tarjoaisin sulle personal trainer -tapaamisen?

Minä: En ole käynyt siinäkään, joka tämän jäsenyyden kanssa tarjottiin, niin haluaisin nyt lopettaa tämän jäsenyyden. 

Työntekijä: Oletko miettinyt että laittaisit jäsenyyden vaan tauolle ja katsoisit jos haluaisit sitten alkaa käydä uudelleen?

Minä: En. Haluaisin irtisanoa jäsenyyteni.

Työntekijä: No mitä jos--

Minä: Ja varata ajan kehonkoostumusmittaukseen. 

Työntekijä: (ojentaa lomakkeen) Ja allekirjoitus tuohon.