Minimatkaopas: täsmävinkit Milanoon

Pääsin toissaviikolla pikavisiitille Milanoon Camparin lehdistömatkalle, ja ai että kuulkaa kuinka toi Italia vie kerta kerralla suuremman palan minulta sydämestä. (Se on minulle tosi yllättävää, koska olen aina ollut enemmän Ranska- ja Espanja-orientoitunut. Ja siis ihminenhän ei kerta kaikkiaan voi rakastaa kolmea eurooppalaista ulkomaata yhtä aikaa, luoja paratkoon.)

milano

Mukana oli onneksi Eeva "Milanon-minkki" Kolu, koska ilman sitä olisin löytänyt vain oman hotellini baarin, istunut siellä ja huudellut Allora! aina kahdenkymmenen minuutin välein kuin jokin heikkopäinen käkikello. Suurimmasta osasta vinkkejä kuuluu siis kiitos Eevalle, joka muuten julkaisi tätä paremman minkkilistan vinkkilistan juuri Uudessa Muusassa

Syö:

La Locanda del Gatto Rosso

Perinteinen italialaisrafla Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Söin milanolaisen sahramirisoton, joka tarkoiltiin parmesaanista tehdyssä kulhossa. Parmesaanista tehdyssä kulhossa. PARMESAANISTA TEHDYSSÄ KULHOSSA.

Tartufotto

Kaikkea tryffelillä. Todella kaikkea. Jokaiseen annokseen voi valita budjettinsa mukaan joko mustaa tai valkoista tryffeliä. Ja jos pöytäseurueessa on joku, joka ei pidä tryffelistä, tulee häntä läpsiä vähän hän voi valita annoksen tyystin ilman tryffeliä. 

Drogherie Milanesi

Viimekesäisellä Cinque Terren -matkalla vietimme yhden yön Milanossa ja päädyimme kaverin suosituksesta ihanaan Drogheria Milanese -ravintolaan, joita on kaksi. Söimme Carrobbion pisteessä, jonka kaikki tarjoilijat olivat jumalaisen hyvännäköisiä. Ravintolan alakerrassa on 60-lukulainen salakapakka, johon mennään vaatekomeron läpi ja johon jumalaisen hyvännäköiset tarjoilijat kutsuvat kuulemma vain kaverinsa (yeah right).

Luini

Kun tarvitset pientä, halpaa syötävää shoppailun lomassa, mene Luiniin. Täytettyjä taikinakääröjä eli panzerottoja take awayna myyvä Luini on niin suosittu, että siinä on jatkuvasti jono ja edessä skarppiin pukuun pukeutunut portsari, whaat? Rasvaisia kääröjä on kymmenillä eri täytteillä ja ne maksavat vain muutaman euron. Huom! Täällä käy vain käteinen.

Juo:

Camparino in Galleria

Legendaarinen Campari-baari Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Aperitiivibaari on avattu jo 1915! Vinkki: tilaa jokin Campari-pohjainen cocktail. (Älä ole yksi niistä tyypeistä, jotka kysyvät Corona-baarissa, saako sieltä Solia.)

Bar Luce

Vaikka Fondazione Pradassa sijaitseva Bar Luce on avattu vasta muutama vuosi sitten, se näyttää, tuntuu ja kuulostaa ihan 1950-luvulta. Se on kuin elokuvasta, eikä ihme: sen on suunnitellut ohjaaja-käsikirjoittaja Wes Anderson. Jukeboksista voi soittaa italialaisia ikivihreitä, ja drinkkiä tai kahvia odotellessa peleta vaikka Steve Zissou -teemaista flipperiä. Siis jos pystyt olemaan edes hetken räpsimättä kuvia.

Ihastele:

Villa Invernizzin flamingot

Villa Invernizzi on vanha milanolainen kartano, jonka puutarhassa tepastelee ihan muina kaupunkilintuina toistakymmentä vaaleanpunaista flamingoa. Näky on kertakaikkisen maaginen. Linnut ovat kuulemma asustelleet puutarhassa jo 70-luvulta saakka, eivätkä ole lentäneet mihinkään vaikka voisivat. Taisi Milano viedä niidenkin sydämet.

Tiia RantanenComment
Kuvioitu talouspaperi on kuin...

Vihaan kuvioitua talouspaperia. En tiedä mitään turhempaa koko maailmassa. (Tai no okei, tiedän montakin turhempaa asiaa. Esim muovi. Ja vesivessa. Ja muovi tomaattipakkauksissa. Ja vesivessa, jossa ei ole huuhtelun säädintä. Mutta vihaan silti kuvioitua talouspaperia.)

talpap.jpg

(Kuvioidut talouspaperinpalat näyttävät minusta yhtä paljon serveteiltä kuin tämä sheet mask aidolta tiikeriltä.)

En tiedä, kuinka paljon talouspaperin kuvittaminen maksaa, mutta luulen, ettei se ole ihan halvimmasta päästä. Jokuhan ne sirpit ja kolmiot ja viivat niihin suunnittelee, tai maksaa muumien käyttöoikeudesta, ja jollakin ne on niihin painettava, ja värjättävä, ja sitten vielä tuotettava uudet pakkaukset, joissa lukee että IHANA KUVIOITU TALOUSPAPERI DESIGN BY PAPERIFIRMAN INNOVATIIVINEN SUUNNITTELUOSASTO vaikka oikeasti se kuvio on ihan turha. 

Talouspaperi nimittäin näyttää silti talouspaperilta, vaikka se olisi kuvioitu Nazcan linjoilla. Sen imukyky tai teho tai käyttöaste ei parane ollenkaan sillä, että rullaan on lätkitty viivoja sinne tänne. Eikä se edes näytä hyvältä (tai no, muumit best, mutta kaikki muut kuviot crap). Siksi olen sitä mieltä, että kuvioitu taluspaperi on yhtä hyödyllinen tuote kuin...

... paskalta haiseva oksennus

... luomi

... väritön huulipuna

... paperihaava

... kuvioitu räkä

... kofeiiniton kahvi

... herpes

... "näkymättömät" silikoniolkaimet rintaliiveissä

... nappikuulokkeet, joissa ei ole mikkiä.

 

Turhia kaikki tyynni.

 

Lue myös: 

 

"No sun ei paljo tarvii salilla käydä" ja muut ehhehe-läpät

Sitä aina nuorena ajattelee, että minusta ei muuten takuulla tule sitä sellaista ehhehe-tyyppiä, tätiä tai setää, joka heittää joka ikisessä mahdollisessa tilanteessa kuluneimman vitsin tai käytetyimmän kliseisen lausahduksen. Ja sitten sitä yhtäkkiä huomaa päästävänsä sellaisen suustaan.  

ehhehe.jpg

Olen tullut siihen tulokseen, että meissä kaikissa asuu pieni ehhehe-kommentoija, eikä sen esiintuloa kerta kaikkiaan voi estää. Voi olla kuitenkin avuksi, jos tunnistaa tilanteet, joissa nämä todella omaperäiset lauseet yleensä karkaavat huulilta. Silloin niitä vastaan saattaa oppia taistelemaan. Klassisimpia ovat nämä "no sun ei kyllä tarvii" -osaston ehhehe-kommentit:

  • Remontti- tai muuttomiehelle: "No sun ei varmaan tartte paljo salilla käydä!"

  • Vaatesuunnittelijalle tai ompelijalle: "No sun ei varmaan tartte ikinä ostaa mitään vaatteita!"

  • Postinkuljettajalle: "No sun ei varmaan paljo tartte kävelylle lähteä! Askelmittari aivan tapissa!"

  • Siistijälle: "No sulla on varmaan kotonaskin aina ihan siistiä!"

  • Julkisen liikenteen kuljettajalle: "No sää et varmaan kyllä autoo paljo tartte!"

  • Suomalaiselle: "No sulla ei varmaan oo ikinä kylmä kun oot tottunu!"

Mutta onhan niitä muitakin:

  • Alkon myyjälle, kun hän kysyy henkilöllisyystodistusta: "Kyllä mulla ikää on, vähän liikaakin!"

  • Valokuvaajalle: "No säähän voit sitte fotoshopata musta paremman näköisen!"

  • Lentokentän turvatarkastajalle: "Kaikki nesteet on mulla mahassa!"

  • Kaverille, joka kehuu siskon lasta: "On tullut tätiinsä kato!"

  • Käytetyn tavaran myyjälle: "No tää on varmaan ilmainen kun tässä ei oo hintaa!"

  • Kaupan kassalle, kun hän tarjoaa kuittia: "Emmää tarvii, ei mee verotukseen!"

  • Lentokentän kahvilan kassalle, kun hän toivottaa hyvää matkaa: "Kiitos samoin! EHHEHE"

(Tietäjät jo varmasti tietävätkin Rontticomicsin klassikoksi muodostuneen sarjakuvan aiheesta.)

 

Oletko sinä ehhehe-kommentoija?

 

Lue myös: 

 

Inspiroivia otteita ruokapäiväkirjasta

Olen pitänyt viime päivinä melko tarkkaa ruokapäiväkirjaa selvittääkseni, miten voisin syödä järkevämmin. Viivyttelen vahingossa syömistä usein niin pitkään, että voin huonosti, ja haluan oppia tekemään asialle jotain. 

ruokapäiväkirja

Jokainen, joka on joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa tietää, että se on eha herveetä hommaa. On nöyryyttävää kirjata ylös, että on syönyt pussillisen sipsiä illallisen sijaan tai jälkiruokaa päivän jokaisella aterialla – aamu- ja välipalaa myöten. Siksi ainakin minulla on tapana näköjään vähän selitellä syömisiäni. Tällaisia merkintöjä ruokapäiväkirjastani nimittäin löytyy:

Perjantai klo 15.00: olut. Ihan sellainen pieni olut. Oikeasti. 

Lauantai klo 10.30: kaksi piiiikkuruista suklaadonitsia. Oikeastaan niitä voisi kutsua kekseiksi. Joo, kaksi keksiä.

Lauantai klo 21.10: lasi punaviiniä. Okei, kaksi. Vittu. Kolme. Noniin, me juotiin melkein koko tonkka.

Sunnuntai klo 13.25: kahvi, kaksi avokadoleipää. Heräsin kyllä paljon aikaisemmin mutta en vaan jotenkin syönyt tai silleen tai siis kyllähän eilen meni vähän myöhään mutta täytyyhän sitä joskus antaa itselleen lupa vähän nauttia ja sillä lailla.

Sunnuntai 22.30: kingis (palkinnoksi kävelylenkistä, emmäämuute).

Maanantai 15.15: puolikas dallaspulla. Hyvä minä!

Maanantai 16.00: puolikas dallaspulla. Krhm.

Tiistai: 14:00: maapähkinä-bataattikeittoa, parsakaalia, kukkakaalia, kidneypapuja. Lähes normaaliin lounasaikaan. YAAASSS. Olen maailman keisari! Kyllä! Pystyn mihin vaan! Oikeat ruokailuajat for life, täältä tullaan!

Keskiviikko 11.30: lasi lehtikuohuvaa. HUOMIO! ALKOHOLITON. 

Keskiviikko 12.00: olut, lasi valkoviiniä, lasi punaviiniä. Hups.

 

(Toim. huom.: syön toki paljon muutakin.)

 

Opettakaa mut valehtelemaan paremmin ruokapäiväkirjassa jooko.

 

Lue myös: 

 

Ressu, Tommy ja muut tuoksumuistot

Olen aina halunnut tehdä oman parfyymin. Ja kuvitellut tietysti, että siitä tulee ihana, eikä esimerkiksi hienhajuinen. No, olin puoliksi oikeassa.

Pääsin viime perjantaina tutustumaan lifestylekauppa TREssä Helsingissä avattuun konseptiparfymeriaan, jossa voi luoda ihan oman öljytuoksun. Frantsilan Scent Lab on tuoksunrakennuskonsepti, jossa saa ostaa kolmellakymmenellä eurolla oman pikku putelin jojobaöljyä, johon voi lätkiä eteerisiä öljyjä. Tai no ei lätkiä. Tiputella sillä tavalla varovasti ohjeiden mukaan. Parasta on, että lätkittäviä öljyjä muutellaan vuodenaikojen myötä: nyt kaupassa olevat pipetit tiputtelevat lähinnä talvisia tuoksuja, ja valikoima on sitten keväämmällä vähän erilainen. Ja koska pullo on pikkuinen, voi tuoksuja tehdä monta tai tulla sitten vuodenaikojen vaihtuessa tekemään uuden.

frantsila tuoksu

Kääntöpuolella sitten taas pelottavinta on se, että on täysin saatana mahdotonta tietää, millainen tuoksusta tulee, vaikka siihen miksaisi täydelliseltä tuntuvan valikoiman omia lempihajuja: sitruunaa, mustakuusta ja frankinsensiä. Onnistuin itse tekemään tuoksun, joka saattaa saada minut vähän yökkimään. Muistatteko Frendeistä sen, kun Phoebe kokeili tavaratalossa miesten tuoksua ja haisi sen jälkeen punajuurille ja venäläiselle taksikuskille? Vähän sellainen. Onneksi tein myös toisen, jossa pitäydyin vahvasti turvallisessa laventelissa.

Frantsilan edustaja sanoi tilaisuudessa, että Scent Lab on mahtava tilaisuus luoda oma tunnetuoksu. Voi tehdä itselleen vaikka rauhantuoksun tai rakkaustuoksun tai mitä sitä nyt ikinä haluaakaan juuri siihen hetkeen. Ja sitten hän kertoi sen, minkä me kaikki jo tiedämme: tuoksumuisti on yksi voimakkaimmista. Googlailin vähän menemään ja opin, että aivot tunnistavat tuoksuja samassa paikassa kuin tunteita, ja siksi ne yhdistyvät helposti toisiinsa. (Tai jotenkin noin se meni. Tässä blogissa faktat eivät ole ihan niin justiinsa.)

Tuoksuista ja muistoista inspiroituneena listasin vahvimmat tuoksumuistoni:

Ginger beer tuoksuu Ressulta (Snoopy, ei Redford). Isäni toi työmatkalta Yhdysvalloista Ressu-tarroja, jotka alkoivat tuoksua, kun niitä rapsutti. (Mutta nyt kun mietin, en ihmettelisi, vaikka Ressu Redfordkin tuoksuisi limulta kun sitä rapsuttaa.)

Tommy boy, tuo takavuosien kestosuosikki, miesten (lue: teini-ikäisten poikien) perusunivormuun 90-luvun lopulla kuulunut "parta"vesi tuoksuu teini-iän epävarmuudelta. Se saa minut myös tuntemaan viiman vatsanahkassani, kun farkut roikkuvat liian matalalla ja toppatakki on liian lyhyt. Jos tuoksu on oikein voimakas (ja sehän on), saattaa sormissa tuntua möhkäle nokialainen ja rinnassa matopelin jännitys.

Elnett-hiuslakka tuoksuu (tutummin löyhkää) ranskalaiselta pikkukylältä. Kun olin vaihto-oppilaana La Souterrainessa vuonna 2000, oli huivilla "huolettomasti" kietaistu supertuuhea suttunuttura, joka kesti 45 minuuttia laittaa, ainoa oikea kampaus. Très chic.

Huvipuisto tuoksuu romanttisilta treffeiltä. Eräs tyyppi vei minut kerran lokakuisille treffeille Lintsin Valokarnevaaleille, ja se on edelleen ihaninta, mitä tiedän. On jotakin niin ihastuttavan epäsuomalaista ja elokuvallista olla huvipuistossa silloin, kun on pimeää. 

Valkosipuli tuoksuu Mikolta. Musiikkiteatterikoulukaverini Mikko tykkäsi mausteisesta ruoasta ja tuoksui usein valkosipulilta. Moi vaan Mikko! Emme ole nähneet varmaan vuosiin, mutta ajattelen sinua aina, kun haistan valkosipulin. (Eli ihan helvetin usein.)

Millaisia tuoksumuistoja teillä on?

Lue myös: 

Tiia RantanenComment
Sanat, jotka kuulostavat epäilyttäviltä

Jotkut sanat eivät kuulosta yhtään siltä, mitä ne oikeasti ovat. Ja välillä mieli vähän nyrjähtää sijoiltaan, kun pysähtyy miettimään, että sanat merkitsevät jotain vain siksi, että olemme yhteisymmärryksessä sopineet niin.

Muistan ikuisesti, kun yläasteen äidinkielen opettajamme kertoi meille tarinan siitä, kun sateenvarjolle keksittiin Muinaisina Aikoina nimeä, varmaan jossakin Erittäin Tärkeiden Ilmaisujen Korkeimmassa Neuvostossa. Vaihtoehtoja olivat sateenvarjo, varataivas ja jokin ruotsalainen sana, sanotaan vaikka regnskydd tai jotakin. Ja sitten ne Erittäin Tärkeän Neuvoston Virkamiehet siellä äänestivät ja valitsivat, että sateenvarjo siitä tulkoon. Ja sekoan pikkuisen päästäni kun mietin, että siitä olisi voinut tulla varataivas! Miten upea sana se olisikaan!

(Minulla ei ole mitään keinoa tietää, onko edes jokin osa tarinasta totta, mutta totena minä olen sitä levitellyt menemään jo kaksikymmentä vuotta, joten olkoon.)

Oli miten oli, sateenvarjo kuulostaa erehdyttävän paljon siltä, mitä se onkin, mutta kaikki sanat eivät. Kuten nämä: 

Airut

Applen reittisovellus.

Horsma

Leppoisahko seksitauti, jonka Irwinkin joltakulta sai. 

Lankki

Raju kuntosaliliike. "Vedä ensin kolme lankkia ja sit pari tuplalankkia."

Nyrkkipyykki

Joko väkivaltainen seksiasento tai vinkeät turpaanvetokekkerit. 

Poropeukalo

Sorkkaeläimen sisempi varvas. "Hei tarkistatko ton lampaan poropeukalot?"

Pirssi

En sano mikä, mutta se sopii yhteen lerssin kanssa.

Rupla

Ihon pinnalla röpelöisenä esiintyvä seksitauti. Saattaa tarttua pirssistä.

Sekulaari

Kirppiksen alekori. "Eikö oo upea? Löysin tän Uffin sekulaarista."

Tattari

Ahkerasti sienestänyt alkuperäisheimo. "Tattarit olivat lyhyt, mutta tanakka kansa, jonka tunnistettavimpia ominaispiirteitä olivat pitkä, liehuva tukka ja vyötäisillä mukana roikkuva sieniveitsi."

Vekseli

Sukulainen: miniän tai vävyn veli.

 

Paljastakaa omat epäilyttävät sananne!

 

Lue myös:

 

Ihmiset, joita en ymmärrä

Ihmiset, jotka puhuvat toisilleen viereisistä vessakopeista. Eikö keskustelua voi käydä sitten kun on päästy käsienpesualtaalle? 

Ihmiset, jotka eivät pese käsiään vessassakäynnin jälkeen. Koska yhh.

Ihmiset, jotka eivät juo kahvia, tuota ihmiskunnan mustaa kultaa. En tarkoita, että he ovat huonoja. En vain ymmärrä, miten he onnistuvat pysymään hengissä.

Ihmiset, jotka snäppäävät ajaessaan autoa. Kahdesta syystä: 1) se on ihan helvetin vaarallista ja 2) hyvä kun itse pystyn radiota samalla kuuntelemaan. 

Ihmiset, jotka eivät syö/voi syödä leipää. Ei kun hetkinen, en tarkoittanutkaan, etten ymmärrä heitä. Tarkoitin, että minua harmittaa heidän puolestaan. 

Ihmiset, jotka eivät käytä turvavyötä. Se tuntuu siltä kuin ei olisi housuja jalassa.

Ihmiset, jotka tykkäävät käydä suihkussa. Minusta se on välttämätön paha, josta pyrin pois niin pian kuin mahdollista. Käsiä sitten taas voisin pestä vaikka 45 minuuttia kerrallaan (katso kohta 2).

Ihmiset, jotka käyttävät vähäsuolaisia tuotteita. Suola on parasta.

Ihmiset, jotka ovat Kardashianeja. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten sellaisia ihmisiä voi olla olemassa. (He muuten syövät varmaan vähäsuolaisia tuotteita eivätkä syö juustoja eivätkä käytä turvavöitä. Tai housujakaan.) 

Ihmiset, jotka eivät kuuntele podcasteja. Podcastit best.

Ihmiset, jotka tunnistavat lukuisia kala- ja/tai lintulajeja. Miten heidän aivonsa voivat tallentaa sellaista tietoa? Tiedän itse tasan ahvenen ja lokin. Ja niidenkin suhteen epäilen välillä itseäni. 

Ihmiset, jotka vastaavat lukuisia kysymyksiä sisältävään sähköpostiin, mutta vastaavat vain ensimmäiseen kysymykseen. Niinku kamoon.

 

Tiia RantanenComment
"Hei sähän voisit tehdä tästä jutun" ja muut ammattiriesat

Kirjoitin aikoja sitten jutun siitä, miten ihmisellä pitäisi olla tiettyjen ammattikuntien edustajia kavereina. Keittiömestarikaverista on hyötyä, koska se osaa laittaa sinulle aina törkeän hyvät pöperöt, kun kutsut itse itsesi kylään. Lääkäriystävä uusii reseptit ja rauhoittelee sinua tekemiesi nettidiagnoosien jälkeen. Taksikuskifrendi antaa kunnon kyydit (tirsk) ja tietää parhaat snägärit. Ja niin edelleen. 

(Koska ystävien pointtihan on tietenkin se, että niistä hyötyy jotenkin. Duh.)

Juttuhan oli tietysti epätoivoinen ystävienhakuilmoitus vitsi, ja sen lopussa tarjosin myös omia palveluksiani ystävänä, vaikken oikein tiennyt, mitä sosionomi/toimittajaopiskelija osaisi ystävilleen tehdä. Nyt tiedän. En voi nimittäin kahden käden sormilla laskea, kuinka monta kertaa olen kuullut seuraavan kaltaisen lauseen:

"Hei sähän voisit kirjoittaa mun kämppiksen / isäpuolen / kummitytön / mökkinaapurin bändistä / lemmikkipupusta / startup-yrityksestä / taikinafetissistä jutun."

Lukemattomia ja uskomattomia ovat ne asiat, joita ihmiset luulevat toisten haluavan lukea lehdestä. Toimittaja voi tietenkin myös tarkistaa kavereidensa koulutehtävät, opinnäytteet ja gradut kielivirheiden varalta, kirjoittaa hakemuskirjeet ja onnittelukortit sekä tietysti hankkia kaikenlaista ilmaiseksi. Not. 

ammattiriesa.jpg

Mutten suinkaan ole ainoa. Ammattiriesoista kärsivät lähes kaikki muutkin. Näin:

Kirjanpitäjälle: "Hei sähän voisit tehdä mun veroilmoituksen."

Pankkiirille Rahastonhoitajalle Pörssimeklarille Kenelle tahansa pankin työntekijälle: "Hei sähän voisit antaa mulle vähän sijoitusneuvoja."

Nuoriso-ohjaajalle: "Hei sähän voisit opettaa tolle meidän teinille vähän kuria."

Elektroniikkamyyjälle: "Hei sultahan saa varmaan sen uuden iPhonen kahdella markalla."

Lääkärille: "Hei sähän voisit tarkistaa yhden luomen tossa mun vasemmassa pakarassa. Tai no on se vähän alempana. Siinä välilihassa tai siinä. Ai sä olet röntgenlääkäri? No mutta kyllähän sä sitä silti voit katsoa hei."

Putkimiehelle: "Hei sähän voisit varmaan tehdä ton meidän kylppärirempan? Kahdella markalla."

Vaatesuunnittelijalle: "Hei sultahan onnistuu varmaan toi mun housujen lyhentäminen / hääpuvun ompeleminen / mun koko vaatekaapin uusiminen niin että näytän tästä lähtien joka päivä Olivia Palermolta? Mutta siis sillain että mun ei tarvitse ostaa yhtään uutta vaatetta."

Lastentarhanopettajalle: "Hei sähän voisit opettaa ton meidän pikku Ridgen lukemaan."

 

Ja niin edelleen. Kerro mulle,

mistä ammattiriesasta sinä kärsit?

 

P.S. Minä kirjoitan ne onnittelukortit kyllä ihan mielelläni. Olen siinä aika hyvä.

 

Lue myös:

 

Silitätkö lakanat?

[[{"fid":"992835","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"lakanoiden silittäminen","field_file_image_title_text[und][0][value]":"lakanoiden silittäminen"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"3264","width":"2448","class":"media-element file-media-original"}}]]

Minä kerta kaikkiaan rakastan silitettyjä, rapeita lakanoita niin, että silmät kostuvat ja selkään sattuu pikkuisen. Vielä muutama vuosi sitten vietin arki-iltani ja unettomat yöni kotona telkkaria katsellen ja lakanoita silitellen (nykyisin katson telkkaria mutten todellakaan tee samalla mitään). Mutta jo silloin minua korpesi se, että tavallisella silitysraudalla ja -laudalla lakanoiden silittäminen on logistinen mahdottomuus: lakanat joko nuohoavat menemään pitkin lattioita tai sitten ne pitää silittää taiteltuina, jolloin hinkkaamis- ja ärsytystasot nousevat maksimiin ja lisäksi lakanoihin jää rumat taitokset. Nykyisin sen sitten oikein lakanoita enää silittelekään. Ja vihaan sitä. 

Kysyin viikonloppuna instastoryssa, miten ihmiset ovat ratkaisseet tämän lakanalogisiikan. Miten ihmiset, joilla ei ole mankelia, silittävät lakanansa?

 

"Ei mitenkään."

"Ööö ei lakanoita silitetä"

"Miks lakanat pitäis silittää? No time, no interest, no point. Stop doing that! Drink wine!"

"En todellakaan silitä lakanoita tai mitään muutakaan. Senkin ajan voi vaikka katsoa instastooreja."

"Ei kukaan silitä!!!"

"Sellaiset ihmiset joilla on seksielämä ei silitä lakanoita. Ne rypistyy kuitenkin. Kuulemma"

"En oo muistanut ajatella et lakanat pitäis silittää. Kunhan pesee välillä ni on voitolla!"

"Ratkaisu on tietysti se että niitä ei silitetä. Ain't nobody got time for that"

"Älä silitä. Kamalan kätevää."

 

Olin jo luopua toivosta. Ratkaisua ei siis ole. KUNNES. Sain kahdelta eri ihmiseltä maailmani mullistavan ajatuksen: lakanat voi silittää suoraan sängyssä, kun ne ovat jo paikallaan. 

 

OHMIGOD MIELI RÄJÄHDYS SILMÄT AUKI UUSI MAAILMA KAIKKI TOISIN

 

Lue myös: 

 

Tiia RantanenComment
Mitä podcastin tekemiseen tarvitaan?

Uusi podcast, jossa olen mukana, julkaistaan tänään. Kaverin Puolesta Kyselen on huumoripodcast, jossa vastaamme ystäväni Anna Karhusen kanssa kaverin puolesta esitettyihin kysymyksiin – niihin, joita kaveri ei uskalla itse esittää. Täydellä ammattitaidolla ja kokemuspohjalla tietysti. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan tammikuuhun sopivasti darrasta. 

kaverin puolesta kyselen

Podcastit ovat vihdoin huippusuosittuja myös Suomessa, ja yhä useampi haluaa tehdä sellaisen itse. Onneksi se on tosi helppoa! Mää kerron. Tarvitset vain kolme asiaa:

Tekniset välineet

Podcastin tekemiseen tarvitaan monimutkaista teknolooogiaa eli kännykän, jossa on sanelin. Hifistelijät saattavat käyttää nauhuria, rikkaat studioita ja nostalgikot mankkaa, mutta puhelin riittää. 

Editointi

Saattaa tietysti olla, että saat nauhoitettua podcastisi kerralla tötteröön, mutta siltä varalta että se ei onnistukaan (lue: ei todellakaan onnistu), kannattaa ladata ilmainen editointiohjelma, esimerkiksi Audacity. Se on melko helppo opetella itse käyttämään, jos on joskus pikkuisen räplännyt jotakin video- tai audioeditoria. Hifistelijät saattavat käyttää maksullisia editointiohjelmia, rikkaat palkkaavat editoijan ja nostalgikot käyttävät edelleen mankkaa. Nostalgikot saattavat muuten tykätä myös Audacitysta, koska siitä huokuu todella vahvoja 1998-viboja.

Idea

Kaikkein tärkein koko hommassa on kuitenkin tietysti se idea. Mitä tiukempi konsepti, sen parempi, sillä se auttaa pitämään homman kasassa. Esimerkiksi koirapodcast ei ole välttämättä ihan yhtä hyvä kuin ravitsevia reseptejä cockerspanieleille tai tunnista koirarotu ulostekuvailun perusteella. Yleinen teema voi olla laajempi, mutta rajat auttavat paitsi tekemistä, myös kuulijaa. Esimerkiksi veturinkuljettajalätsä ja muut vaikuttajan perusvarusteet on ehkä kiinnostavampi idea kuin lifestyle. Hifistelijät ottavat ideointiin kaveriksi tuottajan ja rikkailla on kokonainen tiimi. Nostalgikko hinkkaa vaan sitä mankkaa.

Ja se on kuulkaa siinä! 

Tiedän, että aika monella on palanut käämi bloggaajien podcast-villitykseen. Mutta tähän kai pätee vähän sama juttu kuin blogeihin ja sometilihin muutenkin: ei tarvitse kuunnella, jos ei kiinnosta. Mutta kuuntele nyt vähän kuitenkin tuota meidän! Se on hauska. Ja jos tykkäät siitä, tykkäät ehkä myös toissavuotisesta Kuulitsä-podcastista, jota tein ystäväni Lassen kanssa.

(Tarkkasilmäisin saattaa huomata kuinka yritän tässä vähän niinkuin sanomatta sanoa, että teen tätä podcast-hommaa aidolla intohimolla ja todellisella kiinnostuksella, ja tein ekan podcastini jo toissavuonna, ja ne tehdään alusta loppuun asti ihan täysin itse, editointeja myöten, eikä minulla myöskään ole veturinkuljettajalakkia. #tietäjättietää) 

Kaverin Puolesta Kyselen -podcastin ensimmäinen jakso löytyy nyt Soundcloudista ja iTunesista. Kertokaa, jos kuuntelette podcasteja jotakin muuta kautta, jonne meidän kannattaisi se lisätä. Lisäksi KPK on tietysti myös Facebookissa ja Instagramissa. Graafisen ilmeen podcastille on suunnitellut suosikkililyläinen Saara Helkala ja valokuvat otti kyliltä tuttu Eino Nurmisto. Otamme mielellämme (kaverisi) palautetta vastaan – ja tietysti kysymyksiä, jos kaverillasi vaikka on niitä. 

 

Lue myös: 

 

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa

Tässä on nyt summattu joka paikassa niin kovasti tuota viime vuotta, että minäpoika ajattelin massasta poiketen kerätä kokoon jo tämän kokonaiset kaksi päivää kestäneen vuoden 2018. 

[[{"fid":"991288","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"2017 2018","field_file_image_title_text[und][0][value]":"2017 2018"},"type":"media","attributes":{"height":"3264","width":"2448","class":"media-element file-media-original"},"link_text":null}]]

Tällä kertaa uuden vuoden alku on todella merkinnyt minullekin uutta alkua. Tein ison muutoksen työelämässäni vuodenvaihteessa ja luovuin toimeksiantajasta, joka työllisti minua lähes kokoaikaisesti. Olen ollut vuoden alusta todella innoissani, koska kalenterissa on nyt tilaa projekteille ja ideoille ja yhteistöille ja uudenlaisille muutoksille. Mutta jos vuoden kahta ekaa vuorokautta on uskominen, ei työlle taida muun aktiivisuuden lomassa riittää oikein edes aikaa. Katsokaa vaikka.

Tammikuun kaksi ensimmäistä päivää ovat koostuneet

  • kolmesta Wolt-ruokatilauksesta

  • noin kahdestasadasta askelmittarin askeleesta

  • kahdesta nukkumaanmenosta aamukuuden pintaan

  • kahden tv-sarjan kokonaisesta kaudesta

  • viidestä elokuvasta, joista yksikään ei ollut kovin hyvä

  • 20 minuutista töitä

  • kaksista perutuista treffeistä

  • yhdestä ulkoilusta (ruokakauppaan)

  • kolmesta päätöksestä, että nyt lopetan sokerin

  • kahdesta sokerinlopettamispäätöksen pyörtämisestä (ostin kaupasta karkkia)

  • laskutoimituksista, joiden mukaan pärjäisin keskimäärin kolme päivää täysin työttömänä (ehkä hiukan pidempään, jos sokerilakkoni pitää)

  • säästötilin katselemisesta

  • neljästätoista levelistä maailman raivostuttavinta kännykkäpeliä

  • kolmesta shamaanikortista, jotka ovat kaikki sanoneet minulle, että nyt puhaltavat muutoksen tuulet (ja yksi että se on isoisäni)

...mutta siis kolmas päivä toden sanoo eiksje? 

 

Lue myös: 

 

Tiia RantanenComment