Tavallinen arki on hirveän raskasta. Siihen sisältyy lukemattomia sellaisia asioita, jotka on kerta kaikkiaan mahdoton suorittaa, vaikka ne vaikuttaisivat täysin yksinkertaisilta.
Hirveän raskasta.
Päätin tässä postauksessa antaa raskaille arkiaskareille vielä kouluarvosanan niiden ylitsepääsemättömyyden mukaan niin, että 10 on sula mahdottomuus ja 4 sellainen, että sen saattaa ehkä mahdollisesti joskus pystyä tekemään. Ehkä. Samalla huomasin, että arjen askareet kulkevat ylitsepääsemättömyydellään kolmen askareen ryppäissä. Ja sitten laskin niille tietenkin teemoittain keskiarvon, koska ei tämä mikään höpön löpön pilipaliblogi ole.
Pyykit: 7+
Pyykkien peseminen ennen kuin mitään järkevää puettavaa ei ole enää puhtaana: 6. Vajaiden koneellisten peseminen on niin hirveän epäekologista, odottelen vielä hetken ennen kuin laitan nämä pyykkiin. (Tähän väliin riemukas montaasi erilaisista asuvalinnoista ja likaisista vaatteista, jotka lentävät tursuilevaan pyykkikoriin niin, että aikaa kuluu oikeasti jopa monta viikkoa mutta montaasiin menee vain minuutti.) Jaahas hups eiväthän nämä mahdu edes koneeseen.
Vesihanan aukaiseminen ennen kuin painaa pesukonen päälle: 9. Joka. Ikinen. Kerta.
Pyykkien kuivumaan laittaminen tunnin sisällä siitä, kun pesuohjelma on valmis: 7. No jos mää syön vähän jotain ensin. Suihkussakin täytyis käydä. Laitan sitten ne pyykit. Ai kato, Instagram! Kukahan toikin on? Mitäs toi on päivittäny? Hei hassu video! Oho meni kaksi ja puoli tuntia.
Postissa käyminen: 8
Kirjekuoren ostaminen: 8. Helppoa kuin helmenä oleminen, jos sattuu tarvitsemaan ohuen, standardikokoisen kirjekuoren, joita saa vaikka kaupasta. Mutta jos tarvitset pehmustetun tai erikoiskokoisen kuoren, täytyy sinun mennä postiin. Ihan oikeaan fyysiseen postiin, sinne, jossa käyt useammin äänestämässä kuin postiasioissa.
Postimerkkien ostaminen: 7. Tiedän. Kaikki te, jotka lähetätte postinne työpaikaltanne työnantajan laskuun, nauratte siellä nyt matkalla pank- eikun post- eikun eihän teidän tarvitse mennä minnekään. Istukaa siinä vaan, minä haen sillä välin postimerkkejä. Jos muistan niitä enää siinä vaiheessa kun olen päässyt kioskille ja joutunut kiiltävä-naistenlehti-tuoksuva-hodari-kiinnostava-paleomehu-vortexiin.
Kirjekuoren vieminen postilaatikkoon (tai postiin, luoja paratkoon): 9. Eikö sitä kuorta voisi vaan jättää killumaan oman postilaatikon nurkkaan, josta joku tonttu tai haltija tai postimiespate sen iloisna vihellellen nappaisi mukaansa ja toimittaisi perille? Minun mielestäni voisi.
Pullojen palautus: 9-
Tyhjien pullojen vieminen kauppaan ennen kuin niitä on niin paljon ettei niitä saa yksin vietyä: 8. Pulloja ei viitsi viedä silloin, kun niitä on vain kaksi, ja tyhjille pulloille ei selkeästi ole olemassa muuta mahdollista määrää kuin “kaksi” ja “ihan saatanasti”.
Pullonpalautuskuitin muistaminen kassalla: 8. Sitä täytyisi pitää kädessä koko ajan. Eikä sekään aina riitä. Testattu on.
Taskuun unohtuneen pullonpalautuskuitin muistaminen seuraavalla kerralla kun käy kaupassa: 10. Pullonpalautuskuitti löytyy taskusta aina aikaisintaan sillä hetkellä, kun on lähempänä kotia kuin kauppaa, viimeistään siinä vaiheessa kun purkaa ostoksia kotona. Ja mikä pahinta: kiukun määrä ei ole suinkaan verrannollinen kuitin summan kanssa, ehei, jopa päinvastoin, sillä mitä pienempi summa, sitä pienempi todennäköisyys sille, että tulen koskaan muistamaan viedä sitä mukanani takaisin kauppaan. (Ja jos se sattuukin joskus löytymään taskusta kassalla, olen väärässä kaupassa.)
Lue myös:
