Muistatteko kun viime kuussa kirjoitin, etten halua koskaan neuvoa ketään, koska en ole koskaan oikeassa? No väärässä olin silloinkin, koska tässä minä nyt jakelen neuvoja, vaikkei kukaan ole edes pyytänyt, ja odotan silti että jokainen lukija lankeaa polvilleen kiitollisna posket onnesta hehkuen.

Muun muassa tältä näyttää (maksullinen) elämänlaatu.

Seitsemän sairaan hyvää (maksutonta) elämänlaadun parannusneuvoa, olkaa hyvät:

Jos taskuissasi on reikiä, parsi ne. Arki kohoaa ihan toiselle tasolle, kun ei tarvitse montaa kertaa päivässä kaivaa avaimia ja huulirasvaa ja kuulokkeita ja kahvilasta saatuja konvehteja (joita ei muuten koskaan halua syödä silloin kun sellaisen saa mutta joiden olemassaoloa ei unohda ja jotka tulevat tuiki tärkeiksi joskus myöhemmin) takin vuorin sisältä. Olen nyt kahden vuoden ajan välttänyt laittamasta takkini taskuihin sisään mitään ja kiroillut asiaa päivittäin, kun todellisuudessa reikien parsimiseen meni vartti eikä kovin paljoa tarvinnut edes kiroilla. (No okei ihan vitusti.)

Vaihda lakanat (ja tuuleta makuuhuone). Puhdasta luksusta. Ihan ilmaiseksi.

Käy kävelyllä. Tämä on kyllä ihan paska ehdotus silloin, kun taivaalta tulee räntälämpäreitä ja maa on lätäköillä vuorattu, joten sellaisina päivinä voit unohtaa kävelemisen tyystin. Annan luvan. Mutta jos sää on yhtään kiva, tai sinulla paskalämpärekelille sopivat varusteet, lähde ulos. Mielellään jonnekin, missä ei näy liikennevaloja heti, kun päänsä kääntää. Raitis ilma on ihanaa, käveleminen vielä ihanampaa, ja kävelyn jälkeen saat tuntea olosi paremmaksi ihmiseksi vähintään kännykkäsi askelmittarin armossa.

Lähetä viesti. No okei, tekstarin lähettäminen ei ehkä paranna sinun elämänlaatuasi, mutta vastaanottajalle se saattaa tehdä niin. Ja ehkä hän vastaa, ja silloin paranee myös sinun elämäsi laatu. (Rakastan viestejä ja tulen niistä laittoman onnelliseksi. Minulle saa laittaa niitä tusinoittain.)

Tekstareita tässä vaan lähettelen.

Tee jotakin käsilläsi: piirrä, muovaile, ompele (hätätapauksessa edellä mainittu taskujen parsiminen riittää). Tekeleitä ei koskaan tarvitse näyttää kenellekään, jos ei halua. Siinä on aikuisuuden riemu: kukaan ei pakota perkele nostamaan esille pilalle mennyttä hedelmäkulhomaalausta, jonka banaani näyttää aina lerssiltä, vaikka mistä päin katsoisi. Itse olen yrittänyt parannella kirpparilta ostamiani kukkamekkoja käyttökelpoisimmiksi taitojeni sallimissa rajoissa: lyhentämällä helmoja ja vaihtamalla nappeja nätimpiin. Ja aissssaatana millaista tyydytystä saan, kun vaate on valmis. Silloin pallerehdin se päällä kotonani ihan muina cocochaneleina (olen muuten sen tason fäshönista että minun piti googlata, minkäs nimisiä sunnittelijoita maailmassa onkaan ollut). Ja sitten voi aina sanoa kaikille että juu kerta kaikkiaan minä tein tämän ihan itse.

Katso telkkaria. Kuten kirjoitin jo kaksi vuotta sitten: kun vietän neljäkymmentä (tai kahdeksankymmentä tai satakaksikymmentä tai satakuusikymmentä, hups) minuuttia tempparisinkkujen tai sitcom-hahmojen tai hääpukumyyjien kanssa, unohdan kaikki murheeni. Luksusta. Ai niin tai voit myös lukea kirjoja.

Herkuttele. Sipsipussi voi jonkun kerran olla illallisesi tai vaikka aamupalasi, ja joskus voit tilata ravintolassa kaksi jälkkäriä ihan itsellesi. Mutta herkutella voi myös kohtuudella (ja jollei ilmaiseksi, ainakin puoli-ilmaiseksi): minulla oli toimistotyöläisaikoinani tapana lorauttaa kahviin aina rasvattoman maidon sijaan kermaa. Ai että, mikä luksuksentäyteinen, syntinen nautinto lounaanjälkeisestä kahvista sukeutui – yhden pikkuruisen lorauksen ansiosta.

Hei parempaa elämää teille kaikille.

Viime vuosi oli yhtä aikaa ihana ja hirveä (noin, vuoden kliseisin klisee kirjoitettu ja vasta neljäntenä päivänä, hyvä). Saavutin työelämässä mielettömiä unelmia: saan tehdä omaa podcastia ihan työkseni, kirjoitin kirjan ja teen edelleen suurimman osan töistäni kotona alasti. Samalla kamppailin valtavan surun kanssa: minut jätettiin, luottamukseni petettiin ja itken pettymystä ja itseinhoa vieläkin viikoittain, vaikka luulin, että olisin jo onnellinen. (Mutta ainakin teen sen yleensä kotona alasti. Hmm, miksei itkeminen kotona alasti kuulosta yhtä suurelta etuoikeudelta kuin työnteko kotona alasti? Note to self: selvitä.)

Makuuhuoneessa voi suorastaan aistia suolapuhdistuksen tuoman energian. NOT.

Olen aina vähän tykännyt hörhöjutuista, energiakivistä ja puhdistusrituaalelsta ja sensellaisista – ja sanottakoon, että käytän termiä ”hörhö” kaikella rakkaudella, en suinkaan pilkallisesti – mutten ole koskaan aiemmin kokenut tarvetta valjastaa niitä oikeasti avukseni. Ennen kuin nyt. Näin syksyllä painajaisia erosta monena perättäisenä yönä ja silloin päätin, että hörhö is as hörhö does ja otin erikoiskeinot käyttöön. Mutta en kyllä ole niissä kovin hyvä.

Tällaista kaikkea olen kokeillut:

• Olen hieroskellut iltaisin käsissäni New Yorkissa asuvalta ystävältäni saamaani onnenkiveä, joka saattaa hyvin olla vaikka pelkkä rotvallinpala

• Olen polttanut salviaa ja saanut häkämyrkytyksen oireita (olen muuten ostanut ihan aitoa shamanistista puhdistussalviaa kaikista maailman paikoista tietenkin Urban Outfittersistä, ja sieltä saa myös esim kissamukeja ja yksisarvisöljyä että eiköhän se ole ihan real deal)

• Olen nostanut itselleni shamaanikortteja ja itkenyt joka kerta liikutuksesta niiden tulkinnoille (kamoon, jos kortti sanoo “I am joy. I am sorrow. Open up and let go of your emotions” eihän sille voi olla pillittämättä)

• Olen lukenut horoskooppeja, joissa sanotaan “onnea saat hapankorpuista ja cavasta”

• Olen sijoittanut sänkyni alle kulhon, jossa on vettä ja merisuolaa, unohtanut sen sinne viikoiksi ja sitten muistanut sen taas ja vaihtanut veden ja suolan jo kolmesti uuteen enkä oikein tiedä miksi, mutta seuraavaksi aion kokeilla egyptiläistä suolapuhdistusta paistinpannulla, vaikka se kuulostaa vaaralliselta (tai ehkä juuri siksi)

• Olen pyytänyt apua yksisarvisilta YKSISARVISILTA (seriously, shamanismi on sentään olemassa)

• Olen lausunut pseudoshamanistisia, itse keksimiäni “rukouksia” kynttilöitä sytytellessäni, koska sen pitäisi auttaa parempien energioiden kutsumisessa ja aina päätynyt lausumaan vahingossa Paperi T:tä (ehkä siksi, että hyvän energian sijaan haluaisin mieluummin että Paperi T kutsuisi itsensä luokseni)

• Olen kirjoittanut toiveeni paperille, polttanut paperin ja juonut tuhkan kuohuviinin seassa (tosin yksi R-kirjain jäi tuhopoltossa ehjäksi, enkä onnistunut nielemään sitä kokonaisena, mutta yritin, ja siksi se on todennäköisesti edelleen jumissa kurkussani. Jos se tulee sieltä joskus ulos esimerkiksi heimlich-otteen yhteydessä, olen päättänyt että se merkitsee R niin kuin RANTANEN OLI TÄÄLLÄ)

Ja jotenkin kummasti mitään ei ole vielä oikein tapahtunut. Osaisikohan kukaan kertoa miksi?

Lue myös:

• Eroterapiaa kahdeksanvuotiaan tapaan

• Perjantaipiristys: Fuengirola-lehden horoskooppi

• 15 merkkiä hyvästä elämänhallinnasta

Tavallinen arki on hirveän raskasta. Siihen sisältyy lukemattomia sellaisia asioita, jotka on kerta kaikkiaan mahdoton suorittaa, vaikka ne vaikuttaisivat täysin yksinkertaisilta.

Hirveän raskasta.

Päätin tässä postauksessa antaa raskaille arkiaskareille vielä kouluarvosanan niiden ylitsepääsemättömyyden mukaan niin, että 10 on sula mahdottomuus ja 4 sellainen, että sen saattaa ehkä mahdollisesti joskus pystyä tekemään. Ehkä. Samalla huomasin, että arjen askareet kulkevat ylitsepääsemättömyydellään kolmen askareen ryppäissä. Ja sitten laskin niille tietenkin teemoittain keskiarvon, koska ei tämä mikään höpön löpön pilipaliblogi ole.

Pyykit: 7+

Pyykkien peseminen ennen kuin mitään järkevää puettavaa ei ole enää puhtaana: 6. Vajaiden koneellisten peseminen on niin hirveän epäekologista, odottelen vielä hetken ennen kuin laitan nämä pyykkiin. (Tähän väliin riemukas montaasi erilaisista asuvalinnoista ja likaisista vaatteista, jotka lentävät tursuilevaan pyykkikoriin niin, että aikaa kuluu oikeasti jopa monta viikkoa mutta montaasiin menee vain minuutti.) Jaahas hups eiväthän nämä mahdu edes koneeseen.

Vesihanan aukaiseminen ennen kuin painaa pesukonen päälle: 9. Joka. Ikinen. Kerta.

Pyykkien kuivumaan laittaminen tunnin sisällä siitä, kun pesuohjelma on valmis: 7. No jos mää syön vähän jotain ensin. Suihkussakin täytyis käydä. Laitan sitten ne pyykit. Ai kato, Instagram! Kukahan toikin on? Mitäs toi on päivittäny? Hei hassu video! Oho meni kaksi ja puoli tuntia.

Postissa käyminen: 8

Kirjekuoren ostaminen: 8. Helppoa kuin helmenä oleminen, jos sattuu tarvitsemaan ohuen, standardikokoisen kirjekuoren, joita saa vaikka kaupasta. Mutta jos tarvitset pehmustetun tai erikoiskokoisen kuoren, täytyy sinun mennä postiin. Ihan oikeaan fyysiseen postiin, sinne, jossa käyt useammin äänestämässä kuin postiasioissa.

Postimerkkien ostaminen: 7. Tiedän. Kaikki te, jotka lähetätte postinne työpaikaltanne työnantajan laskuun, nauratte siellä nyt matkalla pank- eikun post- eikun eihän teidän tarvitse mennä minnekään. Istukaa siinä vaan, minä haen sillä välin postimerkkejä. Jos muistan niitä enää siinä vaiheessa kun olen päässyt kioskille ja joutunut kiiltävä-naistenlehti-tuoksuva-hodari-kiinnostava-paleomehu-vortexiin.

Kirjekuoren vieminen postilaatikkoon (tai postiin, luoja paratkoon): 9. Eikö sitä kuorta voisi vaan jättää killumaan oman postilaatikon nurkkaan, josta joku tonttu tai haltija tai postimiespate sen iloisna vihellellen nappaisi mukaansa ja toimittaisi perille? Minun mielestäni voisi.

Pullojen palautus: 9-

Tyhjien pullojen vieminen kauppaan ennen kuin niitä on niin paljon ettei niitä saa yksin vietyä: 8. Pulloja ei viitsi viedä silloin, kun niitä on vain kaksi, ja tyhjille pulloille ei selkeästi ole olemassa muuta mahdollista määrää kuin “kaksi” ja “ihan saatanasti”.

Pullonpalautuskuitin muistaminen kassalla: 8. Sitä täytyisi pitää kädessä koko ajan. Eikä sekään aina riitä. Testattu on.

Taskuun unohtuneen pullonpalautuskuitin muistaminen seuraavalla kerralla kun käy kaupassa: 10. Pullonpalautuskuitti löytyy taskusta aina aikaisintaan sillä hetkellä, kun on lähempänä kotia kuin kauppaa, viimeistään siinä vaiheessa kun purkaa ostoksia kotona. Ja mikä pahinta: kiukun määrä ei ole suinkaan verrannollinen kuitin summan kanssa, ehei, jopa päinvastoin, sillä mitä pienempi summa, sitä pienempi todennäköisyys sille, että tulen koskaan muistamaan viedä sitä mukanani takaisin kauppaan. (Ja jos se sattuukin joskus löytymään taskusta kassalla, olen väärässä kaupassa.)

Lue myös:

• 15 merkkiä hyvästä elämänhallinnasta

• Sori for these remonts ja muut hyvät lauseet

Kun aloitin yrittäjänä noin neljä ja puoli vuotta sitten, ajattelin, että oma firma tekee minusta skarpin, vakavasti otettavan aikuisen. Sellaisen, jolla on nimikoitu kuulakärkikynä, sähköpostissa järkevät kansiot ja kalenteri täynnä merkintöjä, joissa jopa lukee mitä varten ne on tehty. (Ja avaimenperässä ostoskärrypoletti. Vai hetkinen. Liittyiköhän se vanhemmuuteen, ei aikuisuuteen? Tai siihen, että omistaa auton?) Kävi kuitenkin ilmi, että sellainen pitäisi osata olla ihan itse. 

Onneni on, että ympärilläni on paljon muitakin itsensätyöllistäjiä, joilla on samanlaisia elämänhallintahaasteita kuin minulla. Ei niistä mitään hyötyä ole, mutta on kiva välillä tietää ettei ole näiden ensimmäisen maailman ongelmiensa kanssa aivan yksin. Sanottakoon, etten suinkaan väitä, että nämä ovat yrittäjien yksinoikeuksia. Mutta olen kyllä huomannut, että oireet kasaantuvat kaltaisteni lapsettomien itsensätyöllistäjien keskuudessa. Osa tosin saattaa sopia myös nisteihin. Hups.

No mutta. Tiedät, että elämänhallintasi on kohdillaan (yhtä kohdillaan kuin minulla), jos nämä merkit sopivat sinuun:

• Tavallinen aamiaisaikasi arkena on noin kello 13 (kuvassa)

• Heräät silti usein kylmässä hiessä aamuseitsemältä, koska riittääkö sinulla töitä/aika kaikkiin töihin

• Olet oppinut ajattelemaan, ettei suihkuun tarvitse mennä jollei ole menossa jonnekin koskaan

• Sinulla on ergonominen ergonomisehko työpiste, joka toimii lähinnä vaatetelineenä, koska teet työt aina kumarassa liian matalan sohvapöydän ääressä tai peittokasan keskeltä sängystä

• Tiskaat useammin kuin koskaan

• Sinusta on edelleen hienoa, että voit tehdä töitä vaikka alasti, vaikka luulit että glamour kaikkoaisi ajan myötä, ja välillä sinun tekee mieli kirjoittaa se sähköposteihin tai kuiskata vaivihkaa puhelimessa: "arvaa mitä olen nakuna"

• Sinulla on krooninen huono omatunto kaikesta: siitä että olet koneella/puhelimella/tabletilla/sohvalla/kaupassa/tv:n ääressä/coworking-tilassa/kävelyllä, etkä ole koneella/puhelimella/tabletilla/sohvalla/kaupassa/tv:n ääressä/coworking-tilassa/kävelyllä

• Askelmittarisi saattaa helposti näyttää monenakin päivänä noin 210 askelta, ja käänteinen enkkasi on 96 askelta, vaikka olit hereillä ja työn touhussa koko päivän (#vainkotonatyöskentelyjutut)

• Käyt lounaalla yleensä puoli viiden aikoihin

• Muistat pestä hampaat ensimmäistä kertaa koko päivänä vasta juuri ennen lounasta

• Sinulla on hirveä kiire, mutta ehdit hyvin katsoa työpäivän aikana kokonaisen kauden kiinnostavaa tv-sarjaa

• Olet jo tällä viikolla mennyt nukkumaan ainakin kolme kertaa vasta aamukahden jälkeen ilman että olet ollut rimpsalla (ja mitään hyväähän ei koskaan tapahtu aamukahden jälkeen, vaikka se on kyllä minusta ihan puppua, minulle on esimerkiksi ihan viime aikoina tapahtunut paljonkin kivaa aamukahden jälkeen, pussailu liittyy)

• Aamutakki, jota et koskaan uskonut käyttäväsi, on jokapäiväisessä käytössä ainoa vaate, jota käytät

• Olet oppinut järkeilemään itsellesi, että sipsipussi on ihan tasapainoinen ateria, jos sen kaveriksi syö porkkanan tai kolme miniluumutomaattia, tai jos tomaatit ja porkkanakin vahingossa unohtuvat, se lasketaan silti ihan tasapainoiseksi ateriaksi, koska se ei ole esim jäätelö

• Olet hyväksynyt että hätätapauksessa myös jäätelö on ihan tasapainoinen ateria.

P.S. Kun perustin yrityksen, sain porttiteorianomaisesti postissa nimikoidun kuulakärkikynän, jollaisia minun toivottiin tilaavan suorastaan sadoittain, ja sen mukana seuraavanlaisen viestin: "Ajattele, kuinka vaikuttuneita asiakkaasi ja liiketuttavasi ovat, kun annat heille tämän erityisen liikelahjan. He muistavat huomaavaisuutesi päivittäin nähdessään mainosviestisi kynässään ja näyttävät kynää lisäksi ystävilleen, jotka myös ihastuvat tähän ainutlaatuiseen lahjaan." Kirjeessä mainittiin myös "rohkea, nykyaikainen muotoilu". Kynää en valitettavasti löytänyt enää mistään, mutta onneksi minulla on siitä tämä ikivanha instatallenne. 

Lue myös: 

• Mitä olen oppinut yrittäjänä?

• Uraoivalluksia: 6 vinkkiä toimittajille

• "Hei sähän voisit tehdä tästä jutun" ja muut ammattiriesat

• Pue rintaliivit ja muut hyvät vinkit kotona työskentelyyn

• Freelancerin viikkokalenteri