Minä, käsityömaailman Florence Foster Jenkins, olen onnistunut innokkailla, mutta varsin keskinkertaisilla ompelutaidoillani tekemään itselleni kesäksi neljä helleasua. Nyt mietit varmaan, että miten se on mahdollista (tai no oikeasti mietit varmaan että miksi helvetissä tämän pitäisi kiinnostaa minua), ja minä kerron (mutten sitä miksi tämän pitäisi kiinnostaa sinua. Koska en minä tiedä).

Löydän usein kirppikseltä hameita, jotka ovat muuten täydellisiä (sopiva koko, kiva kuosi, taskut) mutta ne ovat liian pitkiä. Joskus ostan niistä jonkun ja lyhennän sen. Joitakin viikkoja sitten keksin, että ylijäävä kangas kannattaisi ehkä käyttää jotenkin hyödyksi, mutten tiennyt miten – koska en osaa mitään. Ostin kuitenkin kangaskaupasta silitettävää liimanauhaa ja aloin testailla yksinkertaisen topin rakentelua. Ja luoja paratkoon, sehän toimi! Sain tehtyä pitkästä hameesta kokonaisuuden, jossa on (liian lyhyt) hame ja pikkuinen toppi. Kaikkien reunojen (vai ovatko ne nyt sitten päärmeitä?) päättelystä ei edes tarvitse huolehtia, koska vaate on osittain valmis: vanha helma on nykyisin topin pääntie. Parasta on, että lopputulos näyttää mekolta, mutta on mekkoa monikäyttöisempi, koska on salaa kaksiosainen.

Siitä kesäksi kiva viidakkoasu.

Minulla ei luonnollisestikaan ole minkään valtakunnan kaavoja tai oikeastaan edes ymmärrystä siitä, miten hitossa sain nämä tehtyä. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee jotakuinkin seuraavasti:

1. osta hame, jossa on taskut

2. leikkaa hameesta helma

3. askartele leikatusta helmasta olkaimet

4. ompele leikattu helma umpeen niin, että mahdut sen sisälle

5. ompele olkaimet kiinni edellämainittuun umpeen leikattuun helmaan ja KAS SE ON TOPPI

6. viimeistele reunat (tai päärmeetkö ne nyt oli) sekä hameesta että topista

7. pue päälle ja halkea ylpeydestä, koska olet ihan itse (krhm) luonut jotakin

Olen nyt tehnyt näitä neljä, enkä malta odottaa, että kesä tulee, jotta pääsen terassille ja pyöräilemään ja rannalle ja festareille ja treffeille ja valvomaan aamuun asti – hetkinen, mistäs olinkaan puhumassa? Niin siis pukeutumaan näihin asuihin.

Minulla on myös tapana ostella kirppikseltä ihania mekkoja, jotka vien osaavalle ompelijalle korjattavaksi (ja sellaiset oikeat projektit hän kyllä hoitaa edelleen), mutta olen aina unohtanut ottaa niistä ennen ja jälkeen -kuvat. Tällä kertaa muistin ottaa yhdestä hameesta kuvan ennen sen teurastamista.

Alkuperäinen hame on kiva, mutta tiedän, etten koskaan käyttäisi sitä sellaisenaan.

Tässä minulla on paitsi päälläni myös käsissäni (lähes) itse tehty kesäasu.

Tällainen siitä tuli!

Niin että jos näette minut kesällä kulkemassa tällaisissa täysin samanlaisissa asuissa niin tietäkää, että aion valehdella kaikille, että olen tehnyt ne alusta loppuun asti itse.

Olin pari viikkoa sitten Tampereella vanhempieni luona, ja löysin vanhan kiiltokuvakokoelmani. Se oli punainen, sydämin koristeltu valokuva-albumi, jonka kellastuneiden, paksujen, liimalla kyllästettyjen sivujen pinnalle, läpinäkyvien kalvojen alle olen ehkä kahdeksanvuotiaan pieteetillä asetellut kiiltokuvia kategorioittain – ja kirjoittanut alle, mitä sivuilta löytyy: “vauvoja, sukat, kukka-asetelma, tuttipullo ja poika” ihan kuin en näkisi silmillä katsomalla, millaisia kuvia kiltsikoissa on.

(Systeemi on mielestäni niin ihmeellinen, että olen jo onnistunut saamaan itseni vakuutettua siitä, että kyseessä onkin jokin melko sofistikoitunut varkaanpaljastusjärjestelmä. Se kertoo heti, jos joku on nyysinyt sukkakiltsikan, jos sellainen kerran lukee alalaidan inventaariolistassa, mutta sitä ei kerta kaikkiaan näy. Ha, järjestäytynyt kiiltokuvarikollisliiga, siitäs saatte. Sukkakiltsikka itse asiassa on hukassa.)

Esittelin kitsikkakokoelmaani 9-vuotiaalle siskontyttärelleni, eikä hän tiennyt, mitä ne ovat. Kerroin, että ne ovat niin kuin tarroja, mutta ilman sitä tarrapintaa. Samalla tajusin, että kiiltokuvat ovat kuin piipparit: edistyneempi versio jostakin vanhanaikaisesta (lankapuhelin), mutta järkyttävän vanhanaikainen versio jostakin edistyneemmästä (kännykkä). Nykyajan lasten on niin vaikea käsittää, mitä kiiltokuvat ja piipparit olivat, että sitä alkaa itsekin epäillä, olikohan koko hommaa oikeasti edes olemassa. (Minulla on samanlainen olo paperinukeista: ne ovat edistyneempi versio paperille piirrettävistä hahmoista, mutta ihan silkkaa kökköä oikeisiin nukkeihin verrattuna.)

“Mitä te siis oikein näillä teitte”, lapsi kysyi aitoa hämmennystä äänessään, enkä minä perhana sentään osannut vastata.

Siksi olen nyt kehitellyt 5 teoriaa siitä, mihin hittoon niitä muka oikein käytettiin.

Tarhaikäisten valtapelin väline. Kiiltokuvat säästettiin harvoille ja valituille, niille, jotka olivat sosiaalisessa kastijärjestelmässä muita ylempänä. Muut joutuivat tyytymään paperinpaloihin, joissa ei ollut edes liimapint- eiku

Lasten valuutta. Kuten oravannahkoja, mutta nahkojen sijaan käytetäänkin pieniä, kohokuvioituja paperinpaloja, joissa on kissojen kuvia ja pikkuisen kimalletta. Niillä saa muuta lasten käyttötavaraa kuten nenään työnnettäviä legoja ja mustikkatahroja kolitsipaitojen hihoihin. (Oikeakin raha saisi kyllä minun puolestani olla kissoilla ja glitterillä kuorrutettua.)

Muksujen eläkerahasto. Kuten mikä tahansa, mitä joku hilloaa varastossaan vuosikymmeniä, saattaa kiltsikkakokoelma kerätä arvaamattoman arvon. Tai ainakin ne, jotka myyvät nettikirppiksellä yksittäisiä kiiltokuvia jopa hintaan 3.50€/kpl, toivovat.

Metrin mittaisten ylellisyystavara. Turhake, jota on mukava katsella, mutta jolla ei voi tehdä mitään. Niitähän ei voi liimata mihinkään, koska PILALLA. Toisaalta tarroissa on sama. Kiltsikat? Pilalla. Tarrat? Pilalla. Kaikki liimattava pilalla. Pelkkää paskaa tilalla.

Aikuisten juoni. Ai, haluat 239 euroa maksavan, radio-ohjattavan, epärealistista kehonkuvaa vahvistavan, seksistisen lelun? No äiskä ei nyt voi sitä just sulle ostaa, mutta tässä lohdutukseksi kuva pikkuisesta vauvasta. Kato nyt miten hieno. Sillä on tossa nilkkojen kohdalla vähän hopeahilettä. Deal with it.

Mitä kiiltokuvilla oikeasti tehtiin, muistaako joku? Ja jatkokysymys: ovatko ne osa jotakin suomalaista kansanperinnettä? Tätä postausta kirjoittaessani yritin selittää hollantilaiselle kaverilleni, mitä naputtelen, eikä hän ymmärtänyt sanaakaan. Kiltsikoille ei myöskään tietääkseni ole nimeä englanniksi. MITÄ TÄMÄ KAIKKI TARKOITTAA

Lue myös:

• Eroterapiaa kahdeksanvuotiaan tapaan

• Askartele itse: 5 vaihtoehtoa tonttu- ja keijuovelle

Muistattehan joulun tonttuovivillityksen? Luin juuri, että kesän pihahitiksi on nousemassa keijuovi – puun juureen, kantoon tai vaikka leikkimökin seinään askarreltava pikkuinen koristeovi, jossa pihan pikkuruiset taruhahmot asustelevat. 

No minähän rupesin siinä sitten tietysti miettimään, että miksi tuollaisten pikkiriikkisten sisustusovien täytyy olla mitään sesonkijuttuja. Että miksei niitä voisi olla ympäri kämppää ihan läpi vuoden, kun ne kerran ovat niin ihania? Niitähän voisi kotona laittaa sellaisiin paikkoihin, jotka ovat käytössä jatkuvasti. Esimerkiksi: 

Kardashian-ovi, meikkihyllylle

Tämän oven esikuvana on Kim K:n tai Kylli-Jennerin ovi, tai kuka nyt sattuukaan olemaan oma kauneusgurusi. Ylellisen oven takaa avautuvat notkuvat meikkihyllyt tahrainen purtilosotku ja täydellisesti värikoordinoidut huulipunarivit  tahmaiset meikkikasat.

Yöovi, makuuhuoneeseen

Kun makuuhuoneen yöoven avaa, on mahdoton tietää, mitä sieltä tulvahtaa. Joskus oven takaa saa makoisat yöunet, joskus liskoja ja muita matelijoita, toisinaan "kivoja" elämä-, tulevaisuus-, avaruus- ja universumikeloja aamun pikkutunneille. Ja silloin kun se on tarpeen, yöoven takaa löytyvät myös ehkäisyvälineet. 

Diilerin ovi, lääkekaappiin

Kun tarvitset helpotusta, koputa diilerisi nuhjuiselle, huomaamattomalle ovelle lääkekaapin nurkassa. Ovi syntyy helposti vanhoista lääkepaketeista! Viitseliäin rakentaa ovelle myös joko ovimiehen tai vaikkapa taskulaskimesta kyhätyn salaisen ovikoodiboksin.

Henkilökunnan ovi, keittiöön

Esimerkiksi tiskikaapin nurkkaan voi hyvin askarrella henksuoven, jonka nurkalla keittiössä raatavat käyvät tupakalla. Ovi on jatkuvasti jollakin ämpärillä tuettu raolleen, jotta työtiloissa vaihtuisi ilma, ja sen ulkopuolella on roskis, tuhkis, tumppeja, räkää ja yksi risa tuoli (jonka voit askarrella skumppapullon rautalangasta).

Alkon ovi, viinakaapin kulmaan

Tottahan jokaisessa kodissa pitää oma pitkäripainen olla! Koristele ovi punaisilla teipeillä ja kirjoita siihen aukioloajat. Mutta mikä parasta, tämän viinakaupan ovi narahtelee auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Millaisen oven sinun kotisi tarvitsee?

Lue myös: 

• Snägärijonolive ja muut livekonseptit kassahihnaliven rinnalle

• Ensitreffit kättärillä ja 3 muuta ohjelmakonseptia

• 9 esiintymisjännitysneuvoa, jotka voisivat olla myös seksineuvoja