Tässä vaiheessa raskaus alkoi toden teolla tuntua sillä lailla pysyvältä tilalta, etten enää seurannut sen etenemistä niin neuroottisesti kuin ennen. Kerroin viimeksikin, että aiemmin olimme tarkistaneet aina torstain ja perjantain välisenä yönä, miksi hedelmäksi tai vihannekseksi Nyqvistin koko muuttuisi uudella viikolla – mutta näillä viikoilla se unohtui tyystin. Sitä alkoi jotenkin luottaa siihen, että siellä se kasvaa ja kypsyy ja vesselöityy, eikä sillä tuntunut enää olevan juuri väliä, oliko se tällä viikolla salaatinkerän vai kurpitsan kokoinen. Mutta kyllä minua nauratti, kun viikon 25 alussa yksi sovelluksista kertoi vauvan koon. Kirjoitin muistiinpanoihini:
Clue sanoo että VAUVA ON MUN PÄÄN KOKOINEN ja mulla lähtee järki 🤣🤣🤣 mit AKT vit lol.
Raskausviikolla 25 mulla todettiin raskausdiabetes, ja olin siitä aivan raivoissani. En ollut huolissani – se ei ole vaarallinen tila, ja sen hoito on melko yksinkertaista. Olin raivoissani, koska minua vituttaa se, että pitää rajoittaa syömisiä. Olen hyvin periaatteellisesti sitä vastaan, ja vaikka teen tietenkin mitä hyvänsä vauvan hyvinvoinnin eteen, minua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että koska yksi sokeriarvo oli pikkuruisen koholla, mua aletaan holhota kuin jotain pientä lasta ja opetella jotain helvetin ruokaympyrää.
25+3: Voiiiii vittu mulla on raskausdiabetes. Raja-arvoista vain yksi on koholla ja vain tosi vähän mutta se perkele riittää. Vituttaa ihan vitusti. Tiedän että tää on yleistä (joka viides) eikä silleen hirveän vakavaa, mutta ärsyttää vaan niin helvetisti. Syömisten tarkkailu ei oo yhtään mun lempijuttu. Lisäksi mukana tulee tietty riski sairastua kakkostyypin diabetekseen sit tulevaisuudessa. Eikä sekään tietenkään oo maailmanloppu mutta kamooonnnn. On the bright side: mulla ei oo raskaushepatoosia. Jee.
Olin pyytänyt neuvolasta, että multa tsekattaisiin raskaushepatoosi, koska ihoni kutisi niin vietävästi. Olin kuullut terveydenhoitajan vastaanotolla, että etenkin käsien ja jalkojen kutina voisi olla merkki siitä, mutta minulla kutisivat pääasiassa nivuset, vatsa ja rinnat. Tuttuni kuitenkin suositteli mulle hepatoositestiä varmuuden vuoksi, ja olen iloinen, että se tarkistettiin, simppelillä verikokeella.
25+4: Tänään huomattiin että Nyqvistin potkut näkyy jo ulospäin! Ihan outoo. Voi tietty olla että ne on näkynyt jo aiemminkin, mutta me ollaan keskitytty vaan niiden tuntemiseen eikä katsomiseen. Se on niinku oikeesti olemassa kun se liikuttaa mun mahanahkaa ihan ulospäin! Tuomas tökki sitä tänään ja katteli potkuja ja hoki vaan: ”ihmeellistä”. On kyllä niin ihmeellistä kaikki. En ymmärrä miten ihmiset vaan elää elämäänsä ja jotain tällaista tapahtuu. Tajuuttekste tää on IHMEELLISTÄ!?!
Viikon 25 lopulla kävin Tampereella teatterissa (Anastasia oli upea, Nyqvist potki kuin viimeistä päivää, ja tekstasin sussulle, että fyikkelis, meidän lapsi on aloittanut kickboxingin) ja juhlimassa siskoni lasten syntymäpäiviä, ja kaikki oli ihanaa. Olin sopinut pitkälle viikonlopulle hirveästi tekemistä, joten tapasin suunnilleen kaikki sukulaiseni, kävin useissa ravintoloissa ja nautin elämästä.
Mutta koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, viikolla 26 mut valtasi kaikennielevä, kaamea stressi. Aloin vihdoin tajuta, että vauva syntyy jo melko pian, minulla on hirveästi töitä ennen sitä, ja monia asioita pitäisi saada valmiiksi (no, pakko ei tietenkään ole: vauva voi syntyä, vaikkei kuivakaappia ole järjestetty, mutta olisi hyvä että olisi joku hylly edes ajateltuna ennen kuin täytyisi keksiä, minne tuttipullot, potkuhousut, korvikkeet ja systeemit säilötään). Tämä oli nyt varmaan sitä, mitä kutsutaan pesänrakennusvietiksi, aikaa, jolloin tekee mieli valmistella kotia vauva varten. Harmi vaan, että minun kohdallani se meinasi sitä, että valvoin öisin miettimässä, mihin vauvan vaatteet ja vaipat laitetaan, enkä kuitenkaan saanut mitään tehtyä asian eteen. Aloin suunnitella pientä kylpyhuonefreesausta, jotta ihan hyvä, mutta vähän hankala kylpyhuone saataisiin toimivammaksi ennen vauvan tuloa. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että koko kylppäri”remppa” on pelkkä pipe dream eikä se tulisi koskaan toteutumaan. Olen huono tarttumaan toimeen, etenkin kun kyse on asioista joiden kanssa olen epämukavuusalueellani: peruuttamattomat esteettiset ja käytännölliset muutokset, jotka nielevät paljon rahaa.
26+0: Jossain mun sovelluksista sanottiin että nyt kannattaa laittaa sairaalakassi valmiiksi ja mulla loppui sydämenlyönnit. Niinku öö ei kai ny vielä? Siinä sanottiin myös että nyt kannattaa ostaa ja asentaa autoistuin ja tehdä synnytyssuunnitelma ja että nänneistä saattaa vuotaa maitoa – tai jotakin sen kaltaista. Ja mää olin ihan että noniiiii hold your horses otetaas vähän takapakkia nytte hei. Siellä myös sanottiin että raskauden kolmas kolmannes alkaa kohta ja musta siihen on vielä ihan hyvä tovi.
Edit: tilasin äitiyspakkauksen.
Raskausviikolla 27 kylpyhuoneestamme löytyi kosteutta. Tai siis: olimme freesaamassa kylpyhuonetta, koska olin tullut siihen tulokseen, ettei remontti kerta kaikkiaan ole tällä hetkellä mahdollinen. Silikonien vaihdon yhteydessä huomasimme, että kylppärin nurkassa oleva rikkinäinen laatta näyttää huolestuttavalta, ja kutsuimme huoltomiehen tarkistamaan asian. Hän pudisteli päätään ja sanoi, että huonolta näyttää. Ajattelin, että voi vittu varo mitä toivot: minähän olin halunnut “vähän freesata” kylppäriä. Nyt näytti siltä, että olisi pakko. Huoltoyhtiö teki isännöitsijälle raportin, ja isännöitsijä halusi teettää virallisen kosteusmittauksen. Minusta oli tietenkin tosi hyvä, että kylppärin tila tarkistetaan, mutta olin huolissani, koska kuka on koskaan kuullut nopeasti ja vaivattomasti toteutetusta kylpyhuoneremontista? Niinpä. Ei kukaan.
Toivoin, että stressin aiheet liittyisivät vauvaan eivätkä töihin, ja pidin sormet ristissä, etten sairastuisi johonkin maailmanlopun flunssaan tai oksennustautiin, jonka kourissa kaikki muut tuntuivat nyt kamppailevan. Puolisoni alkoi taas kutsua mua Röyhy-Roopeksi, koska mua röyhtäytti koko ajan niin paljon.
28+0: Mut ei siinä vielä kaikki: sain eilen meilin että meillä on joku ilmanvaihtohormi keittiön kaappien takana määräysten vastaisesti. Kaapit pitää poistaa kun hormi tullaan puhdistamaan ens kuussa, ja hormin pitää olla näkyvillä myös siitä eteenpäin eli pitää ottaa kaikki keittiön kaapit vittuun. Se venttiili on tietenkin siinä sillain keskellä seinää. Ja kaikki tämä, mukaanlukien huollon ylimääräinen käynti, pitää maksaa ite. Jos oikein hyvä säkä käy ni tässä tulee sit sekä kylppäri- että keittiöremontit. Ja rahaahan on – NOT. Tuomas on lomautettuna. Vittuuuuuughhhhhh.
Olin jo muutosta asti haaveillut myös pienestä keittiöremontista, koska asuntomme keittiö on pieni eikä kovin toimiva. Se on kuitenkin remontoitu vasta seitsemän vuotta sitten, joten sitä olisi typerä alkaa repimään alas. ihmiset aina puhuvat manifestoinnin puolesta, mutta tämä oli ihan next level shittiä: olin salaa pikkuisen toivonut että jossakin vaiheessa olisi varaa ja aikaa freesata kylppäriä ja keittiötä, mutta nyt näytti siltä että kumpikin pitäisi laittaa kokonaan uusiksi pika-aikataululla. (Tai no, pakkohan ei ole tehdä mitään – keittiön kaapit olisi voinut vaan irrottaa ja elää niin, mutta sitten keittiössä ei olisi YHTÄÄN säilytystilaa. Jokin ratkaisu olisi keksittävä, ja jos osa keittiöstä pitää laittaa uusiksi, samalla sitä laittaisi koko homman. Jos vaan ehtii.) Ajoitus oli naurettava: mulla oli elämäni kiireisimmät työviikot, vauva mahassa ja suihku pois käytöstä. Sussu oli lomautettuna, minä tiesin että mätkyt on tulossa, ja lisäksi tällä viikolla joku tuntematon tyyppi kävi puolisoni kimppuun täysin varoittamatta. Rikosilmoitus, lisähuoli ja -stressi ei ollut varsinaisesti se mitä kaipasimme.
Kävin suihkussa Yrjönkadun uimahallissa ja toisinaan kavereilla. Uimahallissa oli kivoin käydä, vaikka siitä pitikin maksaa: sai mennä silloin kun halusi, eikä tarvinnut sopia aikaa kenenkään kanssa. Uimahallissa suihkuttelu oli myöskin nopeinta (vaikka siinäkin kesti aina tunti), kun ei tarvinnut jäädä kohteliaisuuskahville. Sekä kavereilla että uimahallissa käyminen olisi ihan kivaa, jos elämässä ei olisi kauhea kiire. Ehtisi kahvitella ja vaikka saunoa (en käynyt kertaakaan uima-altaassa, vaikka kävin kolme kertaa viikossa uimahallissa, koska halusin vain nopeasti puhtaaksi ja kotiin jatkamaan töitä). Mutta nyt oli koko ajan vaan kauhea kiire ja tuska ja stressi.
Kaiken keskellä yritin ottaa rauhallisesti, jottei vauva kärsisi. Se oli kuitenkin kaikkein tärkein.
28+5: Tuomaksella on tapana etenkin iltaisin ja joskus muutenkin rutistella ja painella mahaa. Se tunnustelee missä vauva on ja juttelee sille niitä näitä, ja se on musta hirveän söpöä. Nyqvist potkii ja mekastaa tosi kovasti ja nyt potkut tekee välillä jo rajummin kipeetä. Nytkin just se valssaa mun virtsarakon päällä ja aisssss. On tosi outoa ajatella että tulee aika kun en enää tunne sen liikkeitä mun mahan sisällä. Ei mikään ihme että äidit kuulemma tuntee haamupotkuja synnytyksen jälkeen. Janita sanoi että se oli sairaalassa ollut synnytyksen ihan että öö jäikö teillä sinne joku.
