Posts tagged kesä
Jänniä juttuja ja ekoja sanoja

Enää kolme viikkoa häihin! Eissaakeli en voi uskoa että kohta se tapahtuu. Ihanaa! Kaikki on melko lailla valmista, enää pitää sitoa muutamat loose endsit (toivon että ymmärrätte että teen nämä finglish-jutut ihan tahallani. Usually). Ja siis kaikki on niin valmista, että vaikkei tekisi enää mitään, menisi päivä silti ihan upeasti. (Mutta pakko silti vielä pikkuisen säätää ja stressata lol.)

Meillä molemmilla oli polttarit noin viikko sitten, ja mua helpottaa aivan hirveästi ettei nyt tarvitse enää miettiä että milloin omani ovat! Mulle ainoa yllätysmomentti polttareissa oli ajankohta, koska tiesin että mennään Isoonkyröön Kyrö Distilleryn tiluksille (teen Kyrön kanssa yhteistyötä) mutten tiennyt milloin. Olen ollut monta viikkoa ihan varpaillani koko ajan, että joko nyt joko nyt joko nyt, enkä ole uskaltanut sopia itselleni mitään menoja, koska jos polttarit olisivakin silloin, joku joutuisi sanomaan että hei et sinä voi mennä jalkahoitoon tuona päivänä ja sitten minä sanoisin että miksi ja se joku sanoisi että noooo et vaan voi ja minä sanoisin että miksi ja samalla tietäisin kyllä mistä on kyse, ja sitten yllätys olisi pilalla.

Polttarit olivat AIVAN ihanat! Yksi mun kaasoista tuli hakemaan mut aamulla kotoa (sen piti olla yllätys, mutta Tuomas oli keittänyt mulle kahvit ja paahtanut mulle leivät valmiiksi, joten aloin arvella että tässä on jotain mätää, ja kahvia juodessani tein salapoliisityötä ja selvitin että kaasot ja polttareihin tulevat ystävät olivat kaikki olleet whatsapissa online sunnilleen samaan aikaan. Kun summeri soi, olin ihan että lessssssgo) ja vei mut rautatieasemalle. Asemalla tavattiin ripotellen muita vieraita, mentiin junaan omaan pikku osastoomme, ja Tampereelta tuli lisää porukkaa kyytiin. Tislaamolle päästyämme mun ystävä teki mulle reikihoidon, syötiin välipalaa, tehtiin tislaamokierros (jonka sain osaksi juontaa koska olen käynyt sen niin monesti. En kyllä mjuistanut ulkoa kuin pari hassua nippelitietoa), saatiin cocktailkoulu, syötiin illallinen ja mentiin saunaan ja paljuun. Juoksin pihan ympäri ja karkotin kaikki vanhojen poikaystävien haamut. Kaksi eksää lähetti myös videotervehdyksen! Seurustelin toisen kanssa ala-asteella ja toisen yläasteella. He ovat edelleen mun hyviä ystäviä ja tulevat myös häihin.

Oli ihan tosi ihanaa, ja oon niin onnellinen että häät mahdollistaa paitsi ihanan juhlan mun puolison kanssa, myös tällaisen preliminääritilaisuuden, missä mun rakkaat ystävät sai tavata toisiaan. Liian usein sitä vaan pitää kaikki kaveriporukat vähän erillään, vaikka oikeasti voisi olla tosi paljon ihanampaa yhdessä. Kyrötalolla majoittuminen rajasi polttariporukan joka tapauksessa aika pieneksi, siellä kun on nukkumapaikat vain kymmenelle.

Kesä on muuten mennyt tosi kivasti. Mua on harmittanut kesän alusta saakka, ettei Tuomaksella ole ollut lomaa eikä olla voitu tehdä mitään pikku viikonloppureissuja tai mitään perheenä, mutta ei se ole lopulta juuri haitannut. Ollaan käyty puistoissa, Oodissa, Annantalossa, Tampereella ja kavereita moikkailemassa. Muutettiin uuteen kaupunginosaan juuri ennen kesää, ja täälläkin on ollut ihan tarpeeksi tutkittavaa tälle erää. Ollaan viihdytty Jätkäsaaressa tosi hyvin! Olin aluksi aika skeptinen, kun kaikki on niin uutta (eli kolkkoa ja sielutonta), mutta siinä on myös tosi paljon hyviä puolia. Esteettömyys on huomioitu aika hyvin, ja täällä on tosi lapsiperhekeskeistä. Puistoja on tusinoittain ja tuntuu että niistä pidetään ekstrahyvää huolta. Ja satamaan tulevien laivojen torven ääni on ihana!

Kaikkein kivointa on tietysti se että lapsi vaikuttaa onnelliselta. On liikuttavaa, miten innoissaan se onkin kaikesta. Pikku riemuiivari. Sen lempipuuhaa tällä hetkellä on leikkiä mun tai Tuomaksen avaimilla niin, että se työntää niitä meidän sängyn väliin ikään kuin käynnistelläkseen sitä. Mutta mikä parasta: se nojaa otsallaan samalla sänkyyn jotenkin tylsistyneen oloisesti, ja se jos mikä on huvittavaa. Muistan joskus kuulleeni että jossain cooleissa ravintoloissa oli kaksikymmentä vuotta sitten laitettu miesten pisoaarien päälle sellaiset otsatyynyt, joihin voi nojata helpotuksen hetkellä. Lapsen avainleikistä tulee mulle se mieleen.

Lapsi on muutenkin hauska. Sille on alkanut tulla uusia ilmeitä, ja ne naurattavat mua aivan hirveästi. Se nostelee kulmakarvojaan ihan kuin se arvostelisi (minua) tai siristää silmiään ikään kuin sanoakseen “öö en kyllä usko” tai irvistelee niin, että nenä menee ruttuun, ja minun sydämeni myös. Onnesta. Se on niin suloinen ja ihana!

Ja hei: lapset ovat kyllä yhtä elämän eliksiiriä päästä varpaisiin. Yhtenä päivänä lapsonen kaatui puistossa niin, että isompi lapsi muksahti sen päälle. Itku ei kestänyt kauaa, mutta naamaan tuli tosi pahannäköiset naarmaleet (näyttivät pahemmalta kuin olivatkaan), ja olin ihan että voi ei, koko kesä menee nyt sitten arpinaamana. Mutta ei! Lapset ovat niin ihmeellisiä tuoreita ihmistaimia, että niiden haavatkin paranevat nopeasti. Muutama päivä haverin jälkeen poskessa ei ollut enää jälkeäkään koko tapaturmasta! Jos minä saisin naamaani samanlaisen vekin, menisi viikkoja että se paranisi, ja siitä jäisi arpi. Saakeli, tyynyn jäljetkin jäävät ihoon siihen asti kunnes pitää taas mennä nukkumaan. Nelikymppiset ja lapset, we are not the same.

Meillä on tosi menevä ja rohkea lapsi, ja se lyöttäytyy aina vieraiden ihmisten porukkaan jos niitä tulee paikalle. Se on monta kertaa meinannut mennä johonkin ihan vieraaseen taloon sisään, jos sinne on mennyt kivan näköinen perhe. Se myös juoksee morjestamaan jokaista koiraa ilman minkäänlaista pelkoa. Minä olen ihan kauhuissani, koska pelkään että se innostuksissaan tarttuu jotain koiraparkaa esim silmämunasta, ja sitten ei ole kyllä hauskaa kenelläkään. Mutta tämä lupailee hyvää alkavaa päiväkotitaivalta ajatellen: ehkä mukelo viihtyy uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa yhtä hyvin.

Päiväkodin aloitus ei hermostuta mua hirveästi (famous last words ehkä?). Uskon, että lapsi pärjää hyvin, ja samaa uumoilen myös omalta kohdaltani (alan olla jo melko valmis siihen että saan siivun omaa elämääni takaisin), vaikka tiedostan kyllä hyvin, että takapakkiakin saattaa tulla. Enemmän mua hermostuttaa se, etten tiedä vielä millaiseksi arki muodostuu. Monelta me viedään lapsi yleensä päiväkotiin? Kumpi sen tekee? Millaiset kamat sillä pitää olla mukana? Mihin vaunut jätetään vai pitääkö ne tuoda kotiin? Onko henkilökunta ystävällistä? Huomioidaanko päiväkodissa sellaiset kasvatukselliset asiat jotka ovat meille tärkeitä? (Olen lueksinut Iidan matkassa -Iidan megahyviä päiväkodin aloituspostauksia. Suosittelen niitä kovasti! Mutta nekään eivät vastaa noihin viimeisiin kysymyksiin.) Mulla on lapselle kurahousut ja -hanskat, ja nimikointitarrat on postissa tulossa, mutta muuten mennään kyllä aika soitellen sotaan. Toisaalta uskon myös että olen ekan päivän (joka on jo huomenna!!) jälkeen tosi paljon viisaampi.

Luin jostain, että “ba” tai “ma” tai mikä tahansa tavu lasketaan lapsen ensimmäiseksi sanaksi, jos se käyttää sitä toistuvasti samasta asiasta omaehtoisesti. Ei lasketa, jos se sanoo kaikesta “ba”, tai jos se sanoo “ba” vain siten että se toistaa sen aikuisen perässä. (Toisaalta joku sanoi mulle myös että ensimmäiseksi sanaksi lasketaan mikä tahansa, minkä vanhempi tulkitsee ekaksi sanaksi. Ja tämä on musta tosi hyvä määritelmä!) No – meidän lapsihan on jo tosi pitkään kommunikoinut hassusti sanomalla kaikkeen ja kaikesta että “uuuuu”. Se on ollut hirveän huvittavaa, koska se tuntuu jotenkin amerikkalaiselta ja elokuvalliselta ja siltä, että se hämmästyisi vähän kaikesta. Jos sille antaa vaikka mansikan, se on ihan että “uuuuuu”. Jos se näkee ratikan? Uuuuuuuu. Tuolin? Uuuuu. Pienen pienen leivänmurun lattialla? Uuuuuu!

Mutta jokin aika sitten se alkoi sanoa ka ja ku ja kaa ja kuu kitlkitlkitl (ja kun näytin Puppe-kirjasta tikkaa, se toisti perässä kauniisti “ka”). Se siis löysi K-kirjaimen, ja olin ihan että varmana ekaksi sanaksi tulee kakka. Toisin kävi! Mun ystävä oli kylässä kahvilla pari viikkoa sitten, ja lapsi alkoi osoitella kahvinkeitintä ja kahvikuppia ja sanoi että kaa kaa. Sen eka sana oli siis kahvi! Tai kahvikuppi! Tai kahvinkeitin! Se tapaili usein myös kakkua ja kakkaa ja kukkaa, muttei ihan saanut niitä kokonaan vielä sanottua, ainakaan joka kerta. Pari kertaa oon ajatellut, että se on sanonut hiekkalaatikolla “kakku”, ehkä hiekkakakusta, mutta sitten onkin käynyt ilmi että sillä on kakka vaipassa, joten ehkä se on yrittänyt kertoa siitä? Mene ja tiedä. Mutta esimerkiksi tällä viikolla se on hokenut aina hiekkalaatikolla että kakku, eikä kakka ole ollut housussa kuin ehkä kaksi kertaa kymmenestä. Win!

Kesän yllättävä comeback

Jo kuopatuksi luultu, suomalainen koko kansan villitsijä ja suosikki Kesä on tehnyt paluun estradeille. Tosifanit ovat pysyneet Kesä-uskollisina horjumattomasti, mutta moni ehti jo luulla, ettei Kesää enää nähtäisi ainakaan tänä vuonna.

Kesä comeback

Etenkin sosiaalisessa mediassa on uskottu jo elokuun alusta – tai ihan viimeistään Flow-festivaalin jälkeen – että tämä oli tässä ja Kesän taru on päättynyt. Tällä viikolla Kesä kuitenkin julkaisi kokopitkän albumin ja tiedotteen, jossa sanotaan, että syysfiilistelyn saa tutkitusti aloittaa vasta syyskuussa tai muuten saa luunapin poikineen. Albumi sisältää seuraavat kappaleet:

  1. Sweat (A La La La La All August Long)

  2. Autumn vibes (in your face remix)

  3. U Drive Me Crazy (with your chunky sweaters)

  4. Baby it’s Definitely Not Cold Outside

  5. It ain’t over (S.U.M.M.E.R.)

  6. (Still) Hot in Herre

  7. Mo Blankets Mo Problems

  8. Red Red Wine – BITCH PLEASE RMX

  9. Who let the socks out?

  10. I Got High (feat. The Temperatures)

Kesällä pukeudutaan värikkäästi ja muut kesäteesit

Minulla on ollut kesäisin elämässä muutama sääntö, tai pikemminkin teesi, joiden mukaan yritän elää, koska uskon, että ihmisellä täytyy kerta kaikkiaan olla joitakin ohjenuoria. Ja kesäteesit ovat kivoja, koska ne liittyvät kesään, eivätkä siihen, miten oikeaa elämää tulisi elää. Olen noudattanut näitä teesejä nyt ehkä kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän orjallisesti, ja nyt ajattelin jakaa ne teille. Koska ne ovat tietysti tällaisia tosi hyödyllisiä ja tärkeitä ja eivät ollenkaan itsestäänselviä, ja koska itsekin noudatan niitä. Krhm.

Valvo myöhään

Do it for the 'gram.

Ei housuja 1. toukokuuta – 31. elokuuta

Tämä on siitä hyvä teesi, että tätä voi toteuttaa omien resurssien mukaan. Itse tarkoitan tällä pääasiassa sitä, ettei farkkuja tai muita pitkiä housuja pueta kesällä jalkaan. Hameet, mekot ja sortsit sallitaan. Mutta jos haluaa olla tyystin housuitta, sekin varmaan onnistuu. Jos varautuu siihen, että tulee kesällä useamman kerran pidätetyksi. 

Kesällä täytyy pukeutua värikkäästi

Kesähän on värien juhlaa. Pukeudun usein muulloin kokomustaan, mutta sanon aina, että kesäisin vaatekaappini räjähtää. Että minut saa väkivalloin riipiä toinen toistaan räiskyvämpien kukkakuosien ääreltä, ja että vaihdan värikästä mekkoa kuin sukkaa. Kuten esimerkiksi näistä kesäkuvista näkyy:

mustatmekot.JPG

(Minulla on muuten samat vaatteet seitsemässä kuvassa yhdeksästä. Ja juoma kädessä viidessä.)

Kesällä pitää juoda paljon

Kun on kuuma, täytyy muistaa juoda vettä. Ja varsinkin jos on lomalla, jokaisen vesilasillisen välissä voi hyvin olla jokin cocktail, kylmä olut tai lasillinen viiniä. (Mutta jos ei halua niitä, vesikin riittää vesilasillisten välissä.) Tätä noudatan kuin lääkärin määräystä, kuten edellisestä kuvakollaasista näkyy.

Pidä aina Lidlin uikkari mukana

Kuin partiolainen, haluan olla kesällä aina valmiina. Valmiina uimaan. Hankalaksi homman tekee tänä vuonna se, että Lidlin uikkarivalikoima ei tällä kertaa miellytä minua. Kiitos silti sille, joka Jodelissa aiheesta muistutti! Ja kaikille muillekin megakivoista kommenteista. Joku jopa myi siellä omaa Lidlin uikkariaan! Arvostan. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että olen muokannut tätä teesiä ja sporttaan tämän kesän Citymarketin kokouikkarissa ja vanhoissa biksuissa. Ja onhan mulla se kahden vuoden takainen #lidlinuimapuku edelleen tallella! Kahdessa liian pienessä koossa. 

Ja ui aina kun voit

Uiminen kesällä best. (Uiminen kesällä ihanassa Lidlin uikkarissa ultimate best.)

Mitä kesäteesejä teillä on?

Lue myös: 

Tai lue koko Lidlin uikkari -saaga:

Mökkimukit, rankattuna

Kukaan ei varmaan ymmärrä random kahvikuppikokoelmia (ja muita astiakokoelmia) yhtä hyvin kuin kesämökkeilyä harrastava suomalainen. Kaapit täytetään vanhoilla ylijäämillä tai eriparisilla lahja-astioilla, ja vain harvalla kesämökillä on koordinoidut astiavarastot (ja uskaltaisin väittää, että jos on, ne ovat lähempänä kartanoa kuin kesämökkiä). Lisäksi jokaisella on mökkikupeissa aina oma suosikki, ja se on sitä jostakin täysin käsittämättömästä syystä.

Siksi rankkasin ne listalle. Kuten ihmisen kuuluu tehdä. 

mökkimuki

9. Uutuusmukit. Siskontytölle ja -pojalle Venäjältä ostetut emalimukit eivät kuulu suosikkeihini, koska ne ovat liian uudet mökkiympäristöön. Mutta rakastan niitä mukeloita, kun ne juovat niistä.

mökkimuki

8. Retromuki. Voiko 70-lukulaisempaa ollakaan? Tällä on myös myrkynvihreä pari. Luonnollisesti.

mökkimuki

7. Tanskalainen keräilymuki. Koska pitäähän mökillä olla yksi, pariton skandi-design-tuote. 80-luvulta.

mökkimuki

6. Ruusumuki. Koska 25 vuotta vanha hammasmukikin voi saada mökillä uuden elämän. (EDIT: Siskon mukaan muki on ollut jo hänellä lapsena 70-luvulla, joten se on vielä vanhempi.)

mökkimuki

5. Kärpässienimuki. Söpö, vanha emalimuki, josta juodessani mietin joka kerta ensin, kuka keksi kuvioida elintarvikkeiden kulutukseen käytetyn tuotteen myrkkysienillä ja sitten, että ovatkohan ne kuitenkin tatteja.

mökkimuki

4. Musta unikkomuki. Isäni suosikki. Miksi? "En tiedä, mää vaan tykkään siitä. Ehkä siksi että siitä ei näe, jos se on likainen." 

mökkimuki

3. Hammasmuki. Enoni (todennäköisesti 50-luvulla) hammashoitolasta saama muki. Ihana, koska PESEN HAMPAAT HUOLELLA • AAMULLA JA ILLALLA

mökkimuki

2. Punahilkkamuki. Oma kakkoseni ja siskoni suosikki. "Tämä oli lapsena ihan paras. Näitä oli toinenkin, sellainen missä oli susi, mutta susihukka hukkui avantoon vuosia sitten."

mökkimuki

1. Kissamuki. Oma suosikkini. Lapsena päätin, että juon mintunmakuista kaakaota vain tästä mukista, koska minusta kissa oli niin ihana (tämä tarjosi myös loputonta viihdettä: kun mukia kääntää, on kissa loikannut aina pidemmälle). Tämä on myös äitini suosikki, "koska se on niin siro ja naisellinen".

Millainen on sinun suosikkimökkimukisi?

Lue myös: