Enää kolme viikkoa häihin! Eissaakeli en voi uskoa että kohta se tapahtuu. Ihanaa! Kaikki on melko lailla valmista, enää pitää sitoa muutamat loose endsit (toivon että ymmärrätte että teen nämä finglish-jutut ihan tahallani. Usually). Ja siis kaikki on niin valmista, että vaikkei tekisi enää mitään, menisi päivä silti ihan upeasti. (Mutta pakko silti vielä pikkuisen säätää ja stressata lol.)
Meillä molemmilla oli polttarit noin viikko sitten, ja mua helpottaa aivan hirveästi ettei nyt tarvitse enää miettiä että milloin omani ovat! Mulle ainoa yllätysmomentti polttareissa oli ajankohta, koska tiesin että mennään Isoonkyröön Kyrö Distilleryn tiluksille (teen Kyrön kanssa yhteistyötä) mutten tiennyt milloin. Olen ollut monta viikkoa ihan varpaillani koko ajan, että joko nyt joko nyt joko nyt, enkä ole uskaltanut sopia itselleni mitään menoja, koska jos polttarit olisivakin silloin, joku joutuisi sanomaan että hei et sinä voi mennä jalkahoitoon tuona päivänä ja sitten minä sanoisin että miksi ja se joku sanoisi että noooo et vaan voi ja minä sanoisin että miksi ja samalla tietäisin kyllä mistä on kyse, ja sitten yllätys olisi pilalla.
Polttarit olivat AIVAN ihanat! Yksi mun kaasoista tuli hakemaan mut aamulla kotoa (sen piti olla yllätys, mutta Tuomas oli keittänyt mulle kahvit ja paahtanut mulle leivät valmiiksi, joten aloin arvella että tässä on jotain mätää, ja kahvia juodessani tein salapoliisityötä ja selvitin että kaasot ja polttareihin tulevat ystävät olivat kaikki olleet whatsapissa online sunnilleen samaan aikaan. Kun summeri soi, olin ihan että lessssssgo) ja vei mut rautatieasemalle. Asemalla tavattiin ripotellen muita vieraita, mentiin junaan omaan pikku osastoomme, ja Tampereelta tuli lisää porukkaa kyytiin. Tislaamolle päästyämme mun ystävä teki mulle reikihoidon, syötiin välipalaa, tehtiin tislaamokierros (jonka sain osaksi juontaa koska olen käynyt sen niin monesti. En kyllä mjuistanut ulkoa kuin pari hassua nippelitietoa), saatiin cocktailkoulu, syötiin illallinen ja mentiin saunaan ja paljuun. Juoksin pihan ympäri ja karkotin kaikki vanhojen poikaystävien haamut. Kaksi eksää lähetti myös videotervehdyksen! Seurustelin toisen kanssa ala-asteella ja toisen yläasteella. He ovat edelleen mun hyviä ystäviä ja tulevat myös häihin.
Oli ihan tosi ihanaa, ja oon niin onnellinen että häät mahdollistaa paitsi ihanan juhlan mun puolison kanssa, myös tällaisen preliminääritilaisuuden, missä mun rakkaat ystävät sai tavata toisiaan. Liian usein sitä vaan pitää kaikki kaveriporukat vähän erillään, vaikka oikeasti voisi olla tosi paljon ihanampaa yhdessä. Kyrötalolla majoittuminen rajasi polttariporukan joka tapauksessa aika pieneksi, siellä kun on nukkumapaikat vain kymmenelle.
Kesä on muuten mennyt tosi kivasti. Mua on harmittanut kesän alusta saakka, ettei Tuomaksella ole ollut lomaa eikä olla voitu tehdä mitään pikku viikonloppureissuja tai mitään perheenä, mutta ei se ole lopulta juuri haitannut. Ollaan käyty puistoissa, Oodissa, Annantalossa, Tampereella ja kavereita moikkailemassa. Muutettiin uuteen kaupunginosaan juuri ennen kesää, ja täälläkin on ollut ihan tarpeeksi tutkittavaa tälle erää. Ollaan viihdytty Jätkäsaaressa tosi hyvin! Olin aluksi aika skeptinen, kun kaikki on niin uutta (eli kolkkoa ja sielutonta), mutta siinä on myös tosi paljon hyviä puolia. Esteettömyys on huomioitu aika hyvin, ja täällä on tosi lapsiperhekeskeistä. Puistoja on tusinoittain ja tuntuu että niistä pidetään ekstrahyvää huolta. Ja satamaan tulevien laivojen torven ääni on ihana!
Kaikkein kivointa on tietysti se että lapsi vaikuttaa onnelliselta. On liikuttavaa, miten innoissaan se onkin kaikesta. Pikku riemuiivari. Sen lempipuuhaa tällä hetkellä on leikkiä mun tai Tuomaksen avaimilla niin, että se työntää niitä meidän sängyn väliin ikään kuin käynnistelläkseen sitä. Mutta mikä parasta: se nojaa otsallaan samalla sänkyyn jotenkin tylsistyneen oloisesti, ja se jos mikä on huvittavaa. Muistan joskus kuulleeni että jossain cooleissa ravintoloissa oli kaksikymmentä vuotta sitten laitettu miesten pisoaarien päälle sellaiset otsatyynyt, joihin voi nojata helpotuksen hetkellä. Lapsen avainleikistä tulee mulle se mieleen.
Lapsi on muutenkin hauska. Sille on alkanut tulla uusia ilmeitä, ja ne naurattavat mua aivan hirveästi. Se nostelee kulmakarvojaan ihan kuin se arvostelisi (minua) tai siristää silmiään ikään kuin sanoakseen “öö en kyllä usko” tai irvistelee niin, että nenä menee ruttuun, ja minun sydämeni myös. Onnesta. Se on niin suloinen ja ihana!
Ja hei: lapset ovat kyllä yhtä elämän eliksiiriä päästä varpaisiin. Yhtenä päivänä lapsonen kaatui puistossa niin, että isompi lapsi muksahti sen päälle. Itku ei kestänyt kauaa, mutta naamaan tuli tosi pahannäköiset naarmaleet (näyttivät pahemmalta kuin olivatkaan), ja olin ihan että voi ei, koko kesä menee nyt sitten arpinaamana. Mutta ei! Lapset ovat niin ihmeellisiä tuoreita ihmistaimia, että niiden haavatkin paranevat nopeasti. Muutama päivä haverin jälkeen poskessa ei ollut enää jälkeäkään koko tapaturmasta! Jos minä saisin naamaani samanlaisen vekin, menisi viikkoja että se paranisi, ja siitä jäisi arpi. Saakeli, tyynyn jäljetkin jäävät ihoon siihen asti kunnes pitää taas mennä nukkumaan. Nelikymppiset ja lapset, we are not the same.
Meillä on tosi menevä ja rohkea lapsi, ja se lyöttäytyy aina vieraiden ihmisten porukkaan jos niitä tulee paikalle. Se on monta kertaa meinannut mennä johonkin ihan vieraaseen taloon sisään, jos sinne on mennyt kivan näköinen perhe. Se myös juoksee morjestamaan jokaista koiraa ilman minkäänlaista pelkoa. Minä olen ihan kauhuissani, koska pelkään että se innostuksissaan tarttuu jotain koiraparkaa esim silmämunasta, ja sitten ei ole kyllä hauskaa kenelläkään. Mutta tämä lupailee hyvää alkavaa päiväkotitaivalta ajatellen: ehkä mukelo viihtyy uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa yhtä hyvin.
Päiväkodin aloitus ei hermostuta mua hirveästi (famous last words ehkä?). Uskon, että lapsi pärjää hyvin, ja samaa uumoilen myös omalta kohdaltani (alan olla jo melko valmis siihen että saan siivun omaa elämääni takaisin), vaikka tiedostan kyllä hyvin, että takapakkiakin saattaa tulla. Enemmän mua hermostuttaa se, etten tiedä vielä millaiseksi arki muodostuu. Monelta me viedään lapsi yleensä päiväkotiin? Kumpi sen tekee? Millaiset kamat sillä pitää olla mukana? Mihin vaunut jätetään vai pitääkö ne tuoda kotiin? Onko henkilökunta ystävällistä? Huomioidaanko päiväkodissa sellaiset kasvatukselliset asiat jotka ovat meille tärkeitä? (Olen lueksinut Iidan matkassa -Iidan megahyviä päiväkodin aloituspostauksia. Suosittelen niitä kovasti! Mutta nekään eivät vastaa noihin viimeisiin kysymyksiin.) Mulla on lapselle kurahousut ja -hanskat, ja nimikointitarrat on postissa tulossa, mutta muuten mennään kyllä aika soitellen sotaan. Toisaalta uskon myös että olen ekan päivän (joka on jo huomenna!!) jälkeen tosi paljon viisaampi.
Luin jostain, että “ba” tai “ma” tai mikä tahansa tavu lasketaan lapsen ensimmäiseksi sanaksi, jos se käyttää sitä toistuvasti samasta asiasta omaehtoisesti. Ei lasketa, jos se sanoo kaikesta “ba”, tai jos se sanoo “ba” vain siten että se toistaa sen aikuisen perässä. (Toisaalta joku sanoi mulle myös että ensimmäiseksi sanaksi lasketaan mikä tahansa, minkä vanhempi tulkitsee ekaksi sanaksi. Ja tämä on musta tosi hyvä määritelmä!) No – meidän lapsihan on jo tosi pitkään kommunikoinut hassusti sanomalla kaikkeen ja kaikesta että “uuuuu”. Se on ollut hirveän huvittavaa, koska se tuntuu jotenkin amerikkalaiselta ja elokuvalliselta ja siltä, että se hämmästyisi vähän kaikesta. Jos sille antaa vaikka mansikan, se on ihan että “uuuuuu”. Jos se näkee ratikan? Uuuuuuuu. Tuolin? Uuuuu. Pienen pienen leivänmurun lattialla? Uuuuuu!
Mutta jokin aika sitten se alkoi sanoa ka ja ku ja kaa ja kuu kitlkitlkitl (ja kun näytin Puppe-kirjasta tikkaa, se toisti perässä kauniisti “ka”). Se siis löysi K-kirjaimen, ja olin ihan että varmana ekaksi sanaksi tulee kakka. Toisin kävi! Mun ystävä oli kylässä kahvilla pari viikkoa sitten, ja lapsi alkoi osoitella kahvinkeitintä ja kahvikuppia ja sanoi että kaa kaa. Sen eka sana oli siis kahvi! Tai kahvikuppi! Tai kahvinkeitin! Se tapaili usein myös kakkua ja kakkaa ja kukkaa, muttei ihan saanut niitä kokonaan vielä sanottua, ainakaan joka kerta. Pari kertaa oon ajatellut, että se on sanonut hiekkalaatikolla “kakku”, ehkä hiekkakakusta, mutta sitten onkin käynyt ilmi että sillä on kakka vaipassa, joten ehkä se on yrittänyt kertoa siitä? Mene ja tiedä. Mutta esimerkiksi tällä viikolla se on hokenut aina hiekkalaatikolla että kakku, eikä kakka ole ollut housussa kuin ehkä kaksi kertaa kymmenestä. Win!
