Enää kolme viikkoa häihin! Eissaakeli en voi uskoa että kohta se tapahtuu. Ihanaa! Kaikki on melko lailla valmista, enää pitää sitoa muutamat loose endsit (toivon että ymmärrätte että teen nämä finglish-jutut ihan tahallani. Usually). Ja siis kaikki on niin valmista, että vaikkei tekisi enää mitään, menisi päivä silti ihan upeasti. (Mutta pakko silti vielä pikkuisen säätää ja stressata lol.)

Meillä molemmilla oli polttarit noin viikko sitten, ja mua helpottaa aivan hirveästi ettei nyt tarvitse enää miettiä että milloin omani ovat! Mulle ainoa yllätysmomentti polttareissa oli ajankohta, koska tiesin että mennään Isoonkyröön Kyrö Distilleryn tiluksille (teen Kyrön kanssa yhteistyötä) mutten tiennyt milloin. Olen ollut monta viikkoa ihan varpaillani koko ajan, että joko nyt joko nyt joko nyt, enkä ole uskaltanut sopia itselleni mitään menoja, koska jos polttarit olisivakin silloin, joku joutuisi sanomaan että hei et sinä voi mennä jalkahoitoon tuona päivänä ja sitten minä sanoisin että miksi ja se joku sanoisi että noooo et vaan voi ja minä sanoisin että miksi ja samalla tietäisin kyllä mistä on kyse, ja sitten yllätys olisi pilalla.

Polttarit olivat AIVAN ihanat! Yksi mun kaasoista tuli hakemaan mut aamulla kotoa (sen piti olla yllätys, mutta Tuomas oli keittänyt mulle kahvit ja paahtanut mulle leivät valmiiksi, joten aloin arvella että tässä on jotain mätää, ja kahvia juodessani tein salapoliisityötä ja selvitin että kaasot ja polttareihin tulevat ystävät olivat kaikki olleet whatsapissa online sunnilleen samaan aikaan. Kun summeri soi, olin ihan että lessssssgo) ja vei mut rautatieasemalle. Asemalla tavattiin ripotellen muita vieraita, mentiin junaan omaan pikku osastoomme, ja Tampereelta tuli lisää porukkaa kyytiin. Tislaamolle päästyämme mun ystävä teki mulle reikihoidon, syötiin välipalaa, tehtiin tislaamokierros (jonka sain osaksi juontaa koska olen käynyt sen niin monesti. En kyllä mjuistanut ulkoa kuin pari hassua nippelitietoa), saatiin cocktailkoulu, syötiin illallinen ja mentiin saunaan ja paljuun. Juoksin pihan ympäri ja karkotin kaikki vanhojen poikaystävien haamut. Kaksi eksää lähetti myös videotervehdyksen! Seurustelin toisen kanssa ala-asteella ja toisen yläasteella. He ovat edelleen mun hyviä ystäviä ja tulevat myös häihin.

Oli ihan tosi ihanaa, ja oon niin onnellinen että häät mahdollistaa paitsi ihanan juhlan mun puolison kanssa, myös tällaisen preliminääritilaisuuden, missä mun rakkaat ystävät sai tavata toisiaan. Liian usein sitä vaan pitää kaikki kaveriporukat vähän erillään, vaikka oikeasti voisi olla tosi paljon ihanampaa yhdessä. Kyrötalolla majoittuminen rajasi polttariporukan joka tapauksessa aika pieneksi, siellä kun on nukkumapaikat vain kymmenelle.

Kesä on muuten mennyt tosi kivasti. Mua on harmittanut kesän alusta saakka, ettei Tuomaksella ole ollut lomaa eikä olla voitu tehdä mitään pikku viikonloppureissuja tai mitään perheenä, mutta ei se ole lopulta juuri haitannut. Ollaan käyty puistoissa, Oodissa, Annantalossa, Tampereella ja kavereita moikkailemassa. Muutettiin uuteen kaupunginosaan juuri ennen kesää, ja täälläkin on ollut ihan tarpeeksi tutkittavaa tälle erää. Ollaan viihdytty Jätkäsaaressa tosi hyvin! Olin aluksi aika skeptinen, kun kaikki on niin uutta (eli kolkkoa ja sielutonta), mutta siinä on myös tosi paljon hyviä puolia. Esteettömyys on huomioitu aika hyvin, ja täällä on tosi lapsiperhekeskeistä. Puistoja on tusinoittain ja tuntuu että niistä pidetään ekstrahyvää huolta. Ja satamaan tulevien laivojen torven ääni on ihana!

Kaikkein kivointa on tietysti se että lapsi vaikuttaa onnelliselta. On liikuttavaa, miten innoissaan se onkin kaikesta. Pikku riemuiivari. Sen lempipuuhaa tällä hetkellä on leikkiä mun tai Tuomaksen avaimilla niin, että se työntää niitä meidän sängyn väliin ikään kuin käynnistelläkseen sitä. Mutta mikä parasta: se nojaa otsallaan samalla sänkyyn jotenkin tylsistyneen oloisesti, ja se jos mikä on huvittavaa. Muistan joskus kuulleeni että jossain cooleissa ravintoloissa oli kaksikymmentä vuotta sitten laitettu miesten pisoaarien päälle sellaiset otsatyynyt, joihin voi nojata helpotuksen hetkellä. Lapsen avainleikistä tulee mulle se mieleen.

Lapsi on muutenkin hauska. Sille on alkanut tulla uusia ilmeitä, ja ne naurattavat mua aivan hirveästi. Se nostelee kulmakarvojaan ihan kuin se arvostelisi (minua) tai siristää silmiään ikään kuin sanoakseen “öö en kyllä usko” tai irvistelee niin, että nenä menee ruttuun, ja minun sydämeni myös. Onnesta. Se on niin suloinen ja ihana!

Ja hei: lapset ovat kyllä yhtä elämän eliksiiriä päästä varpaisiin. Yhtenä päivänä lapsonen kaatui puistossa niin, että isompi lapsi muksahti sen päälle. Itku ei kestänyt kauaa, mutta naamaan tuli tosi pahannäköiset naarmaleet (näyttivät pahemmalta kuin olivatkaan), ja olin ihan että voi ei, koko kesä menee nyt sitten arpinaamana. Mutta ei! Lapset ovat niin ihmeellisiä tuoreita ihmistaimia, että niiden haavatkin paranevat nopeasti. Muutama päivä haverin jälkeen poskessa ei ollut enää jälkeäkään koko tapaturmasta! Jos minä saisin naamaani samanlaisen vekin, menisi viikkoja että se paranisi, ja siitä jäisi arpi. Saakeli, tyynyn jäljetkin jäävät ihoon siihen asti kunnes pitää taas mennä nukkumaan. Nelikymppiset ja lapset, we are not the same.

Meillä on tosi menevä ja rohkea lapsi, ja se lyöttäytyy aina vieraiden ihmisten porukkaan jos niitä tulee paikalle. Se on monta kertaa meinannut mennä johonkin ihan vieraaseen taloon sisään, jos sinne on mennyt kivan näköinen perhe. Se myös juoksee morjestamaan jokaista koiraa ilman minkäänlaista pelkoa. Minä olen ihan kauhuissani, koska pelkään että se innostuksissaan tarttuu jotain koiraparkaa esim silmämunasta, ja sitten ei ole kyllä hauskaa kenelläkään. Mutta tämä lupailee hyvää alkavaa päiväkotitaivalta ajatellen: ehkä mukelo viihtyy uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa yhtä hyvin.

Päiväkodin aloitus ei hermostuta mua hirveästi (famous last words ehkä?). Uskon, että lapsi pärjää hyvin, ja samaa uumoilen myös omalta kohdaltani (alan olla jo melko valmis siihen että saan siivun omaa elämääni takaisin), vaikka tiedostan kyllä hyvin, että takapakkiakin saattaa tulla. Enemmän mua hermostuttaa se, etten tiedä vielä millaiseksi arki muodostuu. Monelta me viedään lapsi yleensä päiväkotiin? Kumpi sen tekee? Millaiset kamat sillä pitää olla mukana? Mihin vaunut jätetään vai pitääkö ne tuoda kotiin? Onko henkilökunta ystävällistä? Huomioidaanko päiväkodissa sellaiset kasvatukselliset asiat jotka ovat meille tärkeitä? (Olen lueksinut Iidan matkassa -Iidan megahyviä päiväkodin aloituspostauksia. Suosittelen niitä kovasti! Mutta nekään eivät vastaa noihin viimeisiin kysymyksiin.) Mulla on lapselle kurahousut ja -hanskat, ja nimikointitarrat on postissa tulossa, mutta muuten mennään kyllä aika soitellen sotaan. Toisaalta uskon myös että olen ekan päivän (joka on jo huomenna!!) jälkeen tosi paljon viisaampi.

Luin jostain, että “ba” tai “ma” tai mikä tahansa tavu lasketaan lapsen ensimmäiseksi sanaksi, jos se käyttää sitä toistuvasti samasta asiasta omaehtoisesti. Ei lasketa, jos se sanoo kaikesta “ba”, tai jos se sanoo “ba” vain siten että se toistaa sen aikuisen perässä. (Toisaalta joku sanoi mulle myös että ensimmäiseksi sanaksi lasketaan mikä tahansa, minkä vanhempi tulkitsee ekaksi sanaksi. Ja tämä on musta tosi hyvä määritelmä!) No – meidän lapsihan on jo tosi pitkään kommunikoinut hassusti sanomalla kaikkeen ja kaikesta että “uuuuu”. Se on ollut hirveän huvittavaa, koska se tuntuu jotenkin amerikkalaiselta ja elokuvalliselta ja siltä, että se hämmästyisi vähän kaikesta. Jos sille antaa vaikka mansikan, se on ihan että “uuuuuu”. Jos se näkee ratikan? Uuuuuuuu. Tuolin? Uuuuu. Pienen pienen leivänmurun lattialla? Uuuuuu!

Mutta jokin aika sitten se alkoi sanoa ka ja ku ja kaa ja kuu kitlkitlkitl (ja kun näytin Puppe-kirjasta tikkaa, se toisti perässä kauniisti “ka”). Se siis löysi K-kirjaimen, ja olin ihan että varmana ekaksi sanaksi tulee kakka. Toisin kävi! Mun ystävä oli kylässä kahvilla pari viikkoa sitten, ja lapsi alkoi osoitella kahvinkeitintä ja kahvikuppia ja sanoi että kaa kaa. Sen eka sana oli siis kahvi! Tai kahvikuppi! Tai kahvinkeitin! Se tapaili usein myös kakkua ja kakkaa ja kukkaa, muttei ihan saanut niitä kokonaan vielä sanottua, ainakaan joka kerta. Pari kertaa oon ajatellut, että se on sanonut hiekkalaatikolla “kakku”, ehkä hiekkakakusta, mutta sitten onkin käynyt ilmi että sillä on kakka vaipassa, joten ehkä se on yrittänyt kertoa siitä? Mene ja tiedä. Mutta esimerkiksi tällä viikolla se on hokenut aina hiekkalaatikolla että kakku, eikä kakka ole ollut housussa kuin ehkä kaksi kertaa kymmenestä. Win!

Sisältää affiliate-mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkillä

IIIIKKKK enää alle puoli vuotta meidän häihin!!! Häiden suunnittelu on nyt ihan hyvässä vaiheessa, mutta vielä muutama viikko sitten asia ei ollut niin. Vaikka luin aika paljon kaikkia listoja ja ohjeita, en tiennyt yhtään mistä aloittaa (koska olen jääräpää enkä uskonut lukemiani ohjeita). Mutta nyt tiedän, että kolme ensimmäistä asiaa, mitä hääsuunnittelussa pitää päättää, ovat vieraslista, päivämäärä ja hääpaikka.

Itse en tokikaan aloittanut näistä, mutta älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Minä aloitin hääpuvusta. Varasimme kaasojeni kanssa muutaman sovitusajan eri liikkeisiin, ja sovitin kymmenittäin pukuja. Muhkeita. minimalistisia, pitsisiä, sifonkisia, satiinisia, hihattomia, hihallisia – lähes kaikenlaisia. Lopulta kävi niin, että valitsin hääpuvun, jonka puin ihan ensimmäisenä päälleni. Käsittämätöntä! Sovittelu oli minusta tosi hauskaa, vaikka pelkäsin sitä hiukan etukäteen. Mulla ei ole maailman mutkattomin suhde omaan kehooni tällä hetkellä ja huolehdin, osaisinko pitää itseäni upeana. Sanoin tämän sovituksissa etukäteen, ja kokemus oli tosi lempeä. Melkein missään ei ollut mallikappaleita minun koossani, mutta se ei haitannut. Ammattitaitoisen henkilökunnan, hakaneulojen ja klipsien avulla mekon saa näyttämään hyvin pitkälti siltä, miltä se näyttäisi oikeassa koossa.

Seuraavaksi siirryin kuitenkin siihen askeleeseen, jonka olisi pitänyt olla hääsuunnittelussa ensimmäinen: vieraslista. Listan lukitseminen oli minusta pikkuisen hankalaa, koska olisin halunnut kutsua muun muassa kaikki, mutta riitti, että oli jonkinlainen luonnos siitä, kuinka paljon ihmisiä juhliin voisi tulla. Tein itse asiassa muutaman listan: eräänlaisen must have -listan, eli kokoelman ihmisistä, joiden haluan aivan ehdottomasti olevan paikalla, ja good to have -listan ihmisistä, joiden haluaisin pääsevän paikalle jos mahdollista, ja lopuksi listan ihmisistä, jotka haluaisin mukaan, jos budjetti ei paukkuisi jo yli (meillä ei ollut mitään etukäteen asetettua budjettia. En osannut tehdä sellaista, koska en tiennyt yhtään, mitä kaikki tulisi maksamaan. Budjetti muotoutui ajan kanssa ja on aika summittainen, eli elää vähän koko ajan. Tiedän, että moni repii siellä nyt tukkaa päästä, koska budjettihan on tosi tärkeä, mutta mulle riittää että oma tukka pysyy joten kuten päässä). Lopulliselle listalle päätyivät melkein kaikki kaikilta listoilta, koska vaikka luulin haluavani kutsua kaikki tapaamani ihmiset, oli juhlaporukka lopulta aika kompakti.

Kun vieraslista oli valmis, ryhdyin etsimään hääpaikkaa, mutta se osoittautui mahdottomaksi, koska emme olleet päättäneet päivämäärää. Sen oli siis oltava seuraava askel. Meidän virheemme oli se, että aloimme kysellä ihmisiltä etukäteen, mikä päivä heille sopisi. Fun fact: ihan jokaisena päivänä on joku, joka ei pääse. Ja sitten sitä joutuu päättämään että kenet nyt jättää pois juhlista. (Paitsi ehkä tietysti, jos järjestää häitä jonnekin kahden vuoden päähän. Silloin ihmisillä ei ehkä ole vielä kalenteri täynnä.) Metodimme ei varmastikaan ollut täydellinen, mutta pääsimme sillä kuitenkin lopputulokseen. Vieraita olisi viitisenkymmentä, ja juhlat järjestettäisiin elokuussa 2024.

Näillä eväin lähdimme etsimään sopivaa häätilaa. Aina kun juttelin ihmisten kanssa juhlatiloista tai mietin ääneen, mikäköhän olisi kiva tila hääjuhlille, mulle sanottiin että ootko katsonut Venuusta – siihen pisteeseen asti että olin jo ihan että voi saakeli, kuuluvatko kaikki johonkin salaiseen venuukerhoon. Jostain syystä ajattelin etten halua katsoa mistään, vaan haluan keksiä tilan itse. (Samalla tavalla kuin nuorena en halunnut että kukaan suosittelee minulle mitään uutta kiinnostavaa bändiä. Halusin löytää bändit itse. En vaan tiennyt miten niitä löydetään. Kuuntelin siis aina vain samoja bändejä ja odottelin, että jokin kiva uusi bändi ilmestyy taianomaisesti minidisc-kuulokkeisiini. Ei ilmestynyt.) Joka kerta, kun mieleeni tuli jokin tila, etsin sen netistä ja päädyin aina Venuun sivuille. Lopulta taivuin venuukerholaiseksi. Onneksi! *Venuusta on niiiiiin yksinkertaista etsiä tilaa tietyillä spekseillä, ja pelkkä etsiminen on tosi inspiroivaa. Itse toki tein etsimisestä itselleni vaikeaa, koska no, olen vähän hölmö, ja näköjään pakettiin kuuluu että olen tehnyt kaikki virheet teidän puolestanne. Halusin nimittäin kaikki speksit. Ajattelin ensin, että olisi ihana varata jokin tyhjä tila, jonka sitten saisi itse koristella mieleisekseen, ja tuoda omat ruuat ja juomat. Suosikkejani olivat merellinen *Soutupaviljonki, kirjailijatalo *Villa Kivi Töölössä, teollisuustaivas *Studio Skaala Konepajalla ja tunnelmallinen Vantaan *Wanha Fabriikki.

*Studio Skaala – Venuu

Sitten ajattelin, että olisi sittenkin ihanaa, jos häätila olisikin jokin ravintola, jotta kaikki olisi mietitty minua varten. Ei tarvitsisi koristella, ei etsiä erillistä cateringia eikä miettiä, miten tilaan saisi ihanan tunnelman. Lempparini tässä kategoriassa olivat *ravintola Elm Kaivopuistossa, *ravintola Story vanhassa kauppahallissa ja ravintola Lasipalatsin *hulppea Palmuhuone.

*Restaurant Elm – Venuu

Toisaalta halusin myös hullutella ja yrittää keksiä jonkin tosi omaperäisen hääpaikan, kuten esimerkiksi *kuunari Kathrina, jossa ystäväni häät järjestettiin pari vuotta sitten, tai omavarainen pikku saari Katajanokan edustalla eli *Cafe Kobben, tai Tampereella *Pyynikin Panimo. (Kyllä, etsimme tässä vaiheessa tilaa myös Tampereelta, sillä tiesimme, että muutamme kevään aikana, muttemme vielä tienneet (emmekä itse asiassa vieläkään tiedä) minne, Helsinkiin vai Tampereelle. Mutta lopulta päätimme, että järjestämme juhlat Helsingissä, asuimme missä hyvänsä.)

*Cafe Kobben – Venuu

Sitten hiihdin eestaas näiden täysin erilaisten speksien välillä ja yritin päättää, mitä oikeasti tahdon. Lopulta helppous ja yksinkertaisuus voitti, ja valitsin ravintolatilan, josta saa ruuat ja juomat paikan päältä, ja jota ei tarvitse koristella tai siivota. (Mutta lowkey olen kyllä selannut nyt Venuuta niin paljon, että haluan alkaa järjestää juhlia työkseni. On niin paljon ihania juhlapaikkoja!)

Ravintolatila toimii hääjuhlan illanviettopaikkana, ja etsin erikseen toisen tilan alkuillasta vihkimiselle (emme kuulu kirkkoon, joten emme mene naimisiin kirkossa vaan varaamme vihkijän digi- ja väestötietovirastosta). En halua paljastaa vielä tiloja sen tarkemmin, koska emme ole vielä edes lähettäneet kutsuja! (Se olkoonkin seuraava steppi. Vai vihkijän varaaminen? Vai kukat? Vai hotelli hääyöksi? Käääääääkkk!) Kerron lisää, jahka suunnittelu etenee.

Hääsuunnittelun to do -listalla seuraavaksi on edellämainittujen asioiden lisäksi kutsujen tekeminen (lähetämme nettikutsut Tahtoo.fi:n kautta), jossain vaiheessa varmaan niiden lähettäminen, hääsoittolistan tekeminen (meille ei tuu bändiä tai dj:tä), Tuomaksen puvun hankkiminen – ja sitten pitää varmaan oikeasti tehdä se budjetti. Ai niin, sitten on myös meikki ja hiukset, valokuvaus, lastenhoitaja, hääkengät, istumajärjestys, ffffuuuuu onkin aika paljon kaikkea että tuota minä tässä ryhdynkin hommiin ja päätän tämän kirjoituksen tähän. Moiiiiiii!