Kerroin viime viikolla löytäneeni pari ala-asteaikaista runovihkoa aarteideni joukosta. Silloin narautin auki hevosvihon ja jaoin sen taiteellista antia kansalle, nyt on vuorossa vihko, jonka kantta koristavat uikkareissaan pallerehtivat trollit. (Tämän on siis pakko olla tyylikästä.)
Tämä vihko on ala-asteen kaveriporukkamme yhteinen vihko, josta kukaan muu ei lisäkseni oikein tainnut innostua, sillä kaikki kirjoitukset ovat minun tekemiäni. (Todennäköisempi selitys on kuitenkin se, etten suostunut antamaan vihkoa kenellekään muulle.) Kutsuimme nelikkoa kömpelösti nimellä JATE, koska ne olivat etunimiemme ensimmäiset kirjaimet: Johanna, Anna, Tiia ja Elina. Olimme ihastuneita THOM-nimellä ristittyyn poikaporukkaan: Tuomas, Heikki, Oskari ja Markus. Runot ovat todennäköisesti suurilta osin plagioitu joistakin Ajaston kalentereista tai Rakkautta on... postikorteista, mutta kokoelmassa on silti havaitavissa vaikuttava kronologinen kehitys.
Kirjoittaja lähtee liikkelle yksinkertaisuudesta. Sillä jos ei ole yksinkertaisuutta, ei ole mitään, mistä lähteä.
Rakastan päivin, rakastan öin,
rakastan sua päivin ja öin.
Pikku hiljaa kirjoituksissa alkaa esiintyä lievää pakkomielteisyyttä rakkauden suhteen:
Sinä kai
Olet kai
Minun kai
TOTTAKAI!
Pian pakkomielteisyys saa jo huolestuttavia piirteitä:
Rakkaani,
ei tonttuja ole olemassa. Jäljet ikkunasi alla ovat minun.
Kirjoittajan kokemat eiku elokuvissa näkemät eiku Sinä&Minästä lukemat järkyttävät elämäntapahtumat heijastuvat katkeruutena seuraavissa teksteissä:
Rakkautta ei voi mitata.
Rakkautta ei voi ostaa/myydä.
On 1 asia jota rakkaudella voi tehdä. Rakkaudella voi leikkiä.
Seuraavassa teoksessa kirjoittaja heittäytyy leikkisäksi. (Haluan muistuttaa, että kirjoittaja on arviolta 10- tai 11-vuotias, eikä ole epäilystäkään, etteikö hän tietäisi, mistä puhuu. Krhm. Olettakaamme, että pienellä hän tarkoittaa vaikka väärän kokoista Mighty Ducks -lippistä.)
Markalla annan, pennillä en, penni on pieni, tiedäthän sen.
Sängyssä annan, autossa en, auto on pieni, tiedäthän sen.
Muille annan, sulle en, sulla on pieni, tiedäthän sen.
Hiukan yllättäen selviää, että kirjoittaja ei ole lisääntymismyönteinen:
Yhden yön ihanuus,
9 kuukauden lihavuus,
loppuelämän häpeä.
Kokelmassa puhutaan myös lämpötiloista tunteiden kuvina. Jostakin syystä taiteilija on tullut siihen lopputulokseen, että melkein jäätynyt vesi on kylmempää kuin jää.
Rakkaus on kuumaa kuin tulivuoren laava.
Viha on kylmää kuin melkein jäätynyt järvi.
Kaipuu on kipeää kuin viiltävä kuolema.
Ja viimeiseksi, kokoelman kiistaton helmi, realistinen, mutta näkemyksellinen porkkanateos, jossa yhdessä pysytään, vaikka rakkaus viilenee (ehkä jopa yhtä kylmäksi kuin melkein jäätynyt järvi).
RAKKAUS ON KUIN PORKKANA:
1. Suhde alkaa suuresta rakkaudesta.
2. Rakkaus, ihme kyllä, vähenee yhdessä olon myötä.
3. Tulee avioliitto, lapset & niiden mukana elämän juuret.
