Kerroin viime viikolla löytäneeni pari ala-asteaikaista runovihkoa aarteideni joukosta. Silloin narautin auki hevosvihon ja jaoin sen taiteellista antia kansalle, nyt on vuorossa vihko, jonka kantta koristavat uikkareissaan pallerehtivat trollit. (Tämän on siis pakko olla tyylikästä.)

Tämä vihko on ala-asteen kaveriporukkamme yhteinen vihko, josta kukaan muu ei lisäkseni oikein tainnut innostua, sillä kaikki kirjoitukset ovat minun tekemiäni. (Todennäköisempi selitys on kuitenkin se, etten suostunut antamaan vihkoa kenellekään muulle.) Kutsuimme nelikkoa kömpelösti nimellä JATE, koska ne olivat etunimiemme ensimmäiset kirjaimet: Johanna, Anna, Tiia ja Elina. Olimme ihastuneita THOM-nimellä ristittyyn poikaporukkaan: Tuomas, Heikki, Oskari ja Markus. Runot ovat todennäköisesti suurilta osin plagioitu joistakin Ajaston kalentereista tai Rakkautta on... postikorteista, mutta kokoelmassa on silti havaitavissa vaikuttava kronologinen kehitys. 

Kirjoittaja lähtee liikkelle yksinkertaisuudesta. Sillä jos ei ole yksinkertaisuutta, ei ole mitään, mistä lähteä.

Rakastan päivin, rakastan öin,
rakastan sua päivin ja öin. 

Pikku hiljaa kirjoituksissa alkaa esiintyä lievää pakkomielteisyyttä rakkauden suhteen:

Sinä kai
Olet kai
Minun kai
TOTTAKAI!

Pian pakkomielteisyys saa jo huolestuttavia piirteitä:

Rakkaani,
ei tonttuja ole olemassa. Jäljet ikkunasi alla ovat minun. 

Kirjoittajan kokemat eiku elokuvissa näkemät eiku Sinä&Minästä lukemat järkyttävät elämäntapahtumat heijastuvat katkeruutena seuraavissa teksteissä:

Rakkautta ei voi mitata. 
Rakkautta ei voi ostaa/myydä.
On 1 asia jota rakkaudella voi tehdä. Rakkaudella voi leikkiä.

Seuraavassa teoksessa kirjoittaja heittäytyy leikkisäksi. (Haluan muistuttaa, että kirjoittaja on arviolta 10- tai 11-vuotias, eikä ole epäilystäkään, etteikö hän tietäisi, mistä puhuu. Krhm. Olettakaamme, että pienellä hän tarkoittaa vaikka väärän kokoista Mighty Ducks -lippistä.)

Markalla annan, pennillä en, penni on pieni, tiedäthän sen. 
Sängyssä annan, autossa en, auto on pieni, tiedäthän sen. 
Muille annan, sulle en, sulla on pieni, tiedäthän sen. 

Hiukan yllättäen selviää, että kirjoittaja ei ole lisääntymismyönteinen:

Yhden yön ihanuus,
9 kuukauden lihavuus, 
loppuelämän häpeä.

Kokelmassa puhutaan myös lämpötiloista tunteiden kuvina. Jostakin syystä taiteilija on tullut siihen lopputulokseen, että melkein jäätynyt vesi on kylmempää kuin jää. 

Rakkaus on kuumaa kuin tulivuoren laava. 
Viha on kylmää kuin melkein jäätynyt järvi. 
Kaipuu on kipeää kuin viiltävä kuolema. 

Ja viimeiseksi, kokoelman kiistaton helmi, realistinen, mutta näkemyksellinen porkkanateos, jossa yhdessä pysytään, vaikka rakkaus viilenee (ehkä jopa yhtä kylmäksi kuin melkein jäätynyt järvi).

RAKKAUS ON KUIN PORKKANA:

1. Suhde alkaa suuresta rakkaudesta. 
2. Rakkaus, ihme kyllä, vähenee yhdessä olon myötä. 
3. Tulee avioliitto, lapset & niiden mukana elämän juuret. 

Lue myös: 

• "Rakkauden peli" ja muut koskettavat runot ala-asteelta

• Jarno on ruma nimi ja muut häpeän huiput nuoruuden päiväkirjoista

• Saa lukea vain omalla vastuulla eli romanttinen kirjevihko vuodelta 1995

Löysin viime kuussa vanhojen päiväkirjojeni pinosta kaksi aarretta: yhden trolliaiheisen ja toisen hevosaiheisen runovihon, joiden sivut olen riipaisevilla riimeillä ala-asteikäisenä täyttänyt. Olen aiemminkin avannut päivä- ja kirjevihkojeni sisältöä täällä blogissa, mutta ihan rehellisesti sanoen en muistanut, että olin viidesluokkalaisena eräässä vaiheessa myös oman elämäni runeberg.

Sitä minä kuitenkin olin. Circa 1995.

 Tässä ensimmäsessä runossa haen selkeästi sielullista yhteyttä Tempparit-Jonneen ja #elämänpeliin:

Rakkauden peli

Me olemme shakkinappuloita
elämän pelilaudalla.
Kaadamme kumpikin toisiamme
kuningatar & sotilas.
Emme tiedä kuka meitä ohjaa,
emme tiedä päämäärää.
Me emme päätä elämästä
koska olemme vielä lapsia 
– elämän pelilaudalla.

Teos nimeltä Punainen runo on puolestaan eksistentiaalinen vuoropuhelu minän kanssa. Runoilija selkeästi ymmärtää olevansa runotaiteen ja elämän suhteen vielä lapsenkengissä, ja myöntää sen.

Punainen runo

Ketä minä oikein yritän hämätä?
Et sinä minua rakasta.
Ketä minä yritän rakastaa?
En sinua ainakaan.
Kuka minä luulen sinun olevan?
En ritarini, et koskaan.
Loppujen lopuksi yritän kaiken selvittää, mutta tulos on aina sama:
Kuka minä olen?

Runossa nimeltä "Enkeli" nuori runoilija testaa kykyään yllättää lukija hurjalla käänteellä runon ihan viimeisessä säkeessä. Onnistuuko hän? En tiedä. 

Enkeli

Enkeli lentää taivaalla
rakkauden säveliä maailmaan ripotellen.
Enkeli rakastaa maailmaa
aivan niinkuin minä sinua.
Mutta aina on olemassa se vastatuuli,
joka lennättää sävelet avaruuteen.
Sävelet eivät koskaan tavoita maailmaa. 
Haluatko nähdä siipeni?

"Musta runo" on jälleen yksi runoilijan identiteettikriisivaiheen tuotoksista. Kokoelmissa on havaittavissa teema, jossa runoilija kysyy itseltään kysymyksiä ja myös vastaa niihin. Mitä se on? Tehokas keino. 

Musta runo

Mitä on ilo?
Mitä on viha?
Mitä on katkeruus?
– Tunteita, jotka käpertyvät ihmisen sydämeen. 
Mitä on suudelma?
Mitä on halaus?
– Tunteen näyttämisiä, joita usein me kaksin käytämme. 
Jäljelle jää se perimmäinen, mitä on rakkaus?
– En tiedä. 

Nimettömän runon tarkoitusperät ovat tuntemattomat niin lukijoille kuin taiteilijalle itselleen. Kyseessä saattaa olla luonnos, keskeneräinen teos, tai toisaalta uudenlaisen tyylilajin haltuunotto. Dramatiikkaa ei kuitenkaan puutu, piste piste piste.

(Nimetön)

Rakkaus sointuu kuin valopilkku taivaalla. 
Vain sinä & minä. Yhdessä ikuisesti. 
Rakkaus sointuu kuin tuoksuva kirje. 
Vain sinä ja minä. Kaukana... Ikuisesti...

Kokoelman runoissa on pientä varieteettia, kuten realismiin vahvasti nojaava, muita huomattavasti pirteämpi runo "Ystävänpäivä" osoittaa:

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä olen minäkin toiveikas. Kirjeitä jaetaan toisensa jälkeen. Kirjeitä, kirjeitä, kirjeitä. Postilaatikko on tyhjä. Pulpettini on tyhjä. Pääni on tyhjä. Ei mitään. 
Sitten sinä saavuit, valkoisella hevosella ratsastaen. Kirjeeni pääsi perille sydämeen!

Seuraavalla kerralla esitellään trollivihon aikaansaannokset. Hersyvää materiaalia on luvassa – kokoelmaan kuuluu muun muassa elämän realiteeteista kertova kuvitettu teos: "Rakkaus on kuin porkkana".

Lue myös: 

• Jarno on ruma nimi ja muut häpeän huiput nuoruuden päiväkirjoista

• Saa lukea vain omalla vastuulla eli romanttinen kirjevihko vuodelta 1995

Löysin remonttipuuhastelun keskellä arkistoistani vanhan kirjevihon, jolla kommunikoimme ihastukseni kanssa 11-vuotiaina. Ilmeisesti luokassa kädestä käteen välitettävät lappuset eivät enää riittäneet, sillä rakkaus oli niin suuri. Se nimittäin oli todella suuri: olen kirjoittanut kahteenkymmeneen sivuun 14 kertaa "mä rakastan sua". 

Pidän Snapchatissa joulukalenterinomaista kesäkalenteria (älä kysy miksi, en tiedä itsekään) ja aloin siellä avata salaisen vihon sivuja seuraajilleni. Paljastukset kirvoittivat niin paljon ihastusta ja naurua (lue=myötähäpeää ja vahingoniloa), että ajattelin, että on vain oikeus ja kohtuus, että survon tekstejä myös tänne blogiin.

Kirjevihon tekstit on kirjoitettu ilmeisesti maalis-huhtikuussa 1995, jolloin kävimme viidettä luokkaa. Vihko tarjoaa ainutaatuisen ikkunan paitsi 11-vuotiaiden ihmissuhde-elämään, myös katsauksen ajan kuumimpaan musiikkiin. En viitsi julkaista entisen ihastukseni tekstejä ilman lupaa, joten nämä ovat kaikki minun kirjoittamiani. Tällaista siellä lukee:

26.3.1995: Hei, sä pidät mua varmaan ihan torona ja palikkana, mutta sou (so). Mä ihan oikeasti tarkotan sitä että mä rakastan* sua aina, aina aina ja aina, vaikka olisin naimisissa Tuukan kanssa ja meillä olis 20 lasta. Ihan tosi, äläkä pidä mua ihan nössönä ton takia, koska SE ON TOTTA.
*En tykkää, rakastan
(Toim. huom. Mikä helvetti on toro?)

26.3.1995: Mut ihan oikeesti soitellaan kesällä yms. Mikä on teiän faxinumero? Meiän on 3564835, äläkä unohda. MUISTAKKIN!
(Faksailimme ihan oikeasti tämän tyypin kanssa viikoittain. Ai miksi? 1995.)

26.3.1995: Meidän kannattais varmaan ruveta oleen parempia kavereita ihan niinku oikeessa elämässäkin eikä vaan tässä vihossa. Mutta KÄNÄDÄ!
(Jostakin täysin käsittämättömästä syystä vaikuttaa siltä, että käytimme kuuluisaa Kummeli-hokemaa morjestuksena. Ai miksi? 11v.)

28.3.1995: Just 2 minsaa sitten sain CRANBERRIESIN seedeen (cd:n). En kattonu ROBOCOP 2:ta. Nyt menee Ode to My Family (yllätyitkö?). Ei, se ei oo tuplaseedee (CD).

28.3.1995: Miten mä aion selvitä koko päivän ilman su... su... suklaata? Ei vais, ilman sua! Mä kuuntelen Céline Dionia. Meillä on muuten Célinen (en tiä kuinka päin toi heittomerkki... siis aksentti kuuluu) yks toinen seedee, joku ranskankielinen. Célinehän on ranskalainen oikeesti. Oota. Kävin ihan sua varten laittamassa kutosen. Kuuluu myrskyn ääniä, vaikka on ihana päivä. Mutta ilman sua tää ei tunnu missään.
(Céline Dionin biisi Next Plane Out oli meidän molempien suosikki, ja kuudes kappale The Colour of My Love -levyllä. Muistutan jälleen kerran: 1995.)

30.3.1995: Mulla meni tohon kaikki hopeeteippi, mikä on jäljellä, eli kannattaa arvostaa sitä!
(Liimasin yhdelle sivulle hopeateipistä sydämen. Olis parempi arvostaa.)

Yhtäkkiä tapahtui kummia. Ihastukseni kirjoitti vihkoon pitkän kirjoituksen, missä tunnusti, että on koko ajan vain teeskennellyt rakastavansa minua. Että oikeasti hän ei haluakaan faksailla kesällä, ja että suoraan sanoen olinkin jo vähän rupsahtanut. Poika pyyteli anteeksi tylyä ilmoitusta, mutta kirjoitti, että on kuitenkin parempi, että saan tietää. Sivun lopussa luki "käännä". 

Ja kun sivua käänsi, luki toisella puolella "APRILLIA" ja "alaksää oleen?". Vastasin myöntävästi:

1.4.1995: Tottakai mää alan oleen! Ei se mitään vaikka sun aprillipila oli vähän TOMMONEN. Alux mä kyllä järkytyin tosi pahasti, mutta kun oin lukenut sun kirjees kokonaan, nauroin ihan kippurassa tyttöjen vessan lattialla. Olihan se sit kans vaan aprilliPILA?

1.4.1995: Tykkäätsä koulu-uinneista? Mä vihaan niitä. Tai siis Pyynikki on ihan surkee uikku ja uimaopet on kauheita. Nyt menee MTV:ltä aika usein tuleva Let Me Be Your Fantasy. Sillä laulajalla on ihana ääni! (Ei voita sun ääntäs.)
(Voittaapas, ja on muuten edelleen ihan sairrraan kova biisi.)

4.4.1995: Kyllä mä tajuun kuinka paljon sä tykkäät musta, tunne on molemminpuolinen ja I hope että tää kestää.
(Ei kestänyt.)

5.4.1995: Että mä rakastan sua! Onnex sä vihdoin kysyit! Sanot mulle sitten (lupaatko) päin naamaa kun/jos et tykkää/rakasta musta/mua enää. Mutta ei niin kovasti että mä voisin tehdä itsarin. 

Lisäksi lupasin ihastukselleni, että lopettaisin tupakanpolton hänen vuokseen, jos hän vain rohkeasti sanelisi minulle ehdot. Mutta juhlissa, uutenavuotena, vappuna ja joskus kesällä, ainakin yx rööki kahdessa viikossa olisi PAKKO saada. (Todellisuudessa olin ehkä kerran nähnyt, miten tupakka sytytetään.) 

Eikä hävetä muuten yhtään!

Lue myös:
Jarno on ruma nimi ja muut häpeän huiput nuoruuden päiväkirjoista