Parhaat saamani neuvot

Ihana ystäväni Viivi vinkkasi uudesta must have -sovelluksesta The List App, jossa voi rakentaa listoja mistä hyvänsä. Mistä hyvänsä! Anteeksi vaan, mutta sovellus on niin helppokäyttöinen, että tämä blogi saattaa muuttaa sinne ikuisiksi ajoiksi. 

Tykkään listoista - ihan sikana. Ja listasovelluksessa niitä voi julkistella menemään kuin missä tahansa Twinstassa konsanaan. Mutta jotta ketään ei korpeaisi jo alkuunsa, päätin suomentaa ekan listani ja julkaista sen täällä blogissa. (Tällä ei ole muuten mitään tekemistä sen asian kanssa, että kukaan ei vielä seuraa minua List-sovelluksessa tai ole edes vilkaissut koko listaa.)

Tadaa: 

Parhaat koskaan saamani neuvot (joista suurimman osan olen saanut elokuvista tai keksinyt itse):

  • Pue aina puhtaat alusvaatteet. (Koska on aina olemassa mahdollisuus, että joudut onnettomuuteen ja sen seurauksena sairaalaan, jossa joku takuulla näkee ne.)

  • Pidä aina takataskussa vitsi tai pari. Et koskaan tiedä, milloin sellaista tarvitset.

  • Kun esittelet ihmisiä toisilleen, kerro aina, mistä tunnet heidät. Se on paitsi kiinnostavaa, antaa myös ihmisille jotakin, mihin tarttua (ja lisäksi saat itse puhua jaaritella menemään, koska se on kuitenkin sitä, mitä sinä itse haluat kaikkein eniten maailmassa tehdä).

  • (Katso edellinen) Jos et muista esittelemäsi ihmisen nimeä, voit aina sanoa jotakin tyyliin: "Tässä on Mika, tunnen hänet motocross-kisoista Jemenistä. Mika, tässä on... Hei hitto, mistäs me muuten tunnemmekaan?" Toimii joka kerta.

  • Näytä kuvassa aina hyvältä, jos avaat suusi ja teeskentelet, että sinulle olisi juuri huudettu "YLLÄTYS!"

  • Pyyhi aina tietokoneesi pornosivuhistoria heti.

​...ja sitten kaikki tervetuloa The List Appiin.

6 asiaa, jotka olen oppinut katsomalla Kardashianeja
kimk.png

Läheiset ystäväni tietävät, että sekoan epäsäännöllisin väliajoin ihan älyttömiin (reality)ohjelmiin. Viimeisimpiä pakkomielteitäni ovat Are You the One? ja Million Dollar Listings NY eli niinsanotut tavisrealityt, mutta nyt nuo kirotut Kardashianin siskokset ovat onnistuneet soluttautumaan mieleni telkkarirutiinien sopukoihin. Aloin katsoa sarjaa ensin puolivahingossa telkkarista ja sitten netistä kun en kestänyt elää epätietoisuudessa, mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu. Koska aloitin katsomisen jostakin kahdeksannen kauden puolivälistä, en tajua koko hommasta paljon mitään, mutta nämä seuraavat asiat olen oppinut:

  1. Kardashianit elävät vuodessa 2002 tai jotakin, sillä ne käyttävät koko ajan lankapuhelinta ja niillä on sellaiset pieninäyttöiset, näppäimelliset puhelimet. Burberryt tai Blueburyt tai jotkut ikiaikaiset veivausvehkeet.

  2. Kardashianit tekevät koko ajan kirjaimellisesti kaikkea. Ainakin ne sanovat niin. Toisaalta kyllä minäkin ihan kirjaimellisesti kirjoitan nyt tässä tätä tekstiä. Alankin käyttää sitä itse. "Katsoin eilen kirjaimellisesti kuusi jaksoa Kardashianeja" tai "Minä ihan kirjaimellisesti uskon, että voisin olla Khloé Kardashianille tosi hyvä ystävä." Noin niin kuin esimerkiksi. Krhm.

  3. Kim Kardashianilla on kerta kaikkiaan pakko olla jokin yhteinen geeni Keanu Reevesin kanssa, sillä molemmilla on vain yksi ilme. Hyvännäköinen ilmehän se on - kummallakin - mutta niitä on vain se yksi.

  4. Olisin kusessa Kardashian-maailmassa, koska puolisolle lahjaksi kelpaavat vain autot tai selfiekirjat (kyllä, kokonainen kirjallinen omia selfieitä), eikä minulla ole varaa kumpaankaan. Taloudellisesti tai naamallisesti.

  5. Olisin myös siksi kusessa Kardashian-maailmassa, koska ne asuvat koko ajan toistensa luona enkä minä keksi millään, minne 32 neliön asunnossani majoittaisin siskoni koko perheen kuukausikaupaksi. Kirjaimellisesti vessaan, varmaan.

  6. Kardashianit ravaavat koko ajan Las Vegasissa. Luulen, että niillä on uhkapeliongelma. Tai sitten ne menevät sinne 99c pihvin vuoksi.

 

Tiia SavukoskiComment
5 + 1 x unelmien joulukalenteri

Lapsena en tiennyt mitään siistimpää kuin Milky Way -joulukalenteri. Jokaisen luukun takaa löytyi aina erilainen, joka kerta edellistä isompi suklaaherkku. Hyvänä kakkosena tuli ehkä parhaan kaverini joulukalenteri, joka oli olohuoneen katossa diagonaalisti reunasta reunaan roikkuva naru, johon oli kiinnitetty 24 punaista pussukkaa - jokaisessa toinen toistaan uskomattomampi (lue: kinderlelumpi) yllätys. Nyt kun Milky Way -kalentereita ei enää löydä (enkä kehtaa enää livahtaa naapuriin nauttimaan kaverin joulukalenterista), toivoisin jotakin seuraavista aikuiseen makuun sopivista kalentereista. Kaikkien ajatus pohjaa siihen, että luukusta paljastuu päivä päivältä isompi ja parempi yllätys.

Matkakalenteri
Ensimmäisestä luukusta paljastuu kaupungin sisäinen matka, sitten seutulippu. Sitten voidaankin siirtyä jo junamatkailuun omassa maakunnassa, seuraavaksi reissu naapurikaupunkiin ja jouluaattona luukun takana onkin luonnollisesti sitten luksusloma Pattayalle. Yksinkertaista.
Keneltä: ihmiseltä, jolla on niin paljon rahaa, että voisi syljeskellä siihen päivät pitkät
Kenelle: ihmiselle, joka on loman tarpeessa minulle

Viinakalenteri
No näitä jo onkin, mutta entä jos luukun takaa löytyvän putelin koko kasvaisi eksponentiaalisesti joka päivä? Ensimmäisestä luukusta paljastuisi shottiannos, sitten taskumatti ja niin edelleen, ja viimeisen luukun takana olisi jokin himmeä magnumpullo, jolla pärjääkin sitten ainakin... no, tapaninpäivään, jos rehellisiä ollaan.  
Keneltä: ihmiseltä, joka vie juhliinkin mielikuvituksettoman, mutta aina-niin-ihanan pullon skumppaa
Kenelle: ihmiselle, jonka alkoholi tekee onnelliseksi minulle

Mieskalenteri
Tämä on hankala kalenteri, koska en keksi yhtään tapaa, millä luukkuylläri kasvaisi ilman kokorasistista läppää tai paloitteluverilöylyä, mutta ehkä tämä voisikin olla perinteisemmän kaltainen kuvakalenteri. Puhelimeen napsahtaisi joka päivä kuva kuumasta rakastajasta, ja joka päivä kuvan hottis olisi kuvattu lähempänä luukun avaajan kotia. Mutta ei sillä tavalla ahdistavasti. Sillä tavalla kutkuttavasti vain. 
Keneltä: kuumalta rakastajalta, jolla on piilevä stalkkeriviba
Kenelle: ihmiselle, joka ei säikähdä vähästä ei minulle

Ruokakalenteri
Tämän joulukalenterin huono puoli on sen ankea alku, mutta nihkeää aloitusta kompensoi alati kasvava joulumieli. Ruokakalenterin pointtina olisi nimittäin tarjota kalenterin saajalle joka päivä jouluisa herkkupala. Ensimmäisinä päivinä olisi tyydyttävä joihinkin geneerisiin rusinoihin, pähkinöihin ja karpalosuklaisiin, mutta pian koittaisivatkin tähtitorttujen, kanelipullien ja luksuskonvehtien värittämät juhlapäivät. Vielä parempi on, jos kalenterin antaja ei pärjää keittiössä: jouluaiheista aamiaista, lounasta ja etenkin illallista saa ravintolasta jos toisestakin.
Keneltä: ihmiseltä, jota ei haittaa, että kalenterin saajasta minusta tulee lihava
Kenelle: ihmiselle, jota ei haittaa lihoa minulle

Huumorikalenteri
Yksi maailman parhaimmista joulukalentereista olisi päivittäinen sketsivitsi. Mielellään sellainen, jonka esittää jokin julkisuudesta tuttu henkilö. Minun kaltaiselleni henkilölle olisi unelmien täyttymys, jos Antti Holma julkaisisi jokaisena joulukuun päivänä uuden Sande & Suvi-Tuuli -videon. Pätkä olisi joka päivä hiukan edellistä pidempi ja hauskempi, ja jouluaattona se voisi tulla sitten itse lahjapakettiin käärittynä kuusen alle miettimään, miten vaikkapa erilaisia koirarotuja lausutaan. 
Keneltä: ihmiseltä, jolla on tosi hyvät konnekshonit
Kenelle: minulle minulle MINULLE

...tai sitten voi vaan avata Snapchatin joka päivä ja seurata minun snäppijoulukalenteriani (@tiiamarietta). 

 

Tiia SavukoskiComment
Maaginen raja ja kuinka se ylitetään

Tiedätkö sen parisuhteen maagisen rajan, jonka toisella puolella pidätellään tuhnuja ja toisella puolella lentää vapautunut paska? 

Kun olin sinkku, minun oli täysi mahdottomuus ajatella, että pääsisin jonkun miehenpuolikkaan kanssa jossakin vaiheessa sellaiseen tuttavallisuuden pisteeseen, että uskaltaisin pieraista tai käydä vessassa ilman, että yrittäisin naamioida sitä joksikin muuksi, vähemmän ällötystä herättäväksi toiminnaksi. Nyt olen sellaisessa pisteessä, mutten vieläkään tiedä miten tähän on tultu

Jos joku tietää, voi kertoa. Olen kuitenkin kehitellyt skenaarioita, miten rajanylitys yleensä kenties tehdään.

Vahinko. Sanonta kuuluu: se joka pierua pidättää, pierun ennen pitkää kuitenkin vahingossa päästää. Tai no, jotakin sinne päin. Rehellinen tuhnuttelu voi siis alkaa helpostikin vahingosta. Vahinkorupsuja todennäköisesti pitää kuitenkin päästellä muutama ennen kuin molemmat myöntävät niiden olemassaolon. Ensimmäisten päälle yskäistään. Toisten aikana puhjetaan spontaaneihin aplodeihin. Mutta ennen pitkää koittaa se väistämätön hetki, etteivät äänitehosteet ehdi peittää tapahtunutta. Sitten rupsulle kikatellaan ja seuraava kerta onkin jo helpompi. Kun vahinkopieru on kajahtanut, on matka avoimuuteen myös muiden luonnollisten, mutta intiimeinä pidettyjen ruumiintoimintojen kohdalla lyhyempi. 

Sairaus. Kun kropassa riehuu anteeksipyytelemätön norovirus, on pakko olla rehellinen siitä, mitä se aiheuttaa. Vaikkei ripulia koskaan voi kenellekään toivoa, on se kuitenkin yksi vaihtoehto parisuhteen intiimiyden etenemisen monivalintakokeessa. Parasta ja pahinta on, että tauti tarttuu, ja molemmat joutuvat nöyrtymään noron alttarilla. (Sairastuin itse kerran väkivaltaiseen vatsatautiin vuosia sitten vasta tapailtuani tyyppiä pari viikkoa. Meni kuukausi, ennen kuin hän sai tietää minun karanneeni vessaan tekemään muutakin kuin yökkäilemään.)

Keskustelu. Hämmentävin vaihtoehto on se, että asiasta joudutaan puhumaan. Asiasta voi kuitenkin keskustella monin tavoin ja ilman, että ketään alkaa ällöttää. Toisinaan ei edes tarvitse käyttää asioista niiden oikeita nimiä: kumppanin voi pyytää lisäämään volyymia televisioon tai sonnustautumaan kuulosuojaimiin aina, kun on menossa vessaan. Itse asiassa aiheen voi pukea jopa rakkaudenosoitukseksi, kuten eräs teki. Tyyppi sanoi: "Kaikki on suhteessamme muuten täydellistä. Mutta voi pojat, minä haluaisin pieraista."

Disclaimer: todellisuudessahan minä en piere tai pasko koskaan. Päästelen vaan kukkaistuoksuja ja aivastelen, se riittää.

Tiia Savukoski Comment
Freelancerin viikkokalenteri
free.jpg

Freetyö on rankkaa.

Maanantai: Ah, onpa ihanaa, ettei tarvitse välttämättä herätä aikaisin. Otankin tämän päivän vähän kevyemmin ja käyn vaikka Hesburg- eiku pilateksessa. Pehmeä lasku viikonlopusta ja niin edelleen. Kyllä freetyö on mahtavaa. Mikseivät kaikki tee tätä?

Tiistai: Voi saatana. Mullahan on töitä kasakaupalla. Miksi, oi miksi en tehnyt näitä eilen? Kuolen tähän työmäärään, kuolen ihan takuulla. Jaa, hetkinen. Tänään onkin jokin pressiaamiainen. Ja lehdistölounas. Ja iltapäivällä on joku tilaisuus, jossa tarjoillaan viiniä. Tässähän tulee kauhea kiire. Ja illalla tulee Hottikset. Ja Ensitreffit alttarilla. En (ehkä) kuolekaan.

Keskiviikko: Voi saatanan saatana. Mulla on niin helvetisti töitä, etten selviä tästä millään. Paniikkikohtaus. Stressihäiriö. Niskatkin ihan jumissa. Freelancerin elämä on niin stressaavaa! Miksi kukaan ei ymmärrä? Nyt on kyllä pakko mennä shiatsuun. 

Torstai: Voi saatanan saatanan saatana. Mullahan ei ole yhtään töitä! Millä ihmeellä minä nyt elätän itseni? Mitä minä oikein syön ensi viikolla? Millä maksan vuokran? Menetän kohta työhuoneen, asuntoni ja kaikki ystävät, sairastun keuhkokuumeeseen ja kuolen köyhänä ja yksin vanhat samettihousut jalassa eikä kukaan pyyhi puhelimeni internethistoriaa ja kaikesta saan syyttää sitä, että valitsin freelancerin työn.

Perjantai: Luojan kiitos on perjantai. Niin minäkin sanoisin, jos en olisi freelancer. Mutta kun olen. Tämä on just tätä, kun töitä pitää painaa vuorokauden ympäri ja kaikki viikonloputkin. En minä minnekään afterworkille voi mennä, vaikka kaikki kutsuvat. Toisaalta – en voi kyllä kieltäytyä kutsustakaan. Se olisi epäammattimaista. Minnekäs minä ne söpöt samettihousut paninkaan?

Lauantai: Huoh. Siis mitään ei voi tehdä, kun koko ajan pitää olla töissä. Kyllä minäkin lähtisin museoon ja kirpparille, jos pystyisin, mutta kun täytyy tehdä nämä työt. Pakko varmaan lähteä skumppabrunssille, että saa Instagramiin jotakin sisältöä. Sehän on brändilleni tärkeää. Freelancerina. 

Sunnuntai: Voi saatanan saatanan saatana. Kyllä sitä ihmisen pitäisi edes sunnuntaina saada levätä.

 

Erilaiset Netflix- ja HBO- dokumenttivinkit
netflix.png

Ne, jotka minut tuntevat, tietävät todennäköisesti, että minulla on intiimimpi suhde televisiooni ja internetin suoratoistopalveluihin kuin yhteenkään läheiseeni. Niin intiimi, että uppoudun ja eläydyn joskus katsomiini asioihin vähän liikaa, ja ne jäävät asumaan mielen nystyihin. Jos haluat tehdä elämästäsi hankalaa, seuraa näitä vinkkejä:

Jos haluat tyystin lopettaa nukkumisen...
...katso unihalvauksesta kertova Nightmare-dokumentti Netflixistä. Minulle riittivät ensimmäiset 19 minuuttia. Sen jälkeen en ole voinut mennä sänkyyn ilman yövaloa, kaveria, Frendit-jaksoa ja melatoniinia (enkä silti uskalla nukkua). 

Jos haluat kehittää pakkomielteen...
...katso koukuttava Paradise Lost -dokumenttitrilogia HBO Nordicilta. Kuuluisa rikostapaus on synnyttänyt lukemattomia määriä elokuvia, kirjoja ja dokumentteja, joiden tutkimiseen minun nyt sitten täytyy koko loppuelämäni omistaa. 

Jos haluat ryhtyä pelkäämään kuollaksesi naapureitasi...
...katso HBO:lta järkyttävä, superkiinnostava dokumenttisarja Jinx, joka kertoo Robert Durstista. Hänen ansiostaan olen itse kertonut läheisilleni kaiken, mitä tiedän kaikista naapureistani - sen varalta, että minut löydetään Hietalahden satama-altaasta paloiteltuna matkalaukkuun.

Jos haluat seota täysin miekkavalaisiin...
...katso shokeeraava Blackfish-dokumentti tappajamiekkavalaista Netflixistä. Dokumentti on pysäyttävä, ja miekkavalaat ovat uskomattomia. Parasta on, että niistä löytää lukemattomia määriä pätkiä YouTubestakin, eikä elämässä sitten tarvitse enää juuri muuta tehdä. Samalla voi seota muihinkin mereneläviin, kuten mustekaloihin, rauskuihin ja meritähtiin, ja lopulta rakastua palavasti David Attenboroughiin

Tiia SavukoskiComment
4 x kauheimmat kauneushoitolakokemukset

Yhteistyössä Jolie spa.

Sain blogin kautta upean tilaisuuden käydä luonnonkosmetiikan tyyssijassa Jolie spassa hemmotteluhoidossa. Voin vilpittömäsi mainostaa kyseisen puljun olevan siitä hyvä, että hoito on kaikkea sitä, mitä hemmottelevalta kauneushoitolakäynniltä odottaisi. Hoidot tapahtuvat henkilökohtaisessa huoneessa (jossa ei kuulu paperisermin takaa ääniä esimerkiksi toisen asiakkaan intiimialueen karvoituksennyhtämisprosessista). Hoitoihin ei liity ainuttakaan häiriötä. On kynttilänvaloa, ambient-musiikkia, lämmitettyä sänkyä, teetarjoilua ja sydämellinen ammattilainen, joka pitää sinusta huolta alusta loppuun. Eikä tuputa pakolla tuotteita, joita et halua. Vaan aina eivät ole asiat ihan näin hyvin. Pelkästään omalle kohdalleni on sattunut muun muassa seuraavaa:

Horror-hieronta
Varasin elämäni ensimmäisen hieronnan eräästä tamperelaisesta yrityksestä teini-ikäisenä. Hieronta-aikoja myi komea nuorukainen, joten odotin hierontaneitsyyteni menetyksen olevan vähintäänkin taianomainen kokemus. Öljytyn kreikkalaisen lihaskimpun sijaan sainkin hierojakseni juicetukkaisen (juicetukka: kalju päälaki, mutta takaa pitkät hiukset), salihousuisen Jounin, jolla oli hengitysvaikeuksia vaikuttavan kokonsa vuoksi. Jouni ei myöskään poistunut huoneesta tai kääntänyt katsettaan siksi aikaa, kun riisuuduin (tiedättehän sen, kun ei tiedä, mitä kaikkea pitää riisua, ja jos tyyppi ei kerro, sitä on ihan tampiona että mitä hemmettiä tässä nyt pitäisi tehdä), vaan hengitteli menemään siinä vieressä silmät killillään. Loppujen lopuksi on myönnettävä, että Jouni oli tosi hyvä työssään, vaikkei ihan tarjonnut odottamaani aistikasta kreikkalaishemmottelua.

Happohoito
Vuosi 2007 oli lopuillaan, kun menin syväpuhdistavaan kasvohoitoon hoitolaan, jota ei (kas kummaa) ole enää olemassa. Kyseessä oli tämä tämmöinen salisyylihappohively (varmasti juuri tämän niminen), jota hoitaja minulle suositteli. Nesteet olivat niin vahvoja, että ne olivat syövyttäneet purkeista etiketit puhki, ja tyyppi valeli ihan nauramatta naamani kauttaaltaan väärällä tökötillä. Ihoni paloi pahasti ruvelle, ja leuassa on edelleen merkkinä hapon syövyttämä arpi. Korvaukseksi kärsimyksistäni sain uuden happohoidon, jipii! En koskaan käyttänyt tarjousta hyväkseni. Ylläri.

Maaninen manikyyri
Sain silloiselta poikaystävältäni 19-vuotislahjaksi elämäni ensimmäisen manikyyrin Tampereelle juuri avattuun trendikkääseen hoitolaan (sellaiseen, missä oli varmaan puhallettavia huonekaluja ja laavalamppuja). Varasin ajan puhelimitse, ja kun astuin sisään liikkeeseen, kerroin, että minulla on lahjakortti. Kukaan ei kysynyt nimeäni. Istuin tuoliin ja välittömästi hoitaja alkoi väkivaltaisesti viilata kauniita, pitkiä, luonnollisia kynsiäni niin lyhyiksi, että nahkaan sattui. En uskaltanut sanoa mitään, koska en ollut aikaisemmin käynyt kynsihoidossa. Ajattelin kenties, että tällä tavalla niitä manikyyrejä tehdään. Puhtaalta pöydältä ja niin päin pois. Kolmatta kynttä nahkoihin asti runnoessaan hoitaja kysyi: "Onko sulla ennen ollut rakennekynsiä?" Tajusin, että ne luulivat minun tulleen joihinkin muovikynsihommiin, kiskaisin käteni hänen otteestaan niin sähäkästi kun pystyin ja rääkäisin: "Manikyyri! Manikyyri!" Loppuhoito menikin sitten miellyttävästi hoitajan ihmetellessä, missä kumman tynnyrissä minä olin manikyyrioppini saanut.

Anna-Kaisa-kuontalo
Tein yläasteikäisenä hiusmallikeikkoja. Vaikka kampaajakäynti ei ehkä ihan hemmotteluhoidosta menekään, voi se parhaimmillaan olla ihana rentoutushetki, jolloin päänahka hierotaan ja tukka laitetaan vehkeillä, joita ei koskaan löytyisi omasta kodista. Vaan ei tällä kertaa. Minulle leikattiin samanlainen tukka kuin Anna-Kaisa Hermusella. Toivon, että minua ei ymmärretä väärin: hermus-tukassa ei ole mitään vikaa. Paitsi jos se on 14-vuotiaalla tytöllä. (Laittaisin tähän kuvan itsestäni, jos niitä olisi, mutta jotenkin mystisesti ovat kaikki kuvat siltä ajalta tuhoutuneet.)

hermunen.png
Tiia SavukoskiComment
5 x mää kuolen, koska Antti Holma on niin hauska

Olen tässä viimeisen viikon sisällä pakottanut melkein kaikki läheiseni katsomaan YouTubesta viisi videota, koska kun itse katsoin niistä ensimmäisen, luulin että kuolen, koska en saanut henkeä.

Sanotaanpa tämä nyt vielä kerran: Antti Holma on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut. Enkä minä nyt puhu siitä show'sta, jolle minulla on vieläkin tosi kovat odotukset, vaikka ensimmäinen jakso ei ihan vienytkään mukanaan. Puhun nyt Sanden ja Suvi-Tuulin seikkailuista, joita Holma on käsittääkseni täysin huvikseen ja palkatta videoinut kotonaan minun ilokseni. Videot eivät ole ihan tuoreita, joten todennäköisesti moni on jo nähnyt ne, mutta ehkä ei, koska minäkään en suurena Holma-fanina ollut (eikä kukaan läheisistäni, jonka tietoisuuteen olen ne väkisin survonut). Päätin siis paikata maailmassa repsottavan aukon. Katso nämä. Jos et tykkää, voit miettiä missä on lähin rotko, johon voit syöksyä. 

(Olin myös tosi hilkulla pissata housuun, joten kannattaa käydä vessassa ensin.)

(P.S. Mistä tuollaisia Yankees Yoncé -paitoja saa?)

https://www.youtube.com/watch?v=5b7lK3rREJY

https://www.youtube.com/watch?v=ZqBoSA-mC6Y&t=205s

https://www.youtube.com/watch?v=JDu37V1Oduc

https://www.youtube.com/watch?v=JWghU4uKJ8Y

https://www.youtube.com/watch?v=pZXY0sdMTUQ

Tiia SavukoskiComment
Tuotteet, jotka näyttävät seksivälineiltä (mutteivät ole sitä) (tai ainakaan en usko niin)

Oletko koskaan huomannut, että aivan tavallisessa marketissa on runsaasti tuotteita, jotka voisivat olla suoraan Fifty Shades of Grey -elokuvasta (tai Pussyman 77:sta), vaikka niissä ei ole mitään eroottista?

Keittiötarvikeosastolta löytyy paljon tuotteita, joiden muotoilu tai tarkoitus ovat epäilyttäviä. Puikulakaulin, muusisurvin, hedelmäpuristin. Lisäksi muotoilu on modernia kuin kristallidildoissa konsanaan. On kromia, marmoria ja sileitä pintoja, manuaalivehkeitä ja motorisoituja välineitä. Sitten ovat tietenkin pienelektroniikkaosaston hieromasauvat, jotka eivät varmaan ole jääneet keneltäkään huomaamatta. Päivittäiskosmetiikkaosasto ei ole ehkä ensiajatukselta eroottisimmasta päästä, mutta "ergonomisesti" muotoillut shampoo- ja deodoranttipullot tai hiusharjat saattavat panna (see what I did there?) kenet tahansa ajattelemaan toisin.  

Koko potin korjaa kuitenkin lemmikkitarvikeosasto: valjaita, kaulapantoja, raippoja ja hihnoja sekä pitkulaisia, pastellivärisiä muovileluja, joiden pinnassa on juuri sinun karvaturreasi miellyttävä tekstuuri:

koiranlelut.png

Am I right?

 

Tiia SavukoskiComment
Ensitreffit synnytysosastolla ja 3 muuta ohjelmakonseptia
ensitreffit_kattarilla.png

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen kausi alkoi tällä viikolla ja ai etän että kuinka tämä tyttö siitä nauttii. Muistatteko, kun ensimmäinen kausi alkoi, ja kaikki taivastelivat sitä, miten sekopäinen konsepti on kyseessä? Ja oletteko huomanneet, kuinka se ei enää tunnu ollenkaan kreisiltä? Nyt kanavayhtiöiden pitäisi tietenkin kiipiä takaisin järkyttävyysasteikon kärkeen ja keksiä jotakin uutta ja ihmeellistä. Siksi olenkin kehittänyt muutaman ensitreffi-ohjelmakonseptin, jonka tiimoilta Ylen, Maikkarin tai Nelosen edustajat voivat vapaasti ottaa minuun yhteyttä (meiliosoite löytyy tuolta sivupalkista). Tässä ne tulevat:

Ensitreffit kiinteistökaupoilla
Ammattilaiset Kiinteistökuningatar-KaisaMiljonääri-Mira ja vaikka Tuomas Enbuske valitsevat hakijoiden pohjapiirrustusmieltymysten perusteella parit, jotka tapaavat toisensa asuntolainasopimuksen kirjoitushetkellä sponsoripankissa. Pari jos toinenkin saattaa kuvausten aikana intoutua remontoimaan asuntoaan, jolloin ohjelmaan saadaan koukuttavaa matskua myös remppa- ja sisustusohjelmien ystäville. (Huom! Frii voi myös ottaa allekirjoittaneeseen yhteyttä.)

Ensitreffit sukupuolitautitesteissä
Lääkealan ammattilaisista koostuva tuomaristo kahlaa hakeneiden sinkkujen joukosta sellaiset testitulokset, jotka parhaiten soveltuvat toisilleen. Yhdessä sitoudutaan olemaan niin kauan, kuin taudin hoito kestää. Ohjelman tunnarissa lauletaan kyllä satiaiset parhaiten yhteen soppii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin. Sen pääsponsorina toimii RFSU. 

Ensitreffit keittiössä
Tässä taatusti menestyksekkäässä konseptissa yhdistetään suomalaisten kaksi suosikkirealitya, kokkiohjelma ja sinkkuohjelma, ennennäkemättömällä tavalla. Ammattilaiset analysoivat ohjelmaan hakevien sinkkujen jääkaapit ja keittotaidot, ja mätsäävät parit yhteen heidän ostoskoriensa perusteella. Parit sitoutuvat kokkaamaan ja syömään yhdessä kaikki päivän ateriat 12 viikon kuvausten ajan (ja laittamaan kaikki reseptit nettiin). Tuotantoyhtiö pyrkii luomaan parin välille jännitteitä esimerkiksi erilaisten oliiviöljyjen muodossa.

Ensitreffit synnytysosastolla
Ammattilaisista (ehdotan Super-Marjoa, Väykkäri-Valeriaa ja vaikka Tuomas Enbuskea) koostuva raati käy läpi sinkkujen hakemukset ja hedelmöittää naiset sokkona heille sopivien miesten spermalla. Pariskunta kohtaa toisensa ensi kertaa Kättärillä yhdeksän kuukautta myöhemmin juuri sillä hetkellä, kun tapaavat myös yhteisen jälkeläisensä. Ensimmäinen tuotantokausi herättää kohua, mutta ajan myötä ohjelma vakiintuu lapsia haluaville luonnolliseksi tavaksi saavuttaa tavoitteensa (vrt. American Idol niille, jotka haluavat tehdä levyn).

(Kuva muokattu. Alkuperäinen nyysitty Maikkarin sivuilta. Ja kuten huomaatte, minuun voi ottaa yhteyttä myös kuvanmuokkaustehtävissä.)

7 x megamokat
megamokat.png

Toimituksen blogissa muisteltiin eilen tuoreita ja ei-niin-kovin-tuoreita stipluja henkilökohtaisessa elämänhistoriassa. No, näitähän riittää:

"Mikä mun nimi olikaan?" Olin yläasteikäinen, kun isovanhemmallani oli pyöreät synttärit. Matkustimme kauas Pohjois-Karjalaan ja tiesin, että kun pääsemme, perille, on tupa täynnä sukulaisia, joita täytyy tervehtiä. Hermoilin, että osaan käyttäytyä oikein ja asiallisesti ja halusin oppia ainakin kourallisen nimet. Mummolan olohuoneen seinusta oli vuorattu tuoleilla, joista jokaisessa istui ihminen, jonka olin varmaan joskus tavannut, ja jolle minun piti esitellä itseni yhdessä tuskallisessa letkassa. Isosiskoni meni reippaasti edeltä: "Moi, mä oon Emmi." Ja minä perässä: "Moi, mä oon Emmi." 

"Siinä oli hyvä juoni." Olin Belgiassa au pairina vuonna 2003, ja minut pyydettiin yllättäen naapuriin kaitsemaan lapsia, jotta nuoret vanhemmat pääsisivät elokuviin. Ilta sujui muuten hyvin, mutta ainoa ongelma oli, etten osannut vaihtaa kanavaa televisiosta, kun olin laittanut sen päälle. En myöskään osannut sulkea sitä. Kun lapset jo nukkuivat ja vanhemmat tulivat kotiin, tuli tuutista pehmopornoa. Minua ei kutsuttu naapuriin uudelleen.

"Unohdin." Olimme asuntonäytössä perheeni kanssa, kun olin seitsemänvuotias. Minulla oli lyhyt, hulmuava mekko, jota oli mukava pyöritellä. Nousin kaksikerroksisen paritalon rappuset ylös ja pelleilin ylätasanteella. Äitini pakotti minut lähtemään, kun siskoni huomautti, ettei minulla ollut alushousuja. 

"Unohdin. Taas." Olen kenties joskus aiemminkin kirjoittanut siitä, miten inhottavaa on, kun unohtaa salille lähtiessään tavaroita. Milloin unohtuu pyyhe, milloin shampoo ja milloin sukat. Alushousujakin unohtuu toisinaan. Eräänä surullisenkuuluisana kertana, kun lähdin salille treenivaatteissa, unohdin pakata mukaan housut. En millään halunnut pukea hikisiä jumppahousuja enää suihkun päätteeksi jalkaan, joten kävelin ylpeänä naisena kotiin pelkät sukkahousut jalassa. 

"En olisi oikeasti halunnutkaan sitä työtä." Hain joskus kymmenen vuotta sitten Taloustutkimukselle töihin, ja minut kutsuttiin ryhmähaastatteluun. Olin hiukan myöhässä, ja juoksin Vallilassa sijaitsevalle toimistolle tukka putkella. Ovella oli mies, jolle pahoittelin vuolaasti antavani huonon ensivaikutelman, kun tulen myöhässä haastatteluun. Mies vakuutti, ettei minulla ole hätää. Hän opasti minut huoneeseen, jossa ei ollut ketään muita, ja avasi powerpoint-esityksen. Ensin hän selitti kysyvänsä muutaman taustakysymyksen. Asuinpaikkaa, ikää ja sensellaista. Ajattelin, että olin ymmärtänyt ryhmähaastattelun konseptin väärin. Sitten hän kysyi, kuinka monta savuketta poltan päivässä. Ihmettelin kysymystä hiukan, mutta vastasin, että en kyllä polta yhtään. Joskus juhliessa, mutten päivittäin. Sitten mies valitteli, että nyt on tapahtunut kyllä virhe, sillä nyt haettiin ihmisiä, jotka polttavat vähintään viisi savuketta päivässä ja minä ajattelin, että mikä ihme tupakkakiintiö Taloustutkimuksen työntekijöillä oikein on. Sitten mies sanoi, että joutuu nyt kuitenkin antamaan minulle sen 20 euron lahjakortin Stockmannille, kun olin kerran tullut tutkimushaastatteluun asti, vaikken edes tupakoinut tarpeeksi. Kiitin ja lähdin.

"En olisi oikeasti halunnutkaan sitäkään työtä." Minua haastateltiin Mango-myymälässä avoinna olevaan työpaikkaan silloin, kun ensimmäinen liike avattiin Aleksanterinkadulle Helsinkiin. Minua hermostutti valtavasti, ja viimeisen vaiheen haastattelutilanne oli rakennettu mahdollisimman pelottavaksi. Olin silloin pimeästi töissä, ja kerroin kuumottavassa pitkän mahonkipöydän yli käydyssä haastattelussa, että minulla ja silloisella työnantajallani tikittää "biologinen kello", ja että meillä on "sanaton" sopimus, että lopetan, jos löydän jotakin parempaa. En saanut työtä. 

"En tiedä, mitä sille tapahtui." Elämäni ehkä noloin kommellus kävi, kun olin silloisen poikaystäväni kanssa Turkissa lomalla joskus vuonna 2002. Olohuoneessa oli lepolasset, jotka taittuivat löhöasentoon vipua vääntämällä. Emme niitä kauheasti käyttäneet, koska lojuimme lähinnä altaalla. Yhtenä päivänä yritin koota sohvaa pystyasentoon, mutta se ei millään suostunut menemään. Runnoin ja rynkytin minkä kykenin, kunnes sohvasta kuului terävä raksahdusten sarja ja sen välistä alkoi tippua kaukosäätimen palasia. Koska olimme 19-vuotiaita, emme osanneet hoitaa tilannetta oikein (eli mennä respaan kertomaan, kuinka kävi) vaan panimme kaken palaset muovipussiin ja kannoimme pussin toiseen kaupunginosaan yleiseen roskikseen. Ensin kaukosäädintä kyseli siivooja, seuraavana päivänä respavirkailija ja lopulta jopa hotellin johtaja. Hän epäili, että olimme varastaneet säätimen ja survoneet sen matkatavaroihimme. Tarjosin hänelle auliisti (ja vilpittömästi, krhm) mahdollisuutta tutkia laukkumme lähtöpäivänä. Hän ei suostunut, mutta muistutti, ettei kaukosäädin toimi muissa televisioissa. Lähdön hetkellä respavirkailijat vielä kuiskasivat hiljaa "hei mitä sille kaukosäätimelle oikeasti kävi?"  Vakuutimme, ettemme tienneet ja lähdimme lentokentälle. Vannoin itselleni ja seuralaiselleni, etten koskaan kerro. Reisillehän sekin näköjään meni.

Rusina onkin rypäle ja muut oivallukset
rayban.png

Kuvassa säteidenkieltäjä-klubimestarini rentoutumassa biitsillä.


Tajusin tällä viikolla (vessassa istuessani. Mistä muuten johtuu, että parhaat ideat tulevat aina vessassa?), että Ray-Ban -aurinkolasimerkin nimi on funktionaalinen. Ray-Ban estää auringonsäteet - kirjaimellisesti. Miksi oi miksi en ole tajunnut tätä koskaan aikaisemmin?

Tuore oivallukseni sai minut ajattelemaan kaikkia muitakin asioita, joiden yhtäkkinen ymmärtäminen on tuntunut sekä ilmiömäisen nerokkaalta että tuhottoman ääliömäiseltä siksi, ettei ole tajunnut asiaa aiemmin. Täytän viikonloppuna 32, joten pliis kertokaa kommenttiboksissa jos on jotakin muuta, mitä minun pitäisi siihen ikään mennessä oivaltaa.

N-Y-T nyt! Olin arviolta 23-vuotias kun tajusin, että lähtölaskenta än-yy-tee-nytissä oikeasti tavataan sana nyt, eikä lorutella huvikseen sattumanvaraisia äänteitä. Ennen tätä oivallusta olin ajattelematta olettanut, että laskea voisi ihan yhtä hyvin skii-blää-flem-NYT!

Hurry up: Olin 14, kun oivalsin, että isäni hoputus horioppia ei ollutkaan kiinnostava ja eksoottinen hevostermi, vaan suomalaisväännös varsin tavanomaisesta englanninkielisestä sanonnasta hurry up.

Rusinat ovat viinirypäleitä. Tämän tajusin (onneksi) aika paljon ennen 23-vuotissyntymäpäiviäni, mutta oivallus oli kenties sitäkin voimallisempi. Siis rusina onkin kuivattu rypäle! Vieläkään en tosin ymmärrä, miksi niitä tehdään. Tai pannaan pullaan. 

Idea on englanniksi idea. Tiedän, että monella muulla on sama harhaluulo, joka minulla oli 13-vuotiaaksi asti, enkä tiedä kuka törppö sitä tuolla levittelee, mutta sellaista sanaa kuin aidiör ei ole olemassakaan. Se on idea. Ilman ärrää.

Talpap: Hävettää myöntää, mutta olin vasta parikymppinen kun oivalsin, että nimitys, jolla perheessäni kutsuttiin talouspaperia, tulikin vain sen lyhennelmästä ostoslistassa tai lehtimainoksessa. "Tiia, muista ostaa talpappia!" Luulin, että talpappi oli jokin nokkela perhevitsi, kunnes tajusin, että ostoslistassa lukee tal. pap. 1 pkt.

A-oikeudet. En edes kehtaa myöntää, kuinka lyhyt aika on siitä, kun tajusin, että että anniskeluoikeuksia on A-, B- ja C-tasoisia. Onkin yhtäkkiä katsokaas niin, että A ei olekaan vain lyhennys anniskelusta. A-oikeudet ei siis tarkoita samaa asiaa kuin anniskeluoikeudet. Minäkin tiedän sen (nyt). 

 

Tiia SavukoskiComment
Helvetti on paikka, jossa on liian vähän majoneesia
helvetti.png

Helvetissä auringonkin tiellä on koko ajan pilvi. Muttei kokonaan, vaan sillä tavalla vittumaisesti, että näkee, mikä sieltä pilkottaa.

 

Luulit varmaan, että kesällä ei korpea mikään? Korpeaapas. Olen kerännyt sellaisia asioita kauniiden kesäpäivien aikana puhelimeni muistiinpanoihin, kun en ole viitsinyt valittaa. Kun kävin muistiinpanot läpi, tajusin, että ne kuvailevat varmasti sitä, millaista helvetissä on. 

Olen varma, että helvetti on paikka, jossa on käsienkuivaimia, jotka puhaltavat liian kuumaa ilmaa vauhdilla, jolla kaksivuotias puhaltaa synttärikynttilänsä. Jos et ole koskaan nähnyt kaksivuotiaan puhaltavan, voin kertoa että voimakkuus on suunnilleen tätä luokkaa: phuh.

Helvetin ravintolassa tarjoillaan annoksia, joissa on aina liian vähän kastiketta tai majoneesia. Eikä sitä saa lisää. Voissa ei ole siellä yhtään suolaa, ja pakkasaltaasta ovat Kingis-minttupuffetjäätelöt aina loppu. 

Sen kylpyhuoneissa on suihkut, joista tulee vettä niin harvassa ja niin huonolla paineella, että suuttimen alla kastuu vain, jos tamppaa siinä edestakaisin. Lämpötilan säätely on lainattu maallisesta helvetistä eli Brittein saarilta, jossa kuuma ja kylmä vesi tulevat täysin keskiaikaisesti eri vääntimistä, eikä lämpötilaa saa millään sopivaksi. 

Helvetissä musiikkia kuunnellaan tehokkaiden äänentoistolaitteiden sijaan matkapuhelimien ja läppärien omista kaiuttimista, ja joka toinen biisi on Nopsajalkaa. 

Kun helvetissä lakataan kynnet, on kynsilakkapullo aina lähes tyhjä. Mutta ei tarpeeksi tyhjä. Juuri sen verran täynnä, että lakan kuvittelee vielä riittävän kaikkiin kynsiin. Mutta se ei koskaan riitä.

Helvetti on paikka, jossa pikkuhousut ovat aina hiukan liian pieniä, juomalasien reunat säröillä ja kännykän näytön valosäätö juuttunut himmeimmälle. 

Tiia SavukoskiComment
6 x amerikkalainen päivittäistavara

Vietin keväällä pari kuukautta New Yorkissa, ja vaikken oikeasti haluaisi sanoa paikasta mitään kielteistä, koska rakastan sitä niin paljon, on minun pakko raportoida hämmentävistä tuotteista, joita jokaisen amerikkalaisen elintarvikekaupan hyllystä löytyy. 

Sukupuolitesti. Ei - kyse ei ole sukupuolitautitestistä, vaan testistä, jolla voi kotona testata, kumpaa sukupuolta naisen vatsassa kasvava cashew-pähkinä edustaa. Varmasti täysin luotettava ja Dr. Shubwayakarmabamalamadingdongin suosittelema.

Hammaspaikka. Kyllä, Amerikan vakuutusperusteisen terveydenhuoltojärjestelmän pakottamana kaikki happohyökkäyksen valtaamat surkeat sielut voivat paikata hampaidensa reiät yksinkertaisesti (ja turvallisesti) itse kotona. Ei ole ollenkaan olemassa riskiä, että edellä mainittu sielu nielee paikkamateriaalin ja tukkii sillä reiän sijasta vaikka henkitorvensa.

Kaikkea vesimelonin makuisena. Vesimeloni on hyvää, vesimeloniesanssi ei. Eivätkä varmaan myöskään ne väriaineet, joilla vesimelonikarkkeihin ja -purukumeihin tehdään tummanvihreitä, vaaleanvihreitä, vaaleanpunaisia ja mustan siemenen värisiä osioita.

Naisten korvatulpat. Ne ovat kirkkaan pinkit, ja nanomillin miesten korvatulppia pienemmät. (Ja nerokkaat, koska ostin niitä. Kolme pakettia. Hups.)

Tyhjät lääkekapselit. Jotta voisit vaikka naamioida tulevalle uhrillesi tarkoitetun lamaannuttavan huumeen aspiriiniksi tai salakuljettaa kokaiinia tullin läpi. Tai, tiedäthän, kehitellä oman lääkekapselin. Minun omaani tulisi sitä suussa sihisevää karkkijauhetta, joka alkaisi porista ja paukkua mahassa vasta, kun kapseli sulaa. Buhahaha.

Fat free -karkkeja. Kaikissa tuotteissa, joissa on kuusi kiloa sokeria, muttei yhtään rasvaa, muistetaan mainita, että ne ovat rasvattomia. Tosin tottahan tuo. Saisinko yhden vesimelonin makuisen?

EDIT: +1: Vajayjay-lätkä. Nykissä asuva ystäväni lähetti minulle juuri kuvan kaupasta löytämästään tuotteesta, jonka nmi on CAMEL-NOT, ja joka on osastoa swim essential. Se on lätkä, joka sujautetaan bikinien alaosaan, ja sillä vältetään camel toe. Todellakin oleellinen tavara uimarille.

Tiia SavukoskiComment
Lyhyt Neiti Etsivä -sanasto
neitietsivät.png

Muistatteko Neiti Etsivä -kirjat? Nuo ihanat, jännittävät, mutta ah-niin-lapsille-sopivat, soveliasta romantiikkaa ja jännitystä sisältävät nuortenkirjat? Minä ainakin muistan järkyttyneeni kovasti, kun sain tietää, että niitä ei kokonaisuudessaan ollutkaan kirjoittanut sairaan helmeksi muijaksi tituleeraamani Carolyn Keene (miten olisi voinutkaan, niitähän oli jotain 6700), vaan joukko ammattikirjailijoita, jotka kaikki esiintyivät samalla nimellä. Oli miten oli, he osasivat (tai suomentaja osasi) käyttää kaikissa kirjoissa yhdenmukaista sanastoa, joka kuuluu jotenkuten näin: 

Hauskannäköinen 
Itse Neiti Etsivän Paula Drew'n poikaystävä Ned Nickerson on hauskannäköinen, salskea nuorimies, sosiaalinen ja supliikki, sellainen amerikkalainen unelmapoikaystävä, joka kaikilla pitäisi olla. Komeaksi häntä ei uskallettu sanoa siksi, etten minä ja muut kirjoja lukevat 10-vuotiaat vaan osaisi ajatella häntä seksuaalisena olentona. Ehei, Nick ei näyttänyt hyvältä. Nick oli hauskan näköinen, vähän niinkuin Barbien poikaystävä Ken, jolla on sukupuolielinten tilalla huomiota herättämätön kuhmu, ikään kuin vahingossa siihen ilmestynyt. En tiedä teistä, mutta minun mielestäni Paavo Pesusieni on hauskan näköinen. 

Vaaleaverikkö 
Kuka on enää 80-luvun jälkeen kutsunut ketään vaaleaveriköksi? Vaalea, vaaleatukkainen tai blondi, me sanomme. Mutta ei, Carolyn Keene -kollektiivi, joka on poliittisesti, seksuaalisesti ja etnisesti sitoutumaton järjestö (joka ei sisällytä tuotantoonsa kuitenkaan punatukkaisten, vaaleaverikköjen ja ristiveristen lisäksi muita "etnisyyksiä") puhuu hiustenvärin sijasta mieluummin verestä. Koska se on lapsille sopivampaa. 

Nakella niskojaan 
Jouduin googlaamaan, mitä niskojen nakkelu tarkoittaa. Kun olin ala-asteella ja luin Neiti Etsiviä, puhelimessani ei ollut Googlea. Siinä oli johto ja numeronappulat, ja kuulokkeen alla tarra, jossa luki 112. Jokaisessa kirjassa joku kuitenkin nakkeli niskojaan vähintään kolmesti, ja joka kerta minä mietin että MITÄ HITTOA SE TEKEE. Kohauttelee ilmeisesti olkiaan. Tai jotain. Mitä helvettiä, en minä tiedä. Vieläkään. 

Tiia SavukoskiComment
Yhdyssanaturhakkeista

Tässä maailmassa on koko liuta yhdyssanoja, joiden toinen osa on täysin tarpeeton. 

Vesihana. Käy jollakin tavalla järkeen, sillä onhan joissakin hanoissa myös olutta, limua, soodaa ja jopa viiniä. Itse asiassa haluaisin mielelläni kotiin mieluummin sellaisen kuin tuon iänikuisen vesihanan. Sponsorit hoi! 

Käsihanskat. Yhdyssana varmaan syntyi, kun joku yritti survoa hanskoihin jonkin muun ruumiinosan. Niin sen on oltava.

Selkäreppu. Olen vakuuttunut, että tämä yhdyssana juontaa juurensa 80-luvulle, jolloin nuoriso ei tiennyt mitään coolimpaa kuin repun roikottaminen toiselta olalta lötkönä pitkin kylkeä. Julkisen yhdyssanan neuvosto päätti sitten tulevaisuuden lupauksien hartioita säästääkseen lisätä sanan selkä siihen repun eteen, jotta kaikki tietäisivät, mihin se oikeasti on tarkoitettu. Smart move.

Kynäpenaali. Uskon, että tämän yhdyssanan muodostamisessa on ajateltu valtakunnallista likaisten sananmuunnosten ehkäisyprojektia. Olen itsekin kirjoittanut siitä joskus ennenkin, teksti nallepenaalista (tirsk) löytyy täältä

Pyyhekumi. Liittyy läheisesti edelliseen. Tämä yhdyssana tuli tarpeeseen lähinnä silloin, kun oli 9-vuotias ja kumi yksittäisenä sanana nauratti niin paljon, että housuun lirahti hiukan, vaikkei oikein tiennyt miksi, ja sen eteen oli lisättävä pyyhe, jottei olisi ihan pervo.

Paitapusero. Sanani eivät riitä. Tai - itse asiassa riittävät! Koska voin napata tuosta yhdyssanasta kumman hyvänsä osan käyttööni, eikä sen merkitys muutu miksikään. Miksikään. Miksikään. 

Säilytyspurkki. Tai oikeastaan kaikki sanat, joiden ensimmäisenä sanana on säilytys. Säilytyskomero, säilytyslaatikko, säilytyskotelo. Mitä ihmeen muuta varten ne olisivat olemassa?

Juomapullo. Öööö - oikeasti? Olenko minä muka ainoa, jonka päivittäiseen toimintaan liittyy juominen niin oleellisesti, etten kyllä ajattele pullon olevan tarkoitettu juuri mihinkään muuhun kuin siihen, että saan kietoa huuleni sen ympärille ja kaataa sisällön janoisesta kurkustani alas? Paitsi tietysti jos siinä on vaikka Lasolia. Tai Parkettipesua. Tai mäntysuopaa. Tai Putkimiestä. Äh, okei. Hyväksyn tämän yhdyssanan (hiukan vastahakoisesti).

Top 5: New York

Jos joku ihmisparka eksyy tähän blogikirjoitukseen Google-haun kautta ja etsii hyödyllistä tietoa Nykin-matkaansa varten, haluan sanoa hänelle seuraavat sanat:

Olen pahoillani. Menetät tärkeää tietoa ja takuulla kourallisen aivosoluja, jos luet tämän. Surffaile rauhassa eteenpäin vaan. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Noniin! Kolme viikkoa Nykissä on mennyt tuosta vaan. Tänä aikana olen saanut paljon ihania kokemuksia ja ehtinyt tehdä vaikka mitä williä ja creiziä. Highlightit puuhistani tulevat tässä. Ihaninta New Yorkissa on ollut...

  1. ...kun sain kotiini sekä Pottery Barnin että Williams-Sonoman katalogin. Frendeistä tuttuja liikkeitä, molemmat! Kumpikin sijaitsee muuten arviolta kolmentoista metrin päässä kotioveltani, mutta en ole koskaan käynyt niissä. Mutta nyt ymmärrän, mistä Frendeissä puhuttiin!

  2. ...kun Andy ja Erin alkoivat vihdoin seurustella. Kyllä, olen maailman parhaassa kaupungissa, ja olen katsonut Netflixistä kaikki The Office -sarjan amerikkalaisversion kaudet. Niitä on yhdeksän.

  3. ...kun sain idean, että perustan The Container Storen Suomeen. (Se on mahtava! Siellä on laatikoita ja purnukoita ja telineitä ja pussukoita ja tuiki tärkeitä tarpeellisia tavaroita silmänkantamattomiin!)

  4. ...kun keksin, että telkkarista.com -palvelusta voi katsoa Temptation Island Suomen viimeiset jaksot. Kyllä, olen maailman parhaassa kaupungissa ja katson suomalaista ihmissuhderealitya internetistä.

  5. ...kun näin näyttelijä Sam Rockwellin harjoittelemassa lassoamista Thompson Square Parkissa. Vaikka julkkisbongaus ei ole arvoasteikolla kenties kaikkein korkeimmalla sijalla, pitää lassoamisesta saada mielestäni lisäpisteitä. Tämä on jo melkein samalla sijalla Bradley Cooper -selfieiden kanssa. On on. Onhan?

Bubbling under: ...kun bongasin kulmakaupat nimeltä U Don't Know Nothing Produce ja Ha Ha Fresh Deli (kuvassa).

Tiia SavukoskiComment
New York on vähän niinkuin Manse: se ei ole pääkaupunki, mutta silti aika helmi
newyork.jpg

Joku, joka on lukenut tätä blogia pari vuotta sitten, muistaa ehkä lähtöni työharjoitteluun New Yorkiin ja sen kunniaksi syntyneen Manhattan Cocktail -blogini.

Nyt olen lähdössä New Yorkiin uudestaan, tällä kertaa pariksi kuukaudeksi, enkä ole perhana soikoon ehtinyt lesoilla sillä yhtään! Otan vahingon takaisin läpikäymällä ihan ensimmäisen New Yorkin -matkani muistiinpanoja vuodelta 2012.

Maanantai 28.5.2012: ensimmäinen päiväni New Yorkissa ja päivä, jona kotiuduin, koska annoin rahaa kerjäläiselle.
"Annoin ekan dollarini kerjääjälle. Pyörätuolimiehelle Brooklynissä. Se halusi lainata puhelinta. En suomiliittymällä viitsinyt, niin annoin doltsun sitte. Täällä tuntuu jo melko kotoisalta."

Tiistai 29.5.2012, päivä jona menin sekaisin Erittäin Tärkeistä Julkimoista.
"Vein Tuomon ja Evun syömään Spice Marketiin Meatpacking Districtille. Terassilta spotattu Nigel Barker! Ja EHKÄ Jared Leton takaraivo. Ja poislähtiessäni näin Teen Momin Catelynnin ja Tylerin! OMG OMG!"

Keskiviikko 30.5.2012, päivä jona suurkaupunki haisi perseeltä.
"Aamulla lähdin kävelemään Riversidea alas. Rumaa seutua, ei yhtään kaunista. Meri välillä tuoksuu, välillä stinkkaa äässiä."

Torstai 31.5.2012, päivä jolloin vihasin turisteja ja riipaisin yksin kännit.
"En oo kyllä koskaan nähnyt näin paljon lippiksiä, t-paitoja, kameroita ja vyötäröllä pidettäviä kännykkäkoteloita. Ajattelin, että on virkistävää olla luvalla turisti, mutta tää on liikaa. EN KESTÄ."

"Table for one -illallisella. Juon toista viinilasillista ja alan olla hiukan huppelissa, mutta vannon, että tää ravintola soittaa mun iTunesia. Mitenköhän ne on päässy mun musiikkiin käsiksi?"

Perjantai 1.6.2015, päivä jona aloin dissata Suomea ja tajusin olevani helppo (ja ryhdyin punomaan ovelia soittolistajuonia).
"Nyt tulin syömään The Meatball Shopiin. Täällä jopa tällaisissa supercooleissa paikoissa on ystävällinen palvelu (vrt. Siltanen). Ja täälläkin muuten soitetaan mun iTunesia. Tietty täytyy tunnustaa, että mun iTunes on aika helppo, koska se sisältää lähinnä Stevie Wonderia ja Erykah Badua. Jos kuuntelisin DJ Boboa, ne tuskin soittaisi sitä. Ehkä kokeilen: lataan tänään sitä mun iTunesiin ja tuun tänne huomenna kuuntelemaan, miten käy."

Tällaisia hyödyllisiä muistiinpanoja odotettavissa!

Tiia SavukoskiComment
Realityohjelmat pohjoiskarjalaisittain

Uusi suosikkiohjelmani Temptation Island Suomi (miksi se ei muuten ole nimeltään Viettelysten Saari?) on saanut minut miettimään, millaisia realityohjelmat olisivat, jos ne sijoittuisivat kaikki Pohjois-Karjalaan (josta sarjasta tuttu Simo eli pohjoiskarjalaisittain Simmo on kotoisin). Varmaankin jokseenkin tällaisia:

Trinny ja Susannah Tohmajärvellä
Jo vuosikausia pitkäjänteistä työtä naisten paremman pukeutumisen eteen tehneet brittiläiset tv-tähdet kohtaavat Pohjois-Karjalassa uransa pahimman haasteen, kun pyrkivät löytämään tarpeeksi porukkaa Tohmajärvellä tekemiinsä extreme-muodonmuutoksiin. Televisiolähetyksen yleisö joudutaan muodon vuoksi tilaamaan Joensuusta.

Hulluna häämekkoihin Rääkkylässä
Rääkkyläläisen Varman morsiusliikkeessä käy kuhina, kun vaativat morsiamet etsivät puettavaa suurta päiväänsä varten. Täällä ei mietitä, onko mekko olkaimeton tai A-linjainen, vaan sitä, millainen leningin kuuluu olla todistaakseen, ettei sulhanen ole morsiolleen sukua, vaikka sukunimi onkin sama.

Ensitreffit Kiteellä
Kuusi pahaa-aavistamatonta sinkkua mätsätään ammattilaisten toimesta pariskunniksi. Ensimmäiset deitit järjestetään Kiteellä - miten parit selviävät koitoksesta? Viimeisessä jaksossa pariskunnat joutuvat tekemään vaikean päätöksen: jäädäkö Kiteelle vai ei? Ohjelmalle ennustetaan valtaisaa somesuosiota hashtagilla #kitteelläkellistetyt. 

Au pairit Kontiolahdella
Deittejä, ravintoloita, uusia tuttavuuksia? Niitä ei näille au paireille siunaannu. Realitysarja seuraa kolmen amerikkalaisen au pairin eloa Pohjois-Karjalan ei-niin-jylhissä maisemissa. Tiedossa ainakin kulttuurishokkeja hirvimetsällä ja folkmusiikkifestareilla. Huumoria ohjelmaan takaavat paikallisen tilallisen Kaukon murreoppitunnit.

Katsoisin.

Disclaimer: rakastan sekä Pohjois-Karjalaa että Temptation Islandia, enkä tarkoita pilkata niitä tällä postauksella. Rakkaudesta ne hevosetkin potkii ja niin päin pois. 

 

Tiia SavukoskiComment
Paavo vai Lassi ja 5 muuta ikuista arvoitusta

1. Miksi joissakin nilkkureissa on vetoketjut jalan ulkosyrjässä? Eihän tämä voi olla mikään vasenkätisten juoni?

2. Ovatko Calvin & Hobbes oikeasti suomeksi Paavo & Elvis vai Lassi & Leevi? Ja jos ne ovat molempia, mitä kaikkea muuta ne voisivat olla? Aku & Möttönen? Petteri & Kapu? Myky & Hassan? Mahdollisuudet ovat rajattomat!

3. Miksi kummassa markettien heviosastojen numerovaa'at on aina rivitetty kahdeksalla tai yhdellätoista numerolla? Miksei kymmenellä? Numeroita kuten 116, 120 ja 89 on ihan mahdoton löytää nykyisellä systeemillä. Ne olisi paljon helpompi löytää, jos rivit olisivat kymmennumeroisia ja -nappisia. Kamoon, en voi olla ainoa, joka tämän on keksinyt.

4. Olenko minä oikeasti neitsyt vai leijona? Oikeasti. Kuka päättää, mihin horoskooppien raja vedetään? Minä ja moni muu rajapäivänä (23.8.) syntynyt saattaa elää epätietoisuudessa koko ikänsä. Oikeasti tiedän kyllä olevani leijona, koska neitsyet ovat ihan meh (paitsi tietenkin ne neitsyet, jotka lukevat tätä. Te olette ihan parhaita. Älykkäitä. Kauniita. Ettekä yhtään nipoja. Tietenkään.) Tosin en haluaisi koskaan luopua kyvystäni sanoa "en tiedä, olenko neitsyt". HAHAHA.

5. Miksei EU tai joku, joka päättää asioista (vaikka Mark Zuckerberg) ole vieläkään päättänyt, onko kerrostalon pohjakerros universaalisti nolla vai ykkönen? Aina saa hävetä.

6. Kuka se Feat Pitbull oikeasti on? 

Tiia SavukoskiComment