Olen ollut vajaan viikon verran Tampereella vanhempieni, siskoni ja tämän perheen luona. Perheen pikku tyrannia (ja mailman ihaninta tyttöä) nyt jonkin aikaa vierestä seurattuani aloin miettiä, mitä tapahtuisi, jos aikuinenkin käyttäisi kolmevuotiaan argumentteja jokapäiväisessä elämässään?

Esim.

Paikallislehden mielipidegallupissa:
"Minusta 16-vuotiaillakin pitäisi olla äänioikeus."
"Miksi?"
"Nokun minä haluuuuun!"

Työpaikalla:
"Pomo, haluaisin keskustella kanssasi nyt siitä palkankorotuksesta."
"No, firman taloudellinen tilanne on kyllä melko huono, mutta ainahan keskustella voi. Millä perusteella mielestäsi ansaitset palkankorotuksen?"
"Minä ha-lu-an!!"

Lounastauolla:
"Ottaisin caesarsalaatin suklaakastikkeella."
"Hmm, meillä ei ole caesarsalaattia ollenkaan listalla – ja suklaakastikekin on loppu. Saisiko olla jotain muuta?"
"Minä HALUAN caesarsalaatin! Haluan haluan haluan. Aaaaaaaaaa!!!!"

Hississä:
"Menen kutoskerrokseen."
"Voin painaa nappia puolestasi. Itse jään vitosessa."
"EIIIIIIII!!! Minä halusin painaa sitä nappia! Minä halusin! MINÄ!"

Television keskusteluohjelmassa:
"Valtion talousarvioesitykseen lasketaan mukaan sote-uudistukseen tarkoitettu määräraha. Uudistus toteutetaan ensi vuoden alusta alkaen."
"Millä perusteella päätös uudistuksesta tehtiin?"
"Minä halusin. Minä haluan. Haluaaaaaaaan! Ha-lu-an! ÄITI!"

Muistathan höystää jokaisen haluamisen jalan polkemisella, maahan heittäytymisellä, päättömällä kirkumisella ja itkuraivareilla. Toimii.

Kuva: knowyourmeme.com

Syksy lähestyy, ja nuoriso alkaa kansoittaa asuntomarkkinoita opiskelijakaupungeissa. Pari vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuokra-asuntomarkkinoita Helsingissä seurattuani julistan itseni juhlallisesti päteväksi jakamaan riekaleisille opiskelijasieluille neuvoja aiheesta.

(drumroll)

Kiinteistövälityksen sanakirja à la Kustaa!

”Valoisa”
Kun asuntoilmoituksessa kerrotaan asunnon olevan valoisa, tarkoittaa se yleensä sitä, että siinä on ikkuna. Jos olet onnekas, niitä on useampia.

”Kaupunkinäkymät”
Kaupunkinäkymillä retostelu asuntoilmoituksessa tarkoittaa yleensä sitä, että ikkunasta näkee toisten ihmisten räppänöistä sisään. Positiivista kaupunkinäkymissä on se, että ne tarkoittavat sitä, että asunnossa on ikkuna(t).

”Puistonäkymät”
Jälleen, asunnossa on onneksi joku räppänä. Puistonäkymät tarkoittavat kuitenkin sitä, että lähikauppaan on yleensä tosi pitkä matka. Siis ainakin 700 metriä (huoh).

”Kompakti”
V*tun pieni. Pätee niin ”kompaktissa” keittiössä (keittokomero), ”kompaktissa” vaatehuoneessa (kaappi) kuin ”kompaktissa” pikkukaksiossakin (yksiö alkovilla).

”Teho-”
Aivan sairaan pieni, mutta saattaa näyttää vähän suuremmalta ilman huonekaluja. Niin kuin öö jokainen asunto. Esim. ”tehokaksio Punavuoressa”.

”Charmikas”
Putki- ja julkisivuremontit tulossa vuoden sisään.

”Yksilöllinen”
Esim. ”yksilöllinen pohjaratkaisu”. Jos löydät tämän termin asuntoilmoituksesta, voin taata, että kämppä on asuntomarkkinoilla sitä, mitä jotkut kutsuvat kohteliaasti tyylimarkkinoilla ”persoonalliseksi”: what the what -osastoa.

”Vaaleasävyinen”
Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Vai onko joku muka oikeasti nähnyt joskus suomalaisessa, vuokralla olevassa kerrostalokämpässä purppuranväristä tapettia? Sitähän minäkin.

"Hyvin kalustettavissa"
Vrt. myös ”tästä saat sisustettua itsellesi ihanan kodin” tai "vaaleat pinnat tarjoavat hyvän pohjan sisustukselle". Tämä tarkoittaa yleensä, että lip lap läp blop.

Kas näin! Näillä neuvoilla selviät kiinteistövälitysviidakosta sujuvammin kuin uskotkaan! Onnea asunnon etsintään!

 Kuten moni muukin, vietin viikonloppuni Flow-festareilla. Tungoksessa ja käsirysyn keskellä viiniä siemaillessani ja ah-niin-ihanien Haimin tyttöjen tahtiin hytkyessäni aloin miettiä, miten outo konsepti onkaan se, että ihmiset survoutuvat varsin sankoin joukoin katsomaan lajitovereitaan soittamassa ja laulamassa.

Oikeasti, kun pysähtyy miettimään, että ihmiset maksavat itsensä usein kipeäksi lipuista (jotka oikeuttavat heidät joko eturiviin puristautumaan hengiltä tai takariviin tuijottelemaan toisten takaraivoja ja banaanikärpäsen kokoisia bändiläisiä ja ostamaan ylihinnoiteltuja juomia siinä sivussa), joiden vastineeksi saa kuulla samaa musiikkia, minkä voisi kotona kuunnella levyltä ja katsella niiden soittajia, jotka ovat kuitenkin samanlaisia kuin kuvissa, niin onhan se nyt vähän hassua.

Sama ilmiö toistuu ainoastaan esittävässä taiteessa (tanssi, teatteri), muttei missään muussa kulttuurin lajissa. Joo, ostammehan me kirjoja ja maksamme museoiden pääsylipuista, mutta kuinka moni maksaisi siitä, että näkee

• Tuomas Kyrön kirjoittamassa seuraavaa hassunhauskaa romaaniaan keskikaupungin kapakassa

• Miina Äkkijyrkän veistelemässä peltilehmiä maatilalla

• Eliel Saarisen luonnostelemassa uutta hotellia Helsingin keskustaan

• Hans Välimäen pilkkomassa tomaatteja ja leivittämässä kanapihvejä?

Niin. Miksei muilla kuin muusikoilla voi olla keikkoja?

...no, okei, Eliel Saarisen näkemisestä missä vaan maksaisin kyllä, sillä olisihan se nyt ihme, jos näkisi jonkun edesmenneen henkilön. Ja toki, kirjailijat lukevat joskus töitään ääneen kirjakaupoissa. Mutta noin niinkuin ylipäätään, tulisiko tunkua, jos lippujen hinta alkaisi kahdeksastakymmenestä eurosta? Enpä usko.

(Kirjoittaja lienee lähinnä katkera siitä, ettei norjan puolitoistametrisen vartensa ansiosta onnistu oikeastaan koskaan näkemään ainuttakaan keikkaa survoutumatta eturiviin. Siis olihan se Alicia Keys ihan yhtä ihana niiltä valtavilta ruuduiltakin kun oikeasti?)

Kenen (muun kuin muusikon) keikasta maksaisit?

Aiemmin Kustaassa: Juhlat kuin julkkarit

Kuva The Knifen Flown avaiskeikalta

Kannattaa aina joskus kutsua joku ulkopaikkakuntalainen, tai vielä parempaa, ulkomaalainen (mielellään jostakin järjettömän kauniista merenrantakaupungista, jossa vesi on aina turkoosia, viini halpaa ja herkullista sekä rakennukset satoja vuosia vanhoja) omaan pikku kotikuplaansa puhkomaan siihen oikein lehmän kokoisia reikiä. Tajuaa taas paremmin, millaisessa paikassa sitä oikein tulee elettyä.

Minun elämääni on onnekseni tällä viikolla ollut sulostuttamassa eräs espanjalaisvieras. Hän halusi heti tultuaan mennä uimaan, koska Helsingissä on viime päivinä ollut tosi kuuma (hän ei taida muuten vieläkään uskoa, ettei Itämeri ole järvi). Halusin viedä hänet jollekin kauniille uimarannalle, mutta aika- ja budjettisyistä päädyimme Hietsuun, joka (vaikka se ei ole suosikkini) on kuitenkin ihan oikea uimaranta, tosi iso ja silleen. Ja arvaatteko mitä hän sanoi (irvistäen)?

"Tämähän on kuin Tšernobyl."

Ja arvaatteko mitä? Katselin ympärilleni ja totesin, että sehän on ihan oikeassa. 

Elämä on kyllä mukavaa, kun on 12-vuotiaan huumorintaju. Kuten esimerkiksi eilen, kun tuijottelin uutta suosikkisarjaani Remontoijia (Remontoijat on australialaissarja, jossa etsitään Aussien parasta remontoijaa suorittamalla haasteita ja remontoimalla kämppiä. Sarjassa on vilahtanut tähän mennessä myös yksi kenguru, jess).

Eilisen jaksossa remontoijat olivat kunnostamassa kunnantaloa pienessä australialaiskaupungissa, jonka nimi sattui olemaan Darra. 

...paitsi että tässä jaksossa darra on ihan toisenlainen kuin yleensä.

Remontoijien tehtävänä on luoda kokoontumistila, josta darralaiset voivat olla ylpeitä. Veikkaan, että sen tulee sisältää esim. säkkituoleja, pimennysverhot ja loputtomat varastot sipsejä.

Omistautuakseen tehtävälle sen vaatimalla tavalla, kilpailijat ovat itsekin kunnostuksen ajan darrassa.

Töitä on paljon ja ne on tehtävä hyvin, sillä kaikki tietävät, että darraa tulee kunnioittaa.

Kuten sanottu, kaikki ovat haasteen aikana darrassa, myös juontajat.

Joskus darran onnistuu voittamaan ja tuhoamaan.

...mutta darra ei koskaan unohda. Emmekä me koskaan unohda darraa (paitsi kunnes on seuraavat juhlat).

Tuomiopäivän darra on tunnetusti yksi pahimmista.

...sillä se saattaa vaikuttaa koko elämään.

Mutta joskus darraa täytyy ottaa kuin härkää sarvista ja näyttää sille, kuka on pomo. Tai nauttia siitä.

Kuvat screenshoteja osoitteesta katsomo.fi

Ei voi olla muuta kun perjantai, jos....

...ei malta odottaa sitä, että pääsee töihin, koska kun sinne pääsee, pääsee myös pois. Joissain paikoissa korkataan päivän päätteeksi ehkä pullo tai lähdetään pikkuisen aikaisemmin kotiin. Koska on perjantai!

...8 kilometrin työmatka vaihteettomalla pyörällä sujuu kevyesti lauleskellen. Paaaljon kevyemmin kuin vaikkapa maanantaina. Yhtään ei myöskään haittaa se, että pyörän on edellisenä iltana jättänyt kotipihan sijasta ravintolan edustalle, ja siksi joku omaa perjantaitaan viettänyt kaupungin kulkija (jota esimerkiksi maanantaina kutsuisin ihan toisenlaisella nimellä) on päättänyt jättää sen koriin tuliaisiksi hampurilaisravintolan ryttääntyneen pussukan (joka ei edes sisällä enää yhtään nugettia) ja nyhtää irti pinnan, joka pitää lokasuojaa paikallaan. Tänäänhän on perjantai!

...työmatkalla vastaan tulevien kulkijoiden ja pyöräilijöiden naamat eivät ole yhtä massiivisella norsun**tulla kuin vaikkapa maanantaina. Joku saattaa hymyilläkin, ja uskaliain rohkenee kenties vienosti nyökätä tervehdykseksi. Koska nyt on perjantai! Ja ne, jotka ovat yhtä kyrpiintyneen näköisiä kuin aina, joutuvat takuulla viikonloppuna töihin. Suckers! Lälläslää! Mulla on tänään perjantai!

...jengi alkaa töissä jo lounaan jälkeen vedellä takkeja hidastetusti niskaan (paitsi tänään, koska tänään paistaa tietenkin aurinko koska tänään on tietenkin perjantai!) ja palaveerata lähinnä perjantaipullon aukaisuvuorosta, -metodista ja kristillisen tasajaon varmistamisesta. Onhan se nimittäin perjantai!

Hyvää viikonloppua!

(Mainitsinko, että tänään on perjantai??)

Rakastan lainausmerkkejä eli hipsukoita (minulla on myös jo lähes ongelmaksi paisunut riippuvuus sulkumerkkeihin ja ajatusviivoihin, mutta siitä lisää toiste). Lainausmerkkien avulla saa kaiken kuulostamaan täysin väärältä. Kuten: 

Voi, miten "kaunis" teidän lapsi on!

Voi, miten kaunis "teidän" lapsi on!

Voi, miten kaunis teidän "lapsi" on!

(Tämä tuli mieleeni, kun näin people.comissa uutisen Jamie Bellin ja Evan Rachel Woodin tuoreesta poikavauvasta: The couple have welcomed a “beautiful” son, her rep confirms to PEOPLE. “Parents and baby are all doing well,” the rep says. Sitaattia merkkaavat hipsukat on sijoitettu tässä esimerkissä valitettavan epäonnisesti.)

Sitäpaitsi ihminen on selkeästi järkevimmillään sormihipsukoita miimitellessään (OMG! Haluaako joku muukin ihan välttämättä heti tuollaiset hipsukkatatskat?).

...kas näin hän onnistui survomaan reilusti yli puolet alle 800 merkin jutusta sulkumerkkien sisään. I rest my case.

Olin viime viikonloppuna ystävieni kanssa Kansalaistorin kirpputorilla Helsingin keskustassa myymässä nurkkiin kertynyttä sälää ja kaapintäytteitä pois. Jos olet koskaan käynyt kirpputorilla, tiedät vähän, millaista porukkaa siellä liikkuu. Jos olet koskaan käynyt myymässä kirpputorilla, tiedät pikkuisen paremmin, millaista porukkaa siellä liikkuu. Käyn kirppiksellä myymässä ainakin kerran kesässä, ja joka kerta muistan uudelleen nämä jo unohtamani kirpputorin arkkityypit, jotka sieltä aina löytyvät (suosittelen muuten pelaamaan näillä bingoa kaverin kanssa - ensimmäinen, joka bongaa kaikki viisi, tarjoaa toiselle torikahvit):

Tyyppi A. Myyjä, jonka kaikki tuotteet ovat aitoa nahkaa, umpinaista kultaa, kiillotettua hopeaa, lyijykristallia, kotimaista koivua tai autenttista mitälie ja joka parkkeeraa ensimmäisenä paikalle mukanaan rekkalastillinen kynttilänjalkoja, posliinifiguureita, kompasseja ja miekkoja. Aina kun hän myy jotain, on hinta "vain sinulle".

Tyyppi B. Asiakas, joka jättää olkalaukkunsa myyntipöytiin siksi aikaa, kun hypistelee pöydällä olevia sinksuttimia ja vetää karmeat paskaraivarit heti, kun toinen asiakas luulee hänen olkalaukkuaan myyntitavaraksi. Kaksi sanaa: oma vika.

Tyyppi C. Myyjä, joka ei ole "ensi kertaa pappia kyydissä" (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja kokee velvollisuudekseen kouluttaa kaikkia ympärillä olevia myyjiä siitä, miten kirppiksellä tulee toimia. Sama tyyppi on usein myös tyyppiä A.

Tyyppi D. Asiakas, joka haluaa koskettaa jokaista myyntipöydällä olevaa tuotetta, vaihtaa niiden järjestystä ja myllätä koko pöydän ihan loputtomaan sotkuun (no, okei, siinä oli ryysykasa jo ennenkin, mutta silti) eikä silti osta mitään.

Tyyppi E. Lapsiasiakas, joka on onnesta täysin soikeana hänelle 10 sentillä myymäsi maailman turhimman kinderyllätyksen vuoksi, ja joka tekee koko raskaasta myyntipäivästä sen arvoisen.

Bongattu myös: myyjä, joka kieltäytyi myymästä romanipariskunnalle mitään. Kas tässä, avoin paheksuntani, ole hyvä.

Bingo!

P.S. Mainos: ylijääneet tavarat plus muita hyviä herkkuja voi hakea pois Kaivarin Kanuunasta perjantaista alkaen.

Ei, tämä ei ole historiallinen artikkeli kieltolain aikaisesta kossuliikenteestä. Tämä on vinkkipalsta, jonka keskeisenä ajatuksena on jakaa neuvoja siitä, millä tavoin alkoholia kuljetetaan onnistuneesti festareille ilman, että jää ruumiintarkastuksissa siitä kiinni.

Tässä ovat sellaiset neuvot, joita olen muilta kuullut tai itse onnistuneesti soveltanut.

Leipätemppu. Kuulin juuri nerokkaasta leipätempusta, jonka tekijä oli kovertanut limppuun viinapullon menevän reiän. Valitettavasti limpputemppu oli mennyt reisille, sillä ovela portsari oli käntystä huolimatta löytänyt pullon. Tämä panee silti miettimään, minne kaikkialle muualle pullonpaikan voisi kovertaa (vankilaohjelmista tuttu raamattuklassikko tulee ensimmäisenä mieleen).

Ei laatu, vaan määrä. Mitä pienempi pullo, sitä helpompi se on piilottaa ja sitä useampia niitä mahtuu. Sukkaan, suuhun, nutturaan, meikkipussiin, taskuun, housuntaskuun, povariin, takintaskuun... Ja hyvällä säkällä yksi tai useampi selviää tarkastuksesta, vaikka osa takavarikoitaisiinkin.

Metsä puilta -huijaus. Röyhkeimmillä ihmisillä käy yleensä uskomattomin munkki. Laita törkeän iso pullo laukkuun sellaisenaan ja yritä kulkea portista pullo kädessä. Kädessäsi oleva pullo viedään, mutta laukkuun ei edes viitsitä katsoa.

Haudankaivaja. Leikittelen itsekin joka vuosi ajatuksella, että kävisin Suvilahdessa kaivamassa pari tarkoin valittua kuoppaa rommijemmaa varten ennen Flowta. Joka vuosi tämä jää kuitenkin tekemättä vaivalloisuutensa ja arvaamattomuutensa vuoksi (mitä jos pullohaudan paikalle rakennetaan lava tai baaritiski?). Toinen vaihtoehto olisi (ainakin Suvilahdessa) survoa puteleita sadevesiränneihin viikkoa ennen festareita.

Onko teillä hyviä salakuljetustarinoita tai -temppuja? 

Jotkut sanat eivät kuulosta yhtään siltä, mitä ne ovat. Minun mielestäni nämä seuraavat ovat sellaisia.

1. Klitsu. Kuulostaa tavallaahn juuri siltä, mikä onkin. Kostea, salattu, ehkä pimeä paikka. Ei ehkä ihan kellari, mutta "alakerta".

2. Öylätti. Ehtoollisen sijaan liimaisin tämän Nalle Puh -kirjan sivuille Möhköfantin ja Pahkon kaveriksi.

3. Slipari. Kuulostaa kielarilta, eikä oikeastaan lainkaan konservatiiviselta villaliiviltä.

4. Lompsa. No tämä ei ainakaan kuulosta siltä, että se sisältäisi rahaa (muista myös lähisukulainen limpsa).

5. Mansetti. Tämän heittäisin Tyynelle valtamerelle sukeltelemaan delfiinien kanssa. Tai sijoittaisin sen pöytälaatikkoon kynsiviilan ja pinsettien väliin. En missään nimessä rullaisi sitä kynttilän ympärille.

+1. Etarit. Kuulostavat kuulemma etanan hampailta, etuhampaiden tekohampailta tai hyppyritukalta, eikä suinkaan otsahiuksilta.

Kuvassa osmankäämi, joka kuulostaa Taikuri Luttisen sutkautukselta ja näyttää makkaralta. #doublefail

Nuortenlehden toimituksessa tuossa naapurissa mietittiin tänään, kumpi on parempi ilmaisu: otsa- vai etuhiukset. Minun oli pakko rynnätä paikalle ilmoittamaan oma kantani: etarit. Etuhiukset eli etarit. En tiedä, onko tämä taas joku manselainen juttu, mutta itse tajusin vasta muutama vuosi sitten, että kaikki eivät kutsukaan etareita etareiksi, vaan joksikin ihme otsikseksi.

Erään naapuritoimituksen toimittajan mielestä etarit kuulostavat etuhampaiden tekareilta.

No? Otsis vai etarit?

Kuvassa nuorempi Tiia ja oikeaoppiset etarit.

1. Se, että on koko ajan hiki ja täytyy jatkuvasti käydä suihkussa tai uimassa. Siis huh. Onpa hankalaa.

2. Säärikarvoja pitää olla lakkaamatta höyläämässä. Tämä yhdistettynä huonoon rahatilanteeseen (ja siihen, että partaterät maksavat noin puolitoista miljaardia kappale, ja siihen, että ne ovat kuulemma kertakäyttöisiä) johtaa nirhaantuneeseen, puolikarvattomaan nahkaan.

3. Aamuisin on kesähepeneissä liian kylmä, mutta päivisin on pitkähihaisessa liian kuuma. Ja sitten alla on kuitenkin koko ajan oltava ne bikinit (ks. kohta 1).

4. On niin lämmin, että pitää juoda jotakin koko ajan, mutta Helsingin kaupunki ei tarjoile saniteettimahdollisuuksia totanoinniin, odotapas, öö -- yhtään missään. Ihmekös, että porukka kuseksii nurkkiin, kun ei kaupungissa ole yhtään ilmaista yleisövessaa. Helsinki, ota pliis mallia New Yorkista, joka sallii (ja jopa rohkaisee) ihmisten hengailun kaduillaan ja puistoissaan.

5. Jogurtticashewpussin sisällöstä tulee tämän näköinen (plussaa tässä on tietenkin se, että nyt niitä pähkinöitä ei tarvitse tarjota kenellekään, jesss).

Tässä maailmassa, jossa elämme, on monta eri tapaa luokitella ihmisiä lokeroihin: koulutus, työpaikka, sukupuoli, sukupuolinen suuntautuminen, kansallisuus tai vaikkapa poliittinen puoluekanta. Mielestäni mielenkiintoisempia ovat sellaiset pikkuruiset luokittelut, joita teemme puolihuomaamattomasti lähes päivittäin, ja jotka saattavat loppujen lopuksi painaa sosiaalisen arvostuksen vaakakupissa paljon enemmän kuin joku keskustalaisuus.

Kahvi/tee
Itse myönnän ennen arvostelleeni ihmisiä sen mukaan, juovatko ne kahvia vai teetä. Kahvi-ihmiset olivat minun (kahvi-ihmisen) mielestä jotenkin helpommin lähestyttäviä, koska niillä oli sama pahe kuin minulla. Teetyypeissä oli pakko olla jotain vikaa, eikös tee ole terveellistäkin? Nyt teetyypit ovat mielestäni supercooleja. Siis mikä pointti siinä kahvissa koskaan olikaan?

Pc/mac
Tämä on erittäin voimakkaita tunteita herättävä jaottelu, johon en perehdy sen enempää näpytellessäni tässä tällä minun macbookillani, joka on muuten täysin virukseton, ilmaakin kevyempi ja erittäin miellyttävä käyttää helppotoimintoineen.

Bisse/siideri
Tämä on mielestäni ihan erityinen jaottelu, koska pakan voi aina halutessaan sekoittaa väliinputoajalla: lonkero. Tosin bisseihmiset taitaa pistää lonkeron samaan kastiin siiderin kanssa. Luoja tietää miksi (ne on just sellasia).

Mehujää/kermajäätelö
Käyn aikuisiän kamppailua näiden kahden välillä. Lapsena oli jotenkin helpompaa valita mehujää, mutta nykyään kermajäätelö vetää yhä useammin myös puoleensa. Tuntuu pahalta, koska kaikkihan tietävät, että yksi tie pitäisi valita ja sillä myös pysyä. Syytän kyllä myös näitä Solero-tyyppisten jätskien tehtailijoita, jotka ovat sotkeneet tämän lähes täydellisen systeemin yhdistämällä molemmat elementit. Ne ovat varmaan kermajäätelöihmisiä. Jotka ovat kateellisia mehujäätyypeille.

Niin. Kenen joukoissa sinä seisot?

Kuvassa karhulalainen posso, jonka ostaja on varmaan jonkun mielestä paska, koska tämä on ostanut sen Melissan leipomosta eikä Leistiltä.

HNMKY ilmestyy aina, kun yritän kirjoittaa Hmm. Mikä on yllättävän usein. HNMKY.

Siwa. Onkohan tässä taustalla joku diili? Alepaa ei autocorrect nimittäin tunnista. "Alempana", se ehdottaa. Niin, just, ehkä YkkösBonus -arvoasteikolla.

PricewaterhouseCoopers. Tällä iPhone rankaisee, kun yritän kirjoittaa englanniksi priceless. Kannattaisi vissiin pitäytyä omassa äidinkielessä.

Sortovalta muuntautuu muotoon Sortavalassa (kylä Karjalassa, Venäjällä). Coincidence?

Kellojallu. Mmmmitä?

Onneksi puhelin lisää sanavarastoonsa myös uusia sanoja sitä mukaa, kun niitä käytetään. Siksi puhelimeni sanakirjastosta löytyy nyt myös helmiä, kuten PLÄÄÄÄÄÄÄÄH, helmee (duh) ja #määhaluunmuuttaamaalle.

Huumorikanava Comedy Central alkaa tänä kesänä esittää Funny or Die -puuhastelijoiden nettineronleimausta Drunk Historya televisiosarjana. En ole varma, onko se ässintä mitä olen koskaan nähnyt vai maailman typerin juttu.

Sarjan pointti on, että joku random dude tempaisee armottomat kännit ja kertoo kameralle oman versionsa jostakin kuuluistasta historiallisesta tapahtumasta. Tämän kännitarinatapahtuman sitten näyttelevät eturivin koomikot kuten Michael Cera ja Jack Black sekä tietenkin Will Ferrell. Alunperin muutaman minuutin pituisina nettijaksoina esitetty sarja saa ensi-iltansa 9. heinäkuuta.

Onhan tuo ihan hauskaa, mutta jaksaako sitä puolta tuntia katsoa?

Jouluspesiaalissa nähdään (lähes) kaikkien lilyläisten suosikki Ryan Gosling. (Ja pelkästään Ryan riittää syyksi katsoa klippi.) Mukana myös Eva Mendes ja loistava Jim Carrey, joka sai minut melkein pissaamaan housuun. Kannattaa katsoa!

Edit: Neljän katsomiskerran jälkeen olen vakuuttunut, että Drunk History - Christmas Special on ainakin yksi ässimmistä jutuista, mitä olen koskaan nähnyt. Muista Drunk History -webisodeista en mene takuuseen. Nekin löytyvät jouluspesiaalilinkin kautta.

http://www.youtube.com/watch?v=1VgVp0VX

Kukaan ei ole koskaan Lilyssä kysynyt, mistä blogini nimi Mua lemmitkö vielä, Kustaa? tulee, mutta aion silti nyt kertoa sen. (Koska internetin ulkopuolella minulta on kyselty sitä paljon. Siis jos kolme kertaa lasketaan paljoksi.)

Tiedättehän, kun luo käyttäjätunnusta johonkin internetpalveluun? Tai luo nimeä oman kodin langattomalle verkolle? Tai keksii nimeä pubivisajoukkueelle? Sitä haluaisi keksiä jotain mielipuolisen siistiä ja nerokasta, sellaista, joka saa ihmiset miettimään, miten cool ja fiksu ja nerokas ja mielipuolisen oivaltava tuon keksijä onkaan. Samalla sen pitäisi ehkä kertoa jotain itsestä tai kiinnostuksen kohteista ja erottua (positiivisesti) joukosta (ei niin kuin esimerkiksi "AssWipe", "Varvaskarvojen sankari" tai "Mätänevät silmämunat ja muita eroottisia kertomuksia"). Samanlaista (ja jopa haastavampaa) on blogin nimen keksiminen.

En halunnut antaa blogille nimeä TIIAN PLOKI. (Ai niin, jos ette tienneet, nimeni on Tiia. Marietta on toinen nimeni. Yllättäen Tiia oli käyttäjänimenä jo viety, joten turvauduin Mariettaan. Pienellä ämmällä, koska olen katsokaas niin vaatimaton.) Rakastan 50-luvun jazziskelmää, ja blogia perustaessani halusin sille jotenkin romanttisen, iskelmähenkisen nimen. Suklaasydän kuulosti todella väärältä (jälkiruokablogi, seuranhakublogi, sairaalablogi), joten päätin selailla muita iskelmänimiä. Brita Koivusen kappale Mua lemmitkö vielä, Kustaa? erottui heti selkeästi joukosta ja on sen lisäksi vielä tosi hauska biisi. (Kielitieteellinen poikaystävä osasi kertoa, että veisussa käytetään poikkeuksellisesti ylitaipuvia diftongi-plip-plopeja (tjsp), joka tekee siitä vielä ainutlaatuisemman.) Näin se menee:

Mua lemmitkö viälä, oi Kustaa?
Onko rakkautes ruastumaton?
(jne)

Nimessä Marietta on mielestäni muuten myös jotakin iskelmähenkistä.

Näin syntyi Mua lemmitkö vielä, Kustaa?, josta on tullut minulle vajaan vuoden aikana valtavan tärkeä. Nyt sitten, oivaltavat käyttäjä- ja bloginimet jakoon, kiitos!

 (P.S. Langattoman verkkoni nimi on "The Knights Who Say Ni!" ja arvatkaa vaan kuinka kauan minulla keksi oivaltaa se.)

Kävin tässä pari päivää sitten Ikeassa. Tulimme siinä poikaystävän kanssa miettineeksi, millainen on Ikean stereotyyppinen kävijä (ja mitä meillä pitäisi olla, jotta olisimme sellaisia). Olettekohan samaa mieltä? Meidän mielestämme hänellä on:

Tribaalitatuointeja. Mielellään melko pieniä ja melko näkyvillä paikoilla. Koska mekin ollaan joskus oltu nuoria ja villejä.

Maha pystyssä (lähinnä minulla, miksei miehelläkin). Ja 1-2 lasta jaloissa. Koska -- no tähän en kyllä keksi mitään. Koska lapset ovat ihania. Ehkä koska emme käyttäneet ehkäisyä?

Crocsit. Mielellään neonväreissä ja feikit. Koska ne on niin mukavat. (Muistan, että valitettavan lyhytikäisessä miehille tarkoitetussa Veli-lehdessä kirjoitettiin joskus viisi vuotta sitten Crocseista näin: "Kyllä kahdeksanvuotiaskin jo tietää, että vaikka joku tuntuu hyvältä, ei se tarkoita sitä, että se on oikein.")

Camokuosia (lähinnä miehellä, miksei minullakin). Koska se on niin mukavan raffia.

Mustaksi ja/tai punaiseksi värjätyt hiukset. Ja graafinen leikkaus. Koska se on niin funky. En tiedä, kuka viljelee edelleen Suomen kampaamoissa vuoden 1998 kampauskuvastoa, koska liian monella (Ikeassa käyvällä) naisella on vieläkin punamusta graafinen polkka.

Aurinkolasit. Sellaiset nopeat. Mojavet. Koska ne on cool.

Ja sitten ostetaan kaikkea limenvihreää ja violettia.

Tämähän nyt tulee tietenkin vähän myöhässä, koska juttu olisi totta kai pitänyt julkaista ennen juhannusta, mutta voitte nyt sitten panna kirjanmerkkeihin ensi vuotta varten, koska minunhan piti ensin kokeilla nämä jutut ja vasta sitten panna ne tänne internetiin.

1. Ketään ei ole missään. Tämä on hyödyllistä siksi, että pyörää voi ajella (melkein) missä sattuu, mm. keskellä tietä sellaisissa risteyksissä, jotka ovat yleensä pelottavan ruuhkaisia. Autioita katuja pitkin pyöräillessä tuntuu, kuin kaupunki olisi Maija Vilkkumaan sanoin nöyränä sylissäsi tai olisit mystinen hopeinen diskomies J. Karjalaisen sanoin (mitä?).

2. Vastoin yleistä luuloa kaikki ei ole kiinni. Useat lähikaupat, huoltoasemat, ravintolat ja baarit ovat auki. Niin, juhannuksenakaan ei kuole nälkään. Tai janoon (ja se lienee perinteisesti tärkeämpää).

3. Ne kaikki, jotka eivät ole missään (ks. kohta 1), ovat menneet Pihlajasaareen. Ja sinne sinunkin kannattaisi mennä. (Paitsi tietysti jos et asu Helsingissä. Silloin sinun kannattaa mennä vaikkapa Viikinsaareen tai Hailuotoon, mikä ikinä onkaan lähimpänä. Enkä osaa muuten yhtään sanoa onko siellä yhtä helmi meininki kuin Pihliksessä.) Siellä on hieman hyvä meininki - on grilliä, kokkoa, uimarantaa. Vähän niinkuin mökillä olisi, paitsi että yöksi pääsee vielä kotiin. Veneellä. Tai laivalla. Lautalla? Mikäsenytoli. Helmi homma, anyways.

Tiedättehän Pauligin Juhla Mokka -kahvin mainokset? Ne, joissa rakkaudella ja suomalaisuudella ja ammattitaidolla ja käsityöllä ja taidolla tehdään hienoja asioita, kuten kullataan kupoleja, ommellaan kansallispukuja ja vuollaan oksista designtuoleja? (Ja tietysti juodaan sitä kahvia.)

No sellaista ryhdyin tuossa sitten miettimään, että miksei niistä mainoksista voisi tehdä moderneja versioita, joissa esitellään tuoreempaa suomalaista ammattitaitoa ja osaamista kahvinjuonnin lomassa? Esimerkiksi:

Rovion jätkät voisivat näprätä kännyköitään ja piirtää värikkäässä toimistossa mielikuvituksellisia eläinhahmoja tussitaululle. Tunteella ja taidolla - Juhla Mokka.

Tv:stäkin tutut tatuoijat voisivat hakata tribaaleja nuorison nahkaan ja lävistää niiden napoja - hidastetusti. Tinkimättömällä ammattitaidolla - Juhla Mokka.

Sini Sabotage voisi repiä (kuvaannollisiako?) Leviksiä. Korkeaa laatua - Juhla Mokka.

Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelman Bulli voisi bullistella lihaksiaan pianotunnarin soidessa ja karjua jalkaprässissä hikoileville taviksille julmuuksia. Pitkällä kokemuksella - Juhla Mokka.

Raskasta rokkia soittavat muusikot voisivat sonnustautua karmaiseviin maskeihin ja soittaa raskasta rokkia paljastamatta kasvojaan. Luotettavaa suomalaista - Juhla Mokka.

Mainostoimistot voivat ottaa yhteyttä blogin sivupalkissa näkyvään mailiosoitteeseen.

Kuva: Paulig.fi

Pystyn keskittymään kirjoitustyöhön parhaiten silloin, kun taustalla on jotain muuta meteliä. Hiljaisessa toimistoympäristössä tämä tarkoittaa musiikin kuuntelua korvanapeilla. Kun kuuntelee musiikkia yksityisesti korviin työnnettävillä pampuloilla, tulee täysin tiedottomaksi siitä, miten hiljaista ympärillä oikeasti onkaan.

Hyvä musiikki saa ihmisen (=minut) hytkymään. Ja hyräilemään. Ja laulamaan hetkittäin ääneen. Ja olemaan tajuamatta, että

KAIKKI MUUT TEKEVÄT TÖITÄ. IHAN HILJAA.