Tämä toimii onneksi silloinkin, kun aurinko ei paista.
Lue myös:
Jokainen suomalainen kaupunki ja ja kylä on kiva kesäkaupunki. Sinullekin on varmaan joskus käynyt niin, että olet kertonut käyneesi vaikka Forssassa tai olevasi kotoisin vaikka Vaasasta tai että vanhempasi asuvat Oulussa tai että aiot mennä Ryttylään – ja aina on joku, joka sanoo: "Forssa/Vaasa/Oulu/Ryttylä! Se on kyllä kiva kesäkaupunki."
Siksi aloitan juttusarjan kivoista kesäkaupungeista. Ensimmäisenä vuorossa on Nuutajärvi.
Minua Instagramissa seuraavat ehkä huomasivatkin, että kävin vajaa pari viikkoa sitten kuntoutusporukkani kanssa Nuutajärvellä. Osallistuin viime ja toissavuonna toimittajille järjestettyyn kuntoutukseen (lähinnä selkäni vuoksi), ja kun kuntoutus loppui, päätimme porukan kanssa että haluamme tavata toisiamme vielä. Yksi meistä asuu Nuutajärven lasikylässä, joten treffit sovittiin sinne. Joimme kuohuvaa lasitaiteilija Markku Salon laseista hänen kotonaan, ihastelimme kollegamme kanojen munimia munia, kävimme katsomassa lasitaiteilijoita hommissa ja saunoimme Lasaretin (jossa kollegani lasitaiteilijamiehensä kanssa asuu) pihasaunassa. Kerta kaikkiaan ihana kesäpäivä.
Nuutajärvi on noin 300 asukkaan kylä ja suomalaisen muotoilun ja lasitaiteen kehto. Jos et ole koskaan käynyt Nuutajärvellä, mene sinne. Mutta älä ehkä mene sinne talvella. Mene kesällä, se on katsos kiva kesäkaupunki. Ja jos suinkin pääset, mene sinne ensi lauantaina, 19. toukokuuta, sillä silloin siellä järjestetään jokavuotinen Nuutajärvi-päivä, koko perheen tapahtuma, joka sisältää ohjelmaa koko perheelle, huutokauppahommia sekä lasiesineiden ja outlet-kauppojen torimyyntiä. Lisäksi siellä on kiva uimaranta, jos sää sattuu uimishommat sallimaan.
Nuutajärvellä on tehty lasia yhtäjaksoisesti jo 225 vuotta. Ensin tehtiin ikkunalasia, viinapulloja ja säilöntäpurkkeja, sitten juomalaseja, koristelasia ja taidelasia. Nuutajärven tunnetuimpia asukkeja ovat varmaankin lasilinnuistaan tunnettu muotoilija Oiva Toikka ja lasitehtaalla taiteellisena johtajana pitkään toiminut motoilija Kaj Franck. Siellä oli 1850-luvulla töissä myös muuan G.F. Stockmann, joka sai tehtäväkseen lähteä Helsinkiin ja perustaa sinne Nuutajärven lasia kauppaava myymälä. Arvaatteko, mikä siitä tuli? No eräs pikkuliike nimeltä Stockmann. Jarvatkaapa muuten ketkä muut siellä ovat olleet töissä? No minun isäni ja äitini. Pikkuisen myöhemmin vain.
Ymmärrän että Nuutajärvellä ei ehkä ole yhtä syvää koloa monen sydämessä kuin minun. Vanhempani asuivat siellä vuosina 1977-1981, kun isäni työskenteli Nuutajärven lasin vientipäällikkönä. Äitini taas oli paikallisen päiväkodin johtaja. Mutta arvatkaa mikä on kaikkein älyttömintä? Rakennuksessa, jossa isälläni oli aikoinaan toimisto, toimii nyt kylähotelli Tyyne. Siinä asuvat vierailevat lasitaiteilijat ja muut vierailijat, ja huoneita on juuri remontoitu (ja käsittääkseni remontoidaan parhaillaan) uuteen uskoon. No se ei kyllä ole kovin älytöntä, ajattelet varmaan. Ja olet ihan oikeassa. Mutta se on, että kun minä yövyin Tyynessä, asuin sattumalta juuri siinä samassa huoneessa missä isälläni oli 40 vuotta sitten toimisto. Samassa huoneessa! Se on tuossa allaolevassa kuvassa, toisessa kerroksessa, ensimmäinen iso ikkuna oikealta. Kyllä minä kuulkaa itkeä pillitin liikutuksesta ja saatan itkeä tässä kirjoittaessanikin pikkuisen.
[[{"fid":"1037423","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"link_text":null,"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-media-original","data-delta":"1"}}]]
Mutta vaikka minun isäni toimisto ei juuri sinua itkettäisi, on Nuutajärvi siitä huolimatta suloinen, kiinnostava, liikuttava paikka. Ja ennen kaikkea se on kiva kesäkaupunki.
P.S. Ensi kerralla kivana kesäkaupunkina toimii elämäni suurimpiin rakkauksiin kuuluva Tampere.
Lue myös:
Mistä tietää, että Suomessa on ihana sää?
No siitä, että kuulee ainakin neljä näistä seuraavista lauseista:
"Nonni, nyt on sitten huono omatunto koko ajan jos ei oo ulkona"
"Kyllä nyt täytyy nauttia kun ei sitä tiedä jos tämä kesä olikin vaikka tässä"
"Kiva, kesäkilojen kerryttäminen alkoikin sitten tänä vuonna jo toukokuussa"
"Tämä saattaa muuten olla kesän ainoa lämmin päivä"
"Arvaa vituttaako kun Somerolla on nytkin 29 astetta ja täällä joku epähikinen 22"
"Kesä on muuten sitten tosi nopeesti ohi"
"Sitten kun lomat alkaa, ei varmana ole tällaista säätä"
"Ei tästä ehdi nyt nauttia kun täytyy tallentaa tämä muisto talvisynkkyyttä varten"
Tästähän voisi #muuten melkein tehdä bingoruudukon ja pelata kesäbingoa.
Kuinka monta sait?
Lue myös:
Olin vappuna Brysselissä. Kaupungissa, jossa olin ollut au pairina 15 vuotta aiemmin. Ja koska olen nyt käynyt elämässäni 15 vuoden aikana kolme kertaa Brysselissä, voin paikkansapitävästi sanoa että minulla on viidentoista vuoden matkustuskokemus kyseisestä kaupungista, ja se taas sitten takaa minulle sellaisen asiantuntija-aseman että voin oikeutetusti alkaa jaella neuvoja sinne matkustamiseen liittyen. Eikö?
Listasin alle seikkoja, jotka olin unohtanut kyseisestä kaupungista, ja jotka palasivat siellä mieleeni rynnäkön lailla.
Mutta ensin söin vohvelin.
Sitten ne neuvot:
Varaudu huonoon palveluun. Bryssel on kuuluisa siitä, että siellä on lähes joka paikassa aivan luokattoman paska palvelu. Virheitä tehdään jatkuvasti, eikä niitä todellakaan pyydellä anteeksi, puhumattakaan siitä, että kenelläkään olisi koskaan mitään hymyksi luokiteltavaa naamallaan. Esimerkki: tilasin eräässä kahvilassa pain au chocolatin. Tarjoilija sanoi, että ne ovat loppu ja kysyi, haluaisinko brownien sen sijaan. Sanoin, että joo, haluaisin jotakin suklaista ja pientä, otan mielelläni vaikka sen brownien. Kohta toinen tarjoilija tulee tuomaan minulle croissantin ja sanoo: pain au chocolatinne, olkaa hyvä. Ja sitten se ensimmäinen tarjoilija tulee hetken päästä takaisin ja sanoo että toin teille nyt croissantin kun ei sitä brownietakaan ollut. Sanoin sille vaan että "huomasin" ja samalla mietin, tietääköhän se, mitä suklaa on.
Muista vessaraha. Brysseliläisissä ravintoloissa, kahviloissa ja jopa baareissa on usein vessanhoitaja (dame de cour tai tuttavallisemmin madame pipi eli pissitäti), joka veloittaa jokaisesta vessakäynnistä 30-80 senttiä, riippuen ravitsemusliikkeen tasosta. Tämä on minusta tavallaan ihan mahtava systeemi: se takaa (yleensä) sen, että vessa on puhdas ja siellä on paperia. Lisäksi turistinakin pääsee aina vessaan, kunhan löytää ravintolan ja on pikkuisen käteistä mukana. Toisaalta inhottavaksi se muuttuu silloin, kun syytää rahaa jonkin baariin koko illan, ja koska tuotteet, joita ostaa, ovat todennäköisesti nestemäisiä, joutuu vessassakin käymään useamman kerran. Ja silti siitä joutuu joka kerta maksamaan. (Huom: inhottavuudessa ei ole mielestäni kyse hinnasta vaan siitä, ettei sitä ole leivottu ravintolan tuotteiden hintaan.)
Ota mukaan sontsa. Brysselissä sataa melkein aina. Englannista puhutaan aina sateisena maana, mutta tilastotietojen perusteella (tai siis sen perusteella, että joku on joskus sanonut minulle, että tilastotietojen perusteella) Belgiassa sataa enemmän kuin Englannissa. Ota siis mukaan sateenvarjo ja ylimääräiset kengät, jos yhdet pääsevät kastumaan.
Muista olla puhumatta suomea. Tai siis muista olla puhumatta pahaa muista ihmisistä suomeksi, koska samassa tilassa kanssasi on enemmän kuin todennäköisesti aina yksi tai useampi suomalainen. Muistan hyvin elävästi, kun viisitoista vuotta sitten keksin kaverini kanssa metrossa lukuisia mielikuvituksellisia käyttötarkoituksia vastapäätä istuvan naisen värikkäille sormikkaille. Ja sitten nainen nousi ja sanoi että "oikein hyvää päivänjatkoa teillekin". Ja jos tunnet jonkun suomalaisen, joka asuu Brysselissä, törmäät häneen takuulla. Itsehän törmäsin vappuna Brysselissä sattumalta viidentoista vuoden takaisen au pair -perheeni äitiin, jonka luulin asuvan Tunisiassa.
Älä säikähdä, vaikka paikallinen Fanta on enemmän keltaista kuin oranssia. Se maistuu silti melko samanlaiselta.
Ai niin. Tsekkaa nämä paikat: nuhjuinen hedemäviinibaari Goupil le Fol, vanhaan rautakauppaan avattu ravintola La Quincaillerie, kahvila-baari Café Belga, vanhassa pankissa toimiva fiinimpi ravintola Belga Queen ja ruumisarkku-hevibaari Le Cercueil. (No, tuossa viimeisessä ei ehkä oikeasti ole mitään hirveän ihmeellistä, mutta se sattui olemaan keskustassa ainoa baari, joka oli myöhään auki ja meillä oli siellä superhauskaa.)
Goupil le Fol.
Belga Queen.
La Quincaillerie.
Ensi viikolla järjestetään Ping Festival, yrityksille ja inhvluenssereille tarkoitettu pisnis- ja vaikuttajatapahtuma, ja olen itsekin jo kolmatta kertaa mukana messissä beesissä. Pingissä kuullaan esimerkkejä menestyksekkäistä vaikuttajakampanjoista ja saadaan neuvoja menestyksekkäiltä yhteistyötyypeiltä ja nähdään menestyksekkäitä vaikuttajia kahvikoneen äärellä tai karkkipisteellä ja kaikki on kerta kaikkiaan menestyksellä (tai ainakin sen mahdollisuudella) kuorrutettua. Lisäksi tapahtumassa myös mahdollisuus osallistua ammattilaisten vetämiin workshopeihin, tavata tyyppejä, keiden kanssa haluaisi itse tehdä yhteistyötä (oli sitten yritys tai inflöönssöri), ja illalla on sitten paardit, jotka tietenkin ovat parhaat, ihmiset maksaa rahaa, jotta ne pääsisi paardeihin, juhlimaan ja nauramaan.
[[{"fid":"1032916","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"ping helsinki","field_file_image_title_text[und][0][value]":"ping helsinki"},"link_text":null,"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"ping helsinki","field_file_image_title_text[und][0][value]":"ping helsinki"}},"attributes":{"alt":"ping helsinki","title":"ping helsinki","class":"media-element file-media-original","data-delta":"1"}}]]
(Tämä kuva symboloi sitä miten menestyksekkäät asiat menevät minulta ohi kun minä katson maahan.)
Ongelmahan onkin nyt katsokaas siinä että se samperin Ping on yhtä aikaa kaikkea: ammattilaisseminaari, kavereiden kohtauspaikka, vaikutuksen tekemisen areena ja seksikkäimpien graindausmuuvien esittelymesta. Niin että mitenköhän sellaiseen sitten pitäisi valmistautua?
Arvasitte varmaan, että koska minä olen jo kolmatta kertaa menossa tapahtumaan, osaan kyllä kertoa teille vastauksen. Tässä siis asiantuntevat neuvoni siihen, miten Pingiin kannattaa valmistautua.
stressaa niin maan perkeleesti
unohda sopia yhtään tapaamista kenenkään kanssa, koska stressaat niin maan perkeleesti
kehitä maailmanluokan vaatekriisi, koska mikä vaate olisi yhtä aikaa huomiotaherättävä, mukava, palaverikelpoinen ja tarpeeksi grrrau iltatansseja varten? Ei mikään
kerro kaikille, ettet oikeasti edes halua tavata siellä ketään ja itke itsesi iltaisin uneen
sovi kuitenkin kaksi tapaamista, jottet olisi ihan surkea osallistuja, mutta väitä silti kaikille että oikeasti ei edes kiinnosta
unohda ilmoittautua mielenkiintoisiin workshopeihin koska stressaat niin maan perkeleesti ja käytät kaiken aikasin yrittämällä sopia niitä kahta tapaamista jotta et olisi ihan surkea ihminen
saa paniikkikohtaus, koska kyllähän workshopeihin pitäisi ilmoittautua ja ihmisiä tavata kun kerran tapahtuma on vain kerran vuodessa, sitäpaitsi kaikki muut ovat varmasti ilmoittautuneet joka paikkaan ja heidän kalenterinsa ovat niin täynnä, ettei ole tosikaan
muista, ettei sinulla vieläkään ole mitään päällepantavaa ja unohda kaikki oikeat, sisällölliset kriisit
väsää edellisenä iltana käsilaukkuun tai povitaskuun mahtuva taskumatti muistivihko, jota käytät ahdistavissa tilanteissa tärkeiden muistiinpanojen merkitsemiseen ja kirjoita nimesi ja numerosi muutamalle posti-itille, koska ne saavat nyt toimia käyntikortteina
mene tapahtumaan ja nauti, koska millään edellämainituista ei ole mitään väliä
Kas näin se kuulkaas käy! Viime vuonna pukeuduin muuten itse saumasukkahousuihin ja liian lyhyisiin sortseihin ja sanoin kuusi kertaa jokaiselle tapaamalleni tyypille, etten minä oikeasti näin pukeudu. Osa tyypeistä, joille tämän sanoin, oli pukeutunut päästä varpaisiin glitteriin, verhoillut itsensä nakeilla tai piirtänyt naamaansa numeroita. Että tuota.
Toivottavasti nähdään Pingissä! Tulkaa jutteleen, koska en ole sopinut kuin kaksi tapaamista. Tietenkään. Mutta en siis olis halunnutkaan tai sillee.
Lue myös:
Jos Ping Helsinki ja muut tapahtumat olisivat sitä, miltä kuulostavat
Lyhyt Ping Helsinki -opas
Asioita, joita en muista Ping Helsingistä
Kävin viime viikonloppuna kaverini luona. Olimme ensin illallisella ja sitten hän kysyi, kävisimmekö vielä hänen luonaan lasillisilla. "En sitten tiedä, millainen sotku siellä on", hän sanoi.
Samainen lause on karannut monesti omiltakin huuliltani. Myös sen jälkeen, kun olen tietoisesti puunannut kotiani vieraita varten.
Kaverini ei käsittääkseni tiennyt etukäteen, että menisimme hänen luokseen. Ja silti hänen kotinsa oli tuhottoman siisti. Niin kiiltävä, että aloin miettiä, mitä ruumiinosia hän milläkin pinnalla kulloinkin paloittelee. Oma kotini ei nimittäin näytä niin siistiltä edes raivokkaan siivoamisen jäljiltä. Jokin sosiopaattihan tuollaisen on oltava.
Oikeasti en ajattele, että hän on sosiopaatti, tietenkään (paitsi ihan vähän). Mutta olin silti tosi onnellinen, kun julkaisin instastoryssani vastapainoksi kuvia omasta asunnostani "en sitten tiedä millainen sotku siellä on" -tilassa ja sain helpottuneita kommentteja siitä, että "jep, tuolta meilläkin aina näyttää".
Kyllä jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen sohvalla täytyy olla ainakin kolme meikkipussia ja kuusi torkkupeittoa. Puhtaat ja likaiset nessut menevät olkkarin pöydällä jännittävästi sekaisin, eikä kuulkaa koti ole mitään ilman ainakin yhtä puolitäyttä vesilasia. Per laskupinta.
Keittiön pöydällä on paketillinen Finrexiniä ja samanmoinen nenäliinoja. Hammastahnakin siellä näyttää olevan. Vakiovarustukseen kuuluvat myös vesipullo, likainen veitsi ja täynnä likaisia nenäliinoja oleva nesessääri. Tiskipöydällä onkin sitten luonnollisesti tennarit pesuvadissa.
Pyykinkuivausteline on siitä kätevä vempele, että sen päälle voi asetella muitakin vaatteita sitten kun ei enää jaksa pitää niitä päällä, kädessä, sohvalla tai laittaa henkariin. Käsilaukkuja kannattaa ripotella pitkin asuntoa sinne, minne mahtuu, ja jokaiseen on hyvä laittaa ainakin kaksi toimimatonta kuulakärkikynää sivutaskuun. Eloisuutta saat viherkasveilla.
Likaisia astioita ei missään nimessä tarvitse laittaa astianpesukoneeseen, jonka saadessasi olit onnen kukkuloilla siksi, ettei keittiössä olisi sen hankinnan jälkeen enää yhtään likaista astiaa. Siivousliinapakkauksella annat itsestäsi siistin kuvan, vaikka viereinen lautanen olisi tahrittu kauttaaltaan kaksi päivää vanhalla Siipiweikkojen kastikkeella. Pidä huoli, että designkäsipyyhkeet tursuavat laatikoista.
Tuolta minun kotonani nimittäin aina näyttää. Tai no ei nyt ihan aina. Mutta noin niin kuin 97 prosenttia ajasta. (Nämä kuvat on muuten otettu alle kolme vuorokautta sen jälkeen kun siivooja on käynyt että tuota.) Loput kolme prosenttia vietän eksklusiivisesti ottamalla instakuvia asunnosta kun se on kerrankin edes vähän siisti.
P.S. Pahoittelut kuvien laadusta. Nappasin ne siitä instastorysta kun en täältä Mansesta käsin päässyt ottamaan tuoreita. Mutta suunnilleen tuolta siellä tällä hetkelläkin näyttää. Tai siis itse asiassa en kyllä tiedä millainen sotku siellä on.
Lue myös:
Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun lähdin Brysseliin au pairiksi. Jätän nyt suosiolla väliin kaikki öhö öhö en kai minä voi olla niin vanha -läpät ja sanon vaan, että vuosi oli tosi kiva. Kävimme muiden au pairien kanssa arkisin leffassa, salilla tai kävelemässä, keskiviikkoisin merimieskirkon au pair -illassa pelaamassa lautapelejä ja viikonloppuiltaisin irkkubaari O'Reillysissa (edelleen olemassa) tai salsabaari Montecristossa (suljettu) tanssimassa aamuun asti. Jätä nyt tästäkin väliin ne väsyneet öhö öhö olenko minä niin vanha että suosikkibaarinikin on jo suljettu -läpät ja kerron vain, että sen vuoden ajan emme sitten paljon muuta tehneetkään.
Lienee sanomattakin selvää, että Brysselin-tietoni ovat hiukan vanhentuneet. Tiedän, että erikoisbaari Goupil le Fol on vielä paikallaan, ja että Palais de Justicen kulmilla on edelleen ihana antiikkitori (josta 15 vuotta sitten hankkimani art deco -henkinen avainlautanen minulla on muuten edelleen käytössä).
Mutta uskaltaisin veikata, että Brysselissä on myös jotakin muuta kokemisen ja/tai näkemisen arvoista. (Kokemisella ja näkemisellä tarkoitan luonnollisesti pääasiassa syömistä ja juomista). Ja minä haluaisin tietää, sillä lennän sinne perjantaina. Osaisitko sinä kertoa, mitä se on?
Nämä kuvat ovat muuten Brysselistä 2003-2004, niin kuin fiksuimmat ovat varmaan jo (tupladenimistä) arvanneet. Otin ihan perkeleesti kuvia siellä. Ja otin ihan helvetin perkeleesti kuvia itsestäni, joka on sillä tavalla jännää. Vuonna 2003 ei katsokaas oikein käytetty digikameroita. Tai minulla ei itselläni ainakaan ollut sellaista. Räpsin siis tuhottomasti kuvia itsestäni täysin sokkona, ja vein kerran kuussa filmin Fnaciin kehitettäväksi ja jännityksellä odotin, että miltäköhän minä nyt niissä kuvissa näytän. Enkä koskaan näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Mutta tällaisia ne olivat, eri vaatteissa ja kampauksissa vain:
Ja sitten valitettavasti mukana oli myös tällaisia (tähän haluaisin kyllä sanoa että öhö öhö jumalauta minä olen vanha kun en yhtään muista tai usko tai suostu hyväksymään että olen näyttänyt tuolta siis oikeesti apua):
Ilmianna parhaat Bryssel-vinkit kommenttiboksissa!
Pliis.
Lue myös:
Gran Delicato on heittämällä yksi Helsingin parhaimmista kahviloista, jos minulta kysytään. Vuonna 2001 Kalevankadulle avattu kahvila on syöttänyt ja juottanut tiensä helsinkiläisten sydämiin hyvällä kahvilla ja mielettömillä täytetyillä leivillä. Perustaja Kostas Barbunakis on käytännössä aina tiskin takana morjestelemassa ja neuvomassa, että älä hyvä ihminen nyt maksa, sitten lähtiessä vasta, koska eihän sellaisia keskieurooppalaisia tapoja kukaan täällä muista. Bonuksena kahvilassa voi bongailla helsinkiläistä kulttuuriväkeä erityisesti lounasaikaan ja iltapäivisin (ja siellä on muuten aina vähintään yksi toimittaja tekemässä haastattelua, ja joskus se olen minä).
Kahvilaa on vuosien varrella laajennettu ja Fredalle avattu myös toinen toimipiste. Ja vuoden alussa ensimmäisen kahvilan kylkeen, Albertinkadun puolelle, avattiin kreikkalainen viinibaari. Kreikkalainen viinibaari, oletteko moisesta kuulleet??
No kohta olette. Gran Delicato Wine Bar on kulman takana kahvilasta, saman 150-vuotiaan talon liiketilassa, jossa toimi ennen Old Glory -vaate- ja kenkäliike. Tilaa laajennettiin viereiseen varastohuoneeseen, jonka keskellä jököttää järkähtämättä peruskallio (rakastan muuten tätä sanaa, ihan sellainen perus kallio) kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Se kuulemma paljastui viinibaarin remontissa, kun pitkään käyttämättä olleen huoneen seinä puhkaistiin auki ja huoneesta imettiin kaikki rojut pois. Nyt huoneessa, jonka keskellä on siis valtava kivi, on kreikkalaisen viinibaarin tunnelmallisin istumapaikka. Sitä koristavat vanhat tavarantoimituslaatikot, jotka nekin löytyivät varastosta pölyttymästä, ja toimivat nyt viinihyllyinä.
No mutta, kalliohommia tärkeämpää viinibaarissa on tietenkin juoma. Tarjolla on mukavan suppea, mutta silti monipuolinen valikoima kreikkalaisia viinejä, laadukasta ouzoa ja minulle täysin uutta juomaa, mastikaa. Maistoimme tietysti melkein kaikkea (heh) ja toinen omistajista, Dimitrios Himonas kertoi meille tarinoita juomien takaa. Myönnän, että olin aluksi hiukan ennakkoluuloinen kreikkalaisten viinien suhteen, mutta kai ne juomat aika hyviä olivat, kun kerran istuimme baarissa yli viisi tuntia, enkä enää muista paljoa niistä tarinoistakaan.
Tämä on muuten varsin oiva aika ottaa kreikkalaiset viinit haltuun, jos haluaa olla viinitrendien aallonharjalla. Haastattelin vastikään erääseen lehtiartikkeliin viiniasiantuntijaa, joka sanoi, että vanhoja viinimaita kuten Kreikkaa kannattaa pitää silmällä. Vaikka Kreikan maine viinintuottajamaana ei ole mikään ihan mieletön, siellä tiedetään tuhansien vuosien kokemuksella, mitä ollaan tekemässä. Hänen mukaansa juomme kohta kreikkalaisia viinejä enemmänkin, muuallakin kuin Albertinkadulla. Itse asiassa aihetta hieman pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ei mikään ihme, onhan niillä se Dionysos (joka on muuten aina ollut minun toteemihenkilöni. Viinin ja päihtyneen hurmion jumala. Mieluummin se kuin jokin markan Hefaistos, seppien ja takomishommien jumala, pyh).
Koska viini tarvitsee kaverin, on Gran Delicaton viinibaarin listoilla myös ruokaa: annoksia jotka voi syödä ihan itte yksin jos kehtaa tai jakaa kaverin kanssa jos on joviaalimpi, ja mezelajitelmia, joilla voi täyttää helposti koko pöydän. Kannattaa muuten tilata mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Lihalajitelmassa on muun muassa Kostaksen omaa suosikkisalamia ja hänen lankomiehensä valmistamaa herkullista makkaraa Mykonokselta. Juustolajitelmassa on sen seitsemää erilaista juustoa ja lisää on kuulemma tulossa. Ja ne mezet! Maistoin itse ensimmäistä kertaa elämässäni taramosalataa, turskan mädistä tehtyä supersuolaista tahnaa sekä favaa, keltaista, upeaa paputahnaa ja nyt en voi ajatella mitään muuta kuin niitä.
Menkää sinne! Aivan ihana paikka. Ja jos Kostas tai Dimitrios on paikalla, kysykää kaikesta kaikkea! Tarinoita löytyy. Gran Delicato Wine Bar löytyy osoitteesta Albertinkatu 31.
Lue myös:
Olin viikonloppuna IBA-blogigaalassa ystäväni, Tämän kylän homopoika -Einon avecina, ja vaatekriiseilin asiaankuuluvasti (eli ihan liikaa) ennen varsinaista tapahtumaa ja meuhkasin siitä kaikille. Tein asuhankinnasta hirveän numeron ja uhkailin, että kiskon viime hetkellä päälle vaan jotakin kaapista löytyvää (luoja paratkoon miten hirveää). Siksi järkytyin syvästi, kun näin kuvia itsestäni gaalailtana ja näytin ihan helvetin hyvältä.
Minulla oli päälläni & Other Storiesilta hätäpäissä ostettu paita, jota olen katsellut pitkään mutta aina ajatellut, ettei minulla ole tuollaiselle mitään käyttöä, ja UFFilta löytämäni housuntapainen lirpake. (Ja kaiken alla alusvaate, joka ilmeisesti imee makkaroita itseensä. Niitä kutovat varmaan taikalangasta jotkin enkelit pilvenreunalla. Taikaa.) Parhaat kaikista olivat ne housut, ja se oli muuten melkein yhtä yllättävää kuin edustava ulkonäköni.
Totuus on nimittäin se, että tämä housuntyyppinen asia on ilmeisestikin rantavaatteeksi tarkoitettu, uima-asun päälle solmittava kangaskaistalekasa, jonka pesulapussa lukee ISLAS CANARIAS. Siinä on ikään kuin etu- ja takakappale erikseen, ja ne vedetään haarojen ali ja sidotaan naruilla yhteen. Että niin sitä kuulkaa vaan jonkun toisen hylkäämissä Kanarian-tuliaisissa paineltiin menemään ihan gaalakelpoisina ja näytettiin ehkä paremmalta kuin koskaan.
Tai no, ainakin yhdessä kuvassa.
Kiitos kivoista juhlista kaikille asianosaisille! (Gaalakuvista kiitos Emmi Nuorgamille, jolla on edessään loistava ura miestenlehtien kuvaajana, jos tuo feminismiruokahomma lakkaa jonakin päivänä kiinnostamasta.)
Lue myös:
Joitakin kuukausia sitten kävi niin, että astuin uimahallin saunaan. Siellä istui ennestään kaksi naista. Istuin paikalleni ja tein kuten etikettiin kuuluu: kysäisin, saako heittää löylyä. Karmaisevaksi järkytyksekseni toinen naisista sanoi: mieluummin ei, mulla on tosi kuuma.
Itsehän olin jo kuuppa kädessä puolimatkassa kiukaalle, koska en odottanut tällaista täysin normista poikkeavaa vastausta. Nöyryytettynä jouduin istumaan takaisin alas ja palauttamaan kauhan kiuluun, tuhahdellen tietysti kaiken aikaa asiaankuuluvalla tavalla. Lähtekää menemään, saatana, jos saunassa on liian kuuma. Saunassa kuuma! Saunassa. (Jos ette vielä ymmärtänyt, yritän tässä alleviivata sitä, että saunassa vähän niin kuin kuuluukin olla kuuma. Se on katsokaas sauna.)
Silloin sen tajusin. "Saako heittää lisää löylyä?" on kysymys, johon on vain yksi vastaus. "Saa." Ja yhden vastauksen kysymyksiä on muitakin.
Kysymys, johon on vain yksi vastaus: Otatko viiniä? ÖÖÖ OTAN.
Kysymys: Pitäiskö ottaa ihan pullo?
Ainoa vastaus: Pitäis. Siksi tilasin sen jo.
Kysymys: Haluaisitko sinä olla tämän lapsen kummi?
Ainoa vastaus: Tottakai! Mikä kunnia! (Vaikka todellisuudessahan minä en tästä mitään tiedä, kun minua ei ole koskaan kummiksi pyydelty, ai minäkö katkera, miten niin?)
Kysymys: Saanko laittaa Toton African soimaan?
Ainoa vastaus: Ai uudelleen vai? Tietysti.
Kysymys: Otetaanko vielä yhdet?
Ainoa vastaus: Todellakin otetaan.
Kysymys: (rannalla) Mennäänkö uimaan?
Ainoa vastaus: Mää oon jo täällä vedessä!
Kysymys: Veisitkö roskat?
Ainoa vastaus: Voi vittu okei.
Kysymys: Mitä jos mä tarjoaisin nämä?
Ainoa vastaus: Kiitos! Mutta hei, mä tarjoan seuraavat. Ellei sun pidä just lähteä näiden jälkeen. Siinä tapauksessa mä tarjoan seuraavalla kerralla. Ellen enää esim vastaa sun puheluihin tai jotain. Mulle hei Corona!
Lue myös:
Vastaan heti otsikon kysymykseen: sieniä.
Pesusieniä.
Kun menen ulkomaille, haluan päästä paikalliseen supermarkettiin. En välttämättä osta sieltä mitään – haluan vain nähdä, millä tavoin tuotteet ovat esillä, mitä sellaista sieltä löytyy, mitä meillä ei ole, millaisia tuoreita hedelmiä en tunnista, ovatko kaikki muovipussit biojätepusseja kuten vaikka Italiassa – paitsi pesusieniä. Jos tarjolla on hyviä, siis.
Siksi hamstraan niitä ulkomailta. Kun pari viikkoa sitten kävin Meksikossa, ostin paikallisesta supermarketista vähän paikallista karkkia tuliaisiksi, sipsejä heti syötäviksi (duh) sekä kuusi vaaleanpunaista pesusientä.
Käytän pesusieniä tiskaukseen. Uskon, että nuorena aikuisena vaihto-oppilaana ja au pairina viettämäni aika keskieurooppalaisissa maissa on saanut minut karttamaan tiskiharjan käyttöä, ja tiskaan kaiken sienellä. Niin ne siellä tekevät. Ongelmana on se, etten voi koskea sellaiseen vaahtomuovisieneen. Se on kuin raastaisi kynsiä liitutaululla, panisi villatumpun hampaiden väliin ja hinkkaisi haarukkaa puhtaaseen posliinilautaseen. Yhtä aikaa. Eikä mistään kaupasta löydy muunlaisia pesusieniä.
Siksi ostan ulkomailta aina pesusieniä.
Lue myös:
En tiedä mikä ihme suomalaisia kauppoja vaivaa, mutta tällaisia reikäisiä pesusieniä ei saa nykyisin mistään. Mistään.
Tässä kaikki (edit: paitsi muna suuhun -lajin) vitsikkäät heitot, jota voit tarvita pääsiäisenä. Muista käyttää niitä runsaasti ja aina, kun on mahdollisuus.
Sukulaisissa: "Ai munajahti? Yleensä oon kyllä tehnyt sitä vasta pilkun jälkeen"
Pääsiäispöydässä: "No, kuka haluaa kokeilla saako munan pysymään pystyssä?"
Tilanteessa, jossa on eri kokoisia pääsiäismunia: "Vau, tuo on kyllä isoin/pienin muna mitä oon koskaan nähnyt"
Missä tahansa: "Saispa munaa"
Kaupan makeisosastolla: "Onpa täällä paljon munaa"
Kaupan kassalla toiselle asiakkaalle, joka ostaa pääsiäismunia: "Onpa sulla paljon munaa"
Kaupan kassalla: "Aika harvoin sitä joutuu kyllä munasta maksamaan että tota"
Pääsiäismunaa avatessa: "Kerrankin tietää varmasti että muna on kiva, ei ikävä yllätys"
Kenelle tahansa, jolla on pääsiäismunia: "Näytä muna"
Pilkun jälkeen: "Leikitäänkö munanpiilotusta?"
Pääsiäisen jälkeen: "No, saitko paljon munaa?"
Pääsiäisen jälkeen: "Oli kyllä ihan munaton pääsiäinen. Ja maidoton"
EHHEHE
Lue myös:
Olen syönyt viimeisen 48 tunnin aikana kuusitoista Maraboun töhnämunaa.
Jos et tiedä mitä ne ovat, minä voin kyllä tämän kerran kertoa. En nimittäin itsekään tiennyt vielä viime viikolla, millaisesta suunsisäisestä ilotulituksesta olinkaan tähän asti jäänyt paitsi. Mutta varaudu sitten siihen, että kehität niihin armottoman pakkomielteen.
Töhnämunat ovat kennoissa myytäviä, onttoja suklaamunia, joiden sisällä on jonkinlaista laittoman herkullista tahnaa. En tiedä tarkkaan, mistä tahna on tehty, mutta uskoisin näiden Maraboun munien sisältävän viattomien sielujen kiitollisuudesta ja enkelten kyyneleistä tehtyä massaa, johon on varmaan sekoitettu hiukan jumalten nektaria ja kaikkea sitä, mikä on maailmassa hyvää. Ja pikkuisen crackia.
En olisi ikinä uskonut, että hurahdan tällaiseen herkkuun: suklaamuniin, joiden mukana tulee pari pikkuista muovilusikkaa (Maraboulle muuten sellaisia terveisiä, että voitte jättää ne lusikat pois. Survon munan suuhun ihan käsin EHHEHE). Turhin herkku maailmassa. Muistan, kun töhnämunista puhuttiin jo toissavuonna, ja pääsiäishysteria riehui villinä, kun keskustelupalstoilla kirjoitettiin, ettei niitä saa enää mistään. Ja olin itse ihan että höpö höpö, eivät mitkään pääsiäismunat voi olla noin hyviä. Sitten tuli viime viikko ja koti-illallinen, jolle halusin ostaa pienen jälkkärin. Otin sokkona kirkkaan violetin munakennon kaupasta ja jäin välittömästi koukkuun. Sen jälkeen olenkin notkunut S-Marketin hyllyllä miettimässä, kuinka monta kennoa voin lappaa koriini ennen kuin minun pitää keksiä niille jokin puolivillainen selitys (päiväkodissa on pääsiäisrieha tai töissä Erittäin Tärkeä Munakokous).
Miksi helvetissä nämä ovat niin jumalattoman hyviä???
Olen kuullut huhua, että Lidlissä on hyvät töhnämunat, ja että Lindtin töhnikset ovat kalliita, mutta hintansa arvoisia. Netistä olen myös nähnyt, että niitä voi tehdä kotona, mutten ole vielä keksinyt, missä viattomia sieluja ja laadukasta crackia myydään. Mutta jos on olemassa vielä näitäkin parempia munia, kertokaa minulle. Haluan tietää, mitä teidän suosikitöhniksenne ovat ja mistä niitä saa.
(Sain viikonloppuna Instagramissa monta viestiä, että Maraboun Oreo-töhnikset olisivat tosi hyviä, mutta minusta niistä puuttuu jotakin. Ehkä sitä crackia.)
Paljastakaa parhaat töhnänne!
Lue myös:
Kaupallinen yhteistyö: Familon
Okei. Minulla siis on tai ehkä ei olekaan välilevyn rappeuma, jonka kanssa olen oppinut elämään entistä paremmin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Elän pääasiassa melko kivutonta elämää, vaikken pääsekään oikein kumartelemaan aamuisin (on muuten hyvä tekosyy, jos haluaa velvoittaa jonkun tekemään jotakin puolestaan, vink vink). Uskon, että suurin saamani apu johtuu liikunnasta: tanssimisesta, vesijuoksusta sekä selkäjumpasta, jota teen usein aamuisin. Vielä sängyssä maatessani. Sänkyjumppa paras jumppa! (Tirsk.)
Tässä siis kolme supersimppeliä liikettä, joilla selkää voi vetreyttää aamuisin nousematta sängystä lainkaan. Ei sisällä penetraatiota. EHHEHE
Haluaisin muistuttaa, etten ole mikään fysioterapeutti tai kehon asiantuntija. Olen pelkkä torspo. Ohjeet näihin liikkeisiin olen kuitenkin saanut minua hoitaneilta ammattilaisilta, joten jos ne ovat päin helvettiä, on syy heidän. Ei suinkaan se, että minä olisin ymmärtänyt jotakin väärin. Voin antaa heidän yhteystietonsa tulikivenkatkuisia palauteviestejä varten tarvittaessa.
(Haluaisin muuten myös kertoa, että saadakseni nämä gifit kuvattua teippasin puhelimeni makuuhuoneeni kattoon. En yletä sinne millään, joten käytin apuna rikkalapiota. Projektin aikana tallennettu making of -video on nähtävillä Instagram-tililläni.)
Olkapään voitelu:
Pyöritä kylkimakuulla jalat koukussa päällimmäistä kättä suorana ja seuraa sitä katseellasi. Pysähdy venyttelemään kohtia, jotka tuntuvat kireiltä. Liike lämmittää ja herättelee olkapäätä, rintarankaa ja koko rankaa. Riemastunut ilme vapaaehtoinen. Tee myös toinen puoli.
Yläselän ja rintarangan avaus:
Tämä on tuota noin niin tällainen niinkutsuttu kyynerpäänsaksiavausliike, latinalaiselta nimeltään boutros boutros gali. Makaa kyljelläsi ja availe kyynerpääsaksiasi kuin viimeistä päivää. Tee myös toinen puoli.
Polven kierto:
Makaa selälläsi toinen jalka suorassa, toinen koukussa. Kierrä koukkupolvea rauhallisesti puolelta toiselle herätelläksesi alaselkää. Jos kierrät vielä ylävartaloa vähän vastakkaiselle puolelle, saat koko selälle "kivan" kierron. Jos "kiva" siis tarkoittaa liikettä, joka saa sinut parkumaan tuskasta. (Tästä meinasi muuten tulla tosi härski pätkä, kunnes tajusin korjata aamutakkia.) Tee myös toinen jalka.
Kaikki kuvissa näkyvät, ihanat vuodevaatteet on saatu Familonilta postausta vastaan: muun muassa ihanan muhkeat untuvapeitot ja -tyynyt (eettistä ja ekologista untuvaa), vaaleanpunaiset pellavalakanat, valkoiset percale-lakanat sekä selkävaivaisille tarkoitettu Ergo Selkä -vartalotyyny, jota ilman en ihan oikeasti enää pärjäisi.
Muita hyviä sänkyjumppaliikkeitä?
Lue myös:
Olin koko viime viikon työmatkalla Meksikossa (saatte lukea siitä lisää Ellestä myöhemmin), ja kuten niin moni meistä, otin ainakin biljaaardi kuvaa matkalta. Mutta koska spämmäsin Instagramin niin maan perkeleen täyteen, en enää viitsi jakaa samoja biitsi/allas/palmu/drinkki/valas/delfiinikuvia täällä.
Niiden sijaan haluan näyttää paskimmat matkalta ottamani kuvat. Koska tiedättehän, että jos ottaa yhden viikon aikana ainakin biljaaardi kuvaa, on seassa aika helvetin monta virheotosta. Ja tässä niistä osa.
Tämä kuva on delfiinistä:
Tämä hienosta maisemasta. Maisemasta, jonka edessä on joku vitun saniainen:
Näin Meksikon yötaivaalla enemmän tähtiä kuin koskaan aiemmin. Ja sitten otin niistä tämän upean kuvan:
Kävimme ajelulla:
Puerto Vallartan kasvitieteellisessä puutarhassa oli mieletön valikoima orkideoita ja kaktuksia. Ja minä otin sieltä tällaisen kuvan:
Yksi kivoimmista matkapuuhista oli vierailu viinatehtaalla:
Matkalla täytyy aina välillä ottaa selfie todellisesta onnellisuuden hetkestä. Tässä kuvassa tyytyväisyys suorastaan loistaa kasvoiltani:
Oli puoli tuntia siihen, että kahdeksannen luokan kemiantunti alkaisi ja pelkäsin, että myöhästyn koulusta. Juoksin bussipysäkille ja käännyin katsomaan, joko bussini tulee. Niskasta kuului naks, bussi tuli, mutta pääni ei enää kääntynyt takaisin paikalleen.
Ehdin bussiin, onneksi. Mutta vielä kouluunkaan päästyäni ei jumi helpottanut. Yritin kääntää päätä, mutta valkoisena vihlova kipu ei antanut minun tehdä niin. Sanoin kemianopettajalle, etten voi tulla tunnille, koska niskani niksahti ja minun oli mentävä terveydenhoitajalle. (Kemianopettaja vei muut oppilaat luokkaan ja sanoi niille, että Tiia ei nyt tule, Tiialla naksahti katsokaas päässä. Että kiitos vaan Irja.)
Istuin sairaalan päivystyksessä nelisen tuntia. Kun pääsin vihdoin lääkärille, hän antoi minulle Otrivin-geeliä. Olisin saanut sitä apteekista ihan ilman lääkäriäkin, eikä siitä ollut edes mitään hyötyä. Niska oli vinossa kolme päivää, kunnes jumi helpotti. Sen jälkeen juoksin bussipysäkille aina taakseni katsomatta. Aina kuitenkin juoksin, koska eihän sitä voi ajoissa olla. Ikinä.
Päivänä, jona täytin 23, kumarruin nostamaan paperin lattialta enkä enää päässyt ylös. Lähdin luennon sijaan lääkärille, joka kysyi, että oletko varma, ettet kaatunut ja satuttanut itseäsi viikonloppuna synttäreitä juhliessasi. Kiitos luottamuksesta. Noidannuoli, hän sanoi. (Opin myöhemmin, ettei noidannuoli ole mikään oikea diagnoosi. Se on yhtä kuin kaikki selittämättömät selkäkivut.) Vietin pari päivää mutkalla ja söin särkylääkkeitä, kunnes selkä suoristui.
Vuonna 2011 olin selkäjumin vuoksi kolme viikkoa sairaslomalla työstäni Helsingin ḱaupungilla. Selkäni röntgenkuvattiin työterveyslääkärillä, ja sain diagnoosikseni välilevyn rappeuman. Enkä suoraan sanoen vieläkään ole ihan varma, mitä se tarkoittaa.
Kannoin diagnoosia mukanani kuin turvariepua ja punoin sen osaksi identiteettiäni. Uppouduin selkäsairaan rooliini ja hyväksyin tylpästi sen, että tällaista elämäni nyt tulee olemaan. Lääkäri kielsi lenkkeilyn, ja sen myötä kielsin itse itseltäni kaiken muunkin urheilun. Muistan, kuinka katsoin kateellisena minua reilusti vanhempia naisia rojahtelemassa patjoille ja säkkituoleihin elokuvissa (nyt ihmettelet varmaan että mikäs perkeleen elokuva se tuollainen on ja minä vastaan että ihan nyt justiinsa en muista sen nimeä mutta katson sen varmasti sinulle myöhemmin) ja ajattelin, että voi jeesus, minä en ikinä tule pystymään tuohon. Itkeskelin iltaisin sitä, etten voisi koskaan hankkia lapsia, kun en edes pystyisi nostamaan niitä syliin. (Tässä kohtaa äitini sanoi että älä hupaja, myös pyörätuoleihin sidotuilla ihmisillä on lapsia ja ne pärjäävät niiden kanssa ihan hyvin.)
Noin vuosi sitten selkäni kuvattiin vuosien inttämisen päätteeksi uudelleen omalla terveysasemallani, kun kivut eivät fysioterapian, osteopaatin ja liikunnankaan avulla loppuneet. Lisäksi niiden kaveriksi oli tullut ilkeä vihlonta vasempaan lantioon. Ja arvatkaa mikä oli diagnoosi?
Normaali selkä. "Ei täällä mitään rappeumaa ole", sanoi lääkäri.
Koska rappeumat eivät parane tai katoa, ei kyseessä mielestäni voi kerta kaikkiaan olla mikään muu kuin jumalallinen väliintulo. Eräänlainen selkäkeiju, tai ehkä välilevypupu. Mutta parasta mitä se sai aikaan, oli vapautus jonka kehossani koin, kun en yhtäkkiä enää ollutkaan selkäsairas. Toisin kuin olin vuosia luullut. Kivut eivät täysin kaikonneet, mutta ne lievenivät, ja tunsin itseni todella paljon terveemmäksi. Aloin lenkkeillä, ilmoittauduin tanssitunneille ja olen uskaltautunut jopa sellaiseen trampoliinipuistoon, joka on käytännössä selkäsairaiden saattohoitolaitos. Ja elämästä tuli paljon parempaa. En edelleenkään pysty kumartumaan aamuisin, mutta pystyn rojahtamaan säkkituoliin tai patjalle. Kunhan sitä ei tarvitse tehdä heti aamusta.
(En muuten tiedä yhtään, mistä tämä diagnoosisekoilu johtuu. Oletan, että koska kaikilla on tietojeni mukaan selässä varsinkin iän myötä vähän rappeumaa, on lääkäri vuonna 2011 tulkinnut röntgenkuvani dramaattisemmin kuin lääkäri vuonna 2017. Olen yrittänyt saada käsiini vanhoja röntgenkuvia siinä onnistumatta.)
Mutta lisäksi olen tehnyt muutakin! Vaikka juuri viime postauksessa dumasin kaikki selkäneuvot, jaan niitä nyt itse. Nämä asiat neuvon sinuakin tekemään, jos sinua sattuu selkään:
Hanki hyvä kallis sänky, se on sen arvoinen (testaamalla selviää, mikä on itselle paras, mutta selkävaivaisille toimii yleensä muutenkin sänkyhommista tuttu neuvo: mitä kovempi, sen parempi, tirsk)
Osta myös kunnon tyyny, joka tukee niskaa, ja/tai selkävaivaisille tarkoitettu pitkulainen tyyny, jota voi käyttää erilaisin tavoin selän tukena nukkuessa
Tee toimistotöitä seisten, jos mahdollista, äläkä hanki liian hyvää tuolia, sillä on terveellisempää vaihtaa asentoa ja liikuskella
Kävele niin paljon kuin pystyt
Hanki resepti hyviin särkylääkkeisiin ja syö niitä silloin, kun kipu ei anna myöten
Jumppaa, älä bodypumppaa. Vanhuksille tarkoitetut jumppaliikkeet ja -lajit ovat selkävaivaisille hyväksi: suosi venyttelyä, vesijuoksua ja rauhallista kotijumppaa
Treenaa reisiä ja pakaroita, ne kannattelevat selkää
Anna itsellesi armoa, sillä se käy lankeemuksen edellä (tai jotain, en minä tiedä, ajattelin vaan että tänne väliin olisi hyvä saada jotakin hiukan henkisempää)
Hanki toinen mielipide mahdolliselle diagnoosillesi – niin minäkin aion vielä tehdä
Älä identifioidu selkäsairaaksi, jollei ole pakko. Pyydä jotakuta muistuttamaan sinua säännöllisesti siitä, että olet terve.
Lisää hyviä neuvoja otetaan vastaan!
Lue myös:
Heruttelin aiemin tällä viikolla, että minulla on Kaverin puolesta kyselen -podcastiimme liittyen kivoja uutisia. Olin onnesta soikeana, että saan kerrankin tehdä blogiheruttelun ja olla ihan että on muuten yksi tosi kiva juttu joka kohta tapahtuu, mutten vielä viitsi kertoa, mutta varmasti lisää ensi viikolla, muistathan tulla taas lueskelemaan, mutta sitten pilasin koko homman paljastamalla uutiset instagramissa ja facebookissa ja snäpissä ja kaikkialla enkä kirjoittanut mitään aiheesta blogiin.
Kuva: Eino Nurmisto
Niin että tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta Kaverin puolesta kyselen -podcastimme siirtyy lähiviikkoina Yle Areenaan! Siitä tulee Ylen podcast, ja saamme tehdä sitä ihan rahaa vastaan. On lievästi ilmaistuna mahtavaa päästä tekemään sitä oikeasti työkseen, ja vielä ihanampaa on se, että Ylellä uskotaan meihin. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, että Antti Holman podcast Radio Sodoma on myös Ylen podcast, joten se tuo Holman taas pikkuisen lähemmäksi sitä pistettä, jossa hän on ylin ystäväni ja järjestämme pyjamabileitä yhdessä ja laulamme Mariah Careyta kilpaa.
Kaikki ensimmäisen kauden KPK-jaksot on kuunneltavissa iTunesissa ja Soundcloudissa ja Kiekussa ja Acastissa, ja koko homma siirtyy Areenaan sitten, kun toista kautta aletaan julkaista. Se tapahtunee sellaisen ajan sisällä, jota kutsutaan mieluummin viikoiksi kun kuukausiksi. Eli en uskalla vielä luvata, mutta enemmänkin pian kuin tosi pitkän ajan päästä. Sillä lailla, että silloin on vuodenaika, josta todennäköisesti puhutaan keväänä. Niin kuin että aikaa vähän kuluu, mutta ei sillä tavalla liiaksi.
Sillä välin kannattaa seurata KPK:ta Instagramissa @kaverinpuolestakyselen.
Kiitos kaikille, jotka ovat kuunnelleet jaksoja!
Lue myös:
Selässäni on välilevyn rappeuma. Tai no, oikeastaan sitä ei uusimman röntgenin mukaan enää ole (olen ihmeparantunut), mutta siitä lisää juttusarjan seuraavassa osassa. Joka tapauksessa olen kärsinyt jatkuvista selkäkivuista jo 11 vuotta. Kumartelu on vaikeaa (ja aamuisin mahdotonta), käveleminen vihloo viikoittain ja tavaroiden nostelu aiheuttaa pelkotiloja siitä, että jäänkin kyykkykumaraan päiväkausiksi.
Kun selkään sattuu, on jokaisella antaa neuvo. Ja se on tietysti ihan tosi ihanaa, koska hyvät neuvot ovat selkäkivuissa todellakin kallisarvoisia. Ongelmana on se, että selkäkivut ovat vähän niin kuin ihonhoito tai maitotuotteet tai uskonto: kukaan ei voi tietää omien kokemustensa perusteella, mikä toimii jollekulle toiselle. (Olen tyystin lopettanut ihonhoitotuotteiden suosituksiin uskomisen. Jos suosittelijalla ei ole koskaan yhtään näppyä, kiitos kuuluu hänen äitinsä, ruokavalionsa, ympäröivän ilmaston ja kosmisten paravoimien yhteisvaikutukselle, ei naamarasvalle.)
Olen kuitenkin saanut selkäkipuihini valtavan paljon neuvoja. Olen yrittänyt noudattaa niitä kaikkia, mutta olen tajunnut, että se veisi minut todennäköisesti psykoosiin. Saamani neuvot ovat nimittäin seuraavat:
mene hierojalle
älä hyvä luoja mene koskaan hierojalle, ei kipeää selkää saa hieroa
mene magneettiin
älä vaan mene magneettikuvauksiin, kuolet klaustrofobiaan eivätkä ne kuitenkaan kuvaa oikeaa kohtaa
venyttele
älä herranen aika venyttele, pahennat vaan tilannetta
mene röntgeniin
ei röntgenissä kannata kenenkään käydä, saat syövän
mene kiropraktikolle
älä hyvä ihminen kiropraktikolle mene
lepää
älä missään tapauksessa lepää ollenkaan, se on saatanasta
liiku
mitä tahansa teetkin, älä vaan liiku
mene osteopaatille
jos menet osteopaatille, et enää koskaan kävele
mene lenkille
älä vaan lenkkeile, selkäsi menee sijoiltaan
mene jäsenkorjaajalle
jäsenkorjaajat osaa mitään tehdä, minäkin voin heilutella sulkia pääsi päällä ja syöttää sinulle pupun papanoita
mene akupunktioon
älä hullu mene ainakaan akupunktioon, nehän ovat ihan oikeita neuloja
mene fysioterapeutille
älä vaan mene fysioterapeutille, ne ovat puoskareita kaikki
mene salille
älä missään tapauksessa mene salille, kuolet
Että sillä lailla.
Onko teillä selkäkipuja? Millaisia neuvoja te olette saaneet? Ja ennen kaikkea: onko neuvoista ollut hyötyä?
Lue myös:
(Kuvissa olevat ihanat, vaaleanpunaiset pellavalakanat ja niiden sisällä olevat peitot on saatu Familonilta blogin kautta. Ja kyllä. Pallerehdin niissä ALASTI.)