Raskausviikot 5–8: pahoinvointia ja proteiinia

Edellisessä jaksossa: raskausviikot 0–4 (poppaskonsteja ja epäuskoa).

Tällä kertaa käsittelyssä raskausviikot 5+0–8+6.

Tein viikolla 5 vielä useita raskaustestejä, ja pikku hiljaa viiva niissä alkoi tummua. Hmm, okei, ehkei tää sit olekaan kemiallinen raskaus, ajattelin, mutta olin silti tosi epäuskoinen. Minkäänlaisia oireita ei ollut (joka on siis tietääkseni ihan tavallista, mutta mulla oli edellisessä raskaudessa jo ensimmäisistä päivistä asti niin selkeät oireet että mun oli vaikea hyväksyä niiden räikeää poissaoloa) – kunnes jossain vaiheessa viikolla 5 huomasin hengitystiheyteni nousseen ja viikolla 6 että nännit olivat arat. Mutta vain jos niitä nipisteli. Ja minähän nipistelin!

Viikolla 6 me käytiin Tukholman-risteilyllä, ja mua harmitti, kun en voinut syödä laivan buffasta niitä asioita mitä olisin halunnut. Mutta muuten risteily oli ihana! Niinku lapselle, ainakin, heh. Se oli tosi riemuissaan kaikesta ja me vaan aika väsyneitä. Tässä vaiheessa olin myös kipeänä ja aivan loppu kaikkeen ihan muutenkin.

Viikkojen 6 ja 7 vaihteessa alkoi pahoinvointi: ensin pari päivää pientä etomista, ja sitten iski niin kauhea olo että halusin ryömiä johonkin koloon. Aloin oksennella aamuisin, ja vaikka siitä tuli hetkeksi parempi olo, voin koko päivän niin huonosti että se alkoi toden teolla vaikuttaa mun mielialaan. Saatoin nukuttaa meidän taaperoa pimeässä huoneessa oksennusta vastaan taistellen, vellova pahoinvointi kehoa ja mieltä vavisuttaen, ja ajattelin koko ajan, että voi saatana, ei musta ole tähän. En pysty enää olemaan raskaana. En pysty olemaan kahden lapsen äiti. Meidän parisuhde ei kestä tätä. Meidän talous ei kestä tätä. En henkisesti, fyysisesti, enkä varsinkaan rahallisesti kerta kaikkiaan kykene tähän. Näitä keloja seurasi tietenkin pohjattoman huono omatunto, koska miten voin ajatella näin ihanasta ja toivotusta asiasta tällä tavalla, ja mitä jos lapsi saisi joskus tietää, etten pahassa olossani halunnutkaan sitä. Mutta sitten seuraavana päivänä mulla oli heti syömisen jälkeen niin hyvä olo, että kaikki huolet kaikkosivat ja ajattelin vaan, miten ihana juttu on, että meillä on kuin onkin mahdollisuus vielä kasvattaa meidän perhettä. Mutta siis sanon vaan että raskauspahoinvointi on no joke. Se vie elämänhalun. Ajattelen aina odottajia, jotka ovat kärsineet hyperemeesistä, ja ihan aidosti ihmettelen ja ihailen että he ovat vielä täällä.

Kirjoitin muistiinpanoihini:

Sanoin tätä samaa silloin viimeksi, mutta on niin vitun ristiriitaista haluta koko ajan että paha olo loppuu, mutta toisaalta haluta että se jatkuu, koska se on edes jonkinlainen merkki siitä että raskaus etenee. Huohhhh

Mutta. Jos tää lapsi syntyy, haluan Siggin juomapullon ja oikean vaippalaukun.

Nyttemmin arvon Siggin, Stanleyn, Hydroflaskin, Camelbakin ja Yetin välillä. Mutta kunnollinen termospillipullo on saatava.

Aika kului minusta nopeammin kuin edellisen raskauden kohdalla. Arvelen sen johtuvan siitä, että kun on jo lapsi, sitä ei ehdi samalla tavalla keskittyä raskauteen ja omaan vointiin kuin silloin kun odottaa ensimmäistä. Silloin tarkkailin itseäni ja vointiani lakkaamatta, ja olin supertietoinen siitä, mitä kullakin hetkellä tapahtui. Tämä tuntuu minusta kivalta myös tulevaa vauva-aikaa ajatellen: ehkä en ole tällä kerta yhtä neuroottinen, vaan osaan nauttia hiukan enemmän.

Kerroin mun läheisimmille ystäville. Istuttiin kahvilla tosi pitkään, ja kerroin vasta, kun muut olivat saaneet asiansa sanottua. Puhuttiin kalevalaisesta jäsenkorjaajasta, jolla oltiin kaikki käyty, ja sanoin jotain että haluaisin mennä uusiksi, mutten voi koska hän ei vielä hoida raskaana olevia. Tykkään sniikata nää uutiset tällä lailla.

Olin iloinen, että oli vesimelonisesonki, koska sain vesimelonia syödäkseni joka aamu. Ajattelin, että se oli loistava aamusnäkki, kylmä ja raikas, ja siinä on sokeria, mutta luonnostaan eikä lisättynä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, se oli helppo puklattava. Noooh sitten myöhemmin, viikolla 9, neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, ettei sellainen snäkki ole hyvä, mikä nostaa verensokerin ja sitten laskee sen yhtä nopeasti. Että kannattaisi syödä jotain proteiinipitoista mieluummin. En ollut tullut ajatelleeksikaan tällaista, vaikka tää ei ollut ensimmäinen kerta kun mulla on raskauspahoinvointia. Olin ajatellut vaan, että verensokeri ylös hinnalla millä hyvänsä. Mutta tämä proteiinihommeli oli jonkinlainen game changer: aloin syödä Alpron proteiinijugurttia joka aamu, ja musta tuntui että se auttoi (hiukan. Oksentelin silti, mutta heti kun aloin syödä proteiinipitoisempia välipaloja, hyvä olo säilyi kauemmin). Siinä on toki lisäaineita ja lisättyä sokeria, mutta olkoon, en minä mitään täydellistä ruokavaliota noudata muutenkaan. Plus: mikä tahansa, mikä auttaa pahoinvointiin, on wörttiä. Mut siis varmaan joku maustamaton maitorahka (yök) tai raejuusto (yök yök) olis paras.

Viikolla 7 kerroin äidille. Kirjoitin mun muistiinpanoihin näin:

Tänä aamuna ei oo oikein ollut pahoinvointia. Olin ulkona myöhään Kipsukan synttäreillä ja söin myös tosi myöhään, en tiä voisko sillä olla vaikutusta. Mutta tietty taas huolettaa että ollaanko siellä vielä matkassa. Nännit on arat ja kipeät kyllä. Kerroin tänään äitille. Se kysyi viestillä mitä lapselle synttärilahjaksi ja vastasin että ”no vaikka joku minusta tulee isoveli -kirja”. Odotin piiiiitkän vartin että se näkis sen viestin ja sit se laittoi vaan rivin emojeita 😄 soitin perään ettei se vaan oikeesti ostais sellasta kirjaa! Toppuuttelin että otetaan ihan iisisti, että mitä vaan saattaa vielä tapahtua, ja että ihan alussa ollaan.

Sanoinhan että tykkään sniikata :D

Viikon 8 lopulla olin varhaisultrassa (luulin itse silloin tosin että olin viikon 8 alussa tai korkeintaan puolessavälissä) Kauniissa odotuksessa. Ultra oli aamupäivällä, ja meillä oli samana iltapäivänä kaksivuotiaan synttärijuhlat, ja olin jo valmiiksi miettinyt, että voi perkele, jos uutiset onkin huonoja niin kiva pitää sit kulisseja yllä synttäreillä. Mutta onneksi uutiset olivat hyviä.

Siellä oli yksi vauvan alku, kädet alkoi jo muodostua, oikeassa paikassa ja oikean kokoinen. Oon kyllä ollut aika varma että siellä ollaan edelleen matkassa kun oireet on ollu niin jumalattoman hirveitä. Mutta mikä ihaninta, kätilö kertoi että on tullut jotain uusia raskauspahoinvointilääkkeitä! Pyydän ens viikolla neuvolasta niitä tai sitten soitan jo huomenna maanantaina terveysasemalle. Ahhh jos niistä sais avun ni se ois kyllä aivan best. Kerroin mun siskolle lapsen 2-v juhlissa. Ihasteltiin pojan kiharaa tukkaa ja sanoin vaan että tuleekohan seuraavalle samanlainen.

Olin aivan pöllämystynyt, että kerta kaikkiaan kehitys on kehittynyt edellisestä raskaudestani niin paljon, että nykyään on olemassa lääkkeitä raskauspahoinvointiin (tai siis: toki niitä oli olemassa jo aiemmin, niitä ei vaan saanut Suomesta). Soitin terveysasemalle, sain ajan, menin itkemään lääkärille ja sain raskauspahoinvointilääkkeet.

Lisää seuraavassa jaksossa!