Ystäväni oli luonani toissapäivänä keskellä päivää, ja katselimme sivusilmällä daytime-telkkaria (suosittelen). Ensin tuli ohjelma, jonka nimi oli Häät sulhasen tapaan, ja sen jälkeen toinen, jonka nimi oli Sisustus uusiksi miehen tapaan. Ystäväni alkoi vaatia vastaversioita näille ohjelmille, kuten:

• Autonkorjaus naisen tapaan (mies ajetaan viikonlopuksi strippiluolaan, ja sillä välin siippa toteuttaa mielitekojaan pariskunnan silmäterälle autotallissa)

• GTA V naisen tapaan (mies lähetetään pariksi päiväksi futiskentälle, ja sillä välin nainen pelaa hänen uusimmat pelikonsolipelinsä kotona loppuun niin hyvin kuin taitaa)

• Poikalapsen kasvatus naisen tapaan (mies pannaan viikoksi lähikapakan tiskille ja sillä välin hänen vaimonsa pakottaa yhteisen lapsen lätkäreenien sijaan balettikouluun, letittää tämän tukan ja ostaa tälle ponin)

Ja jotta muut ihmisryhmät eivät jäisi jyrkästä stereotypiajaottelusta paitsi, luodaan heillekin omat sarjansa: 

• Hurja remontti vanhusten tapaan (perhe survotaan pariksi viikoksi huvipuistohelvettiin, ja sillä välin heidän isovanhempansa yrittävät nostella maaliteloja ja vasaroita heidän asunnossaan)

• Arvostele mun illallinen lasten tapaan (vanhemmille lyödään käteen pari pulloa viiniä, ja sillä aikaa heidän taaperonsa kokkaavat avotulella toisilleen herkullisia pilttisoseita ja viihdyttävät katsojia yrittämällä käyttää itsenäisesti lusikkaa)

• Häät nuorison tapaan (ketään ei lähetetä minnekään, mutta sillä aikaa kuvataan, kun nuoriso juo tölkkikaupalla siideriä)

Ja kaikissa esiintyy tietenkin Tauski. Sitten näistä muodostetaan luonnollisesti omia supersarjoja, kuten:

• Hurjat remonttihääillalliset vanhusten ja nuorten tapaan Ranskassa

• Arvostele isännän ja koiran käytöskoulu naisen tapaan USA

• Näin teet Beverly Hillsin täydelliset lapsihäät Ruotsissa

Eikö sinullakin ole jo kiire television ääreen?

Kuva

Postasin Kustaan Facebook-sivuille viime tai toissaviikolla kuvan herkustani ruusukaalista (jonka kausi on vihdoin, pitkän odottelun jälkeen alkanut). Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun ystäväni kommentoi siihen "Yäk".

Ruusukaalista ei kuulu tykätä, mutta minäpä tykkään. Ja kovasti.

Muita ruokia, mistä tykkään (joista ei kuuluisi tykätä) ovat:

• Parsakaali

• Sipuli (myös raaka punasipuli salaatissa, josta syntyi kesällä toimituksen blogissa mielenkiintoinen punasipuligate)

• Pehmoinen, keitetty porkkana

• Voi (mielellään puolen sentin kerroksena minkä tahansa leivän päällä)

• Friteeratut kanapallerot kiinalaisessa ravintolassa (waaaaaa ne ovat herkullisia! mutta niin epäterveellisiä ja geenimanipuloituja ja ällöttäviä, että eihän niistä voi tykätä)

• Marie-keksit (kuulen jo sanumarian haukkovan henkeään, mutta sori, kun kaappi kaikuu tyhjyyttään ja kaverina on herkullinen maitokahvi, jopa kököt kuivakeksit ovat herkullisia. Ja ovat ne kyllä joskus muutenkin)

Asioita, mistä en tykkää, vaikka niistä selkeästi kuuluisi tykätä:

• Pizza (joo, tiedän, "miten se voi olla mahdollista", no on vaan, koska hamppari)

• Vaniljajäätelö (en ymmärrä sitä)

• Mansikkajäätelö (ei maistu mansikalta)

• Päärynäjäätelö (ei maistu päärynältä)

• Kookos (yritäpä etsiä hyvinvointiblogi, jossa ei neuvottaisi kookosjäätelön, -kakun, -rasvan, -leivän tai jonkin kookoksellisen derivaatan valmistusta)

• Tilli (ei sovi minnekään, ei edes uusiin perunoihin)

• Gerberoista (okei, tämä ei ole ruoka, mutta 90-luvun traumat, jolloin gerbera oli se "kiva" ja "erilainen" kukka tuoda ruusun sijaan esim. ripille päässeelle, ja jolloin tyttöjen hyllyt sekä ravintoloiden ja kahviloiden pöydät olivat täynnä niitä koeputkimaljakoita, joihin mahtui "kivasti" aina just yksi gerbera, ovat jättäneet minuun syvät arvet)

Mistä sinä tykkäät? Mistä et? Myytit kumoon!

1. Crossroads (2002)
No, okei, ei tämä nyt mikään suosikki ole, mutta jostain syystä olen nähnyt sen ainakin neljästi. Rakastan elokuvia, joissa on paljon tyttöjä, avoauto ja söpö, mutta fierce sidekick-mimmi (ööö miksi tuo kuulostaa ihan aikuisviihteeltä?).

2. Maid in Manhattan (2002)
Olen jostain syystä ihan naurettavan heikkona romanttisiin komedioihin, joiden pääosaa esittää Jennifer Lopez. En tiedä itsekään miksi, mutta jotakin siinä on. Voin katsoa elokuvan tosi monta kertaa, jos siitä löytyy kaksi asiaa: 1. romanssi ja 2. JLo. Ja tässä elokuvassa on sellainen ihanan vanhanaikainen väärinkäsitykseen perustuva tuhkimojuoni.

3. Clueless (1995)
Kaikkien makeover-highschool-teinielokuvien esikuva Clueless ei enää ole onneksi ihan yhtä nolo, koska siitä on niin kauan. Monet lentävät lauseet, jotka ovat saaneet alkunsa tästä elokuvasta, ovat edelleen viikottaisessa käytössäni (Whatever, Buns of Steel, As if etc). Rakastin tätä elokuvaa jo melkein 20 vuotta sitten - ja rakastan sitä edelleen, koska Paul Rudd. 

4. Mean Girls (2004)
Jennifer Lopezin lisäksi minulla on joku selittämätön Lindsey Lohan -fetissi. Mean Girlsin fanituksen olen kuitenkin onnistunut selittämään sillä, että elokuva on nerokkaan Tina Feyn käsikirjoittama (asia, jonka tosin opin vasta VUOSIA sen jälkeen, kun olin katsonut leffaa repeatilla, hups). Cluelessin kaiku soi kauniisti muuten tässäkin elokuvassa.

5. Miss Congeniality (2000)
Tämän elokuvan katsominen nolottaa ihan tosi oikeasti tosi paljon. En tiedä, mitä ajattelin, kun pätin tunnustaa sen täällä. Makeover-elokuvissa on jokin maaginen tenho, joka kietoo minut pauloihinsa. Ja niin on Sandra Bullockillakin. Syytän siitä elokuvaa While You Were Sleeping, joka on yksi ikuisuussuosikeistani (olematta nolo) ja jossa vaan sattuu olemaan Sandra Bullock. Miss FBI:ssa silmäkarkkia tarjoilee muuten herkullinen Benjamin Bratt (joka saattaa olla valtava osasyy suosiooni).

+1. Hush (1998)
Hush kutittelee sitä mukavaa ysärikohtaa sydämessäni ja on samalla oikeasti aika pelottava trilleri. Jotakin vaikutusta saattaa olla myös sillä, että elokuvassa on (aina ysäriluuta kivasti kutitteleva) Gwyneth Paltrow - ja hänen vastanäyttelijänään Johnathon Schaech, johon minulla oli major movie star crush pre-millennium-aikoihin. Sen sällin naama on graniitista veistetty. Sellaisesta tosi, tosi kuumasta graniitista, jolla on uskomattoman kauniit hampaat ja villit, vihreät silmät.

Noniin! Dish it out! Millaisia ovat teidän nolot leffasuosikkinne?

Kuva: Clueless say whaaaaat?

Sellaista olen tässä viime aikoina miettinyt, että kuka keksi marengin? Tai siis valkuaisvaahdon? On jo melko kaukaa haettua, että alkaa kurkkimaan kanan henkilökohtaisesta intimiteetistä pullahtaneen tuotteen sisään, mutta että osaa erotella sen osaset keskenään ja keksii vielä kaiken lisäksi ryhtyä vatkaamaan niitä? Nerokasta.

Oikeastaan koko kananmuna on melkoinen munanmuotoinen mysteeri. Miten se, joka on sen ensimmäisenä löytänyt, keksi, että sitä kannattaa syödä? Että siitä tulee keittämällä kova ja paistamalla herkullinen? Koska ekskjuusmii vaan, mutta raaka kananmuna ei kyllä houkuttele tutkimaan. Ainakaan makunystyröillä.

Itse asiassa kaikki leipomiseen liittyvä puuhastelu on yhtä suurta keittiöarvoitusta. Putosiko jollakin vahingossa jauhokulhoon vettä, hiivaa, öljyä ja suolaa? Ja sitten joku jätti kulhon yöksi kytevän nuotion päälle? Ja vahingossa voiteli sen kananmunalla? Ja sitten alkoi kutsua sitä leiväksi? En kyllä usko.

Olen myös usein miettinyt, että kuka hullu keksi syödä sieniä? Jotain sellaista, jota alkaa kasvaa pimeisiin, kosteisiin paikkoihin kuin home leivänreunaan? Sitäpaitsi todennäköisyys siihen, että se on ensi yrittämällä maistanut tatin sijasta esim. kärpässientä (hieman herkullisemman näköinen), on pelottavan suuri. Sama hämmennys pätee homejuustoihin. Herkullisiahan ne ovat, mutta kuka sitä on ensimmäisenä keksinyt popsia? Se haju! Huh. Siis really?

Jollain on täytynyt myös olla tosi kova nälkä, kun se on keksinyt, että katkarapuja voi syödä. Oikeanlainen ravunavaustekniikka on nimittäin tuskin löytynyt ihan heti. Eikä sellainen kyllä heti ensimmäisenä näytä siltä, että siinä olisi valtavia määriä syötävääkään. Snapsitkin keksittiin varmaan vähän myöhemmin.

Entä miten on laita sen japanilaisen pallokalan, jossa on vain promille syömiskelpoista lihaa? Kuka sitä joutui testaamaan? Ja kuka jaksoi kokeilla niin pitkään? - Oisko tää pala? - Hups. - Entä tää? - Hups. - No, entäs tämä sitten? - Hups. .... Ja. Niin. Edelleen. Tosi. Pitkään.

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa.

Kuva: Minulla ei ollut kuvia marengeista. Nämä ovat suklaamuffinsseja. Eivät marenkeja. Yritän ottaa kuvia marengeista seuraavan kerran kun teen niit-- EN KOSKAAN.

Sain ihanilta New Yorkin -ystäviltäni tuliaiseksi pekonisuklaata (peklaata). Rakastan pekonia, ja minulla oli New Yorkissa tapana tehoilla siitä. Rakastan myös suklaata. Miksi niitä ei voisi yhdistää?

No öö siksi, että se on pahaa. Savun maku pinttyy poskinahkaan tuntikausiksi ja hampaiden väleistä löytyy epämääräisiä suolaisia paloja vielä aamullakin. Propsit Dylanille kahden maailman parhamman asian yhdistämisestä, mutta tällä kertaa en lähde mukaan, sillä:

Pikkuiset suolakurkut ovat tosi hyviä. Ja niin ovat Domino-keksitkin. En silti sijoittaisi suolakurkkutäytteisiin Dominoihin (Kurminot?). 

Majoneesi on älyttömän hyvää. Ja niin ovat muffinssitkin. Mutten kyllä söisi majoneesitäytteistä muffaria (Majinssi?).

Skumppa on suurinta herkkuani, ja niin on myös Baileys-likööri. En silti sekoittaisi niitä samaan drinkkiin (sen nimi olisi varmaan Mummun Toff--OKSENNUS.)

Ni.

Ja hei Stig Dogg, ehkä sun pitää nyt tehdä Vadelmasuklaa uusiksi. Pekonisuklaa, en pysty mä päättää, en tahtoisi kumpaakaan kyydistä jättää -- mutta jompikumpi on pakko, koska ne eivät sovi yhteen (fade out)

Joo, tiedän, 90-luvun helmiä on muitakin. Ja paljon. Mutta tässä puhutaankin 90-luvun muijista ja niiden musavideoista! Ja sellaisista helmistä, jotka uhkaavat välillä unohtua.

Gabrielle
Muistatteko ajan, jolloin artisti pystyi kuvaamaan kaikki musavideonsa niin, ettei hänen oikeaa, hiukan roikkuvaa silmäluomeaan näy? Jolloin musavideon pystyi kuvaamaan itämaisesti sisustetussa huoneessa ilman, että kukaan tanssii napatanssia tai näyttää pakaroitaan? Jolloin artisti pystyi käyttämään timanteilla koristeltua silmälappua (no, okei, se on kyllä huippucool milloin vaan)? Jolloin me kaikki luulimme, että artisti on sokea, vaikka hänellä onkin vain roikkuva silmäluomi? Kyllä. Helmi. 
http://www.youtube.com/watch?v=G5QPirQITZI
 

Lisa Stansfield
Muistatteko rumpukoneet? Ja superlyhyet tukat naisilla? Ja ajan, jolloin kauneuspilkkuja piirreltiin pitkin naamaa? Jolloin jokaisessa hyvässä biisissä piti olla jousiosio? Jolloin sininen luomiväri ja oranssi huulipuna näyttivät timantein valaistua tietä tulevaisuuteen? (Okei, tämä allaoleva biisi on vuodelta 1989, mutta se tuli varmana Suomeen vasta 90-luvulla. Kannattaa katsoa myös Never, Never Gonna Give You Up, jossa on nakun naisen lisäksi pääosassa vihkisormus ja lopussa hurja juonenkäänne eli (drumroll) miehen vihkisormukseton käsi.) 
http://www.youtube.com/watch?v=JVuuatjHGnY

SWV
Muistatteko ajan, jolloin tyttöbändin jäsenillä saattoi olla keskenään täysin identtiset vaatteet, eikä niitä oltu leikelty palasiksi kunkin yksilön kurvien mukaan (vrt. Destiny's Child muutamaa vuotta myöhemmin)? Jolloin jokaisessa hyvässä musavideossa oli hevonen, jolla mielellään ratsastettiin auringonlaskussa rannalla? Jolloin klisee ei ollut klisee, tai vaikka olikin, se oli järjettömän cool? Jolloin tyttöbändi saattoi sämplätä debyyttisinglensä remix-versiossa Michael Jacksonia? Jolloin biiseistä tehtiin remix-versioita? (Tiesittekö muuten, että allaolevan biisin "The S, The W, The V" -hokeman lausuu nuori Pharrell Williams?) 
http://www.youtube.com/watch?v=NOKd_et0A4o

Minun on ihan pakko hehkuttaa minun ja ystäväni viikon takaisia yhteisiä 30-vuotissyntymäpäiväjuhlia Helsingin Lapinlahden Omenapuutalolla (Suomen, maapallon, universumin).

Omenapuutalo on viehättävä pikkuinen puutalo Lapinlahden entisen mielisairaalan pihassa (kyllä, creepyä ja helmeilevää, kaikkea yhtä aikaa). Talo ei ole enää käytössä, mutta kaupunkilaisaktiivi vuokraa sitä juhlakäyttöön (hyvin pientä) korvausta vastaan. Herttaisessa pikku talossa ei ole juoksevaa vettä, mutta eksootillinen sisäpuucee löytyy. Kuten myös mahtava romu-ullakko (jonka seiniltä löytyy mitä muutakaan kuin alastonkuvia), iso piha ja yksi Helsingin parhaimmista sijainneista. Suosittelen mitä lämpimimmin!

Omenapuutalon vuokraaminen on edullista, mutta ainakin meidän kohdallamme sekavaa ja amatöörimaisen oloista. Se hoituu Omenapuutalon Facebook-ryhmän kautta. (Koen tarpeelliseksi kertoa, että tilasta löytyy stereot, vessapaperia, huonekaluja, keittiövälineitä ja paljon kertakäyttöastioita. Ettei kaikkea tätä tarvitsisi välttämättä itse roudata paikalle. Turhaan.) 

Mutta katsokaa, miten ihanat juhlat me saimme aikaiseksi:

 Lilyn toimitus kysyi tiistaina (Vitmistä inspiroituneena), mitä osaat tehdä hyvin. Well, since you asked...

• Olen aivan ilmiömäisen hyvä istumaan perseelläni ja katsomaan HIMYMin kaikki kahdeksan tuotantokautta putkeen.

• Olen uskomattoman hyvä välittämään tunteita kulmakarvojen avulla. Tämä taito minulla on ollut jo lapsesta asti, ja olen huomannut, että ainakin toisella siskoistani on se myös.

• Olen järkyttävän hyvä löytämään kaupungin tarjousskumpat. Ja tietenkin juomaan niitä.

• Olen hyvä matkimaan erilaisia aksentteja englanniksi. Parhaiten luonnistuvat englantia puhuva ranskalainen, ruotsalainen ja venäläinen. Opiskelen parhaillaan espanjalaista enkkuaksenttia. Saksalais-/itävaltalaishenkinen Schwarzenegger-imitaatio onnistuu muutamissa lyhyissä lauseissa kuten "Get down!"

• Olisin tosi hyvä rumpali, jos osaisin soittaa rumpuja. Vitsi, miten hyvä olisinkaan.

• Olen todella hyvä levittelemään ohuehkon hunnun tavaroitani pitkin asuntoa. Pari viikkoa sitten meillä käynyt espanjalaisvieras ihmetteli ääneen, missä kaikki poikaystäväni tavarat ovat. Sanoin, että se ei tarvitse mitään, kun sillä on minut.

• Olen valtavan hyvä nappaamaan viheltelystä kiinni. Aina, kun joku viheltelee, minun on myös pakko ryhtyä vislailemaan. Yleensä jotain toista biisiä, ja niin ärsyttävästi, että toisen on pakko lopettaa tai liittyä minun viheltelyveisuuni.

Missä te olette hyviä?

Huomio: penaali tarkoittaa tämän blogikirjoituksen yhteydessä ainoastaan kynäkoteloa. Kirjoittaja ei vastaa termin soveltamisesta. 

Minulla oli eilen tämän syksyn ensimmäinen opiskelupäivä. Sunnuntai-iltana reppua pakatessani tulin siihen tulokseen, että minun on pakko ostaa uusi penaali. 

Näet varmaan, että penaalissani on kuva Nalle Puhista. Se kertonee minusta sen, että olen tarpeeksi vanha tykkäämään avoimen retrosti lastenohjelma-paraphernaliasta, mutta tarpeeksi nuori, että se on vielä coolia (14-vuotias). Nallepenaali (täysin tahaton sananmuunnos, ei tule toistumaan) kertoo minusta toisaalta myös sen, että olen laiska, sillä 16 vuotta myöhemmin minulla on edelleen sama, reikäinen nallepenaali (hups).

No, eilen lähdin sitten koulupäivän päätteeksi penaaliostoksille. "Helppo nakki", ajattelin, "minähän en ole penaalimielessä kovin nirso". Tai niin minä luulin. Tiesitkö, että rimpula kangaspenaali saattaa maksaa 8 euroa? Eikä penaalien go to -paikka olekaan enää välttämättä Tiimari? Täti hämmästelee.

Penaalivalikoima oli kaikkialla niin luokattoman surkea, että etsin penaalia Helsingin keskustassa kaksi tuntia. Kyllä, näin ovat muuttuneet meidän aikojemme penaalit. En voinut ostaa Angry Birds -penaalia, koska Angry Birds. Enkä Spidermanpenaalia, koska 30-vuotias. Enkä vaaleanpunaista karvapenaalia, koska minulla on jo ollut sellainen (ja koska 30-vuotias). Ja yhtäkkiä penaalivalinnasta tulikin astetta vaikeampi, sillä siitä kehkeytyi taas uusi tapa lokeroida ihmisiä:

Marimekon pussukkapenaalin omistaja on suomalaista designia arvostava tyttö, jolla ei ole varaa suomalaiseen designiin muun kuin penaalien, keittiöpyyhkeiden tai jääkaappimagneettien muodossa. Tai kuka tahansa 80-luvulla syntynyt.

Urheiluaiheisen penaalin omistaja on printtipaitoihin pukeutuva 8-vuotias poika tai joku, joka ei ole ostanut penaaliaan itse. Se on saanut sen joltain tai voittanut sen omakotiyhdistyksen pikkujoulujen arpajaisista (niistä, joissa minä voitin markiisinpesunestettä - markiisinpesunestettä, mitä se edes on? - ja Scorpiota. For men).

Peltikotelopenaalin omistaja on kotelon kuvioinnista riippuen teini-ikäinen tyttö (Hello Kitty -kuviointi) tai viileä graafikkohipsteri (kuvioimaton peltirasia) tai villeihin 60-luvun kuoseihin pukeutuva hippityttö (vanha kahvipurkki, ompelurasia tai sikarilaatikko penaalina, ks. myös Marimekon pussukkapenaali). 

Puukotelopenaalin omistaja opiskelee arkkitehdiksi ja on superjärjestelmällinen. Se on varmaan myöskin veistänyt sen laatikon ihan itse. "Vau".

Whatever-penaalin omistaja on mitä todennäköisimmin insinööri, jolle penaali on vain välttämätön pakko kynien säilyttämistä varten ja joka mielellään kantaisi lyijärinsä vaikka Alepan kassissa, jos se olisi yhtään kätevämpää. Sen penaalissa saattaa huomaamatta lukea jotakin noloa kuten Unicorns Are The Best tai Bitch Be Slappin'. Sillä voisi olla myös robottipenaali (Tiimarista), jonka minäkin ostin (jossa lukee I Love Computer Games): 

Se siitä. Tämän enempää penaaliasiaa minulla ei ole.

(Kuinka moni pelasi sananmuunnosbingoa tätä lukiessaan? Ai. No lue uusiksi?)

 Hyvää 30-vuotissynttäriä minulle (ja 1-vuotissyntymäpäivän lähimaastoa Kustaalle)! Kirjoitin viime vuonna synttärinäni (ja neljännessä Lily-postauksessani ever) siitä, että isi on huippu. Tänä vuonna toistan itseäni, nimittäin katsokaa, mitä sain häneltä lahjaksi:

Kehystetyn The New Yorker -lehden kannen vuodelta 1976, jonka isäni kertoi nyysineensä nimeltämainitsemattoman kunnan kaupunginkirjastosta vuosia ennen syntymääni. Ilmainen lahja, ehkä. Kallisarvoinen lahja, takuulla.

Kiitos isä! Ja äiti! Te olette huippuja!

Sain Sunday Blondie -Hannalta ystäväkirjahaasteen viime viikolla. Olen joskus überlaiska täyttelemään näitä, sillä ne ovat monesti huipputyöläitä ja niin pitkiä, ettei niitä tahdo oikein edes jaksaa lukea. Tämä oli onneksi kuitenkin mukavan kompakti, joten täältä pesee:

1. Minkälainen olit 18-vuotiaana?
Hmm. No, 18-vuotias. Olin pettynyt, koska olin kuvitellut, että kaikki käyttävät 18-vuotiaina (=aikuisena) jakkupukuja. Itsehän otin jakkupukuihin varaslähdön jo 12-vuotiaana ja pukeuduin kuudennen luokan kevätjuhlaan Jackie Onassikseksi. Not kidding.

2. Mitä olet oppinut itsestäsi ja elämästä menneiden vuosien aikana?
Huh, melkoinen kysymys. Nyt on paineet, että tähän pitäisi kirjoittaa joku syvällinen oivallus ja opettaa muillekin jotain, mutten pysty (em. paineiden vuoksi), joten vastaan, että olen oppinut sen, että omaa kyynerpäätään on oikeasti ihan mahdotonta nuolaista.

3. Onko äiti aina oikeassa?
Kyllä se yleensä taitaa olla. Paitsi, jos sillä vaikka sattuisi olemaan asiakas, jonka kanssa se on eri mieltä. Nehän on yleensä oikeassa?

4. Lempi mietelauseesi? (Elokuvasta, kirjasta, laulun sanoista...mistä tahansa!)
Luulen, että mun all-time suosikkibiisi on Duran Duranin Rio (ensi viikolla tai tänään illalla saatan olla tosin eri mieltä). Olen aina tykännyt siinä olevasta lauseesta “It means so much to me, like a birthday or a pretty view”. Koska se on ihan älytön.

5. Voitko sanoa olevasi 100% tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet?
Hell no! Lähempänä 2 %. Mutta en kyllä anna sen häiritäkään. Ainakaan ylenmääräisesti.

6. Miten suhtaudut median ja yhteiskunnan luomiin ulkonäköpaineisiin?
V*tuttaa ja ankarasti. Toisaalta uskon, että luon ihan itse pahimmat demonini. Ei ole esimerkiksi kenenkään muun kuin itseni vika, että pelkään luonnonvesiä siksi, että uskon vakaasti törmääväni niissä ennen pitkää ruumiisiin. Sehän on jo ihan tilastollisestikin täysin ymmärrettävää (NOT).

7. Anna kolme syytä, miksi on ihan huippua olla nainen.
Öh, voin antaa vaikka biljardi syytä. Mutta top kolmoseen menevät pehmeä iho (lälläslää, pojat), luonnollinen ylivertaisuus (lälläslää, universumi) ja oikeus lällätellä vielä aikuisenakin. Booyah!

8. Miten piristät arkeasi?
Tähän pitäisi varmaan laittaa jotain että "joogaan, leivon raakasuklaakakkuja ja puristan itse mehua" mutta kyllä minä ostan pussillisen sipsejä, valtavat määrät vissyä ja tuijottelen sen hetken suosikkirealitya (olen myös heikkona kynsien lakkaukseen. En voi koskaan olla ilman kynsilakkaa, ja sen levittely on lempparipuuhiani). Tai vaihtoehtoisesti suukottelen kotisälliäni. Ehkä teen kaikkia yhtä aikaa.

9. Jos saisit halata juuri nyt jotakuta, ketä halaisit ja miksi?
Siskoni Emmin lapsia. Koska ne ovat ehkä siistein asia maailmassa. (Tällä hetkellä. Sitten kun ne kasvavat rasvatukkaisiksi, kiroileviksi teineiksi, jotka pukeutuvat vaatteisiin, joita en ymmärrä, on joku muu takuulla siistimpi.) Haluaisin myös aina halata ystäväni Sadun poikaystävää Mattia, koska sillä on maailman paras hali. Jos tapaamme Mattia tyttöporukalla, kilpailemme siitä, kuka saa ensimmäisen halin ja kenellä on tapaamisen jälkeen suurin halisaldo.

10. Anna minulle kolme elämänohjetta.
Olen uskomattoman epäpätevä jakamaan neuvoja yhtään kenellekään, enkä pidäkään ihmisten neuvomisesta läheskään yhtä paljoa kuin myötätuntoisesta jeesmieheilystä. ....mutta kyllä minultakin kaikesta huolimatta löytyy muutama pseudoviisauden sana.
Ole kiva. On paljon kivempaa, kun on kivempi. Oikeesti.
Puhu. Niin parisuhteessa, työssä kuin vieraiden ihmistenkin kanssa. Et koskaan tiedä, ketä saatat auttaa sanomisillasi - tai kuka voi auttaa sinua sanasi kuultuaan. Ajatukset muuttuvat asioiksi, kun ne päästää ulos.
Pidä huolta hyvästä ryhdistä ja istu niin vähän kuin mahdollista. 23-vuotiaana ensimmäiset oireet välilevyn rappeumasta saaneen sanaa kannattaa kuunnella.

P.S. Lapsuuden ystäväkirjani sisäsivuilta löytyvää herkkää runoutta voi ihastella täällä. 

Itse haluan heittää haasteen Rimakauhua ja rahkapiirakkaa -Minnalle (anteeksi muuten, mulla on vieläkin vastaamatta sun yhteen haasteeseen!), Fitness Führer -FFFifille ja Pilkku otsassa -Laurellalle. Kysymykset kuuluvat näin:

1. Kerro itsestäsi jokin asia, jota emme blogisi perusteella ehkä vielä tiedä.

2. Kuvitellaan, että sinut tuomitaan vankilaan. Minkä rikoksen olet tehnyt?

3. Mihin tv-sarjaan olet koukussa ja miksi?

4. Millainen tietokoneen tai puhelimen taustakuva sinulla on ja miksi?

5. Mitä sinulla on aina jääkaapissa? Miksi?

6. Mikä kirja mielestäsi kaikkien pitäisi lukea ja miksi?

7. Kuka on suosikkihenkilösi maailmassa (perheenjäsen, puoliso, julkisuuden henkilö, kuvitteellinen hahmo.. kuka tahansa)?

8. Jos sinulla olisi nimikkodrinkki, mitä siihen tulisi ja miltä se maistuisi?

9. Mikä oli ensimmäinen ostamasi cd-levy (tai kasetti)?

10. Mikä on ihan ehdoton suosikkiblogisi Lilyssä ja miksi?

Olen ollut vajaan viikon verran Tampereella vanhempieni, siskoni ja tämän perheen luona. Perheen pikku tyrannia (ja mailman ihaninta tyttöä) nyt jonkin aikaa vierestä seurattuani aloin miettiä, mitä tapahtuisi, jos aikuinenkin käyttäisi kolmevuotiaan argumentteja jokapäiväisessä elämässään?

Esim.

Paikallislehden mielipidegallupissa:
"Minusta 16-vuotiaillakin pitäisi olla äänioikeus."
"Miksi?"
"Nokun minä haluuuuun!"

Työpaikalla:
"Pomo, haluaisin keskustella kanssasi nyt siitä palkankorotuksesta."
"No, firman taloudellinen tilanne on kyllä melko huono, mutta ainahan keskustella voi. Millä perusteella mielestäsi ansaitset palkankorotuksen?"
"Minä ha-lu-an!!"

Lounastauolla:
"Ottaisin caesarsalaatin suklaakastikkeella."
"Hmm, meillä ei ole caesarsalaattia ollenkaan listalla – ja suklaakastikekin on loppu. Saisiko olla jotain muuta?"
"Minä HALUAN caesarsalaatin! Haluan haluan haluan. Aaaaaaaaaa!!!!"

Hississä:
"Menen kutoskerrokseen."
"Voin painaa nappia puolestasi. Itse jään vitosessa."
"EIIIIIIII!!! Minä halusin painaa sitä nappia! Minä halusin! MINÄ!"

Television keskusteluohjelmassa:
"Valtion talousarvioesitykseen lasketaan mukaan sote-uudistukseen tarkoitettu määräraha. Uudistus toteutetaan ensi vuoden alusta alkaen."
"Millä perusteella päätös uudistuksesta tehtiin?"
"Minä halusin. Minä haluan. Haluaaaaaaaan! Ha-lu-an! ÄITI!"

Muistathan höystää jokaisen haluamisen jalan polkemisella, maahan heittäytymisellä, päättömällä kirkumisella ja itkuraivareilla. Toimii.

Kuva: knowyourmeme.com

Syksy lähestyy, ja nuoriso alkaa kansoittaa asuntomarkkinoita opiskelijakaupungeissa. Pari vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuokra-asuntomarkkinoita Helsingissä seurattuani julistan itseni juhlallisesti päteväksi jakamaan riekaleisille opiskelijasieluille neuvoja aiheesta.

(drumroll)

Kiinteistövälityksen sanakirja à la Kustaa!

”Valoisa”
Kun asuntoilmoituksessa kerrotaan asunnon olevan valoisa, tarkoittaa se yleensä sitä, että siinä on ikkuna. Jos olet onnekas, niitä on useampia.

”Kaupunkinäkymät”
Kaupunkinäkymillä retostelu asuntoilmoituksessa tarkoittaa yleensä sitä, että ikkunasta näkee toisten ihmisten räppänöistä sisään. Positiivista kaupunkinäkymissä on se, että ne tarkoittavat sitä, että asunnossa on ikkuna(t).

”Puistonäkymät”
Jälleen, asunnossa on onneksi joku räppänä. Puistonäkymät tarkoittavat kuitenkin sitä, että lähikauppaan on yleensä tosi pitkä matka. Siis ainakin 700 metriä (huoh).

”Kompakti”
V*tun pieni. Pätee niin ”kompaktissa” keittiössä (keittokomero), ”kompaktissa” vaatehuoneessa (kaappi) kuin ”kompaktissa” pikkukaksiossakin (yksiö alkovilla).

”Teho-”
Aivan sairaan pieni, mutta saattaa näyttää vähän suuremmalta ilman huonekaluja. Niin kuin öö jokainen asunto. Esim. ”tehokaksio Punavuoressa”.

”Charmikas”
Putki- ja julkisivuremontit tulossa vuoden sisään.

”Yksilöllinen”
Esim. ”yksilöllinen pohjaratkaisu”. Jos löydät tämän termin asuntoilmoituksesta, voin taata, että kämppä on asuntomarkkinoilla sitä, mitä jotkut kutsuvat kohteliaasti tyylimarkkinoilla ”persoonalliseksi”: what the what -osastoa.

”Vaaleasävyinen”
Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Vai onko joku muka oikeasti nähnyt joskus suomalaisessa, vuokralla olevassa kerrostalokämpässä purppuranväristä tapettia? Sitähän minäkin.

"Hyvin kalustettavissa"
Vrt. myös ”tästä saat sisustettua itsellesi ihanan kodin” tai "vaaleat pinnat tarjoavat hyvän pohjan sisustukselle". Tämä tarkoittaa yleensä, että lip lap läp blop.

Kas näin! Näillä neuvoilla selviät kiinteistövälitysviidakosta sujuvammin kuin uskotkaan! Onnea asunnon etsintään!

 Kuten moni muukin, vietin viikonloppuni Flow-festareilla. Tungoksessa ja käsirysyn keskellä viiniä siemaillessani ja ah-niin-ihanien Haimin tyttöjen tahtiin hytkyessäni aloin miettiä, miten outo konsepti onkaan se, että ihmiset survoutuvat varsin sankoin joukoin katsomaan lajitovereitaan soittamassa ja laulamassa.

Oikeasti, kun pysähtyy miettimään, että ihmiset maksavat itsensä usein kipeäksi lipuista (jotka oikeuttavat heidät joko eturiviin puristautumaan hengiltä tai takariviin tuijottelemaan toisten takaraivoja ja banaanikärpäsen kokoisia bändiläisiä ja ostamaan ylihinnoiteltuja juomia siinä sivussa), joiden vastineeksi saa kuulla samaa musiikkia, minkä voisi kotona kuunnella levyltä ja katsella niiden soittajia, jotka ovat kuitenkin samanlaisia kuin kuvissa, niin onhan se nyt vähän hassua.

Sama ilmiö toistuu ainoastaan esittävässä taiteessa (tanssi, teatteri), muttei missään muussa kulttuurin lajissa. Joo, ostammehan me kirjoja ja maksamme museoiden pääsylipuista, mutta kuinka moni maksaisi siitä, että näkee

• Tuomas Kyrön kirjoittamassa seuraavaa hassunhauskaa romaaniaan keskikaupungin kapakassa

• Miina Äkkijyrkän veistelemässä peltilehmiä maatilalla

• Eliel Saarisen luonnostelemassa uutta hotellia Helsingin keskustaan

• Hans Välimäen pilkkomassa tomaatteja ja leivittämässä kanapihvejä?

Niin. Miksei muilla kuin muusikoilla voi olla keikkoja?

...no, okei, Eliel Saarisen näkemisestä missä vaan maksaisin kyllä, sillä olisihan se nyt ihme, jos näkisi jonkun edesmenneen henkilön. Ja toki, kirjailijat lukevat joskus töitään ääneen kirjakaupoissa. Mutta noin niinkuin ylipäätään, tulisiko tunkua, jos lippujen hinta alkaisi kahdeksastakymmenestä eurosta? Enpä usko.

(Kirjoittaja lienee lähinnä katkera siitä, ettei norjan puolitoistametrisen vartensa ansiosta onnistu oikeastaan koskaan näkemään ainuttakaan keikkaa survoutumatta eturiviin. Siis olihan se Alicia Keys ihan yhtä ihana niiltä valtavilta ruuduiltakin kun oikeasti?)

Kenen (muun kuin muusikon) keikasta maksaisit?

Aiemmin Kustaassa: Juhlat kuin julkkarit

Kuva The Knifen Flown avaiskeikalta

Kannattaa aina joskus kutsua joku ulkopaikkakuntalainen, tai vielä parempaa, ulkomaalainen (mielellään jostakin järjettömän kauniista merenrantakaupungista, jossa vesi on aina turkoosia, viini halpaa ja herkullista sekä rakennukset satoja vuosia vanhoja) omaan pikku kotikuplaansa puhkomaan siihen oikein lehmän kokoisia reikiä. Tajuaa taas paremmin, millaisessa paikassa sitä oikein tulee elettyä.

Minun elämääni on onnekseni tällä viikolla ollut sulostuttamassa eräs espanjalaisvieras. Hän halusi heti tultuaan mennä uimaan, koska Helsingissä on viime päivinä ollut tosi kuuma (hän ei taida muuten vieläkään uskoa, ettei Itämeri ole järvi). Halusin viedä hänet jollekin kauniille uimarannalle, mutta aika- ja budjettisyistä päädyimme Hietsuun, joka (vaikka se ei ole suosikkini) on kuitenkin ihan oikea uimaranta, tosi iso ja silleen. Ja arvaatteko mitä hän sanoi (irvistäen)?

"Tämähän on kuin Tšernobyl."

Ja arvaatteko mitä? Katselin ympärilleni ja totesin, että sehän on ihan oikeassa. 

Elämä on kyllä mukavaa, kun on 12-vuotiaan huumorintaju. Kuten esimerkiksi eilen, kun tuijottelin uutta suosikkisarjaani Remontoijia (Remontoijat on australialaissarja, jossa etsitään Aussien parasta remontoijaa suorittamalla haasteita ja remontoimalla kämppiä. Sarjassa on vilahtanut tähän mennessä myös yksi kenguru, jess).

Eilisen jaksossa remontoijat olivat kunnostamassa kunnantaloa pienessä australialaiskaupungissa, jonka nimi sattui olemaan Darra. 

...paitsi että tässä jaksossa darra on ihan toisenlainen kuin yleensä.

Remontoijien tehtävänä on luoda kokoontumistila, josta darralaiset voivat olla ylpeitä. Veikkaan, että sen tulee sisältää esim. säkkituoleja, pimennysverhot ja loputtomat varastot sipsejä.

Omistautuakseen tehtävälle sen vaatimalla tavalla, kilpailijat ovat itsekin kunnostuksen ajan darrassa.

Töitä on paljon ja ne on tehtävä hyvin, sillä kaikki tietävät, että darraa tulee kunnioittaa.

Kuten sanottu, kaikki ovat haasteen aikana darrassa, myös juontajat.

Joskus darran onnistuu voittamaan ja tuhoamaan.

...mutta darra ei koskaan unohda. Emmekä me koskaan unohda darraa (paitsi kunnes on seuraavat juhlat).

Tuomiopäivän darra on tunnetusti yksi pahimmista.

...sillä se saattaa vaikuttaa koko elämään.

Mutta joskus darraa täytyy ottaa kuin härkää sarvista ja näyttää sille, kuka on pomo. Tai nauttia siitä.

Kuvat screenshoteja osoitteesta katsomo.fi

Ei voi olla muuta kun perjantai, jos....

...ei malta odottaa sitä, että pääsee töihin, koska kun sinne pääsee, pääsee myös pois. Joissain paikoissa korkataan päivän päätteeksi ehkä pullo tai lähdetään pikkuisen aikaisemmin kotiin. Koska on perjantai!

...8 kilometrin työmatka vaihteettomalla pyörällä sujuu kevyesti lauleskellen. Paaaljon kevyemmin kuin vaikkapa maanantaina. Yhtään ei myöskään haittaa se, että pyörän on edellisenä iltana jättänyt kotipihan sijasta ravintolan edustalle, ja siksi joku omaa perjantaitaan viettänyt kaupungin kulkija (jota esimerkiksi maanantaina kutsuisin ihan toisenlaisella nimellä) on päättänyt jättää sen koriin tuliaisiksi hampurilaisravintolan ryttääntyneen pussukan (joka ei edes sisällä enää yhtään nugettia) ja nyhtää irti pinnan, joka pitää lokasuojaa paikallaan. Tänäänhän on perjantai!

...työmatkalla vastaan tulevien kulkijoiden ja pyöräilijöiden naamat eivät ole yhtä massiivisella norsun**tulla kuin vaikkapa maanantaina. Joku saattaa hymyilläkin, ja uskaliain rohkenee kenties vienosti nyökätä tervehdykseksi. Koska nyt on perjantai! Ja ne, jotka ovat yhtä kyrpiintyneen näköisiä kuin aina, joutuvat takuulla viikonloppuna töihin. Suckers! Lälläslää! Mulla on tänään perjantai!

...jengi alkaa töissä jo lounaan jälkeen vedellä takkeja hidastetusti niskaan (paitsi tänään, koska tänään paistaa tietenkin aurinko koska tänään on tietenkin perjantai!) ja palaveerata lähinnä perjantaipullon aukaisuvuorosta, -metodista ja kristillisen tasajaon varmistamisesta. Onhan se nimittäin perjantai!

Hyvää viikonloppua!

(Mainitsinko, että tänään on perjantai??)

Rakastan lainausmerkkejä eli hipsukoita (minulla on myös jo lähes ongelmaksi paisunut riippuvuus sulkumerkkeihin ja ajatusviivoihin, mutta siitä lisää toiste). Lainausmerkkien avulla saa kaiken kuulostamaan täysin väärältä. Kuten: 

Voi, miten "kaunis" teidän lapsi on!

Voi, miten kaunis "teidän" lapsi on!

Voi, miten kaunis teidän "lapsi" on!

(Tämä tuli mieleeni, kun näin people.comissa uutisen Jamie Bellin ja Evan Rachel Woodin tuoreesta poikavauvasta: The couple have welcomed a “beautiful” son, her rep confirms to PEOPLE. “Parents and baby are all doing well,” the rep says. Sitaattia merkkaavat hipsukat on sijoitettu tässä esimerkissä valitettavan epäonnisesti.)

Sitäpaitsi ihminen on selkeästi järkevimmillään sormihipsukoita miimitellessään (OMG! Haluaako joku muukin ihan välttämättä heti tuollaiset hipsukkatatskat?).

...kas näin hän onnistui survomaan reilusti yli puolet alle 800 merkin jutusta sulkumerkkien sisään. I rest my case.

Olin viime viikonloppuna ystävieni kanssa Kansalaistorin kirpputorilla Helsingin keskustassa myymässä nurkkiin kertynyttä sälää ja kaapintäytteitä pois. Jos olet koskaan käynyt kirpputorilla, tiedät vähän, millaista porukkaa siellä liikkuu. Jos olet koskaan käynyt myymässä kirpputorilla, tiedät pikkuisen paremmin, millaista porukkaa siellä liikkuu. Käyn kirppiksellä myymässä ainakin kerran kesässä, ja joka kerta muistan uudelleen nämä jo unohtamani kirpputorin arkkityypit, jotka sieltä aina löytyvät (suosittelen muuten pelaamaan näillä bingoa kaverin kanssa - ensimmäinen, joka bongaa kaikki viisi, tarjoaa toiselle torikahvit):

Tyyppi A. Myyjä, jonka kaikki tuotteet ovat aitoa nahkaa, umpinaista kultaa, kiillotettua hopeaa, lyijykristallia, kotimaista koivua tai autenttista mitälie ja joka parkkeeraa ensimmäisenä paikalle mukanaan rekkalastillinen kynttilänjalkoja, posliinifiguureita, kompasseja ja miekkoja. Aina kun hän myy jotain, on hinta "vain sinulle".

Tyyppi B. Asiakas, joka jättää olkalaukkunsa myyntipöytiin siksi aikaa, kun hypistelee pöydällä olevia sinksuttimia ja vetää karmeat paskaraivarit heti, kun toinen asiakas luulee hänen olkalaukkuaan myyntitavaraksi. Kaksi sanaa: oma vika.

Tyyppi C. Myyjä, joka ei ole "ensi kertaa pappia kyydissä" (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja kokee velvollisuudekseen kouluttaa kaikkia ympärillä olevia myyjiä siitä, miten kirppiksellä tulee toimia. Sama tyyppi on usein myös tyyppiä A.

Tyyppi D. Asiakas, joka haluaa koskettaa jokaista myyntipöydällä olevaa tuotetta, vaihtaa niiden järjestystä ja myllätä koko pöydän ihan loputtomaan sotkuun (no, okei, siinä oli ryysykasa jo ennenkin, mutta silti) eikä silti osta mitään.

Tyyppi E. Lapsiasiakas, joka on onnesta täysin soikeana hänelle 10 sentillä myymäsi maailman turhimman kinderyllätyksen vuoksi, ja joka tekee koko raskaasta myyntipäivästä sen arvoisen.

Bongattu myös: myyjä, joka kieltäytyi myymästä romanipariskunnalle mitään. Kas tässä, avoin paheksuntani, ole hyvä.

Bingo!

P.S. Mainos: ylijääneet tavarat plus muita hyviä herkkuja voi hakea pois Kaivarin Kanuunasta perjantaista alkaen.

Ei, tämä ei ole historiallinen artikkeli kieltolain aikaisesta kossuliikenteestä. Tämä on vinkkipalsta, jonka keskeisenä ajatuksena on jakaa neuvoja siitä, millä tavoin alkoholia kuljetetaan onnistuneesti festareille ilman, että jää ruumiintarkastuksissa siitä kiinni.

Tässä ovat sellaiset neuvot, joita olen muilta kuullut tai itse onnistuneesti soveltanut.

Leipätemppu. Kuulin juuri nerokkaasta leipätempusta, jonka tekijä oli kovertanut limppuun viinapullon menevän reiän. Valitettavasti limpputemppu oli mennyt reisille, sillä ovela portsari oli käntystä huolimatta löytänyt pullon. Tämä panee silti miettimään, minne kaikkialle muualle pullonpaikan voisi kovertaa (vankilaohjelmista tuttu raamattuklassikko tulee ensimmäisenä mieleen).

Ei laatu, vaan määrä. Mitä pienempi pullo, sitä helpompi se on piilottaa ja sitä useampia niitä mahtuu. Sukkaan, suuhun, nutturaan, meikkipussiin, taskuun, housuntaskuun, povariin, takintaskuun... Ja hyvällä säkällä yksi tai useampi selviää tarkastuksesta, vaikka osa takavarikoitaisiinkin.

Metsä puilta -huijaus. Röyhkeimmillä ihmisillä käy yleensä uskomattomin munkki. Laita törkeän iso pullo laukkuun sellaisenaan ja yritä kulkea portista pullo kädessä. Kädessäsi oleva pullo viedään, mutta laukkuun ei edes viitsitä katsoa.

Haudankaivaja. Leikittelen itsekin joka vuosi ajatuksella, että kävisin Suvilahdessa kaivamassa pari tarkoin valittua kuoppaa rommijemmaa varten ennen Flowta. Joka vuosi tämä jää kuitenkin tekemättä vaivalloisuutensa ja arvaamattomuutensa vuoksi (mitä jos pullohaudan paikalle rakennetaan lava tai baaritiski?). Toinen vaihtoehto olisi (ainakin Suvilahdessa) survoa puteleita sadevesiränneihin viikkoa ennen festareita.

Onko teillä hyviä salakuljetustarinoita tai -temppuja?