...ja miespuolinen kaverini onnittelee ensin ja sitten huomauttaa, että putoan pois aika monen tutkalta Tinderissä:
...ja sitten kirjoitin raportin aiheesta Facebookiin ja nyt joudun 31-vuotiaana kertomaan isälleni, mikä on Tinder:
(Inspired by aina niin ihana Aina jonon viimeinen)
Täytän lauantaina 31 vuotta. Synttäriympäristö on parasta aikaa kokea huonoa omaatuntoa saavutetuista asioista, elämänkokemuksista tai niiden puutteesta, työstä tai sen merkityksellisyydestä, perheestä tai perheettömyydestä tai vaikka siitä, että ei käynyt kertaakaan koko kesänä lenkillä (o/). Tällä kertaa ajattelin potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole oikea nainen. Ai miksi? No:
En käy koskaan kampaajalla. Tästä syystä en myöskään ymmärrä naistenlehtien luottokampaajakeskusteluja. Kun minun pitää leikata tukka, pyydän kaverin kaveria tekemään sen kympillä. Tai menen käymään äidillä.
Opin vasta 28-vuotiaana, mikä valokynä on. Enkä muuten vieläkään tiedä, mitä on meikin pohjustusvoide.
Minulla ei ole yhtään oikeaa käsilaukkua, vaan kokoelma kangaskasseja ja muutama nahkareppu (rakastan muuten tuota sanaa). Kangaskassinikaan eivät ole trendikkäitä canvas-designkasseja, ehei, vaan vakuutusyhtiöiden ja maitotuotebrändien ilmaisnyssyköitä. Tyylikästä.
Juon ihan mielelläni mäkkärin kahden euron latteja. Tosin tämä taitaa olla sopivampi ykköskohta listaukseen nimeltä "4 syytä, miksen ole uskottava Helsingin keskustan kolmekymppinen asukki", eikä liity mitenkään sukupuoleen. Hyvä kahvi, schmyvä schmahvi.
En välitä hevosista. Hevoshulluuteni rajoittuu ponien piirtelyn raivokkaaseen harjoitteluun Villivarsa-lehden avulla neljännellä luokalla. Enkä muutenkaan juuri pidä eläimistä. Olen ihmishirviö.
Toisaalta ilmassa on melko selkeitä merkkejä siitä, että ehkä kuitenkin olen nainen. Kuten:
Minulla on keskimäärin kahdeksan erilaista rasvaa jatkuvassa käytössä. Ja ihan oikeasti koen tarvitsevani niitä kaikkia.
Lakkaan kynteni vähintään kaksi kertaa viikossa, ja saan siitä suunnatonta tyydytystä. Se rauhoittaa minua.
Leikin mielelläni avutonta, jos se tarkoittaa sitä, että joku tekee jotakin puolestani (vrt. minun ei tarvitse lesoilla osaavani kaiken).
Tykkään liljoista, kuten kuvasta näkyy, ja tykkään julkaista niistä kuvia instagramissa.
Minulla on ollut elämässäni harvoin kesälomaa (ainakaan palkallista), koska olen ollut niin vähän yhtäjaksoisissa työsuhteissa. Lomattomuuteen tavallaan tottuu, eikä siihen totuttuaan lomaa osaa oikeastaan kaivatakaan. Paitsi tietenkin silloin, kun kaikki muut ovat lomalla. Lomamoodi on nimittäin lomattomuudesta huolimatta todellinen ilmiö. Ja tästä sen huomaa:
1. Kun seisoo arkiaamuna avonaisen jääkaapin oven edessä ja huomaa miettivänsä, pitäisikö juoda hyllyllä houkuttelevasti kimalteleva olut aamujogurtin kaverina juuri ennen töihin lähtöä
2. Kun lounastauot venähtävät vähintään puolitoistatuntisiksi, lounassalaatti korvautuu jatkuvasti kolmella jättikokoisella jäätelötuutilla ja laukussa on aina mukana viltti, jotta voi panna pitkäkseen matkan varrella olevaan puistoon ("tämä on tämmöinen espanjalaistyyppinen siesta")
3. Kun soveliaan toimistopukeutumisen rajat venyvät venymistään ja yhtäkkiä huomaa istuvansa töissä bikineissä, joita peittävät vain pikkuiset sortsit ja läpinäkyvä paita, ja kun kenkien käyttäminen toimistolla tuntuu rajoittavan paitsi elämää, myös ihmisarvoa
4. Kun alkaa oikeasti ajatella, että kaksi tuntia töitä päivässä on ihan riittävä määrä hommaa, ja joskus jopa vähän liikaa vaadittu
5. Kun "minä ansaitsen tämän, koska minulla ei ole lomaa" (puhuttaessa esimerkiksi kohdan 1 kaltaisesta aamiaisoluesta) muuttuu satunnaisesta selittelevästä oikeutuksesta olemassaolosi keskeisimmäksi ytimeksi
...silloin olet loman tarpeessa.
(Ei hätää, en juonut sitä olutta. Tällä kertaa.)
Tinder, tuo deittimaailman mullistanut ihmesovellus. En olisi uskonut, että voin oppia sieltä käsin näin paljon.
Mitä olen oppinut suomalaisista miehistä:
On yllättävän paljon miehiä, joiden nimi on Sameli tai Mihkel tai Siim.
Arviolta neljä viidestä suomalaismiehestä harrastaa kiipeilyä, sukellusta, surffausta, lumilautailua tai muuta extremeurheilua kuten paidattoman yläruumiinsa kuvaamista peilin kautta.
Arviolta neljälle viidestä suomalaismiehestä on liimattu aurinkolasit ikuisiksi ajoiksi naamaan.
Mitä olen oppinut itsestäni:
Vaikka osaan tehdä mieheen kuin mieheen vaikutuksen Kummeli-sketseillä (mies on väärä, jos ne eivät uppoa), en vielä hallitse Lösösen hokemia tarpeeksi hyvin.
Jaksan keskustella päiväkaupalla täysin tuntemattoman tyypin kanssa, jonka kaikki kuvat esittävät Kummelin Tonnin Seteli -miestä.
Kummeli on vissiin aika määrittävä osa elämääni?
Mitä olen oppinut maailmasta:
Lahteen on kotoani noin 63 mailia ja Tampereen keskustaan 101 (mailit, koska Ameriikoista ostettu puhelin).
Kesäkurpitsa on helppo ja nopea lisuke (sain jopa reseptin).
Doge on yksi parhaista asioista mitä internetillä on tarjota (Kummelin jälkeen, mutta ennen Grumpy Catia, jaetulla sijalla kissagifien kanssa).
Coronaan ei pääse opiskelijahaalareissa (tosin tämän tietenkin tiesin jo, mutten siksi että minulla olisi haalarit).
Sunnuntai on paras krapulapäivä (itse saatan olla eri mieltä).
Jos ihmisten kanssa on kännissä, ne ovat mukavia. Jos on itse kännissä, mutta ne eivät ole, eivät ne silloin ole yhtä mukavia (suuri tinderviisaus 2014).
Toimituksen blogissa ruodittiin viime kesänä telkkari-ihastuksia. Muistatteko? Kommenttiboksi räjähti käsiin viimeistään siinä vaiheessa, kun joku muisti mainita Prätkähiiristä sen valkoisen hiiren. Oma nuppini poksahti siinä vaiheessa kun muistin, miten kuumana siihen kävin. Huh.
Kesän kunniaksi aloin muistella erikoisia telkkarisarjaihastuksiani (menemättä tällä kertaa sen syvemmälle piirros- tai eläinhahmoihin, liian traumaattista). Samassa huomasin, että ne ovat lähes kaikki 90-luvulta. Arvaatteko miksi? No siksi, että nykysarjoissa kaikki ovat niin näennäisen hyvännäköisiä, ettei niistä ole yhtään erikoista tykätä (ja myös siksi, että Tiia sydän 90-luku). Ainakaan samalla tavalla kun näistä:
1. Tohtori Niles Crane, Frasier (1993-2004)
David Hyde Piercen näyttelemä Niles Crane sai 90-luvulla jalkani ihan veteliksi. Kuvittele seksittömin tyyppi maailmassa. Neuroottinen, luiseva, kaljuuntuva tossukka, joka ei saa koskaan mitään aikaiseksi. Kukapa ei ihastuisi? (Tosin on tuo Niles ehkä näistä kahdesta se parempi vaihtoehto.)
2. Ira Buchman, Hulluna sinuun (1992-1999)
Näyttelijä John Pankow'n hahmo Ira oli pääosahahmo Paul Buchmanin todella raskas serkku. On ehkä vaikea ajatella, että varhaisteini-ikäinen ihastuisi stereotyyppiseen newyorkinjuutalaiseen, jolla on sekä pitkä tukka että kalju, mutta siinä sähkönsinisessä bleiserissä oli varmaan jotain. On ehkä myös vaikea ajatella, että yhdessäkään nykyajan sarjassa olisi ketään Iran näköistä pääosassa. Gossip Girlissä, vaikka?
3. Jeff Murdock, Paritellen (2000-2004)
Eikö kömpelö, yksinkertainen, tuoppi kädessä parhaiten viihtyvä brittimies ole jokaisen teinitytön unelma? Huolestuttavaa on myös se, että Richard Coylen esittämä Jeff on tämän listauksen ymmärrettävin ihastus. Sitähän voisi tykätä vaikka Johnny Deppistä, mutta ei. Jeff.
Kuvakaappaukset Youtubesta
Juuri tällaiset mukakauniit luonnonvedet ovat todellisuudessa pelottavia,
sillä ne suorastaan kuhisevat ruumiita.
6. Vuonna 2003 pelkäsin jatkuvasti, että korkean kerrostalon katolta tai ikkunasta putoaa päähäni jokin raskas esine. Vaan odota - ei ihan mikä hyvänsä raskas esine, vaan jompikumpi seuraavista: alasin tai flyygeli. Siis mikä edes on alasin? Ja miksi jollakulla olisi sellainen kahdennessakymmenennessäseitsemännessä kerroksessa? Ja miksi se joku heivaisi sen sieltä alas? Juuri minun päähäni? En tiedä. Mutta periaatteessa niin voisi käydä. Kyllä voisi.
5. Nykyään pelkään joskus pöntöllä jo istuessani, että olenkin epähuomiossa mennyt miestenvessaan. Koen velvollisuudekseni huomauttaa, että miestenvessassa oleminen ei ole minusta itsessään lainkaan pelottavaa. Pelottavaa on se, että vessaan on liian helppo jäädä odottelemaan sopivaa uloslivahdushetkeä vahingossa vaikka päiväkausiksi (ainakaan vessahätä ei yllätä). Kuvittele elokuva Cast Away, mutta miestenvessassa. Minä laihtuisin siellä kovasti, kasvattaisin parran ja askartelisin vessapaperirullasta itselleni kaverin. Sen nimi olisi "Lotus".
4. Toisinaan pelkään kuollakseni, että itsepalveluravintolassa kompastun tai horjahdan niin, että tarjottimeni levahtaa borsch-keittoineen kaikkineen ravintolan lattialle ja tietenkin minun päälleni. Tilanne on kamala, koska olen nähnyt liian monta amerikkalaista high school -elokuvaa, ja koska mitä sitä ihan oikeasti tekisi, jos vaatteet olisivat yltä päältä borsch-keitossa? Haisisi tosi pahalta koko päivän. Yhh.
3. Joskus millä tahansa kovalla pinnalla kävellessäni minut valtaa pelko siitä, että kaadun. Odottamatta. Pahasti. Suoraan naamalleni. Ihan tuosta vaan. Pelon tunne on hirveä, koska minulla on hampaat. Ja koska auts.
2. Silloin tällöin kulkiessani oven läpi alan täysin järjenvastaisesti pelätä, että sormeni jäävät yhtäkkiä oven saranoiden väliin. Tämä on outoa, sillä käsilläni ei ole tapana heilahdella tahdottomasti oviaukkojen kohdalla. Mutta pelko on todellinen, koska mitä jos ne alkavatkin tehdä niin?
1. Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi, kuten olen jo joskus ennenkin tunnustanut, pelkään kuollakseni ruumiita vedessä. Tämä on surkuhupaisa pelko, koska rakastan luonnonvesissä pelehtimistä, mutta jos niissä on mitään, mikä saattaa koskea minuun (levää, kaloja, lumpeita, heinää, muita ihmisiä, ruumiita), saan niin käsittämättömän paskahalvauksen että luonnon tasapaino järkkyy. Minulla on aina oltava luonnonvesissä kaveri, johon voin tarrautua kuin koala. Sellainen aikuisen ihmisen kokoinen vesikoala, joka pelkää ruumiita.
Saisin kyllä oikeassa vankilassa heti turpaan, jos hymyilisin noin.
Vaikka tänä viikonloppuna olisi kuinka kaunis ilma ulkona ja litroittain ilmaista samppanjaa tarjolla ja River Phoenix -lookalike pyytäisi minua kanssaan ulos ja lupaisi olla koko illan paidatta, en lähtisi. Sillä Orange is the New Blackin toinen tuotantokausi nassahtaa Netflixiin noin puolen tunnin kuluttua.
Lokakuisesta työmatkastani New Yorkiin OITNB:n kuvauksiin tuntuu olevan ikuisuus. Tapasin sarjan näyttelijöitä ja odotin jo silloin toista tuotantokautta innostuksesta täristen. Voin muuten kertoa, että vanginvartija Sam Healya näyttelevä Michael J. Harney saisi mielellään tuudittaa minut uneen kauniisti resonoivalla äänellään vaikka joka ilta, Jason Biggs on yllättävän kuuma livenä (plus superhauska, tietty) ja Taryn Manning juuri niin pieni kuin voisi kuvitella. Ja Rediä näyttelevän Kate Mulgrew'n pelkkä läsnäolo on kunnioitusta herättävän ihailtavaa.
Mutta nyt se on vihdoin täällä! Kaikki koneen ääreen koko kesäviikonlopuksi! Ulkoilma on yliarvostettua!
(Ai niin ja uusimmasta Trendistä voi lukea laatimani syyt (ja ihanat naiset), miksi sarjaa kannattaa katsoa.)
Mistä tietää, että kesä on todella alkanut? No siitä, että...
1. Olet onnistunut kuljettamaan nuppiasi sellaisissa paikoissa, että vapaavalintainen lintu on sihdannut sontansa tukkaasi. Näin tapahtuu yleensä mielellään silloin, kun on menossa esimerkiksi töihin tai treffeille. Eräänä kesänä lokki sonti ensin tukkaani ja sitten olkapäälleni (tietenkin hetkenä, kun mukanani ei ollut palaakaan paperia). Seurassani ollutta ystävää ällötti niin paljon, että hän lähti kotiin ja jätti minut yksin Esplanadille miettimään, että mitähän helvettiä tässä nyt pitäisi tehdä. Valitsin itkuraivarit.
2. Olet valvonut aamuun asti puhtaasti siitä syystä, että on niin uskomattoman valoisaa. Hyvä. Nauti, sillä joku negis-kaveri ehtii hyvin pian kertoa, että kohta se päivä kuule taas lyhenee. Nyt se taisin olla minä.
3. Et pysty laskemaan, milloin viimeksi olit kokonaisen päivän juomatta ainuttakaan alkoholipitoista juomaa.
4. Olet kastunut kesäsateessa, koska olet ollut niin optimisti (ja kesäorientoitunut), että olet lähtenyt kotoa uhkarohkeasti ilman sateenvarjoa. Hullu.
5. Olet jättänyt ainakin yhden kesäreissun tekemättä. Kesästä innostuu keväällä niin paljon, että tulee survoneeksi kaikki viikonloput täyteen pikku kesäreissuja esim. Tampereelle (arvostan), Kaustisille (krhm), Forssaan (wtf?) ja muihin ihaniin kesäkaupunkeihin. Todellisuudessa reissujen reaalifunktio on niiden suunnittelussa valkoviinilasin ääressä, sillä ethän sinä oikeasti saa lähdettyä minnekään. Paitsi viikoksi Barcelonaan. Se vie voiton Kaustisista. Yllättäen.
6. Facebook-, Instagram- ja Twitterfeedisi ovat täynnä auringonlasku- tai nousukuvia (ks. yllä), ja peukutat edelleen niitä kaikkia, koska onhan tää ny helmee.
1. Katso My Mad Fat Diaryn tuotantokausi kokonaan
Tehoilin My Mad Fat Diarysta viimeksi helmikuussa, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi Yle Areenaan (katsottavissa 30.9.2014 asti). No, nyt lopputyön lomassahan on sopivasti aikaa ja motivaatiota katsoa tämän huipun sarjan toinen tuotantokausi, sillä sekin on nyt Areenassa katsottavissa. Ja vaikka aikaa on 31.1.2015 asti, se kannattaa katsoa kokonaisuudessaan nyt, kun on paljon muutakin tärkeää tekemistä.
2. Aloita uusi bisnes
Silloin kun on paljon muutakin tärkeää tekemistä, kuten lopputyö, kannattaa myös perustaa oma yritys ja hakea siihen starttirahaa. Tämä touhu kun ei ole lainkaan stressaavaa, aikaavievää tai hankalaa. Suosittelen. NOT.
3. Sekoa vapaavalintaisesta (merenalaisesta) villieläimestä
Tämä on erittäin hyvä aika hurahtaa esimerkiksi miekkavalaisiin. Tai mustekaloihin (niihin taisin hurahtaa viimeksi lopputyötä tehdessäni. Tiesittekö, että 300-kiloinen mustekala pystyy kulkemaan kolikon kokoisen reiän läpi luikertelemalla??? Blows. My. Mind.) Dokumentteja ja YouTube-klippejä löytyy loputtomiin.
4. Kokeile päällesi kaikki vaatteet, mitä sinulla on
Se alkaa viattomasti sillä, että mietit, mitä pukisit siskontytön ylioppilasjuhliin (onnea lakista Veera!) tai treffeille. Yhtäkkiä huomaat sovittelevasi mekkojen lisäksi myös vanhoja talvitakkeja, pyjamanhousuja, erilaisia vöitä ja jopa sukkia. Hei, nämähän ovat kivat! Mikä lopputyö?
Kuva: My Mad Fat Diary, Yle Areena
Eron jälkeen nainen huomaa, mitä hankintoja hänen tulee yhtäkkiä tehdä. Asioita, mitä hän ei seurustellessaan tarvinnut.
Eronnut nainen tarvitsee (ei läheisyyttä, rakkautta tai miestä, vaan):
1. Korkeamman jakkaran
Vaihtoehtoisesti eronneelle naiselle kelpaa myös tikapuut, joissa on enemmän kuin kaksi askelmaa, pliis. Ovatko kaikki tavarat oikeasti ennenkin muka olleet näin korkealla? Terveisin puolitoistametrinen.
2. Kengänhuoltotarvikkeet
Oman empiirisen kokemukseni mukaan ainakin armeijan käynyt mies RAKASTAA kenkälankkia, -rasvaa ja -harjoja ja huoltaa paitsi omat, myös kumppaninsa kengät mielellään ja asian vaatimalla ylpeydellä. Itselläni on (enää) tasan yksi (no okei, kolme) hotellista nyysittyä shoe shine kittiä. Niissä on ainoastaan joku mystinen sieni. Mitä sillä muka pitäisi tehdä?
3. Jonkun, joka pakottaa syömään lihaa
Tai proteiinia noin niinkuin ylipäätään. Olen huomannut, etten jaksa juuri laittaa itselleni lihaa - tai sitten en yksinkertaisesti muista ostaa sitä. Jostain syystä miehelle on matalampi kynnys ostaa ja valmistaa lihaa. En tiedä miksi? Emmäänyssitä ittelleni tartte? Bullshit.
4. Ikkuna-avaimen
Mihin samperiin se sälli on ne kaikki tunkenut? TIEDÄN, että minulla oli niitä ainakin neljä jo ennen kuin se tuli kuvioihin. Nyt niitä ei ole missään! Se on varmaan piilottanut ne ennen lähtöään jonnekin, minne päästäkseen eronneen naisen täytyy ostaa tikapuut (katso kohta 1). Perkele. (Harmi, ikkunanpesu jää. Taas.)
5. Kaiuttimet
Oletteko huomanneet, että yksinasuvat naiset kuuntelevat poppinsa läppärin kaiuttimista? En minäkään, ennen kuin erosin ja jouduin luopumaan miehen kaiuttimista. Miten ilman niitä voi elää? No more!
+1. Työkaluja ja maalarinteippiä
Tämä on bonuskohta, koska oikeastaan jokaisella itseään kunnioittavalla naisella tulisi olla työkalupakki. Minulla ei ole sitä pakkia, mutta minulla on kyllä vasara, jakoavain ja 16 ruuvimeisseliä (joista vain yksi on ristipää). Pärjään ehkä niillä. (Mutta maalarinteipit katosivat samalla kun se mieskin.)
Muista myös: 5 + 1 tapaa päästä yli erosta elokuvien mukaan
Olen tässä jo jonkin aikaa kerännyt listaa hauskoista Instagram-nimistä, joihin olen törmännyt sovellusta selaillessani. Nyt, täysin ottamatta kantaa tilien sisältöön, jaan suosikkinimeni kanssanne:
Nimet, jotka ovat hauskoja, vaikkeivät sisällä kirosanoja:
@kaikkimeni
@eimullamuuta
@tamankylanhomopoika
@vinkuintiaani
@koodinimi
Nimet, jotka eivät olisi hauskoja, jos ne olisivat tuotteen tai brändin markkinointitilejä, mutta ovat hauskoja, koska eivät ole:
@lattialammitys
@laatikkoviini
@goldmansachs
Ruoka-aiheiset nimet:
@sipsitissi
@kunkku_kinkku
@sipulimies
@lettuhillo
Kirosanoja sisältävät nimet (tsihihi):
@vitunpelle
@vittusantana
@paskamyyrä
@paska
@huoraaturpaan86
Nimet, joissa käytetään sekä kirosanaa että omaa nimeä:
@jumalistejukka
@vitunviivi
@huorapetteri
@anttiperkele
Sekä pehmennykseksi tietenkin @rakkausjere
Mitä tästä nyt sanois -osasto:
@sulukunmulukunpakananhuoranpakan
Millaisiin nimiin te olette törmänneet? (Meikämandoliinokin (rakastan sanoa noin) muuten löytyy Instagramista. Tylsästi nimellä @tiiamarietta.)
Kääntyväni aina, kun kuulen skeittilaudan äänen
Kyllä, minä olen se creepy täti-ihminen, jonka silmät alkavat aina kiilua, kun se kuulee skeittauksen ääniä. Kunnes se huomaa, että ääni lähtee noin kahdeksanvuotiaista pojista.
Pärjääväni kokonaista viikonloppua pelkällä ruisleivällä
Vahingossa! Ihan vahingossa.
Asuvani kolme vuotta samassa asunnossa pesemättä ikkunoita kertaakaan
Nyt ne on kyllä vihdoin pesty, koska lopputyö.
Katsovani Music Televisionia tuntikausia putkeen, vaikka sieltä ei edes tule yhtään musiikkivideota
Koska oletteko te nähneet, mitä loistavaa viihdettä MTV esittää? Teen Mom, The Valleys, Are You the One? Täydellistä.
Saavani pyyhkeet kanssamatkustajalta metrossa, koska jalkani ovat penkillä
ARGH. Hävettää. Luulin hetken olevani kuusitoistakesäinen.
Innostuvani metrilakusta kiljahtelemispisteeseen
Karkkia! Pitkissä pätkissä! Kuusi lakua vitosella! (Parasta on se, että nykyisin saan huuhtoa ne alas skumpalla, jos haluan. En kyllä suosittele. Mutta because I can.)
Katsoin Netflixistä pari päivää sitten dokumentin nimeltä Mortified Nation, joka kertoo show'sta, jossa tavalliset ihmiset lukevat lavalla lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjojaan, rakkauskirjeitään, kirjoittamiaan runoja ja laulun sanoja. Mitä nolompia tekstit ovat, sen parempi show.
Mortified sai alkunsa, kun sen luoja ja tuottaja löysi vanhan rakkauskirjeen, jonka oli kirjoittanut ihastukselleen varhaisteininä. Hän ryhtyi lukemaan sitä ystävilleen ja huomasi sen huvittavan heitä niin paljon, että muutkin ehkä haluaisivat kuulla sen. Hän oli oikeassa.
Mortifiedista inspiroituneena jaan nyt kanssanne muutaman häpeällisen otteen omasta päiväkirjastani. Haastan teidät tekemään samoin - julkaiskaa joko kommenttiboksissa tai omassa blogissanne noloja tekstejä vanhoista päiväkirjoistanne, rakkauskirjeistänne tai pöytälaatikoistanne. Nolous ja häpeä kunniaan! (Ja linkatkaa pliis mahdolliset postaukset tuohon alle.)
Teini-ikäinen minä, olen pahoillani että teen tämän sinulle. Julkaisen päiväkirjatekstejäsi internetissä. Mutta sinä olit kyllä tosi ärsyttävä.
12.10.1996. (Olin 13-vuotias ja ilmeisesti korviani myöten ihastunut johonkuhun, jonka nimi oli Mikko. En tiedä, kenestä on kyse.)
Hei jälleen! Mun oli pakko ruveta kirjottamaan. Mulla on tosi ahdistava olo. Lauantai, syysloman eka varsinainen lomapäivä, kaupungissa ihan varmaan yks ihana Mikko plus kivoja ihmisiä... ENKÄ MÄÄ OO LÄHÖSSÄ MIHINKÄÄN. Haluun kaupunkiin! Haluun vaan nähdä Mikon ja kysyä siltä seuraavat asiat:
1. Minkä ikänen oot?
2. Missä koulussa?
3. Missä asut?
4. Mikä sun sukunimes on?
5. Saako sua halata?
6. Onko sulla muijakaveria?
(Huomaa kysymysten tyylikäs järjestys. Ensin vähän iholle ja sitten vasta selvitetään, onko kaveri edes vapaa. Classy.)
15.12.1996. (Olin edelleen 13-vuotias ja juuri edellisenä iltana alkanut seurustella ensimmäistä kertaa (neljännellä ja viidennellä luokalla tapahtunutta seurustelua ei lasketa), ja myös suudellut poikaa ensimmäistä kertaa elämässäni.)
Moi taas. No, kyllähän me eilen Eetun kanssa pussailtiin aikas moneenkin otteeseen. Elokuvissa ja muutenkin. Vittu hei! Mä pussasin jätkää eilen ekaa kertaa elämässäni! Ja se on salaisuus. Se muuten alko siä elokuvissa tekeen retkua mulle mutta en antanu sen tehä sitä. Mulla on vaan vähän bad feeling about this. Mä koko ajan pelkään että Eetulla on vaan se, et se tartti jonkun, eikä mitään väliä kuka se on. Mä koko ajan pelkään, että meidän suhde perustuu vaan tolle pussailulle.
(Viikkoa myöhemmin päätin, että meidän täytyy erota. Suhteemme tuntui perustuvan pelkästään pussailulle, ja minä halusin välillä myös jutella.)
12.8.1998. (Olin 14-vuotias ja juuri aloittanut uuden päiväkirjan. Yritin kirjoittaa vähän siivompia juttuja, joita voisi joskus näyttääkin jollekulle. Sitä kesti noin kolme sivua, joista tämä kotiintuloaikagate on ensimmäinen.)
Tää on nyt siis mun päiväkirja. Mä täytän yhentoista päivän päästä 15, ja mun yhdeksäs kouluvuosi alkaa huomenna. Kesä loppuu, tuskaa. Tapahtumien yö (Tampereen versio Taiteiden yöstä) on perjantaina ja mä joudun tuleen KAHEN bussilla himaan! Sillon kun Emmi oli ysillä, se tuli NELJÄN bussilla. Kylläkin siks, kun se myöhästy kolmen bussista. Mä en haluis neljän bussilla tullakaan (yeah right), mutta kolmen bussi ois aika hyvä. Miks me ei asuta kaupungissa? Mun kaikki kaverit asuu keskusta-Pyynikki-Pispala-sektorilla ja ne on menossa perjantaina kolmeks himaan. Vittu. Kai se on jotain vanhempien filosofiaa. Kyllä mäkin sen ymmärrän... sit ku oon ite äiti. Se on varmaan joku suojeluvaisto tms. Mutta tasa-arvoa mä tässä haenkin! Kun olin seiskalla, tulin yhen bussilla. Nyt oon ysillä. 2 vuotta = 2 tuntia!!! TASA-ARVO!!
(Ymmärsin ilmeisesti vasta joskus myöhemmin, mitä tasa-arvo tarkoittaa.)
31.3.2000. (Olin 16-vuotias ja poskettoman ihastunut poikaan, jonka nimi oli Jarno.)
Hyi saatana sillä on ruma nimi. Jarno. Jarno. Jarno. Olispa sillä joku toisenlainen nimi. Välillä tuntuu, että voin elää ilman sitä, kun ottaa huomioon sen mun eilisen horoskoopinkin. I’m not saying että uskon horoskooppeihin, mutta kyllä se vähän pisti miettiin.
(Minusta ja Jarnosta ei koskaan tullut mitään. Johtui varmaan tuosta ilmeisen päräyttävästä horoskoopista tai siitä, että sillä oli sellainen nimi.)
Kuvat: Koulukuvat 1996-1998. Yhtenä vuonna grungepeikko, toisena kulmakarvaton pikkupimu. Ain't life grand.
David Duchovny ja Timo Kotipelto.
Voin ihan mainiosti harjoitella selfieitä koulun vessassa, koska muutkin tekevät niin. Ei se ole yhtään noloa.
Voin täysin hyvin syödä hampurilaisaterian lihomatta, koska juon sen kanssa limun sijaan soodavettä. (Muistan muuten teini-iästä tytön, joka laihdutti olemalla käyttämättä ketsuppia mäkkärissä. Hän on idolini.)
Voin huoletta tilata gin tonicin lounaalla, koska osaan hillitä itseni ja tiedän rajani. Sama pätee aamuyön tequilashotteihin.
Voin aivan helposti mennä kaverin tupaantuliaisiin kaksi tuntia myöhässä siksi, että katsoin Vain Elämää tai Putousta tai Tähdet, Tähdet, eikä se tee minusta junttia. Tiedänpähän ainakin, mistä kahviautomaatilla maanantaina puhutaan. Niiden tupareiden lisäksi siis.
Kun sitten kuitenkin käyn baarissa, voin kyllä tilata kuusi(toista) valkoviinisoodaa. I'm classy. Voisin tilata olutta, mutta valitsen valkoviinisoodan. Se on terveellistä.
Voin ihan hyvin katsoa Breaking Badin kaikki tuotantokaudet Netflixistä viikossa. Olenhan aikuinen.
Jätä mullekin! -blogissa (ja etenkin sen kommenttiboksissa) käytiin tässä kuussa vilkasta keskustelua siitä, millä tavoin ihminen arvostelee toista tämän kulutustottumusten perusteella eli kaupan kassalla. Keskustelu muistutti mieleeni toissavuonna luonnostelemani blogipostauksen siitä, mitä ostaessani minua alkaa hävettää.
5. Pakasteranskalaiset
Kaikkien valmisruokien tärkkelyspitoinen äiti ja opiskelijoiden ystävä (vaikka tuoreet perunat tulisivat paljon halvemmaksi, muistuttaa siellä nyt joku). Onneksi pakasteranskalaishäpeää voi lieventää ostamalla samalla tuoreita tomaatteja, avokadoja ja salaattia. Pakasteranduja ei edes saa luomuna.
4. Kuukautissuojat
En osaa selittää miksi, mutta kuukautissuojen ostaminen hävettää minua joka kerta. Joudun aina tsemppaamaan itseäni kassajonossa, jotta kehtaisin läväyttää ne hihnalle juoksematta karkuun. Tähän voisi kirjoittaa selitykseksi jonkun feministisen teorian siitä, miten yhteiskunta tekee naisena olemisesta automaattisesti häpeämisen arvoisen asian tai ratkaisuksi argumentin siitä, kuinka kuukautissuojien pitäisi olla ilmaisia kaikille naisille (niin muuten pitäisikin), mutta ei tämä nyt niin iso asia ole, että jaksaisin kirjoittaa tähän mitään sellaista.
3. Ketsuppi
Vihaan - siis vihaan - ostaa ketsuppia, koska en oikeasti käytä sitä koskaan. Ketsupissa ei ole mitään pahaa, mutta minua nolottaa ostaa sitä, koska en osta sitä koskaan omaan käyttööni. Kaupan käytävillä tekisi mieli huudella kaikille että "TÄMÄ EI SITTEN TULE MULLE". (Samaan tapaan kun erään ystäväni teki mieli huutaa kimppakämpässä aina sääriä epiloidessaan että "TÄMÄ ÄÄNI EI SITTEN TULE VIBRAATTORISTA".)
2. Kondomit
Pelkään hulluna, että joudun joskus ostamaan kondomeja tutulta Siwan myyjältä. (Mikä perkele siinä on, että niinkin järkevä ostos kuin kondomi nolottaa aikuista ihmistä? Jeminakin kirjoitti aiheesta aiemmin tässä kuussa.) Kaikkein pahinta on, jos joutuu samalla reissulla ostamaan jotakin, joka on helppo ymmärtää väärin, kuten vartalovoidetta, energiajuomaa tai vaikka kurkun.
1. Sipsit + suklaa
Ylivoimaisesti kaikkein pahin häpeä tulee ostoksesta, joka koostuu perunalastujen ja suklaan yhdistelmästä. Voiko huonommin enää syödä? Häpeä saattaa johtua myös siitä, että tiedän survovani ne naamaani yhtä aikaa (koska ne ovat parhaimmillaan niin). Leikittelen ajatuksella, että kertoisin kassalle olevani menossa bileisiin ja ostavani herkut viemisiksi. Ihan kuin sitä kiinnostaisi. (Joskus myös suunnittelen valehtelevani, että minulla on sukulaislapsia kylässä, sillä lapset saavat kyllä herkutella. Them lucky bastards.)
Olen tässä viime aikoina alkanut vahvasti epäillä, että nyt eletään oikeasti vuotta 2006. Kaikki merkit ovat ilmassa:
Huomaan yhtäkkiä olevani samassa osa-aikaisessa työpaikassa kuin kahdeksan vuotta sitten. Lohduttaudun sillä, että jos Kaliforniassa tarjoilija tarkoittaa näyttelijää, ehkä Helsingissä posliininmyyjä tarkoittaa toimittajaa?
Olen taas/edelleen opiskelija. Opiskeleminen on mukavaa, mutta kun kerran valmistuttuaan lähtee Unicafésta ovet paukkuen keskisormet pystyssä (kaikki, jotka ovat valmistuneet, tietävät kyllä mitä tarkoitan), on paluu sinne katkeransuloinen. Ja mentävä on, koska muuhun ei ole rahaa.
Minulla on edelleen IRC-galleriaprofiili. Erona vuoteen 2006 on se, että silloin siellä tuli vielä käytyä, kun kaikkivoipaa Facebookia ei ollut. Olen joskus miettinyt, miksen ole vielä poistanut profiilia. Ehkä toivon, että Galtsu tekee uuden tulemisen? Kun Facebook ja Tinder ja Whatsapp räjähtävät, Galtsu seisoo ylpeänä alkukantaisella some-vuorenhuipullaan? Ja pitää MySpacea kädestä kiinni?
Löysin itseni viime perjantaina Beefin tanssilattialta hytkymästä Puff Daddyn tahtiin, ja lauantaina Mustan Härän tanssilattialta Bomfunk MC's:n soidessa. Whaaaaaat. Ehkä nyt onkin vuosi 2000?
Beyoncé on edelleen maailman kovin artisti. Siis aika on oikeasti pysähtynyt. (Tosin tässä tapauksessa minä en valita yhtään.)
Onneksi on kuitenkin joitakin asioita, jotka ovat muuttuneet sitten vuoden 2006. Puhelimellani esimerkiksi pystyy nykyään tekemään tosi paljon asioita, jotka eivät liity tekstaamiseen tai soittamiseen. Itse asiassa puhelimella tulee tehtyä pääasiassa asioita, jotka eivät liity tekstaamiseen tai soittamiseen. (Ja yksi niistä on spider-pasianssi. Siinä mielessä vuosi voisi olla vaikka 1998. Huoh, kaikkeen sitä aikaansa tuhlaa, kun pitäisi tehdä lopputyötä.)
Benedict Cumberbatch ja Dennis Quaid, molemmat tuiki tärkeissä korvankaivuuhommissa.
*Liikaa: 4-8 jaksoa päivässä
Tunnet vastustamatonta tarvetta pukeutua liian tiukkoihin kynähameisiin ja cocktailmekkoihin, jotka sopisivat oikeasti lakitoimistoa paremmin gaalaillallisille ja extremely faboulouseihin taidegallerian avajaisiin
Päiväunelmoit Gabriel Machtin kravatin korjaamisesta
Sinun on ihan pakko päästä New Yorkiin, muttei mihinkään kivoihin paikkoihin, vaan toimistorakennuksiin ja niiden hisseihin, joissa haluat vain seisoskella paikallasi tärkeännäköinen mappi kädessä ja morottaa tyyppejä nyökkäilemällä viileästi
Päiväunelmoit siitä, että Patrick J. Adams veisi sinua ritsillä (=tarakka teille ei-tampereenmielisille) pitkin Manhattania
Tunnet silmitöntä kateutta ja epäreiluutta siitä, että sinä et muista ulkoa kaikkea, mitä olet elämässäsi lukenut (koska sinulla ihan helposti voisi olla se taito, se on varmasti yleisempää kuin luullaan)
Päiväunelmoit siitä, että saisit upottaa sormesi Meghan Marklen hiuksiin (ja pakaroihin)
Ymmärrät, että Harvard on ainoa oikea koulu maailmassa ja sinun on pakko saada niiden verkkarit
Anteeksi Netflix, että uhkasin viimeksi tulla läpsimään.
Miksi pussilakanan kanssa tulee aina vain yksi tyynyliina, vaikka kaikilla yli 12-vuotiailla ihmisillä on sängyssään yleensä kaksi tyynyä?
Miksi jotkut miehet kasvattavat parran, mutteivät viiksiä?
Miksei kaikkien jogurttien mukana tule lusikkaa? Mutta joidenkin mukana tulee?
Miksi Netflixissä on vain kaksi kautta Suitsia, vaikka niitä on tehty kolme? Ja miksi sieltä puuttuu myös Breaking Badin kahdeksan viimeistä jaksoa? Haluaako Netflix, että minä menen sinne läpsimään niitä?
Miksi hehkulampuista on arviolta noin yhdeksäätoista erilaista variaatiota niin, että onnistuu aina ostamaan väärän?
Sitä minä vaan mietin.
