Viikolla 29 naapureissa tehty kosteusmittaus tuli puhtaana takaisin, eli kosteutta ei löytynyt. Huokaisin helpotuksesta ja sanoin taloyhtiön edustajille että huh, ei sitten mitään, me palkataan joku vaihtamaan rikkinäiset laatat ja uusimaan silikonit. Että päästään remonttiuhkan ikeestä ja vihdoin suihkuun. Realistisesti ajateltuna meillä ei mitenkään olisi aikaa remonttiin ennen vauvan syntymää. Mutta sitten mulle ilmoitettiin, ettei se riitä. Että pelkkä kaakeleiden korjaaminen ei ole kestävä ratkaisu, mutta että jos haluaa tehdä kylppärirempan, se olisi tehtävä omasta pussista. Meinasin alkaa synnyttää, kun rupesi vituttamaan niin paljon.

29+3: Oon nukkunut koko raskausajan huonosti, mut nyt oon niinku santa claus on speed getting laid at an amusement park. Stressilevelit on niinku aivan tapissa (ja kuulin että stressi voi laukaista kohtuvauvassa jonkun geenin???) ja herään joka aamu kohtuuttoman aikaisin. Nukun ihan ok – tai siis herään joka kerta kun käännän kylkeä ja laitan korvatulpat aina yöllä vessassa käytyäni ja se tuntuu vähän auttavan. Mut en valvo sillee öisin. Herään vaan aamulla tosi aikaisin VAIKKA MUN EI TARTTIS JA MUSTA SE ON KOHTUUTONTA. En tiä heräänkö vauvan potkimiseen, en usko, vaikka se kyllä rytkyää siellä menemään aina aamuisin. Luulen että herään omiin ajatuksiin ja huoleen. Miten voi ollakaan mahdollista että yhtä aikaa on raskauden vika kolmannes, kahden remontin uhka, lomautus, isoin työkiire ikinä ja sit vielä rikosilmoitus??? Ja kaiken tän päälle mua rassaa se vitun radi ihan helvetisti vaikkei se sillä lailla oo vakavaa. Mutta mua stressaa se että pitää muistaa ne mittaukset, ja jos unohtaa yhden, koko päivä menee ihan vituiks. HUOHHH

Kaikki sovellukset sanoo että vikalla kolmanneksella nukkuu huonommin. Jotenkin öö ei lohduta mut kiitti.

Viikolla 29 oli paljon kaikenlaista: me rymsteerattiin sussun kanssa kaikki huonekalut uuteen järjestykseen (vain tajutaksemme myöhemmin että remontin vuoksi ne pitää ennen pitkää siirtää takaisin vanhoille paikoilleen), mua haastateltiin äitiyspakkauksesta saksalaistelkkariin, Ylellä järjestettiin iso ja jännittävä Kaverin puolesta kyselen -live, ja matkustin Tampereelle siskontyttärentyttären ristiäisiin. Mansessa muuten ostin Nyqvistille ensimmäisen vaatteen: pienen oliivinvihreän Kaikon bodyn pop up -kaupasta Ratinasta.

Viikolla 30 iso vatsa alkoi tuntua epämukavalta. Se oli pinkeä ja painava, ja minulla oli jatkuvasti pissahätä. Raskauspilateksessa vatsa oli (muutenkin vihaamassani) nelinkontinasennossa pahasti tiellä, koska maha ja reidet ottivat toisiinsa kiinni. Mutta maha näytti minusta ihanalta, ja rakastin sitä, että Nyqvist rummutteli minua koko ajan. Ja toisinaan aamuisin minusta tuntui jopa ihan ketterältä.

30+0: Eilen musta tuntui että nyt tää oli se hikka. Tuli ehkä viiden sekunnin välein samaan kohtaan semmonen napautus. Lol oon luullut varmaan jo seitsemää erilaista tuntemusta hikaksi. Miten kaikki muut odottavat äidit tuntuu aina tietävän mitä kaikki merkkaa?? Mää en ymmärrä mitään.

Viikolla 30 kävimme suunnittelemassa uutta keittiötä, kutsuimme mikrosementtifirman edustajan katsomaan kylpyhuonetta ja saimme sisustussuunnittelijalta suunnitelman remonttia varten. Tämä kaikki kuulostaa siltä, että asiat jotenkin etenivät, mutta minusta ei tuntunut lainkaan siltä. Olin ihan helvetin stressaantunut, koska remontit pitäisi suunnitella ja kilpailuttaa huolellisesti, mutta minun oli pakko vain tarttua ensimmäiseen tarjolla olleeseen ratkaisuun, koska vauvan laskettuun aikaan oli enää kymmenen viikkoa. Halusimme kylppäriin mikrosementin, koska se olisi nopeampi ja halvempi kuin kokonaisvaltainen kylppäriremppa, mutta taloyhtiöt ovat usein sitä vastaan, joten mikään pikaratkaisu ei tämäkään ollut. Huohhh.

Aloin ajatella, että raskaus vanhentaa: oikean silmäni ajoittainen silmäpussi on muuttunut pysyväksi (se on ilmestynyt minulle yleensä tosi aikaisina aamuina tai silloin kun olen krapulassa, mutta nyt se on tehnyt pysyvän kodin oikean silmäni alle. Se ei haittaa minua muuten, pussit ovat usein jopa söpöjä, mutta tämä on sellainen että näytän siltä että mua olisi lyöty silmään) ja harmaiden hiusten ilmestymistahti on eskaloitunut. Ai niin ja muistatteko, kun oikean silmäni ripset kihartuivat kauniisti? Kiharrus oli nyt kadonnut, oikein silmäpussukkaa korostaen. Minulla alkoi olla kokonaisvaltaisesti tosi raihnainen olo – mutta samalla ajattelin, että kaikki tämä voi johtua myös stressistä. Meillä oli aiiiika paljon meneillään ja lisäksi minulla oli hirveä kiire töissä.

30+4: Itkin tänään kun kuuntelin omaa podcast-jaksoa, ja sit sen jälkeen ku kuuntelin Justin Bieberin love yourselfiä. Ja sit itkin vaan ku ajattelin Justin Bieberiä. Kaverit suunnitteli jotain keikkamenoja kesäks ja tunsin itseni tosi ulkopuoliseks ku en voi osallistua sellasen suunnitteluun. Tai tietysti voisin mutta tuntuu etten oikeesti voi.

Viikolla 31 huomasin, että pääni alkoi olla ajoittain aivan jäässä. Tein hirveästi kirjoitusvirheitä, sekä näihin blogipostauksiin että someen, vaikka olen yleensä tosi tarkka niiden kanssa, ja unohtelin asioita jatkuvasti. Kaikki käyttökelpoiset aivosoluni menivät vissiin Nykäsen käyttöön. Ole hyvä, poikani. Sun on paras olla fiksu (koska minä en ole).

31+0: Tänään sain tietää että Yrjönkadun uimahalli suljetaan viikon päästä. Voi vittu sentään. Missä mä sit käyn suihkussa?? Naurattais jos ei itkettäis: se suljetaan koska se menee remonttiin RIKKINÄISTEN LAATTOJEN TAKIA. Millä munkilla näin käy???

Nyqvist on pikkujamssipavun kokoinen ja se naurattaa mua kauheasti koska mikä helvetti se ees on? Lol en oo koskaan kuullutkaan.

Nukun niin saakelin huonosti. Saan maksimissaan kuus tuntia unta yössä, ja normisti pääsen usein yhdeksäänkin. Hassusti en oo kuitenkaan mitenkään megaväsynyt vaikka niin vois luulla.

Viikolla 31 kävimme neuvolassa, jossa jouduin jo kolmatta kertaa vastaamaan kysymykseen synnytyspelosta sanomalla, etten ole ajatellut asiaa yhtään. Pidin tätä onnekkaana asiana onnettomuuksien keskellä: oli niin paljon muuta stressattavaa, etten ehtinyt pelätä synnytystä. Samalla stressasin kyllä vähän myös siitä, että sitä pitäisi alkaa kohta kyllä toden teolla miettiä. Tämä on kyllä yksi lempiasioistani – stressaamisesta stressaaminen (not).

Aloin kuunnella kirjaa hyvistä synnytystarinoista tietämättä, että se kertoi yksinomaan luomusynnytyksistä. Järkytyin, kun siinä sheimattiin äitejä, jotka valitsevat kipulääkkeitä synnytyksessä, eivätkä halua olla ”täysin läsnä lapselleen sinä maagisena hetkenä” tai jotain muuta dadaa. Sain toki syyttää vain itseäni, kun olin valinnut tällaisen kirjan, mutten voinut lopettaa sitä keskenkään. Kaikki synnyttäjät saavat minun puolestani tehdä niin kuin haluavat, ilokaasuineen, epiduraaleineen, doulineen, saviammeineen ja shamaanineen päivineen, muttei silti tarvitse arvostella muiden valintoja. Elikkäs tässä kohtaa pyydän anteeksi että äsken kutsuin lääkkeetöntä läsnäoloa dadaksi. You do you.

En halunnut perinteisiä baby shower -juhlia, joten olen päätynyt tekemään vaan jotain kivaa ystävieni kanssa erikseen. Tällä viikolla Nykin ystävikseni kutsumani tytöt veivät minut heittämään kirvestä (!) ja syömään Hills Dumplingsiin (johon mun on ollut ihan mahdoton päästä syömään. Se on aina kiinni kun yritän.) Se oli ihanaa.

Kun viikko 32 alkoi, emme vieläkään tienneet, saammeko edes aloittaa remontointia. Ajattelin koko ajan, että odotan vain hirveästi sitä hetkeä, kun voin katsoa taaksepäin tätä ajanjaksoa elämässäni ja olla ihan että hohhoijaa, olipas silloin kaikenlaista. Oltiin nyt oltu jo yli viisi viikkoa ilman suihkua (kylppärissä oli edelleen ne rikkinäiset laatat eikä silikoneja, joten lattiaa ei voinut kastella, eikä niiden korjaaminen riittänyt).

32+0 Nykänen on ananaksen kokoinen! Ja mua närästää KOKO AJAN. Mun pitää jemmata renniee jokaiseen taskuun ja pikkuhousuihinkin.

Viikolla 32 en kirjoittanut juuri ollenkaan muistiinpanoja, koska kaikki aikani meni itkemiseen, sen miettimiseen että ehdinkö tehdä työt, milloin käyn seuraavan kerran suihkussa, ja miten voisin olla mahdollisimman vittumainen mutta silti asiallinen remonttia hidastaville tahoille laatimissani sähköposteissa. Viimeiseksi mainitussa aloin olla aika hyvä, koska juuri ennen pääsiäistä hommat nytkähtivät vihdoin liikkeelle: tarkistusmittaukset saatiin tehtyä ja tekninen valvoja näytti vaaleanvihreää valoa remontillemme.

Muut raskausviikkojutut: