Kaupallinen yhteistyö: Familon

Okei. Minulla siis on tai ehkä ei olekaan välilevyn rappeuma, jonka kanssa olen oppinut elämään entistä paremmin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Elän pääasiassa melko kivutonta elämää, vaikken pääsekään oikein kumartelemaan aamuisin (on muuten hyvä tekosyy, jos haluaa velvoittaa jonkun tekemään jotakin puolestaan, vink vink). Uskon, että suurin saamani apu johtuu liikunnasta: tanssimisesta, vesijuoksusta sekä selkäjumpasta, jota teen usein aamuisin. Vielä sängyssä maatessani. Sänkyjumppa paras jumppa! (Tirsk.)

Tässä siis kolme supersimppeliä liikettä, joilla selkää voi vetreyttää aamuisin nousematta sängystä lainkaan. Ei sisällä penetraatiota. EHHEHE

Haluaisin muistuttaa, etten ole mikään fysioterapeutti tai kehon asiantuntija. Olen pelkkä torspo. Ohjeet näihin liikkeisiin olen kuitenkin saanut minua hoitaneilta ammattilaisilta, joten jos ne ovat päin helvettiä, on syy heidän. Ei suinkaan se, että minä olisin ymmärtänyt jotakin väärin. Voin antaa heidän yhteystietonsa tulikivenkatkuisia palauteviestejä varten tarvittaessa.

(Haluaisin muuten myös kertoa, että saadakseni nämä gifit kuvattua teippasin puhelimeni makuuhuoneeni kattoon. En yletä sinne millään, joten käytin apuna rikkalapiota. Projektin aikana tallennettu making of -video on nähtävillä Instagram-tililläni.)

Olkapään voitelu:

Pyöritä kylkimakuulla jalat koukussa päällimmäistä kättä suorana ja seuraa sitä katseellasi. Pysähdy venyttelemään kohtia, jotka tuntuvat kireiltä. Liike lämmittää ja herättelee olkapäätä, rintarankaa ja koko rankaa. Riemastunut ilme vapaaehtoinen. Tee myös toinen puoli.

Yläselän ja rintarangan avaus:

Tämä on tuota noin niin tällainen niinkutsuttu kyynerpäänsaksiavausliike, latinalaiselta nimeltään boutros boutros gali. Makaa kyljelläsi ja availe kyynerpääsaksiasi kuin viimeistä päivää. Tee myös toinen puoli.

Polven kierto:

Makaa selälläsi toinen jalka suorassa, toinen koukussa. Kierrä koukkupolvea rauhallisesti puolelta toiselle herätelläksesi alaselkää. Jos kierrät vielä ylävartaloa vähän vastakkaiselle puolelle, saat koko selälle "kivan" kierron. Jos "kiva" siis tarkoittaa liikettä, joka saa sinut parkumaan tuskasta. (Tästä meinasi muuten tulla tosi härski pätkä, kunnes tajusin korjata aamutakkia.) Tee myös toinen jalka.

Kaikki kuvissa näkyvät, ihanat vuodevaatteet on saatu Familonilta postausta vastaan: muun muassa ihanan muhkeat untuvapeitot ja -tyynyt (eettistä ja ekologista untuvaa), vaaleanpunaiset pellavalakanat, valkoiset percale-lakanat sekä selkävaivaisille tarkoitettu Ergo Selkä -vartalotyyny, jota ilman en ihan oikeasti enää pärjäisi.

Muita hyviä sänkyjumppaliikkeitä?

Lue myös:

• Selkäkipuja, osa 1: saamani neuvot

• Selkäkipuja, osa 2: diagnooseja ja neuvoja

Oli puoli tuntia siihen, että kahdeksannen luokan kemiantunti alkaisi ja pelkäsin, että myöhästyn koulusta. Juoksin bussipysäkille ja käännyin katsomaan, joko bussini tulee. Niskasta kuului naks, bussi tuli, mutta pääni ei enää kääntynyt takaisin paikalleen. 

Ehdin bussiin, onneksi. Mutta vielä kouluunkaan päästyäni ei jumi helpottanut. Yritin kääntää päätä, mutta valkoisena vihlova kipu ei antanut minun tehdä niin. Sanoin kemianopettajalle, etten voi tulla tunnille, koska niskani niksahti ja minun oli mentävä terveydenhoitajalle. (Kemianopettaja vei muut oppilaat luokkaan ja sanoi niille, että Tiia ei nyt tule, Tiialla naksahti katsokaas päässä. Että kiitos vaan Irja.)

Istuin sairaalan päivystyksessä nelisen tuntia. Kun pääsin vihdoin lääkärille, hän antoi minulle Otrivin-geeliä. Olisin saanut sitä apteekista ihan ilman lääkäriäkin, eikä siitä ollut edes mitään hyötyä. Niska oli vinossa kolme päivää, kunnes jumi helpotti. Sen jälkeen juoksin bussipysäkille aina taakseni katsomatta. Aina kuitenkin juoksin, koska eihän sitä voi ajoissa olla. Ikinä.

Päivänä, jona täytin 23, kumarruin nostamaan paperin lattialta enkä enää päässyt ylös. Lähdin luennon sijaan lääkärille, joka kysyi, että oletko varma, ettet kaatunut ja satuttanut itseäsi viikonloppuna synttäreitä juhliessasi. Kiitos luottamuksesta. Noidannuoli, hän sanoi. (Opin myöhemmin, ettei noidannuoli ole mikään oikea diagnoosi. Se on yhtä kuin kaikki selittämättömät selkäkivut.) Vietin pari päivää mutkalla ja söin särkylääkkeitä, kunnes selkä suoristui. 

Vuonna 2011 olin selkäjumin vuoksi kolme viikkoa sairaslomalla työstäni Helsingin ḱaupungilla. Selkäni röntgenkuvattiin työterveyslääkärillä, ja sain diagnoosikseni välilevyn rappeuman. Enkä suoraan sanoen vieläkään ole ihan varma, mitä se tarkoittaa. 

Kannoin diagnoosia mukanani kuin turvariepua ja punoin sen osaksi identiteettiäni. Uppouduin selkäsairaan rooliini ja hyväksyin tylpästi sen, että tällaista elämäni nyt tulee olemaan. Lääkäri kielsi lenkkeilyn, ja sen myötä kielsin itse itseltäni kaiken muunkin urheilun. Muistan, kuinka katsoin kateellisena minua reilusti vanhempia naisia rojahtelemassa patjoille ja säkkituoleihin elokuvissa (nyt ihmettelet varmaan että mikäs perkeleen elokuva se tuollainen on ja minä vastaan että ihan nyt justiinsa en muista sen nimeä mutta katson sen varmasti sinulle myöhemmin) ja ajattelin, että voi jeesus, minä en ikinä tule pystymään tuohon. Itkeskelin iltaisin sitä, etten voisi koskaan hankkia lapsia, kun en edes pystyisi nostamaan niitä syliin. (Tässä kohtaa äitini sanoi että älä hupaja, myös pyörätuoleihin sidotuilla ihmisillä on lapsia ja ne pärjäävät niiden kanssa ihan hyvin.)

Noin vuosi sitten selkäni kuvattiin vuosien inttämisen päätteeksi uudelleen omalla terveysasemallani, kun kivut eivät fysioterapian, osteopaatin ja liikunnankaan avulla loppuneet. Lisäksi niiden kaveriksi oli tullut ilkeä vihlonta vasempaan lantioon. Ja arvatkaa mikä oli diagnoosi?

Normaali selkä. "Ei täällä mitään rappeumaa ole", sanoi lääkäri. 

Koska rappeumat eivät parane tai katoa, ei kyseessä mielestäni voi kerta kaikkiaan olla mikään muu kuin jumalallinen väliintulo. Eräänlainen selkäkeiju, tai ehkä välilevypupu. Mutta parasta mitä se sai aikaan, oli vapautus jonka kehossani koin, kun en yhtäkkiä enää ollutkaan selkäsairas. Toisin kuin olin vuosia luullut. Kivut eivät täysin kaikonneet, mutta ne lievenivät, ja tunsin itseni todella paljon terveemmäksi. Aloin lenkkeillä, ilmoittauduin tanssitunneille ja olen uskaltautunut jopa sellaiseen trampoliinipuistoon, joka on käytännössä selkäsairaiden saattohoitolaitos. Ja elämästä tuli paljon parempaa. En edelleenkään pysty kumartumaan aamuisin, mutta pystyn rojahtamaan säkkituoliin tai patjalle. Kunhan sitä ei tarvitse tehdä heti aamusta.

(En muuten tiedä yhtään, mistä tämä diagnoosisekoilu johtuu. Oletan, että koska kaikilla on tietojeni mukaan selässä varsinkin iän myötä vähän rappeumaa, on lääkäri vuonna 2011 tulkinnut röntgenkuvani dramaattisemmin kuin lääkäri vuonna 2017. Olen yrittänyt saada käsiini vanhoja röntgenkuvia siinä onnistumatta.)

Mutta lisäksi olen tehnyt muutakin! Vaikka juuri viime postauksessa dumasin kaikki selkäneuvot, jaan niitä nyt itse. Nämä asiat neuvon sinuakin tekemään, jos sinua sattuu selkään:

• Hanki hyvä kallis sänky, se on sen arvoinen (testaamalla selviää, mikä on itselle paras, mutta selkävaivaisille toimii yleensä muutenkin sänkyhommista tuttu neuvo: mitä kovempi, sen parempi, tirsk)

• Osta myös kunnon tyyny, joka tukee niskaa, ja/tai selkävaivaisille tarkoitettu pitkulainen tyyny, jota voi käyttää erilaisin tavoin selän tukena nukkuessa

• Tee toimistotöitä seisten, jos mahdollista, äläkä hanki liian hyvää tuolia, sillä on terveellisempää vaihtaa asentoa ja liikuskella

• Kävele niin paljon kuin pystyt

• Hanki resepti hyviin särkylääkkeisiin ja syö niitä silloin, kun kipu ei anna myöten

• Jumppaa, älä bodypumppaa. Vanhuksille tarkoitetut jumppaliikkeet ja -lajit ovat selkävaivaisille hyväksi: suosi venyttelyä, vesijuoksua ja rauhallista kotijumppaa

• Treenaa reisiä ja pakaroita, ne kannattelevat selkää

• Anna itsellesi armoa, sillä se käy lankeemuksen edellä (tai jotain, en minä tiedä, ajattelin vaan että tänne väliin olisi hyvä saada jotakin hiukan henkisempää)

• Hanki toinen mielipide mahdolliselle diagnoosillesi – niin minäkin aion vielä tehdä

• Älä identifioidu selkäsairaaksi, jollei ole pakko. Pyydä jotakuta muistuttamaan sinua säännöllisesti siitä, että olet terve.

Lisää hyviä neuvoja otetaan vastaan! 

Lue myös: 

• Selkäkipuja, osa 1: saamani neuvot

Selässäni on välilevyn rappeuma. Tai no, oikeastaan sitä ei uusimman röntgenin mukaan enää ole (olen ihmeparantunut), mutta siitä lisää juttusarjan seuraavassa osassa. Joka tapauksessa olen kärsinyt jatkuvista selkäkivuista jo 11 vuotta. Kumartelu on vaikeaa (ja aamuisin mahdotonta), käveleminen vihloo viikoittain ja tavaroiden nostelu aiheuttaa pelkotiloja siitä, että jäänkin kyykkykumaraan päiväkausiksi.

Kun selkään sattuu, on jokaisella antaa neuvo. Ja se on tietysti ihan tosi ihanaa, koska hyvät neuvot ovat selkäkivuissa todellakin kallisarvoisia. Ongelmana on se, että selkäkivut ovat vähän niin kuin ihonhoito tai maitotuotteet tai uskonto: kukaan ei voi tietää omien kokemustensa perusteella, mikä toimii jollekulle toiselle. (Olen tyystin lopettanut ihonhoitotuotteiden suosituksiin uskomisen. Jos suosittelijalla ei ole koskaan yhtään näppyä, kiitos kuuluu hänen äitinsä, ruokavalionsa, ympäröivän ilmaston ja kosmisten paravoimien yhteisvaikutukselle, ei naamarasvalle.)

Olen kuitenkin saanut selkäkipuihini valtavan paljon neuvoja. Olen yrittänyt noudattaa niitä kaikkia, mutta olen tajunnut, että se veisi minut todennäköisesti psykoosiin. Saamani neuvot ovat nimittäin seuraavat:

• mene hierojalle

• älä hyvä luoja mene koskaan hierojalle, ei kipeää selkää saa hieroa

• mene magneettiin

• älä vaan mene magneettikuvauksiin, kuolet klaustrofobiaan eivätkä ne kuitenkaan kuvaa oikeaa kohtaa

• venyttele

• älä herranen aika venyttele, pahennat vaan tilannetta

• mene röntgeniin

• ei röntgenissä kannata kenenkään käydä, saat syövän

• mene kiropraktikolle

• älä hyvä ihminen kiropraktikolle mene

• lepää

• älä missään tapauksessa lepää ollenkaan, se on saatanasta

• liiku

• mitä tahansa teetkin, älä vaan liiku

• mene osteopaatille

• jos menet osteopaatille, et enää koskaan kävele

• mene lenkille

• älä vaan lenkkeile, selkäsi menee sijoiltaan

• mene jäsenkorjaajalle

• jäsenkorjaajat osaa mitään tehdä, minäkin voin heilutella sulkia pääsi päällä ja syöttää sinulle pupun papanoita

• mene akupunktioon

• älä hullu mene ainakaan akupunktioon, nehän ovat ihan oikeita neuloja

• mene fysioterapeutille

• älä vaan mene fysioterapeutille, ne ovat puoskareita kaikki

• mene salille

• älä missään tapauksessa mene salille, kuolet

Että sillä lailla. 

Onko teillä selkäkipuja? Millaisia neuvoja te olette saaneet? Ja ennen kaikkea: onko neuvoista ollut hyötyä?

Lue myös: 

• Inspiroivia otteita ruokapäiväkirjasta

• Oppiminen on mahtavaa eli tarina siitä kun twerkkasin

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunnilla

(Kuvissa olevat ihanat, vaaleanpunaiset pellavalakanat ja niiden sisällä olevat peitot on saatu Familonilta blogin kautta. Ja kyllä. Pallerehdin niissä ALASTI.)

Olen ollut viimeiset pari viikkoa kipeänä on/off kuten koko muukin Suomen kansa (ainakin jos on somepäivityksiä uskominen). Olen huomannut, että jostakin syystä aina juuri silloin kun olen kipeänä, haluaisin tehdä valtavasti kaikenlaisia asioita, joita en tietenkään voi tehdä koska olen kipeänä. Jokseenkin kummallisesti ne ovat yhtä aikaa myöskin asioita, joita en koskaan muulloin halua tehdä (koska muuten tietenkin tekisin ne heti). 

Aina kun olen kipeänä, haluaisin

• lähteä retkeilemään sadesäähän, tai ensin oikeastaan hankkimaan edes sateenkestävän takin jotta voisin (joskus kun olen taas uudelleen kipeänä) haluta lähteä retkeilemään sadesäähän

• mennä trampoliinipuistoon ja ottaa sen riskin että pissaan housuun ensimmäisellä hyppyponnistuksella

• opetella itse tekemään maailman parasta leipää, siten etten enää koskaan haluaisi syödä muuta leipää kuin itse tekemääni maailman parasta leipää

• järjestellä vaatekaappini uusiksi (ihan hirveä harmi että tulin juuri kipeäksi niin en voikaan ryhtyä tähän puuhaan)

• harjoitella virkkaamista niin että oppisin sen uudelleen

• aloittaa lenkkeilyn, koska se on juuri se asia minkä ihan hirveästi haluaisin elämässäni tehdä

• tehdä yritykseni kirjanpidon ja panna kaikki paperit oikeisiin kansioihin

• startata sketsi-tubekanavan (oikeasti tekisin sen heti jos en olisi näin pahasti kipeänä)

• suorittaa valtavan suursiivouksen

• aloittaa jokapäiväisen tiukan jumppatreenin

• mennä luksushierontaan/timanttikasvohoitoon/huippukampaajalle (ei vitsi ihan tosi tyhmää etten nyt pysty kun olenkin kipeänä, kyllä minulla muuten olisi tähän tietysti esim rahaa)

• nyt vihdoin tutustua siihen että kukas hitto se blac chyna oikeasti olikaan

...mutta sitten en tietenkään pysty, koska olen niin hirveästi kipeänä. Voi harmi. 

Lue myös:

• Mitä olen oppinut Jodelista

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla

Kirjoitin muutama viikko sitten uudesta harrastuksestani. Tanssitunneista, joilla olen tajunnut, ettei minulla ole pakaroita (tai ainakaan sellaisia, jotka heiluisivat), etten ole enää kovin nuori tai kovin hyvä tanssimaan ja ennen kaikkea sen, etten kerta kaikkiaan ymmärrä twerkkausta. 

Okei. Maailmassa on varmaan aika paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä twerkkausta ilmiönä. Ne sanovat, että se näyttää siltä kuin perse saisi sairaskohtauksen. Minä tarkoitan, etten ymmärrä sitä liikkeenä. En tajua, miten kankut saadaan heilumaan niin, että ne olisivat ikään kuin irrallaan muusta kehosta? Omani tuntuvat jököttävän paikallaan kuin ne olisi valettu betonista. (Ja se olisi ihan hyvä, jos elettäisiin 90-lukua ja buns of steel olisi vielä kova juttu, mutta nyt eletään tätä päivää ja pakaroiden tulee heiluman, kyllä heiluman pakaroiden tulee.)

Ja kun tanssiope käski meitä menemään tällaiseen asentoon:

...ja heiluttamaan peppua, ei omani liikkunut milliäkään. Ja kuulkaa voi kuinka minä yritin. 

Jokaisella tunnilla ope teetti meillä saman liikkeen. Minusta tuntui, että sementtipakarani oikein juuttuivat kerta kerralta jymäkämmin lantiooni kiinni. Mutta sitten tapahtui jotakin kummallista. Tuli järjestyksessään viides tanssitunti, ja jälleen kerran ope pani meidät tuohon nöyryyttävään asentoon. Kohdistin kaikki ajatukseni pepun heiluttamiseen, ja se alkoi hyllyä, saatana sentään. 

Sellaista todella kömpelöä, mikroskooppisen kokoista naurettavaa pikku liikettä. Mutta sellaista, mihin betoni ei kyllä pystyisi, edes viiden tanssitunnin jälkeen. En ole koskaan ollut ylpeämpi pakaroistani.

Ja silloin tajusin yhden asian: on liian kauan siitä, kun olen viimeksi oppinut jotakin. 

Muistatteko esimerkiksi yläasteen matikan- tai kemiantunnit? Kun aluksi numerot ja kirjainyhdistelmät olivat yhtä sotkua, ja ne olisivat voineet merkata vaikka että "kyllä, tuo opettaja on oikeasti itse kuolema ja tuomiopäivä on hänen nimipäivänsä kuten te 8B-luokalla olette aina sanoneet" tai että "kyllä, se ihana lökäpöksypoika bussissa on huomannut myös sinut ja kirjoittanut sinusta romanttisen räpkappaleen", ja ne olisivat voineet muuttaa elämäsi, muttet olisi koskaan tiennyt sitä, koska et ymmärtänyt niistä viivaakaan. Ja sitten kun tarpeeksi opea kuunteli, rupesivat natriumkloridit ja derivaatat aukeamaan suorastaan silmissä (valitettavasti ne eivät kertoneet mitään kovin kiinnostavaa ja nyt ne ovat taas menneet kiinni, enkä osaisi nyt oikeastaan kertoa mitä ne edes ovat). Se oivalluksen mahtava tunne on ainakin omassa elämässäni yhä harvinaisempi. Mutta kun käy kerran viikossa tanssitunnilla, huomaa hyvin äkkiä, että yhdellä tunnilla pystyykin johonkin sellaiseen, mikä ei viime tunnilla vielä sujunut. Ja se on kuulkaa mahtavaa. Niin mahtavaa, että olen vähän liikuttunut löystyneistä pakaroista.

Tästä innostuneena ajattelinkin nyt opetella kokkaamaan (sillä tavalla ihan saatanan hyvin, koska osaanhan minä jo esimerkiksi tehdä tosi hyvät aamiaisleivät), piirtämään (voisin aloittaa vaikka tuosta twerkkaavasta pakarahirviöstä) ja soittamaan kitaraa (tai ehkä ukuleleä, koska se on söpömpi). Koska lempo soikoon - minähän voin vaikka oppia jotakin!

P.S. Jos sinäkin haluat oppia twerkkaamaan, tässä Kustaan sertifioidut ohjeet. Näitä noudattamalla onnistut varmasti!

Lue myös:

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla

• Vituttaako? Mene keramiikkakurssille

• Kun yritän irtisanoa kuntosalijäsenyyteni

Kaupallinen yhteistyö: Naantalin kylpylä

Olen tässä viime aikoina tullut siihen tulokseen, että vaikken ole aikuinen, olen ehdottomasti mummo. Ja vaikken voi ehkä itseäni täysin virallisesti mummoksi kutsua, teen kaikkeni, että elämäntyylini olisi mahdollisimman mummoisa. Mummoisa? Mummohtava? Mummoinen.

Mietit ehkä, miksi. Koska mummot ovat cool! Heillä on aikaa, ystäviä, rauhallinen meininki ja lupa tehdä oikeastaan ihan mitä hyvänsä. Maistelin mummoelämän parhaita paloja viime viikonloppuna Naantalin kylpylässä (koska onko mitään mummoisempaa kuin kylpylämatka? No ei ole) ja tulin siihen tulokseen, että mummoilu on ainoa oikea tapa nauttia elämästä – ja varsinkin lomasta.

(Ehkä parasta mummolomailussa on se, että loman voi vuorata kauttaaltaan skumpalla. Kuvista saattaa huomata, että minä tein niin.)

Siksi, että mummot ovat cool, laadin tällaisen ehdottoman tarkan ja paikkansapitävän testin, jonka tekemällä sinäkin voit selvittää, kuinka mummo olet lomailijana. Valitse kustakin kategoriasta eniten itseäsi kuvaava vaihtoehto. Laske lopuksi vastauksesi yhteen ja lue niihin liitetty syväluotaava, analyyttinen luonnekuvaus.

 Lähtisit kylpylälomalle...

A: ...oman kuolleen ruumiisi yli.

B: ...jos joku suostuttelisi oikein kovasti (lahjomalla esimerkiksi kuohuviinillä).

C: ...heti kakkosena Costa del Solin jälkeen.

Mielimajoituksesi lomalla?

A: Haluat jakaa ison dormihuoneen tuntemattomien reppureissaajien kanssa. Mitä takkuisemmat tukat ja likaisemmat jalkapohjat heillä on, sitä suurempi seikkailu.

B: Joku kiva AirBnB-kämppä tai vaikka boutique-hotelli olisi kiva. 

C: Mahdollisimman iso, luotettava ketjuhotelli, jossa on kylpylä, kauppa, monta ravintolaa ja isot hissit, kiitos.

Matkalaukkusi sisältö?

A: Mukanasi on tiukat farkut, kiipeilyvarustus, cocktailmekko, naamiaisasu ja koko liuta koruja. Koska eihän sitä tiedä, mitä kaikkea lomalla tarvitsee!

B: Laukussasi on pelkkiä verkkareita ja pyjamia. Niistäkin käytät koko ajan vain niitä, jotka ovat kuluneimmat (lue: pehmeimmät).

C: Et tarvitse mitään. Aiot luuhuta hotellin kylpytakissa koko loman ja irvistät inhotuksesta ajatuksellekin, että pitäisi pukea vaikka alusvaatteet.

Lomaseura?

A: Oma kulta.

B: Perhe.

C: Paskat! Ei ole parempaa lomaseuraa kuin tyttökaveri(t).

Syöt mieluiten lomalla...

A: ...paikallisten suosimissa katuruokakojuissa.

B: ...hyväksi havaitussa, tutussa suosikkiravintolassa tai vähintään sellaisessa, jota joku on suositellut.

C: ...siellä, mikä on lähimpänä eli hotellin omassa ravintolassa. Plussaa, jos sinne pääsee suoraan hissillä ja saa mennä tohvelit jalassa.

Kylpylähoito, jonka valitset:

A: Balilainen kokovartalohieronta. Haluat testata, onko se yhtä hyvä kuin Balilla. 

B: Yrttikylpy ja hieronta.

C: Suomi 100 -sinisavihoito. (I kid you not. Naantalin kylpylässä on sellainen ja kävin siinä. Lisäksi kävin superhyvässä hieronnassa: jos menette Naantalin kylpylään, ottakaa Sarilta hieronta. Joka ikisen euron arvoinen ja enemmän.)

Parhaat lomakengät?

A: Släbärit.

B: Tennarit. 

C: Tohvelit. All day errday.

Kun hotellissasi tarjotaan vesijumppaa...

A: ...pakenet juoksulenkille tai paikalliseen crossfit-kellariin. 

B: ...menet mielelläsi. Teet mitä tahansa, kunhan taustalla soi Antti Tuisku. 

C: ...olet ensimmäisenä altaassa ja kerrot vierustoverille, miten hyvää vesijumppa tekee nivelille (ja ehkä kysyt, mitä mieltä hän on Vain Elämään uudesta kaudesta). 

Lähdet kotiin...

A: Miten niin kotiin? Lähdet uusien kavereidesi kanssa minne ikinä he menevät. (Kymppi vetoa että heillä on takkuiset tukat ja likaiset jalkapohjat.)

B: Omalla autolla.

C: Junalla tai bussilla, johon on ostettu lippu vähintään viikko etukäteen. (Ajattele nyt, miten halpaa.)

Ja sitten, tulokset....

Eniten A-vastauksia: Et ole nähnytkään mummoa. Tai siis olet varmaan joskus nähnyt, mutta melko kaukaa, etkä itse ole (vielä) lähelläkään mummoutumisen maksimaatiota. Saattaa jopa olla, ettei sinusta koskaan tule lomamummoa. 

Eniten B-vastauksia: Olet hyvää vauhtia matkalla mummoksi. Sinua estää enää.. ööö se joku, mikä se nyt oli? Sellainen joka haittaa usein kaiken kivan tekemistä ja vie kokonaisvaltaisesti elämän? Ai niin! Arki.

Eniten C-vastauksia: Olet kaikkien mummojen äit- eikun mummo. Elämäsi on lempeää, pehmeää ja nautinnollista. Älä muuta mitään. Juuri näin on hyvä. 

Aloitin elokuussa uuden harrastuksen. Latino street -tanssitunnit. Täytin 34 ja päätin, että nyt palaan rakkaan tanssiharrastuksen pariin. (Kyllä, mainitsin taas kerran vastikään juhlitut synttärini. Ja tulen tekemään niin vielä parissa muussakin postauksessa. Ha!)

Olen aiemmin tanssinut lattareita ja luulin, että homma on minulla hallussa. Että tunnilla tanssin vaan menemään ja pyyhin niillä muilla lattiaa (cha chan tahtiin). Toisin kävi. En arvannut, että tanssitunnin lopussa oleva street-liite tarkoittaa dancehallia ja twerkkausta ja reggaetonia ja kaikkea sitä, mitä tässä peppuorientoituneessa maailmassa nykyään vaalitaan. Olen vakiotansseineni auttamatta out. Kiitos vaan tyhjästä, TTK.

(Tässä minä olen heti tanssitunnin jälkeen. Ja kyllä, tanssin kaljapaita päällä.)

Joka keskiviikko menen siis lattiallapyyhkimisen sijaan nöyryyttämään itseäni tunniksi peilin ja viidentoista minua paljon nuoremman, laihemman ja pyöreäpeppuisemman naisen eteen. Mutta ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin, koska ainakin opin jotakin lannistavaa uutta joka kerta.

Olen tähän mennessä oppinut, että

• en kerta kaikkiaan pysty twerkkaamaan

• minulla ei kerta kaikkiaan ole lainkaan pakaroita

• siinä, missä muiden kädet ylettyvät lattiaan tai varpaisiin, minun käteni huitovat epätoivoisesti ilmaa

• siinä, missä muiden varpaat ulottuvat olkapäiden yli, heiluvat minun orpona ilmassa

• minulla on varsin vakavastiotettava uhka kuolla tukehtumalla omaan rintavarustukseeni

• tulen todella onnelliseksi, kun tunti on ohi

• osaan kuperkeikan yllättävän hyvin.

Mutta aion silti jatkaa harrastustani, sillä joka viikko minua hävettää pikkuisen vähemmän. Eikä se johdu siitä, että oppisin enemmän, vaan siitä, että joka kerta olen vähän pidemmällä sen asian hyväksymisessä, että minä olen se tyyppi siellä tanssitunnilla, joka on

• vanhempi kuin muut

• isokokoisempi kuin muut

• ainoa, jolla ei ole napapaitaa

• ehdottomasti kovin hikoilemaan

• se, joka pyytää opea aina näyttämään uusiksi

• se, joka pyytää opea näyttämään vielä kerran

• se, joka ryhtyy jokaisen tunnin puolessavälissä hieromaan alaselkäänsä kivusta pahaenteisesti irvistellen, mutta jatkaa silti, koska on vanhempi kun muut ja läpikäynyt elämässään vaikka mitä, mistä te ette tule koskaan ymmärtämään mitään

ja se on ihan ok. Koska jonkunhan sekin on oltava.

Lue myös: 

• Vituttaako? Mene keramiikkakurssille

• Kun yritän irtisanoa kuntosalijäsenyyteni

• 5 syytä, miksi Yrjönkadun uimahalli on paras

Pahaa mieltä neuvotaan usein purkamaan urheilemalla. Sanotaan, että kun hikoilee murheet body pumpissa, ei mieltä vaivaa enää mikään. Tai kun lenkillä viilettää kauniiden maisemien ohi, nuppikin tuulettuu. Mutta entä jos on niin kuin minä, ja urheilu vituttaa vaan enemmän? 

Ratkaisu on keramiikkakurssi. Kävin kesän alussa tutustumassa Kaapelitehtaalla toimivan keramiikkakeskus Septarian toimintaan, enkä etukäteen tajunnutkaan, että seesteiseltä vaikuttava iltapäivähetki toimisi parhaana stressinpurkajana koskaan. En nimittäin ollut tullut ajatelleeksi, että saven työstämisellä tarkoitetaan räimimistä, paiskomista ja lätkimistä oikein olan takaa. Milloin viimeksi olet saanut pitää jostakin möykystä kaksin käsin kiinni ja läiskäistä sen kaikilla voimillasi pöytään? Ilman, että kukaan suuttuu tai kehenkään sattuu? Ja niin, että sinua oikein vielä kannustetaan tekemään niin? I-ha-naa. 

Möykyn tyydyttävän räimimisen jälkeen savea kaulitaan taikinanomaisesti, mutta mukavan väkivaltaisesti, ja sitten se levitettään eräänlaisen muotin päälle tai sisälle. Muoteilla on joku hieno nimikin, mutten nyt tietenkään enää muista mikä se oli. Kutsutaan niitä vaikka mielikuvituksellisesti muoteiksi. (Kekseliästä, eikö totta?) Sitten sitä puhallellaan hiustenkuivaajalla, jotta se irtoaisi muotista. Sitten en suoraan sanoen enää muista, mitä tehdään, mutta itse muistelen yrittäneeni korjata virheitä, joita olin aiemmissa vaiheissa tehnyt. (Yritin käyttää kaikkia kiinnostavia työkaluja hyödyksi, jotta vaikuttaisin ammattimaisemmalta. Vuoleskelin menemään ihan muina savitaitureina, vaikka mitään vuoltavaa ei ollut.)

Tein pikkuruiset espressokupit ja kaksi vihannes- tai hedelmä karkki- tai sipsikulhoa, jotka kaikki lasitettiin valkoisella. Pienempään kulhoon tein pitsiliinalla kuvion, joka saa sen muistuttamaan ysäriltä tuttua pitsipipoa, muistatteko ne, sellaiset kireät, joissa oli pahimmillaan pystyssä riemukkaasti sojottava antenni? Ysäri on olevinaan niin back, mutta yhtään antennipitsipipoa en ole kyllä nähnyt. Kysyn vaan ja peräänkuulutan. 

Mutta parasta oli, että kaikki stressi ja päänsärky oli tipotiessään. Saveen saa käyttää samalla kerralla sekä kaikki voimansa että yksityiskohtaiset pipertelytaitonsa. Lisäksi homma on hauskaa, ja lopuksi (tai no, parin viikon päästä) kotiin saa viedä kuhmuiset kulhot, jotka naurattavat takuulla täältä ikuisuuteen. Tavallaan täydellinen harrastus siis. 

Seuraavalla kerralla, kun korpeaa oikein huolella, tiedät siis, mitä tehdä. (Tiedän, että dreijaus on tällä hetkellä ehkä maailman eniten in, mutta siihen liittyy liian paljon keskittymistä ja liian vähän räimimistä. Ei sovellu vitutukseen. Soveltuu varmasti johonkin muuhun.)

Psst! Septarian syksyn keramiikkakurssit alkavat pian.

Lue myös: 

• Mökkimukit, rankattuna

• Facebookin itsestäänselvyyskommentoijat

Siis tämä mun elämäni on tiedättekö te just tällaista. Lähdin eilen ratikalla töihin ja huomasin heti ratikkaan astuttuani, että mulla olikin unohtunut matkakortti kotiin. Siis vaan mulle voi käydä näin! Uskomatonta! #mycrazylaif

Mutta se ei ole edes ainoa juttu, mitä mulle tapahtui. Olen sellainen vähän tällainen, että mulle aina sattuu ja tapahtuu. Vaikea joskus pysyä mukana kun meno on niin creiziä! Joskus saatan vaikka alkaa pestä hampaita niin, etten edes huomaa, etten ole kastellut sitä harjaa ollenkaan. Ihan hullua hei!

Välillä mun kaverit sanoo mulle, että Tiia hei, sä oot kyllä ihan crazy. Mutta vastaan siihen että mä oon vaan hei mä. 

Ja sitten eilen esimerkiksi mulle kävi niin, että avasin olutpullon, ja se korkki siitä lennähti ilmaan niin, että se osui mun liesituulettimeen! Mun liesituulettimeen mun keittiössä! Voitteko kuvitella? Tämä on niin klassikko-Tiia-juttu, näin ei kerta kaikkiaan voi käydä kenellekään muulle. Haha! #munkreisilife

Kerran kävi niin, että ajattelin yrittää olla normaali. Mutta sitten se kävi ihan tosi tylsäksi, ja menin takaisin vaan olemaan oma itseni. Eli creizi!

Yhtenä päivänä ostin uudet kengät, ja sitten unohdin vaan käyttää niitä. Oon kyllä just sellainen, että vaan mulle voi tapahtua tollasta! #vainkreizinessjutut

Siis eihän kenenkään elämä oo yhtä creiziä kuin mun!

Mutta tärkeintä on muistaa, että omille kreiseille jutuille on hyvä välillä nauraa. Haha!

Lue myös: 

• "Tulevaisuudesta päättää darra" eli revi siitä huumoria

• 9 esiintymisjännitysneuvoa, jotka voisivat olla myös seksineuvoja

Minä: Moi, haluaisin irtisanoa tämän mun kuntosalijäsenyyden.

Työntekijä: (ylidramaattisesti) Kääks! No kuinkas nyt niin?

Minä: No kun minä en koskaan käy täällä salilla niin ei siitä ole minun mielestäni järkevä maksaa.

Työntekijä: (kurtistaa kulmiaan ylidramaattisesti) No voi hitsi! Ei ookaan. Mikä siinä sitten on ettet ole käynyt täällä?

Minä: No en vaan ole käynyt niin haluaisin nyt lopettaa tämän jäsenyyden.

Työntekijä: No katotaas sun tiedot täältä. Voi juku! Sähän oletkin tosi pitkäaikainen asiakas.

Minä: Niin mutta kun en ole tosi pitkään aikaan myöskään käynyt täällä niin haluaisin lopettaa mun kuntosalijäsenyyden. 

Työntekijä: (kurtistaa kulmiaan empaattisesti) No johtuuko se sitten siitä ettet oikein tiedä mitä siellä salilla pitäis tehdä?

Minä: Ei kun ihan siitä etten vaan ole käynyt siellä. 

Työntekijä: No onko sulle opastettu niitä laitteita?

Minä: On opastettu, mutten silti ole käynyt niin haluaisin nyt irtisanoa tämän jäsenyyden. 

Työntekijä: No mitä jos tarjoaisin sulle personal trainer -tapaamisen?

Minä: En ole käynyt siinäkään, joka tämän jäsenyyden kanssa tarjottiin, niin haluaisin nyt lopettaa tämän jäsenyyden. 

Työntekijä: Oletko miettinyt että laittaisit jäsenyyden vaan tauolle ja katsoisit jos haluaisit sitten alkaa käydä uudelleen?

Minä: En. Haluaisin irtisanoa jäsenyyteni.

Työntekijä: No mitä jos--

Minä: Ja varata ajan kehonkoostumusmittaukseen. 

Työntekijä: (ojentaa lomakkeen) Ja allekirjoitus tuohon.

Avasin tiistaina Facebookin. Fiidissäni oli ensimäisenä yhdeksän perättäistä kehotusta äänestää kavereita, jotka olivat ehdolla blogigaalan toinen toistaan kiinnostavammissa kategorioissa. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan! 

Oikeasti. 

Tiedän, että kateus on turhaa ja pinnallista ja typerää. Mutta tiedättekö mitä se myös on? Inhimillistä. Ja minä olen inhimillinen, jos jotakin. Siksi olen kateuden hetkellä opetellut toistamaan mantraa: ei haittaa. Ei haittaa yhtään.

Itsehän en ole koskaan ollut ehdolla yhdessäkään gaalassa tai kategoriassa, muttei se haittaa minua ollenkaan. Ihan niin kuin minua ei haittaa myöskään esimerkiksi se, että

...kodissani ei ole parveketta. Voin ihan hyvin ottaa kevätaurinkoa ikkunasta. Ei haittaa minua!

...minulla on paitsi geneettinen, myös kilollisesti aiheutettu kaksoisleuka. Ei haittaa.

...jotkut ihmiset osaavat twerkata. Ei muuten haittaa, sillä hallitsenhan minä esimerkiksi kikapoon. 

...ristin vuoden 2017 matkustuksen vuodeksi, ja olen käynyt toistaiseksi ainoastaan Tampereella. Kolmesti. (Tosin ei haittaa, koska huhtikuussa menen PING Helsinkiin, joka järjestetään tuossa kolmenkymmenen metrin päässä minun kotiovestani ja yövyn hotellissa, jonka ikkunasta taloni näkyy. Goals.)

...Beyoncé on olemassa ja asettelemassa rimoja sinne tänne. Ei kerta kaikkiaan haittaa, sillä minähän olen oman elämäni böynse.

...tälläkin hetkellä joku on New Yorkissa ja minä en. Ei haittaa, oikein toden teolla.

...culottet eivät yksinkertaisesti käy kropalleni. Ei haittaa. Käytän niitä siitä (ja hobittimaisesta ulkoasustani) huolimatta.

Ei haittaa. 

Lue myös:

• Lyhyt silmälasihistoria

• 12 hämmentävää kuvaa puhelimen kamerarullasta

Elikkä tosissaan ihan sellaisella iloisella asialla lähdin kirjoittelemaan kuin maailman paras hammastahna. Ja hämmentävintä tässä koko asiassa on se, että vaikken käyttäisi sitä itse, parantaisi se silti huomattavasti elämänlaatuani. 

Mahtipontinen otsikko, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on nimittäin totta. Tässä on hammastahna, joka muutti elämäni: Theodent. 

Poikaystävälläni on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan. Tai oikeastaan kurkussaan. Varsinaisten pesuhommien jälkeen, kun koittaa suun huuhtelun hetki, hän haluaa tahnan jäämistä niin vimmatusti eroon, että kuulostaa siltä Kummelin Perintöä odotellessa -sketsin yskä-äijältä. Kröh kröh kröh brĺyöööäärrrghh fläääöööärrgghh yäk yäk yäk. Ja jos hänellä on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan, on minulla vaikeuksia sietää oksennusääniä kylppärissäni kaksi kertaa päivässä.  

Enter Theodent. 

Ostimme tätä hammastahnaa New Yorkissa toissakeväänä oleskellessamme, puhtaasti pakkaussuunnittelu- ja ulkonäkösyistä. Luuhasimme 24th Streetin ja 7th Avenuen Whole Foodsin luonnonkosmetiikkaosastolla ja ostimme koko liudan tuubeja, pulloja ja purnukoita, vain siksi, että ne näyttivät meidän mielestämme hyvältä. Ja yksi niistä oli tämä ruskeaan pakkaukseen pakattu, kullitettu, kikertävän kukertava hammastahna. Sillä eihän sitä voinut ohittaa.

Hammastahna on luomua, ja siinä on käytetty suklaata (tai tarkemmin sanottuna suklaasta uutettua ainetta nimeltä Rennou™) joka haastaa perinteisen fluorin. Se maistuu melko tavalliselta hammastahnalta. Se täyttää tehtävänsä ihan kuin tavallinen hammastahna. Ja se näyttää siltä, että se on tarkoitettu kuninkaallisille (jollainen salaa ajattelen ansaitsevani olla, edes hampaita pestessä). Ja sen ansiosta en enää odottele perintöä tai taistele oksennusrefleksiä vastaan joka aamu ja ilta!

Tiedän, mitä ajattelet: saahan täältäkin luomutahnoja (vaikkeivät ne olisikaan kullitettuja). Tiedän. Aikomuksenani on testata poikaystävällä myös muita luomuhammastahnoja, jotka eivät ole vaarallisia nielaista. Tämä oli spesiaali ostos, koska hankin sen hänelle joululahjaksi netistä. Hammastahnaksi se on vähän kallis, 11,99 dollaria tuubi (plus tietenkin kohtuuttomat 30 dollarin toimituskulut), mutta ainakaan se ei ole yhtä kallis kuin Theodentin toinen, tehokkaampi hammastahna, joka maksaa 99,99 dollaria yhdeltä vaivaiselta tuubilta. 

Ja ainakin se toimii. Ja se, jos mikä, on minulle mittaamattoman arvokasta. 

(Ja se on kullitettu.)

Olen Turussa toimittajille, juontajille ja tuottajille tarkoitetussa hyvinvointikuntoutuksessa (johon viittaan mielelläni termillä rehab). Asun seitsemän muun toimittajan kanssa kylpylähotelli Holiday Club Caribiassa koko viikon, ja aikamme kuluksi me jumppaamme, treenaamme, keskustelemme ja opettelemme elämänhallintaa ja hyvinvointitaitoja. 

Itse päätin heti suhtautua viikkoon lomana. Täältä käsin on hankala tehdä töitä, joten päätin olla edes yrittämättä. (Fiksua, right?)

Ja jottei ankeahko rehab-ympäristö pilaisi lomalarppiani, pyysin sisäisen Xzibitini apuun. Xzibit, pimp my kuntoutus!

https://vimeo.com/189890143

(Lisää laadukasta sisältöä Snapchatissa @tiiamarietta.)

Ilta alkaa viattomasti. Kaksi kolmekymppistä naista menee ravintolaan. He syövät ja juovat ja keskustelevat ihmissuhteistaan, töistään ja asunnoistaan. Jutustelun lomassa toinen mainitsee kuin ohimennen, että on unohtanut huulirasvansa kotiin. Asiaan ei kiinnitetä juuri huomiota, ja naiset jatkavat vitsailua ja juttelua ja ruokailua. Toinen kertoo käyneensä samassa ravintolassa saman viikonlopun aikana kahden eri deitin kanssa. Toinen heittää läpän Frendeistä. Naiset nauravat, eikä heillä ole huolen häivää.

Ennen pitkää huulirasva tulee taas puheeksi. Koska kuivat huulet ovat inhottavat, toinen naisista ehdottaa ensimmäiselle, että tämä lainaisi hänen huulirasvaansa. Ensimmäinen kieltäytyy - ei tilanne ole vielä niin paha. Naiset jakavat jälleen muutaman deittikokemuksen, siemailevat viiniä ja nauttivat pitsoistaan. Kumpikin huomauttaa vuorollaan, miten ihanasti ilta sujuu. Heillä ei ole tietoakaan edessä vaanivista kauhuista.

Toinenkin naisista alkaa kaivata huulirasvaa. Nyt hän jo pakottaa ystäväänsä lainaamaan omaansa. Toinen suostuu, turha tässä on kärvistelläkään. Nainen alkaa etsiä huulirasvaa. Kun hän käy laukkuaan läpi, hän tekee karmaisevan (epä)löydön: huulirasva ei olekaan mukana. 

Nyt alkavat kauhun hetket.

Tärisevin sormin ja hermostunein nauruin kumpikin naisista käy läpi joka ikisen nyssäkän, pussukan, taskun ja taitteen joka heidän käsilaukuistaan ja vaatteistaan löytyy. Jokaisella tyhjän tilan kouraisulla kirkastuu pelonsekainen ymmärrys siitä, että huulirasvaa. Ei. Todellakaan. Ole.

Ei se mitään. "Kyllä me pärjäämme, itsenäiset naiset", kaverukset ajattelevat, tietäen samalla vailla epäilyksen häivää, että he molemmat ovat matkalla vääjäämättömään tuhoon. Naiset yrittävät epätoivoisesti ylläpitää normaalia keskustelua, mutta he eivät voi puhua muusta kuin huulirasvasta. Puikkomaisista huulirasvoista, pursotettavista huulirasvoista, niistä, joita hierotaan sormenpäällä pyöreästä purkista ja tietenkin kaikkien huulirasvojen äidistä: bepanthenista. Kumpikaan ei ajattele mitään muuta. Kumpikaan ei puhu mistään muusta. Kumpikaan ei voi tehdä mitään muuta kuin nuolla vuorotellen alati rohtuvia huuliaan.

Hermostuneen naurun lomassa naiset miettivät, tehoaisiko ongelmaan jokin korvaava tuote. Vaatteiden ja laukkujen sivu-, sisä- ja vetoketjutaskut käydään läpi uudelleen, tällä kertaa käsirasvan toivossa. Käymälän tasot tutkitaan, mutta harmikseen ystävykset ovat valinneet ei-käsirasvaa-vessassa-tasoisen ravintolan illanviettopaikakseen.

Ajaisiko mattapintainen huulipuna asian? Kostuttaako meikkivoide? Lautasella lojuvan pitsan jäämistä saisi ehkä hiukan rasvaa irti. Kehtaisiko pyytää oliiviöljyä keittiöstä? 

Kipu vihlaisee huulia joka kerta kielen niitä lipaistessa, ja epätoivo alkaa saavuttaa maksimirajojaan. Kello on yli puolenyön, mutta toinen naisista muistaa äkkiä, että läheisessä risteyksessä on ympäri vuorokauden avoinna oleva marketti. Naiset jättävät turvallisen ravintolapöytänsä ja juoksevat sinne helpotuksen toivossa vain huomatakseen, että sehän on saatana remontissa ja kiinni. Ehkä läheinen Siwa on auki? Se on sulkenut ovensa kymmenen minuuttia aiemmin. Perkele.

Koska naiset tulevat yhdessä tuumin tulokseen, ettei huulirasvan puute ole riittävä syy palata kotiin kesken muuten-niin-täydellisen illan, astuvat he sisään läheiseen kapakkaan rukoillen, että näkevät siellä sellaisen tutun, jolta kehtaa lainata huulirasvaa. Tässä epätoivon tuoksinassa se on kuka tahansa. Pettymyksekseen naiset eivät näe koko paikassa yhtäkään tuttua, mutta viimein he tapaavat baaritiskin vieressä toisen naisista Tinder-matchin. Hän ei käytä huulirasvaa (kyllä, he kysyvät sitä häneltä. Heti ensimmäiseksi), mutta neuvoo naisia tilaamaan valkovenäläiset. Neuvo ei lohduta naisia, joiden oluissa lilluvat limenviipaleet kirvelevät janoisia huulia jokaisella kulauksella.

Viimein toinen naisista kysyy toiselta: jos menisit nyt vessaan ja löytäisit sieltä käytetyn, avonaisen, lattialla pyörivän huulirasvapuikon, mitä tekisit?

NIIN. MITÄ TEKISIT.

Tässä on tuote, jolla voi tehdä krapulasta vähän paremman. Takuumukavat pikkarit,
jotka eivät pakkaudu pakaravakoon - tai saat rahasi takaisin. Luksusta. 

Toimitus suorastaan pakotti bloggarit toissaviikolla kertomaan, miten krapulapäivästä tehdään luksusta. Darra on yksi lempiaiheistani, joten täältä pesee. Näillä neuvoilla teet darrasta astetta timanttisemman:

1. Täytä jääkaappi etukäteen tölkkivissyllä. Krapulassa se on kuin jumalten nektaria. Joukossa on hyvä olla myös yksi vapaavalintainen appelsiinilimu. (Muistatteko muuten, kun Lidlin aplarimehupurkissa luki toisessa kyljessä APPELISIINIMEHU ja toisessa APPLESIINIMEHU? Haha! Good times! Sitä voi vaikka krapulassa muistella.) Pullolimut ja -vissyt eivät muuten sitten aja yhtään samaa asiaa kuin viileät, helmeilevät tölkit. Tässä on kyse luksuksesta, ymmärräthän.

2. Osta pakastimeen etukäteen Twister. Muukin mehujää käy, mutta jos et tykkää Twisteristä, on sinussa jotakin pahasti vialla. Eli osta vaan se Twister ja be cool.

3. Kun heräät, avaa ikkunat. Mitä pahempi pakkanen ulkona, sen paremmalta tuntuu, kun rapsakan ilman tulviessa kämppääsi kääriydyt vähintään kolmen (3) peiton syleilyyn ja nukahdat vielä hetkeksi. Nouseminen saattaa myöhemmin olla yhtä tuskaa, mutta tiedätpähän olevasi elossa. Se on luksusta.

4. Tilaa darrapalvelu (tm). Tämä vinkki on oikeastaan tarkoitettu tulevaisuuteen, sillä rahoitus darrapalveluhankkeeseeni on vielä hakuvaiheessa. Olen kuitenkin suunnitellut palvelua, johon soittamalla (numero on tietenkin 1800-DARRA) saisi kotiinkuljetuksella kaiken sen, mitä kanuunassa kaipaa: tölkkivissyä, mehujäitä, hampurilaisia ja elokuvia sekä vaihtoehtoisesti joko hauskoja vitsejä kertovan leppoisan kaveriporukan, joka tulisi sohvillesi kanssasi loikoilemaan TAI alastomuuteen taipuvaisen tyypin, joka tulisi kanssasi peiton alle halailemaan tai, krhm, mitä sitä nyt krapulassa huvittaakaan tehdä. Patenttihakemus on vetämässä. 

5. Jos ylläolevat vaihtoehdot eivät tunnu omilta, hankkiudu darraan sellaisessa tilassa, jossa paikalla on äiti. Mielellään ehkä nimenomaan minun äitini, joka viimeksi (herätessäni kahden ja puolen tunnin yöunilta elämäni parhaiden hääjuhlien jälkeen viime kesänä) odotti minua aamiaispöydässä valmiina kilistämään kanssani lasillisella kuohuviiniä. Se se vasta luksusta on. 

P.S. Bloggaustahtini on näemmä alati harvenevaa, koska tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. Blogimaailmassa tämä voi tarkoittaa yhtä kolmesta asiasta: a) bloggaaja on rakastunut (ehkä tölkkivissyyn?), b) bloggaajalla on muita tärkeämpiä kiireitä (ikään kuin maailmassa olisi mitään hassuja televisio-ohjelma- ja penaalinkäyttäjien arkkityyppilistauksia tärkeämpää), c) bloggaaja on laiska (todennäköisin vaihtoehto). Pahoittelut. Vastaus on c.

Joulumieleen kuuluu 5 tasa-arvoista komponenttia: huono omatunto, kiire, valitus, pettymys ja nokittelu. Kun onnistuu saavuttamaan kaikissa kärkitason, on joulumieli taattu. Näin se tapahtuu:

Kiire
Mene jonnekin, missä on ruuhkaa. Joulunalusaikana mikä tahansa liike käy, mutta vain kauppojen aukioloaikana (Tiimarin konkurssiloppuunmyynti on erityisen hyvä tärppi). Vaihtoehtoisesti voit kokeilla myös joukkoliikennettä arkisin työpäivän päätteeksi. Asetu jonoon, naputa kenkää ja huokaile mahdollisimman kovaan ääneen.

Valitus
Toista edellinen kohta. Lyöttäydy keskusteluun vierustoverin kanssa tai kilauta kaverille. Ihmettele kovaan ääneen sitä, miten samaan paikkaan voi tunkea yhtä aikaa näin paljon porukkaa. Pidä huoli, että kyynärpääsi ovat kaiken aikaa mahdollisimman leveällä. "Onhan se nyt kumma! Vaikka on joulu!"

Huono omatunto
Et ole ostanut vielä lahjoja? Ei riitä. Huonoon omatuntoon saa lisävivahdetta sillä, ettei ole juonut tarpeeksi glögiä, vaikka sesonki on kohta ohi. Glögistä pitävä saavuttaa optimaalisen huonon omantunnon tason miettimällä, miten valtavasti sitä glögiä on tullut ryystettyä, kun kuitenkin lorauttaa siihen aina tuplat jallua. 

Pettymys
Julista kaikille, ettet aio ostaa yhtään joululahjaa. Liity Facebook-ryhmään, joka julistaa tätä sanomaa. Osta sitten kuitenkin kaikille jotakin. Ja juhlakonvehdit koko porukalle.

Nokittelu
Tappele kavereiden kanssa siitä, kenellä on pisin matka joulunviettoon, humalaisimmat serkut tai surkeimmat lahjanantajavanhemmat. Kinastelkaa siitä, kuka tykkää jouluruoasta kaikkein vähiten ja kenen kotona on kaikkein kylmintä. Tee kaikkesi, että voitat.

Lopuksi laita tuplat jallua glögimukiin. Kaikki on ihan hyvin.

Tämähän nyt tulee tietenkin vähän myöhässä, koska juttu olisi totta kai pitänyt julkaista ennen juhannusta, mutta voitte nyt sitten panna kirjanmerkkeihin ensi vuotta varten, koska minunhan piti ensin kokeilla nämä jutut ja vasta sitten panna ne tänne internetiin.

1. Ketään ei ole missään. Tämä on hyödyllistä siksi, että pyörää voi ajella (melkein) missä sattuu, mm. keskellä tietä sellaisissa risteyksissä, jotka ovat yleensä pelottavan ruuhkaisia. Autioita katuja pitkin pyöräillessä tuntuu, kuin kaupunki olisi Maija Vilkkumaan sanoin nöyränä sylissäsi tai olisit mystinen hopeinen diskomies J. Karjalaisen sanoin (mitä?).

2. Vastoin yleistä luuloa kaikki ei ole kiinni. Useat lähikaupat, huoltoasemat, ravintolat ja baarit ovat auki. Niin, juhannuksenakaan ei kuole nälkään. Tai janoon (ja se lienee perinteisesti tärkeämpää).

3. Ne kaikki, jotka eivät ole missään (ks. kohta 1), ovat menneet Pihlajasaareen. Ja sinne sinunkin kannattaisi mennä. (Paitsi tietysti jos et asu Helsingissä. Silloin sinun kannattaa mennä vaikkapa Viikinsaareen tai Hailuotoon, mikä ikinä onkaan lähimpänä. Enkä osaa muuten yhtään sanoa onko siellä yhtä helmi meininki kuin Pihliksessä.) Siellä on hieman hyvä meininki - on grilliä, kokkoa, uimarantaa. Vähän niinkuin mökillä olisi, paitsi että yöksi pääsee vielä kotiin. Veneellä. Tai laivalla. Lautalla? Mikäsenytoli. Helmi homma, anyways.

Huh. Oli muuten viikonloppuna niin kova treeni, että olen hurjilla mustelmilla. Luulet ehkä, että olen harrastanut karatea? No en. Painia? No en sitäkään. Kickboxingia? Ei. Nyrkkeilyä? Eijei. 

OLEN PYÖRITELLYT HULAVANNETTA.

Kyllä, taidan olla keski-ikäinen. 

Katsoin televisiota ja pyörittelin 1,2 kilon painoista hulavannetta. Näin helppoa se on! Eikä siinä vielä kaikki! Voit harjoitella oman kodin rauhassa vaikkapa televisiota katsellessa!

Kantapään kautta opin, miten kuntohulavannetta kannattaa käyttää.

1. Ei ehkä treenata ensimmäisellä kerralla neljääkymmentäviittä minuuttia putkeen, vaan ohjeiden mukaisesti 3 x 18 pyöräytystä, vaikka se tuntuisikin lastenleikiltä.

2. Jos kuitenkin aikoo treenata melkein tunnin yhtä kyytiä, kylmiltään ensimmäisellä kerralla, kannattaa ehkä vuorata keskivartalo pyyhkeillä tai villapaidoilla, jotta välttää mojovat mustelmat.

(Toisaalta ainakaan poikaystävän paksuin villapaita ei minun kohdallani onnistunut mustelmia estämään. Muista siis myös ensimmäinen neuvo.)

3. Ainakin ensimmäinen treeni on hyvä suorittaa yksin. Pyyhkeillä tai villapaidoilla vuoratun, hiestä helmeilevän nuorehkon naishenkilön vetkuttelua telkkarin ääressä ei ole kenenkään mukava katsella.

4. Hulavannetta kannattaa opetella pyörittelemään tasaisesti, jotta mustelmat olisivat symmetriset molemmissa kyljissä. Omat mustelmani ovat oikealla puolella lantioluissa ja vasemmassa kyljessä vyötärön kohdalla. Symmetriset mustelmat olisivat paljon kivemmat.

Näillä neuvoilla pääset varmasti jo alkuun. Katsotaan myöhemmin, miten kinkku sulaa mustelmahulalla!