Nyt kun olen vihdoin valmistunut (wohoo!), olen viettänyt paljon kaivattua laatuaikaa elämäni rakkauden, Frendit-sarjan kanssa. Joo, tiedän, Frendit on jo tosi out, mutta olkoon. En häpeä rakkauttani! Omistan melkein kaikki kaudet, mutta koska minulla ei edes ole dvd-soitinta, olen katsonut sarjaa Netflixistä. Ja tajunnut, että olen katsonut sitä ihan liikaa. Ehkä niin on käynyt sinullekin? Tästä sen tietää: 

1. Olet yrittänyt iskeä jotakuta sanomalla "How you doooiiiinn". (Jos iskurepla toimii, tiedät, että iskettävä on kaltaisesi. Score!) 

2. Katsot sarjaa jaksokaupalla eri lähteistä (dvd, televisio, Netflix) vain siksi, että olet utelias tietämään, miten kinkkiset käännöspulmat on eri lähteissä ratkaistu. Esimerkiksi: 

Joey: "Where's your thong? You said you were going to wear a thong."

Charlie: "Thongsssss." 

tai 

Phoebe: "Hey! You know what I just realized? Joker is poker with a J. Coincidence?"

Chandler: "That's Joeyincidence with a C!" 

(ks. kuva)

tai 

Joey: "Man, you are Westminster Crabby." 

tai 

Chandler: "I'm from the waistband of Ohio, but when I was four, we headed over to the crotch." 

3. Olet katsonut kaikki kaudet tarpeeksi monta kertaa alusta loppuun, että kaikki hahmot ovat olleet suosikkejasi niin useasti, että olet vihdoin joutunut valitsemaan Rossin. Eäähh.

4. Olet tehnyt ystävällesi tai rakastetullesi lahjaksi sukkapupun. 

5. Olet katsonut muutaman jakson iltaisin niin monta iltaa putkeen, että kun heräät, oletat naapurisi laulavan moooorning's heeeeere tai törmääväsi vaikka Tom Selleckiin vessassa. 

6. Et malta odottaa, että pääset puhumaan jollekin amerikkalaiselle jostakusta kuumasta julkimosta vain, jotta voisit sanoa "I could just spread him on a cracker". (Tein tämän kerran. Success.)  

7. Osaat Smelly Catin stemmat. 

8. Naurat ääneen vitsille, jonka olet nähnyt 16 kertaa (ja vaikka sinua hävettää. Lievität häpeää (tuloksetta) hokemalla itsellesi naurunhirnahduksien välissä "onhan toi nyt hauska".) 

9. Aiot katsoa koko paskan vielä uusiksi. Monta kertaa. 

Kuva: Netflix

En usko benji- tai laskuvarjohyppyihin tai tatuointien ottamisen listaamista elämäntavoitteisiin, enkä usko, että matkustusaikomukseni kiinnostavat ketään. On kuitenkin joitakin asioita, joita haluan tehdä elämäni aikana. Tässä niistä kymmenen (plus yksi).

1. Asua kotitaloudessa, jossa on talouspaperia. Koska sitä on aikuisuus.

2. Tanssia ja/tai laulaa joka ikinen kerta, kun kuulen Luther Vandrossin biisin Never Too Much. En suostu hyväksymään, että tämä biisi vanhenisi minulta koskaan.

3. Kirjoittaa kryptisen viestin ilmaisjakelulehden tekstaripalstalle. Vitsi, olen aina halunnut tehdä niin, mutten ole koskaan uskaltautunut. Parasta olisi, jos voisi alkaa viestittelemään palstan kautta jonkun kiinnostuksen kanssa, kuten vuonna 2006 muistan tapahtuneen. Satasen tekstaripalsta oli oma henkilökohtainen Unelmien poikamieheni, kun minulla ei ollut telkkaria. Saivatkohan rastapäätyttö ja punapaitainen poika toisensa? 

4. Tehdä jotakin sille, että tamponien light-versioita myytäisiin muuallakin kuin Stockmannilla. Oikeasti. Naiset on silkan suppean valikoiman avulla aivopesty luulemaan, että ne tarvitsevat kaikki jotakin super plussia. Minitamponibarrikadeille! (Käytännössä tämä tarkoittaa varmaan tekstaripalstalle kirjoittamista, joten ha! Kaksi haavetta yhdellä iskulla!)

5. Hemmotella siskoni mukulat ihan pilalle. Sisko on jo nyt aivan hätää kärsimässä, koska tuon pennuille aina Tampereelle mennessäni lahjoja. Kun eivät ne kuulemma tarvitse mitään. Mitä sitten? Minä haluan takuulla olla se täti, joka tuo niille aina jotakin krääsää. Rakkauden voi ostaa. Voi.

6. Puhua asioista ääneen. Asiat helpottuvat, kun ne sanoo ääneen, eikä koskaan tiedä, vaikka ääneen sanomisesta olisi konkreettista hyötyä, kuten vaikka silloin, kun haluaa uuden työpaikan tai asunnon ja joku tietää jostakin, joka on vapautumassa. Ihan kaikesta ei kuitenkaan aina tarvitse puhua ääneen, kuten vaikka silloin, kun aiheet liittyvät irtoileviin varpaankynsiin, napanöyhdän hajuihin tai ihmisiin, jotka syövät omia rupiaan. 

7. Rakastua niin monta kertaa kuin pystyn. Koska rakastuminen on i-ha-naa.

8. Käydä kampaajalla ja antaa hiustaiteilijalle täysin vapaat kädet. (Kunhan se ei leikkaa tukkaa lyhyeksi tai graafiseksi, värjää sitä punaiseksi tai mustaksi tai luoja paratkoon pane siihen permanenttia. Muuten saa tehdä ihan mitä vaan.)

9. Rakastella niin paljon kuin pystyn. Ja kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin. Sori iskä ja äiti. (Vaikka oikeasti tiedän että vanhempani ovat tällaisesta lausahduksesta salaa ylpeitä.)

10. Keksiä oikeasti herkullisen, gluteenittoman croissantin, jos minulla todetaan keliakia. Ikuinen rakkauteni croissanteihin ei tule koskaan haalistumaan, eikä geneettinen vaiva sammuta liekkiä välillämme.

+1. Saada tämän samperin tutkinnon valmiiksi. Enkä toivottavasti tee elämässäni enää kolmatta tällaista. 

Kuvassa kaikki, mitä nainen kotonaan tarvitsee. Hattulaatikoita, paperikasseja, lasipurkkeja ja talouspaperia. 

Usko tai älä, mutta minun on pitänyt kirjoittaa kauppalapuista jo monta kuukautta. Kaikki alkoi kesäkuussa, kun löysin Bulevardin S-Marketin ostoskorista kauniisti kirjoitetun kauppalapun (yllä), ja postasin siitä kuvan Instagramiin.

Hieno, eikö? Innostuin löytölistan inspiroimana riipustelemaan kauppalappujani hiukan suunnitellummin, ja mukaan lähtivät myös pari kaveriani (mm. Visual diary -blogin graafikko-Saara). Suunnittelin silloin kirjoittavani blogiin #kauppalappuhaaste-tyyppisen postauksen, mutta koska somen hashtag-haasteet saavat minut haluamaan repiä kynteni irti ja survoa ne sellaisenaan käsivarteni nahan alle, en viitsinyt, enkä tiennyt miten muuten asiasta kirjoittaisin. 

Nyt kuitenkin kävi niin, että kirjoitin Cityyn pikkiriikkisen jutun hauskasta Facebook-ryhmästä, jossa jaetaan kuvia kaduilta ja ostoskärryistä löytyneistä kauppalapuista. Liitin jutun kuvitukseksi kesäkuussa löytämäni kauppalapun, eikä aikaakaan, kun joku kommentoi kauppalappuryhmään julkaisseeni linkkiin: "Mun lappu!" Älytöntä.

Alkuperäisen Instagram-kuvan kommenteissa ystäväni spekuloivat, voisiko hienon kauppalistan takana olla joku söpö graafikkopoika, ja suunnittelivat vuosisadan rakkaustarinaa. Itse juonin jättäväni huolellisesti rakenneltuja kauppalistoja S-Marketin ostoskoreihin puhelinnumerollani varustettuna ja katsovani, kuinka käy (vaikka uskoinkin, että söpön pojan sijaan asialla oli joku viileä mimmi, jonka kanssa halusin epätoivoisesti terassille ja ikuisiksi ystäviksi). No, nyt, melkein puoli vuotta myöhemmin kaveri löytyi (kyllä, hän on mies, mutta sitä vuosisadan rakkaustarinaa ei ole kyllä näkynyt) ja mysteeri ratkesi. Yllättäen somessa. En tiedä, pitäisikö siitäkään yllättyä, että meillä on lapunkirjoittaja-Jussin kanssa Facebookin mukaan kahdeksan yhteistä kaveria. Todennäköisesti olemme irkanneet samalla kanavalla vuonna 1998. /me poistuu.

Lisäksi Saaralle lapusta inspiroituminen poiki mahtavaa blogiyhteistyötä. Upeaa!

En ole vieläkään kirjoittanut kauppalistoihini puhelinnumeroani, mutta ehkä ryhdyn nyt siihen. Ja ehkä sinäkin suhtaudut kauppalappuihin hiukan eri tavalla. :)

P.S. Jos innostut kauppalappujen rustaamisesta ja postaamisesta Instagramiin, liitä kuvaan hashtag #kauppalappu ja jos viitsit, mainitse minut (@tiiamarietta) kuvatekstissä. Haluan nähdä kaikki kauppalaput!

Olen huomannut tulleeni täysin riippuvaiseksi muutamista päivittäistavaroista, joita kotoani löytyy. Riippuvaisuus on harvoin hyvä asia, mutta esimerkiksi hammasharjakoukku on aina kuitenkin parempi kuin vaikkapa crack-koukku, eikö?

1. Sähköhammasharja
Esine, jota pidin ennen sen hankintaa täysin tarpeettomana, on muodostunut olemassaoloni, liikkeellelähtöni ja nukkumaanmenoni tärkeimmäksi kulmakiveksi. Kun olet kerran kokeillut sähköistä hammasharjaa, tavallisella hinkkaaminen tuntuu kuin pyyhkisi hampaita iltaisin banaaninkuoren nurjalla puolella. Joka on kyllästetty plakilla.

2. Tölkkivissy
Yksittäispakatun kuplaveden on oltava yksi länsimaisen nykymaailman turhamaisimmista keksinnöistä, sillä sen tuottaminen ei voi olla kovin luontoystävällistä, ja sillä onhan meillä nykyisin myös hiilihapotuslaitteita, ja koska hanasta saa ihan tavallista vettä. Minä olen kuitenkin onnistunut rakastumaan - nay - koukuttautumaan tölkkivissyyn, koska olen länsimainen nykyihminen. Sitäpaitsi se pelastaa darran.

3. Kynsiharja
Kynsiharjaan sopii varmaan samankaltainen periaate kuin sähköhammasharjaankin. Jos pesen käteni ilman kynsiharjaa, minusta tuntuu kuin uittaisin niitä sontavedessä. Ja sitten upottaisin ne sahanpuruun. Ja sitten uittaisin niitä varmuuden vuoksi vielä pikkuisen lisää siinä sontavedessä. Johon on lisätty rikkiä.

4. Puhdistusliinat
Kemikaaleilla valmiiksi kyllästetyt, käyttövalmiit puhdistusliinat jakavat varmasti tölkkivissyn kanssa epäluontoystävällisyyden (vai luontoepäystävällisyyden?) listasijoituksen kärkipaikan, mutten voi mitään sille, että olen niihin auttamattoman koukussa. Mikään ei voita sitä riemun tunnetta, kun törkyisen liinan voi pintojen pyyhkimisen jälkeen heittää roskakoriin sen sijaan, että sitä huljuttaisi minuuttikaupalla paskantärkeänä "puhtaaksi" vesihanan alla. Minuuttikaupalla. Minun aikani on niin tärkeää, etten mielelläni tuhraa kallisarvoisia minuuttejani sontarättien huuhteluun.

+1. Talouspaperi
Ilman talouspaperia pärjää vaikka ajasta ikuisuuteen, kunnes kotiin odottamatta ilmestyy rullallinen tai pahimmassa tapauksessa kokonainen paketti (eli silloin, kun vanhemmat ovat kylässä). Talouspaperiin jää armotta koukkuun, ja yhtäkkiä huomaa olevansa ihan että MITEN MINÄ MUKA ENNEN PYSTYIN ELÄMÄÄN?

Tässä on tuote, jolla voi tehdä krapulasta vähän paremman. Takuumukavat pikkarit,
jotka eivät pakkaudu pakaravakoon - tai saat rahasi takaisin. Luksusta. 

Toimitus suorastaan pakotti bloggarit toissaviikolla kertomaan, miten krapulapäivästä tehdään luksusta. Darra on yksi lempiaiheistani, joten täältä pesee. Näillä neuvoilla teet darrasta astetta timanttisemman:

1. Täytä jääkaappi etukäteen tölkkivissyllä. Krapulassa se on kuin jumalten nektaria. Joukossa on hyvä olla myös yksi vapaavalintainen appelsiinilimu. (Muistatteko muuten, kun Lidlin aplarimehupurkissa luki toisessa kyljessä APPELISIINIMEHU ja toisessa APPLESIINIMEHU? Haha! Good times! Sitä voi vaikka krapulassa muistella.) Pullolimut ja -vissyt eivät muuten sitten aja yhtään samaa asiaa kuin viileät, helmeilevät tölkit. Tässä on kyse luksuksesta, ymmärräthän.

2. Osta pakastimeen etukäteen Twister. Muukin mehujää käy, mutta jos et tykkää Twisteristä, on sinussa jotakin pahasti vialla. Eli osta vaan se Twister ja be cool.

3. Kun heräät, avaa ikkunat. Mitä pahempi pakkanen ulkona, sen paremmalta tuntuu, kun rapsakan ilman tulviessa kämppääsi kääriydyt vähintään kolmen (3) peiton syleilyyn ja nukahdat vielä hetkeksi. Nouseminen saattaa myöhemmin olla yhtä tuskaa, mutta tiedätpähän olevasi elossa. Se on luksusta.

4. Tilaa darrapalvelu (tm). Tämä vinkki on oikeastaan tarkoitettu tulevaisuuteen, sillä rahoitus darrapalveluhankkeeseeni on vielä hakuvaiheessa. Olen kuitenkin suunnitellut palvelua, johon soittamalla (numero on tietenkin 1800-DARRA) saisi kotiinkuljetuksella kaiken sen, mitä kanuunassa kaipaa: tölkkivissyä, mehujäitä, hampurilaisia ja elokuvia sekä vaihtoehtoisesti joko hauskoja vitsejä kertovan leppoisan kaveriporukan, joka tulisi sohvillesi kanssasi loikoilemaan TAI alastomuuteen taipuvaisen tyypin, joka tulisi kanssasi peiton alle halailemaan tai, krhm, mitä sitä nyt krapulassa huvittaakaan tehdä. Patenttihakemus on vetämässä. 

5. Jos ylläolevat vaihtoehdot eivät tunnu omilta, hankkiudu darraan sellaisessa tilassa, jossa paikalla on äiti. Mielellään ehkä nimenomaan minun äitini, joka viimeksi (herätessäni kahden ja puolen tunnin yöunilta elämäni parhaiden hääjuhlien jälkeen viime kesänä) odotti minua aamiaispöydässä valmiina kilistämään kanssani lasillisella kuohuviiniä. Se se vasta luksusta on. 

P.S. Bloggaustahtini on näemmä alati harvenevaa, koska tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. Blogimaailmassa tämä voi tarkoittaa yhtä kolmesta asiasta: a) bloggaaja on rakastunut (ehkä tölkkivissyyn?), b) bloggaajalla on muita tärkeämpiä kiireitä (ikään kuin maailmassa olisi mitään hassuja televisio-ohjelma- ja penaalinkäyttäjien arkkityyppilistauksia tärkeämpää), c) bloggaaja on laiska (todennäköisin vaihtoehto). Pahoittelut. Vastaus on c.

Ei, tämä kirjoitus ei kerro näyttelijä-juontaja-r'n'b-laulaja Aleksi Sariolasta. Eikä 90-lukulaisen draamasarjan enkelinkiharaisesta hahmosta.

Esittelen yksinkertaisen keinon parantaa omaa ja läheisten elämänlaatua. Ohjeet ovat yksinkertaiset: lisää nen-loppuiseen adjektiiviin illi.

koominen – koomillinen

romanttinen – romantillinen

eeppinen – eepillinen

(kuten huomaatte, keino soveltuu erityisen hyvin elokuvien genrejaottelun kuvaamiseen humoristisemmalla otteella, suosittelen käyttöä erityisesti Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla)

Ja jos haluaa heittäytyä vielä humoristillisemmaksi, voi luopua kokonaan nen-päätteestä.

koomillii

romantillii

eepillii

Melko humoristillii, eikö?

Nyt kun olen jo yli kolmekymppinen, minulla on oikeus levitellä erilaisia faktoja elämästä universaaleina totuuksina ilman, että kukaan voi kyseenalaistaa elämänviisauttani. Jalona ihmisenä jaan murusia siitä nyt teillekin.

Uudenvuodenjuhlat ovat aina syvältä (kolme poikkeusta per ihmiselämä sallitaan, muttei taata). Tämä on sellainen klassinen täytyy-olla-hauskaa -skenaario, jolloin paineet pilaavat lystin täysin. Lisäksi tämä on sellainen perustavanlaatuinen usko-nyt-uudenvuodenjuhlat-ovat-aina-syvältä -skenaario.

Sporassa on aina joku, joka haisee pahalle. Ja yleensä sitä onnistuu olemaan sen jonkun kanssa samassa osastossa niin, ettei siitä pääse pois. Kaikki on kuitenkin aivan hyvin niin kauan, kun ei itse ole se joku. Ainakaan aina.

Aina, kun päätät olla ihastumatta, ihastut. Koska elokuvista tuttu silloin-kun-sitä-vähiten-odotat -propaganda saattaa pitää paikkansa, luoja paratkoon. Itsehän olen ratkaissut ongelman ihastumalla kaikkeen, mikä liikkuu.

Sateenvarjo on aina mukana silloin, kun sitä ei tarvitse. Sitten sitä on raivostuttavaa kanniskella joka paikassa mukana (ja unohdella sitä joka paikkaan). Astetta ärsyttävämpää on kuitenkin se, että samasta syystä päivänä, jona laitat kumisaappaat jalkaan, paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja Esterin takamus on takuulla muurattu umpeen. 

Istut lentokoneessa aina siiven kohdalla. Häh. Onko joku muka istunut joskus jossain muualla?

...ja miespuolinen kaverini onnittelee ensin ja sitten huomauttaa, että putoan pois aika monen tutkalta Tinderissä:

...ja sitten kirjoitin raportin aiheesta Facebookiin ja nyt joudun 31-vuotiaana kertomaan isälleni, mikä on Tinder:

(Inspired by aina niin ihana Aina jonon viimeinen)

Täytän lauantaina 31 vuotta. Synttäriympäristö on parasta aikaa kokea huonoa omaatuntoa saavutetuista asioista, elämänkokemuksista tai niiden puutteesta, työstä tai sen merkityksellisyydestä, perheestä tai perheettömyydestä tai vaikka siitä, että ei käynyt kertaakaan koko kesänä lenkillä (o/). Tällä kertaa ajattelin potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole oikea nainen. Ai miksi? No:

En käy koskaan kampaajalla. Tästä syystä en myöskään ymmärrä naistenlehtien luottokampaajakeskusteluja. Kun minun pitää leikata tukka, pyydän kaverin kaveria tekemään sen kympillä. Tai menen käymään äidillä.

Opin vasta 28-vuotiaana, mikä valokynä on. Enkä muuten vieläkään tiedä, mitä on meikin pohjustusvoide. 

Minulla ei ole yhtään oikeaa käsilaukkua, vaan kokoelma kangaskasseja ja muutama nahkareppu (rakastan muuten tuota sanaa). Kangaskassinikaan eivät ole trendikkäitä canvas-designkasseja, ehei, vaan vakuutusyhtiöiden ja maitotuotebrändien ilmaisnyssyköitä. Tyylikästä. 

Juon ihan mielelläni mäkkärin kahden euron latteja. Tosin tämä taitaa olla sopivampi ykköskohta listaukseen nimeltä "4 syytä, miksen ole uskottava Helsingin keskustan kolmekymppinen asukki", eikä liity mitenkään sukupuoleen. Hyvä kahvi, schmyvä schmahvi. 

En välitä hevosista. Hevoshulluuteni rajoittuu ponien piirtelyn raivokkaaseen harjoitteluun Villivarsa-lehden avulla neljännellä luokalla. Enkä muutenkaan juuri pidä eläimistä. Olen ihmishirviö.

Toisaalta ilmassa on melko selkeitä merkkejä siitä, että ehkä kuitenkin olen nainen. Kuten:

Minulla on keskimäärin kahdeksan erilaista rasvaa jatkuvassa käytössä. Ja ihan oikeasti koen tarvitsevani niitä kaikkia. 

Lakkaan kynteni vähintään kaksi kertaa viikossa, ja saan siitä suunnatonta tyydytystä. Se rauhoittaa minua.

Leikin mielelläni avutonta, jos se tarkoittaa sitä, että joku tekee jotakin puolestani (vrt. minun ei tarvitse lesoilla osaavani kaiken).

Tykkään liljoista, kuten kuvasta näkyy, ja tykkään julkaista niistä kuvia instagramissa. 

Minulla on ollut elämässäni harvoin kesälomaa (ainakaan palkallista), koska olen ollut niin vähän yhtäjaksoisissa työsuhteissa. Lomattomuuteen tavallaan tottuu, eikä siihen totuttuaan lomaa osaa oikeastaan kaivatakaan. Paitsi tietenkin silloin, kun kaikki muut ovat lomalla. Lomamoodi on nimittäin lomattomuudesta huolimatta todellinen ilmiö. Ja tästä sen huomaa:

1. Kun seisoo arkiaamuna avonaisen jääkaapin oven edessä ja huomaa miettivänsä, pitäisikö juoda hyllyllä houkuttelevasti kimalteleva olut aamujogurtin kaverina juuri ennen töihin lähtöä

2. Kun lounastauot venähtävät vähintään puolitoistatuntisiksi, lounassalaatti korvautuu jatkuvasti kolmella jättikokoisella jäätelötuutilla ja laukussa on aina mukana viltti, jotta voi panna pitkäkseen matkan varrella olevaan puistoon ("tämä on tämmöinen espanjalaistyyppinen siesta") 

3. Kun soveliaan toimistopukeutumisen rajat venyvät venymistään ja yhtäkkiä huomaa istuvansa töissä bikineissä, joita peittävät vain pikkuiset sortsit ja läpinäkyvä paita, ja kun kenkien käyttäminen toimistolla tuntuu rajoittavan paitsi elämää, myös ihmisarvoa

4. Kun alkaa oikeasti ajatella, että kaksi tuntia töitä päivässä on ihan riittävä määrä hommaa, ja joskus jopa vähän liikaa vaadittu

5. Kun "minä ansaitsen tämän, koska minulla ei ole lomaa" (puhuttaessa esimerkiksi kohdan 1 kaltaisesta aamiaisoluesta) muuttuu satunnaisesta selittelevästä oikeutuksesta olemassaolosi keskeisimmäksi ytimeksi

...silloin olet loman tarpeessa.

(Ei hätää, en juonut sitä olutta. Tällä kertaa.)

Tinder, tuo deittimaailman mullistanut ihmesovellus. En olisi uskonut, että voin oppia sieltä käsin näin paljon. 

Mitä olen oppinut suomalaisista miehistä:

• On yllättävän paljon miehiä, joiden nimi on Sameli tai Mihkel tai Siim.

• Arviolta neljä viidestä suomalaismiehestä harrastaa kiipeilyä, sukellusta, surffausta, lumilautailua tai muuta extremeurheilua kuten paidattoman yläruumiinsa kuvaamista peilin kautta.

• Arviolta neljälle viidestä suomalaismiehestä on liimattu aurinkolasit ikuisiksi ajoiksi naamaan.

Mitä olen oppinut itsestäni:

• Vaikka osaan tehdä mieheen kuin mieheen vaikutuksen Kummeli-sketseillä (mies on väärä, jos ne eivät uppoa), en vielä hallitse Lösösen hokemia tarpeeksi hyvin.

• Jaksan keskustella päiväkaupalla täysin tuntemattoman tyypin kanssa, jonka kaikki kuvat esittävät Kummelin Tonnin Seteli -miestä.

• Kummeli on vissiin aika määrittävä osa elämääni?

Mitä olen oppinut maailmasta: 

• Lahteen on kotoani noin 63 mailia ja Tampereen keskustaan 101 (mailit, koska Ameriikoista ostettu puhelin).

• Kesäkurpitsa on helppo ja nopea lisuke (sain jopa reseptin).

• Doge on yksi parhaista asioista mitä internetillä on tarjota (Kummelin jälkeen, mutta ennen Grumpy Catia, jaetulla sijalla kissagifien kanssa).

• Coronaan ei pääse opiskelijahaalareissa (tosin tämän tietenkin tiesin jo, mutten siksi että minulla olisi haalarit).

• Sunnuntai on paras krapulapäivä (itse saatan olla eri mieltä).

• Jos ihmisten kanssa on kännissä, ne ovat mukavia. Jos on itse kännissä, mutta ne eivät ole, eivät ne silloin ole yhtä mukavia (suuri tinderviisaus 2014).

Toimituksen blogissa ruodittiin viime kesänä telkkari-ihastuksia. Muistatteko? Kommenttiboksi räjähti käsiin viimeistään siinä vaiheessa, kun joku muisti mainita Prätkähiiristä sen valkoisen hiiren. Oma nuppini poksahti siinä vaiheessa kun muistin, miten kuumana siihen kävin. Huh.

Kesän kunniaksi aloin muistella erikoisia telkkarisarjaihastuksiani (menemättä tällä kertaa sen syvemmälle piirros- tai eläinhahmoihin, liian traumaattista).  Samassa huomasin, että ne ovat lähes kaikki 90-luvulta. Arvaatteko miksi? No siksi, että nykysarjoissa kaikki ovat niin näennäisen hyvännäköisiä, ettei niistä ole yhtään erikoista tykätä (ja myös siksi, että Tiia sydän 90-luku). Ainakaan samalla tavalla kun näistä:

1. Tohtori Niles Crane, Frasier (1993-2004)
David Hyde Piercen näyttelemä Niles Crane sai 90-luvulla jalkani ihan veteliksi. Kuvittele seksittömin tyyppi maailmassa. Neuroottinen, luiseva, kaljuuntuva tossukka, joka ei saa koskaan mitään aikaiseksi. Kukapa ei ihastuisi? (Tosin on tuo Niles ehkä näistä kahdesta se parempi vaihtoehto.)

2. Ira Buchman, Hulluna sinuun (1992-1999)
Näyttelijä John Pankow'n hahmo Ira oli pääosahahmo Paul Buchmanin todella raskas serkku. On ehkä vaikea ajatella, että varhaisteini-ikäinen ihastuisi stereotyyppiseen newyorkinjuutalaiseen, jolla on sekä pitkä tukka että kalju, mutta siinä sähkönsinisessä bleiserissä oli varmaan jotain. On ehkä myös vaikea ajatella, että yhdessäkään nykyajan sarjassa olisi ketään Iran näköistä pääosassa. Gossip Girlissä, vaikka?

3. Jeff Murdock, Paritellen (2000-2004)
Eikö kömpelö, yksinkertainen, tuoppi kädessä parhaiten viihtyvä brittimies ole jokaisen teinitytön unelma? Huolestuttavaa on myös se, että Richard Coylen esittämä Jeff on tämän listauksen ymmärrettävin ihastus. Sitähän voisi tykätä vaikka Johnny Deppistä, mutta ei. Jeff.

Kuvakaappaukset Youtubesta

Juuri tällaiset mukakauniit luonnonvedet ovat todellisuudessa pelottavia,
sillä ne suorastaan kuhisevat ruumiita. 

6. Vuonna 2003 pelkäsin jatkuvasti, että korkean kerrostalon katolta tai ikkunasta putoaa päähäni jokin raskas esine. Vaan odota - ei ihan mikä hyvänsä raskas esine, vaan jompikumpi seuraavista: alasin tai flyygeli. Siis mikä edes on alasin? Ja miksi jollakulla olisi sellainen kahdennessakymmenennessäseitsemännessä kerroksessa? Ja miksi se joku heivaisi sen sieltä alas? Juuri minun päähäni? En tiedä. Mutta periaatteessa niin voisi käydä. Kyllä voisi. 

5. Nykyään pelkään joskus pöntöllä jo istuessani, että olenkin epähuomiossa mennyt miestenvessaan. Koen velvollisuudekseni huomauttaa, että miestenvessassa oleminen ei ole minusta itsessään lainkaan pelottavaa. Pelottavaa on se, että vessaan on liian helppo jäädä odottelemaan sopivaa uloslivahdushetkeä vahingossa vaikka päiväkausiksi (ainakaan vessahätä ei yllätä). Kuvittele elokuva Cast Away, mutta miestenvessassa. Minä laihtuisin siellä kovasti, kasvattaisin parran ja askartelisin vessapaperirullasta itselleni kaverin. Sen nimi olisi "Lotus".

4. Toisinaan pelkään kuollakseni, että itsepalveluravintolassa kompastun tai horjahdan niin, että tarjottimeni levahtaa borsch-keittoineen kaikkineen ravintolan lattialle ja tietenkin minun päälleni. Tilanne on kamala, koska olen nähnyt liian monta amerikkalaista high school -elokuvaa, ja koska mitä sitä ihan oikeasti tekisi, jos vaatteet olisivat yltä päältä borsch-keitossa? Haisisi tosi pahalta koko päivän. Yhh.

3. Joskus millä tahansa kovalla pinnalla kävellessäni minut valtaa pelko siitä, että kaadun. Odottamatta. Pahasti. Suoraan naamalleni. Ihan tuosta vaan. Pelon tunne on hirveä, koska minulla on hampaat. Ja koska auts. 

2. Silloin tällöin kulkiessani oven läpi alan täysin järjenvastaisesti pelätä, että sormeni jäävät yhtäkkiä oven saranoiden väliin. Tämä on outoa, sillä käsilläni ei ole tapana heilahdella tahdottomasti oviaukkojen kohdalla. Mutta pelko on todellinen, koska mitä jos ne alkavatkin tehdä niin?

1. Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi, kuten olen jo joskus ennenkin tunnustanut, pelkään kuollakseni ruumiita vedessä. Tämä on surkuhupaisa pelko, koska rakastan luonnonvesissä pelehtimistä, mutta jos niissä on mitään, mikä saattaa koskea minuun (levää, kaloja, lumpeita, heinää, muita ihmisiä, ruumiita), saan niin käsittämättömän paskahalvauksen että luonnon tasapaino järkkyy. Minulla on aina oltava luonnonvesissä kaveri, johon voin tarrautua kuin koala. Sellainen aikuisen ihmisen kokoinen vesikoala, joka pelkää ruumiita. 

Saisin kyllä oikeassa vankilassa heti turpaan, jos hymyilisin noin. 

Vaikka tänä viikonloppuna olisi kuinka kaunis ilma ulkona ja litroittain ilmaista samppanjaa tarjolla ja River Phoenix -lookalike pyytäisi minua kanssaan ulos ja lupaisi olla koko illan paidatta, en lähtisi. Sillä Orange is the New Blackin toinen tuotantokausi nassahtaa Netflixiin noin puolen tunnin kuluttua. 

Lokakuisesta työmatkastani New Yorkiin OITNB:n kuvauksiin tuntuu olevan ikuisuus. Tapasin sarjan näyttelijöitä ja odotin jo silloin toista tuotantokautta innostuksesta täristen. Voin muuten kertoa, että vanginvartija Sam Healya näyttelevä Michael J. Harney saisi mielellään tuudittaa minut uneen kauniisti resonoivalla äänellään vaikka joka ilta, Jason Biggs on yllättävän kuuma livenä (plus superhauska, tietty) ja Taryn Manning juuri niin pieni kuin voisi kuvitella. Ja Rediä näyttelevän Kate Mulgrew'n pelkkä läsnäolo on kunnioitusta herättävän ihailtavaa. 

Mutta nyt se on vihdoin täällä! Kaikki koneen ääreen koko kesäviikonlopuksi! Ulkoilma on yliarvostettua!

(Ai niin ja uusimmasta Trendistä voi lukea laatimani syyt (ja ihanat naiset), miksi sarjaa kannattaa katsoa.)

Mistä tietää, että kesä on todella alkanut? No siitä, että...

1. Olet onnistunut kuljettamaan nuppiasi sellaisissa paikoissa, että vapaavalintainen lintu on sihdannut sontansa tukkaasi. Näin tapahtuu yleensä mielellään silloin, kun on menossa esimerkiksi töihin tai treffeille. Eräänä kesänä lokki sonti ensin tukkaani ja sitten olkapäälleni (tietenkin hetkenä, kun mukanani ei ollut palaakaan paperia). Seurassani ollutta ystävää ällötti niin paljon, että hän lähti kotiin ja jätti minut yksin Esplanadille miettimään, että mitähän helvettiä tässä nyt pitäisi tehdä. Valitsin itkuraivarit.

2. Olet valvonut aamuun asti puhtaasti siitä syystä, että on niin uskomattoman valoisaa. Hyvä. Nauti, sillä joku negis-kaveri ehtii hyvin pian kertoa, että kohta se päivä kuule taas lyhenee. Nyt se taisin olla minä. 

3. Et pysty laskemaan, milloin viimeksi olit kokonaisen päivän juomatta ainuttakaan alkoholipitoista juomaa. 

4. Olet kastunut kesäsateessa, koska olet ollut niin optimisti (ja kesäorientoitunut), että olet lähtenyt kotoa uhkarohkeasti ilman sateenvarjoa. Hullu.

5. Olet jättänyt ainakin yhden kesäreissun tekemättä. Kesästä innostuu keväällä niin paljon, että tulee survoneeksi kaikki viikonloput täyteen pikku kesäreissuja esim. Tampereelle (arvostan), Kaustisille (krhm), Forssaan (wtf?) ja muihin ihaniin kesäkaupunkeihin. Todellisuudessa reissujen reaalifunktio on niiden suunnittelussa valkoviinilasin ääressä, sillä ethän sinä oikeasti saa lähdettyä minnekään. Paitsi viikoksi Barcelonaan. Se vie voiton Kaustisista. Yllättäen.

6. Facebook-, Instagram- ja Twitterfeedisi ovat täynnä auringonlasku- tai nousukuvia (ks. yllä), ja peukutat edelleen niitä kaikkia, koska onhan tää ny helmee.

1. Katso My Mad Fat Diaryn tuotantokausi kokonaan
Tehoilin My Mad Fat Diarysta viimeksi helmikuussa, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi Yle Areenaan (katsottavissa 30.9.2014 asti). No, nyt lopputyön lomassahan on sopivasti aikaa ja motivaatiota katsoa tämän huipun sarjan toinen tuotantokausi, sillä sekin on nyt Areenassa katsottavissa. Ja vaikka aikaa on 31.1.2015 asti, se kannattaa katsoa kokonaisuudessaan nyt, kun on paljon muutakin tärkeää tekemistä.

2. Aloita uusi bisnes
Silloin kun on paljon muutakin tärkeää tekemistä, kuten lopputyö, kannattaa myös perustaa oma yritys ja hakea siihen starttirahaa. Tämä touhu kun ei ole lainkaan stressaavaa, aikaavievää tai hankalaa. Suosittelen. NOT.

3. Sekoa vapaavalintaisesta (merenalaisesta) villieläimestä
Tämä on erittäin hyvä aika hurahtaa esimerkiksi miekkavalaisiin. Tai mustekaloihin (niihin taisin hurahtaa viimeksi lopputyötä tehdessäni. Tiesittekö, että 300-kiloinen mustekala pystyy kulkemaan kolikon kokoisen reiän läpi luikertelemalla??? Blows. My. Mind.) Dokumentteja ja YouTube-klippejä löytyy loputtomiin. 

4. Kokeile päällesi kaikki vaatteet, mitä sinulla on
Se alkaa viattomasti sillä, että mietit, mitä pukisit siskontytön ylioppilasjuhliin (onnea lakista Veera!) tai treffeille. Yhtäkkiä huomaat sovittelevasi mekkojen lisäksi myös vanhoja talvitakkeja, pyjamanhousuja, erilaisia vöitä ja jopa sukkia. Hei, nämähän ovat kivat! Mikä lopputyö?

Kuva: My Mad Fat Diary, Yle Areena

Eron jälkeen nainen huomaa, mitä hankintoja hänen tulee yhtäkkiä tehdä. Asioita, mitä hän ei seurustellessaan tarvinnut.

Eronnut nainen tarvitsee (ei läheisyyttä, rakkautta tai miestä, vaan):

1. Korkeamman jakkaran
Vaihtoehtoisesti eronneelle naiselle kelpaa myös tikapuut, joissa on enemmän kuin kaksi askelmaa, pliis. Ovatko kaikki tavarat oikeasti ennenkin muka olleet näin korkealla? Terveisin puolitoistametrinen.

2. Kengänhuoltotarvikkeet
Oman empiirisen kokemukseni mukaan ainakin armeijan käynyt mies RAKASTAA kenkälankkia, -rasvaa ja -harjoja ja huoltaa paitsi omat, myös kumppaninsa kengät mielellään ja asian vaatimalla ylpeydellä. Itselläni on (enää) tasan yksi (no okei, kolme) hotellista nyysittyä shoe shine kittiä. Niissä on ainoastaan joku mystinen sieni. Mitä sillä muka pitäisi tehdä?

3. Jonkun, joka pakottaa syömään lihaa
Tai proteiinia noin niinkuin ylipäätään. Olen huomannut, etten jaksa juuri laittaa itselleni lihaa - tai sitten en yksinkertaisesti muista ostaa sitä. Jostain syystä miehelle on matalampi kynnys ostaa ja valmistaa lihaa. En tiedä miksi? Emmäänyssitä ittelleni tartte? Bullshit. 

4. Ikkuna-avaimen
Mihin samperiin se sälli on ne kaikki tunkenut? TIEDÄN, että minulla oli niitä ainakin neljä jo ennen kuin se tuli kuvioihin. Nyt niitä ei ole missään! Se on varmaan piilottanut ne ennen lähtöään jonnekin, minne päästäkseen eronneen naisen täytyy ostaa tikapuut (katso kohta 1). Perkele. (Harmi, ikkunanpesu jää. Taas.)

5. Kaiuttimet
Oletteko huomanneet, että yksinasuvat naiset kuuntelevat poppinsa läppärin kaiuttimista? En minäkään, ennen kuin erosin ja jouduin luopumaan miehen kaiuttimista. Miten ilman niitä voi elää? No more!

+1. Työkaluja ja maalarinteippiä
Tämä on bonuskohta, koska oikeastaan jokaisella itseään kunnioittavalla naisella tulisi olla työkalupakki. Minulla ei ole sitä pakkia, mutta minulla on kyllä vasara, jakoavain ja 16 ruuvimeisseliä (joista vain yksi on ristipää). Pärjään ehkä niillä. (Mutta maalarinteipit katosivat samalla kun se mieskin.)

Muista myös: 5 + 1 tapaa päästä yli erosta elokuvien mukaan

Olen tässä jo jonkin aikaa kerännyt listaa hauskoista Instagram-nimistä, joihin olen törmännyt sovellusta selaillessani. Nyt, täysin ottamatta kantaa tilien sisältöön, jaan suosikkinimeni kanssanne:

Nimet, jotka ovat hauskoja, vaikkeivät sisällä kirosanoja:
@kaikkimeni
@eimullamuuta
@tamankylanhomopoika
@vinkuintiaani
@koodinimi

Nimet, jotka eivät olisi hauskoja, jos ne olisivat tuotteen tai brändin markkinointitilejä, mutta ovat hauskoja, koska eivät ole:
@lattialammitys
@laatikkoviini
@goldmansachs

Ruoka-aiheiset nimet:
@sipsitissi
@kunkku_kinkku
@sipulimies
@lettuhillo

Kirosanoja sisältävät nimet (tsihihi):
@vitunpelle
@vittusantana
@paskamyyrä
@paska
@huoraaturpaan86

Nimet, joissa käytetään sekä kirosanaa että omaa nimeä:
@jumalistejukka
@vitunviivi
@huorapetteri
@anttiperkele
Sekä pehmennykseksi tietenkin @rakkausjere

Mitä tästä nyt sanois -osasto:
@sulukunmulukunpakananhuoranpakan

Millaisiin nimiin te olette törmänneet? (Meikämandoliinokin (rakastan sanoa noin) muuten löytyy Instagramista. Tylsästi nimellä @tiiamarietta.)

Kääntyväni aina, kun kuulen skeittilaudan äänen

Kyllä, minä olen se creepy täti-ihminen, jonka silmät alkavat aina kiilua, kun se kuulee skeittauksen ääniä. Kunnes se huomaa, että ääni lähtee noin kahdeksanvuotiaista pojista.

Pärjääväni kokonaista viikonloppua pelkällä ruisleivällä

Vahingossa! Ihan vahingossa.

Asuvani kolme vuotta samassa asunnossa pesemättä ikkunoita kertaakaan

Nyt ne on kyllä vihdoin pesty, koska lopputyö.

Katsovani Music Televisionia tuntikausia putkeen, vaikka sieltä ei edes tule yhtään musiikkivideota

Koska oletteko te nähneet, mitä loistavaa viihdettä MTV esittää? Teen Mom, The Valleys, Are You the One? Täydellistä.

Saavani pyyhkeet kanssamatkustajalta metrossa, koska jalkani ovat penkillä

ARGH. Hävettää. Luulin hetken olevani kuusitoistakesäinen.

Innostuvani metrilakusta kiljahtelemispisteeseen

Karkkia! Pitkissä pätkissä! Kuusi lakua vitosella! (Parasta on se, että nykyisin saan huuhtoa ne alas skumpalla, jos haluan. En kyllä suosittele. Mutta because I can.)

Katsoin Netflixistä pari päivää sitten dokumentin nimeltä Mortified Nation, joka kertoo show'sta, jossa tavalliset ihmiset lukevat lavalla lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjojaan, rakkauskirjeitään, kirjoittamiaan runoja ja laulun sanoja. Mitä nolompia tekstit ovat, sen parempi show.

Mortified sai alkunsa, kun sen luoja ja tuottaja löysi vanhan rakkauskirjeen, jonka oli kirjoittanut ihastukselleen varhaisteininä. Hän ryhtyi lukemaan sitä ystävilleen ja huomasi sen huvittavan heitä niin paljon, että muutkin ehkä haluaisivat kuulla sen. Hän oli oikeassa.

Mortifiedista inspiroituneena jaan nyt kanssanne muutaman häpeällisen otteen omasta päiväkirjastani. Haastan teidät tekemään samoin - julkaiskaa joko kommenttiboksissa tai omassa blogissanne noloja tekstejä vanhoista päiväkirjoistanne, rakkauskirjeistänne tai pöytälaatikoistanne. Nolous ja häpeä kunniaan! (Ja linkatkaa pliis mahdolliset postaukset tuohon alle.)

Teini-ikäinen minä, olen pahoillani että teen tämän sinulle. Julkaisen päiväkirjatekstejäsi internetissä. Mutta sinä olit kyllä tosi ärsyttävä.

12.10.1996. (Olin 13-vuotias ja ilmeisesti korviani myöten ihastunut johonkuhun, jonka nimi oli Mikko. En tiedä, kenestä on kyse.)

Hei jälleen! Mun oli pakko ruveta kirjottamaan. Mulla on tosi ahdistava olo. Lauantai, syysloman eka varsinainen lomapäivä, kaupungissa ihan varmaan yks ihana Mikko plus kivoja ihmisiä... ENKÄ MÄÄ OO LÄHÖSSÄ MIHINKÄÄN. Haluun kaupunkiin! Haluun vaan nähdä Mikon ja kysyä siltä seuraavat asiat:

1. Minkä ikänen oot?

2. Missä koulussa?

3. Missä asut?

4. Mikä sun sukunimes on?

5. Saako sua halata?

6. Onko sulla muijakaveria?

(Huomaa kysymysten tyylikäs järjestys. Ensin vähän iholle ja sitten vasta selvitetään, onko kaveri edes vapaa. Classy.)

15.12.1996. (Olin edelleen 13-vuotias ja juuri edellisenä iltana alkanut seurustella ensimmäistä kertaa (neljännellä ja viidennellä luokalla tapahtunutta seurustelua ei lasketa), ja myös suudellut poikaa ensimmäistä kertaa elämässäni.)

Moi taas. No, kyllähän me eilen Eetun kanssa pussailtiin aikas moneenkin otteeseen. Elokuvissa ja muutenkin. Vittu hei! Mä pussasin jätkää eilen ekaa kertaa elämässäni! Ja se on salaisuus. Se muuten alko siä elokuvissa tekeen retkua mulle mutta en antanu sen tehä sitä. Mulla on vaan vähän bad feeling about this. Mä koko ajan pelkään että Eetulla on vaan se, et se tartti jonkun, eikä mitään väliä kuka se on. Mä koko ajan pelkään, että meidän suhde perustuu vaan tolle pussailulle.

(Viikkoa myöhemmin päätin, että meidän täytyy erota. Suhteemme tuntui perustuvan pelkästään pussailulle, ja minä halusin välillä myös jutella.)

12.8.1998. (Olin 14-vuotias ja juuri aloittanut uuden päiväkirjan. Yritin kirjoittaa vähän siivompia juttuja, joita voisi joskus näyttääkin jollekulle. Sitä kesti noin kolme sivua, joista tämä kotiintuloaikagate on ensimmäinen.)

Tää on nyt siis mun päiväkirja. Mä täytän yhentoista päivän päästä 15, ja mun yhdeksäs kouluvuosi alkaa huomenna. Kesä loppuu, tuskaa. Tapahtumien yö (Tampereen versio Taiteiden yöstä) on perjantaina ja mä joudun tuleen KAHEN bussilla himaan! Sillon kun Emmi oli ysillä, se tuli NELJÄN bussilla. Kylläkin siks, kun se myöhästy kolmen bussista. Mä en haluis neljän bussilla tullakaan (yeah right), mutta kolmen bussi ois aika hyvä. Miks me ei asuta kaupungissa? Mun kaikki kaverit asuu keskusta-Pyynikki-Pispala-sektorilla ja ne on menossa perjantaina kolmeks himaan. Vittu. Kai se on jotain vanhempien filosofiaa. Kyllä mäkin sen ymmärrän... sit ku oon ite äiti. Se on varmaan joku suojeluvaisto tms. Mutta tasa-arvoa mä tässä haenkin! Kun olin seiskalla, tulin yhen bussilla. Nyt oon ysillä. 2 vuotta = 2 tuntia!!! TASA-ARVO!!

(Ymmärsin ilmeisesti vasta joskus myöhemmin, mitä tasa-arvo tarkoittaa.)

31.3.2000. (Olin 16-vuotias ja poskettoman ihastunut poikaan, jonka nimi oli Jarno.)

Hyi saatana sillä on ruma nimi. Jarno. Jarno. Jarno. Olispa sillä joku toisenlainen nimi. Välillä tuntuu, että voin elää ilman sitä, kun ottaa huomioon sen mun eilisen horoskoopinkin. I’m not saying että uskon horoskooppeihin, mutta kyllä se vähän pisti miettiin.

(Minusta ja Jarnosta ei koskaan tullut mitään. Johtui varmaan tuosta ilmeisen päräyttävästä horoskoopista tai siitä, että sillä oli sellainen nimi.)

Kuvat: Koulukuvat 1996-1998. Yhtenä vuonna grungepeikko, toisena kulmakarvaton pikkupimu. Ain't life grand.