Ja nyt: hyvää kesälomaa!
Suomi-matkailuteemainen kesäkaupunkisarja jatkuu! Tällä kertaa tutustumme paikkaan, josta Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on kotoisin. Yllättävästi se on (drumroll) Uusikaupunki eli Uki eli Ugi.
(Ravintola Captain's Makasiini.)
(Minä ja Pasklahti ja hyvät munkit EHHEHEEHE.)
Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti Visit Uusikaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa täydellisen kesäreissun viime kuussa ja kutsui vieraakseen minut ja muutaman blogikollegani. Mukana olivat Emmi Nuorgam -Emmi Nuorgam, Mamma Rimpuilee -Laura, Valeäiti-Hanne ja Live now – dream later -Saana. Se oli upeaa! Ajelimme kaupunkijunalla, kävimme taidenäyttelyssä ja museossa, joimme viiniä, tutustuimme panimoon, Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti dramatiikkaa murtamalla kyynärpäänsä ja lähti sairaalaan, me muut viis veisasimme hänen tuskastaan ja matkustimme hurjalla pikaveneellä yöksi majakkasaareen, paijasimme siellä lampaita, kiipesimme majakkaan ja saunoimme ja minä päätin että ryhdyn lammaspaimeneksi ja jätän kaiken muun.
No se murtumishomma ei tietenkään kuulunut ohjelmaan. Mutta ainakin opimme, että niinkin voi käydä. Emmekä me oikeasti veisanneet viittä. Viisiä. Viistä? Olimme tiiviissä someyhteydessä Sappisen-Päiviin-Uudestakaupungista saaresta ja lampaidenpaijaamishommista käsin ja lällättelimme koko ajan miten ihanaa meillä on- eiku siis olimme hyvin myötätuntoisia hänen onnettomuutensa vuoksi.
(Isokarin luotsitupa (jossa lammaspaimeneksi valitut majoittuvat OMG OMG).)
(Lammakset!)
(Pikku thuuli.)
Mutta jotta tämä Ugi-homma ei lähtisi lapasesta, keräsin viiden kohdan listan asioita, jotka sinunkin täytyy tietää Uudestakaupungista:
Pasklahti. Kaupungin keskustaa koristava vesialue ei ole missään nimessä joki, vaikka se saattaa näyttää erehdyttävästi siltä. Se on lahti. Viralliselta nimeltään Kaupunginlahti, todelliselta nimeltään Pasklahti.
Ei mittä. Paikallinen "noniin". Hyödyllisin sanonta ja vastaus jokaiseen kysymykseen. Mitä kuuluu? Ei mittä. Maistuiko ruoka? Ei mittä, se oli herkullista! Kiitos! Ei mittä kato! Lähdetäänkö? Ei mittä. Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on jopa kirjoittanut ei-mittästä, niin kiinteä osa se on ukilaista identiteettiä.
Uusikaupunki on syötävän söpö. Tsekkaa ainakin naivistinen taidetalo Pilvilinna, joka on maalattu lattiasta kattoon sekä sisältä että ulkoa, ja jonka puutarha on metsäinen taidepolku (mieletön). Käy myös vanhaan sähkölaitokseen perustetussa Bonk-museossa (ei huumorintajuttomille). Lisäksi Pasklahden ranta on pullollaan ihania terassiravintoloita ja -kahviloita. Meillä kävi onni, sillä pääsimme myös syömään Café Kukonmäkeen, erään perheen kotiin, jonka he avaavat puutarhakahvilana kuudeksi päiväksi kesässä. KUINKA SÖPÖÄ?
(Pilvilinna.)
(Isokarin majakka.)
Kaupungin rajat. Isokarin majakkasaari on virallisesti osa Kustavia, vaikka se onkin maantieteellisesti Uudenkaupungin puolella. Ja tästä paikalliset ovat kyllä tosi tarkkana, nimimerkillä ukilaishashtageja-Isokari-kuvissaan-julkaisseet-ja-näpäytetyiksi-tulleet-matkailijat-morjesta. Mutta siis saareen kannattaa mennä, se on henkeäsalpaavan kaunis. Itsehän haluan muuttaa sinne asumaan loppuelämäkseni.
Uusikaupunki voittaa puutalokisat.Ugissa on Suomen suurin yhtenäinen puutalokeskus, vaikka Porvoota ja Raumaa aina hehkutetaan. (Toisaaltahan siis gyl raum o ain raum, mut silti.)
Lue myös:
Olen superkoukussa Maikkarin australialaiseen remppaohjelmaan Remontilla rahoiksi (The Block). En tiedä mikä siinä on, mutta australialaiset tositv-ohjelmat ovat ihan perkeleen hyviä. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat täysin riippuvaisia Australian Master Chefistä (I'm looking at you Emmi Nuorgam), ja uskon, että se johtuu ohjelman australialaisuudesta, ei masterchefiläisyydestä – vaikka sekin on tietysti ihan koukuttavaa. Itsehän olen toki rakastunut palavasti australialaisiin remonttiohjelmiin ennenkin (case Darra).
The Blockia on esitetty Australiassa jo 13 kautta, joten siitä tykkäävät jotkut ihan siellä ohjelman kotimaassakin enkä vain minä täällä Suomessa. Jokaisella kaudella seurataan neljää tai viittä kilpailijaparia, jotka remontoivat vanhasta hotellista, rivitalosta, toimistorakennuksesta tai kerrostalosta neljä tai viisi valtavaa luksusasuntoa huone kerrallaan. Lopuksi kämpät myydään huutokaupassa, ja kilpailijat saavat pitää hintavarauksen päälle jäävät dollarit.
Mutta miksi se sitten on niin ihana ohjelma? Olen keksinyt 7 syytä:
1. Ohjelmassa nähdään, että Australiassakin on joskus paska sää. Sillä mikäänhän ei lämmitä suomalaista sielua samanlaisella lempeydellä kuin se, että muutkin joutuvat kärsimään, ja mikä parasta, kun ne joutuvat kärsimään vittumaisesta säästä.
2. Kilpailijat ovat ihania. Aikuisten ihmisten tappelu-keppostelu-anteeksipyyntö-keppostelu on minusta usein vähän kiusallista katsottavaa, mutta aussit osaavat senkin – sellaisella hyväntuulisella, nöyrällä tavalla, jollaisia ne ovat muutenkin koko ajan. Olen kehitellyt teorian, mistä se voi johtua: olen antanut itseni ymmärtää, että Australiassa on jokseenkin pohjoismaalaishenkinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka tekee niistä tietysti yhtä helmiä kuin me, ja sen lisäksi niillä on pääasiassa (ks. kohta 1) hyvä sää, joka tekee niistä hyväntuulisempia kuin me, mutta sitten niillä on kuolettavan tappava luonnollinen eläimistö, joka istuttaa niihin jatkuvan, pohjattoman pelon, joka taas tekee sen, että ne ovat sillä tavalla mukavasti vähän paskat housussa koko ajan. Eli ihania.
3. Jokin australialaisissa on niin mielettömän helposti lähestyttävää. Luin jostakin, että The Blockin menestys perustuu siihen, että naiset tykkäävät katsoa remonttiohjelmia, koska he haluavat katsella tyä_miehiä töissään. Raavaita miesvartaloita, käsillä tekemistä, likaa ja hikeä. Ja tältä he tässä ohjelmassa näyttävät:
Tämä on Ayden, nyt telkkarissa esitettävän kymppikauden hauskin (eli myös kuumin) mies. (No okei, on siellä niitä kivestä tai hattarasta veistetyn näköisiäkin. Mutta silti.)
4. Draamakin on herttaista. Yhdessä jaksossa nähtiin kosinta, toisessa häät, ja kun kilpailijan tytär sairastaa tai toisen äiti menehtyy, muut kilpailijat ja australialaiset katsojat rientävät sankoin joukoon apuun. Itkuvaroitus is strong with this one.
5. Ohjelma tarjoaa jokapäiväisen fiksin. Ohjelmaa esitetään jokaisena arkipäivänä, eikä ihmisen odoteta suinkaan kärvistelevän esimerkiksi täysin ylitsepääsemätöntä VIIKKOA aina uutta jaksoa odotellessaan. Se olisi vallan epäinhimillistä. Kyllä sarjaa pitää voida ahmia.
6. Ohjelman karsea sukupuolinormatiivisuus ei ärsytä. Tai no ärsyttää, mutta vain vähän. Aiemmilla kausilla on nähty myös sisaruskilpailijoita (sekä siskoksia että veljeksiä) ja samansukupuolisia pariskuntia. Tällä kaudella kaikki kilpailijaparit ovat heteropariskuntia, ja kaikissa nainen hoitaa sisustussuunnittelupuolen ja mies taas rakentaa kaiken, eikä kummankaan odoteta ottavan vastuuta toisen tontista koskaan. Huoh. Mutta kun ne australialaiset ovat niin saatanan ihania niin se ei edes (juuri) haittaa.
7. On niin ihanaa, miten ne lausuvat sanan plaster. Kuunnelkaa sitä. Se on ihanaa. Ja sanaa toistetaan ohjelmassa usein. Ja sitten sitä on pakko toistaa myös kotona arviolta kolmekymmentäkuusi kertaa päivässä. Plaster. Plaster. Plaster.
No niinhän siinä (taas) kävi, että poikki meni niin että napsahti. Joku saattaa muistaa, kun muutimme viime vuonna erillemme. Se oli helvetin hyvä ratkaisu silloin, mutta ehkä kuitenkin lopun alku. Eroaminen on ihan hirveää paskaa, mutta koska tämä minun blogini on olevinaan jokseenkin humoristinen paikka, niin yritän nyt ihan sillä tavalla POSIN KAUTTA kehitellä tilanteesta jotakin hyvää ja hauskaa. Tuskan takanahan tämä on, mutta olkoon.
Eron hyvät puolet:
1. Sitä tekee hyviä päätöksiä. Kuten vaikka sen, että piirtää permanenttitussilla nahkaansa koko liudan (alkoholiaiheisia) tatuointeja, jotka haluaa ottaa (nyt heti). Sitten sitä saattaa ottaa ko. nahkanlirpakkeesta kuvan (ihan niin kuin malliksi tatuoijalle vaan) ja julkaista sen esimerkiksi blogissaan. Ja sitten voi olla, ettei permanenttitussi lähdekään kauhean hyvin nahkasta paitsi silloin kun sen ei pitäisi, ja tuloksena eräänä aamuna on mustanläikikkäät, tahraiset lakanat ja suttuinen reisi. Elämäni paras päätös!
2. Tulee uusia kokemuksia. Saattaa purskahtaa itkuun vaikka liukurappusissa seistessään, sokeroinnissa maatessaan tai puhelinmyyjän kanssa puhuessaan (aion muuten käyttää sitä jatkossakin: "olen oikeasti tosi kiinnostunut siitä avotakasta mutta nyt en vaan byhyyhyyyyääääääääääähhh").
3. Saa "ajan lahjan". Vuorokaudessa on tosi paljon enemmän tunteja, kun ei pysty nukkumaan ollenkaan. Silloin saa tehtyä vaikka mitä: pyörittyä hädissään lakanoissa, käytyä mukavasti läpi kaikki elämässä tehdyt virheet, suunnitella tuskallista ja yksinäistä loppuelämää, katsottua telkkariohjelmia joista ei muista sitten enää mitään koska on koko ajan niin järkyttynyt ja tietenkin poistettua runsaasti nestettä kehosta kyynelten muodossa. Hirveän kätevää!
4. Saa isältä ja äidiltä parisuhdeneuvoja. Esimerkiksi tämän: "Sulla on ollut liian nuoria poikaystäviä. Tarvitset jonkun, joka vie sua elämässä eteenpäin etkä sinä sitä. Niin ensi kerralla kysyt sitten heti, että minkä ikäinen se on. Ja jos se ei ole sua vähintään viisi vuotta vanhempi, sanot vaan että MORO."
5. Voi ryhtyä vaikka songwriteriksi. Mulla on ihan tosi monta hyvää biisin aihiota päässäni, ja ovathan kaiken maailman edsheeranit ja taylorswiftit tehneet eroamisesta itselleen oikein uran. Omia hittibiisejäni ovat muun muassa herkkä balladi "Et Koskaan Opettanut, Miten Laturin Piuha Kääritään Niin Kuin Vain Sinä Osaat", popralli "(Sängyn Alta Löytyi Vielä) Yhdet Bokserit – Saatana Sentään Remix" sekä r'n'b-hitti "En Enää Yletä Ylähyllylle (feat. Pitbull)".
Kultareunukset ja sillee.
Lue myös:
Rakastan Hesburgeria. Siksi, kun minun piti mennä toissaviikolla Turkuun yöksi ja kaikki oli ihan jumalattoman kallista lyhyellä varoitusajalla, otin huoneen Hesehotellista. Kokemukseni keräsi muutamia hämmentyneitä kommentteja valtaisasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa – jonka oletan johtuvan siitä, että kaikki muutkin rakastavat Heseä – joten päätin kirjoittaa siitä. Sitä paitsi tämähän on kotimaan matkailua parhaimmillaan!
Hesehotellihuoneen varaaminen netissä oli helppoa. Päätin maksaa varauksen vasta paikan päällä koska epäluotettava internet. Minusta on ylipäätään kiva, ettei kaikkea aina tarvitse maksaa etukäteen.
Hesehotelli on Turun linja-autoasemalla, joka on kätevää, jos tulee paikalle linja-autolla. Itse tulin tietenkin junalla, koska rahaa on ja se näytetään. (Mutta sitä ei ole tarpeeksi ylellisempään hotelliin.) Heti alkuun koin kiusallisimman hetken koko makan aikana: sisäänkirjautuminen hotelliin tapahtuu Hesburgerin tiskillä. Haluan tässä alleviivata, etten koskaan ole ollut kiusaantunut Hesburgerin tiskillä, koska rakastan Hesburgeria. Mutta on pikkuisen eri asia mennä Hesen tiskille tilaamaan juustoateriaa punaisella majoneesilla kuin mennä Hesen tiskille sanomaan "HEI MÄÄ JÄISIN TÄNNE YÖKSI". Eikä huonetta (tai palvelua) ole maailman kivointa odotella Hesen eteisessä. Plussaa Hesehotellille kuitenkin siitä, että itse ravintola on niin myöhään auki, että sisäänkirjautuminen onnistuu hankalammallakin aikataululla. (Ai niin ja tein tilanteesta entistä kiusallisemman kysymällä tiskillä, kannattaako maksaessa näyttää Hesen bonuskorttia. Ei kannata.)
No sitten, itse huone. Se oli tosi ookoo. Melko tilava, aivan siisti, eikä lainkaan hampurilaisteemainen. Muistuttaa paljolti Omenahotellia (jossa yöpyminen olisi muuten maksanut tuplasti enemmän) punaisine värityksineen, mutta on paikoin jopa siistimmän oloinen. Matkan aikana olin kehitellyt kauhuskenaarioita siitä, ettei huoneessa olisi ollenkaan kylppäriä, mutta sellainenkin löytyi, yllättävän tilava ja siisti. Hotellissa on myös langaton netti.
Yhden hengen huone maksoi 55 euroa yöltä, joka on minusta aika lailla saatanan hyvä hinta. Minun huoneessani oli hyttisängyt, joka ei haitannut koska olin yksin, mutta pariskuntamatkailijaa se voisi vähän sylettää. Ajatelkaa! Pariskuntamatka Hesehotelliin! Miten ihana ajatus! Parisänkyjäkin kuulemma kyllä on.
Aamupala ei sisälly huoneen hintaan, mutta sen saa kuuden euron lisämaksusta. Se on runsas: valittavana on kahvi tai tee, tuoremehu tai limu, jogurttimysli tai röstiperunat, aamiaishamppari/kananmuna-pekoni-sämpylä/munatortilla/ruisleipä. En kysynyt, mutta oletan, että vegaani saa tilata munatortillan sijaan vegaanisen kasvistortillan. Itse valitsin tietenkin aamiaishampparin, jotta kokemus olisi mahdollisimman täyteläinen. Se oli aika tuhti, mutta kaipasi silti mielestäni majoneesia. Hesen majoneesit best.
Kaiken kaikkiaan Hesehotellikokemukseni oli hinta-laatusuhteeltaan viis kautta viis. Haluan kuitenkin varoittaa vastustamattomasta tarpeesta alkaa kutsua kaikkea hesejoksikin. Hesehotellin yöpyjä kävelee helposti heserappusia ja hesekäytävää, menee ensin hesesuihkuun ja sitten hesesänkyyn nukkumaan, koska on heseväsynyt ja heseaamulla pitää hesetehdä hesetöitä ja niin hese-edelleen. Ai niin ja autoilijoille tiedoksi, että Hesehotellin yhteydessä on myös autopesula HesePesu. Oikeasti.
P.S. Tämä ei ole yhteistyö. Rakastan vilpittömästi Heseä.
Lue myös:
Olen pohjimmiltani ihan hirveän laiska ihminen. Jotkut ihmiset sanovat, että jos he voittaisivat lotossa, he jatkaisivat silti työntekoa, koska eivät osaisi olla aloillaan. Minä todellakin osaisin. Olen aloillani nytkin, eikä tämä tuota mitään ongelmia.
Välttelen usein kaikenlaisia tehtäviä viimeiseen asti, enkä ole mikään älytön go-getter. En välitä hirveästi velvollisuuksista tai ohjeista, ja minun on helppo olla tekemättä yhtään mitään pitkiäkin aikoja. (Ihan toimeksiantajille ja yhteistyökumppaneille tiedoksi että minähän sitten liioittelen täällä blogissa ihan hirveästi ja tykkään kyllä tehdä mahdollisimman hyvin, suorastaan täydellisesti, sillä tavalla perfektionistin pieteetillä, kaikki sellaiset tehtävät joita te minulle annatte.)
Mutta joskus minustakin kuoriutuu ahkera työmyyrä. Kuten esimerkiksi silloin, kun kirppikseltä löytyy juhannusmekko, joka on muuten täydellinen, mutta se on liian pitkä eikä siinä ole taskuja. (Olen pohjimmiltani myös sellainen ihminen, joka ostaa sylikaupalla kirppikseltä melkein täydellisiä mekkoja ja sitten riipii ne palasiksi. Jos sinäkin olet sellainen, kerron mikä sinut pelastaa: ompelija. Vie ne ompelijalle ja kerro mitä haluat. Se kitkee sinusta turhat toivot ja toteuttaa muutamat unelmasi. Kiitos ompelijalleni ja kaverilleni Martalle, joka tekee minulle niin.)
Niin minä viime yönä vietin kuusi tuntia lyhentäen lähes täydellistä kirppismekkoa ja vääntämällä siihen taskuja. (Koska ompelijakaverillani ei ole yöpäivystystä.) Mulla ei valitettavasti ole siitä ennen-kuvaa, mutta voinette ehkä kuvitella että se oli siis ihan samannäköinen, vain reilusti pidempi ja taskuton. Mutta eikö siitä tullutkin IHANA?
Anteeksi nämä megakiusalliset asukuvat. Olen tässä vieläkin hirveän huono.
Ai niin, ja minulla ei siis ole ompelukonetta. Mutta opin, että mekon lyhentämiseen ja taskujen ompelemiseen menee noin kuusi tuntia, jos sen tekee käsin.
Ihanaa juhannusta!
Lue myös:
Olisin hirveästi halunnut kirjoittaa tähän tekstikenttään vain kaksi sanaa: "en mitään". Mutta sitten ajattelin että a) siitä ei olisi kyllä kenellekään hyötyä, b) se naurattaa vain vähän ja c) se ei edes pidä lainkaan paikkaansa.
Yritykseni (tai siis toiminimeni) täyttää tänään neljä vuotta. Aika tuntuu yhtä aikaa tosi lyhyeltä, koska eihän siitä ole kuin pikku turahdus kun raavin viimeisetkin rahani kokoon, jotta sain maksettua sen 118 euroa, joka patentti- ja rekisterihallitukselle maksetaan, ja tosi pitkältä, koska minusta tuntuu että olen tehnyt näitä samoja hommia niin kauan kuin muistan. (Tosin minulla on kyllä ihan naurettavan huono muisti, että saattaahan se pitää paikkansakin.)
Tutkiskelin Facebook-aikajanaani vuodelta 2014 ja yritin löytää jonkin voitonriemuisen päivityksen yrityksen perustamisesta, muttei sellaista ollut. Eikä kyllä mikään ihme: väänsin opinnäytetyötä, kärsin sydänsuruista, tein helvetisti töitä ja tappelin starttiraha- ja liiketoimintasuunnitelmapaperikasojen kanssa. Ei siinä varmaan yksi yrityksen rekisteröinti paljoa tuntunut.
No, sitten itse asiaan. Kun panin firman pystyyn (minusta on ihana puhua firmasta, vaikka olenkin pelkkä toiminimiyrittäjä), kaikki varoittelivat että se on sitten hirveän rankkaa ja täytyy aina olla skarppina. Ja että se on hieno juttu, jota tekemällä oppii paljon. Ja tässä se, mitä olen oppinut:
Saa tekosyyn valittaa aina kaikesta. Mulla ei ole hei ollenkaan lomaa, kun olen katsos yrittäjä. Tämä on katsos hirveän rankkaa ja täytyy aina olla skarppina. Eihän mulla ole edes työterveyttä, ei meillä yrittäjillä katsos sellaisia luksuksia ole. Minähän olen katsos nytkin töissä, kun ei yrittäjällä ole kato aikaa levätä. Joo, voin laittaa firman piikkiin, mutta minähän sen katsos maksan itse kuitenkin. Ja niin edelleen. Ja valittaminen on elämän suola.
Ihmiset pitävät sinua pikkuisen rohkeampana ja vahvempana kuin muut. En osaa edes laskea, kuinka monta kertaa minulle on sanottu: on kyllä rohkea veto tolla lailla heittäytyä yrittäjäksi, itse en pystyisi. Joo, on tosi rohkeaa nukkua aamuisin pitkään ja tehdä hommia kylpytakissa sohvannurkasta ja menettää elämänhallinta täysin. Tunnenkin itseni tosi vahvaksi.
Yrittäjä on cool. Ehkä minulla ei ole kovin korkeat tavoitteet elämässä, mutta minusta on edelleen ihan käsittämättömän coolia sanoa "mulla on oma yritys".
Kaikkein tärkeintä yrittämisessä on, että on hyvä kirjanpitäjä. Tosin siinä on myös ongelma, ja se on se, ettei juuri kukaan halua vinkata omastaan. Parhaimpia kirjanpitäjiä ovat äidit, puolisot ja pikkuruisten pitäjien perinteikkäät paperinpyörittelijät, joille kuitit pitää lähettää kirjepostissa ihan fyysisesti, mutta ne eivät tietekään ota asiakkaita, jotka eivät ole niiden puolisoita, tyttäriä tai poikia tai ylipäätään uusia ihmisiä.
Verot ovat perseestä. Maksan niitä mielelläni ihan oikeasti, mutten aiemmin tiennyt, että yrittäjänä ne pitää oikeasti fyysisesti oma-aloitteisesti maksaa. Ne eivät mene automaattisesti jostain naps vaan. Ja koska ne eivät mene automaattisesti, on niillä myös deadline, jonka joku yrittäjä saattaa joskus unohtaa, ja sitten tulee myöhästymismaksuja ja se on perseestä.
Yrittäminen on parasta. Saa itse päättää kaikesta, valittaa koko ajan, olla mukarohkea ja mukavahva, tehdä töitä silloin kun haluaa ja ainakin yrittää pitää aivan helvetin pitkän kesäloman (kerron sitten elokuussa, miten meni). Suosittelen kaikille.
Lue myös:
Olen yksi Taste of Helsinki -ruokakarnevaalin ambassador-bloggaajista, ja se sopii sillä tavalla hyvin, että mää rakastan tota tapahtumaa ihan perkeleesti. Ja nyt kerron miksi. (Siis sen lisäksi, että ampparina pääsen tapahtumaan syömään ja juomaan ilmaiseksi. Rakastin Taste of Helsinkiä kyllä jo ennen sitä, vähän köyhempänä vaan.)
1. Saa syödä. Se on vähän niin kuin koko homman pointti.
2. Saa juoda. Taste of Helsingissä ihmisiä suorastaan kannustetaan juomaan. Kaikkea ja lisää. Samppanjaa, viiniä, oluita, cocktaileja, viskiä. Ja aina välillä pienet välivedet.
3. Ei tarvitse feikata, että olisi kiinnostunut jostakin artistista. Suosikkiasiani millä tahansa festareilla on ruoka ja juoma, mutta yleensä niistä nauttiakseen täytyy kärsiä festivaaleille ominaisista lieveilmiöistä kuten esiintyjät. Taste of Helsinki on festari, joka on rehellisesti omistettu syömiselle ja juomiselle.
4. Voi kokkifanitella menemään. Ravintolaskenessä on paljon kokkibändäreitä. Jos satut olemaan sellainen, on Taste of Helsinki oikea festari sinulle. Siellä on kuule kokkia kokin perään rivissä ja niitä pääsee jututtamaankin, jos haluaa.
5. Saa suunnitella oman menun. Ja siitä saa tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa. Tosi hyvän annoksen voi syödä vaikka kuusi kertaa, jos tahtoo (ja jos tahtoo, suosittelen Winon nimikkoannosta, kauden kasviksia) tai keskittyä pelkkiin jälkkäreihin tai maistaa yhden annoksen kaikilta. Itse suosittelen ainakin Fabrikin risottopalleroita (jos niitä on enää jäljellä), Olon friteerattua kukkakaalia, Winon nimikkoannosta ja Sky:n herkkutattisuklaajälkkäriä. Tänään aion vielä maistaa ainakin Ragun lammasmakkaraa ja Nollan raparperijälkkäriä. Ainakin.
6. Yllättäviä annoksia. Edellämainittu Winon nimikkoannos ei aluksi kuulostanut siltä, että se nousisi suosikikseni, mutta eissaatana miten hyvä se oli. Aion syödä sen tänään uudelleen. Myös mansikkaginidrinkki epäilytti ensin, mutta se paljastui niin kivaksi, että aion tilata myös sen tänään uudelleen.
7. Samppanja. Sitä on runsaasti.
8. Keittiöiden soundtrackit paljastuvat. Jokaisen Taste of Helsinki -ravintolan pisteellä soi oma musiikki. Perjantaina suosikikseni nousi Olon keittiö, jonka työntekijät hoilottivat Levotonta prinssiä kovaan ääneen annoksia rakennellessaan. Lauloin tietysti mukana.
9. Kesän paras päivä alkaa Taste of Helsingistä. Ainakin, jos viime ja tätä vuotta on uskominen. Viime vuoden paras kesäpäivä oli Taste of Helsinki -perjantai, koska ystäväni sai uuden, unelmiensa työpaikan, joimme litroittain samppanjaa ja päädyimme itkeskelemään terassille kesäyönä – ja tämän vuoden (toistaiseksi) paras ilta oli Taste of Helsinki -perjantai, koska joimme litroittain samppanjaa, lauloin karaokessa ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen ja otin erään tanssilattian haltuun muun muassa MC Hammer -muuveillani.
10. Tapahtumasta saa parhaat profiilikuvat. Koska kaikki näyttävät niin ihanilta viinilasi kädessä. Kiitos seuralaisilleni Emmille (joka otti myös kuvat minusta) ja Annalle!
Tiedätkö sen ilmiön, kun jokin asia, esine tai paikka menee ihan pilalle? Esimerkiksi karsean eron jälkeen naapuruston ihana puisto saattaakin yhtäkkiä olla räkäisen itkuhuudon kehto, ja vaikka ruokamyrkytyksen jälkeen jokin ratikkalinja voi olla enää pelkkä raiteilla kulkeva puklu ja niin edelleen. Toisaalta taas harrypotteristeille junaraiteet voivat olla ihastuttavia (tai pettymyksentäyteisiä) paikkoja ja vanhalle BSB-fanille jokainen sadekuuro merkitsee musavideolarppia.
No, minä olen true crime -nisti. Rakastan rikostarinoita, kuten keski-ikäiset, keskiluokkaiset naiset tapaavat tehdä. Olen katsonut miljoonia Investigation Discovery -ohjelmia, joka ikisen rikosdokkarin, mitä maa päällään kantaa ja kuunnellut kaikki rikoksia pikkuisenkin liippaavat podcastit. Ja siksi minulta ovat menneet pilalle seuraavat paikat:
Meret, järvet, joet, kosket, lammet. Ai miksi? No öööö niissä on ruumiita.
Rannat. Ks. edellinen.
Kaislikot, heinikot. Jos olisit ruumis, missä olisit, jollet olisi meressä, järvessä tai lammessa? Kaislikossa. Obvy.
Lenkkipolut. Jos haluat kadota, tulla ahdistelluksi, murhatuksi, raiskatuksi, raadelluksi, kidutetuksi, lähde lenkkipolulle. Siitä vaan.
Metsät. Ne kuhisevat ruumiita, susia, pöllöjä ja tappajia. Sieltä ei kerta kaikkiaan selviä hengissä.
Pellot. Varsinkin jos mitään pitää kyntää tai kaivaa. Ruumiitahan siellä on.
Hylätyt rakennukset. Öööö ruumiita much?
Random luukut. Eiväthän ne kerta kaikkiaan voi olla mitään muita kuin joukkohautoja tai kidutuskammioita.
Roskalaatikot ja roskahuoneet. Se haju tulee takuulla ruumiista. Joka on takuulla siinä jätesäkissä, joka roskaluukusta pilkottaa. Ja jos ei, siellä on joku vaanimassa, valmiina tekemään sinusta jätesäkkiin sisältöä. (Erään entisen asuntoni pihan lehtiroskiksessa asui yksi Pauli. Hän ei murhannut minua, mutta kävi kyllä lähellä, koska sain paskahalvauksen aina, kun yllätin hänet "kotoaan".)
Mitä sulta on pilalla?
Lue myös:
Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Raflaamo
Rakastan viiniä, mutten ole mikään rypälehifistelijä. Kuvailenkin viinejä usein sanoilla hyvä, ihan hyvä, jotenkin sellainen ja maistuu ihan punaviiniltä, kuten olen ennenkin kirjoittanut.
S-ryhmän asiakasomistajaviinit valitaan uudelleen vuosittain, ja toissavuonna pääsin osallistumaan niiden valintaan. Valintaprosessi on jännittävä juttu, sillä näitä viinejä myydään vuosittain yli puoli miljoonaa pulloa. Ja siis itsehän olen ostanut todennäköisesti vain noin kolmasosan siitä, joten ne ovat selkeästi muidenkin kuin minun suosiossa.
Ihan väärin en silloin toissavuonna valinnut, koska S-ryhmä on vielä pystyssä ja haluaa tehdä yhteistyötä kanssani. Koska en edellämainitun mukaisesti ole rypälehifistelijä, olen jakanut tämänvuotiset asiakasomistajaviinit sen mukaan, millaisessa paikassa ne ovat parhaimmillaan. Selvitin viinien maahantuojilta myös, millaisen hampurilaisen kanssa kukin viini parhaiten sopii, sillä ruokaparitushan kiinnostaa, mutta kaikista ruoista kiinnostavin forever and always on kaikkivaltias burgeri. Tietenkin.
Samppanja: Nicolas Feuillatte Selection Brut
Pehmeän hedelmäinen juomien kuningatar.
Parhaimmillaan: terassilla tai ravintolassa, joka alleviivaa sanasta "tarjoussamppanja" osaa samppanja, ei tarjous. Tilaa tätä esimerkiksi Tornin Ateljee Barissa tai ravintola Loisteen kattoterassilla. Ota kavereita mukaan (mutta korkeintaan pari, jotta juomaa jää sinullekin).
Ruokaparitus: hummeriburgeri.
Kuohuviini: Zonin Cuvee Regal Extra Brut
Kuiva, hedelmäinen, hapokas.
Parhaimmillaan: paikassa, johon mahtuu mahdollisimman monta seuralaista, koska let's face it, tämän skumpan nauttiminen ei jää yhteen pulloon. Tilaa tätä vaikkapa Virgin Oilissa, Kappelissa tai Casa Largossa.
Ruokaparitus: kasvisburgeri, ei tulinen.
Valkkari: Hardys Stamp Sauvignon Blanc
Kuiva, kevyt, hapokas. Ripaus sitrus- ja passiohedelmää sekä guavaa.
Parhaimmillaan: baarissa, ravintolassa, terassilla, missä vaan, missä suu sattuu napsamaan. Tilaa tätä esimerkiksi Vennissä, Frans & Améliessa tai Memphisissä. Tai vuorotellen kaikissa niistä.
Ruokaparitus: kasvishamppari.
Punkku: Hardys Stamp Shiraz
Kuiva, keskitäyteläinen, intensiivinen. Hedelmiä, vadelmaa ja mustia kirsikoita.
Parhaimmillaan: ruokaravintolassa, jossa voi samalla napostella jotakin, kun tilaa pullon toisensa jälkeen. Tilaa tätä vaikka La Famigliassa, Belgessä tai Tapas Barcelonassa.
Ruokaparitus: liha- tai kasvisburgeri. Tai pizza.
Rose: Hardys Stamp Shiraz Rosé
Puolikuiva, kevyt, hapokas. Hippunen mausteisuutta.
Parhaimmillaan: paikassa, jossa voi larpata eteläranskalaista rivierakokemusta. Tilaa tätä esimerkiksi Tornin kesäpihalla tai Raffaellon terassilla (also known as mummotunnelissa).
Ruokaparitus: liha- tai vegeburgeri.
Lisää asiakasomistajaviineistä Raflaamon sivuilla. Viinintäyteistä viikkoa!
Lue myös:
Olin viime perjantaina ensimmäisillä treffeillä. Deitit olivat platoniset pikemminkin kuin romanttiset, ehkä siksi, että toinen meistä on tahollaan naimisissa, mutta molempia jännitti silti.
Olen yksi Taste of Helsinki -gourmetruokafestivaalin festarilähettiläistä, ja yksi lähettilyyteni etuja on se, että pääsen paitsi itse festareille, myös tutustumaan festarin annoksiin ja ravintoloihin etukäteen. Vaan sitä en tiennyt, että ne lähettäisivät minut monen ruokalajin ilmaiselle illalliselle minulle entuudestaan lähes tuntemattoman ihmisen kanssa. Eha herveetä hei.
No, mistä ekoilla treffeillä sitten puhutaan? Vaihdoimme festariin osallistuvassa ravintola Fabrikissa Vaimomatskuu-Juulian kanssa ensin muutamat oletkos-käynyt-täällä-ennenit ja mitäs-sää-teitkään-työksesit ja onpas-tää-paikka-kivannäköinenit, mutta aika pian pääsimme itse asiaan. Nimittäin keskusteluun molempien ekoista kerroista.
Neljä hyvää kysymystä ensitreffeille, olkaa hyvät:
1. Milloin oli sun eka kerta?
Tämä on todella hyvä kysymys, joka paljastaa ihmisen henkilökohtaisesta historiasta aina jotakin. Mutta koska olemme häveliäitä ihmisiä, emme puhuneet tietenkän s-e-k-s-i-stä, vaan elämämme toisesta suuresta nautinnosta, ruoasta.
Eka kerta, kun söin tartaria, oli niin maaginen, että olen unohtanut sen. Joskus ekoille kerroille voi käydä niin. Ensimmäinen kerta, kun maistoin kyyhkystä, tein sen Tampereella ravintolassa, jota ei enää ole. Ja ensimmäinen kerta, kun maistoin osteria, oli uudenvuodenaatto vuonna 2000 Ranskassa. Tilanteesta on olemassa varsin kiusallinen kuvakavalkadi, jonka lupaan (ehkä) esitellä joskus täällä blogissa. Kiusallisuus ei liity pelkästään siihen, että minua kuvataan syömässä jotakin, minkä koen lievästi luotaantyöntäväksi vaan myös siihen, että vuosi on 2000, hiuksissani on kirkkaanoranssit raidat ja valkoisessa polyesterneuleessani arviolta kilometrin levyinen riippukaulus. Tämä kertoo minusta sen, että olen aivan mahdottoman muodikas ihminen since the millennium.
2. Nautitko enemmän alusta vai lopusta?
Tämä kysymys on kerrassaan loistava, koska se kertoo, mitä ihminen priorisoi elämässä. Ja koska olemme ruokarakastajia, puhuimme tietenkin ruoasta, emme esi- tai jälkileikistä (onko jälkileikki edes sana?).
Opin jo nassikkana laivan buffetissa, että alkuruoka on se, mihin ihmisen tulee panostaman. Rrrrrrrakastan kaikkea makeaa (ja suolaista, ja hapanta, ja umamia, ja kaikkea ruokaa ihan ylipäätään), mutta ottaisin yleensä ilalllisella mieluummin ylimääräisen alkuruoan jälkiruoan sijaan. Ja syy siihen on se, että jos illallinen tulee syötyä ihan kokonaisen viinipaketin (ja esidrinkkien ja alkumaljojen) kanssa, on jälkkärin kohdalla jo niin tuhottoman naamat, ettei siitä muista mitään. Lisäksi sitä on yleensä niin täynnä, ettei jaksa. Ja tämä tietenkin kertoo minusta sen, ettei minulla ole minkäänlaista itsehillintää tai -kontrollia. Viehättävää, eikö?
3. Mitä takahuoneessasi on?
Enkä tälläkään tietenkään tarkoita mitään hanurijuttuja. Elikkäs: jos olisit keikalla, mitä raiderissasi olisi? Parasta tässä kysymyksessä on se, että se kertoo paitsi ihmisen mielikuvituksesta, myös hänen mieltymyksistään. Ja jos kehtaa, voi vielä kysyä, mitä treffikumppanin keikkaesitys sisältää.
Minun raiderissani olisi sipsiä ja skumppaa (tai ehkä samppanjaa, jos kerran vaatimaan ruvetaan), kaupungin paras hampurilaisannos ja vissyä. Ja jos puitteet sallivat, riippumatto, uima-allas, pari söpöä baarimikkoa ja 20-lukulainen ginibaari. Sellaiset ihan perusjutut, tiedäthän. Ja entä se esitys? Minulla olisi kiertue, jonka jokaisella pysäkillä tulkitsisin erilaisia taiteenlajeja. Loisin susipaskan miimikkoshow'n, kiusallisen opetusräppiestyksen, täysin käsittämättömän modernin tanssin pläjäyksen ja varmaan jonkin mystisen katsokaa-minua-kun-tässä-minä-vaan-seison-spektaakkelin. Ja tämä tietenkin kertoo minusta sen, että vaikka olenkin mieletön multitalentti, olen tosi vaatimaton. Sellainen jalat maassa -tyyppi.
4. Otetaanko vielä yhdet?
Tämä kysymys on siitä hyvä, että ainoa oikea vastaus siihen on totta helvetissä saatana.
Nonni sano monni! Tällähän jo pärjääkin treffeillä melko hyvin. Ja hei – jos tarvitset kivan treffipaikan, suosittelen lämpimästi luonnollisesti Taste of Helsinki -gourmetfestaria Töölönlahden puistossa 14.-17. kesäkuuta. Sain tapahtumalta arvottavaksi kahden hengen sisäänpääsyn festareille, ja osallistua voi Instagram-tililläni. Hopi hopi sinne, ja Taste of Helsingissä nähdään sitte! Minut löytää todennäköisesti samppanjapisteeltä.
P.S. Kiitokset ihanasta illasta ravintola Fabrikille! En malta odottaa, että pääsen ravintolaan toistamiseen testamaan vielä ne annokset, jotka jäivät nyt maistamatta. Taste of Helsingissä Fabrik tarjoaa muun muassa anjou-kyyhkyä, jota pääsimme maistamaan, aisssaakeli miten hyvää. Anjou-kyyhkyä! En kestä. Ja sinne ravintolaankin kannattaa mennä: ihana ranskalais-italialainen meininki, kiva keskieurooppalainen tunnelma, hyvää ruokaa, ihania viinejä ja megakaunis lattia. Fabrik on muuten juuri avannut raflan kylkeen Lilla Fabrikin, josta saa aamiaista, lounasta ja pientä purtavaa. Ja tietenkin viinejä ja drinkkejä.
Mitä te kysytte ensitreffeillä?
Muistattehan joulun tonttuovivillityksen? Luin juuri, että kesän pihahitiksi on nousemassa keijuovi – puun juureen, kantoon tai vaikka leikkimökin seinään askarreltava pikkuinen koristeovi, jossa pihan pikkuruiset taruhahmot asustelevat.
No minähän rupesin siinä sitten tietysti miettimään, että miksi tuollaisten pikkiriikkisten sisustusovien täytyy olla mitään sesonkijuttuja. Että miksei niitä voisi olla ympäri kämppää ihan läpi vuoden, kun ne kerran ovat niin ihania? Niitähän voisi kotona laittaa sellaisiin paikkoihin, jotka ovat käytössä jatkuvasti. Esimerkiksi:
Kardashian-ovi, meikkihyllylle
Tämän oven esikuvana on Kim K:n tai Kylli-Jennerin ovi, tai kuka nyt sattuukaan olemaan oma kauneusgurusi. Ylellisen oven takaa avautuvat notkuvat meikkihyllyt tahrainen purtilosotku ja täydellisesti värikoordinoidut huulipunarivit tahmaiset meikkikasat.
Yöovi, makuuhuoneeseen
Kun makuuhuoneen yöoven avaa, on mahdoton tietää, mitä sieltä tulvahtaa. Joskus oven takaa saa makoisat yöunet, joskus liskoja ja muita matelijoita, toisinaan "kivoja" elämä-, tulevaisuus-, avaruus- ja universumikeloja aamun pikkutunneille. Ja silloin kun se on tarpeen, yöoven takaa löytyvät myös ehkäisyvälineet.
Diilerin ovi, lääkekaappiin
Kun tarvitset helpotusta, koputa diilerisi nuhjuiselle, huomaamattomalle ovelle lääkekaapin nurkassa. Ovi syntyy helposti vanhoista lääkepaketeista! Viitseliäin rakentaa ovelle myös joko ovimiehen tai vaikkapa taskulaskimesta kyhätyn salaisen ovikoodiboksin.
Henkilökunnan ovi, keittiöön
Esimerkiksi tiskikaapin nurkkaan voi hyvin askarrella henksuoven, jonka nurkalla keittiössä raatavat käyvät tupakalla. Ovi on jatkuvasti jollakin ämpärillä tuettu raolleen, jotta työtiloissa vaihtuisi ilma, ja sen ulkopuolella on roskis, tuhkis, tumppeja, räkää ja yksi risa tuoli (jonka voit askarrella skumppapullon rautalangasta).
Alkon ovi, viinakaapin kulmaan
Tottahan jokaisessa kodissa pitää oma pitkäripainen olla! Koristele ovi punaisilla teipeillä ja kirjoita siihen aukioloajat. Mutta mikä parasta, tämän viinakaupan ovi narahtelee auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Millaisen oven sinun kotisi tarvitsee?
Lue myös:
Minulla on ollut kesäisin elämässä muutama sääntö, tai pikemminkin teesi, joiden mukaan yritän elää, koska uskon, että ihmisellä täytyy kerta kaikkiaan olla joitakin ohjenuoria. Ja kesäteesit ovat kivoja, koska ne liittyvät kesään, eivätkä siihen, miten oikeaa elämää tulisi elää. Olen noudattanut näitä teesejä nyt ehkä kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän orjallisesti, ja nyt ajattelin jakaa ne teille. Koska ne ovat tietysti tällaisia tosi hyödyllisiä ja tärkeitä ja eivät ollenkaan itsestäänselviä, ja koska itsekin noudatan niitä. Krhm.
Valvo myöhään
Do it for the 'gram.
Ei housuja 1. toukokuuta – 31. elokuuta
Tämä on siitä hyvä teesi, että tätä voi toteuttaa omien resurssien mukaan. Itse tarkoitan tällä pääasiassa sitä, ettei farkkuja tai muita pitkiä housuja pueta kesällä jalkaan. Hameet, mekot ja sortsit sallitaan. Mutta jos haluaa olla tyystin housuitta, sekin varmaan onnistuu. Jos varautuu siihen, että tulee kesällä useamman kerran pidätetyksi.
Kesällä täytyy pukeutua värikkäästi
Kesähän on värien juhlaa. Pukeudun usein muulloin kokomustaan, mutta sanon aina, että kesäisin vaatekaappini räjähtää. Että minut saa väkivalloin riipiä toinen toistaan räiskyvämpien kukkakuosien ääreltä, ja että vaihdan värikästä mekkoa kuin sukkaa. Kuten esimerkiksi näistä kesäkuvista näkyy:
(Minulla on muuten samat vaatteet seitsemässä kuvassa yhdeksästä. Ja juoma kädessä viidessä.)
Kesällä pitää juoda paljon
Kun on kuuma, täytyy muistaa juoda vettä. Ja varsinkin jos on lomalla, jokaisen vesilasillisen välissä voi hyvin olla jokin cocktail, kylmä olut tai lasillinen viiniä. (Mutta jos ei halua niitä, vesikin riittää vesilasillisten välissä.) Tätä noudatan kuin lääkärin määräystä, kuten edellisestä kuvakollaasista näkyy.
Pidä aina Lidlin uikkari mukana
Kuin partiolainen, haluan olla kesällä aina valmiina. Valmiina uimaan. Hankalaksi homman tekee tänä vuonna se, että Lidlin uikkarivalikoima ei tällä kertaa miellytä minua. Kiitos silti sille, joka Jodelissa aiheesta muistutti! Ja kaikille muillekin megakivoista kommenteista. Joku jopa myi siellä omaa Lidlin uikkariaan! Arvostan. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että olen muokannut tätä teesiä ja sporttaan tämän kesän Citymarketin kokouikkarissa ja vanhoissa biksuissa. Ja onhan mulla se kahden vuoden takainen #lidlinuimapuku edelleen tallella! Kahdessa liian pienessä koossa.
Ja ui aina kun voit
Uiminen kesällä best. (Uiminen kesällä ihanassa Lidlin uikkarissa ultimate best.)
Mitä kesäteesejä teillä on?
Lue myös:
Tai lue koko Lidlin uikkari -saaga:
Luulen aina, että kaikki tietävät automaattisesti minun olevan kotoisin Tampereelta. Neljäntoista vuoden helsinkiläisyyteni on kai hionut morjestuksistani suurimmat ärrät ja minimoinut ostoslistoiltani enimmät mustamakkarat, koska kaikki eivät kerta kaikkiaan näe tamperelaiseen sieluuni.
Kattokaa ny! Ihan selvä manselainenhan se siinä!
Yksi syy epäselvään tamperelaisuuteeni saattaa tosiaan olla se, että olen pian asunut Helsingissä pidempään kuin Tampereella. (Nyt joku siellä laskeskelee että mitäs hittoa, kyllä tuo Timpsi on vanhempi kuin kaksi kertaa neljätoista. Ja on ihan oikeassa. Elämäni synkin salaisuus on se, etten ole alun perin kotoisin Tampereelta, vaan Jyväskylästä, ja siellä asuin elämäni ensimmäiset (ja ilmeisen synkät) vuodet.) Toinen syy on se, että Manse on muuttunut vuosien varrella niin valtavasti, etten minä tiedä sieltä enää mitään tai tunne ketään. Tästä huolimatta jakelen tosi mielelläni Manse-vinkkejä. Ja vielä pari viikkoa sitten ne olivat jotakuinkin tätä tasoa:
"Tiesitkö, että Tampereen Keskustorille avattiin Suomen ensimmäinen McDonald's? Sitä ei kylläkään enää ole. No mutta Mansen YO-talolla on töissä legendaarinen Kari, joka sattuu olemaan kaverini iskä. Hän on kylläkin jäänyt jo eläkkeelle. Mutta hei, jos haluat ostaa samettihousut Tampereelta, paras paikka siihen on VaVa. Tosin se on kyllä suljettu jo vuosia sitten. Hei yksi tosi hyvä ravintola on toi Pork & More – ai hetkinen, sain juuri tiedon korvanappiini ettei sitä enää ole."
Eikä parempaa ehkä voikaan odottaa ihmiseltä, joka on asunut Tampereella viimeksi vuonna 2003 (vaikka käykin siellä ainakin kerran kuussa). Onneksi hätään kiirehti Hungry for Tampere, Visit Tampereen ravintolakampanja, joka kutsui minut ja bloggaajakollegani, Lyhyenä hetkenä -blogin Pian yöksi Tampereelle syömään ja juomaan. Siis onneksi. He käytännössä palauttivat ja pelastivat tamperelaisuuteni rippeet, ja nyt osaan antaa jo joitakin vielä olemassaolevia suosituksia:
Kauppahalli.
Ostoksille ja lounaalle: Tampereen Kauppahalli
No okei, täällä minäkin olen sentään lapsesta asti pyörinyt. Kaverini isä oli lihakauppias, ja lampsimme usein halliin koulun jälkeen hakemaan jotkut makkaramaistiaiset. Tiedän, kuulostaa siltä, että olisin kasvanut Melukylässä tai jossakin. Idyllisyydessä ei kieltämättä olla siitä kovin kaukana: kamoon, makkaraa suoraan lihatiskiltä. Tampereen Kauppahalli on vaaleansinisine kojukoristeineen mielestäni ehkä Suomen kaunein kauppahalli. Kävimme Hungry for Tampereen matkalla lounaalla ranskalaisravintola 4 vuodenaikaassa, jota vihaan, koska sen taivutus on tekstissä minulle tosi hankalaa, mutta rakastan, koska c'est magnifique. Ostoksia kannattaa tehdä 4 vuodenajan delin lisäksi ainakin Juustosopissa, suomalaisiin oluisiin erikoistuneessa Flindassa ja jossakin hallin ihanista kukkakaupoista.
Drinkeille: Periscopen terassi
Kaupungin uusin ja kiiltävin asia on todennäköisesti Ratinan uusi kauppakeskus. Ja sen "tornissa" on paitsi hulppeat näköalat tarjoava ravintola Periscope, myös Periscopen mieletön kattoterassi. Mää rrrrrrakastan kattoterasseja. Mun mielestä niitä pitäisi olla joka paikassa enemmän. Sillä lailla että voisi tehdä kattoterassikierroksen ja käydä monessa! Mutta sitten ehkä lisäksi toivoisin, että niissä olisi joku kaitsemassa raivokkaita, pöytiä metsästäviä tamperelaisia asiakkaita. Pöytien varaaminen laukuilla/huiveilla/takeilla not best.
Ravintola Kajo.
Illalliselle (tai lounaalle): Ravintola Kajo
Nyt on kuulkaa. Kyllä nyt kuulkaa on. Tiedättekö, kun sitä aina toivoo, että löytäisi ravintolan joka on yhtä aikaa siisti, muttei fancy, korttelimainen, muttei pupi, ja kiva, kaunis ja kohtuuhintainenkin vielä? Kajo on sellainen. Ruoat on tarkoitettu jaettaviksi, mutta jos menet sinne, älä suostu jakamaan Kajon "siipiä" eli Zukkini rolls -annosta (kuvassa) kenenkään kanssa. Annoksessa on fritattuja kesäkurpitsamyttyjä, fetaa ja mansikkaa, ja koko hoito maistuu yhtä aikaa lohdulliselta mansikkahvohvelilta ja syntiseltä intohimolta. Ihanaa. Kajossa istuu mielellään pitkän illan ja kuuntelee tarinoita viineistä, mutta lounaalla nyt vähintään kannattaa käydä. Kolmen ruokalajin lounas irtoaa nimittäin KUUDELLATOISTA EUROLLA, ainakin vielä toistaiseksi, koska ravintolan alhaisia hintoja on ihasteltu niin laajalti, että omistajat ovat alkaneet epäillä, lähteekö liian halvalla. No ei ny. Mutta melkein.
Uimaan ja saunaan: Rauhaniemen kansankylpylä
Yksi asia on taivahan tosi: Tampereella pitää ihmisen saunoman. Sehän julistettiin juuri maailman saunapääkaupungiksi! Sekä talvella että kesällä kannattaa ehdottomasti suunnata Rauhaniemen rantaan eli Rauhaniemen kansankylpylään. Pelkästään tuo nimi saa minut juoksemaan ottamaan taksin sinne. Aivan hel-ve-tin hyvät löylyt, asiallista saunajengiä, suloinen ranta ja hyvä uintipaikka sekä talvi- että kesäuintiin vaikka koko perheelle. Rauhaniemestä löytyy muuten myös Minettin jäätelökioski. Italialainen Minettin perhe alkoi valmistaa ja myydä jätskiä Mansessa jo vuonna 1925, mutta tiedättekö mikä on parasta? Se, että minä olen saanut jätskisuvulta toisen nimeni, eräältä Marietta Minetiltä.
Syömään ja saunaan: Tullin Sauna
Kun yksi sauna ei riitä, pane merkille, että Tullintorin kauppakeskuksen ja Tampere-talon väliin avattiin keväällä sauna ja bistro, jossa saa hyvät löylyt ja maukkaat pöperöt. Tällä visiitillä emme ehtineet syödä kuin aamupalan (asuimme hotelli/hostelli Dreamissa, joka on Tullin saunan yhteydessä), mutta olen aiemmin käynyt bistrossa syömässä. Ruoka oli todella hyvää: hienostuneesti rakennettua, mutta rouheaa ja runsasta. Saunakin oli kiva, ja todella edullinen helsinkiläisvastaaviin verrattuna, vaikka uintimahdollisuutta jäinkin vähän kaipaamaan. En kuitenkaan muista, milloin olisin käynyt yhtä pitkiä keskusteluja vasta tapaamieni rokkareiden kanssa median tulevaisuudesta, maailman hotellivalikoimasta, ilmastonmuutoksesta ja luoja-ties-mistä saunan lauteilla.
Samppanjalle: Champagne Bar Santé
Baari, josta saa samppanjaa. Tampereen keskustassa. Tarvitseeko sanoa muuta?
Kiitos Visit Tampere ja Hungry for Tampere, jotka tarjosivat hotellin ja herkuttelut. Suosittelen kaikille lämpimästi paitsi Tamperetta, myös turistireissua omaan kotikaupunkiin. Kiitos myös matkakumppanilleni Pialle!
Lue myös:
Tämä toimii onneksi silloinkin, kun aurinko ei paista.
Lue myös:
Jokainen suomalainen kaupunki ja ja kylä on kiva kesäkaupunki. Sinullekin on varmaan joskus käynyt niin, että olet kertonut käyneesi vaikka Forssassa tai olevasi kotoisin vaikka Vaasasta tai että vanhempasi asuvat Oulussa tai että aiot mennä Ryttylään – ja aina on joku, joka sanoo: "Forssa/Vaasa/Oulu/Ryttylä! Se on kyllä kiva kesäkaupunki."
Siksi aloitan juttusarjan kivoista kesäkaupungeista. Ensimmäisenä vuorossa on Nuutajärvi.
Minua Instagramissa seuraavat ehkä huomasivatkin, että kävin vajaa pari viikkoa sitten kuntoutusporukkani kanssa Nuutajärvellä. Osallistuin viime ja toissavuonna toimittajille järjestettyyn kuntoutukseen (lähinnä selkäni vuoksi), ja kun kuntoutus loppui, päätimme porukan kanssa että haluamme tavata toisiamme vielä. Yksi meistä asuu Nuutajärven lasikylässä, joten treffit sovittiin sinne. Joimme kuohuvaa lasitaiteilija Markku Salon laseista hänen kotonaan, ihastelimme kollegamme kanojen munimia munia, kävimme katsomassa lasitaiteilijoita hommissa ja saunoimme Lasaretin (jossa kollegani lasitaiteilijamiehensä kanssa asuu) pihasaunassa. Kerta kaikkiaan ihana kesäpäivä.
Nuutajärvi on noin 300 asukkaan kylä ja suomalaisen muotoilun ja lasitaiteen kehto. Jos et ole koskaan käynyt Nuutajärvellä, mene sinne. Mutta älä ehkä mene sinne talvella. Mene kesällä, se on katsos kiva kesäkaupunki. Ja jos suinkin pääset, mene sinne ensi lauantaina, 19. toukokuuta, sillä silloin siellä järjestetään jokavuotinen Nuutajärvi-päivä, koko perheen tapahtuma, joka sisältää ohjelmaa koko perheelle, huutokauppahommia sekä lasiesineiden ja outlet-kauppojen torimyyntiä. Lisäksi siellä on kiva uimaranta, jos sää sattuu uimishommat sallimaan.
Nuutajärvellä on tehty lasia yhtäjaksoisesti jo 225 vuotta. Ensin tehtiin ikkunalasia, viinapulloja ja säilöntäpurkkeja, sitten juomalaseja, koristelasia ja taidelasia. Nuutajärven tunnetuimpia asukkeja ovat varmaankin lasilinnuistaan tunnettu muotoilija Oiva Toikka ja lasitehtaalla taiteellisena johtajana pitkään toiminut motoilija Kaj Franck. Siellä oli 1850-luvulla töissä myös muuan G.F. Stockmann, joka sai tehtäväkseen lähteä Helsinkiin ja perustaa sinne Nuutajärven lasia kauppaava myymälä. Arvaatteko, mikä siitä tuli? No eräs pikkuliike nimeltä Stockmann. Jarvatkaapa muuten ketkä muut siellä ovat olleet töissä? No minun isäni ja äitini. Pikkuisen myöhemmin vain.
Ymmärrän että Nuutajärvellä ei ehkä ole yhtä syvää koloa monen sydämessä kuin minun. Vanhempani asuivat siellä vuosina 1977-1981, kun isäni työskenteli Nuutajärven lasin vientipäällikkönä. Äitini taas oli paikallisen päiväkodin johtaja. Mutta arvatkaa mikä on kaikkein älyttömintä? Rakennuksessa, jossa isälläni oli aikoinaan toimisto, toimii nyt kylähotelli Tyyne. Siinä asuvat vierailevat lasitaiteilijat ja muut vierailijat, ja huoneita on juuri remontoitu (ja käsittääkseni remontoidaan parhaillaan) uuteen uskoon. No se ei kyllä ole kovin älytöntä, ajattelet varmaan. Ja olet ihan oikeassa. Mutta se on, että kun minä yövyin Tyynessä, asuin sattumalta juuri siinä samassa huoneessa missä isälläni oli 40 vuotta sitten toimisto. Samassa huoneessa! Se on tuossa allaolevassa kuvassa, toisessa kerroksessa, ensimmäinen iso ikkuna oikealta. Kyllä minä kuulkaa itkeä pillitin liikutuksesta ja saatan itkeä tässä kirjoittaessanikin pikkuisen.
[[{"fid":"1037423","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"link_text":null,"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-media-original","data-delta":"1"}}]]
Mutta vaikka minun isäni toimisto ei juuri sinua itkettäisi, on Nuutajärvi siitä huolimatta suloinen, kiinnostava, liikuttava paikka. Ja ennen kaikkea se on kiva kesäkaupunki.
P.S. Ensi kerralla kivana kesäkaupunkina toimii elämäni suurimpiin rakkauksiin kuuluva Tampere.
Lue myös:
Mistä tietää, että Suomessa on ihana sää?
No siitä, että kuulee ainakin neljä näistä seuraavista lauseista:
"Nonni, nyt on sitten huono omatunto koko ajan jos ei oo ulkona"
"Kyllä nyt täytyy nauttia kun ei sitä tiedä jos tämä kesä olikin vaikka tässä"
"Kiva, kesäkilojen kerryttäminen alkoikin sitten tänä vuonna jo toukokuussa"
"Tämä saattaa muuten olla kesän ainoa lämmin päivä"
"Arvaa vituttaako kun Somerolla on nytkin 29 astetta ja täällä joku epähikinen 22"
"Kesä on muuten sitten tosi nopeesti ohi"
"Sitten kun lomat alkaa, ei varmana ole tällaista säätä"
"Ei tästä ehdi nyt nauttia kun täytyy tallentaa tämä muisto talvisynkkyyttä varten"
Tästähän voisi #muuten melkein tehdä bingoruudukon ja pelata kesäbingoa.
Kuinka monta sait?
Lue myös:
Olin vappuna Brysselissä. Kaupungissa, jossa olin ollut au pairina 15 vuotta aiemmin. Ja koska olen nyt käynyt elämässäni 15 vuoden aikana kolme kertaa Brysselissä, voin paikkansapitävästi sanoa että minulla on viidentoista vuoden matkustuskokemus kyseisestä kaupungista, ja se taas sitten takaa minulle sellaisen asiantuntija-aseman että voin oikeutetusti alkaa jaella neuvoja sinne matkustamiseen liittyen. Eikö?
Listasin alle seikkoja, jotka olin unohtanut kyseisestä kaupungista, ja jotka palasivat siellä mieleeni rynnäkön lailla.
Mutta ensin söin vohvelin.
Sitten ne neuvot:
Varaudu huonoon palveluun. Bryssel on kuuluisa siitä, että siellä on lähes joka paikassa aivan luokattoman paska palvelu. Virheitä tehdään jatkuvasti, eikä niitä todellakaan pyydellä anteeksi, puhumattakaan siitä, että kenelläkään olisi koskaan mitään hymyksi luokiteltavaa naamallaan. Esimerkki: tilasin eräässä kahvilassa pain au chocolatin. Tarjoilija sanoi, että ne ovat loppu ja kysyi, haluaisinko brownien sen sijaan. Sanoin, että joo, haluaisin jotakin suklaista ja pientä, otan mielelläni vaikka sen brownien. Kohta toinen tarjoilija tulee tuomaan minulle croissantin ja sanoo: pain au chocolatinne, olkaa hyvä. Ja sitten se ensimmäinen tarjoilija tulee hetken päästä takaisin ja sanoo että toin teille nyt croissantin kun ei sitä brownietakaan ollut. Sanoin sille vaan että "huomasin" ja samalla mietin, tietääköhän se, mitä suklaa on.
Muista vessaraha. Brysseliläisissä ravintoloissa, kahviloissa ja jopa baareissa on usein vessanhoitaja (dame de cour tai tuttavallisemmin madame pipi eli pissitäti), joka veloittaa jokaisesta vessakäynnistä 30-80 senttiä, riippuen ravitsemusliikkeen tasosta. Tämä on minusta tavallaan ihan mahtava systeemi: se takaa (yleensä) sen, että vessa on puhdas ja siellä on paperia. Lisäksi turistinakin pääsee aina vessaan, kunhan löytää ravintolan ja on pikkuisen käteistä mukana. Toisaalta inhottavaksi se muuttuu silloin, kun syytää rahaa jonkin baariin koko illan, ja koska tuotteet, joita ostaa, ovat todennäköisesti nestemäisiä, joutuu vessassakin käymään useamman kerran. Ja silti siitä joutuu joka kerta maksamaan. (Huom: inhottavuudessa ei ole mielestäni kyse hinnasta vaan siitä, ettei sitä ole leivottu ravintolan tuotteiden hintaan.)
Ota mukaan sontsa. Brysselissä sataa melkein aina. Englannista puhutaan aina sateisena maana, mutta tilastotietojen perusteella (tai siis sen perusteella, että joku on joskus sanonut minulle, että tilastotietojen perusteella) Belgiassa sataa enemmän kuin Englannissa. Ota siis mukaan sateenvarjo ja ylimääräiset kengät, jos yhdet pääsevät kastumaan.
Muista olla puhumatta suomea. Tai siis muista olla puhumatta pahaa muista ihmisistä suomeksi, koska samassa tilassa kanssasi on enemmän kuin todennäköisesti aina yksi tai useampi suomalainen. Muistan hyvin elävästi, kun viisitoista vuotta sitten keksin kaverini kanssa metrossa lukuisia mielikuvituksellisia käyttötarkoituksia vastapäätä istuvan naisen värikkäille sormikkaille. Ja sitten nainen nousi ja sanoi että "oikein hyvää päivänjatkoa teillekin". Ja jos tunnet jonkun suomalaisen, joka asuu Brysselissä, törmäät häneen takuulla. Itsehän törmäsin vappuna Brysselissä sattumalta viidentoista vuoden takaisen au pair -perheeni äitiin, jonka luulin asuvan Tunisiassa.
Älä säikähdä, vaikka paikallinen Fanta on enemmän keltaista kuin oranssia. Se maistuu silti melko samanlaiselta.
Ai niin. Tsekkaa nämä paikat: nuhjuinen hedemäviinibaari Goupil le Fol, vanhaan rautakauppaan avattu ravintola La Quincaillerie, kahvila-baari Café Belga, vanhassa pankissa toimiva fiinimpi ravintola Belga Queen ja ruumisarkku-hevibaari Le Cercueil. (No, tuossa viimeisessä ei ehkä oikeasti ole mitään hirveän ihmeellistä, mutta se sattui olemaan keskustassa ainoa baari, joka oli myöhään auki ja meillä oli siellä superhauskaa.)
Goupil le Fol.
Belga Queen.
La Quincaillerie.
Ensi viikolla järjestetään Ping Festival, yrityksille ja inhvluenssereille tarkoitettu pisnis- ja vaikuttajatapahtuma, ja olen itsekin jo kolmatta kertaa mukana messissä beesissä. Pingissä kuullaan esimerkkejä menestyksekkäistä vaikuttajakampanjoista ja saadaan neuvoja menestyksekkäiltä yhteistyötyypeiltä ja nähdään menestyksekkäitä vaikuttajia kahvikoneen äärellä tai karkkipisteellä ja kaikki on kerta kaikkiaan menestyksellä (tai ainakin sen mahdollisuudella) kuorrutettua. Lisäksi tapahtumassa myös mahdollisuus osallistua ammattilaisten vetämiin workshopeihin, tavata tyyppejä, keiden kanssa haluaisi itse tehdä yhteistyötä (oli sitten yritys tai inflöönssöri), ja illalla on sitten paardit, jotka tietenkin ovat parhaat, ihmiset maksaa rahaa, jotta ne pääsisi paardeihin, juhlimaan ja nauramaan.
[[{"fid":"1032916","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"ping helsinki","field_file_image_title_text[und][0][value]":"ping helsinki"},"link_text":null,"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"ping helsinki","field_file_image_title_text[und][0][value]":"ping helsinki"}},"attributes":{"alt":"ping helsinki","title":"ping helsinki","class":"media-element file-media-original","data-delta":"1"}}]]
(Tämä kuva symboloi sitä miten menestyksekkäät asiat menevät minulta ohi kun minä katson maahan.)
Ongelmahan onkin nyt katsokaas siinä että se samperin Ping on yhtä aikaa kaikkea: ammattilaisseminaari, kavereiden kohtauspaikka, vaikutuksen tekemisen areena ja seksikkäimpien graindausmuuvien esittelymesta. Niin että mitenköhän sellaiseen sitten pitäisi valmistautua?
Arvasitte varmaan, että koska minä olen jo kolmatta kertaa menossa tapahtumaan, osaan kyllä kertoa teille vastauksen. Tässä siis asiantuntevat neuvoni siihen, miten Pingiin kannattaa valmistautua.
stressaa niin maan perkeleesti
unohda sopia yhtään tapaamista kenenkään kanssa, koska stressaat niin maan perkeleesti
kehitä maailmanluokan vaatekriisi, koska mikä vaate olisi yhtä aikaa huomiotaherättävä, mukava, palaverikelpoinen ja tarpeeksi grrrau iltatansseja varten? Ei mikään
kerro kaikille, ettet oikeasti edes halua tavata siellä ketään ja itke itsesi iltaisin uneen
sovi kuitenkin kaksi tapaamista, jottet olisi ihan surkea osallistuja, mutta väitä silti kaikille että oikeasti ei edes kiinnosta
unohda ilmoittautua mielenkiintoisiin workshopeihin koska stressaat niin maan perkeleesti ja käytät kaiken aikasin yrittämällä sopia niitä kahta tapaamista jotta et olisi ihan surkea ihminen
saa paniikkikohtaus, koska kyllähän workshopeihin pitäisi ilmoittautua ja ihmisiä tavata kun kerran tapahtuma on vain kerran vuodessa, sitäpaitsi kaikki muut ovat varmasti ilmoittautuneet joka paikkaan ja heidän kalenterinsa ovat niin täynnä, ettei ole tosikaan
muista, ettei sinulla vieläkään ole mitään päällepantavaa ja unohda kaikki oikeat, sisällölliset kriisit
väsää edellisenä iltana käsilaukkuun tai povitaskuun mahtuva taskumatti muistivihko, jota käytät ahdistavissa tilanteissa tärkeiden muistiinpanojen merkitsemiseen ja kirjoita nimesi ja numerosi muutamalle posti-itille, koska ne saavat nyt toimia käyntikortteina
mene tapahtumaan ja nauti, koska millään edellämainituista ei ole mitään väliä
Kas näin se kuulkaas käy! Viime vuonna pukeuduin muuten itse saumasukkahousuihin ja liian lyhyisiin sortseihin ja sanoin kuusi kertaa jokaiselle tapaamalleni tyypille, etten minä oikeasti näin pukeudu. Osa tyypeistä, joille tämän sanoin, oli pukeutunut päästä varpaisiin glitteriin, verhoillut itsensä nakeilla tai piirtänyt naamaansa numeroita. Että tuota.
Toivottavasti nähdään Pingissä! Tulkaa jutteleen, koska en ole sopinut kuin kaksi tapaamista. Tietenkään. Mutta en siis olis halunnutkaan tai sillee.
Lue myös:
Jos Ping Helsinki ja muut tapahtumat olisivat sitä, miltä kuulostavat
Lyhyt Ping Helsinki -opas
Asioita, joita en muista Ping Helsingistä