…meille syntyy kesän kynnyksellä vauva. Me ollaan niin epäuskoisen onnellisia, että sielua kivistää. Vauva! Meille!

Nyqvist jouluasussa.

Kuten asiaan kuluu, vieri vieressä onnen rinnalla sielua kivistää tietenkin myös huoli. Saimme keskenmenon viime talvena, ja se istutti meihin niin paljon pelkoa, huolta ja epävarmuutta, että uudesta raskaudesta riemuitseminen on ollut melko vaikeaa. Olemme kivuliaan tietoisia koko ajan siitä, että minä hetkenä hyvänsä voi käydä huonosti, eikä sille voi mitään. En ole tässä raskaudessa kuvannut läheisten reaktioita raskausuutisiin tai dokumentoinut matkaa muutenkaan kovin paljoa, koska tiedän, miten kipeitä videoista ja kuvista väistämättä tulee, jos pahin tapahtuukin.

Lisäksi ainakin tähän asti raskaus on ollut aika vaikea. Olen voinut tosi huonosti (puolisoni mukaan oksenteluni on toiminut aamuisin hyvänä herätyskellona, heh), sairastellut enemmän kuin tavallisesti, ja sikiöseulonnassa paljastunut kohonnut riski kromosomipoikkeavuuteen on aiheuttanut stressiä ja huolta. (Kävimme seulonnan jälkeen NIPT-verikokeessa, ja sen tulos osoitti, ettei kohonnutta riskiä ole. Mutta vannon, että verikokeiden tai tulosten odotteluaika ei voisi mennä hitaammin vaikka lankuttaisi koko ajan.)

Sanoista “jos kaikki menee hyvin” on tullut eräänlainen hokema, joka tulee liitettyä lähes jokaisen puheenvuoron kylkeen. Ensin se lohdutti, koska sai luvan sanoa mitä tahansa ja iloita niin paljon kuin sielu sieti, jos vain muisti lisätä loppuun nuo sanat. Mutta sitten se alkoi vituttaa: mistä sitä ikinä tietää, meneekö kaikki hyvin? Oli raskaana tai ei? Menen tänään palaveriin, jos kaikki menee hyvin. Jos kaikki menee hyvin, katson illalla ainakin neljä jaksoa Australian Bacheloria. Puolisoni saa huomenna herätä johonkin muuhun kuin oksentamisen ääneen, jos kaikki menee hyvin.

Mutta: juuri nyt kaikki on hyvin, ja sitä minä yritän ajatella. Että saa olla onnellinen myös, vaikka jotain kävisikin (jostain syystä onni alkaa aina hävettää, jos sen syy myöhemmin lipsuukin käsistä). Että juuri nyt vauvalla on kaikki hyvin, ja kaikkien todennäköisyyksien mukaan kaikki myös menee hyvin.

Yritän repiä riemua myös siitä, että olen tällainen kliseinen muija: blogini on ollut määrittelemättömällä tauolla jo varmaan vuosia, mutta nyt kun on tällaisia klassisia blogiuutisia, alkaa runosuoni taas maagisesti sykkiä. Toinen mahdollinen syy blogin uudelleensyntymään voisi olla talonrakennus- tai remonttiprojekti. Tai häät!

Iloa olen lisäksi saanut kaikista saamistani onnitteluista, kiitos loputtomasti niistä. Itkin eilen ihan solkenaan niitä lukiessani (ilosta ja liikutuksesta). Etenkin kun tiedän, että monet niistä tulivat ihmisiltä, joilla on itselläänkin ollut keskenmenoja tai lapsettomuushaasteita. Tiedän myös, että tällaiset uutiset eivät ole helppoa tai mukavaa kuultavaa kaikille ja haluan vain sanoa, että olen hirvittävän pahoillani. Ymmärrän tosi hyvin, jos tämän vuoksi minua ei halua enää seurata tai tekstejäni lukea. You do you.

Olen kirjoitellut ajatuksia ja tuntemuksia ylös ihan alusta saakka (tai oikeastaan jo ennen sitä, koska onhan tässä yritetty), joten julkaisen jonkinlaiset raskausviikkopostaukset myös täällä. Toivon että keksin myös muuta kirjoitettavaa, ettei tämä muutu pelkäksi äitiysblogiksi. Ehkä aloitan remontin, heh. (NOT.)

Mutta ehkä kaikki menee ihan hyvin!

Kyllä se on kerta kaikkiaan niin, että perunasalaattireseptin julkaisua kannattaa suunnitella vappuna, kun on paras perunasalaattisesonki, ja sitten uudelleen juhannuksena, kun on ehkä vielä parempi perunasalaattisesonki, ja sitten kuitenkin julkaista se vasta syyskuussa, kun edellisestä perunasalaattisesongista on vajaa kolme kuukautta ja seuraavaan perunasalaattisesonkiin (uudenvuodenaatto) on yli kolme kuukautta. Mutta tällaista tämä minun aikaansaamiseni on.

Paras perunasalaatti.

Kaikissa blogiresepteissä on alussa aina hirveästi maalailua, vaikka ihmiset haluaisivat vaan vttu jo sen reseptin, ja itse ajattelin etten mitään ala maalailla vaan laitan reseptin heti kärkeen, mutta tässä tätä turhaa lätinää on jo rivikaupalla joten sanat on nyt syöty. Syödään seuraavaksi sitten se perunasalaatti. Siihen tulee:

perunoita (duhh)
fetaa
kapriksia / aurinkokuivattuja tomaatteja / oliiveja
yrttejä tai salaatteja (kuten herneenverso, basilika, minttu, pinaatti, vuonankaali, rucola)
soosi

Soosiin tulee:

sitruunamehua
öljyä (näissä yleensä sanotaan että oliiviöljyä, mutta olen vastikään oppinut, että mahdollisimman mauton öljy saattaa usein ollakin parempi, eli jos haluat, voit kokeilla rypsi- tai auringonkukkaöljyä)
nokare sinappia
yrttejä (olen saksinut sekaan ruohosipulia ja pieniä määriä joitain edellä mainituista yrteistä kuten basilikaa ja minttua)
valkosipulia
suolaa ja pippuria

Huomaat ehkä, että mulla ei ole tässä mitään määriä. Vedän tän joka kerta vähän lonkalta ja suosittelen sitä sullekin, koska vaihtoehtoa ei ny oikein ole heh.

Perunasalaatin soosi näyttää suurin piirtein tältä. Tässä on ehkä vajaa desi valmista soosia isoon kulholliseen perunasalaattia.

Keitä perunat ja sekoita soosi. Kun perunat ovat valmiit, valuta vesi ja sekoita soosi pottuihin, kun ne ovat vielä kuumia, jotta kastike imeytyy parhaiten. Tämän voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä, jos uhkaa tulla kiire, ja perunat voi sooseineen laittaa yöksi vesselöitymään jääkaappiin.

Ennen tarjoilua lisää sekaan murusteltua fetaa, kapriksia tai oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja tai kirsikkatomaatteja (joskus, kun mulla ei ole ollut aurinkokuivattuja tomatteja, oon paahtanut suolattuja puolikkaita miniluumutomaatteja uunissa ilman öljyä 130 asteessa tunnin, mutta näillä sähkön hinnoilla kannattanee mieluummin palata kauppaan) ja niitä yrttejä.

Parasta tässä reseptissä on, että feta ja perunat (ja soosi) ovat ainoat pysyvät elementit. Voit yhden kerran tehdä tätä kapriksilla ja rucolalla, toisen kerran tomaateilla ja pinaatilla, ja kolmannen kerran ns. täysiä eli kaikilla mausteilla. Kaikkia elementtejä ei siis suinkaan tarvitse mahduttaa kerralla mukaan. Lisäksi voi laittaa vaikka kevätsipulia vielä pinnalle. Tai mistä nyt ikinä itte tykkää!

Perunasalaatti, paras kesäruoka.

Lienee sanomattakin selvää, että tämä on parasta tehdä uusista perunoista, mutta menee ihan hyvin vanhoillakin. Reseptin äiti on mun ystävä Viivi (friends since 1997), ja voin kertoa, että hän saa joka vappu ja juhannus vähintään kolme tekstaria (yksi niistä on yleensä minulta), jotka kuuluvat näin: “mites se sun perunasalaatti tehtiinkään”. Nyt Viivi voit vaan linkata tän!

Siitä on nyt reilu vuosi, kun raaputin kynnelläni läppärini kameran peittona olleen tarran pois tietämättä etten laittaisikaan sitä muutaman viikon päästä takaisin. On mennyt reilu vuosi, enkä ole tänä aikana tehnyt paljon mitään muuta kuin chocolate chip cookieita meillä 36 vuotta sitten asuneen amerikkalaisen vaihto-oppilaan reseptin mukaan.

Tai no olen minä jotain tehnyt. Olen esimerkiksi…

• kasvattanut verkkarivarastoani 300 prosenttia: minulla ei ennen pandemiaa ollut yksiäkään verkkareita ja nyt minulla on kolmet

• katsonut kaiken katsomisen arvoisen Netflixistä, HBO:lta, Amazon Primestä, CMoresta, Ruutuplussasta, Apple TV:stä ja Yle Areenasta (Suuri Keramiikkakisa I’m looking at you), mutten vieläkään Game of Thronesia, vaikka olen jo vuosia sanonut että odotan vain sopivaa hetkeä kuten esimerkiksi jotakin kauheaa flunssaa joka sitoo minut kotiin viikoiksi, ja jos pandemia ei ole sellainen niin mikäs sitten

• unohtanut kaiken katsomisen arvoisen minkä olen katsonut (esim muistaako muka joku mitä Love is Blindissa tapahtui ja miten se erosi Too Hot to Handlesta vai onko tämä vaan joku mielen puolustusmekanismi joka blokkaa kaiken traumatisoivan mielestämme?) ja kyseenalaistanut sen että onko se sitten kuitenkaan ollut ihan katsomisen arvoista (ks. em. esimerkit, kröhöm)

• neulonut tasan nolla asiaa mutta ajatellut ainakin seitsemäntoista kertaa että “pitäisikö” ja sitten että “vitut”

• opetellut tekemään loistavan yhden hengen risoton (ja tajunnut että sehän on ihan helppoa, kuka tampio on mennyt väittämään että se vaatii jotain osaamista?) mutta menen vieläkin ihan jumiin (ja niin menee myös risottoni) kun resepti pitäisi tehdäkin kahdelle, että ihan tosi kiva että seurustelen nykyään

• aivan, niin olikin, olen alkanut seurustella and it’s fucking cool: tylsyys ja yksinäisyys on ihan toisenlaista kun on kumppani, vaikkei se asuinkumppani olekaan (plus kirjoitin viime huhtikuussa Instagramiin vitsikkäänä: “okei ens pandemiaa varten haluan paremmat käsipainot ja lemmikin ja asuinkumppanin jolla on auto, jotta se voi ajaa mut kävelylle välillä joihinkin muihin maisemiin, koska vaikka täällä on tosi kaunista, olen LOPEN KYLLÄSTYNYT samoihin kävelyreitteihin”, ja vaikka olen ollut sussuni auton kyydissä vain kolme kertaa, ajatuskin sen suomista mahdollisuuksista piristää minua)

• woltannut enemmän kuin koskaan ja tehnyt ruokaa itse enemmän kuin koskaan eli varmaan myös syönyt enemmän kuin koskaan? That’s the dream

• asunut hotellissa sata päivää niiiiin elikkä tosiaan minähän olen tämän ankeuden maksimoinnin lomassa ehtinyt asua kolme kuukautta hotellissa ja näköjään unohtanut myös sen.

No niin sitten niihin kekseihin. Margie’s chocolate chip cookies, olkaa hyvät:

100g voita
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Alkuperäisessä reseptissä lukee: “pehmennä voi mikrossa – älä sulata!” mutta minä olen kyllä viime aikoina sulattanut ja minusta kekseistä on tullut pehmeämpiä ja parempia. Voit kokeilla kumpaa metodia haluat (mutta jos sulatat, odota että voisula jäähtyy ennen kuin sotket siihen mitään). Sen jälkeen reseptissä lukee “vatkaa aineksia kunnes creamy” mutta minä olen aina vaan sekoittanut nuolijalla tai lusikalla, enkä vatkannut mitään.

2 kananmunaa

Reseptissä lukee “vatkaa yksi kerrallaan sekaan” mutta arvaat jo varmaan että minä en vatkaa, sekoittelen vaan menemään. Ranneliike voi olla sellainen ihan reipas, mutta mitään tulehduksia ei tässä tarvitse itselleen vispata.

4,5 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa

Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne vähitellen taikinaan koko ajan sekoittaen. Tätä kohtaa minäkin tottelen (paitsi joskus laitan jauhoja vähemmän, jos tuntuu että taikina meinaa jässähtää).

1 tl suolaa
(ainakin) 100g suklaata kökköinä

Sekoita taikinaan. Minä laitan suolaa aina vähän reilusti, koska suola on minusta tämän reseptin suola (heh heh). Laitan suklaata myös enemmän, ainakin tuplat (koska suklaa on tämän reseptin suklaa?) eli kokonaisen levyn, ja itse käytän yleensä maitosuklaata, en tummaa, mutta säähän voit laittaa tähän ihan mitä haluat.

Tämän jälkeen taikinaa pitää syödä niin paljon että tulee tosi huono olo, ja sitten jäljelle jäävästä lusikallisesta voi tehdä kökön pellille ja paistaa yhden keksin. Ohjeessa lukee: “paista 180-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia tai kunnes golden brown”. Itse paistoin näitä eilen 190-asteisessa kiertoilmauunissa seitsemän minuuttia. Niiden pitää jäädä sisältä vähän pehmeiksi, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon että kyllä ne kovatkin keksit tulee syötyä.

Enjoy!

Olen tässä muutamia viikkoja miettinyt, että haluaisin taas alkaa kirjoittaa blogia. En siksi että rakastaisin kirjoittamista, hellz no. Kirjoittaminen on minusta ihan kivaa ja se tulee jokseenkin luonnostaan, mutten ole sellainen ihminen joka on olemassa vain saadessaan kirjoittaa. Olen enemmän olemassa silloin kun katson oman Instagram-stoorini kahdeksannettatoista kertaa päivässä tai avaan kaljan. Rakastan niitä asioita tosi paljon enemmän kuin kirjoittamista fo shizzle. (En tiedä miksi ripottelen tänne tällaisia hellz ja shizzle -tyyppisiä juttuja. Ehkä siksi että pidän z-kirjaimesta ja sitä saa suomen kielessä käyttää ihan liian vähän? Enemmän zetaa sanon minä!) Haluaisin kuitenkin jatkaa kirjoittamista, koska maksan tästä nettisivusta muutaman kympin vuodessa ja haluaisin, että tänne jäisi jotakin talteen siitä, millaista elämä on kunakin hetkenä ollut.

No – mun piti ekana kirjoittaa jotakin Instagramista, koska se on mulle rakas (ks. edellinen), ja koska olen tehnyt silein etä tyhmästi olen kirjoittanut joskus pieni ikuisuus sitten blogiini jutun, jonka nimi on 23 hauskaa Instagram-nimeä, jossa olen pelkästään luetellut minusta hauskoja käyttäjänimiä, ja se on blogini luetuin juttu KOKO AJAN. Ja minua hävettää, koska kaikki nimet eivät enää ole minusta kovin hauskoja ja koska blogissani on myös oikeasti hauskoja juttuja, ja sitten ihminen toisensa jälkeen päätyy tänne lukemaan jotain dadaa siitä että “hihihi @tamankylanhomopoika ja @vitunviivi on muuten hauskoja instanikkejä” (en muuten silloin tiennyt yhtään keitä kumpikaan olivat).

Mutta sitten internetiin ilmestyikin kiinnostavaa julkista keskustelua vaikuttajan vaikuttamisvastuusta, ja koska teksteissä mainittiin Tokmannin pääruuukku ja minulla on se, alkoi minua pistää sydämestä. Puhun siis Vita Nuova -blogin Leea Hakkaraisen jutusta Mikseivät vaikuttajat vaikuta ja Emmi Nuorgamin erinomaisesta vastineesta siihen Miksi vaikuttajat vaikuttavat. Keskustelu kiteytyy siis siihen, että Hakkaraisen tekstin mukaan vaikuttajien pitäisi tehdä enemmän yhteiskunnallista vaikuttamista eikä keskittyä lifestyle-sisältöihin, kun taas Nuorgamin tekstissä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja lifestyle eivät sulje toisiaan pois, ja hän on minusta oikeassa. Mutta minä kiteytän huonosti, joten olkaa hyvät ja lukekaa alkuperäiset tekstit älkääkä luottako minuun.

Jaksan harvoin ryhtyä näihin keskusteluihin, vaikka seuraankin niitä mielelläni, sillä ne uuvuttavat minua enkä halua joutua väittelykurimukseen. Ja vaikka minulla on Tokmannin ruukku, josta postasin someen ja josta ihmiset innostuivat, tiedän, ettei Vita Nuovan teksti ole varsinaisesti juuri minulle osoitettu. Silti koin sen hyökkäykseksi minua kohtaan – ja huomio: se johtuu siis minusta, ei tekstistä tai sen kirjoittajasta – koska koen jatkuvaa huonommuutta siitä, etten rummuta enempää yhteiskunnallisista asioista internetissä. Ja siksi haluan nyt kirjoittaa lyhyesti aiheesta. Elikkä tosissaan tämähän ei nyt varsinaisesti liity edellä linkkaamiini kirjoituksiin, vaan minuun buahahahhaaa mutta tämä onkin minun blogini joten saan tehdä täällä mitä haluan.

Okei apua nyt olen jo ihan että sos tästä tekstistä tulee aivan liian pitkä. Eikä välttämättä yhtään kiinnostava. Sortsut siitä!

Etualalla EELI Designin käsintehty Hemmo-ruukku, josta postaaminen aiheutti käsityöläiselle tilaustulvan. Takaoikealla Tokmannin naamaruukku, joka villitsi viherkasviharrastajat Facebookin Huonekasvit-ryhmässä.

Moni seuraajistani ehkä tietää, että olen koulutukseltani sosionomi ja toimittaja (molemmat amk). Olen tehnyt freelancer-kirjoittajana töitä pääasiassa naistenlehtiin, kaupunkikulttuurijulkaisuihin ja esimerkiksi nuortenlehti Demiin, josta erityisesti olen valtavan ylpeä. Viimeistään Demille kirjoittaessani nimittäin opin, että esimerkiksi tasa-arvoasioihin voi vaikuttaa ilman että kirjoittaa artikkelin tasa-arvosta. Annan esimerkin: Demissä käytettiin inklusiivista kieltä, jolla otettiin huomioon se, ettei jokainen lukija ole välttämättä naisoletettu, eikä jokaisella lukijalla ole välttämättä miesoletettua kumppania. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa hirveän pieneltä asialta, mutta sillä on valtava vaikutus. Jos opimme nuoresta asti, että tyttö- tai poikaystävää voi kutsua kumppaniksi tai puolisoksi, lakkaamme ehkä olettamasta, että jokaisella tytöllä on poikaystävä tai kiinnostumasta siitä, mitä sukupuolta kenenkin kumppani on, jollei se ole relevanttia (ja oikeasti, milloin se muka on?). Okei tämä kumppaniesimerkki on huono, koska minä tai Demi emme tietenkään myöskään oleta että kaikilla on kumppani, mutta ymmärrätte ehkä silti pointin.

Minun vaikuttajaprofiilini Instagramissa on viihdyttäjä. Olen päättänyt jo melko varhain, että haluan tehdä kaikesta somesisällöstäni mahdollisimman hauskaa. Sekin on mielestäni yhteiskunnallinen teko. Saan viikottain – varsinkin korona-aikana – palautetta seuraajiltani siitä, miten mukavaa on unohtaa arjen ankeus hetkeksi ja nauraa vaikkapa kuville minusta 12-vuotiaana (näytin nelikymppiseltä, tosin toisaalta kuka meistä ei olisi 90-luvulla näyttänyt. It was an unfortunate time for most of us). On tosi tärkeää, että vaikuttajat ottavat somessa kantaa, mutta koska kaikki on ihan vitun ankeaa ja raskasta, on myös tosi tärkeää, että välissä on aina jokin vitsi. Ja minä lupaan yrittää olla se vitsi.

Olen vitsien seassa silti kannustanut ihmisiä somessani esimerkiksi äänestämään. Olen linkannut tärkeitä adresseja ja kehottanut ihmisiä seuraamaan sellaisia tilejä, joissa puhutaan tärkeistä asioista, niistä mistä itsekin puhuisin jos osaisin ja jaksaisin tehdä sen hauskasti. Olen tehnyt tietoisen valinnan olla yleensä kuvaamatta liharuokia somessani, koska en halua kannustaa lihansyöntiin, vaikka olenkin sekasyöjä (en silti ole koskaan valehdellut ruokavaliostani). Olen tehnyt tietoisen valinnan kutsua somessa poikaystävääni sukupuolettomasti sussuksi poikaystävän sijaan. Olen tehnyt tietoisen valinnan innostua Tokmannin yhdeksän euron arvoisesta naamaruukusta ja Prisman viidentoista euron verkkareista, koska sellaisia me tavalliset ihmiset ostamme, ja sellaiset tuotteet ovat realistisesti monen ihmisen hankittavissa. Olen tehnyt tietoisen valinnan tehdä kaupallista yhteistyötä pääasiassa palvelujen, en tuotteiden kanssa. Teen näitä tietoisia valintoja joka ikinen päivä juuri siksi, että tämä on mielestäni yhteiskunnallista vaikuttamista. Ja samalla kuitenkin tunnen itseni ihan tosi huonoksi ihmiseksi, koska en ole pointtaamassa yhteiskunnallisia epäkohtia kaikille seuraajilleni.

Tämä huonommuus on minussa sisäänrakennettua (ja itseaiheutettua). Uskon että se alkoi siitä, kun siirryin sosiaalialalta toimittajaksi. Sosiaalialalla tehdään hirveän tärkeää työtä: autetaan heikompia, tuetaan vähäosaisia, yritetään saada kaikki jaksamaan ja homma pyörimään. Mutta se ei ollut koskaan sellaista työtä mitä minä halusin tehdä. Myönnän auliisti, että olin pinnallinen ja halusin tehdä työkseni jotain coolimpaa, ja aloin opiskella toimittajaksi. Ajattelin silloin, että toimittajana kirjoittelen sitten diippejä juttuja koskettavista ihmiskohtaloista ja vaikutan sillä lailla yhteiskunnallisiin asioihin, tuomalla epäkohtia ihmisten tietoisuuteen. Mutta vahvuuteni olikin nokkelassa, humoristisessa tekstityylissä. Siksi sanonkin aina, että minusta piti tulla yhteiskunnallisesti merkittävien human interest -juttujen kirjoittaja, mutta sen sijaan aloin kirjoittaa vitsikkäitä deittineuvoja. Aluksi olin ihan että voi vittu, voiko tästäkään nyt olla ylpeä, mutta sitten tajusin, että totta munassa voi. Deittineuvot ovat ihan helvetin tärkeitä. Eri tavalla kuin esimerkiksi syrjäytyneen nuoren koskettava tarina, mutta tärkeitä yhtä kaikki. Ne saattavat tarjota työkaluja jaksamiseen ja tuiki tärkeitä samaistumisen kokemuksia – ja ehkä hymyn silloin kun tuntuu, ettei jaksaisi nousta edes sängystä. Ja niissäkin voi käyttää sellaista kieltä tai kuvitusta, jotta esimerkiksi transihminen tai pyörätuolissa istuva lukija voi kokea tulleensa nähdyksi. Tällä tavalla minä yritän vaikuttaa joka päivä. Samalla kun kerron niitä vitsejä. Ja lisäksi olen tietenkin vajavainen ihminen enkä osaa ihan kaikkea ja jätän joskus jotakin tekemättä jos se tuntuu liian työläältä tai hankalalta tai pelottavalta.

Nyt minulta loppuu mehut enkä minä tiedä oliko tässä oikein mitään pointtia. Mutta ehkä halusin tällä sanoa, että vaikuttajan vastuun penääminen tuntuu ainakin minusta joskus tosi epäreilulta, kun tekee jo kaiken sen, mihin pystyy ilman, että menettää sitä, mitä haluaa tehdä. Lisäksi kaikenlainen vaatiminen on tosi kuormittavaa, etenkin tässä ajassa, jossa ihan tavallinen elämäkin tuntuu ihan helvetin raskaalta. Fo shizzle.

Järjestin viime viikolla vitsikeräyksen Nenäpäivän hyväksi. Keräsin vitsejä, julkaisin niitä instassa ja lupasin lahjoittaa jokaisesta hyvästä euron hyväntekeväisyyslippaaseen – ja kehotin toki myös muita tekemään niin. Sain lukuisia naurettavia vitsejä, ja sen jälkeen minulta on pyydelty, aneltu, suorastaan itku silmässä epätoivoisna vaadittu, että säästäisin vitsit jonnekin. Aika on tullut, behold all ye jokesters! Tässä ne nyt ovat (tästä puuttuu pari härskiä vitsiä jota en kehtaa julkaista omaa nimeäni kantavalla nettisivulla, mutta lohdutukseksi mukana myös muutama bonus, joita en instassa julkaissut):

Tykkään ajatella että laulan tässä peilikuvalleni Hansonin Mmmbopia ja sehän on aika hyvä biis- eikun vitsi.

Mikä on pienempi kuin sushi?
Ketthu.

Mitä japanilaisvanhempi sanoi lapselleen?
“Älä kiroile tai pestään sushi saippualla!”

Mitä sushi sanoi mehiläiselle?
”Wasabii”

Mikä on kirjolohen äidin nimi?
Pirjolohi.

Kuka on Maija Mehiläisen isä?
Faija Mehiläinen.

Mitä luuranko sanoo toiselle?
“Ai sinäkään et pysynyt nahoissasi!”

Where did Napoleon keep his armies?
In his sleevies.

Missä Rauni on?
On piilossa viidakon, suojassa temppelin Rauni on.

Mitä norsu sanoo toiselle ennen tappelua?
Nyt saat kärsiä!

Kumpi puoli kissasta on karvaisempi?
Ulkopuoli.

Miksi kutsutaan Omega 3 -yliannostusta?
Omegadethiksi.

Mitä nolla sanoi kasille?
”Kiva vyö.”

Mitä juusto sanoo katsoessaan itseään peilistä?
”Halloumi!”

Mitä Kimi Räikkösen vaimo sanoo, kun Kimi rymyää baarista kotiin puoliltaöin?
”Kimi, Kimi, Kimi – the man of the midnight.”

Kuka vetää lintujen AA-kerhoa?
Selvä pyy.

Kuka on matematiikan supersankari?
Seitse-Män.
(Tai sin costaja.)

Jos sulla on iso hauis ja olet fiksu, mikä olet?
Habanero.

Mitä puu tekee puukäsityötunnilla?
Hyllyy.

Kolme suomalaista meni metsään. Yhdellä oli kirves ja toisella saha. Mikä kolmannella oli?
Ientulehdus. Joka kolmannella suomalaisella on ientulehdus.

Miksi huutokauppakeisari syö pullaa sateessa?
Ei keliakia vaivaa.

Lääkäri ja hoitaja hoitivat potilasta. “Tunnetko pulssia?”, kysyi lääkäri. Hoitaja vastasi: “En, kuka hän on?”

Mitä Bob Dylan syö kuolinvuoteellaan?
Knock knock NAKIN on heaven’s door.

Mikä on Batman ranskaksi?
Le pakkomies.

Mitä ärrävikainen Jeesus sanoi ristillä?
Ei naulata!

Miksei Jeesuksella ollut paitaa kun hänet ristiinnaulittiin?
Koska rikoo on ristillä ruma.

Mitä kaksi peppua tekee puskassa?
Vakoilee.

Mitä eroa on nunnalla ja kahvipannulla?
Toinen on pannu.

Mitkä ovat Mikki Hiiren ulospäinsuuntautuneiden veljenpoikien nimet?
Ekstro-Mortti ja Ekstro-Vertti.

Mikä on hamsterin ja kanin yhdistelmä?
Kanisteri.

Mitä kommunistikissa sanoo?
Mao.

Mitkä ovat savolaiset lammasjuhlat?
Kilipailut.

Minkä jääkiekkopalkinnon saa nopeiten?
Stanley kipin kapin.

Mistä tietää että jääkaapissa on jääteetä?
Sen vaan icetea.

Miksi fazer ei voi perustaa jääkiekkojoukkuetta?
Koska ne tekee liikaa Omareita.

Millä lekuri kuuntelee mahan ääniä?
Vatsamelukuulokkeilla.

Miksei dinosaurukset taputa?
Ne on kuollu.

Rakas joulupukki. tahtoisin lahjaksi uuden perseen. Vanhassa on reikä.

Lopuksi haluan vielä lisätä loppukesästä itse keksimäni vitsin:
Jos laitat vapahtajan arkkuun, mitä sinulla on?
Jeesus kirstus.

Kiitos kaikille vitsejä lähettäneille ja lahjoittaneille! Ymmärtääkseni lippaaseen kertyi huimat 909 euroa (joista vain noin 37 oli minun)! Mahtavaa!

Doka- eiku lokakuun mietelause.

Ihan hyvä syy(skuu).

Saatana.

Kaupallinen yhteistyö Clarion Hotel Helsinki

Voi, mikä kirkassilmäinen hupakko olinkaan, kun 99 päivää sitten muutin tähän hotelliin. Sata päivää tuntui hirveän pitkältä ajalta – ja varsinkin koronakevään jälkeen sitä ajatteli, että “no sitten syyskuussahan kaikki on ihan toisin”.

Huoneeni muuttopäivänä 2.6.2020 / huoneeni 98 päivää myöhemmin.

Tämä on viimeinen kirjoitukseni #yearinclarion-yhteistyössä, joten on tilinpäätöksen aika: onko kaikki toisin? Mikä kaikki on muuttunut (minussa tai hotellissa) sadassa päivässä?

Turvallisuus

Ennen kuin tulin hotelliin, minua jännitti. Ajattelin, että on kyllä melko riskaabelia asua paikassa, jossa naapurit vaihtuvat jatkuvasti (vaikka yksi niistä onkin silloin tällöin Robin). Ja että siinä sitä sitten lääpitään samoja hissinnappuloita neljänsadan ERI ihmisen kanssa joka päivä. Huoleni kuitenkin haihtui nopeasti, sillä alkukesästä hotellissa oli vielä tosi rauhallista. Aamiaisella oli kanssani yleensä yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, ja aamiainen tarjoiltiin buffan sijasta valmiina pikku annoksina. Kun vierasmäärä alkoi kasvaa, hotelliin sijoitettiin käsidesiautomaatteja joka paikkaan (kirjaimellisesti joka paikkaan. Pelkästään matkalla aamupalalle voin desinfioida käteni neljästi). Ravintolan ja baarin asiakasmääriä on rajattu ja menut ovat joko paperiset eli poisheitettävät tai laminoidut eli desinfioitavat. Yleiset tilat, myös ne hissin nappulat, siivotaan tehostetusti, kahviautomaatin napit pyyhitään ja aamupalabuffetin ottimet vaihdetaan monta kertaa tunnissa, ja elokuun lopusta lähtien henkilökunnalla on jatkuvasti maskit päällä. (Ja ne kuulemma hymyilevät kovasti niiden alla, vaikkei se maskin läpi näy.)

Liikkuminen

Kevät koronoineenhan oli siis ihan perseestä muuten, mutta parasta iltakävelyaikaa. Kävin kahden ystäväni kanssa kävelyllä melkein päivittäin. Kun kesä tuli, muutin hotelliin ja maailma avautui kuin nupullaan ollut kukka, ei kävelyille enää ollut tarvetta yhtä usein. Sitä paitsi hotellillahan on kuntosali. Siksi voinkin ylpeästi kertoa että olen käynyt hotellin kuntosalilla karkeasti arvioiden noin viisi kertaa! Sehän on melkein joka toinen viikko, kun kolmeen kuukauteen suhteuttaa! Enkä ole ennen sitä käynyt neljään vuoteen kertaakaan! Että täytyy ihan nyt varoa ettei mene ylikuntoon. Itse asiassa onkin hyvä että muutan takaisin kotiin niin saa kroppa vähän levätä.

Minä muuttopäivänä / minä viime viikolla.

Ikkunanäkymä ekana päivänä / ikkunanäkymä tänään.

Omaisuus

Tulin hotelliin kutakuinkin kahden matkalaukun, yhden pahvilaatikon ja yhden Ikea-kassin kanssa. Olen kolmen kuukauden aikana ostanut kymmenen viherkasvia (hupsiiisss) ja niille ruukut – suurimman osan kirppikseltä, yhden maton, kahdet kengät, kaksi kukkamekkoa kirppikseltä (vain kaksi!! Olenkohan parantunut kukkamekkorohmuamisestani??), kaksi t-paitaa urheiluun ja viisi kestomaskia. Ai niin ja jallulasit (jotka ovat oikeasti kuulemma genever-lasit) kierrätyskeskuksesta, koska lupasimme ystäväni Einon kanssa vuosi sitten että hankimme sellaiset elokuuhun 2020 mennessä. Lisäksi hotellin aulassa on erään makrameetaiteilijan teoksia esillä, ja haaveilen hankkivani niistä yhden valtavan – mutta se saa odottaa vielä hetken, koska rakastan makrameetöitä niin tolkuttomasti että pelkään muuttuvani makrameematamiksi. Sellainen ryijyjutska on varmasti porttihuume makramee-madnessiin, ja pian minusta tulee yksi iso tasseli.

Syöminen

Hotellin ravintola ei ollut ensimmäisenä kuukautena auki ollenkaan (tosin se saattaa olla ihan hyvä juttu, sillä siellä on yhdessä annoksessa sellainen fermentoitu valkosipulimajoneesi, jota voisin mättää sellaisenaan litrakaupalla. Jos olisin saanut syödä sitä mielin määrin, verisuoneni olisivat varmaan sanoneet sopimuksen jo kahden kuukauden kohdalla irti). Aluksi jaksoin tehdä huoneessa jotain salaatteja, mutta hyvin pian minusta tuli jokaisen aterian ravintolassa syövä tai ravintolasta hakeva ihminen. Sittemmin katsoin tiliotettani ja siirryin kaupan valmisruokiin (Epic Foodsin take away -annokset, erityisesti falafel-fetapasta ja epic noodle bowl Jätkäsaaren K-Marketista ovat pelastaneet arkeni). Pitkään minulla ei ollut kokkaamista ikävä (paitsi keitettyjä perunoita. Niitä ei saa mistään take away -ravintolasta), mutta nyt fiilistelen jo kovasti kaikkea, mitä saan tehdä kotona ihan itse: ehkä joku ihana risotto, ja ah pinaattimunakas, ja pitäiskö tehdä uuniperunoita? Todellisuudessa jaksan tehdä varmaan öö voileivän.

Aamiaiseni ekalla viikolla (sortsu söhryt, kuvamatskua oli vain instastoryssa) / aamiaiseni tänään.

Nosturit (ja Eira-laiva) kesäkuussa / nosturit (ja Eiran poissaolo) tänään.

Tavat

Ensinnäkin: en tiedä osaanko enää keittää kahvia. En ole keittänyt kertaakaan kahvia hotellissa asumisen aikana. Toiseksi: normaalissa elämässä vältän hissin käyttämistä, mutta täällä olen valinnut rappuset vain kerran, kun Muita ihania -Tiinan tekemä aamukampatehtävä pakotti. Kotona asun katsokaas neljännessä kerroksessa, kyllä sinne jaksaa kävellä. Hotelliasuntoni on pikkuisen korkeammalla. Kolmanneksi: olen ottanut aamupala-asukuvan hotellissa melkein joka päivä ja luulen, että minun täytyy jatkaa sitä kotonakin. Mutta ehkä minun pitää perustaa sitä varten jokin Only Fans, koska JESS KOTONA EI ENÄÄ TARVII PUKEUTUA AAMIAISELLE AAAHHHH.

Mieliala

Minusta täällä on ollut tosi ihanaa koko ajan. Ja suurin kiitos siitä kuuluu Clarionin superkivalle henkilökunnalle. Oon ollut pääasiassa tosi onnellinen täällä koko kesän! Vaikka siis nyt tietenkin korpeaa niin maan pirusti että joutuu lähtemään, ja sekin lienee Clarionin syytä että KIITOS VAAN.

Ei vais. Kiitos oikeasti kaikesta! Tämä on ollut ihan paras kesäleiri. PUS!

Jos perheessäsi tai lähipiirissäsi on lapsia, joilla on omat puhelimet, haluan antaa vinkin: mene Whatsappiin ja klikkaa kaikki keskustelut näyttävän näkymän alalaidasta kohtaa “tila” (tai englanniksi “status”). Pääset todennäköisesti kiinni happoisimpaan somesisältöön maailmassa (happoisimpaan ilman että sen tekeminen on vaatinut yhtään happoa oikeasti).

Whatsapp-tila on kuin Instagram Story: sarja kuvia tai videoita, joihin voi piirtää tai kirjoittaa, ja jotka katoavat näkyvistä 24 tunnin kuluttua siitä kun ne on julkaistu. Tilat näkyvät Whatsapp-kontakteillesi. Empiirisen, pseudotieteellisen tutkimukseni mukaan Whatsapp-tilat ovat erityisesti alakouluikäisten lasten ja eläkeikäisten setä- ja tätihenkilöiden suosiossa, ja sisältö on sen mukaista: kiertokirjeitä (lähetä tämä kuva sun kaikille kontakteille), tehtäviä (lisää tähän kuvaan keltainen emoji), konformisuustestejä (laita tämä sun tilaan jos sinäkin vihaat koronaa/tykkäät pupuista/haluaisit olla Liesl sound of musicista) ja uhkavaatimuksia (jos et laita tätä kuvaa sun tilaan, jotakin kauheaa tapahtuu kuten esimerkiksi se että uhkailija näkee ettet laita sitä sun tilaan omg ihan kauheaa). Tilan nähneet ihmiset näkyvät tilan luojalle aikajärjestyksessä, joten monet tehtävätilat saattavat perustua myös eräänlaiseen kronologiseen hierarkiaan eli niiden katsojien järjestykseen (mitä ensimmäinen näkijä sinulle merkitsee / miten reagoisit, jos ensimmäinen näkijä kuolisi).

Ja jos lähipiirissäsi ei ole puhelimellisia lapsia – tai jos heidän tilansa sattuvat olemaan juuri tällä hetkellä tyhjät, huoli pois. Olen ottanut talteen koko liudan whatsapp-tiloja 10-vuotiaalta siskontytöltäni. (Seitsemänvuotias siskonpoikani sai juuri puhelimen ja on tehnyt tähän mennessä ehkä kolme tilaa. Yhdessä niistä oli sininen taustaväri ja teksti “MITÄ ASIAA”. Odottelen, jos häneltä alkaisi tulla kiinnostavampaa tilasisältöä.)

Katso ja ihastele:

Ethän halua, että kukaan luulee, että välität pupuista ALLE YHDEN PROSENTIN.

Klassinen tehtävätila, jolla voi kertoa kuuluvansa koronaa vihaavaan heimoon.

Ees 60 %. Mp.

Tilalla voi nähtävästi myös välttää koronaviruksen.

Tehtävätilat voivat sisältää hankalia haasteita. (Ks. myös seuraava kuva.)

Jouduin siskontyttäreni whatsapp-tilahaasteen uhriksi vain siksi, että satuin olemaan kolmas näkijä. Epää.

“Nään jos katot”. Uhkaavaa.

Toisinaan whatsapp-tiloista huomaa melko selkeästi, että ne ovat alakoululaisten tehtailemia.

Whatsapp-tilageimissä erotetaan jyvät akanoista ja kovikset nössöistä.

Tästä whatsapp-tilasta voimme oppia kolme asiaa: 1. laatu ei selkeästikään ole whatsapp-tilakuvia määrittävä tekijä. 2. 10-vuotiailla on tylsä elämä. 3. CC tarkoittaa “cute couple”.

Tartuin syöttiin ja lähetin siskontytölleni “juu”.

Minut saatiin heti nalkkiin, mutta onnistuin puhumaan tieni ulos uhkavaatimuksesta. (P.S. Hän vastasi 13.)

Parasta.

Tänään minä olen 37-vuotias.

Pidän joka vuosi syntymäpäivistäni ihan kohtuutonta meteliä, ja se aina ärsyttää ja huvittaa (ja varmaan myös säälittää) ihmisiä. Olen selittänyt tämän ennemminkin, mutta kerrataanpa lyhyesti: teen synttäreistäni “liian” ison numeron siksi, että juhliminen on hauskaa, ja siksi että pelkään etten ehkä koskaan saa isoja hääjuhlia tai lapsia, joiden synttäreitä saa jostain syystä hehkuttaa enemmän kuin aikuisten, ja siksi että työpaikkani (eli toiminimi Tiia Marietta Rantanen) ei järjestä pikkujouluja tai vuosijuhlia (paska esimies, aion mainita tästä seuraavassa kehityskeskustelussa). Synttärijuhlat ovat siis ikään kuin ainoat merkkipäivät, mitä elämässäni on, ja siksi otan niistä kaiken ilon irti – ja vähän enemmänkin.

Tykkään juhlia myös siksi, että elämä on yleisesti ottaen aika ankeaa (varsinkin tänä vuonna, hellooo 2020) ja iloa pitää riipiä sieltä, mistä pystyy. Minulla piti olla viikonloppuna synttärijuhlat täällä hotellissa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi peruutin ne. En ole siitä pahoillani, koska turvallisuus on tärkeämpää kuin minun juhlani (tosin minun juhlani ovat kyllä heti kakkosena prioriteettilistalla), mutta juhlat kyllä auttaisivat siihen, ettei synttäriankeus hiipisi mieleen.

Synttäriankeus on se, joka sanoo että ei helvetti Timpsi, taas yksi vuosi meni etkä ole saanut elämässäsi mitään aikaan. Et ole saavuttanut mitään etkä jättänyt minkäänlaista jälkeä tähän maailmaan. Se sanoo myös, että hei sinä olet nyt jo 37-vuotias etkä vieläkään osaa tehdä risottoa / sanonut pasille töissä että keitä itse kahvisi / mennyt sinne italian kurssille / saanut lapsia / ole innostunut keramiikasta tai joogasta tai jostakin mistä kaikki muut ikäisesi ovat kyllä ihan mehuissaan.

Mutta saavutuksia kyllä on, kun vaan vähän miettii. Siksi listaan ne nyt tähän (niin ei tarvitse sitten miettiä).

Saavutuksiani:

• olen vuonna 2013 lanseerannut termin ”pidän minään” ja tiedän ainakin kaksi ihmistä, jotka käyttävät sitä vielä tänäkin päivänä, myös silloin kun en itse ole paikalla

• olen keksinyt vitsin (mitä sulla on, kun laitat vapahtajan arkkuun? Jeesus kirstus), jonka ovat virallisesti hyväksyneet kaikki asianosaiset tahot (uskonnon opettaja, lähetystyöntekijä, kirkon työntekijä, pappi ja myös oppositio eli perinteinen satanisti)

• olen tehnyt lyhyen mutta mieleenpainuvan mallin uran (käsimallina kauneusmessuilla 2014)

• olen onnistunut opettamaan siskonpojalleni hänen elämänsä tärkeimmän oppitunnin: ihmiset, jotka eivät kerro muille uniaan, pärjäävät elämässä

• olen juonut Nosturin backstagella Fintelligensin kaljat jäämättä kiinni vuonna 2001 – mutta tunnustanut rikokseni Iso-H:lle 18 vuotta myöhemmin

• olen istuttanut hallitsemattoman ruumispelkoni todistettavasti ainakin kuuteen ihmiseen muistuttamalla ihmisiä lähes joka kerta luonnonvesien äärellä siitä, että tuollakin on varmasti ruumis

• olen muodostanut kultin Sami Kurosen temppari-iltanuotion kaulakoruvalinnan ympärille.

Että onhan siinä jo ihan mukavasti.

P.S. Kuvat otti Eino Nurmisto.

Elokuu on jalokuu.

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki

Kuusikymmentäkuusi päivää hotellieloa takana! Lähes paholaisen numeron saavuttamisen kunniaksi tässä liuta eniten saamiani kysymyksiä hotelliasumiseen liittyen. Niin ja vastaukset niihin myös.

Klo 19:54. Rantanen istuu taas lattialla ilman housuja.

Miltä on tuntunut?

Yllättävän normaalilta! Hotellihuone tuntuu ihan kodilta ja elo on sellaista tavallista. Aika on mennyt hirveän nopeasti, ja vaikka aluksi ajattelin, että sata päivää on sopivan lyhyt aika asua hotellissa, voisin helposti jatkaa toiset sata päivää. Että jos olette sieltä Clarionista kuulolla niin I’M YOUR GIRL.

Siis öö miksi asut hotellissa?

Minut valittiin Clarionin ja Ping Helsingin #yearinclarion-vaikuttajakampanjaan. Se sisältää sen, että asun hotellissa ilmaiseksi, ja vastineeksi teen sisältöjä aiheesta kanaviini. Raha ei vaihda omistajaa. Kamppis alkoi viime vuonna sillä, että Joonas Pesonen muutti hotelliin vuodeksi. Tänä vuonna vuosi on jaettu useamman vaikuttajan kesken, ja kukin meistä asuu hotellissa sata päivää kerrallaan. Tai siis krhm minä ajattelin asua täällä lopun ikääni moiiiiii.

Miten hotelli hyötyy yhteistyöstä?

Hotelli saa näkyvyyttä (ja toivottavasti asiakkaita) minun sisältöjeni kautta. Annan myös arvokasta ensi käden palautetta palvelujen toimivuudesta asukkaan näkökulmasta. Lisäksi henkilökunta saa nauttia turvonneesta naamastani joka aamu aamupalalla: priceless.

Saatko syödä ilmaiseksi hotellissa?

Aamiainen kuuluu diiliin, ja saan hotellin ravintoloista 50 prosentin alennuksen. Huoneessani on tavalliseen hotellihuoneeseen verrattuna poikkeuksellisesti jääkaappi ja mikroaaltouuni (ja vedenkeitin, joka kuuluu tavallisestikin varusteluun), joten jotakin voi huoneessa myös kokkailla. Voi syödä esim voileipiä ja suosikkiruokaani sipsejä.

Mitä kaipaat eniten kotoa?

Uunia, keittiön tasoja ja vetolaatikoita (huoneessa ei ole yhtään vetolaatikkoa ja säilytystilaa on melko niukasti). Joskus kaipaan myös imuria (joskus = silloin, kun olen kaatanut esimerkiksi kahvinpurut lattialle).

Saatko tuoda hotelliin vieraita?

Saan! Kun minulla on yövieras, ilmoitan respaan, ja saan halutessani hänelle kylpytakin tai lisää pyyhkeitä. Aamupalalle ilmoitetaan myös, jotta ne tietävät, kuinka monta syöjää aamulla on. Saan asua hotellissa kuin kotonani – mutta hotellin sääntöjä kunnioittaen. En voi (enkä myöskään halua) järjestää juhlia huoneessani tai kutsua yöksi niin monta ihmistä, etteivät ne mahdu kanssani samaan sänkyyn (challenge accepted).

Mikä on parasta? Mikä tyhmintä?

Parasta on ihan vaan se että saa asua hotellissa. Ja se, että on koko huoneen korkuiset ikkunat, joista näkyy maailman kauneimmat nosturit, joihin en kyllästy koskaan. Ja se ettei tarvitse pestä itse pyykkiä. Ja se että on ilmastointi. Tyhmintä on kylppärin lavuaarissa tiskaaminen.

Oletko kyllästynyt johonkin asiaan hotellissa?

Vilkkaina päivinä ruuhka ja esimerkiksi hissin odottaminen kyllästyttää. Hotellimusa on kiinnostanut mua alusta asti ja oon kysellyt paljon siitä, mistä se tulee ja miten se vaihdetaan. Se ei vielä kyllästytä, mutta olen jo oppinut muutaman kappaleen sanat ulkoa! Henkilökunta kuulemma kyllästyy siihen aika nopeasti :D

Käytkö usein kotona?

En. Luulen, että kodissani asuva vuokralainen saattaisi säikähtää.

Miten sun pyykit pestään?

Hotellissa on pesulapalvelu, joka on ihan luksusta! Jätän respaan kassillisen likaisia vaatteita, ja saan pestyt ja silitetyt vaatteet takaisin viikattuina ja henkareille laskostettuina. Se on itse asiassa niin luksusta, että minusta tuntuu joka kerta, etten ansaitse sitä. Mutta sitten vedän jalkaani silitetyt alushousut ja olen ihan että I’M WORTH IT.

Onko kiusallista laittaa pyykkiin alusvaatteet?

On. Ihan helvetin kiusallista. Mutta piilotan ne aina muiden vaatteiden alle ja toivon etteivät ne huomaa niitä. Tai siis että huomaavat sen verran että pesevät ne. Ja sen verran että silittävät ne. Mutta etteivät sillä tavalla huomaa huomaa niitä niin kuin oikein huomatakseen. Luulen että olen onnistunut.

Kerro jotain huonoja puolia tai asioita joihin olet pettynyt?

Se harmittaa, että aina kun mun pitäisi pyytää jotain (esim roskisten tyhjennys tai lisää pyyhkeitä), tunnen itseni ihan ääliöksi. Että ihan kuin olisin jokin liikoja vaativa asiakas. Ehkä se liittyy siihen, etten koe ansaitsevani tätä. Ehkä minun pitää vuorata itseni niillä silitetyillä pikkuhousuilla ja hokea I’M WORTH IT. Moni on myös hehkuttanut hotellin tyynyjä, mutta ne ovat minun makuuni liian muhkeita LOLLLL tämä on nyt juuri hyvä esimerkki siitä että tuntee itsensä ääliöksi. “MINULLA ON LIIAN IHANA TYYNY” onpa vaikeaa elämä.

Onko yksinäistä?

Ei ollenkaan! Tämä on sosiaalisempaa asumista kuin omassa kotitalossani, jossa ihmiset tervehtivät toisiaan huomaamattomalla nyökkäyksellä ja vain silloin kun on pakko. Henkilökunta on tosi mukavaa, joten aina on joku, kenen kanssa jutella. Lisäksi suurin osa vieraista on lomalla ja siksi jokseenkin hövelillä tuulella. Ihmiset juttelevat hississä, saunassa ja aamiaissalissa enemmän kuin normaalissa kerrostalossa (tosin juttelut ovat aina melko samanlaisia: “mitenköhän nää ikkunat pestään” toistuu tosi monessa keskustelussa). Toisaalta taas viihdyn varsin hyvin yksin huoneessani, vain minä ja satisf- eikun öö maisemat.

Mikä on yllättänyt eniten?

En ollut tullut ajatelleeksi, että hotellissa ei voi feikata tehokkuutta mitenkään. Jos jokin päivä on sellainen, että tekee vaan mieli sluibailla, voi tavallisessa kodissa laittaa pyykit koneeseen tai astianpesukoneen päälle tai viedä roskat, jotta tulisi sellainen tehokkuuden illuusio ja saisi lorvia menemään hyvällä omallatunnolla. Hotellihuoneessa ei ole sellaista. Täytyy vaan lorvia ja sietää oma laiskuus.

Onko hotellielämä vastannut odotuksia?

Jostakin syystä odotin, että respassa kytättäisiin mun menemisiä ja tulemisia. Että niillä olisi siinä jokin vihko, johon ne merkkaisivat että “klo 3.23. Rantanen saapui juuri kotiin. Horjahti hissiaulassa. Neljäs kerta tällä viikolla.” ja “klo 11.05. Rantasta ei ole aamiaisella näkynyt. Syö varmaan taas huoneessa sipsejä aamupalaksi.” Mutta tietääkseni sellaista vihkoa ei ole (tai sitten ne piilottelevat sitä tosi hyvin). Kerran olen kyllä saanut kommentin “Joonasta ei ikinä näkynyt öisin yhtä paljon kuin sinua”.

Onko koti-ikävä?

Ei tipan tippaa. Oikeastaan päinvastoin. Normaalioloissa rakastan omaa kotiani, mutta nyt se on ajatuksissani muuttunut nuhjuiseksi ja pimeäksi kuolemanloukoksi, johon en haluaisi palata mistään hinnasta.

MP hotelliaamiaisesta?

Sen kirkkain hohto on himmennyt, mutta on kieltämättä edelleen kivaa ettei tarvitse miettiä aamuisin, mitä laittaisi, ja valinnanvaraa on silti. Mulla on tällä hetkellä puurokausi menossa, mutta vielä viikko sitten söin joka aamu kurkku-juustosämpylän ja soijajugun pähkinöillä (ja joskus syön sipsiä huoneessa).

End of faq. Kiitos!

Live love laugh vaan sitte.

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki

Olen nyt asunut hotellissa neljäkymmentäkuusi päivää. Sinä aikana olen nähnyt aika monta hotellivierasta, ja mielestäni se tekee minusta pätevän tai ehkä jopa maan johtavan hotellivierasanalyytikon.

Sinäkin olet ehkä joskus käynyt hotellissa ja varmaan aina halunnut tietää, millainen hotellivieras olet (tällaisia tuiki tärkeitä tarpeita varten tämä minun blogini on olemassa). Nyt elämäsi saa täyttymyksen, koska voit vihdoin tehdä testin, joka kertoo sen sinulle! Uskomatonta mutta totta!

Alla on lueteltu erilaisia tilanteita, joihin hotellivieras joutuu. Valitse kolmesta vaihtoehdosta se, joka on lähinnä sitä, miten sinä toimisit vastaavassa tilanteessa. Pidä kirjaa siitä, minkä vastausvaihtoehdon olet valinnut. Lopuksi saat tietää sen, mitä olet sielusi sopukoissa pimeinä iltoina aina miettinyt: millainen hotellivieras olet.

Ehkä sinunkin peilistäsi katsoo täydellinen hotellivieras.

RESPASSA

a: Olet varannut ja maksanut hotellihuoneen etukäteen. Olet toivonut tietynlaisen huoneen tietyllä näköalalla. Respassa asioiminen sujuu nopeasti, sillä käytät check in -automaattia.

b: Joku on varannut hotellin puolestasi, eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Respassa roikut vastaanottotiskin reunassa ja kyselet, onko vastaanotossa yölläkin joku ja onhan aamupalalla varmasti pannukakkuja.

c: Tervehdit vastaanottovirkailijaa puristamalla huulet tiukaksi viivaksi ja nyökkäämällä. Puhut vain jos on pakko.

KÄYTÄVÄLLÄ

a: Tervehdit jokaista vastaantulijaa kustomoidusti vuorokaudenajan mukaan: hyvää huomenta, oikein mukavaa aamupäivää, iltapäivää teille jne. Hymyilet leveästi ja hehkut hyvää tuulta.

b: Kokeilet, kuinka nopeasti saat juostua käytävän yhdestä päästä toiseen. Pyydät, että joku ottaa aikaa puolestasi ja huudat koko matkan alusta loppuun AAAAAAAA.

c: Toivot, ettei kukaan tule vastaan. Kun niin käy, puristat huulesi tiukaksi viivaksi ja nyökkäät.

HISSISSÄ

a: Tervehdit kanssamatkustajia ja kysyt heiltä, mihin kerrokseen he ovat menossa. Painat nappia heidän puolestaan ja sanot kaikille “hyvää päivänjatkoa” kun poistut.

b: Et pääse mihinkään, koska olet unohtanut avainkorttisi. Mutta ei se harmita. Räpläät jääpalakonetta kunnes pääset hissiin jonkun siivellä.

c: Et mene hissiin, koska siellä on joku toinen. Ennen pitkää sinun on pakko, koska et jaksa seistä käytävässä kahtakymmentä minuuttia kauempaa. Puristat sisään mennessäsi huulesi tiukaksi viivaksi, nyökkäät kanssamatkustajille, ja lopun aikaa tuijotat herkeämättä maisemia.

SAUNASSA

a: Täytät löylykiulun kaikkien puolesta, kysyt, saako löylyä heittää ja ojennat puhtaan pyyhkeen saunojalle, joka näyttää etsivän sellaista.

b: Et viihdy saunassa kauaa, koska sinua syyhyttää päästä uima-altaaseen. Aiot hypätä sinne pommilla, vaikka tiedät, ettei se välttämättä ole sallittua.

c: Käyt ensin suihkussa, koska säännöissä sanotaan niin. Istut lauteen reunalle ja irvistät, kun joku heittää löylyä. Pidät katseesi tiukasti lattiassa ja huulesi tiukaksi viivaksi puristettuina. Nyökit varmuuden vuoksi vähän koko ajan. 

HOTELLIN BAARISSA

a: Tilaat oluen, jotta seuraava asiakas ei joudu odottelemaan. Jos tiskillä ei ole jonoa, valitset kotimaisella käsityöllä tislatun viskin. 

b: Haluat mahdollisimman monimutkaisen drinkin. Välkkyvällä pillillä, mielellään. 

c: Tervehdit baarimikkoa nyökkäämällä ja puristamalla huulesi tiukaksi viivaksi. Tilaat jotakin, jonka saat osoittamalla, ettei vaan tarvitsisi sanoa mitään. 

AAMUPALALLA

a: Olet stalkannut somesta aamupalan valikoiman valmiiksi ja tiedät jo sisään astuessasi, millä aiot herkutella. Pantterin lailla sulavin liikkein löydät täydellisen vapaan pöydän ja kannat herkkusi sinne varmoin ottein – unohtamatta hyvän huomenen huikkailua kaikille, jotka tulevat vastaan.

b: Ryntäät välittömästi pannukakkupisteelle ja lappaat lautasen täyteen pannareita. Aamupalan päätteeksi saat moitteet, koska et jaksanut syödä kaikkea. Hävikkiä katsos.

c: Valitset kurkkuvoileivän, puuron ja mustan kahvin. Tervehdit henkilökuntaa ja muita hotellivieraita nyökkäillen tiukaksi viivaksi puristetuin huulin. Jos olet villillä tuulella, otat lautasellesi myös croissantin ja pikku marmeladin. 

OSTOKSILLA

a: Teet täsmäiskun paikallista käsityötä myyviin putiikkeihin. Rupattelet myyjien kanssa ja vietät ihanan päivän kaupungilla.

b: Sinulla on viisi euroa käytettävänäsi. Ostat avaimenperän ja kuusi tikkaria.

c: Ostat sukat. Niitä tarvitsee aina. 

ULOSKIRJAUTUESSA

a: Kiität hotellihenkilökuntaa miellyttävästä kokemuksesta ja annat erikseen palautetta aamupalalla sinua ystävällisesti palvelleesta henkilöstä hänen etunimellään. Saat vastaanottovirkailijan kikattamaan kaskuillasi ja lupaat tulla pian uudelleen.

b: Joku hoitaa uloskirjautumisen puolestasi. Sinä makaat naama odotustilan sohvaan upotettuna ja karjut MENNÄÄN JO.

c: Tiputat avainkortin check out -boksiin, koska et ole käyttänyt minibaarin palveluja (tietenkään). Hyvästelet henkilökunnan nyökkäämällä huulet tiukaksi viivaksi puristettuina.

TULOKSET:

Eniten a-vastauksia: Olet mahdottoman miellyttävä ja joka tilanteen suvereenisti hoitava smooth operator. Olet täydellinen hotellivieras, kohtelias ja muut huomioiva. Olet mielikuvitushahmo.

Eniten b-vastauksia: Olet villi, viettiesi ohjaama luontokappale, joka ei voi itselleen mitään. Otat ilon irti jokaisesta tilaisuudesta – kuten kuuluukin. Olet lapsi.

Eniten c-vastauksia: Olet muiden hotellivieraiden näkökulmasta tosi kiva hotellinaapuri. Olet vähän huomaamaton, mutta ainakaan sinusta ei ole harmia kenellekään. Olet suomalainen.

Ihmisillähän on tapana kehuskella saavutuksillaan: onnistumisilla, menestyksellä tai lahjakkuudella. Työmenestys (“sain ylennyksen”) tai urheilusaavutus (“nostin kymmenen kiloa penkistä” tai kuinka paljon penkistä nyt nostetaan, en tiedä, en ole ikinä nostanut penkistä muuta kuin itseni) ovat hyviä esimerkkejä – yleensä ihmiset lesoilevat asioilla, joista ovat ylpeitä. Asioilla, jotka saavat heidät näyttämään paremmilta muiden silmissä (no okei kymmenen kiloa penkistä ei kyllä taida saada ihmistä näyttämään kovin hyvältä).

Kirjoittaja leveilee tässä sillä että on huono poseeraamaan kuvissa ja sillä ettei tiedä, kuinka paljon penkistä nostetaan. Leso.

Mutta aina välillä jotkut meistä ylpeilevät kummallisilla asioilla, sellaisilla jotka eivät anna meistä hirveän hyvää kuvaa – oikeastaan päinvastoin. En tiedä, onko tämä suomalainen ilmiö. Ehkä olemme niin tavattoman vaatimaton kansa, että meissä sikiää vastustamaton tarve saada itsemme näyttämään mahdollisimman huonoilta. Siksi me toisinaan lesoilemme epäsaavutuksilla: sillä, miten noloja, huonoja ja epäonnistuneita olemme. Kutsun tätä antikehuskeluksi.

Antikehuskelu tapahtuu tavallisessa keskustelussa niin, että keskustelukumppani mainitsee jonkin epäsaavutuksen, esimerkiksi

“Olin eilen niin naamat etten muista mitään”,

ja antikehuskelija tarttuu siihen kertomalla samanteemaisesta epäsaavutuksestaan – mutta korottaa oman kokemuksensa keskustelukumppanin kokemuksen ylä(vai onko se sittenkin ala)puolelle, esimerkiksi:

“No hei mä oon nytkin niin naamat etten edes tiedä kuka sä olet”.

Tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, vaan se, että on aina vähän huonompi ja epäonnistuneempi kuin alkuperäinen keskustelija, ja oikein leveilee sillä. (Vrt. tvshopmainen eikä-siinä-vielä-kaikki -ajattelu.)

Ajattelet ehkä, että vttu miten ärsyttävää tuo antilesoilu on. Ja olet tavallaan ihan oikeassa, kuka nyt kehuskelisi epäsaavutuksillaan? Mutta toisaalta minä uskon, että antikehuskelun perimmäisenä tarkoituksena on toisen jalustalle nostaminen ja lohduttaminen. Antikehuskelija ilmaisee keskustelukumppanille, että hei, ei se mitään että sinä epäonnistuit, olemme kaikki vähän huonoja. Ja koska minä olen vähän huonompi kuin sinä, sinä olet itse asiassa aika hyvä.

Tavallaan itsensä antikehuminen on siis kohteliaisuus. Sillä tavalla todella vittumaisesti ja kieroutuneesti.

Ehkä sinäkin tunnistat antikehuskelijan omasta lähipiiristäsi (tai itsestäsi, jos tuuri käy) näiden esimerkkien avulla. Antikehuskelijat lesoilevat usein sillä…

…kuinka vähän ne ovat nukkuneet:

“Siis mä nukuin viime yönä varmaan vaan jotain kolme tuntia.”

“No hei mä nukuin kolme MINUUTTIA ja näin senkin ajan vaan painajaisia.”

…kuinka nälkä niillä on:

“Kauhea nälkä, oon syöny tänään vaan yhden jugurtin.”

“No hei mä en oo syöny ku sormiani ja niissä on päiväys takuulla menny.“

…kuinka jäykät niiden lihakset ovat:

“Mun lihakset on niin jumissa että mun hieroja nauroi mulle.”

“No hei mä oon niin jumissa että mun hieroja joutu ITE menee hierojalle sen jälkeen ku se hieroi mua.”

…kuinka huono onni niillä on parisuhderintamalla:

“Kävin eilen tosi huonoilla treffeillä. Deitti puhui ruoka suussa ja piereskeli.”

“No hei mä vasta huonoilla treffeillä kävinkin: NIITÄ EI OLLUT. Ei ole ollut kolmeen vuoteen. Pääsispä edes jonkun piereskelijän kanssa syömään.”

…kuinka vähän rahaa niillä on (ja kuinka tyhmiin asioihin ne sitä käyttää):

“Ei hitto, mulla meni eilen kaksisataa euroa [baarin nimi tähän]ssa ja tili on nyt ihan tyhjä.”

“No hei mulla meni kolmesataa, tili on miinuksella ja sovin humalapäissäni treffit jonkun piereskelijän kanssa.”

…kuinka paljon ne ovat puhelimella:

“Omg mun ruutuaika oli viime viikolla kuusi ja puoli tuntia päivässä.”

“No hei mun ruutuaika oli ykstoista tuntia päivässä JA mulla on molemmissa käsissä jännetupin tulehdus.”

…kuinka vähän lomaa niillä on:

“Arvaa, mulla ei oo tänä vuonna ollenkaan kesälomaa.”

“No hei ittellä ei oo IKINÄ kesälomaa. Mulla on oikeastaan niin vähän kesälomaa että joudun korvaamaan kesäloman puutteen ylitöinä.”

…kuinka palanut niiden iho on:

“Voi vitsi mun nenä on hei ihan palanut.”

“No mut hei mä paloin niin pahasti että multa lähtee nahka olkapäistä ja sielukin on ihan hiiltynyt.”

Niin että tämäkin oli nyt vähän tämmöinen paska juttu, mutta kyllä joku kirjoittaa vielä paskemman ja tulee tänne pätemään sillä.

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki

Kymmenvuotias siskontyttöni Fanni oli tällä viikolla luonani pikku lomalla testaamassa Clarionin Ihana kesä-Helsinki -tarjousta. Majoituksesta saa 20 prosenttia alennusta, kun yöpyy kaksi yötä ja 25 prosenttia, jos jaksaa riekkua vielä kolmannen yön. (Me riekuimme tietenkin sen kolme.) Paketti sisältää lisäksi liput SkyWheel Helsinki -maailmanpyörään.

Sky Wheel.

Fanni ja minä Sky Wheelissä.

Vietimme loma-ajasta varmaan 80 prosenttia Clarionin kattouima-altaassa, joka on kyllä sanalla sanoen ihan sairaan ihana (hotellin omistajahan on jossakin lehtihaastattelussa myöntänyt, että se on rakennettu vain Instagramia varten. Mutta kyllä se nautiskelemiseen kelpaa ihan ilman someakin). Lopun ajasta kävimme ravintoloissa, rannalla ja kaupungilla – sekä katsoimme ilmastoidun hotellihuoneen viileydessä Fannin toive-elokuvia: Forrest Gump ja Gilbert Grape. Tykkään niin paljon siitä, että Fannin kanssa voi katsoa 90-luvun klassikoita. Nimimerkillä “en enää jaksaisi katsoa Frozenia kertaakaan -83”. (Laitoin lapsen katsomaan myös suosikkiohjelmaani, australialaista remonttirealitya The Block, ja se perhana tykkäsi siitä. JES.)

”Vaaaaauuu!”

Uimamaisterit.

Fanni, supermalli.

Kävi ilmi, että kymmenvuotiaat ovat kovia kyselemään. Vastasin muutaman päivän aikana arviolta neljääntuhanteen kysymykseen. Kirjoitin niistä murto-osan ylös:

• Haluisiksä että sulla on diabetes?

• Kuinka kauan sitten oli 1993?

• Tiedäksä kuka on J. Karjalainen?

• Onks tän hotellin perustaja kuollu jo?

• Kuinka monella kielellä osaat laskea sataan?

• Ooksä tavannu pesojoonaksen?

• Milloin väritelkkari keksittiin?

• Voisiksä ikinä olla nyrkkeilijä?

• Jos mä joisin lasillisen alkoholia ni kuolisinko mä?

• Mitä tarkoittaa let’s?

• Mitä parkkimittarit tekee?

• Onko 15 minuuttia menny jo?

• Mikä on paikka missä sä käyt tosi usein?

• Kuka oli sun eka poikaystävä?

• Mikä on mankka?

• Kuinka kauan menee että maapallo räjähtää?

• Ooksä nähny kaikki Leonardo DiCaprion elokuvat?

• Mikä on rikollisuus englanniks?

• Milloin oli eka iPhone?

• Onko Suomi ollu Venäjän vallan alla?

• Tiedäksä kuka on Dua Lipa?

• Mikä on tuhat euroo?

• Ooksä nähny ku Leonardo DiCapriolla on viikset?

• Tiesiksää että kaikki maat on ollu joskus semmosessa isossa kasassa?

Loman viime metreillä pyysin, että Fanni kirjoittaisi itse blogiin aiheesta. Autoin vähän kysymyksillä, ja korjasin muutamat alkukirjaimet, mutten muuten koskenut tekstiin.

No niin Fanni kirjoitapas blogiin tästä meidän yhteisestä lomasta.

Clarion on kiva ja siellä on tosi hyvää palvelua.

Millä tavalla se on kiva?

Noo silleen et siellä on kaikkee mitä hotellilomalla tarttee.

No kerro vähän mitä oot tällä hotellilomalla tehnyt?

Ensin me herättiin ja mentiin aamupalalle. Aamupalalla parasta on nutella ja kermavaahto joita voi laittaa mihin tahansa vaikka tomaatin päälle (jos haluu). Sitten me mentiin kaupungille ostaan mulle uikkaria ja käytiin kampissa ja mujissa. Sitten me syötiin pizzaa ja mentiin mailmanpyörään! (Kiitos lipuista Clarion.) Siellä oli tosi hienot näkymät :D Me mentiin hotellilla uimaan iiiihhanaan uima-altaaseen ja illalla me mentiin ravintolaan syömään.

Mikä oli parasta hotellissa?

Se että täällä oli niiiiiiiiiiiiiiin hieno uima-allas.

Mikä oli parasta lomassa?

No se että sain olla Tiian kaa.

Jäikö jotain mitä et ehtinyt tehdä, jotain mitä haluat tehdä ensi kerralla?

Ei mitään. Paitsi Lintsi.

Tulisitko toistekin?

Joo.

Bloggaaja.

Uunisaari.

(Kiitos Fanni ihanasta lomasta! Olet rakas.)

Juhannussuunnitelmat ja miten ne etenevät:

1. Tänä vuonna en kyllä ota mitään stressiä juhannuksesta. Teen jotain, jos jotain tulee, mutta en kyllä ala mitään säätää.

2. Tiedäks mä taidan olla jussin ihan vaan kotona. Johan tässä on kolme kuukautta oltu himassa, mitäs yks viikonloppu siihen vielä lisää kato. Ainakaan ei tarvii stressata.

3. Joku kyllä varmaan kutsuu mut joihinkin ihaniin juhannusjuhliin. Mutta jos ei kutsu, ei haittaa, mähän sanoin että oon ihan mielelläni kotona enkä kyllä ainakaan ite ala mitään säätää.

4. Mä varmuuden vuoks korjausompelen nopeasti vielä ton yhden kukkamekon. On sit juhannusleninki valmiina, JOS joku vaikka kutsuu mut jonnekin. Mutta ei haittaa jos ei kutsu! En ainakaan ala mitään stressata.

5. Nyt mä oon vähän huolissani että onkohan ihmisillä mun numero kun kukaan ei oo vielä kutsunu mihinkään. Mutta toivottavasti kukaan ei stressaa tai ala säätää mitään, ei juhannuksena saa stressata.

6. No nyt mä tilasin sitte seitsemälläsadalla eurolla juhannusherkkuja jos vaikka tuleekin jotain, ni ei sitten ainakaan tarvii ruveta viime hetkellä säätämään. Taidan tilata kukkaseppeleen ja leipoa pari piirakkaakin valmiiks, on sitten stressivapaa juhannus kato.

7. Noni kukaan ei oo vieläkään kutsunu mua mihinkään. Ei vittu joudunko mä menemään mun vanhempien kanssa mökille. Oonko mä 36-vuotias sinkku joka viettää juhannuksen iskän ja äitin kaa saunassa. TÄHÄNKÖ ON JUMALAUTA TULTU.

8. Tiedäks mä taidan olla jussin ihan vaan mun vanhempien kanssa mökillä. Mä oon 36-vuotias sinkku, ja saan viettää juhannuksen vaikka iskän ja äitin kaa jos haluan. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se ettei oo mitään juhannusstressiä.

9. Jos mä nyt kuitenkin järjestän pikku piknikin tonne saareen, että ihmisillä on sit paikka minne mennä. Mulla on noi herkkukassit ja se juhannusmekkokin jo valmiina, ni pesen vaan mun viltit ja hankin kokoontaitettavat tuolit ja laitan taikinan kohoamaan ja mehustan nopeasti noi marjat vielä. Ni ei tarvii mitään stressata tai ruveta tiedäks säätämään.

10. Noni no mutta hei ensi juhannuksena en sitten kyllä stressaa yhtään.

En mää oo yhtään valmistautunut juhannukseen miten niin. (P.S. Mekon korjausompeli luotto-ompelijani Martta Honkaheimo enkä suinkaan minä itse.)

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Helsinki

Nonni sano monni! Olen nyt asunut hotellissa kaksi viikkoa, ja alan jo vähän tottua siihen (erityisesti valmiiksi tarjoiltuun aamupalaan on ollut tosi ranccaa yrittää totutella). Yllätän itseni päivittäin lähinnä olemalla menemättä vahingossa entiseen kotiini. (Jos jokin päivä menen, vuokralaiseni on meistä se, joka varmaan yllättyy.)

Jo ensimmäisestä päivästä hotelli on tuntunut ihan kodilta. Kun huoneen oven sulkee, ei enää oikein muista, että on hotellissa. Sillä tavalla mieli ehkä toimii, sitä tottuu asioihin. Tai sitten minulla on vaan ihan paska muisti.

Suurin haasteeni asumisessa tuntuu tällä hetkellä olevan se, etten ole vielä osannut päättää, kumpi sängyn puoli on “minun”, joten nukun aivan mielivaltaisesti eri puolilla sänkyä miten milloinkin sattuu ihan kuin jokin metsäläinen (ja joskus vaihdan puolta keskellä yötä aivan villinä). Ehkä jonkun pitää tulla yökylään, jotta minulle selviää, kummalle puolelle oikeasti haluan.

Minulla on kolme huoneen korkuista ikkunaa, joita haluaisin siis kerta kaikkiaan rakastella aamusta iltaan. Aurinko maalaa niistä näkyvät satamamaisemat ja nosturit joka päivä erilaisilla väreillä, ja ne salpaavat henkeni kaikkina vuorokaudenaikoina. Joskus iltaisin istun ikkunalla ja tuijottelen vaan ulos enkä edes someta melkein yhtään.

Siiiiiiisss kattokaa ny.

Rakastan sitä, että talossa on henkilökunta, johon voi tutustua, ja sitten kotona onkin monta ihmistä moikattavaksi. Tulee ihanan tervetullut olo, kun aamupalalle könytessä näkee tuttuja kasvoja respan tiskillä ja keittiössä. (Sitä paitsi kaikki ovat täällä niin kivoja ja hymyileviä että epäilen jatkuvasti, että minulla on jäänyt naamaan jotakin ruokaryynejä tai joku on piirtänyt pippelin otsaani yöllä kun nukun.) Hotellin hississä tulee myös moikkailtua ja juteltua ihmisille ihan toisella tavalla kuin kotikerrostalossa.

Huoneessani on muutamia sellaisia tavaroita, joita tavallisessa hotellihuoneessa ei ole: jääkaappi, mikro, vaaterekki ja pari hyllykalustetta. Lisäksi siellä on nyt minun viherkasvejani (joista yksi on hotellin entiseltä asukkaalta Joonakselta saatu pistokas, ah mitä kotiinpaluun ja ympyrän sulkeutumisen symboliikkaa), minun mattoni ja kassikaupalla omistamaani random sälää: pakkasin mukaani esimerkiksi muovikukilla koristellun hiuspannan enkä tiedä yhtään miksi. Se on koko ajan tiellä.

Noin muuten hotellielämä on kieltämättä luksusta: saan käyttää talon kuntosalia (yhteensä olen käynyt siellä tähän mennessä, hmm, odotas kun lasken, nolla kertaa) sekä saunaa ja uima-allasta (siellä olen vieraillut kolmesti, koska prioriteetit), pääsen joka aamu valmiiseen aamupalapöytään, ja vaatteeni pestään hotellin pesulapalvelun kautta. Minun huonettani ei siivota joka päivä vaan kerran viikossa, ja roskikset tyhjennetään tarvittaessa (minulla on myös erikoisroskis, jossa on monipuolisemmat kierrätyskoloset kuin hotellihuoneissa yleensä). Ihan ok.

Summa summarum: kyllä minä täällä varmaan pärjään vielä 86 yötä.

(P.S. Sääkin voit tulla tänne pärjäilemään: Clarionin get away -tarjous on voimassa elokuun loppuun. Se sisältää edullisen hotellihuoneen lisäksi pullon kuohuvaa. Sisäpiirin vinkkinä voin kertoa, että kannattaa tulla jonakin arkipäivänä, silloin täällä on ihanan rauhallista.)

(P.P.S. Tarjous ei ole osa yhteistyötä eikä affilinkki, enkä hyödy, jos varaat huoneen linkin kautta.)

Joka päivä uusi vessaselfie.

En tiedä mikä on lonkero spritz, mutta haluan sellaisen (tai kuusi).